Search

Kasvatustieteen kandidaatintyöni käsittelee draamakasvatusta ja pyrkii hahmottamaan sen paikkaa perusasteen koulutuksen kentällä. Näen itseni tulevaisuudessa joko opettamassa draamakasvatusta tai sen avulla, joten pyrin etsimään myös vastausta, mitä draamaopettajalta vaaditaan Suomessa. Draamakasvatus tunnetaan monella eri nimellä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. On olemassa iso joukko erilaisia tulkintoja, mikä kuvaisi sitä parhaiten: draamapedagogia, ilmaisutaito, ilmaisukasvatus, Drama Education jne. Tutkimuksessani pyrin hahmottamaan draaman avulla tehtyä kasvatustyötä perusasteella sekä selvittämään, mitä vaatimuksia draamaopettaja voi kohdata työssään Suomessa. Koen, että draamaopettaja toimiessaan omassa viitekehyksessään on pohjimmiltaan kasvattaja, joten olen valinnut kohtaamistani nimityksistä nimenomaan draamakasvatuksen. Pyrin tutkimuksessani selvittämään draamakasvatuksen syntyä, historiallista taustaa ja sen nykyasemaa Isossa Britanniassa sekä Suomessa. Näiden tietojen valossa pyrin ymmärtämään, mikä tekee draamakasvattajasta kelvollisen. Lisäksi olen halunnut avata tutkimuksessani suomalaisen teatterin historiaa ja nykytilaa, sekä vertailla teatterin ja draamakasvatuksen tavoitteita. Kandidaatintyö on minulle henkilökohtainen myös matka tiedonlähteille, joten koen luonnollisena käyttää tutkimusmenetelmänä autoetnografista metodia. Tutkimusmenetelmälläni pyrin hakemaan tutkimuskysymyksilleni vastauksia henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta, joita olen saanut pitkällä teatteriurallani, niin työ- opiskelu- kuin harrastuspiireissä. Autoetnografisen tutkimuksen lisäksi haen vastauksia myös draamakasvatuksen ja teatterin teoriasta. Draamakasvatuksella on pitkät perinteet. Draamaa on käytetty opetuksessa ja oppimisen apuna 400-luvulta lähtien. Draamaa itseään on pelätty, sillä sen vaikutusta lapsiin ja heidän henkiseen kapasiteettiin on pidetty vaarallisena. Draamalla ei ole Suomessa omaa valtakunnallista opetussuunnitelmaa, vaikka draamakasvatusta on pyritty saamaan perusasteelle omaksi oppiaineekseen jo vuodesta 1977 alkaen. Vuonna 2007 Oulussa tehtiin kuitenkin ensimmäinen kunnallinen draaman opetussuunnitelma, joka hahmottaa draamakasvatuksen mahdollisuuksia perusasteen opetuksessa. Draamakasvatusta ei tueta vielä kaikilla rintamilla, mutta draamakasvatuksen saaminen osaksi perusasteen opetettavia aineita jatkuu. Tutkimukseni pohjalta voin todeta, että mikäli draamakasvatus aikanaan otetaan osaksi opetettavien aineiden perhettä, täytyy sen opettajilla olla huomattava historia taiteen parissa, suuri kiinnostus ainetta kohtaan ja henkilökohtainen näkemys draamasta suhteessa omaan kasvatustyöhönsä. Tutkimukseni aikana olen sivunnut joitakin sellaisia aihealueita, joista voisin tehdä jatkotutkimusta. Tällaisia ovat muun muassa: 1) Teatteriohjaajan ja teatterinäyttelijän suhde verrattuna perusasteen opettajan ja oppilaan suhteeseen. Teatteriohjaaja nauttii lähes diktatuurista valtaa näytelmäharjoitusten aikana, kun taas opettajaa sitoo monet sellaiset lait, joista teatteriohjaajan ei tarvitse välittää. 2) Teatteri on minulle taidelaji, joka tapahtuu parhaimmillaan vapaudessa ja impulsiivisesti. Kuinka opettaa oppilaita olemaan vapaita opettamiseen tarvittavassa ”pakotetussa” oppimisympäristössä?