Search

Koronapandemian aikana syntynyttä liikkumisvajetta ei ole vielä kokonaan kuitattu. Huomiota kiinnittää erityisesti tyttöjen liikkumisen nopea väheneminen ikävuosien karttuessa. nonPeerReviewed

Liikkuva opiskelu -ohjelman myötä myös korkeakouluopiskelijoiden opiskelupäivän aikaiseen liikkumiseen ja paikallaanoloon on alettu kiinnittämään enemmän huomiota. Opiskelupäivien ja oppituntien aktivointi nähdään tarpeellisena, sillä vain puolet opiskelijoista liikkuu liikkumissuosituksiin nähden tarpeeksi. Myös istumista kertyy korkeakouluopiskelijoille lähes 11 tuntia päivittäin, ja iso osa tästä määrästä kertyy nimenomaan opiskelupäivän aikana. Istumisen vähentäminen ja opiskelupäivien aktivoiminen on perusteltua terveydellisistä syistä, mutta tauottamalla istumista tai aktivoimalla opetusta voidaan vaikuttaa myönteisesti myös opiskelijoiden jaksamiseen sekä opiskelukykyyn. Näihin teemoihin paneudutaan myös Keski-Suomen korkeakoulujen yhteisessä Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on tehdä opiskelupäivistä liikkuvampia ja yhteisöllisempiä. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa hanketta Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisista kehittämishankevaroista. Osana hanketta korkeakoulujen opiskelijoille sekä opetushenkilöstölle toteutettiin kysely näihin teemoihin liittyen. Opiskelijoiden kyselyyn vastasi yhteensä 654 opiskelijaa ja opetushenkilöstön kyselyyn puolestaan 63 henkilöä. Sekä opiskelijoiden että opetushenkilöstön kyselyn tuloksista nousee esille, että istumisen tauottamisessa ja opetuksen aktivoimisessa on korkeakouluissa vielä parannettavaa. Noin puolet opiskelijoista vastasi, ettei oman korkeakoulun opetuksessa kiinnitetä huomiota istumisen tauottamiseen tai vähentämiseen. Opiskelijat olivat kuitenkin lähes yksimielisiä siitä, että oppituntien aikainen kevyt liikuskelu voisi edistää heidän omaa jaksamistaan, mutta he toivoivat opettajien ottavan vastuuta taukojen pitämisestä. Kyselyn perusteella havaittiin myös toiminnallisten opetusmenetelmien käytön olevan vähäistä, etenkin etäopetuksen kohdalla. Jatkossa myös korkeakoulutasolla olisi tärkeää pohtia opetuksen toiminnallistamisen tapoja, kuten on jo tehty esimerkiksi perusopetuksessa toisella ja ensimmäisellä asteella. Opetushenkilöstön kyselyn vastausprosentti oli matala, mutta tulokset ovat monelta osin linjassa opiskelijoiden kyselyn tulosten kanssa. Myös enemmistö kyselyyn vastanneista opettajista koki tauottamisen olevan opettajan vastuulla ja uskoi opetuksen tauottamisen tai aktivoimisen lisäävän opiskelijoiden jaksamista. Huolestuttavana huomiona voidaan pitää sitä, että suurin osa vastaajista toi esiin, ettei omassa korkeakoulussa ole sovittu yhteistä toimintaohjetta opetuksen aikaisen istumisen vähentämiseksi. Henkilöstö ja opiskelijat myös toivat esiin, että opetustiloista löytyi varsin heikosti istumisen vähentämisen mahdollistavia välineitä, kuten seisomatyöpöytiä. Sekä opiskelijoiden että opetushenkilöstön kyselyn tulokset osoittivat, että opetuksen ja opiskelun aikaista aktiivisuutta pidettiin tärkeänä ja toivottavana, mutta tämä ei välttämättä vielä näkynyt korkeakoulujen opetuksessa tai fyysisissä tiloissa. Myös opetuksen toiminnallistamiseen tulisi jatkossa tarjota tukea, etenkin etäopetuksen osalta, joka on koronapandemian vuoksi lisääntynyt huomattavasti. Kyselyn tulokset antoivat tärkeää tietoa Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen toiminnan tueksi. Käsillä olevissa tuloksissa esiin nousseisiin puutteisiin tullaan tarjoamaan ratkaisuja hankkeen toimien kautta. Esimerkiksi liikkuvan oppimisen teemoista järjestetään opetushenkilöstölle kohdennettuja koulutuksia ja lisäksi hankkeen kautta pyritään muuttamaan korkeakoulujen oppimistiloja aktiivisuutta tukevimmiksi.

nonPeerReviewed

Vain joka seitsemäs lukiolainen liikkuu reippaastti päivittäin vähintään tunnin. Lukiolaisille kertyy keskimäärin 6 178 askelta päivässä. Heidän vanhemmilta ja kaverilta saamansa liikunnallinen tuki oli vähäisempää kuin nuoremmilla ikäluokilla ja vaihteli suuresti nuorten välillä. Lukiolaiset pitivät liikuntaa tärkeänä ja opiskelukykyä edistävänä oppiaineena. Oppilaitosten ja internetin jälkeen liikunta- ja urheiluharrastuksissa koettiin kolmanneksi eniten syrjintää ja kiusaamista. nonPeerReviewed

Hieman reilu kolmasosa suomalaislapsista ja -nuorista liikkui suosituksen mukaan – toimintarajoitteita kokevista joka neljäs. Lasten ja nuorten liikunnalle antamien merkitysten kirjo oli kaventunut ja esteet vahvistuneet, vaikka koettu pätevyys ja liikuntamotivaatio olivat korkealla. Suurin osa lapsista ja nuorista kannatti urheilun eettisten sääntöjen noudattamista. Säännöllinen liikkuminen oli myönteisesti yhteydessä koettuun terveyteen. Säännöllisesti liikkuvilla oli myös vähemmän yksinäisyyden kokemuksia. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

[Johdanto] Suomalaiset liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän, kun liikkumisella tarkoitetaan ihmisten fyysistä aktiivisuutta. Toisaalta suomalaiset liikkuvat liiankin paljon, kun liikkumisella tarkoitetaan moottorivoimin tapahtuvaa siirtymistä paikasta toiseen. Ongelmana on sekä moottoroitujen liikkumisvälineiden runsaasta käytöstä aiheutuva ihmisten fyysinen passiivisuus että ympäristön suuri kuormitus. Esimerkiksi henkilöautojen osuus päivittäin kuljetuista kilometreistä on 76 %, kun kävellen tai polkupyörällä matkoista taittuu noin 4 % (Liikennevirasto 2018). Tässä kirjoituksessa ymmärrämme liikkumisen ihmisten fyysiseksi aktiivisuudeksi ja tarkastelemme liikkumisvajeen luontopohjaisia ratkaisuja ja niiden ongelmia. Suosituksiin verrattuna liian vähäisen aikuisväestön liikkumisen, huonon kunnon ja runsaan paikallaanolon aiheuttamien kroonisten kansansairauksien suorien terveydenhuollon kustannusten ja kansantaloudellisen tuottavuuden menetysten vuosittaiseksi arvoksi on haarukoitu 3,2–7,5 miljardia euroa (Vasankari & Kolu 2018). Arviosta puuttuvat esimerkiksi lyhyiden sairaslomien kustannukset ja epäsuorat verotulojen menetykset. Heikosta lihaskunnosta suoraan tai välillisesti johtuvat lievät terveyshaitat jäävät useimmiten kokonaan tilastointien ulkopuolelle, mutta ihmisten hyvinvoinnin kannalta ne eivät suinkaan ole merkityksettömiä. Myöskään polkupyöräilyn tai muun hiilineutraalin liikkumisen pitkän aikavälin vaikutusta ympäristöhaittojen kustannusten vähentymiseen ei ole pystytty luotettavasti arvioimaan. [Jatkuu julkaisussa] peerReviewed

Vammaisista henkilöistä puhutaan usein yhtenäisenä ryhmänä ikään kuin vamma olisi kaikilla samanlainen tai sen vaikutukset toimintakykyyn samankaltaiset. Vaikka erilaisten vammojen ja pitkäaikaissairauksien tiedetään rajoittavan ihmisten tekemistä eri lailla, liikunta-aktiivisuutta mittaavissa tutkimuksissa tai tilastoinneissa niitä ei ole useinkaan eroteltu. Syinä ovat voineet olla esimerkiksi pienet tutkittavien määrät tai liian yleiset mittausmenetelmät. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella vuoden 2016 ”Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa” (LIITU) -tutkimuksen aineistossa toimintarajoitteisuutta, liikunta-aktiivisuutta, liikuntaseuraan kuulumista ja istumisen määrää ja verrata niitä vammattomiin nuoriin. LIITU-tutkimuksessa 11–15-vuotiaita nuoria (n=4724) pyydettiin raportoimaan kokemansa toimintarajoitteet (nähdä, kuulla, puhua sujuvasti, liikkua tai käsitellä esineitä, hengittää tai muistaa asioita/ keskittyä). Lisäksi selvitettiin toimintarajoitteisuuden yhteyksiä liikuntakäyttäytymiseen, urheiluseurassa harrastamiseen ja istumiseen. Noin 15 prosenttia nuorista raportoi kokemansa toimintarajoitteen, joka häiritsee heidän arkeaan. Erilaisista toimintarajoitteista liikkumisen vaikeudet vaikuttavat liikunta-aktiivisuuteen eniten. Erityisesti liikkumisen vaikeuksia kokevat nuoret raportoivat tilastollisesti merkitsevästi vähemmän reipasta/rasittavaa liikuntaa, vähemmän urheiluseura-aktiivisuutta ja enemmän istumista viikonloppuisin kuin ne nuoret, joilla ei ollut toimintarajoitteita. Liikkumisen vaikeuksia koke vat pojat harrastivat myös selvästi vähemmän reipasta liikuntaa verrattuna muihin toimintarajoitteita kokeviin nuoriin. Enemmän huomiota tulisi kiinnittää olosuhteiden ja palveluiden esteettömyyteen ja saavutettavuuteen, jotta kaikilla olisi mahdollisuus liikkua omien edellytystensä sallimissa rajoissa ja osallistua urheiluseuratoimintaan. Often people with disabilities are referred to as a heterogeneous group of people, with the same ability to function. Rather than use the term ‘disability’, it would be best to use terms that describe functional limitations, because functions can restrict performance in physical activity tasks. Many studies or statistics that measure physical activity do not distinguish various types of functional limitations, such as visual, hearing or moving impairments. Therefore, the purpose of this study was to explore differences in physical activity, sports club membership, and sitting time in adolescents with and without disabilities through the Finnish School-aged Physical Activity (SPA) study (in Finnish LIITU). All adolescents aged between 11–15 years old (n=4724) were asked to report levels of functional difficulties as indicators of disability and their physical in/activity behaviours during the spring of 2016. About 15 % of adolescents had one kind of functional limitation that affects their daily activities. More specifically adolescents with moving difficulties reported significantly less days of moderate to vigorous physical activities, fewer were sports club members, and sat for more hours during the weekend than adolescents without disabilities. Moreover, boys with moving difficulties clearly fell behind their peers with other functional limitations when examining their moderate to vigorous physical activities. More effort is needed to create accessible services and space needed to allow everybody to be active within their own capabilities, and to participate in physical activities, join sports clubs, and spend less time sitting. peerReviewed

nonPeerReviewed

Liikunta-aktiivisuuden drop-off -ilmiö eli liikkumisen väheneminen iän myötä on edelleen kansallinen erityispiirteemme. Samalla lapset ja nuoret käyttävät noin puolet valveillaoloajastaan istuen tai makuulla. Paikallaanolo lisääntyy selvästi iän myötä. Päivittäistä ruutuaikaa kertyy paljon. Suositellun korkeintaan kaksi tuntia ruudun ääressä vietti vain viisi prosenttia 9–15-vuotiaista. nonPeerReviewed

Lasten ja nuorten tavoitteellinen valmennus alkoi urheiluseuroissa 1970-luvulla (Itkonen 2003, 340). Urheiluseuratoiminnan suosio on ollut näihin päiviin asti kasvava. Suosituimpia urheilulajeja ovat joukkuepalloilulajit. (Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010, 16.) Urheilun ja liikunnan parissa muodostuu myös jokaiselle harrastajalle oma harrastushistoriansa, jossa on sekä yksilöllisiä että yhteisiä piirteitä. Urheileminen ja liikunnan harrastaminen muodostavatkin elämänkulkuun oman, kyseiseen elämänalueeseen rajatuvan polun. Tätä voidaan kutsua urheilupoluksi. (Aarresola 2015) Tässä artikkelissa pureudumme joukkueurheilulajeja harrastavien nuorten urheilupolkuihin. Aineistona käytämme sekä laajaa, harrastajille suunnattua kyselyä (n=2013), että tavoitteellisesti urheilevien nuorten haastatteluja (n=11). peerReviewed