Search

Epidemioiden historiallinen tutkimus painottaa usein kirjallisia lähteitä, mutta tartuntataudit ovat olleet ihmisten seuralaisina esihistoriallisista ajoista lähtien. Käsittelemme artikkelissa esihistoriallisten epidemioiden tutkimuskeinoja. Keskitymme muinaisten taudinaiheuttajien luonnontieteellisiin analyysimenetelmiin ja arkeologisessa aineistossa näkyviin epidemioiden epäsuoriin vaikutuksiin. Epidemioilla voi olla demografisia, poliittisia, sosiaalisia, uskonnollisia ja taloudellisia vaikutuksia, vaikka myös muut tekijät voivat laukaista kriisejä. Mahdollisista kriiseistä kertovat ilmiöt ovat usein monitulkintaisia, mutta minkä tahansa kriisiajanjakson tunnistaminen voi johtaa myös epidemian jäljille, sillä epidemiat liittyvät tyypillisesti muihin väestökriiseihin. Myös ilmastotekijät vaikuttavat tautien esiintymiseen. Esitämme, että arkeologisen aineiston monitieteisellä tutkimuksella voidaan tehdä päätelmiä kriisien kokonaisvaikutuksista ja että paras tapa esihistoriallisten epidemioiden tutkimukseen on kiinnittää huomiota sekä laajoihin että paikallisiin, pienimuotoisiin ilmiöihin ja arkeologisen aineiston piirteisiin monesta eri näkökulmasta. Historical research of epidemics often emphasises literary sources, but infectious diseases have accompanied humans since prehistoric times. This article discusses the ways prehistoric epidemics can be identified and studied. We focus on scientific analyses of ancient pathogens and the indirect impact of epidemics that may be visible in archaeological material. Epidemics can have demographic, political, social, religious and economic impacts, although other factors can also trigger similar crises. The phenomena are often complicated and challenging to identify and interpret. However, identifying any period of crisis in prehistory can also lead to the identification of an epidemic, since epidemics are typically linked to other population crises. Climate factors may also influence the emergence of diseases. The interdisciplinary study of archaeological data allows conclusions to be drawn about the overall impact of crises. Thus, the best way to study prehistoric epidemics is to focus on both large-scale and local, small-scale phenomena., Historical research of epidemics often emphasizes literary sources, but infectious diseases have accompanied humans since prehistoric times. This article discusses the ways prehistoric epidemics can be identified and studied. We focus on scientific analyses of ancient pathogens and the indirect impact of epidemics that may be visible in archaeological material. Epidemics can have demographic, political, social, religious and economic impacts, although other factors can also trigger similar crises. The phenomena are often complicated and challenging to identify and interpret. However, identifying any period of crisis in prehistory can also lead to the identification of an epidemic. Epidemics are typically linked to other population crises. Climate factors may also influence the distribution of certain diseases. The interdisciplinary study of archaeological data allows conclusions to be drawn about the overall impact of crises. The best way to study prehistoric epidemics is to focus on both large-scale and local, small-scale phenomena.

Tiivistelmä Tässä julkaisussa esitetään, miten lasketaan metsien ekologinen kompensaatio tieteellisesti uskottavalla tavalla. Tapausesimerkkinä toimii Jyväskylän Kauramäkeen rakennettava pientaloalue, jonka tieltä tuhoutuu ja heikentyy kivennäismaan metsiä. Tässä esimerkissä pientaloalue hyvitetään suojelemalla kivennäismaan metsiä muualla. Kun metsiä hyvitetään suojelemalla, kannattaa suojella ekologiselta tilaltaan mahdollisimman korkealaatuisia eli käytännössä uudistuskypsiä tai sitä vanhempia metsiä, joissa on jo luonnontilaisen metsän piirteitä, kuten lahopuuta ja kerroksellisuutta. Kauramäen tapauksessa varttuneen kasvatusmetsän suojelu kasvattaa hyvityspinta-alan 1,6-kertaiseksi verrattuna uudistuskypsään metsään. Nuoren kasvatusmetsän hyvityspinta-ala on 3-kertainen ja taimikon noin 9-kertainen verrattuna uudistuskypsään metsään. Tämä johtuu kolmesta tekijästä. Mitä nuorempaa suojeltava metsä ensinnäkin on, sitä kauemmin kestää, että se kehittyy vanhaksi, runsaasti luontoarvoja sisältäväksi metsäksi. Toiseksi vanhoissa ja varttuneissa metsissä hakkuupaine on suurempaa kuin nuoremmissa. Mitä nuorempaa metsä on, sitä pidempään se on joka tapauksessa turvassa päätehakkuulta, joka taas on metsäluonnon kannalta kaikkein eniten metsän ekologista tilaa heikentävä toimi. Kolmanneksi nuoren metsän kohdalla hyvityksen epäonnistumisen riski on suurempi kuin vanhemmassa metsässä, sillä mitä kauempana tulevaisuudessa metsän ekologisen tilan ennustetaan nousevan korkeaksi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jokin menee pieleen. Voi esimerkiksi olla, että jotkin vanhaa metsää elinympäristökseen vaativat lajit ehtivät kadota maisemasta. Nämä kolme tekijää johtavat siihen, että jos suojellaan nuoria metsiä, on hyvityksen pinta-alaa on kasvatettava, jotta hyvittämällä olisi mahdollisuus tuottaa keskimääräinen kokonaisheikentymättömyys ekologisen kompensaation vaatimassa 30 vuoden aikaikkunassa. Jotta hyvityksestä saadaan muodostettua hallinnollisesti käytännöllinen ja ekologisesti yhtenäinen kokonaisuus, voi olla välttämätöntä sisällyttää siihen myös sellaisia luontotyyppikuvioita, joita ei yksittäisinä kuvioina kannattaisi ottaa hyvitykseen mukaan. Kauramäen tapauksessa hyvityksen sijoittamiseen vaikuttavat metsälakikohteiden sijainti, virkistysarvot sekä olemassa olevien ja tulevien kaavojen vaatimukset. Käytännössä törmättäneenkin melko usein tilanteeseen, jossa hyvityksen pinta-alaa on kasvatettava siksi, että eri maankäytön arvoja ja näkökulmia joudutaan sovittamaan yhteen. Tässä julkaisussa esitetty laskelma vahvistaa nyrkkisäännön, jonka mukaan rakentaminen kannattaa aina pyrkiä sijoittamaan alueille, joilla luonto on jo valmiiksi tuntuvasti heikentynyttä, ja että eritoten suojeluhyvitys kannattaa tehdä alueilla, joilla luonnon ekologinen tila on valmiiksi melko korkea. Näillä keinoilla luonnon tila todennäköisimmin säilyy kokonaisheikentymättömänä ja hyvityksen pinta-ala pysyy mahdollisimman pienenä. Tämä säästää paitsi luontoa, myös kompensaation kustannuksia. On huomattava, että laskelma on tehty sellaisilla kompensaatiolaskennan työkaluilla, joita kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä ne vaativat käyttäjältään runsaasti huolellisuutta ja työkaluja tullaankin päivittämään käyttöliittymältään selkeämmiksi. Lisäksi laskureiden tieteellistä sisältöä tullaan päivittämään tarkemmaksi: esimerkiksi ennallistamisvasteita korjataan sitä mukaa, kun empiiristä aineistoa ennallistamisesta kertyy. On myös huomattava, että tässä laskelmassa luontotyyppien ekologista tilaa ei ole määritetty tuoreiden ekologisen tilan mittaristojen avulla (BOOST & SYKE 2023), koska mittareita tai niiden vaatimaa maastokartoitusta ei ollut käytettävissä tätä laskelmaa tehtäessä. Kauramäen heikennysalueella ja suunnitellulla hyvitysalueella tehdään syksyn 2023 aikana maastokartoitus, jossa metsien ekologinen tila määritetään ko. mittaristoja käyttäen. Päivitysten ja maastokartoituksen myötä tässä julkaisussa esitettyihin lukuihin tullee muutoksia. Joka tapauksessa julkaisussa esitetty tapa käyttää kompensaatiolaskureita ja itse laskurit esittelevät tieteellisesti uskottavan kompensaatiolaskennan osa-alueita. Laskentatapaa ja laskureita saakin hyödyntää vapaasti.

Arvosteltu teos: Lanas, Maija & Kiilakoski, Tomi (toim.) 2022. Häiriö: Näkökulmia työrauhan häiriöihin koulussa. Tampere: Vastapaino. 281 s.

Heikki Moilanen (arkkitehti, SAFA) kirjoitti koosteen vuosittaisen Kestävä aluesuunnittelu -seminaarin sisällöstä. Seminaarin järjestivät Green Building Council Finland, Rakli ja Ympäristöministeriö.

Yhteisvanhemmuudella tarkoitetaan yhteisen lapsen hoidosta ja huolenpidosta vastaavien aikuisten välistä suhdetta. Yhteisvanhemmuus on vanhempien parisuhdetta ja kahdenvälistä lapsivanhempisuhdetta laajempi perheen alasysteemi, ja sen on osoitettu olevan yhteydessä lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Tutkimustiedon tuottaminen yhteisvanhemmuudesta on laajentunut eroperheistä lasta odottaviin ja lapsen saaneisiin pikkulapsiperheisiin. Tässä tutkimuksessa selvitetään perhekeskusten työntekijöiden käsityksiä yhteisvanhemmuudesta. Työntekijöiltä (n = 21) viidessä fokusryhmähaastattelussa kerätty aineisto analysoitiin teema-analyysilla hyödyntäen ATLAS.ti-ohjelmaa. Haastatteluihin osallistui työntekijöitä äitiys- ja lastenneuvolan, perhetyön sekä kasvatus- ja perheneuvonnan, perhesosiaalityön ja perheoikeudellisista palveluista. Työntekijät tunnistivat viisi yhteisvanhemmuuden teemaa, jotka ovat perhekohtainen työn- ja vastuunjako, vanhempien yhteisymmärrys kasvatusperiaatteista, avoin keskusteluyhteys vanhempien välillä, vanhempien keskinäinen luottamus sekä molempien vanhempien osallisuus. Tutkimustulosten valossa käsite yhteisvanhemmuus soveltuu käytettäväksi monialaisissa perhekeskuksissa, ja käsitteen käyttöönotto voi selkiyttää perheiden kanssa käytäviä keskusteluja siitä, milloin aiheena on vanhempien keskinäinen yhteistyö, milloin lapsi-vanhempisuhteen kysymykset, milloin aikuisten keskinäisen parisuhteen asiat. Yhteisvanhemmuuden systemaattisella puheeksi ottamisella universaaleissa palveluissa voidaan osaltaan edistää perhevapaauudistuksen tavoitetta tasavertaisemmasta työn- ja vastuunjaosta perheissä ja lapsen oikeudesta saada hoivaa ja huolenpitoa molemmilta vanhemmilta.

Usein on kuultu epäilyksiä, joiden mukaan lasten itseohjautuva oppiminen vaikuttaisi haitallisesti oppimistuloksiin. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan näytä viittaavaan tähän suuntaan.

Artikkelissa tarkastellaan lasten ja tutkijoiden välisiä sukupolvisuhteita tutkimustoiminnassa. Tutkimusmenetelmänä ja tutkijoihin kohdistuvana pedagogisena menetelmänä käytetään kollaboratiivista autoetnografiaa. Artikkelissa hyödynnetään Pierre Bourdieun episteemisen refleksiivisyyden ajatusta eli tutkijan ja tutkittavien suhteiden ja asemien kriittistä arviointia. Lisäksi tutkimustoiminnassa toteutuvia sukupolvisuhteita tarkastellaan eksistentiaalisen, episteemisen ja juridis-eettisen ulottuvuuden avulla. Tutkimusaineisto koostuu tutkijoiden kirjoittamista autoetnografisista teksteistä sekä lapsille suunnattujen työpajojen litteraateista. Analyysi osoittaa, miten tärkeää on hahmottaa lasten tieto eksistentiaalisesti arvokkaana ja ymmärtää samalla, mikä merkitys tutkijuuteen liittyvillä vastuilla ja eettisellä harkinnalla on. Lapset toimivat tutkijoiden luomissa puitteissa, mutta tutkijat ovat lapsista olennaisesti riippuvaisia, sillä muutoin he eivät kykene tekemään tutkimusta lapsista tai lasten kanssa. Tutkijoiden sukupolvinen asema, ammatillinen tieto ja historia aktualisoituvat etenkin nopeita eettisiä päätöksiä vaativissa tutkimustilanteissa. Analyysi korostaa tilannekohtaisen eettisen tarkastelun tärkeyttä., This article analyses intergenerational relations between children and researchers by using autoethnography as the research method. Bourdieu’s notion of epistemic reflexivity is used here to refer to the critical appraisal of the positions and relations of the research participants. The existential, epistemic and ethical-juridical dimensions of generational relations were also examined. The research data comprises the written autoethnographic reflections and transcriptions from the workshops in which the researchers worked with children. The analysis highlights the importance of viewing children’s knowledge as existentially valuable as well as the importance of understanding the responsibilities and ethical discretion of researchers. Although researchers define how children participate in research, researchers are nevertheless dependent on children’s willingness to participate in research activities. Research encounters with children, especially when rapid decisions are required, are influenced by the researchers’ generational position, professional knowledge and personal history. The results emphasise the importance of situational ethical reasoning.

Työssä tutkitaan vanhemman koulurakennuksen tilankäytön päivitysmahdollisuuksia sekä sitä, millaisia haasteita rakennuksen alkuperäiset tilaratkaisut tuovat nykyisen opetussuunnitelman (2014) vaatimuksiin nähden. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla rakennuksen rakennushistorialliset arvot säilyvät samalla, kun rakennuksen esteettömyys-, turvallisuus ja tilatarpeet päivitetään tähän päivään. Työn kirjallisuusosiossa käydään läpi Suomen koulurakentamisen historiaa ja koulurakennusten kehitystä eri vuosikymmenillä. Tutkitaan tilastojen avulla Suomen nykyisen käytössä olevan koulurakennuskannan ikäjakaumaa, jolloin saadaan selville rakennuskannan kehityksen tarve. Tilastojen avulla pystytään myös rajaamaan aihealuetta sopivammaksi. Työssä käsitellään OPS-2014 esitettyjä tilankäytön linjauksia, joiden avulla suunnitellaan valitun kohteen tilankäytön päivittämistä. OPS lisäksi tilankäytön suunnittelussa otetaan monia muita koulurakennuksien turvallisuuteen, esteettömyyteen ja tilankäyttöön vaikuttavia asioita. Esimerkkikohteen avulla tutkitaan millä tavalla 1950-luvun koulurakennuksessa voidaan toteuttaa OPS-2014 esittämiä tilankäytön linjauksia ja mitä haasteita vanhemman koulurakennuksen päivittämisessä on. Selvitetään koulun esteettömyystilanne ja päivitetään se vastaamaan tämän päivän tarpeita. Taustalla pidetään mielessä rakennuksen rakennushistorialliset kohdat ja vältetään tekemästä niihin muutoksia. The work examines the possibilities of updating the use of space of the older school building and what kind of challenges the building's original spatial solutions bring in relation to the requirements of the current curriculum (2014). The goal of this work is to find solutions that preserve the building's historical values while updating the building's accessibility, safety and the usage of space needs to today. In the literature section of the work, the history of school construction in Finland and the development of school buildings in different decades are reviewed. Go through OPS-2014 guidelines for school’s space usage and other issues that are affecting the usage of space in schools. With the help of an example school building, we will investigate how the use of space presented in the curriculum can be implemented in a 1950s school building. Finding out the school's accessibility situation and what updates are needed it to meet today's needs. In the background, the points of the building's construction history are kept in mind and changes to architectural style are avoided.

Tiivistelmä Tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuus perustuen erityiskorvattavien lääkkeiden käyttöön on laskenut Suomessa koko 2010-luvun, mutta D2D-alueen sairaanhoitopiirien väliset erot ovat säilyneet. Kolmasosa D2D-hankkeessa vuosina 2003–2007 tunnistetuista suuren sairastumisriskin henkilöistä osallistui tarjottuun hoito- ja seurantaohjelmaan. Perusterveydenhuollossa ja myös työterveyshuollossa on herätty torjumaan diabetesta. Väestön diabetestietoisuus on lisääntynyt koko maassa DEHKO-ohjelman, D2D-hankkeen ja FINDRISC-diabeteksen riskitestin laajan käytön myötä. Tuloksellinen tyypin 2 diabeteksen ehkäisy edellyttää sekä korkean riskin että väestötason strategiaan perustuvia toimia ja monialaista yhteistyötä terveyttä edistävien elintapojen edistämiseksi ja omaksumiseksi.

Tietoisuus sukupuolen moninaisuudesta on lisääntynyt viime vuosina, minkä seurauksena englanninkielisistä pronomineista on alettu käymään keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin muillakin arkielämän alueilla. Pronominikeskusteluja esiintyy myös englanninkielisessä kaunokirjallisuudessa. Pronominikeskustelujen suomentaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, sillä suomen kielen pronomini hän on sukupuolineutraali eikä omista tai muiden pronomineista puhuminen siksi ole suomen kielellä helppoa. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käännösratkaisuja kääntäjät sekä käännöstieteen ja englannin kielen opiskelijat tekisivät yksikön kolmannen persoonan pronominien suomentamiseen kaunokirjallisessa tekstissä, jonka päähenkilö on muunsukupuolinen ja jossa henkilöhahmot keskustelevat pronominien käytöstä. Tutkielman aineisto kerättiin Microsoft Forms -kyselylomakkeella, joka koostui monivalintakysymyksistä sekä avoimista kysymyksistä. Aineisto koostuu yhteensä 39 kyselylomakevastauksesta. Kyselylomakkeessa käytettiin esimerkkejä Mason Deaverin I Wish You All the Best -romaanista. Koska tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vastaajien näkemyksiä, rakennettiin kyselylomake siten, että vastaajilla oli jokaisessa kyselyn osiossa mahdollisuus perustella tekemiään valintoja sekä halutessaan kertoa ajatuksiaan aiheeseen liittyen avoimissa vastauskentissä. Avoimiin vastauskenttiin tulleet vastaukset analysoitiin sisällönanalyysilla. Vastaajat valitsivat käännösratkaisuja kyselylomakkeella esitetyistä valmiista vaihtoehdoista sekä ehdottivat omia käännösratkaisujaan avoimissa vastauskentissä. Vastaajien tekemät käännösratkaisut riippuivat usein siitä, miten oleellisena he pitivät sukupuolta tekstissä. Hän-pronomini ja tekstin muokkaaminen olivat suosituimmat käännösratkaisut katkelmissa, joissa sukupuolta ei pidetty tarinan kannalta oleellisena, kun taas englanninkielisten pronominien käyttö suomennoksessa oli suosituin käännösratkaisu katkelmassa, jossa sukupuoli koettiin oleelliseksi tekijäksi. Valittujen käännösratkaisujen perusteella voidaan todeta, että vastaajat käyttäisivät pronominien suomentamiseen kotouttavia käännösratkaisuja niin pitkälle kuin mahdollista ja siirtyisivät vieraannuttavampiin käännösratkaisuihin silloin, kun sukupuolen ilmaiseminen koettiin tarinan kerronnan kannalta tarpeelliseksi. Tuloksia ikäluokittain verrattaessa voidaan todeta, että tekstin muokkaaminen oli yleisempää vanhemmissa ikäluokissa kuin nuoremmissa, kun taas uudispronominien ja englanninkielisten pronominien käyttäminen käännöksessä oli yleisempää nuoremmissa ikäluokissa. Myös kaunokirjallisia ja av-tekstejä pääasiassa kääntävät vastaajat valitsivat asiatekstejä kääntäviä vastaajia useammin tekstin muokkaamisen ja asiatekstikääntäjät puolestaan useammin englanninkielisten pronominien käytön.

Tutkimuksessa tarkastellaan ryhmähaastatteluaineiston avulla lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaisten asiantuntijuutta suhteessa kokemusasiantuntijuuteen. Tutkimuksessa havaittiin kolme erilaista ammatillisen asiantuntijuuden muotoa. Ensimmäinen asiantuntijuuden muoto nimettiin yhteistyöasiantuntijuudeksi, mikä viittaa asiakkaiden kanssa yhteiseen tiedonmuodostukseen ja toimintaan. Toinen, perinteinen asiantuntijuus, taas pysyttelee tiukasti ammattiroolissa tarjoten vain rajoitetusti tilaa kokemusasiantuntijuudelle. Kolmatta ammatillisen asiantuntijuuden muotoa kutsutaan eettiseksi vartijuudeksi. Siinä painotus on käytännöllisesti ja konkreettisesti eettisyyden valvonnassa, mikä näkyy suhtautumisessa ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan tehtäviin, ohjeistuksiin, pelisääntöihin ja riskeihin. Tulokset viittaavat siihen, että lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiset tuottavat eettisten kysymysten vartioinnin kautta uutta ammatillista roolia aiempien roolien oheen tai niiden tilalle. Tämä saattaa olla reaktio kokemusasiantuntijuuden aiheuttamaan paineeseen muokata työroolia. In the research, the expertise of professionals in family and child services was studied in relation to expertise by experience through group interview material. Three different forms of professional expertise were found. The first form of professional expertise was named co-operational expertise, which refers to mutual knowledge formation and activities with clientele. The second form, traditional expertise, adheres to strict expert roles, leaving only limited space for expertise by experience. The third form of professional expertise was named ethical guardianship; a term that emphasizes practical and concrete supervision of ethicalness. Several ways to perform ethical guardianship become visible in the work tasks, guidelines, rules and risks by professionals in relation to experts by experience. The results indicate that professionals in family and child services produce a new role in addition to, or instead of, old ones through the supervision of ethical questions. This may be seen as a reaction to the pressure caused by expertise by experience. peerReviewed

Tiivistelmä. Tämän diplomityön aiheena oli kehittää työn toimeksiantajan Global Boiler Works Oy:n asiakkaalle Fibroc Oy:lle järjestelmä maantieajoneuvojen kuormanvarmistuksen kiinnityspisteiden ja sidontavälineiden testaamiseen. Järjestelmä suunniteltiin olemassa olevaa kuormituskehää hyödyntäen. Työn motiivina oli uusien kuormanvarmistussäädösten johdosta muuttuneet testaustarpeet kuormanvarmistusvälineille. Tavoitteena oli suunnitella testausympäristö, jolla voidaan suorittaa standardin SFS-EN 12195 mukaisia testejä sekä luoda toimintaedellytykset kuormituskehän tulevaan monipuoliseen testaustoimintaan. Tutkimus alkoi muuttuneisiin kuormanvarmistuksen määräyksiin ja lainsäädäntöön perehtymisellä. Tätä seurasi tilaajan tarpeiden sekä standardien vaatimusten kartoittaminen, jonka jälkeen suunniteltiin ja valmistettiin testeissä vaaditut kiinnittimet sekä suoritettiin kuormituskehän muun laitteiston käyttöönotto. Edellä mainittujen lisäksi työhön sisältyi mittaus- ja tiedonkeruujärjestelmän kehittäminen, standardinmukaisten testaus- ja raportointimenettelyjen määrittäminen sekä koneturvallisuuden parantaminen. Lopputuloksena syntyi monipuolinen järjestelmä, jolla voidaan suorittaa tähän työhön liittyviä standardisoituja testejä tarkasti ja toistettavasti, ja joka soveltuu tehokkaasti myös muuhun materiaalin testaukseen.Development of a test system for load securing equipment. Abstract. The subject of this thesis was to develop a test system for load securing equipment used in road transportation. This thesis was commissioned by Global Boiler Works Oy for their client Fibroc Oy. The system was designed around an existing load frame. The main driver behind this work was the change in test demands concerning lashing equipment due to changes in road safety legislation. The aim was to design a test environment to be used in testing according to standard SFS-EN 12195 and also to lay the groundwork for future testing activities. Research for this project started with reading up on the changed regulations and legislation concerning load securing. This was followed by mapping out the needs of the client and the requirements of the standards. After this the required fixtures for the tests were designed and manufactured and the rest of the equipment put to use. Scope of the project also included the development of a measurement and data acquisition system, specifying the proper testing and reporting procedures and improving the overall safety of the system. The result is a versatile system that can be reliably and repeatably used in standardized testing of equipment presented in this thesis and accommodates other types of material testing as well.

Johdanto: Tavoitteiden asettaminen on tärkeä osa mielenterveyskuntoutusta. Nuorilla mielenterveyshäiriöt voivat vaikeuttaa kehitystehtävien saavuttamista, joten kuntoutuksen tavoitteiden tulee mukailla niitä. Aiemmat tutkimukset korostavat, että kuntoutuksessa on tärkeää huomioida kuntoutujan henkilökohtaiset tavoitteet yhteiskunnallisten resurssien lisäksi. Tavoite ja menetelmä: Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla nuorten mielenterveyskuntoutuksen tavoitteita ja tämän myötä lisätä ymmärrystä tavoitteiden merkityksestä ja kehittää tavoitteiden asettelua. Tutkimuksen aineistona olivat 18–29-vuotiaiden nuorten (n = 16) asumiskuntoutuksessa laaditut kuntoutustiedotteet. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällön analyysillä. Tulokset: Mielenterveyskuntoutuksen tavoitteiden pääkategoriat olivat: ikätasoiset toiminnalliset roolit, sosiaalinen osallisuus sekä sisäinen resilienssi. Yksilön toimiessa ikätasoisten toiminnallisten rooliensa mukaisesti yksilö kykenee suuntautumaan kehitystehtäviinsä. Sosiaalinen osallisuus on mahdollisuutta osallistua sosiaalisiin ympäristöihin. Sisäinen resilienssi tarkoittaa yksilön kykyä vaikeissa tilanteissa käyttää vahvuuksiaan. Aineistosta nousi esille myös nuoren ja ammattilaisen välinen vuorovaikutussuhde kuntoutusprosessin aikana. Pohdinta: Tässä tutkimuksessa löydetyt pääkategoriat ovat aiemman tutkimustiedon perusteella yhteydessä valtaistumiseen, kuntoutumiseen ja toipumiseen. Tulosten perusteella ammattilaisen ja nuoren välinen vuorovaikutussuhde on tärkeä osa kuntoutusta ja kuntoutujan osallisuutta tavoitteiden asettelussa tulee vahvistaa. Toipumisorientaation laajempi käyttö mielenterveyspalveluissa voisi mahdollistaa tätä kehitystä. Abstract Goals in Adolescents` Mental Health Rehabilitation Introduction: Goal setting is a central part of mental health rehabilitation. Especially among young people mental health disorders may delay achieving developmental tasks. Goals of rehabilitation should be in concordance with developmental tasks. According to rehabilitation impact studies, it is important to consider the rehabilitees’ goals in addition to the social and financial perspectives. Purpose and method: The purpose of this study was to increase the understanding of goals set in adolescents’ mental health rehabilitation and develop goal setting. The aim of the study was to describe the goals set in adolescent’s mental health rehabilitation. The study participants were rehabilitees between 18 - 29 years in residential rehabilitation (n=16) and the data was register information. The analyze method was content analysis. Results: The main categories of goals were: age-level occupational roles, social inclusion and inner resilience. When acting according to the age-level occupational roles, people are pursuing their developmental tasks. Social inclusion is the possibility to participate in the social environment. Inner resilience is a psychological process which helps the individual to cope with difficult situations by using their personal skills. The data shows also the importance of collaborative relationship between the professional and the young person during the process of recovery. Discussion: Prior research shows that the main categories are connected to empowerment, rehabilitation and recovery. It is important to support the collaborative relationship between the professional and the adolescent by increasing methods that supports adolescent`s participation in the process of goal setting. Wider use of recovery orientation in mental health services could support this development. Keywords: youth, young adults, adolescent`s, mental health disorders, metal health rehabilitation, goals, register information, qualitative study, retrospective study

Autismikirjon piirteet ulottuvat sosiaalisten taitojen, kommunikaation, mielikuvituksen, tarkkaavuuden siirtämisen ja yksityiskohtien huomioimisen alueille. Näillä osa-alueilla esiintyviä piirteitä voidaan seuloa autismikirjon osamäärän (engl. autism spectrum quotient, AQ) avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada suomalaiset viitearvot AQ:lle sekä tarkastella, erotteleeko AQ-lomake suomalaisia autismikirjon nuoria aikuisia oman sukupuolen nuorista aikuisista, joilla ei ole autismikirjon diagnoosia. Lisäksi tarkastellaan ryhmien suoriutumisessa olevia eroja osioittain sekä AQ:n sisäistä yhtenäisyyttä. Tutkimukseen osallistui 52 autismikirjon nuorta aikuista (39 miestä ja 13 naista) sekä 1686 verrokkia (577 miestä ja 1109 naista). Tulokset osoittavat, että autismikirjon henkilöiden pistemäärät nousevat samaa sukupuolta olevien verrokkihenkilöiden pistemääriä korkeammalle. AQ erottelee autismikirjon miehet melko hyvin verrokkimiehistä, mutta autismikirjon naiset vain kohtalaisesti verrokkinaisista. Osioanalyysissä eniten ryhmien välisiä tilastollisesti merkitseviä eroja tuli esille sosiaalisia taitoja ja kommunikaatiota mittaavissa väittämissä., Features of autism spectrum include areas of social skills, communication, imagination, attention switching and attention to details. ese features can be screened with Autism Spectrum Quotient (AQ). e purpose of this study is to obtain Finnish performance values for AQ and to study whether the AQ discriminates Finnish young adults on the autism spectrum from same-gender controls without autism spectrum diagnosis. In addition, di erences between groups in each item and internal consistency of AQ has been studied. A total of 52 young adults on the autism spectrum (39 males and 13 females) and 1686 controls (577 males and 1109 females) took part in this study. Results show that individuals on the autism spectrum have higher scores than same-gender controls. AQ discriminates quite well males on the autism spectrum from control males but only fairly females on the autism spectrum from control females. In item analysis most statistically signi cant di erences between groups were found in items measuring social skills and communication.

Planeetallamme on siirrytty holoseenista uuteen geologiseen aikakauteen: antroposeeniin, ihmisen aikaan. Homo sapiens jättää pysyvän jäljen planeettaamme. Luonnonvarat hupenevat, ilmasto lämpenee ja kuudes sukupuuttoaalto pyyhkii yli maapallon. Kysymme tässä artikkelissa, millainen sivistysideaali voisi vastata antroposeenin ajan haasteisiin. Mitä pitäisi sisällyttää nykyajan ihmisen huolenpidon piiriin ja kuinka oikeudenmukaisuusyhteisön rajat piirretään maailmassa, jossa ihmiset, asiat ja ilmiöt ovat yhä selvemmin keskinäisriippuvaisia? Klassisiin sivistysteorioihin liittyy toive kansalaisen kriittisestä yhteiskunnan osallisuudesta ja humaanimmasta yhteiskunnasta. Henkitieteellisessä sivistysteoriassa sivistys on valmiutta vastata yhteiskunnallisiin ongelmiin ja toimia myönteisen kehityksen puolesta. 1960-luvun jälkeen maailmanlaajuiset ongelmat nousivat sivistysteorioihin, kuten Klafkin kriittis-konstruktiiviseen didaktiikkaan ja Peukertin yhteiskunnallisen muutoksen sivistysteoriaan. Suomalaisissa sivistysteorioissa korostetaan ekososiaalista vastuuta ja kriittistä poliittista tietoisuutta. Hahmottelemamme planetaarisen sivistyksen teoria täsmentää ja vie eteenpäin tätä teoretisointia kiinnittämällä huomiota ihmisen ja muun todellisuuden yhteenkietoutuneisuuteen. Siinä yhdistyy kolme ihmisenä kasvamisen ulottuvuutta: (a) spatiaalinen ulottuvuus (paikallisuus–alueellisuus–maailmanlaajuisuus), (b) temporaalinen ulottuvuus (menneisyys–nykyisyys–tulevaisuus), ja (c) maailmankuvallinen ulottuvuus, joka viittaa inhimillisen ja ei-inhimillisen välisen rajan ylittämiseen (ihmiskeskeisyys–elämäkeskeisyys–ekosysteemikeskeisyys). Toisin sanoen ehdottamamme planetaarinen sivistysideaali ulottaa ihmisen huolenpidon piirin ihmisen toiminnan vaikutusten kokoiseksi. Antroposeenin ajassa se tarkoittaa planetaarista ajattelua, joka pitää sisällään ylisukupolvisuuden lisäksi elollisen ja elottoman maailman välisen rajan ylittämisen., Anthropocene, the term for the new geological era, means that Homo Sapiens is leaving a lasting mark on Earth. Natural resources are decreasing, human-induced climate change is accelerating, and the sixth mass extinction has started. In this article we ask, what kind of an ideal of Bildung could form the answer to the challenges of the Anthropocene epoch. What should be included in the scope of contemporary human care, and how is social justice understood in a world where there is an interconnectedness of people, things, and phenomena? Classical theories of Bildung contain an idea of critical citizenship and a utopia of a more humane society. In human science pedagogy, Bildung means the ability to solve social problems and foster positive change. After the 1960s, global problems have gained influence in Bildung theories such as Klafki’s critical-constructive didactics and Peukert’s theory of Bildung as social transformation. Finnish theories of Bildung emphasize ecosocial responsibility and social criticism. In this article, we develop these ideas further, ending with our Theory of Planetary Education (TPE) which pays proper attention to the interdependence of human and non-human reality. It includes three intertwined dimensions for human growth: (a) the spatial dimension (local–regional–global), (b) the temporal dimension (past–present–future), and (c) the worldview dimension that refers to the overcoming of the boundary between human and non-human reality (antropocentrism–biocentrism–ecocentrism). In other words, in the theory of planetary education which we propose, the sphere of human care contains all the effects of human action and overcomes the boundaries of current and forthcoming generations.

Tiivistelmä. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani äänteellisiä etunimisysteemejä, jotka esiintyvät eräiden pohjoispohjalaisten sukujen neljän sukupolven jälkeläisten nimissä. Tutkin etunimisysteemien yleisyyttä eri aikoina sekä niiden periytymistä sukupolvelta toiselle. Tutkielman aineisto koostuu suvuissa vuosina 1900–2018 syntyneiden 1610 jälkeläisen 3249 nimestä. Suvuissa on 377 sisarussarjaa, joiden nimissä etunimisysteemejä voi esiintyä. Äänteelliset etunimisysteemit muodostuvat tietystä sisarusten nimille yhteisestä äännerakenteen piirteestä. Tutkimiani etunimisysteemejä ovat alku-, sisä- ja loppusoinnut, nimensisäiset soinnut sekä äännejonot. Eri sukupolvissa yleisiä ovat eri etunimisysteemit. Esimerkiksi ensimmäisen polven eli noin vuosina 1900–1930 syntyneiden sisarusten nimissä yleisiä ovat a-alkusointu ja diftongin sisältävä CV₁V₂CV-äännejono, kun taas neljännen polven eli noin vuosina 1985–2018 syntyneiden sisarusten nimissä yleisiä ovat m-alkusointu ja geminaatan sisältävä CVC₁C₁V-äännejono. Joissakin suvuissa äänteelliset etunimisysteemit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle. Yleisempää on kuitenkin ollut yksilöllisen etunimisysteemin valitseminen jokaisen polven sisarusten nimiin. Äänteelliset etunimisysteemit ovat yleistyneet, yksilöllistyneet ja monipuolistuneet 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Aineiston ensimmäisen polven sisarussarjojen nimissä tyypillisiä ovat olleet yhden äänteen soinnut. Etunimisysteemittömyyttä on myös esiintynyt jonkin verran. Neljännen polven sisarussarjojen nimissä on tavallisesti useita eri etunimisysteemejä samoissa nimissä, ja nimisysteemit ovat usein harvinaisia usean äänteen sointuja. Etunimisysteemittömyyttä ei esiinny enää 2000-luvulla syntyneiden sisarusten nimissä juuri lainkaan. Sisarusten nimien liittäminen yhteen jollakin äännerakenteen piirteellä on yleistynyt selvästi 1900-luvun aikana, vaikka samaan aikaan nimenanto itsessään on yksilöllistynyt. Lapsille valitaan yksilöllisiä nimiä, joilla kuitenkin osoitetaan lasten kuuluminen osaksi sisarussarjaa. Toisaalta myös etunimisysteemit valitaan yksilöllisesti. Samalla kun systeemien käyttö on yleistynyt, erilaisten ja varsin harvinaistenkin etunimisysteemien määrä on lisääntynyt.

Tiivistelmä. Tavoitteena tutkimuksella on tutkia psykologien kokemuksia vaikutusmahdollisuuksistaan moniammatillisessa opiskeluhuollossa sekä millaisia oman ammatillisuuden kehittymisen mahdollisuuksia ja työhyvinvoinnin ylläpitämisen sekä edistämisen keinoja psykologit tunnistavat työssään. Tutkimuksen avulla tuodaan esille, millaisena psykologit tällä hetkellä kokevat opiskeluhuollon moniammatillisen yhteistyön toteutumisen. Lisäksi avataan psykologien ajatuksia siitä, miten heidän ammatillisuuttaan sekä asiantuntijuuttaan voidaan kehittää ja millaisia keinoja heillä on työhyvinvointinsa ylläpitämiseen ja edistämiseen niin arjessa kuin vapaa-aikanakin. Tutkimuksen hahmottuessa osana Oulun yliopiston Psykologian ja kasvatuspsykologian tutkimuskeskuksen MYY-tutkimusryhmän toimintaa, on tutkimuksen avulla mahdollista kehittää opiskeluhuollon toimintaa ja käytänteitä yhdessä Oulun kaupungin kanssa. Tutkimuksen teoreettisena taustana on kasvatuspsykologinen kokemuksen kulttuurihistoriallinen tutkimus, keskeisinä subjektitieteellinen ja systeeminen tutkimus. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden psykologin haastattelusta ja aineistoa on analysoitu subjektitieteellisen kokemuksen systeemisen tutkimuksen sekä aineistolähtöisen analyysin keinoin, muodostaen perustelumalleja psykologien kokemusten pohjalta. Perustelumallien tarkastelun avulla voidaan hahmottaa psykologin työhön liittyviä malleja, jotka jakautuvat psykologin vaikutusmahdollisuuksiin sekä oman ammatillisuuden kehittämiseen ja työhyvinvoinnin keinoihin. Psykologit tunnistavat moniammatillisen opiskeluhuollon mahdollisuudet ja haasteet, voivat nimetä mahdollisuuksia oman ammatillisuuden ja asiantuntijuuden kehittämiseen sekä tiedostavat työhyvinvoinnin tärkeyden ja sen edistämisen keinoja.Psychologist’s work in multidisciplinary student welfare : opportunities for influence and factors supporting well-being at work. Abstract. The aim of this master’s thesis is to study the experiences of psychologists about their possibility to influence in multi-professional student welfare, as well as the opportunities for psychologists to identify their own professional development and the means of maintaining and promoting well-being at work. The thesis highlights how psychologists currently perceive the realization of multidisciplinary collaboration in student welfare. In addition, psychologists’ thoughts on how to develop their professionalism and expertise and what means they must maintain and promote their well-being at work, both in everyday work and in their free time, will be opened. As the research takes shape as part of the MYY-research group of the Research center for psychology and educational psychology of the University of Oulu, it is possible to develop the practices of student welfare together with the city of Oulu. The theoretical background of this thesis is the cultural-historical tradition of educational psychological practice research. The thesis’ research material consists of interviews with two psychologists, and the interview material has been analyzed by means of systematic research of experience and data-based analysis, forming rationale prototypes based on the experiences of psychologists. With the help of the analysis of prototypes, it is possible to outline the models related to the work of psychologists, which are divided into the possibilities of the psychologists’ influence and the development of one’s own professionalism and well-being at work. Psychologists are able to identify the opportunities and challenges of multidisciplinary student welfare, name opportunities for developing one’s own professionalism and expertise and are aware of the importance of well-being at workplace and the means of promoting it.

Tiivistelmä. Seksuaalisuus on moniulotteinen osa jokaista ihmistä heti syntymästä lähtien. Vauva oppii tuntemaan turvallisuutta vanhemman kosketuksesta ja läheisyydestä. Lapset kiinnostuvat omasta kehostaan ja alkavat tutkia sen osia ja mahdollisuuksia. Turvataitoja harjoitellessa lapsi ymmärtää, että hänellä ja kaikilla muilla on fyysinen koskemattomuus. Tutkimukseni tarttuu epäkohtaan siinä, kuinka lapsille, varsinkaan varhaiskasvatuksessa ei tarjota tarpeeksi tietoa heidän seksuaalisuudestansa ja oikeuksistaan. Tähän johtaa se, että opettajilla ja muilla kasvattajilla ei ole tarpeeksi koulutusta tai tietoa aiheesta. Myös seksuaalisuuteen ja siitä puhumiseen liitetty häpeä vaikeuttaa aiheen käsittelyä. Opettaja voi pelätä vanhempien vastaanottoa aiheeseen. Seksuaalisuus liitetään monesti virheellisesti vain seksiin. Varhaislapsuuden seksuaalisuus käsittää muun muassa omaan kehoon tutustumisen, kaveritaidot, sukupuolien yhdenvertaisuuden sekä fyysisen koskemattomuuden käsittämisen. Myös perheiden monimuotoisuudesta tulisi lasten kanssa keskustella. Tutkimus on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia, kuinka varhaisiän seksuaalikasvatusta perustellaan sekä tutkia ja arvioida opettajille ja kasvattajille tarkoitettuja seksuaalikasvatuksen materiaaleja käytettäväksi varhaiskasvatukseen. Laadukkaat opetusmateriaalit antavat tietoa ja konkreettista ohjeita aiheen opettamiseen ja käsittelyyn. Varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksessa seksuaalikasvatuksesta annetun tiedon vähäisyydestä johtuen, on materiaaleista suuri tuki. Tutkimukseni vastaa kysymyksiin ”Millaisia materiaaleja varhaiskasvatuksen opettajille tarjotaan seksuaalikasvatuksen tueksi?” sekä ”Millä tavalla varhaisiän seksuaalikasvatusta perustellaan?”. Avaan seksuaalikasvatuksen sisältöjä sekä pohdin siihen liittyviä haasteita. Tutkimustulokset osoittavat, että laadukasta ja perusteltua materiaalia seksuaalikasvatuksen tueksi on saatavilla, mutta tuoreen aiheen äärellä oltaessa, tutkimusta seksuaalikasvatuksesta tulisi tehdä yhä enemmän, jotta saataisiin enemmän opetusmateriaaleja. Varhaislapsuuden seksuaalikasvatukselle on myös perustellusti tarvetta, sen muun muassa vahvistaessa lapsen myönteisen itsetunnon kehitystä sekä opettamalla suojautumaan uhkaavilta tilanteilta.

In this article, we take a look at a Roman Iron Age fibula found in Hirvensalmi from an archaeological and linguistic perspective. The value of a single object or object type is limited when examining the spread of languages. The fact is, however, that the users of objects have acquired the items by using a language or languages. From this perspective, even a single object can be associated with language – even though we do not know which languages the user spoke. Since the occurence of the fibula type coincides with the spread of Proto-Finnic in Finland, the fibulae may have served as a symbol of a certain kind of group identity in their core distribution area. It is possible that they were even produced and used by Proto-Finnic speaking groups. These groups may have called the brooch with words that are still being used in Finnish: nasta ‘thump pin’ (← Proto-Germanic / Proto-Scandinavian *nasta ‘fibulae’) or solki ‘fibulae’ (← unknown language). A possible name is also pankku ‘fibulae’ (← ? Proto-Scandinavian *spangu ‘fibulae’) that has disappeared from the modern language.

In the dissertation, I interpret, analyze, evaluate, and develop the model of formative and emancipatory teaching in critical-constructive didactics. I describe the scientific background of critical-constructive didactics, analyze the theoretical premises of the didactic model, and specify its conception of the aims, content, and methods of teaching. Moreover, I evaluate the justification of the suppositions and conclusions of the didactic model. In the main chapters of the study, I explicate the influence of human science pedagogy, critical educational science, and classical theories of self-formation on critical-constructive didactics. I also define the concepts of self-determination, co-determination, and solidarity and the relationship of these skills to the factors of general education. I explicate the main concepts of the theory of categorial self-formation and its consequences for schooling. I concretize how emancipatory and formative teaching can be practiced at school. I evaluate the deficits of critical-constructive didactics with the help of criticisms of emancipatory pedagogy, categorial self-formation, exemplary teaching, and general didactics. I seek solutions to the identified problems of critical-constructive didactics from theories of indoctrination, contemporary theories of self-formation, and empirical studies on learning. The main conclusions of the dissertation are as follows: 1) solidarity is an important goal in emancipatory teaching, 2) emancipation is a legitimate aim of teaching when it is understood as the ability to participate independently and freely in the critical evaluation and development of society, 3) political analyses of power, interests, conflict, and problems do not imply indoctrination but are justified didactic methods, 4) self-formation takes place as the adoption of general principles, and schooling should be based on the learning of general principles, 5) the model of emancipatory teaching in critical-constructive didactics is supported by empirical studies, 6) internal social criticism can lead to indoctrination, and 7) teachers and students should analyze together the justification, presuppositions, and relevance of teaching materials. Tiivistelmä Väitöskirjassa tulkitsen, analysoin, arvioin ja kehitän kriittis-konstruktiivisen didaktiikan mallia sivistävästä ja emansipatorisesta kouluopetuksesta. Kuvaan kriittis-konstruktiivisen didaktiikan taustaa, analysoin didaktisen mallin sivistysteoreettisia lähtökohtia ja täsmennän sen käsitystä kouluopetuksen tavoitteista, sisällöistä ja menetelmistä. Lisäksi arvioin, ovatko kriittis-konstruktiivisessa didaktiikassa tehdyt ratkaisut perusteltuja. Tutkimukseni pääluvuissa selvitän, millä tavalla didaktinen malli perustuu henkitieteellisen ja kriittisen pedagogiikan sekä klassisten sivistysteorioiden periaatteille. Määrittelen myös, mitä itsemääräämisellä, osallistumisella ja solidaarisuudella tarkoitetaan, ja selvennän, miten nämä sivistykseen liittyvät peruskyvyt kytkeytyvät yleissivistyksen eri osatekijöihin kriittis-konstruktiivisessa didaktiikassa. Selvennän kategoriaalisen sivistyksen teorian tärkeimpiä käsitteitä ja teorian seuraamuksia kouluopetukselle, ja konkretisoin didaktisen kirjallisuuden avulla, miten sivistävää ja emansipatorista kouluopetusta voitaisiin toteuttaa käytännössä. Arvioin emansipatorisen pedagogiikan, kategoriaalisen sivistyksen ja eksemplaarisen opetuksen sekä mannermaisen didaktiikan kritiikkien avulla kriittis-konstruktiivisen didaktiikan puutteita. Tunnistamiini puutteisiin etsin ratkaisuja indoktrinaation teoriasta, uusista sivistysteorioista ja empiirisestä oppimistutkimuksesta. Väitöskirjan johtopäätöksenä esitän seuraavia väitteitä: 1) solidaarisuus on tärkeä tavoite emansipatorisessa opetuksessa, 2) emansipaatio on perusteltu opetuksen päämäärä, kun se ymmärretään yksilön kykynä osallistua itsenäisesti ja vapaasti yhteiskunnan kriittiseen arvioimiseen ja kehittämiseen, 3) poliittiset valta-, intressi-, konflikti- ja ongelma-analyysit eivät merkitse indoktrinaatiota, vaan ne ovat perusteltuja didaktisia menetelmiä, 4) sivistys tapahtuu yleisten periaatteiden omaksumisena, ja kouluopetuksessa tulisi keskittyä yleisten periaatteiden oppimiseen yksittäistietojen sijasta, 5) kriittis-konstruktiivisen didaktiikan malli emansipatorisesta opetuksesta saa tukea empiirisestä tutkimuksesta, 6) kriittis-konstruktiivisen didaktiikan internaalinen yhteiskuntakriittinen opetus voi johtaa indoktrinaatioon ja 7) opetuksessa tulisi keskustella oppilaiden kanssa opetetun tiedon pätevyydestä, oletuksista ja merkityksestä.

Kesällä 2021 Kihniön Kirkkorannasta tehdyt metallinilmaisinlöydöt viittaavat merovingiaikaiseen polttohautaukseen. Esineiden ja löytöpaikan piirteiden vuoksi löytö on mahdollista kytkeä keskusteluun ns. erämaahaudoista ja Suomen sisämaan rautakautisesta asutuksesta. Sisämaan rautakautiset hautamuodot vaativat vielä määrittelyä ja tutkimusta, eikä esimerkiksi kysymykseen siitä, minkälaiseen kulttuuriseen kontekstiin sisämaan hautaukset kuuluvat tai mikä haudatun/hautaajien etnisiteetti on ollut, ole tarjolla kovin suoraviivaista tai yleistävää vastausta. Uudet hautalöydöt tuovat kuitenkin uusia näkökulmia keskusteluun sisämaan asutuksesta. Non

ti Planeetallamme on siirrytty holoseenista uuteen geologiseen aikakauteen: antroposeeniin, ihmisen aikaan. Homo sapiens jättää pysyvän jäljen planeettaamme. Luonnonvarat hupenevat, ilmasto lämpenee ja kuudes sukupuuttoaalto pyyhkii yli maapallon. Kysymme tässä artikkelissa, millainen sivistysideaali voisi vastata antroposeenin ajan haasteisiin. Mitä pitäisi sisällyttää nykyajan ihmisen huolenpidon piiriin ja kuinka oikeudenmukaisuusyhteisön rajat piirretään maailmassa, jossa ihmiset, asiat ja ilmiöt ovat yhä selvemmin keskinäisriippuvaisia? Klassisiin sivistysteorioihin liittyy toive kansalaisen kriittisestä yhteiskunnan osallisuudesta ja humaanimmasta yhteiskunnasta. Henkitieteellisessä sivistysteoriassa sivistys on valmiutta vastata yhteiskunnallisiin ongelmiin ja toimia myönteisen kehityksen puolesta. 1960-luvun jälkeen maailmanlaajuiset ongelmat nousivat sivistysteorioihin, kuten Klafkin kriittis-konstruktiiviseen didaktiikkaan ja Peukertin yhteiskunnallisen muutoksen sivistysteoriaan. Suomalaisissa sivistysteorioissa korostetaan ekososiaalista vastuuta ja kriittistä poliittista tietoisuutta. Hahmottelemamme planetaarisen sivistyksen teoria täsmentää ja vie eteenpäin tätä teoretisointia kiinnittämällä huomiota ihmisen ja muun todellisuuden yhteenkietoutuneisuuteen. Siinä yhdistyy kolme ihmisenä kasvamisen ulottuvuutta: (a) spatiaalinen ulottuvuus (paikallisuus–alueellisuus–maailmanlaajuisuus), (b) temporaalinen ulottuvuus (menneisyys–nykyisyys–tulevaisuus), ja (c) maailmankuvallinen ulottuvuus, joka viittaa inhimillisen ja ei-inhimillisen välisen rajan ylittämiseen (ihmiskeskeisyys–elämäkeskeisyys–ekosysteemikeskeisyys). Toisin sanoen ehdottamamme planetaarinen sivistysideaali ulottaa ihmisen huolenpidon piirin ihmisen toiminnan vaikutusten kokoiseksi. Antroposeenin ajassa se tarkoittaa planetaarista ajattelua, joka pitää sisällään ylisukupolvisuuden lisäksi elollisen ja elottoman maailman välisen rajan ylittämisen.

Kaksi tyypillistä lapsi- ja perhesosiaalityön tukimuotoa ovat tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta. Tukitoimia on perinteisesti lähestytty rinnakkaisina palveluina, joille on yhteistä niiden perustuminen lapsen ja vapaaehtoisen maallikkotoimijan välille syntyvään vuorovaikutussuhteeseen. Artikkelissa tarkastellaan tuen tarvetta ilmentäviä kuormitustekijöitä, tukisuhdetoiminnalle asetettuja tavoitteita sekä toiminnan rinnalla tyypillisimmin käytettyjä palveluita. Tarkastelu perustuu valtakunnalliseen sosiaalialan tukisuhdetoiminnan ammattilaisille suunnattuun kyselyyn. Tulokset osoittavat, että lasten ja perheiden tuen tarvetta ilmentävät kuormitustekijät ovat hyvin samankaltaisia sekä tukihenkilö- että tukiperhetoiminnassa. Tukihenkilötoiminta määrittyy kuitenkin ensisijaisesti lapsen palveluksi ja tukiperhetoiminta koko perheen palveluksi. Kuormitustekijöiden tunnistamista, tavoitteiden asettamista ja niiden arviointia sekä tukisuhteen ­laadun seurantaa tulee kehittää. peerReviewed

Tässä diplomityössä syvennytään pääsuunnittelijan rooliin suomalaisen uudisrakennushankkeen kestävyyden kannalta. Kirjallisuuskatsauksen, asiantuntijahaastatteluiden ja fokusryhmätyöskentelyn avulla pyritään tunnistamaan roolin merkitys rakennushankkeen kestävyydelle. Työssä pyritään selvittämään, miten pääsuunnittelija voi roolissaan vaikuttaa kestävyyteen, kuinka merkittävää vaikuttaminen on ja voisiko sitä jotenkin lisätä. Rakentamisella on suuri vaikutus ilmastonmuutoksen kiihtymiseen. Toisaalta se on myös oleellinen osa ongelman ratkaisua. Kestävä rakennus on hyväksi niin ilmastolle ja ympäristölle, kuin rakennetun ympäristön laadulle yleensä. Kehitettäessä rakentamisen kulttuuria kestävämpään suuntaan arkkitehdilla on myös roolinsa osana muutosta. Pääsuunnittelijan tehtävää hoitaa useimmiten arkkitehti ja pääsuunnittelijan rooli on yksi mahdollinen arkkitehdin työnkuvan ulottuvuus. Yksi tämän tutkimuksen taustalla oleva tavoite onkin selvittää, miten tätä puolta arkkitehdin ammatista voitaisiin käyttää tai miten sitä voitaisiin tehostaa paremman ja kestävämmän rakentamisen edistämiseksi. Kirjallisuuskatsauksessa tutkitaan aihetta olemassa olevan tutkimuksen ja kirjallisuuden kautta. Katsauksessa selvitetään, mikä pääsuunnittelijan rooli yleisesti Suomen rakennuskentällä ja -hankkeissa on sekä, miten pääsuunnittelija osallistuu suunnittelunohjausprosessiin. Työssä pyritään selvittämään, mitä kestävyydellä rakentamisessa yleensä tarkoitetaan ja mitä se pitää sisällään. Näiden aihepiirien leikkauspintoja ja suhdetta pääsuunnittelijan rooliin pyritään tunnistamaan. Asiantuntijahaastatteluissa kirjallisuuskatsauksessa tunnistettuja painopisteitä pääsuunnittelijan vaikuttavuudelle, ja kestävyyden kannalta oleellisia kohtia pyritään avaamaan ja selvittämään tarkemmin. Ymmärrystä pääsuunnittelijan ja hankkeen kestävyyden keskinäisestä suhteesta syvennetään. Lisäksi tunnistetaan roolin vaikuttavuuteen vaikuttavia tekijöitä ja vaikuttavuutta lisääviä toimenpiteitä. Fokusryhmätyöskentelyissä tutkimuksen perusteella tehtyjä havaintoja työstetään ja niiden yleistettävyyttä testataan. Työskentelyn avulla muodostetaan kokonaiskuva teemasta ja pyri-tään tunnistamaan merkittävimmät seikat ja painopisteet hankkeen kestävyyden ja pääsuunnittelun näkökulmasta. Diplomityön pohjalta voidaan todeta, että pääsuunnittelija voi roolissaan edistää rakennushankkeen kestävyyttä tai kestävyystavoitteiden toteutumista. Roolissa myös tunnistettiin kehittämispotentiaalia. Vaikutusmahdollisuudet kuitenkin vaihtelevat hyvin paljon hankekohtaisesti. Vaikutus kestävyyteen rinnastuu selkeästi pääsuunnittelijalle hankkeessa annettaviin vastuisiin ja rooliin. Erityisen tärkeässä asemassa on rakennushankkeeseen ryhtyvän tahtotila ja suhde pääsuunnittelijaan. Kestävyyden kannalta vaikuttaminen tulisi myös osata kohdentaa oikein, mikä vaatii pääsuunnittelijalta ja suunnitteluryhmältä riittävää kestävyysosaamista. This thesis explores the role of the chief designer in sustainability in new Finnish building projects. The subject is studied through a literature review, interviews and focus groups. The aim of the study is to find out how the chief designer in their role can impact the sustainability of the project and how effective the influence of these actions can be. Focus is also put on the possible ways in which the influence of the chief designer on sustainability can be increased. Currently the building sector is responsible for a great portion of carbon emissions accelerating global warming, thus also underlining the sector’s role in the fight against climate change. Sustainable building is equally good for the climate and the environment as it is for the overall quality of our built environment. Whilst developing our ways of building more sustainably, the architect contributes to the change. The position of the chief designer is usually appointed to the architect. This role is one possible dimension of the profession. One underlying objective of this thesis is to find out how this dimension of the architect’s role can be exploited to support the development of sustainability in the built environment. In the literature review the chief designer’s role in the Finnish building sector is analyzed through existing studies and relevant literature. The review also focuses on the chief designer’s involvement in design management of the building project. Concept of sustainability is studied closer and a deeper insight on its meaning in the building context is created. Relations between these topics are identified. In expert interviews the focal points found in the literature review are explored further. Relations between the chief designer’s influence and sustainability are discussed in more detail and deeper insight on the correlations between the two are highlighted. Conditions and factors defining the role and the possible impact of the chief designer are identified as well as possible actions to improve and develop the role. In focus groups the observations brought up in the interviews are tested, refined and generalised. In group tasks the overall picture of the subject of the study is formed. The most important findings and focal points are identified. As a conclusion it can be stated that the chief designer in their role can have an influence and improve the sustainability of the building project. Potential for further development in the role was identified. The chief designer’s potentil for improving the sustainability varies rather much based on the project-specific conditions. The impact the role can have correlates clearly to the specific tasks and responsibilities that chief designer in each project is given. Particularly important is the motivation and willingness of the developer to promote sustainability in the project. The relationship between developer and chief designer was also found to be crucial for the effective operation of the chief designer. The ability to influence the design process is not enough to ensure the chief designer’s influence on sustainability. Sustainable design process requires sufficient knowledge and experience on matters of sustainability from the chief designer and the whole design team, as well as clear direction on the relevant focal points in design.

nonPeerReviewed

Potilasturvallisuuteen liittyvät vaaratapahtumat vaikuttavat potilaan lisäksi heidän perheeseensä, terveydenhuollon ammattilaisiin ja organisaatioon. Vaaratapahtumilla on todettu olevan vaikutusta myös niissä osallisena olleiden hoitotyöntekijöiden työkykyyn. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata työyhteisön keinoja tukea vaaratapahtumassa osallisena ollutta hoitotyöntekijää. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla työyhteisössä voidaan kehittää keinoja tukea vaaratapahtumassa osallisena ollutta hoitotyöntekijää ja hänen toipumistaan. Tutkimuskysymyksinä olivat: 1) Millaisia seurauksia vaaratapahtumilla oli vaaratapahtumassa osallisena olleille hoitotyöntekijöille, 2) Millaista tukea vaaratapahtumassa osallisena olleet hoitotyöntekijät olivat saaneet kollegoilta, 3) Millaista tukea vaaratapahtumassa osallisena olleet hoitotyöntekijät olivat saaneet esihenkilöiltä, 4) Millaista tukea vaaratapahtumassa osallisena olleet hoitotyöntekijät toivovat työyhteisöltä. Tutkielman aineisto kerättiin sähköisenä kyselynä, johon osallistui 42 vaaratapahtumassa osallisena ollutta hoitotyöntekijää. Tutkimuksen saatekirje ja linkki kyselyyn löytyi Hoitajat.net nettisivuston keskustelufoorumilta, hoitotyön tutkimukset osiosta. Kyselylomake tehtiin Microsoft Forms -ohjelmalla. Kyselyyn vastaaminen oli anonyymia. Aineistonkeruu aloitettiin maaliskuussa 2022. Kysely oli auki viisi viikkoa. Kyselylomake sisälsi taustakysymyksiä ja kirjallisuuskatsaukseen perustuvia avoimia kysymyksiä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Vaaratapahtumassa osallisena olleista hoitotyöntekijöistä puolet raportoivat olleensa osallisena lääkehoitoon liittyvässä vaaratapahtumassa. Myös tapaturmia, itsetuhoisuutta, hoidontarpeen arviointiin liittyviä ja muita potilasturvallisuutta vaarantavia vaaratapahtumia oli kuvattu. Vaaratapahtumat olivat vaikuttaneet hoitotyöntekijään fyysisten oireiden ja negatiivisten tunnekokemusten kautta sekä niillä oli ollut vaikutusta hoitotyöhön. Suurin osa vastaajista oli saanut tukea kollegoilta. Saatu tuki oli ollut empatian osoittamista, apu potilaan hoitamisessa ja keskusteluapu. Vastaajat olivat saaneet heikosti apua esihenkilöiltä. Saatu tuki oli ollut keskustelua, ohjeiden antamista, ulkopuolisen avun järjestämistä ja empatian osoittamista. Vaaratapahtumassa osallisena olleet hoitotyöntekijät toivoivat henkistä tukea kollegalta, käytännön tukea tilanteessa ja potilasturvallisuuskulttuurin edistämistä työyhteisössä. Esihenkilöltä toivottiin lisäksi hoitotyöhön vaikuttamista, empatian osoittamista, potilasturvallisuuskulttuurin edistämistä ja ulkopuolisen tuen järjestämistä. Vaaratapahtumassa osallisena olleet hoitotyöntekijät toivovat työyhteisöltä henkistä tukea, käytännön tukea tilanteessa ja potilasturvallisuuskulttuurin edistämistä työyhteisössä. Turvallisuuskulttuuriin kuuluu vaaratapahtumien läpikäyminen ja tapahtumien ehkäiseminen jatkossa. Kollegiaalinen ja ymmärtäväinen kulttuuri auttaa hoitotyöntekijöitä raportoimaan vaaratapahtumista, keskustelemaan niistä ja toipumaan niiden aiheuttamista tunteista.

ti Tutkimuksessa tarkastellaan varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelleiden muistoja kuvataiteen opetuksesta aina perusopetuksesta lukioon saakka sekä sitä, miten osallisuus esiintyy niissä. Osallisuutta tutkitaan sosiaalisesta ja poliittisesta näkökulmasta. 46 kirjoitelmasta muodostunut aineisto kerättiin vuonna 2016 Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen koulutuksen kuvataidekasvatuksen opintojakson alussa. Aineiston analyysimenetelmänä oli laadullinen abduktiivinen sisällönanalyysi, jossa liikutaan aineistolähtöisuuden ja teoriasidonnaisuuden välillä. Osallisuuden mahdollisuuksia kuvataiteen opetuksessa voi tuloksien perusteella pitää vähäisenä. Kuvataideopetus näyttäytyy opiskelijoiden muistoissa pääosin opettajajohtoisena mallityöskentelynä, jossa oppilaan osallisuus rajoittuu vain oman yksilöllisen työn ääreen. Tutkimuksen tulokset pistävät miettimään keinoja, miten tukea opettajaopiskelijoiden pedagogisen osaamisen kehittymistä osallisuuden toteuttamisessa sekä vaativat reflektoimaan kuvataiteen opetukseen liittyviä käsityksiä, käytänteitä ja kulttuuria niin opettajankoulutuksessa kuin kentän opetustyössä.

Non

Kirja on kunnianosoitus Janne Vilkunalle hänen saavutuksistaan museologian professorin työssään, joka on linkittynyt monenlaisin sitein kotiseututyöhön. Samalla kirja on onnittelu ja kiitos ansiokkaasta toiminnasta arkeologian, museologian, museoiden ja kotiseututyön parissa. Juhlakirja sisältää 19 artikkelia liittyen Vilkunan työn ja harrastusten eri teemoihin. Teksteissä kerrotaan kotiseututyöstä sen alkujuurilta aina nykyilmentymiin saakka. Kirjassa kerrotaan esineistä, jotka kertovat jotain olennaista meistä ihmisinä, miten linnavuoren rinteen jäädytyskoe liittyy arkeologiaan ja Ural-moottoripyörä museologiaan. nonPeerReviewed