Search

Metsätaloutta on pidetty valtakunnallisesti melko vähäisenä vesistökuormittajana. Tämä perustui käsitykseen, että metsäojituksen ja muiden metsätalouden toimenpiteiden vaikutukset vesistökuormitukseen ovat suhteellisen lyhytaikaisia; 10−30 vuoden kuluessa kuormitusten ajateltiin vähitellen palautuvan ennen toimenpiteitä vallinneelle tasolle. Käsitykset ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi, kun havaittiin, että ojituksen vaikutukset valumaveden typpi- ja fosforipitoisuuksiin olivat selvästi nähtävissä vielä useiden vuosikymmenten kuluttua. Useissa tutkimuksissa myös havaittiin, että erityisesti typpi- ja hiilikuormat ojitetuilta soilta ovat kasvussa. Tämän jälkeen on esitetty uusia arvioita metsäojituksen ja metsätalouden vesistökuormituksesta, mutta arvioissa on huomattavaa vaihtelua. Tämä katsaus tarkastelee eri laskentamenetelmiä metsätalouden vesistökuormituksen arvioimiseksi ja pyrkii löytämään selityksiä siihen, miksi kuormitusarvioit vaihtelevat eri tutkimusten välillä. Samalla pyrkimyksenä on tehdä ehdotuksia tutkimuksen suuntaamiseksi kehitettäessä kuormituslaskentaa ja vesiensuojelullisesti kestävää suometsätaloutta.

Metsien avainbiotooppien merkitystä epifyyttijäkälille selvitettiin kirjallisuuskatsauksen avulla. Avainbiotooppien merkitys riippuu siitä, miten ne määritetään sekä kuinka hyvin ne tunnistetaan ja jätetään hakkuiden ulkopuolelle. Avainbiotooppikäsite on potentiaalisesti hyvä epifyyttijäkälille tärkeiden metsien säästämisessä. Eri avainbiotooppityyppien merkitys epifyyttijäkälille on varsin erilainen. Puuston korkea ikä on vaateliaiden epifyyttijäkälien kannalta tärkein muuttuja. Tutki­musten mukaan avainbiotooppikäsitteen soveltaminen ei ole onnistunut hyvin. Suurimmat ongelmat ovat kohteiden tunnistamisessa, säästämisessä sekä niiden pienessä koossa. Hakkuiden ja pienen koon takia vaateliaiden epifyyttijäkälien esiintymien häviämiset ovat olleet avain­biotoopeilla varsin tavallisia. Häviämistä lisäävät ilmansaasteet ja ylisuuri hirvieläinkanta, joka estää lehtipuiden uusiutumista avainbiotoopeilla. Samat tekijät, jotka aiheuttavat populaatioiden häviämistä, estävät myös uusien jäkäläpopulaatioiden leviämistä avainbiotoopeille. Tässä katsauksessa käsiteltyjen tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että jos avainbiotoopit säästettäisiin kaikilta hakkuilta, ilmanlaatua saataisiin parannettua ja hirvieläinten määrää voimakkaasti vähennettyä, suuri osa uhanalaisista jäkälistä voisi säilyä avainbiotoopeilla. Yhdessä riittävän suojelualueverkoston kanssa avainbiotoopit voisivat olla tehokas tapa epifyyttijäkälien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Suomessa käytettyä avainbiotooppien määrittelyä on tarpeen korjata vastaamaan muissa maissa käytettyä uhanalaisen lajiston esiintymisen todennäköisyyttä painottavaa tulkintaa sen sijaan, että korostettaisiin kohteen pienialaisuutta.

Chironomids have been widely used as indicators of trophic conditions of lakes due to their species-specific environmental requirements. In order to understand resilience and deterioration of aquatic ecosystems due to increases and/or decreases in external loading, recent chironomid community and water chemistry data of seven southern Finnish lakes with varying anthropogenic pressures and bathymetric properties were compared with similar data from the 1960s. Altogether 64 taxa were found. At present, the most numerous taxa are Procladius spp., Chironomus f.l. plumosus, Chironomus f.l. salinarius, Stictochironomus f.l. psammophilus, Benthalia spp., Tanytarsus spp. and Cladotanytarsus. In four lakes, current abundances of chironomid larvae are clearly lower, and in two lakes abundances are higher than during the 1960s. In two shallow, previously highly eutrophic lakes, the chironomid community composition revealed an improvement in the trophic status, while in three deep, previously moderately oligotrophic lakes, a slight deterioration was found. The most dramatic increase in chironomid density and diversity was found in a lake which was most heavily polluted in 1960s. In deep lakes, a slow gradual eutrophication seemed to be responsible for the observed replacement of the previous oligotrophic communities, dominated by Monodiamesa bathyphila, Stictochironomus spp., Polypedilum f.l. breviantennatum and Heterotanytarsus apicalis by eutrophic taxa such as Chironomus f.l. salinarius, Chironomus f.l. plumosus, Einfeldia spp., Sergentia coracina and Microtendipes spp. Among the key factors responsible for changes were dissolved oxygen concentration, food availability, sediment quality, and in one lake, toxic effluents from industry.

Aikaisemman tutkimuksen perusteella kotimaisen ruoan arvostus on noussut 2000-luvun kuluessa ja on hinnan, maun ja terveellisyyden ohella kuluttajille tärkeä tekijä ruokaa koskevissa valinnoissa. Kuluttajat liittävät alkuperään laatuun, turvallisuuteen, eläinten hyvinvointiin ja taloudellisiin olosuhteisiin liittyviä merkityksiä. Tässä artikkelissa tarkastelemme, missä määrin kuluttajat arvostavat kotimaista ruokaa, missä tuoteryhmissä ja mistä syistä. Tutkimus perustuu vuonna 2014 kerättyyn väestöä edustavaan internet-pohjaiseen kuluttajakyselyyn (N=1021), joka kerättiin osana Ruokamarkkinoiden toimivuus ja elintarvikemarkkinoiden hinnanmuodostus -hanketta (2013–2016). Tarkastelemme kuluttajien asenteita liittyen elintarvikkeiden kotimaisuuteen ja selvitämme, miten eri tuoteryhmät eroavat toisistaan siinä, missä määrin kuluttajat suosivat kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita. Lisäksi tutkimme varianssianalyysia (ANOVA) käyttäen sukupuolen, iän, elämänvaiheen, asuinpaikan ja koulutuksen sekä syömistä koskevien motivaatiotekijöiden, kuten ruoan edullisuuden ja valmistuksen paikallisuuden, merkitystä kotimaisen ja ulkomaisen ruoan valinnassa. Tulosten mukaan jopa 87% vastaajista ilmoitti ostavansa kotimaista ruokaa hyvin mielellään ja 11% melko mielellään. Yli yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että kotimaista ruokaa ostamalla voi tukea Suomen taloutta, että kotimaista elintarviketuotantoa tarvitaan huoltovarmuuden ylläpitämiseksi kriisitilanteissa ja että suomalaisen ruokakulttuurin ylläpitäminen edellyttää kotimaista ruoantuotantoa. Lähes yhtä moni uskoi, että kotimaista ruokaa kannattaa suosia ympäristösyistä. Kotimaisen ja ulkomaisen ruoan suosiminen vaihteli eri tuoteryhmissä. Vastaajat ilmoittivat ostavansa kotimaisia vaihtoehtoja erityisesti tuoretuotteissa, kuten maidossa, jogurtissa, leivässä, lihassa ja lihatuotteissa, mutta myös margariinissa ja esimerkiksi hiutaleissa. Esimerkiksi hedelmissä, makeisissa ja kekseissä ostettiin usein myös ulkomaisia tuotteita. Valintojen analyysissa löydettiin sosiodemografisten taustatekijöiden perusteella joitakin eroja. Varsinkin yli 60-vuotiaille kuluttajille kotimaisuudella oli suuri merkitys ruoan valinnassa. Samoin naiset, pariskunnat ja pienillä paikkakunnilla asuvat painottivat ruokavalinnoissaan muita enemmän kotimaisuutta. Kotimaista ostavat arvostivat muita enemmän tuotteiden tuttuutta, paikallisuutta, ympäristöystävällisyyttä ja sitä, ettei tuotannossa ole käytetty geenitekniikkaa. Tulokset kertovat, että suomalaiset kuluttajat suosivat kotimaista ruokaa niin asenteellisella kuin valintojen tasolla. Sosioekonomiset erot kertovat siitä, että kotimaisen ja ulkomaisen ruoan arvostus voi olla muuttumassa, sillä nuoret ja kaupungeissa asuvat suhtautuvat ulkomaiseen ruokaan muita myönteisemmin. Non

Lahopuu on Suomen metsissa vahentynyt huomattavasti. Suurin osa metsasta on Suomessa talouskaytossa, ja talousmetsassa lahopuuta on reilusti vahemman kuin luonnontilaisen kaltaisessa metsassa. Ravinteiltaan lahopuu on suhteellisen typpikoyhaa verrattuna esimerkiksi puun vihreisiin osiin. Silla on kuitenkin aiemmassa tutkimuksessa todettu olevan paljon kuusentaimia. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, mika lahopuun merkitys on kasvualustana kuusivaltaisen luonnonmetsan uudistumisessa. Tata tarkastellaan tutkimalla kuusentaimien maaraa ja vuosikasvua lahopuulla. Lisaksi tarkastellaan lahopuun typen maaraa hiili-typpisuhteen avulla seka lahopuun vedenpidatysominaisuuksia. Nama auttavat ymmartamaan, millainen lahopuu on kasvualustana. Lisaksi tarkastellaan, onko latvusaukoissa olevien ja latvusten alla olevien taimien vuosikasvussa eroa. Taten voidaan arvioida, onko valo- ja juuristokilpailulla suurempi merkitys kuin kasvualustalla. Tutkimusaineisto on keratty Sipoosta 2008 ja 2009. Tutkimusalue koostuu yhdeksasta 25 x 25 m osaruudusta. Taimien esiintymista lahopuulla tarkastellaan ?2-testilla lahopuukasvualustan pinta-alan suhteen. Taimien vuosikasvua eri kasvualustoilla tarkastellaan Kruskall-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeilla. Lisaksi lahopuunaytteista on laboratoriossa analysoitu tiheys, hiilen ja typen osuus seka tuorekosteus. Hiilityppisuhdetta ja tuorekosteutta vertaillaan lahoasteittain Kruskall-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeilla seka tiheyden suhteen Spearmanin korrelaatiokertoimella. Lisaksi lahopuurunkojen epifyyttipeittavyytta vetaillaan lahoasteittain Kruskall-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeilla. Elavien puiden latvusten leveydet laskettiin aiemmasta tutkimuksesta saadulla kaavalla ja taimet luokiteltiin taman perusteella latvuksen alla oleviksi tai latvsaukossa oleviksi ja edelleen kasvualustan mukaan. Naiden luokkien vuosikasvua vertaillaan tilastollisesti. Lisaksi kerattiin humusnaytteita, joista analysoitiin hiili-typpisuhde. Humuksen hiili-typpisuhdetta verrataan lahopuun hiili-typpisuhteeseen. Tutkimuksessa todetaan, etta lahopuulla on huomattavan suuri maara taimia suhteessa muihin kasvualustoihin. Erityisen paljon taimia on lahoastetta 4 edustavilla puilla. Vuosikasvu sita alemmilla eli vahemman lahonneilla lahoasteilla on merkittavasti huonompaa kuin muilla kasvualustoilla. Lahoastetta 4 edustavilla maapuilla kasvu ei poikkea taimista, jotka eivat kasvaneet lahopuilla. Lahoasteen 4 todetaan olevan erityisen hyva uudistumiselle. Todetaan, etta lahopuu yleensa ei ole erityisen hyva kasvualusta, ja hyvin pitkalle lahonnut puu voi toimia jo muun kasvualustan tavoin: se on paksun sammalen peitossa, eika enaa muodosta ymparistosta selvasti erottuvaa kohoumaa metsanpohjalle. Lahopuu on tutkimuksen mukaan typpikoyha kasvualusta, mutta silla on hyvat vedenpidatysominaisuudet.Lahoamisen edetessa hiili-typpisuhde laskee ja vedenpidatyskyky nousee. Suurien puiden valo- ja juuristokilpailu ei nayta kumoavan kasvualustan vaikutusta. Latvusaukon taimien ja latvusten alla olevien taimien kasvu ei eroa…

Timber Production is an economically important provisioning ecosystem service in forests, but is often in conflict with the provision of other ecosystem services. In multifunctional forestry, the production of timber and non-timber ecosystem services should coexist in the same landscape. To this end, we explored the capacity of a boreal landscape to simultaneously produce collectable goods − bilberry (Vaccimium myrtillus L.), cowberry (Vaccinium vitis-idaea L.) and cep (Boletus edulis Bull.) − alongside timber revenues. We also identified optimal forest management plans to achieve this. Furthermore, we analyzed trade-offs between collectable good yields and timber production, as well as between their economic values. We ran forest growth simulations under seven alternative management regimes at a landscape level across 50-year planning horizons. Then, we used multi-objective optimization to explore trade-offs and identify optimal forest management plans. The results showed that the strongest trade-off was between bilberry and timber production, resulting in a large loss in timber revenues for a gain in bilberry production. However, the conflicts between other collectables and timber production were relatively small: It was possible to increase the provision of collectable goods 4–15% with small reductions (3−5%) from timber revenues. With careful forest planning, there is the potential to simultaneously produce high levels of collectable goods and timber revenues in the landscape. peerReviewed

This thesis examines the impacts of silvicultural activities on productivity and financial returns of Scots pine (Pinus sylvestris L.) stands on drained peatlands in Finland. The effects of ditch network maintenance operations (DNM) and thinnings, with different timings and intensities, were studied. Based on stand development simulations, the best regimes for different types of stands according to site type, climatic area, and stand silvicultural status were defined from the viewpoint of both wood production and financial profitability. Certain aspects affecting the management outcomes, such as the timing of the first thinning, were examined using data from thinning experiments. Long-term predictions of the impacts of different management regimes were carried out by simulating the development of well-representative model-stands which were composed from appropriate inventory data sets. The MOTTI stand simulator used to perform the simulations enables the predictions by utilizing specific models for drained peatland stands. In addition to natural stand dynamics, these models describe the effects of silvicultural treatments on the development of a given stand. The mean annual increment of merchantable wood (MAImerch) was used as the measure of wood productivity, and the financial feasibility of the regimes was compared using net present value (NPV) analysis. Silvicultural treatments, when applied to appropriately match stand condition, increased both the productivity and financial returns of stand management. Applying DNM resulted in a small increase in MAImerch. When thinning was introduced along with DNM, their combined effect on wood productivity was considerable. According to current operational practices, DNM is generally combined with thinning. In some cases, e.g., in sites of low productivity, the need for DNM may become apparent prior to the thinning stage. As for profitability, thinnings proved to be crucial. The regimes with heavy and late thinnings were generally more profitable than those with normal thinnings. Further, early thinning (relative to stand volume) lacked appeal when seeking a financially profitable removal from the first thinning. In young stands with an initially poor silvicultural condition, however, applying even a low-yielding first thinning considerably increased the NPV when compared to a regime with no thinning at all. Generally, the regimes resulting in the best profitability included heavier thinnings and fewer DNM and thinning treatments than did the regimes resulting in the best yield results. This study demonstrates considerable potential for profitable wood production-oriented management in pine stands on drained peatlands despite their challenging circumstances and long rotations. The results can be used for defining new and more site-specific silvicultural guidelines for various types of drained, pine-dominated peatland stands within the entire range of boreal conditions. Tutkimuksessa tarkasteltiin ojitettujen mäntyvaltaisten suometsien metsänkasvatuksen tuloksen muodostumista. Simulointilaskelmien avulla selvitettiin kunnostusojitusten sekä ajoitukseltaan ja voimakkuudeltaan erilaisten harvennusten vaikutuksia puuston kehitykseen, kasvatusajan kokonaistuotokseen sekä metsänkasvatuksen taloudelliseen tulokseen. Kasvupaikan, ilmastoalueen ja puuston metsänhoidollisen tilan suhteen erilaisille metsille määritettiin kasvatusketjut, jotka tuottivat parhaat tulokset joko puuntuotoksen tai metsänkasvatuksen taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta. Metsänkasvatuksen tulokseen vaikuttavia osatekijöitä, kuten ensiharvennuksen ajoitusta, tarkasteltiin harvennuskokeiden avulla. Päätehakkuuseen saakka ulottuvissa tarkasteluissa tutkittiin alueittain ja kasvupaikoittain edustavia inventointiaineistoihin perustuvia puustoja. Puustojen kehitysennusteet tuotettiin MOTTI-simulaattorilla, joka mahdollisti pitkän aikavälin metsikkökohtaisen tarkastelun ojitusaluemetsien kasvumallien avulla. Mallit kuvaavat puuston luontaisen dynamiikan lisäksi myös toimenpiteiden vaikutuksia puuston määrän ja rakenteen kehitykseen. Kasvatusketjujen tuotoksia vertailtiin keskimääräisen vuotuisen käyttöpuun kasvun avulla ja toimenpiteiden taloudellista kannattavuutta nettotulojen nykyarvon avulla. Metsänhoidon keinoin ja valitsemalla kullekin kohteelle sopivimmat toimenpiteet voitiin oleellisesti parantaa metsänkasvatuksen tulosta. Kunnostusojitukset tuottivat pienehkön lisäyksen keskimääräiseen vuotuiseen kasvuun. Kun kasvatusaikana tehtiin kunnostusojituksen lisäksi harvennus, oli tulos selkeästi parempi kuin kasvatusketjussa, johon ei sisältynyt kumpaakaan toimenpidettä. Pääsääntöisesti kunnostusojitus toteutetaan harvennusten yhteydessä, mutta pohjoisilla tai karuilla kasvupaikoilla se olisi joskus tarpeen jo ennen harvennusta. Taloustuloksessa harvennustulojen merkitys oli keskeinen. Harvennusten voimistaminen ja kohtuullinen viivästäminen lisäsivät yleensä kasvatusketjun kannattavuutta. Riittävän ensiharvennuskertymän saavuttamiseksi oli tärkeää välttää liian aikaisia hakkuita. Kuitenkin metsänhoidolliselta tilaltaan heikon nuoren metsän ensiharvennus, joka sinällään saattoi jäädä heikkotuottoiseksi, oli usein hyödyllinen koko kasvatusketjun taloustuloksen kannalta. Parhaita taloustuloksia tuottaviin kasvatusketjuihin sisältyi yleensä voimakkaampia harvennuksia ja vähemmän harvennus- ja kunnostusojituskertoja kuin tuotoksen näkökulmasta parhaisiin kasvatusketjuihin. Tulosten mukaan ojitettujen soiden mäntyvaltaisissa metsissä on tuotospotentiaalia, joka mahdollistaa metsätalouden kannattavan harjoittamisen haasteellisista olosuhteista ja verraten pitkistä kasvatusajoista huolimatta. Hoidon puute heikentää kuitenkin metsien potentiaalin hyödyntämistä. Tutkimuksen tuloksista voidaan johtaa entistä tarkempia toimenpidesuosituksia kasvupaikan ja maantieteellisen sijainnin suhteen erilaisille ojitusalueiden metsille.

Itämeren fysiikka, tila ja tulevaisuus on ensimmäinen Itämeren fysiikan oppikirja, jossa tuodaan esille myös fysiikan kytkennät Itämeren tilaan ja ekologiaan. Alalta on olemassa runsaasti eritasoista tietoa. Tämä tieto on kuitenkin melko hajallaan, eikä kokonaisvaltaista kirjallisuutta ole vielä paljon. Kirja sisältää yksityiskohtaisen kuvauksen Itämeren altaista ja niiden topografiasta sekä hydrografiasta, Itämeren lämpötaloudesta ja kiertoliikkeestä sekä jääoloista. Lisäksi käydään läpi Itämeren kriittisiä prosesseja kuten suolapulssien esiintyminen, kumpuaminen ja vedenkorkeuden muutokset. Itämeren fysiikan ymmärtäminen on tärkeää, sillä se määrää ne ulkoiset olosuhteet, joissa meren kemialliset ja biologiset prosessit tapahtuvat. Meren fysikaalisten ominaisuuksien tuntemus luo perustan koko Itämeri-systeemin toiminnan ymmärtämiseen. Teoksen loppuosassa esitellään Itämeren pitkäaikaisia muutoksia ja tarkastellaan Itämeren tulevaisuutta erilaisten ilmastoskenaarioiden avulla.