Search

Turhan monet sosiologit suhtautuvat edelleen penseästi biologiasta ja evoluutioteoriasta avautuviin inhimillisen toiminnan selityksiin. Biotieteitä vaivannut geneettinen determinismi on kuitenkin jäämässä historiaan, kun epigenetiikan kaltaiset, geenit sosiaalisille vaikutuksille avaavat lähestymistavat valtaavat alaa. Evoluutioteoriassa yleistynyt ekologisten lokeroiden rakentamisen lähestymistapa avaa sekin ihmisevoluutiota yhteiskuntatieteiden suuntaan. Lokeroiden rakentamisen ja siihen nivoutuvan, tässä artikkelissa ”transaktionaaliseksi naturalismiksi” nimetyn lähestymistavan näkökulmasta organismien ja populaatioiden ymmärretään vaikuttavan aina ympäristöönsä ja olevan siten tekemisissä myös aiemman toiminnan tarkoitettujen ja tarkoittamattomien seurausten kanssa. Metodologisesti deweyläisen pragmatismin kanssa yhtäpitävä transaktionaalinen naturalismi haastaa esimerkiksi yksioikoiselle evoluutiopsykologialle ominaisen ”sisäsyntyisen naturalismin”, jossa yksilö on kaikki kaikessa ja ympäristön kehitys jää erittelemättä, kun ympäristö vain valikoi geneettisistä ominaisuuksista kelpoisimmat. Ihmisevoluutiossa yhteistyön tuottama sosiokulttuurinen ympäristö instituutioineen kaikkineen on osa viimeksi kehittynyttä ihmisten ekologista lokeroa. Evoluution aikajänne on kaikkiaan miltei käsittämättömän pitkä, jos kohta ihmisevoluution rytmi on kumuloituvan kulttuurin myötä kaiken aikaa nopeutunut. Evoluution ymmärtäminen on kaikin puolin sidottu aikaan. Ajan käsite sekä ajan sosiaalisuus ovat aina kuuluneet myös sosiologian keskeisimpiin kiinnostuksen kohteisiin.