Search

Kirja-arvio publishedVersion Non

Sukupuolten tasa-arvon uskotaan suomalaisessa yliopistossa jo toteutuneen. Silti epätasa-arvoa tuottavat käytännöt ovat jatkuneet vuosikymmenestä muodostuvat muuttuvassa yliopistoinstituutiossa. Aineistonamme on 30 urahaastattelua (vuosilta 2018–2020) naisilta, jotka ovat tehneet tutkimus- ja innovaatiotyötä terveysteknologian aloilla yliopistoissa. Metodologiana on institutionaalinen etnografia. Analysoimme yliopistoinstituution sukupuolittuneita käytäntöjä ja sukupuolten epätasa-arvon tuottamista väitöstutkijan, tutkijatohtorin, yliopistotutkijan ja professorin uravaiheissa. Pureudumme nimenomaan epätasa-arvon pysyvyyksiin. Peilauspintana käytämme 1980-luvun alun ja vuosituhannen vaihteen tutkimuksia naisten tutkijanuran ongelmista. Analyysi osoittaa sitkeitä sukupuolten epätasa-arvoa tuottavia käytäntöjä kaikissa uravaiheissa. Näitä käytäntöjä ovat erityisesti äitiyden ja tutkimustyön yhdistäminen sekä miesten keskinäiset verkostot ja suosimisjärjestelmät. Tasa-arvon edistämiseksi 2020-luvun yliopistoissa tarvitaan näiden pysyvyyksien tunnistamista ja järjestelmällistä toimintaa niiden murtamiseksi.

Jälkiteolliselle yhteiskunnalle on ominaista asiantuntijapalveluiden lisäänty­minen ja työvoiman käytön joustavoittaminen. Osana tätä kehitystä konsultti­palvelut ovat kasvaneet ja laajentuneet uusille aloille. Itsellisten konsulttien työ on kontingenttia, mikä tarkoittaa ansioiden hankkimista monista lähteistä ja tarkasti rajattujen tehtävien suorittamista sovitussa aikataulussa lyhyt­aikaisina toimeksiantoina tai työsuhteina. Artikkelissa tutkitaan konsulttien työn laatua työmarkkinoilla analysoimalla heidän kokemuksiaan ja toimin­taansa lyhytaikaisista projekteista koostuvassa ansiotyössä sekä syitään kon­tingenttiin konsulttityöhön. Haastatteluaineistoon perustuvassa tutkimuksessa sovelletaan laadullista tutkimusotetta. Konsultit asemoidaan osaksi jousto­työmarkkinoita: palkkatyön ja itsensä työllistämisen joustavaan yhdistämiseen perustuvaan ansaintaan. Heidän työn laatuaan tutkitaan (työ)elämän kokonaisuudessa, jota kuvaavat sisällöllinen mielekkyys, epävarmuus ja jatkuva valmiustila (työ)ajan käsitteen uudelleen määrittäjänä. Tulosten mukaan epävarmuuden kontrollointi joustamalla ei vaadi välttämättä enempää työaikaa, mutta jatkuvassa valmiustilassa oleminen ohentaa muiden elämänalueiden tilaa konsulttien elämässä ja laventaa siten ajan käsitettä heidän kokemuksissaan. Epävarmuus koettelee taloudellisia velvoitteita kantavia perheellisiä ankarammin kuin eläkeikää lähestyviä, joille konsulttityö on ollut ennemminkin oma valinta.

Työn merkityksellisyyden rakentamista ohjaa moraalinen kehys; se auttaa ihmistä valitsemaan asioita, joihin hän sitoutuu. Yksilön moraaliseen kehykseen voi kytkeytyä hänen ammatilleen ominainen eetos. Tarkastelen akateemista professiota, jonka työskentelyedellytyksiä viime vuosikymmeninä toteutetut yliopistouudistukset ovat muovanneet. Kysyn, miten kasvatustieteitä, lääke- ja biotieteitä ja kielitieteitä edustavat tutkija-opettajat suhtautuvat yritysmäisen yliopiston arvostamiin asioihin ja sen heille asettamiin vaatimuksiin sekä millaisia jännitteitä nämä suhtautumistavat ilmentävät liittyen työn merkityksellisyyden rakentamiseen. Aineistona ovat teemakirjoittamisen menetelmällä kerätyt tutkija-opettajien kuvaukset suhteestaan työhönsä ja yliopistossa tapahtuneisiin muutoksiin. Tunnistin aineistosta viisi erilaista suhtautumistapaa: 1) yritysmäisen yliopiston vastustus, 2) työssä kuormittuminen ja resurssipulasta kärsiminen, 3) toimintaedellytysten yleinen analysointi ja kritisointi, 4) tyytyväisyys yliopistotyössä ja 5) itsenäinen, vaikutusvaltainen toimijuus. Eroja suhtautumistavoissa näyttivät tuottavan opetus- ja tutkimustyön resurssien epätasainen jakautuminen sekä tutkija-opettajien erilaiset vaikutusmahdollisuudet ja kokemukset arvostuksen saamisesta työssään. Yliopisto todennäköisesti kykenisi toteuttamaan yhteiskunnallista palvelutehtäväänsä monipuolisemmin, jos arvostusta osoitettaisiin ja resursseja jaettaisiin tasapuolisemmin eri tieteenaloilla ja erilaisissa positioissa tehtävälle yliopistotyölle.

Tutkimme aktiivisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden (palkkatuetun työn, kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun ja työvoimakoulutuksen) yhteyttä pit - käaikaistyöttömien hyvinvoinnin muutokseen. Hyvinvoinnin mittareina käytimme psyykkistä toimintakykyä (GHQ:ta) ja itsearvioitua terveyttä. Selittävät muuttujat olivat sukupuoli, ikä, perherakenne, koulutus, toimenpiteen tyyppi ja kokemus sen hyödyllisyydestä sekä hyvinvointi ennen toimenpiteisiin osallistumista. Aineisto ke - rättiin kyselytutkimuksella ennen henkilön osallistumista toimenpiteeseen ja sen jälkeen (n = 138). Koko aineiston tasolla muutokset eivät olleet tilastollisesti mer - kitseviä. Sen sijaan alaryhmittäisessä tarkastelussa tilanne muuttui. Hyvinvointi parani merkitsevästi niillä, joilla se ennen toimenpiteeseen osallistumista oli luoki - teltavissa heikentyneeksi. Työvoimapolitiikan normaaleilla toimenpiteillä on suo - tuisia vaikutuksia hyvinvointiin juuri niiden ihmisten keskuudessa, joilla hyvinvoin - nin vajeet ovat lähtötilanteessa ilmeisimmät. Tässä mielessä siis hyöty näyttää kohdentuvan oikeudenmukaisesti. Lisäksi toimenpiteiden laadulla oli merkitystä. Positiivisia hyvinvointivaikutuksia oli nimenomaan toimenpiteillä, joita työttömät pitivät omaa osaamistaan, työllistymismahdollisuuksiaan, itseluottamustaan, elä - mäntilannettaan ja taloudellista tilannettaan parantavina. Tällaisia kokemuksia oli palkkatukityötä tehneillä enemmän kuin muihin toimenpiteisiin osallistuneilla. Kokonaisuudessaan tulokset korostavat työttömien omien toiveiden ja tavoitteiden vakavasti ottamista toimenpiteiden tehokkuuden takaamiseksi. Lisäksi tutkimus - tuloksemme täydentävät ja täsmentävät aikaisempia teorioita ja havaintoja aktivointi toimenpiteiden merkityk publishedVersion

Pääkirjoitus publishedVersion Non

publishedVersion Non

Digitalisaatio on muokannut finanssialan palvelu- ja työprosesseja sekä asiakkaille tarjottuja palveluja ja tuotteita. Finanssiala on kulkenut työn digitalisaation edelläkävijänä, joten se on tärkeä tutkimuskohde. Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin 2010-luvulla tehtyä finanssialan työprosessia ja työtä koskevaa tutkimusta. Havaitsimme, että julkaistut tutkimukset raportoivat merkittävistä muutoksista työprosessissa sekä työntekijöiden polarisaatiosta finanssialalla, mutta tutkimukset antavat toistaiseksi keskenään ristiriitaisia havaintoja esimerkiksi työn autonomian kehityksestä. Työn sisältöjen muutoksiin ovat vaikuttaneet toimialan rakenteelliset tekijät ja asiakaskäyttäytymisen muutos. Digitalisaatiota hyödynnetään tiedon ja asiakassuhteiden hallinnassa sekä työprosessien tehostamisessa. Työn muuttuessa moniosaamisen ja digitaalisten taitojen vaatimus on kasvanut, mikä vaatii työntekijöiltä uudistuskykyä ja itseohjautuvuutta. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulokset osoittavat digitaalisen kompetenssin olevan keskeinen uusi osaamisalue finanssialan työssä.