Search

Gunilla Hermansson & Jens Lohfert Jørgensen (eds): Exploring NORDIC COOL in Literary History. FILLM Studies in Languages and Literatures, Vol. 15. Amsterdam: John Benjamins Publishing Company, 2020, 342 s.

• Sikiöaika ja ensimmäiset elinvuodet ovat ensiarvoisen tärkeitä myöhemmän mielenterveyden ja ­hyvinvoinnin kannalta. • Myönteistä kehityskulkua voidaan edistää varhaisen vaiheen psykososiaalisilla interventioilla. • Kuitenkin vain harvalla Pohjoismaissa käytössä olevalla raskausaikaan tai lapsen ­kahteen ­ensimmäiseen ikävuoteen suunnatulla interventiolla on hyvä tai vahva dokumentoitu ­vaikuttavuusnäyttö. • Tarvitaan systemaattista arviointitietoa, jotta kansalliseen levittämiseen voidaan valita ­vaikuttavimmat interventiot.

Tutkimus kartoittaa, missä määrin naisten osuus Suomen eri yhteiskuntasektoreiden ylimpien päätöksentekoasemien haltijoista on muuttunut vuosina 1991–2021. Tutkimuksen kohteena ovat ne muutokset, joita on tapahtunut eliittirakenteen avoimuudessa ja sukupuolten mahdollisuuksien tasa-arvossa. Tutkimuksessa analysoitiin, ylittyykö 40 prosentin kynnys naisten osuudessa eliittiasemista politiikan, hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen, joukkotiedotuksen, tieteen ja kulttuurin eliiteissä, miten Suomi eroaa naisten edustuksen suhteen eri eliiteissä muista Pohjoismaista sekä missä määrin eliittiasemia on Suomessa kasautunut naisille miehiin verrattuna. Metodisesti tutkimus perustuu institutionaalisten asemien lähestymistapaan: eliitteihin kuuluviksi on määritelty julkisen dokumenttiaineistojen pohjalta henkilöt, jotka toimivat ylimmissä päätöksentekoasemissa yhteiskunnan eri sektoreita edustavissa vaikutusvaltaisimmissa organisaatioissa. Naisten edustus kaikissa eliittiryhmissä yhteensä on kasvanut tasaisesti kolminkertaistuen 12 prosentista 35 prosenttiin vuosina 1991–2021. Kaikissa Pohjoismaissa naisten osuus eliittiasemista on suurin politiikan ja kulttuurin eliiteissä, mutta pienin elinkeinoelämän eliitissä. Naisten osuus eliittiasemista elinkeinoelämän eliitissä on Suomessa kasvanut hitaammin kuin muissa eliittiryhmissä ja on matalampi kuin Islannissa ja Norjassa. Suomessa eliittiasemien kasautuminen samoille henkilöille on hieman vähentynyt 1990-luvun alun jälkeen ja on yleisintä politiikan ja elinkeinoelämän eliiteissä. Viidestä henkilöstä, joille on kasautunut eniten eliittiasemia, naisia on kaksi, ja eliittiasemia kasautuu selvästi enemmän miehille kuin naisille. Naisten edustuksen vahvistuminen eliiteissä ja eliittiasemien kasautumisen väheneminen viittaavat eliittien avoimuuden lisääntymiseen ja eliittirakenteen fragmentoitumiseen.

Non

Perhe nähdään usein monoliittina, joka on pysynyt muuttumattomana yhteiskunnan peruspilarina läpi vuosisatojen. Monille menneisyyden perhe hohtaa nostalgista valoa, vastakohtana nykyajan sirpaleisena pidetylle perhe-elämälle. Uusi artikkelikokoelma käy läpi perheitä, perhesuhteita ja perheensisäisiä tunnesiteitä eri historiallisissa konteksteissa ja yhteiskuntaryhmissä. Teos nostaa esiin erityisesti perheen moninaisuutta ja muuttuvuutta. Samalla se muistuttaa, että monet perheeseen liitetyt ideaalit ja käytänteet eivät todellisuudessa ole ikiaikaisia, ja toisaalta kuinka osa moderneiksi mielletyistä asioista eivät olekaan aivan niin ainutlaatuisia kuin haluaisimme uskoa. nonPeerReviewed

Artikkeli käsittelee Suomen kutomotyöläisten kansainvälistä yhteistyötä 1920-luvulla sekä sitä, miten yhteistyö näkyi vuonna 1928 Hyvinkään lakon järjestelyissä ja jälkiselvittelyissä. Pääasiallisina lähteinä ovat Suomen Kutomateollisuustyöväen Liiton (SKTTL, per. 1906) arkistoaineistot ja järjestöjen omat julkaisut, kuten Kutomatyöläinen sekä liittoa lähellä ollut sosialidemokraattinen Kansan Lehti. Pohjoismainen kutomoteollisuuden edunvalvonta kehittyi ja voimistui 1920-luvulla. Yhteistyön vahvimpia ilmentymiä olivat tarkentuvat, sitoviksi muuttuvat yhteistyösopimukset, joissa liittojen jäsenet sitoutuivat myös merkittävään taloudelliseen tukeen. Jos tarkastellaan pohjoismaisen yhteistyön aktiivisia toimijoita, varsinaisesta ydinjoukosta erottuu ryhmä miehiä, joista osa oli mukana jo 1910-luvun taitteessa ja edelleen 1930-luvun alkaessa. Kussakin maassa oli omat pitkäaikaiset edustajansa.Kansainvälinen tuki konkretisoitui vuoden 1926 sopimuksen jälkeen ensin Norjan kutomotyöläisten ryhtyessä lakkoon ja sitten vuonna 1928 Hyvinkään kutomotyöläisten lakossa. Pohjoismaiset liitot olivat lakon tärkein rahoittaja. Vaikka Hyvinkään lakon tulokset jäivät toivottua niukemmiksi, pohjoismaista yhteistyötä kiiteltiin alan lehdessä, ja pohjoismaiset yhteistyökonferenssit jatkuivat seuraavinakin vuosina.

Darius Ornston kritisoi pohjoismaista poliittis-taloudellista hallintotapaa ja esittää sen sisältävän jopa ”vaarallisia” piirteitä. Ornstonin teos Good Governance Gone Bad: How Nordic Adaptability Leads to Excess (2018) antaa ajattelemisen aihetta esimerkiksi poliittisille ja taloudellisille päättäjille. Kirja-arvio on alunperin ilmestynyt American Journal of Sociology -lehdessä, 2020 vol 25(5). Tämä teksti on muokattu, suomenkielinen versio alkuperäisestä. nonPeerReviewed

Tämä tutkielma selvittää pohjoismaisten lakitekstien magiadiskurssia 1200-1400-luvuilla. Tutkielman kohteena oleva aikakausi oli tärkeää aikaa sekä pohjoismaisten valtioiden muotoutumiselle että kirkon ja valtioiden vallan keskittämispyrkimyksille. Vallankäytön tehostamiseksi lakeja alettiin kirjoittaa muistiin, ja siten syntyivät tässä tutkielmassa tarkasteltavat lakikokoelmat. Tutkielman lähdemateriaali koostuu Ruotsin ja Tanskan alueen maakunta- ja kirkkolaeista sekä muutamista Ruotsin alueella syntyneistä synodaalistatuuteista ja penitentiaalikirjoista. Lisäksi viitataan norjalaiseen lakimateriaaliin, jota on käsitelty muissa tutkimuksissa. Tutkittavana aikakautena kristinuskolla oli jo vankka sija yhteiskunnassa, joka ilmenee maallisten lakikokoelmien sisältämissä kristillisissä osioissa sekä katolisen kirkon meille säilyneissä laki- ja ohjeteksteissä. Pohjoismaiden alueella kristinuskon lopullinen asettautuminen yhteiskuntaan kesti kuitenkin hieman pidempään kuin eteläisemmillä Euroopan alueilla, joka luo kiinnostavan siirtymävaiheen yhteiskunnan muotoutumisessa. Kysyn tutkielmassani, millainen oli magian diskurssi 1200-1400-lukujen pohjoismaisissa lakiteksteissä ja millä tavoin magian diskurssi muuttui 1300-luvulla. Tutkielma keskittyy selvittämään, millaisista tekijöistä valtion ja kirkon magiadiskurssi muotoutui ja miten diskurssi ohjasi magian ilmiöön suhtautumista. Magian tutkimushistoria on pitkä, ja aiheesta tehdään jatkuvasti uusia avauksia. Pohjoismaisten lakitekstien tutkimus on tähän mennessä ollut kuitenkin vielä jokseenkin puutteellista, joka lisää tutkielmani relevanssia. Tutkielmani luonne on kvalitatiivinen ja metodologisesti soveltava. Lähestyn magiaa Kimberly Strattonin teorian avulla, joka käsittelee magiaa sosiaalisesti ja yhteisesti konstruoituna käyttäytymisen kategoriana, jonka sisältö ja muotoilut vaihtelevat diskurssin käyttöolosuhteiden mukaan. Käytän lisäksi lähdemateriaalin tulkinnan apuna Michel Foucault’n käsityksiä diskurssista ja erilaisten diskurssien toiminnasta yhteiskunnassa. Työni keskustelee sekä magiantutkimuksen historiografian että pohjoismaisten lakitekstien ajankohtaisen tutkimuksen kanssa. Magian diskurssi pohjoismaisissa lakiteksteissä muodostui sekä pitkäaikaisista, yleiseurooppalaisista käsityksistä magiaan ja noituuteen liittyen sekä paikallisten lainsäätäjien huolenaiheiden perusteella tehdyistä ilmiön kontrollointipyrkimyksistä. Nämä huolenaiheet vaikuttavat vaihdelleen sen mukaan, oliko kyseessä maallisten vai kirkollisten lainsäätäjien magiadiskurssi. Lähdemateriaalista nousee esiin kolme teemaa, jotka toistuvat lainsäätäjien käyttämässä diskurssissa: keskiössä ovat väkivalta, superstitiot ja herjaukset. Näiden teemojen syvempi analyysi paljastaa, että magian diskurssiin sisältyi aikansa sukupuoliroolien ja -käsitysten uusintamista, jotka toisaalta liittyivät myös magian ja noituuden stereotypioihin. Paikallista vaihtelua Pohjoismaiden kesken lakiteksteissä kuitenkin esiintyy. Lainsäätäjien magiadiskurssissa tapahtuu selvä muutos 1300-luvun puolivälissä, jolloin noituuteen ja magiaan aletaan lainsäätäjien toimesta suhtautua entistä epäluuloisemmin, ja se aletaan ymmärtää yhä vaarallisempana ja yhteisöä uhkaavampana ilmiönä. 1400-luvulle tultaessa käsitys magiasta sekä maallisena että moraalisena rikoksena vahvistuu. Magian diskurssi pohjoismaisissa lakiteksteissä ilmentää aikakautensa vallitsevia käsityksiä magiasta ja noituudesta paikallisessa kontekstissa. Tarkasti analysoituna magian diskurssi paljastaa heijastumia yhteiskunnassa tapahtuneista ajattelumalleista ja niiden muutoksista, joiden syitä tämä tutkielma erityisesti tavoittaa.

Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan Pohjoismaista tuotettuja merkityksiä peruskoulun historian oppikirjoissa 1970-luvulla. Pohjoismaista muodostui Suomelle tärkeä viiteryhmä varsinkin toisen maailmansodan jälkeen, joka vaikutti myös Pohjoismaiden historian tulkintaan. Tässä tutkielmassa näitä tulkintoja lähestytään peruskoulun historian oppikirjoista käsin. Tutkielmassa selvitetään, millaisia merkityksiä WSOY:n ja Weilin+Göösin kustantamojen oppikirjailijat tuottavat Pohjoismaista vuoden 1970 opetussuunnitelmaan perustuvissa peruskoulun historian oppikirjoissa tekstiin, kuvitukseen ja rakenteeseen liittyvillä valinnoillaan. Weilin+Göösin kirjasarja on valittu aineistoon siksi, että sen toinen kirjoittaja Matti J. Castrén on osallistunut pohjoismaiseen oppikirjojen tarkastustoimintaan. Tutkielmassa analysoidaankin myös sitä, miten Castrénin tausta vaikuttaa Pohjoismaista tuotettuihin merkityksiin. Tutkielman aineisto koostuu oppikirjojen lisäksi vuoden 1970 peruskoulun opetussuunnitelmasta. Oppikirjoja lähestyttiin ensiksi aineistolähtöistä sisällönanalyysia soveltaen. Sen avulla oppikirjoista tehdyt havainnot Pohjoismaista järjestettiin luokiksi. Ensimmäinen näistä luokista liittyi alkuperään ja kieleen. Toinen keskittyi yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kolmas puolestaan liittyi pohjoismaiseen yhteistyöhön ja sen tulevaisuuteen. Näiden luokkien sisällä havaintoja analysoitiin diskurssianalyysin teoreettista viitekehystä historiantutkimukseen soveltaen. Löydettyjä merkityksiä tarkasteltiin suhteessa ajan poliittiseen tilanteeseen, pohjoismaiseen oppikirjojen tarkastustoimintaan sekä historiantutkimuksen historiaan. Tutkielman perustella oppikirjailijoiden tuottamat merkitykset Pohjoismaista keskittyvät kansallisvaltioihin ja poliittiseen historiaan. Pohjoismailla oppikirjailijat viittaavat lähinnä Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, jotka ovat selvässä tärkeysjärjestyksessä Suomen historian suhteen. Varsinkin alkuperä ja kieli merkityksellistyvät oppikirjoissa ehdottoman kansallisiksi, ja Pohjoismaiden kulttuurien vuorovaikutukseen keskitytään vain harvoin. Pohjoismaiden historioita yhdistää kuitenkin kehitys kohti kansanvaltaa. Siitä oppikirjailijat pyrkivät luomaan 1970-luvun poliittiseen ilmapiiriin sopien mahdollisen rauhallisen kuvan. Pohjoismaista yhteistyötä oppikirjailijat esittelevät innokkaasti, mutta ongelmaksi koetaan etenkin Tanskan ja Norjan Nato-jäsenyydet. Analyysin mukaan Castrénin osallistuminen pohjoismaiseen oppikirjojen tarkastustyöhön näkyy hänen oppikirjoissaan monin tavoin. Castrén muun muassa nostaa useammin esiin Pohjoismaita yhdistäviä tekijöitä ja nimittää niitä kilpailevaa kirjasarjaa halukkaammin pohjoismaisiksi. Näin ei kuitenkaan tapahdu jokaisen aiheen kohdalla. Tutkielman perusteella pohjoismainen oppikirjojen tarkastustoiminta on vaikutuksistaan huolimatta vain yksi lukuisista oppikirjailijoiden valintoja ohjaavista tekijöistä ja reunaehdoista.

Mahdollisuudet siirtyä ammatillisesta koulutuksesta jatko-opintoihin korkea-asteelle erottelevat Pohjoismaisia koulutusjärjestelmiä. Artikkelissa vertaillaan neljän Pohjoismaan, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan nuorten ammatillisen koulutuksen väyliä tästä näkökulmasta: miten ne mahdollistavat siirtymät korkea-asteelle. Artikkeli liittää aluksi kysymyksen jatko-opintoihin siirtymisen mahdollisuuksista laajempaan kansainväliseen keskusteluun elinikäisestä oppimisesta, minkä jälkeen luonnehditaan lyhyesti pohjoismaisten korkeakoulujärjestelmien eroja. Sen jälkeen tarkastellaan ammatillisen koulutuksen järjestelmiin eri Pohjoismaissa tehtyjä reformeja ja niiden vaikutuksia jatko-opintokelpoisuuksiin, sekä vertaillaan siirtymiä ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulutukseen. Lopuksi pohditaan suomalaisen ammatillisen koulutuksen reformin (2015- 2018) jatko-opintokelpoisuuksista ja jatko-opintoihin siirtymistä esiin nostamia kysymyksiä.

Lectio Praecursoria nonPeerReviewed

Pro gradu- tutkielmani tarkastelee kesän ja syksyn 2015 pakolaistilanteen lehtikuvia humanitarismin näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään etsimään vastauksia suomalaisen ja ruotsalaisen humanitarismin hahmottumiseen ja potentiaaliseen muutokseen. Pakolaistilanne oli mediassa erityisen paljon esillä vuonna 2015, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi huimasti. Ruotsiin ja Suomeen haki ennätysmäärä turvapaikanhakijoita: Dagens Nyheter ja Helsingin Sanomat täyttyivät erilaisista pakolaistilanteeseen liittyvistä kuvista. Ruotsalainen Dagens Nyheter ja suomalainen Helsingin Sanomat valikoituivat aineistoksi lehtien yhteiskunnallisen statuksen vuoksi, jonka takia ne ovat keskenään vertailukelpoisia. Aineiston keruu toteutettiin Tukholmassa syksyllä 2016 ja Tampereella keväällä 2017. Humanitarismin myytillä tarkoitetaan kulttuurin sisäänrakennettuja ilmiöitä ja syvärakenteita. Tutkimuksessa pyritään selvittämään ruotsalaisen ja suomalaisen humanitarismin myytin mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia Dagens Nyheterin ja Helsingin Sanomien kuvien kautta. Menetelmänä käytetään semiotiikkaa, erityisesti Roland Barthesin semioottisia työkaluja, jotka syventävät analyysia. Analyysi toteutetaan tarkastelemalla aineistosta nousseita esimerkkikuvia sekä koodiryhmiä. Valittu kuva-aineisto tuki semiotiikan valintaa teoriaksi ja menetelmäksi, sillä semiotiikan suhde kulttuuriin, kieleen ja visuaaliseen aineistoon on keskeinen. Analysoitavia kuvia oli yhteensä 834, joista Dagens Nyheterissä 434 ja Helsingin Sanomissa 400. Ryhmistä nousi neljä kuvien kokonaismerkitykselle tärkeintä sisällöllistä rakennetta tai teemaa, jotka jaettiin toimintaan, ihmisiin, kontekstiin ja esineisiin. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että ruotsalainen ja suomalainen humanitarismin myytti ja representaation tavat eroavat toisistaan. Toisaalta molemmissa on myös paljon yhtäläisyyksiä. Kuvat ovat tunteisiin vetoavia ja rikkovat sukupuolittuneita oletuksia. Dagens Nyheterissä kuvat ovat analyysin tulosten mukaisesti Helsingin Sanomien kuvia yhtäältä ristiriitaisempia ja toisaalta monipuolisempia. Suomalainen humanitarismin esittämisen tapa on tulosten mukaan ruotsalaista humanitarismin myyttiä hillitympää ja neutraalimpaa. Tulokset osoittavat lisäksi, että kuvia ja humanitarismia voidaan tutkia johdonmukaisesti.

NORDCARE2-tutkimushanke on pohjoismaisen tutkijaryhmän vuonna 2015 toteuttama uusintatutkimus kymmenen vuotta aiemmasta tutkimuksesta, joka tuotti ensimmäistä kertaa vertailukelpoista tietoa hoivatyön työtehtävistä ja työolosuhteista eri Pohjoismaissa. Tämä raportti esittää hankkeen keskeisimmät tulokset suomalaisen hoivatyön näkökulmasta. NORDCARE2-hankkeen kyselyaineisto kerättiin syksyllä 2015. Suomessa tutkimuksen otoksena toimi molemmilla kerroilla Superin, JHL:n ja Tehyn vanhustyötä tekevästä jäsenkunnasta tehty satunnaisotos. Sairaanhoitajat eivät sisälly tutkimukseen. Vuonna 2005 kysely lähetettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kussakin 1200 vastaajalle ja vuonna 2015 2000 vastaajalle. Vuonna 2005 tutkimuksen vastausprosentti oli 72 ja kymmenen vuotta myöhemmin 55 prosenttia. Henkilökunnan ikärakenteessa on tapahtunut muutos, kun yksi suuri ikäluokka on vuoden 2005 jälkeen jäänyt eläkkeelle ja nuoret työntekijät ovat tulleet tilalle. Tämä sukupolvenvaihdos on nostanut myös henkilökunnan koulutustasoa. Raportin tulokset osoittavat useita huolestuttavia kehityssuuntia suomalaisessa vanhushoivatyössä. Jotkut yksittäiset asiat ovat muuttuneet myönteiseen suuntaan, mutta yleiskuva suomalaisen vanhustyön tilasta ja kehityksestä on negatiivinen. Ympärivuorokautisessa hoivassa eli laitoshoidossa ei ole juurikaan tapahtunut positiivista kehitystä ja kotihoidon työolosuhteet ovat heikentyneet aiemmasta. Kotihoidossa on tapahtunut vuosien 2005 ja 2015 välillä enemmän muutoksia kuin laitoshoidossa. Asiakasmäärät ovat nousseet jokaisessa työvuorossa merkittävästi ja tämä on johtanut suomalaisen kotihoidon työntekijöiden työpaineen nousuun Pohjoismaiden korkeimmalle tasolle. Kiristynyt työpaine näkyy sekä palkallisen että palkattoman ylityön lisääntymisenä. Luottamus kotihoidon työntekijöiden ja heidän esimiestensä välillä on kärsinyt, sillä työntekijät ovat kokeneet vaikutusmahdollisuuksiensa ja esimiehen tuen vähentyneen ja samaan aikaan työhönsä kohdistuvan kontrollin lisääntyneen. Kotihoidon työntekijät ovat aiempaa huomattavasti huolestuneempia terveydestään ja turvallisuudestaan. Samaan aikaan väkivalta ja sen uhka sekä myös seksuaalinen häirintä ja työntekijöihin kohdistuva kritiikki ovat nousseet Suomen kotihoidossa selvästi muita Pohjoismaita yleisemmiksi. Suomalainen kotihoidon henkilökunta on myös sairauslomilla muita maita enemmän. Suomalaiset työntekijät ovat myös Pohjoismaiden kriittisimpiä hoivan laadun ja yksilöllisyyden suhteen. Työntekijöiden riittämättömyyden tunteet ovat kasvaneet, koska he eivät koe pystyvänsä tarjoamaan asiakkailleen riittävää hoitoa ja henkilöstön vähäisyyden pelätään usein aiheuttavan riskejä asiakkaille. Kaiken kaikkiaan kotihoidon työntekijät arvioivat työolosuhteittensa viimeaikaisen kehityksen olleen kielteistä. Tämän tuloksena nykyisen työnsä lopettamista vakavasti harkitsevien osuus on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja vuonna 2015 jopa kaksi viidestä (41 %) kotihoidon työntekijästä harkitsi lopettamista. Laitoshoidon (ml. erimuotoiset asumispalveluyksiköt) puolella kymmenen vuoden aikana tapahtuneet muutokset ovat olleet vähäisempiä, mutta toisaalta lähtötilanne oli 4 laitoshoidossa monessa suhteessa kotihoitoa heikompi. Muiden Pohjoismaiden laitoshoitoyksiköiden henkilöstömitoitus oli vuonna 2015 arkisin päivävuorossa 26–65 prosenttia Suomen yksiköitä korkeampi. Iltavuorossa Ruotsin ja Norjan hoitoyksiköiden henkilöstömitoitus oli puolestaan 49–60 prosenttia korkeampi kuin Suomessa ja Tanskassa. Työ laitoshoidossa on raskaampaa kuin kotihoidossa, ja henkilökunnan fyysiset ja henkiset rasitusoireet ovat hyvin yleisiä. Huomattava muutos on ollut laitoshoidon työntekijöiden kasvanut huoli omasta terveydestään ja turvallisuudestaan. Väkivaltaa tai sen uhkaa viikoittain kokevien osuus on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja oli vuonna 2015 peräti 40 prosenttia. Väkivallan lisäksi myös seksuaalinen häirintä on suomalaisissa laitoksissa lisääntynyt ja on jo yleisintä Pohjoismaissa. Kuten kotihoidossa, suomalaiset hoivatyöntekijät ovat laitoshoidossakin Pohjoismaiden kriittisimpiä hoidon yksilöllisyyden sekä asiakkaille aiheutuvien riskien suhteen. Suomessa ja Tanskassa kaksi viidestä laitoshoidon työntekijästä ei itse haluaisi vanhana ottaa vastaan oman yksikkönsä tarjoamaa apua. Työntekijöiden kokema työn kontrollointi on kasvanut myös laitoshoidossa ja samaan aikaan vaikutusmahdollisuudet oman työn organisointiin ovat vähentyneet. Hoitajien näkemys työn saamasta arvostuksesta oli heikolla tasolla niin 2005 kuin 2015. Myös laitoshoidossa suomalainen henkilökunta katsoo työolosuhteidensa heikentyneen aiemmasta, ja työnsä lopettamista harkitsee tässäkin ryhmässä lähes kaksi viidestä (38 %).

Suomalaisista aikuisista noin kymmenesosalla on lukutaidossaan ongelmia, jotka vaikeuttavat oppimista, työllistymistä ja työntekoa. Oppimisvaikeuksien huomioimista työpaikoilla on tutkittu Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa. Tulosten mukaan oppimisvaikeuksia ei huomioida työhön perehdyttämisessä tai luottamusmies- ja työsuojelukoulutuksessa missään Pohjoismaissa.

Pohjoismaisuus on ollut oleellinen osa Viron kuulumisen politiikkaa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Artikkeli analysoi, miten ja missä tarkoituksessa maan kolme presidenttiä asemoivat puheissaan Viroa suhteessa Pohjoismaihin vuosina 1992–2016. Tulokset osoittavat, että pohjoismaisuus saa kuulumisen politiikassa moninaisia muotoja: Pohjoismaihin kuulumisen, sen rajalla tai naapurissa olemisen lisäksi aineistossa uudelleen määritellään myös Pohjoismaat yhteisönä visioimalla Itämeren alueelle sijoittuvaa dynaamista ja kehittyvää Pohjola-Baltia-kokonaisuutta., During the last decades Estonian political decision makers have very actively ‘imagined’ Estonia as part of the Nordics. The article uses politics of belonging as a framework to analyse how three presidents of Estonia construct Estonia and the Nordics in their speeches from 1992 until 2016. The results of this longitudinal analysis show that multiple meanings are formed in this politics of belonging. Estonia is mapped to belong to Nordics as well as to situate at the border or next to the Nordics. Additionally, the speeches reframe and widen the Nordic region by visioning dynamic Nordic-Baltic entity.

Tutkimuksessa tarkastellaan journalistien tehtäväkäsitysten kautta, miten Pohjoismaiden ja Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden journalistien roolikäsitykset nykyään eroavat toisistaan, sekä näkyvätkö länsimaisen journalismin ihanteet journalistien roolikäsityksissä. Analysoinnin apuna on käytetty Thomas Hanitzschin (2011) luomia roolimiljöitä. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat journalistinen kulttuuri, journalistinen identiteetti, professionaalistuminen sekä journalistien roolikäsitykset. Tuloksissa ilmeni, että Pohjoismaiden journalistit ovat melko yhteneväinen ryhmä ja niitä voisi kuvailla Hanitszschin puolueeton vahtikoira -roolimiljöön alla. Suomen ja Norjan toimittajat eroavat kuitenkin jonkin verran ruotsalaisista ja tanskalaisista etenkin poliittisuuden ja viihteellisyyden arvostuksessa. CEE-maat olivat puolestaan hajanaisempi ryhmä erilaisia roolipainotuksia. Viron, Latvian ja Romanian journalistit identifioituvat parhaiten kriittisiksi muutostoimijoiksi, kun taas unkarilaiset ovat enemmän opportunistisia fasilitaattoreita. Tšekkiläiset toimittajat jäivät tässä tutkimuksessa hieman arvoitukseksi. Joka tapauksessa länsimaisen journalismin ihanteet näkyvät selkeästi CEE-maiden toimittajien tehtäväkäsityksissä, joissa painottuvat objektiivisuus ja puolueeton havainnointi. Eri kysymys on, miten nämä ihanteet toteutuvat eri maiden todellisuudessa.

Vuonna 2015 Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden ennätyksellisen suuri määrä (32 476 hakijaa), muuttuneet turvapaikan ja kansainvälisen suojelun myöntämisen kriteerittulevat todennäköisesti kasvattamaan paperittomien ulkomaalaisten lukumäärää Suomessa. Turvapaikanhakijamäärien kasvun vuoksi vastaava ilmiö toteutunee myös muissa Pohjoismaissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella lainsäädännössä paperittomille turvattuja terveyspalveluja neljässä Pohjoismaassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on pohtia paperittomien terveyspalveluja koskevien oikeuksien rajoituksia Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, terveyspalvelujen järjestäjien ja ammattilaisten sekä paperittomien näkökulmasta. Tarkasteltavista maista laajimmat oikeudet terveyspalveluihin paperittomilla on Ruotsissa, jossaaikuiset paperittomat ovat oikeutettuja palveluihin, joita ei voida lykätä aiheuttamatta potilaalle välitöntä terveysriskiä. Palvelut kattavat myös raskauden hoidon, keskeytyksen ja ehkäisyn palvelut. Paperittomat lapset ovat oikeutettuja samoihin palveluihin kuin maassa vakituisesti asuvat lapset. Muissa kolmessa Pohjoismaassa paperittomien oikeutta julkisiin terveyspalveluihin on rajattu eri tavoin ja useiden palvelujen osalta edellytetään lähtökohtaisesti, että paperittomat vastaisivat täysimääräisesti palvelujen kustannuksista. Terveyspalvelujen rajoittaminen voi johtaa vakaviin kansanterveyttä haittaaviin seurauksiin, mikäli esimerkiksi tarttuvia tauteja ei saada seulottua ja tarvittaessa hoidettua. Hoitamattomana monet sairaudet myös johtavat kalliiseen kiireelliseen hoidon tarpeeseen. Terveyspalvelujen järjestäjien ja ammattilaisten epäselvä asema selkeytyisi, joshoito-oikeudesta säädettäisiin laissa täsmällisemmin. Samalla voitaisiin vähentää inhimillistä hätää ja kärsimystä, jota terveyspalvelujen epääminen paperittomilta aiheuttaa.

nonPeerReviewed

Birger​ ​Carlstedt​ ​(1907–1975)​ ​lukeutuu​ ​suomalaisiin​ ​konkretistisiin​ ​taidemaalareihin,​ ​jotka​ ​1950-luvulta​ ​alken tulivat​ ​tunnetuiksi​ ​teostensa​ ​geometriaan​ ​pohjautuvasta​ ​muotokielestään.​ ​Carlstedtin​ ​taiteellinen​ ​tuotanto​ ​on monipuolinen​ ​ja​ ​kattaa​ ​useita​ ​erilaisia​ ​ilmaisutyylejä.​ ​1920-luvun​ ​lopulla​ ​alkaneella​ ​urallaan​ ​hän​ ​kävi​ ​läpi varhaisen​ ​abstraktin​ ​vaiheen,​ ​jossa​ ​sekoittuivat​ ​kubistiset​ ​ja​ ​konstruktivistiset​ ​vaikutteet.​ ​Hän​ ​työskenteli​ ​1930-​ ​ja 1940-luvuilla​ ​esittävien​ ​aiheiden​ ​parissa​ ​sekoittaen​ ​ilmaisuunsa​ ​surrealistisia​ ​ja​ ​kubistisia​ ​vaikutteita​ ​ennen siirtymistään​ ​täysabstraktioon.​ ​Taiteilijana​ ​toimiessaan​ ​hän​ ​matkusti​ ​paljon​ ​Euroopassa​ ​ja​ ​lisäksi Pohjois-Afrikassa.​ ​Carlstedtilla​ ​oli​ ​myös​ ​kattava​ ​kansainvälinen​ ​verkosto​ ​ja​ ​hän​ ​tunsi​ ​hyvin​ ​eurooppalaisten taidekeskusten​ ​tärkeät​ ​vaikuttajat. Carlstedtin​ ​konkretistinen​ ​ilmaisukausi​ ​kesti​ ​noin​ ​vuodesta​ ​1950​ ​hänen​ ​viimeisiin​ ​elinvuosiinsa​ ​saakka.​ ​Tänä aikana​ ​hän​ ​maalasi​ ​useita​ ​teoksia,​ ​joiden​ ​nimissä​ ​esiintyy​ ​musiikkiin​ ​viittaava​ ​termi​ ​tai​ ​fraasi.​ ​Tunnetuin​ ​esimerkki on​ ​kaiketi​ ​​Uponnut​ ​katedraali​​ ​vuodelta​ ​1949,​ ​jolla​ ​Carlstedtin​ ​on​ ​katsottu​ ​viitanneen​ ​Claude​ ​Debussyn sävellykseen​ ​​Cathedrale​ ​engloutie​.​ ​Carlstedtin​ ​tuotannossa​ ​viittaus​ ​musiikkiin​ ​toistuu​ ​useiden​ ​maalausten kohdalla.​ ​Tutkimuksessa​ ​tarkastellaan​ ​kyseisiä​ ​teoksia​ ​ja​ ​niiden​ ​nimien​ ​merkityksellisyyttä​ ​kuva-aiheiden kontekstissa.​ ​Tutkimuksen​ ​tarkoituksena​ ​on​ ​pohtia​ ​millä​ ​tavoin​ ​teosten​ ​musiikilliset​ ​viittaukset​ ​ohjaavat​ ​teoksen tulkintaa​ ​ja​ ​miksi​ ​Carlstedt​ ​on​ ​saattanut​ ​haluta​ ​nimetä​ ​teoksensa​ ​näin. Tutkimuskysymys​ ​liittyy​ ​Toisen​ ​maailmansodan​ ​jälkeiseen​ ​pohjoismaiseen​ ​taidehistoriaan,​ ​joten​ ​tutkimuksessa perehdytään​ ​myös​ ​kolmen​ ​ruotsalaisen​ ​abstraktioon​ ​ja​ ​konkretismiin​ ​vaikuttaneen​ ​taiteilijan​ ​ideologiaan​ ​heidän kirjoitustensa​ ​kautta.​ ​Tekstien​ ​avulla​ ​saadaan​ ​yleiskäsitys​ ​pohjoismaisen​ ​konkretismin​ ​taustalla​ ​vallinneista arvoista,​ ​joilla​ ​oli​ ​vaikutus​ ​myös​ ​Suomessa​ ​toimineisiin​ ​taiteilijoihin.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Sivistyminen : sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa / Seppo Niemelä. (Snellman-instituutin A-sarja 25/2011) Helsinki : Kansanvalistusseura ja Snellman-instituutti, 2011.

Tässä työssä tutkitaan liikearkistojen käyttöä historiantutkimuksen lähteinä. Työssä selvitetään muun muassa millaista liikearkistoja hyödyntävä tutkimus nykypäivänä on, millaisia aiheita siinä tutkitaan ja mihin ajanjaksoihin tutkimus painottuu. Työssä selvitetään myös minkä tyyppisiä liikearkistoja tutkimus lähteinään käyttää ja mitkä muistiorganisaatiot liikearkistoja säilyttävät. Lisäksi työssä esitellään Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa toimivat liikearkistoja keräävät keskusarkistot Elinkeinoelämän Keskusarkisto, Centrum för Näringslivshistoria ja Erhvervsarkivet. Työssä myös vertaillaan tutkimuksen käyttämiä arkistolähteitä ja keskusarkistojen materiaalia ajallisen ja toimialoittaisen vertailun avulla. Päälähteenä työssä on käytetty Scandinavian Economic History Review -aikauskirjassa vuosina 2003–2012 ilmestyneitä artikkeleita. Tutkimus on vertailevaa tutkimusta ja tutkimuksen teossa on hyödynnetty sekä määrällisen että laadullisen tutkimuksen periaatteita. Tutkimuksessa selvisi, että liikearkistolähteitä hyödyntävä historiantutkimus on keskittynyt 1900-luvulle. Tutkittujen artikkelien aiheet olivat moninaisia, mutta esimerkiksi yritysten harjoittamaa yhteistoimintaa ja kartelleja, perheyrityksiä sekä metsäteollisuutta tutkittiin monissa artikkeleissa. Useissa artikkeleissa mielenkiinto kohdistui johdon päätöksentekoprosesseihin ja yritysten strategisiin valintoihin. Teollisuus oli artikkeleissa tutkituista toimialoista selvästi suosituin. Artikkeleissa tutkitut yritykset olivat pääsääntöisesti suuria ja merkittäviä omana aikanaan. Yritysten arkistojen lisäksi useissa artikkeleissa käytettiin lähteinä elinkeinoelämän järjestöjen arkistoja. Tutkimusartikkeleissa eniten käytettyjä arkistolähteitä olivat yritysten pöytäkirjat ja kirjeenvaihto. Elinkeinoelämän keskusarkistojen säilyttämiä arkistoja käytettiin artikkeleissa melko vähän. Toimialojen suhteen tutkimuksen painopisteet ja keskusarkistojen materiaali vastasivat toisiaan melko hyvin, mutta ajallisesti tutkijoita vaikuttaisi kiinnostavan 1960-lukua uudempi aineisto, jota ei joko ole vielä luovutettu keskusarkistoihin tai sitten aineistot ovat käyttörajoituksen piirissä.