Search

Yhteisvanhemmuudella tarkoitetaan yhteisen lapsen hoidosta ja huolenpidosta vastaavien aikuisten välistä suhdetta. Yhteisvanhemmuus on vanhempien parisuhdetta ja kahdenvälistä lapsivanhempisuhdetta laajempi perheen alasysteemi, ja sen on osoitettu olevan yhteydessä lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Tutkimustiedon tuottaminen yhteisvanhemmuudesta on laajentunut eroperheistä lasta odottaviin ja lapsen saaneisiin pikkulapsiperheisiin. Tässä tutkimuksessa selvitetään perhekeskusten työntekijöiden käsityksiä yhteisvanhemmuudesta. Työntekijöiltä (n = 21) viidessä fokusryhmähaastattelussa kerätty aineisto analysoitiin teema-analyysilla hyödyntäen ATLAS.ti-ohjelmaa. Haastatteluihin osallistui työntekijöitä äitiys- ja lastenneuvolan, perhetyön sekä kasvatus- ja perheneuvonnan, perhesosiaalityön ja perheoikeudellisista palveluista. Työntekijät tunnistivat viisi yhteisvanhemmuuden teemaa, jotka ovat perhekohtainen työn- ja vastuunjako, vanhempien yhteisymmärrys kasvatusperiaatteista, avoin keskusteluyhteys vanhempien välillä, vanhempien keskinäinen luottamus sekä molempien vanhempien osallisuus. Tutkimustulosten valossa käsite yhteisvanhemmuus soveltuu käytettäväksi monialaisissa perhekeskuksissa, ja käsitteen käyttöönotto voi selkiyttää perheiden kanssa käytäviä keskusteluja siitä, milloin aiheena on vanhempien keskinäinen yhteistyö, milloin lapsi-vanhempisuhteen kysymykset, milloin aikuisten keskinäisen parisuhteen asiat. Yhteisvanhemmuuden systemaattisella puheeksi ottamisella universaaleissa palveluissa voidaan osaltaan edistää perhevapaauudistuksen tavoitetta tasavertaisemmasta työn- ja vastuunjaosta perheissä ja lapsen oikeudesta saada hoivaa ja huolenpitoa molemmilta vanhemmilta.

nonPeerReviewed

Tiivistelmä. Pro gradu -tutkielmassani tutkin paikallisten ihmisten osallisuutta kulttuuriperintöprosesseihin Kuopiossa ja Suonenjoella vuosina 2020–2021. Keskeinen painopiste tutkielmassani on kulttuuriperinnön toiminnallisuudessa ja kulttuuriperintöprosesseissa. Selvitän, miten paikalliset vaalivat kulttuuriperintöä, ketkä osallistuvat paikkakuntien kulttuuriperintöprosesseihin ja keitä paikkakuntien kulttuuriperintöprosesseihin osallistetaan. Lisäksi tutkielmani kertoo, millaisia toiveita paikallisilla on paikkakuntansa kulttuuriperintötyölle, millaisena he näkevät sen tulevaisuuden ja miten sitä voisi heidän mielestään kehittää. Tutkielmani valottaa yksilön asemaa paikallisyhteisössä ja paikallisten roolia oman paikkakuntansa kulttuuriperintötyössä. Aihetta ei tiettävästi ole tutkittu Kuopiossa eikä Suonenjoella aiemmin. Teoreettinen viitekehys rakentuu tutkielmassani kulttuuriperinnön ja siihen liittyvien käsitteiden määrittelylle tutkimusaiheeni ja kulttuuriantropologian oppialan kontekstissa. Tutkielmani on teoriaohjaava eli abduktiivinen. Keskeisiä käsitteitä, joita olen tutkielmassa käsitellyt, ovat muun muassa osallisuus, aineeton ja aineellinen kulttuuriperintö, kulttuuriperintöprosessi, elävä perintö, muistitieto, muistinpaikka, kuuluminen ja digitaalinen kulttuuriperintö. Tutkimusaineiston hankin kävelyhaastattelemalla yhtätoista osallistujaa Kuopiossa ja Suonenjoella vuosina 2020 ja 2021. Haastattelin tutkielmani osallistujia heille tärkeissä kulttuuriperintökohteissa. Nauhoitin haastattelut ja tein niiden aikana myös muistiinpanoja sekä otin valokuvia. Haastattelut olivat keskustelunomaisia teemahaastatteluja. Kerätyn aineiston käsittelin litteroimalla haastattelut ja kirjoittamalla puhtaaksi tekemäni muistiinpanot. Sen jälkeen aineistolähtöisesti lajittelin aineistoa siitä nousevien teemojen perusteella. Pro gradu -tutkielmani tulokset osoittavat, että paikallisille ihmisille on tärkeää olla itse aktiivisesti mukana paikkakuntansa kulttuuriperintötyössä. He osallistuvat aktiivisesti ja monin tavoin heille tärkeiden kulttuuriperintöjen vaalimiseen ja jälkipolville siirtämiseen. Kulttuuriperintöä vaalitaan pääasiassa työn, harrastusten, yhdistystoiminnan, asumisen ja/tai tiedon jakamisen kautta. Kulttuuriperintötyö tuo paikallisille iloa, elämänsisältöä, vahvistaa heidän identiteettiään ja tukee heidän hyvinvointiaan. On tärkeää, että he voivat itse määritellä, mikä on heille tärkeää kulttuuriperintöä. Kuopion ja Suonenjoen kaupungit osallistavat jo paikallisia ihmisiä kulttuuriperintötyöhön ja mahdollistavat eri kulttuuriperintöjen vaalimista. Paikalliset kuitenkin toivovat kaupunkien kehittävän lisää ja monipuolisempia osallisuutta edistäviä mahdollisuuksia kulttuuriperintötyöhön. He toivovat esimerkiksi arkistojen ja museoesineiden parempaa organisointia ja tavoitettavuutta, kulttuuriperintörakennusten ylläpitämistä ja käyttämistä, lisää yleisiä kulttuuriperintötyöhön tarkoitettuja tiloja ja välineitä, sekä kannustavaa asennetta. Paikalliset uskovat ja toivovat, että mahdollisuudet kulttuuriperintötyön tekemiselle monipuolistuvat ja lisääntyvät tulevaisuudessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työntekijöiden kuvauksia ja havaintoja siitä, miten ohjatussa äiti–lapsi-vertaisryhmässä tuetaan vanhemmuutta ja selviytymiskykyisyyttä. Tutkimuksen viitekehyksenä sovellettiin resilienssitutkimuksen ja Seligmanin (2011) PERMA-hyvinvointiteorian käsitteitä. Tutkimuksen kontekstina oli matalan kynnyksen perhekeskustoiminta ja kohteena äiti–lapsi-vertaisryhmä. Lähestymistapana sovellettiin tapaustutkimusta, ja menetelminä olivat työntekijöiden (N=2) parihaastattelut tutkimusjakson alussa ja lopussa sekä puolistrukturoidut päiväkirjat, joihin työntekijät kirjasivat huomioitaan omista toimintatavoistaan ja vuorovaikutustilanteista äitien ja lasten ryhmätapaamisista kolmelta ajanjaksolta. Aineisto analysoitiin temaattisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksena tunnistettiin neljä selviytymiskykyä ja vanhemmuutta vahvistavaa työntekijän toimintatapaa: yhteisen tekemisen järjestäminen ja toiminnan sanoittaminen, kannustaminen ja vahvuuksien tunnistaminen, myönteisen ilmapiirin luominen sekä lähellä oleminen. Sosiaalipedagoginen työote ilmeni vertaisryhmän työntekijöillä toimivan vuorovaikutuksen rakentamisena, yhteisöllisyyden vahvistamisena ja yhteisön kasvatuksellisten mahdollisuuksien etsimisenä. Tutkimus antaa uutta tietoa työkäytänteistä, joilla voidaan vahvistaa vanhempien selviytymiskykyisyyttä perhekeskuksen matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa., This case study applied the PERMA well-being theory of Seligman (2011) to examine family workers’ descriptions of how parenting and resilience can be supported as part of a guided mother-child peer group in the context of low-threshold family services for families experiencing challenges in for example coping with everyday life. Employees (N = 2) kept semi-structured diaries in which they reported their views on their own practices and interactions with mothers and children during group meetings over three periods and were pair-interviewed with at the beginning and end of the study period. Data were analysed using thematic content analysis. Four ways of strengthening parenting were identified: arranging joint activities, encouraging and identifying strengths, creating a positive atmosphere, and promoting closeness. The employees’ social pedagogical orientation was manifested in their efforts to promote positive interaction with the parents, build a good atmosphere, and seek educational opportunities for parents in their daily practices. The results provide new insights into work practices that can strengthen parents’ resilience in low-threshold encounters at the family centre.

Sustainable development in building production is now being highlighted more than ever. Banks and residential real estate developers have determined the pricing and construction quality of new housing production for a long time in growth centres with their massive volumes of housing corporation construction funded with the RS-system. Gradually, municipalities and cities as public authorities are taking on their statutory responsibility and are starting to set the target level for construction with land use planning and the criteria of construction for the release of land. Public authorities will be able to direct construction to a more sustainable future accurately if they set these boundary conditions on buildings to be constructed on the plot. The aim of the study is to find out what directs Finnish construction to more responsible new housing production. The research aims to find technical solutions that have been, or can be, imported to residential construction projects and what kind of effects their implementation will have from an economic and environmental point of view. Impact assessments are used in land use planning, in determining the conditions for the transfer of plots, and in project planning and profitability assessment. The aim of the study is to find out the effects of sustainable housing production on the implementation and life cycle of a typical apartment building. The research bases the solution options it discusses on sustainable development goals, legislation and general practices. The quantitative data submitted for this study from Tampereen Hiedanrannan Kehitys Oy will be examined based on these standards. The aim of HRKOy’s development project is to establish criteria for the transfer of land based on an impact assessment. As a result of the study, it was found that sustainable construction is possible in new housing production with reasonable cost increases up to a certain point. The research results present the cause-and-effect relationships between the effects of the solution alternatives verbally and with the help of graphs, as well as the most cost-effective solution alternatives and their combined effects from the construction areas. Kestävä kehitys tulee entistä vahvemmin esille myös rakennustuotannossa. Pankit sekä perustajaurakoitsijat ovat RS-kohteidensa takia pitkään määritelleet uudisasuntotuotannon hinnoittelua ja rakentamisen laatua kasvukeskuksissa. Julkisina tahoina kunnat ja kaupungit alkavat vähitellen ottamaan vastuulleen tätä lakisääteistäkin vastuuta määrittelemällä rakentamisen tavoitetasoa kaavoituksen sekä tonttien luovutusehtojen avulla. Kestävään rakentamiseen ohjaaminen onnistuu niitä luovuttavalta taholta hyvinkin tarkasti asettamalla tontille tuleville rakennuksille rakentamisen reunaehtoja. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä ohjaa suomalaista rakentamista vastuullisempaan uudisrakennustuotantoon. Tutkimus pyrkii löytämään teknisiä ratkaisuvaihtoehtoja, joita tämän pohjalta on tuotu, tai on tuotavissa, asuinrakennuskohteisiin ja millaisia vaikutuksia niiden implementoinnilla on taloudellisesti sekä ympäristön näkökulmasta. Vaikutusten arviointia hyödynnetään kaavoituksessa, tonttien luovutusehtojen määrittämisessä sekä hankkeiden suunnittelussa ja kannattavuuden arvioinnissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vaikutukset, joita kestävän rakentamisen mukaisella uudisasuntotuotannolla on tyypillisen kerrostalon toteutukseen ja elinkaareen. Tutkimus perustaa käsittelemänsä ratkaisuvaihtoehdot kestävän kehityksen tavoitteisiin, lainsäädäntöön ja yleisiin toimintatapoihin. Näiden perusteella tutkitaan tälle tutkimukselle luovutettua kvantitatiivista aineistoa Tampereen Hiedanrannan Kehitys Oy:n kehityshankkeesta, jonka tavoitteena on selvittää muodostaa tonttien luovutuskriteerejä niiden vaikutusten arvioinnin perusteella. Tutkimuksen tuloksena todettiin kestävän rakentamisen olevan mahdollista uudisasuntotuotannossa järkevillä kustannuslisäyksillä tiettyyn pisteeseen asti. Tutkimustuloksissa esitetään sanallisesti ja kuvaajien avulla ratkaisuvaihtoehtojen vaikutuksien välisiä syy-seuraussuhteita sekä rakentamisen osa-alueilta kustannustehokkaimmat ratkaisuvaihtoehdot yhteisvaikutuksineen.

Tutkimuksen tarkoitus: Kuvata, miten esikoistaan odottavat vanhemmat kokivat koronapandemian vaikuttaneen vanhemmuuteen valmistautumiseen ja erityisesti siihen, miten he yhdessä valmistautuvat ja sitoutuvat tulevaan vanhemmuuteen (ns. yhteisvanhemmuus). Aineisto ja menetelmät: Aineisto kerättiin puolistrukturoiduin yksilöhaastatteluin huhti-elokuussa 2020 ja toteutettiin etäyhteyksin. Tutkimukseen osallistui 22 esikoistaan odottavaa vanhempaa (11 pariskuntaa). Haastatteluaineisto analysoitiin temaattisella sisallönanalyysilla. Tulokset: Odottavat vanhemmat kokivat, että koronapandemia vaikutti vanhemmuuteen valmistautumiseen siten, että isien osallistumismahdollisuudet rajoittuivat, yhteiskunnan tuki väheni, rajoitustoimet aiheuttivat sosiaalista eristäytymistä ja stressitekijät lisääntyivät. Yhteisvanhemmuuden kannalta haitallista oli puolisoiden jääminen palvelujen ulkopuolelle ja odottavien parien heikentynyt mahdollisuus saada tukea läheisiltä, vertaisilta ja palveluilta. Sosiaalisen eristäytymisen hyötynä odottavat vanhemmat pitivät lisääntynyttä parisuhdeaikaa ja mahdollisuutta keskittyä vauvan odotukseen. Päätelmät: Korona-aika teki näkyväksi odottavien vanhempien vahvan toiveen molempien vanhempien osallistumiseen palveluissa. Odottavia vanhempia tulisi tukea niin, että puolison läsnäolo äidin rinnalla mahdollistuisi kaikissa tilanteissa, eivätkä he jäisi yksin tai tiedosta paitsi. peerReviewed

nonPeerReviewed

Hyvin toimiva yhteisvanhemmuus vähentää vanhempien uupumusta, ehkäisee eroja ja parisuhteen ristiriitoja sekä helpottaa työn ja hoivan yhteensovittamista. Perhepalveluiden tulisikin tukea yhteisvanhemmuutta nykyistä määrätietoisemmin, kirjoittavat professori Anna Rönkä ja dosentti Kaisa Malinen. nonPeerReviewed

Toimiva yhteisvanhemmuus on perheen hyvinvoinnin tärkeä kulmakivi. Sen perusta rakentuu odottavien vanhempien ja heidän läheistensä valmistautuessa vastaanottamaan uutta perheenjäsentä. Vanhempien välinen yhteistyö ei rakennu automaattisesti vaan vaatii perheen aikuisilta neuvottelua ja palveluilta aktiivista tukemista. Yhteisvanhemmuuden ytimessä ovat lapsen hoivan, kasvatuksen ja perheen työnjaon kysymykset, ja se rakentuu vanhempien, mutta myös muiden lapsen huolenpitoon osallistuvien perheen aikuisten välille. Korona-aika on tehnyt näkyväksi yhteisvanhemmuuden merkityksen, nostanut keskusteluun odottavien isien osallisuuden ja antanut kunnille kimmokkeen uusien verkkovälitteisten perhevalmennuksen muotojen etsimiseen. Vauvan odotus käynnistää perheessä ajanjakson, jolloin odottavat vanhemmat ryhtyvät pohtimaan ja sovittamaan yhteen odotuksiaan vanhempina ja kumppaneina. Kun tuoreet vanhemmat tulevat kotiin vastasyntyneen kanssa, yöheräämiset ja lisääntyvät kotityöt haastavat heidät löytämään yhteisen tapansa olla yhdessä vanhempina. Tämä yhteispelin harjoittelu on nyky-yhteiskunnassa jäänyt paljolti vanhempien oman kiinnostuksen ja keskinäisen sopimisen varaan. Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedämme, että parit hyötyvät siitä, että he saavat harjoitusta yhteisvanhemmuuteen jo vauvan odotusvaiheessa. Vanhempien mahdollisuus keskustella itselle tärkeistä yhteistyön kysymyksistä jo odotusaikana edistää myöhempää tyytyväisyyttä perhe-elämään. nonPeerReviewed

Perheellistyminen on viivästynyt, ja aleneva syntyvyys koettelee yhteiskuntaamme. Nuorten suomalaisten naisten tulevaisuuden odotuksia koskeva haastatteluaineisto kertoo, että vanhemmaksi tulo nähdään osana elämänkulkua, mutta lapsen hankintaa myös epäröidään ja siitä luovutaan. Elämänkulun haasteet heijastuvat erityisesti työttömien, vähemmän koulutettujen naisten perheellistymisodotuksissa. Fertility has declined dramatically in Finland in recent years. This has been linked to the global economy, personal uncertainties in work and relationships, and the postponement of parenthood. However, little is known about how young women in emerging adulthood make their choices related to family formation. This study uses qualitative methods to address this question. The data comprise 30 individual interviews with Finnish childless women aged 18−27 years. The participants include students and employed and unemployed women with different educational backgrounds. Three types of family formation were identifed based on thematic analysis: intention to have a child, uncertainty about having a child, and planned childlessness. Young women who intended to have a child postponed parenthood because of their education, commitment to working life, and fnancial reasons. In addition, they felt a need for stability in their partnership, work, and fnancial situation. Women who were uncertain about having a child regarded motherhood as demanding. They were not immediately at ease with the idea of lifelong responsibility and family life with children. For higher educated women the reasons behind planned childlessness had to do with career and environmental concerns, and for unemployed and lower educated women with health and life course matters. The choice to have or not to have a child was highly dependent on partner issues. In sum, work-family reconciliation seems to play a key role in young women’s expectations concerning family formation. Our study suggests that in order to promote family formation, it is necessary frst of all to address the fnancial situation of young adults and their opportunities to reconcile studies, work and family. As regards young, unemployed women, more attention should be paid to their well-being, social inclusion and overall life situation. peerReviewed

Aiemman tutkimuksen mukaan epätyypillinen työaika haastaa sukupuolten työnjaolle annettuja perusteluja, koska näissä perheissä on usein tilanteita, jolloin toinen vanhemmista kantaa yksin vastuuta kodista ja lapsista toisen ollessa töissä. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa, millaisia perusteluita suomalaiset, epätyypillistä työaikaa tekevät vanhemmat antavat kotityön ja vanhemmuuden jakamiselle perheessään. Hyödynsimme epätyypillistä työaikaa tekevien vanhempien haastatteluiden (n=34) analyysissa aiemmassa tutkimuksessa löydettyjä sukupuolten työn- jaon selitysmalleja sekä kategoria-analyysia. Löysimme viisi työnjaon perhetyyppiä: Naishoivaajien perheissä äidit perustelivat sukupuolittunutta työnjakoa perinteisiä sukupuoli-rooleja korostaen. Samoin mieselättäjien perheiden isät oikeuttivat vähäistä osallistumistaan perhevastuisiin ulkoisilla resursseilla ja elättäjyydellä kiinnittyen näin perinteisiin isän ja äidin kategorioihin. Vuorotteluvanhemmuuden perheissä vanhemmat kuvasivat työnjakoa tasapuoliseksi molempien puolisoiden ajan saatavuuteen ja tasa-arvoideologiaan perustuen. Urasuuntautuneen vanhemman perheissä työnjakoa perusteltiin toisen vanhemman työhön sitoutumisella. Lisäksi toisen vanhemman pidempi poissaolo kuormitti osaa perheistä, ja sillä oli merkitystä työnjaon perustelemisessa. Vaikka epätyypillinen työaika luo edellytyksiä työn ja perheen tasa-arvoiseen jakamiseen, perinteisiin sukupuolten kulttuurisiin kategorioihin kiinnittyminen luo ristiriitaisuutta kerrontaan ja estää tasa-arvon toteutumista.

The current theoretical discussion on risk communication emphasizes a dialogic and participatory approach. In practice, however, risk communication proceedings are still characterized by the traditional deficit model. The aim of this study is to consid-er the conditions for implementing participatory formats and interaction in risk communication. The study focuses on analysing risk communication in the risk case characterized by high ambiguity (Renn 2015). In these cases, according to Ortwin Renn (2015), the process of evaluation needs to be open to public scrutiny and new forms of delibera-tion. High ambiguity would require the most inclusive strategy for involvement. The study will consider how interaction could be practiced in the case of controversy. A controversial public debate on the potential health risks connected to wireless communications technology is being analysed as a case example. The research mate-rial consists of newspaper material, webpage material and expert debate collected by the eDelphi method. In the case example, the expert contradiction is analysed exerting definitions for risk, ambiguity, uncertainty and ignorance (Stirling & Gee 2002). According to a formal definition, risk is a condition under which it is possible both to define a comprehensive set of all possible outcomes and to resolve a discrete set of probabili-ties across this array of outcomes (ibid.). In the case example, the ambiguity is con-nected to what extent areas of ambiguity, uncertainty and ignorance are taken into account when assessing the overall picture of the risk. The conclusion is that, in the case of risk as characterized by high ambiguity, risk communication should structure contradictory information in the frame of strong and weak information rather than in the frame of true and false information, as connected to traditional risk communication. Communication and interaction should be introduced as a force affecting the struc-ture of the conversation. Interactive risk communication should contribute to the discussion so that both strong and weak knowledge are involved in the discussion. Communication should structure and create more understanding concerning the discussion as a whole and the disagreement related to it. In terms of policy research, both conflicting and consensual policies should be avoided. As an alternative to these, a dialogic approach is presented to systematically address disagreements and increase understanding of controversy. Riskiviestintää koskeva teoreettinen keskustelu korostaa nykyään viestinnän dialogista ja osallistavaa näkökulmaa. Käytännössä riskiviestinnän toimenpiteitä leimaa kuitenkin edelleen perinteinen tiedon puute -malli. Tämän tutkimuksen tavoitteena on pohtia vuorovaikutteisen riskiviestinnän toteuttamisen edellytyksiä. Tutkimus keskittyy analysoimaan riskiviestintää epäselvässä riskitapauksessa (Renn 2015). Epäselvien riskitapausten käsitteleminen edellyttää Ortwin Rennin (2015) mukaan avointa vuorovaikutusta ja osallistamista. Epäselvää riskitapausta luonnehtii erimielisyys sitä koskevan tiedon tulkintojen, arvojen, painopisteiden, olettamusten ja mahdollisten seurausten rajoittamisen suhteen. Tutkimuksessa pohditaan, miten vuorovaikutus voisi käytännössä toteutua erimielisyyden vallitessa. Tapausesimerkkinä analysoidaan langattoman viestintätekniikan mahdollisia terveysriskejä koskevaa ristiriitaista julkista keskustelua. Aineistoina käytetään sanomalehtiaineistoa, verkkosivuaineistoa ja tutkimusta varten eDelfoi-menetelmällä kerättyä asiantuntijapuhetta. Tapausesimerkissä ilmenevää asiantuntijatiedon ristiriitaisuutta tarkastellaan riskin, epäselvyyden, epävarmuuden ja tietämättömyyden käsitteiden avulla (Stirling & Gee 2002). Riski voidaan määritellä, kun arvioitavan ongelman seurauksia ja niiden todennäköisyyttä koskeva tieto on vahvaa. Tapausesimerkissä epäselvyyttä aiheuttaa se, missä määrin epäselvyyden, epävarmuuden ja tietämättömyyden osa-alueita otetaan huomioon riskin kokonaiskuvaa arvioitaessa. Johtopäätöksenä esitetään, että epäselvän riskin tapauksessa ristiriitaista tietoa tulisi viestinnässä ja vuorovaikutuksessa jäsentää tiedon vahvuuden ja heikkouden kehyksessä ennemmin kuin perinteisen riskiviestinnän mukaisessa oikean ja väärän tiedon kehyksessä. Epäselvän riskin tapauksessa viestintä ja vuorovaikutus tulisi ottaa käyttöön keskustelun rakenteeseen vaikuttavana voimana. Vuorovaikutteisen riskiviestinnän tulisi edesauttaa keskustelua toteutumaan niin, että sekä vahvan että heikon tiedon osa-alueet ovat mukana keskustelussa. Viestinnän tulisi jäsentää ja tehdä ymmärrettäväksi keskustelun kokonaisuutta ja siihen liittyvää erimielisyyttä. Politiikan tutkimuksen termein tavoitteena olisi välttää niin konfliktoivaa kuin konsensuaalistakin politiikkaa. Näille vaihtoehdoksi esitetään dialogista pyrkimystä, jonka tavoitteena on erimielisyyden systemaattinen käsitteleminen ja erimielisyyttä koskevan ymmärryksen lisääminen.

This study examines drug-related deaths in Finland. The aim is to examine how pharmaceuticalisation (i.e., the growing societal relevance of pharmaceutical drugs) is reflected in drug-related deaths, which social determinants are associated with drug-related mortality, and what is the role of drug use contexts in drug-related deaths. The background of this study is the development of the Finnish drug problem from a minor issue to approximately the European average since the mid-1990s. The special characteristic of the Finnish drug situation is non-medical use of prescription opioids among people who inject drugs. The research material used in this dissertation consists of register data, interviews with elderly drug users, and analysis of discussion threads on drug users’ online forum. The research deploys both quantitative and qualitative methods. The results indicate that besides prescription drugs sold in the illicit market, personally prescribed pharmaceuticals are also linked to drug-related deaths. People on disability pension are especially likely to experience drug-related deaths related to purchases of prescription drugs. Qualitative analysis further shows that pharmaceuticals are obtained from the health care system either for the purpose of self-medication or intoxication. Drug-related mortality was associated with social disadvantage. Lower education, long- or short-term unemployment, early retirement, divorce, not living in a private household, and living alone were associated with total drug-related mortality in men and women—and also in all subcategories of drug-related deaths. Social disadvantage was strongly associated with mortality related to psychoactive substance use disorders. It is noteworthy that individuals with only secondary education had a marginally higher risk for drug-related death than the highly educated. Online forums enable the sharing of rather sophisticated drug combination recommendations. The forum works as a platform for harm reduction inspired exchange of knowledge. However, accumulating and sharing knowledge may actually lead to the user experiencing an extreme sense of ability or a ‘competence fallacy.’ The user community’s knowledge sharing practices can generate a shared perception of a sufficient or even superior drug use experience and knowledge to evaluate bodily limits. In addition, the exact dosages shared in the forum can contribute to the experience of control, thereby heightening the sense of capability and safety in drug-use. The study shows that prescription drugs which are relatively safe in a medical context are not safe in the context of non-medical drug use; the process of marginalisation leading to drug-related death starts at an early age; and drug-related deaths are linked to high confidence in personal drug use competence, often as a result of cumulated user knowledge on online forums. Tämän väitöstutkimuksen aihe on huumeisiin liittyvät kuolemat Suomessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lääkkeellistyminen, eli lääkkeiden yhteiskunnallisen merkityksen kasvu, näkyy huumekuolemissa. Tutkimuksen tulokset kokonaisuudessaan osoittavat, että hoitokontekstissa suhteellisen turvallinen lääke ei ole sitä enää huumeiden käyttöympäristössä. Tulokset viittaavat siihen, että katukauppalääkkeiden lisäksi lääkärin määräämillä lääkkeillä on yhteys huumekuolemiin. Erityisesti työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla huumeiden ongelmakäyttäjillä oli reseptilääkeostoksia huumeyliannostuskuolemiin liittyen. Myös laadullinen analyysi osoittaa, että lääkkeitä hankitaan terveydenhuollosta joko itselääkinnällisiin tai päihtymistarkoituksiin. Lisäksi tutkimuksessa analysoitiin huumekuolleisuuteen liittyviä sosiaalisia taustatekijöitä. Matala koulutus, työttömyys, työkyvyttömyyseläke, avioero ja asuminen laitoksessa tai yksin olivat yhteydessä huumekuolleisuuteen. Vaikka nämä eivät yksittäisinä tekijöinä ole merkki huono-osaisuudesta, voidaan sanoa, että kokonaisuudessa huumekuolleisuus on vahvasti yhteydessä sosiaaliseen huono-osaisuuteen. Koska huumekuolemaan johtava syrjäytymisprosessi alkaa nuorella iällä, huumekuolemien ehkäisemisen kannalta olisi tärkeää nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisy ja hoito sekä opintopolun turvaaminen toisen asteen koulutukseen. Tulisi myös varmistaa, että paikkoja huumehoitoon on riittävästi, kynnys hoitoonpääsyyn on matala ja hoitopolku selkeä. Tutkimuksen aineistona on käytetty rekisteriaineistoja, ikääntyneiden huumeiden käyttäjien haastatteluaineistoa ja internetin keskustelufoorumin keskusteluketjuja, joita on analysoitu kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin menetelmin.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin digitaalisen VauvaPolku-oppimispelin soveltuvuutta perhevalmennukseen sekä oppimispelin hyötyjä asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmista. Vanhemmuuteen valmentava oppimispeli kehitettiin Tieteen tiedotus ry:n rahoituksella ja tutkimuksen rahoitti Kunnallisalan kehittämissäätiö (1.10.2017–28.2.2019). Oppimispelin uutuusarvona oli soveltaa pelillistä oppimista koskeva tutkimustieto ja osaaminen vanhemmuuden ja perheen arjen tukemiseen. Uuden työvälineen tavoitteena oli hyödyttää vanhempien lisäksi myös ammattilaisia ja perhepalvelujen tuottajia. VauvaPolku-oppimispeli syntyi aikana, jolloin perhepalveluja oltiin kehittämässä aiempaa ennaltaehkäisevämpään suuntaan. Sosiaali- ja terveysministeriön johtamassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2016) haluttiin lisätä näyttöön perustuvien menetelmien käyttöä, hyödyntää digitaalisia menetelmiä, parantaa palvelujen saatavuutta ja kehittää työtä asiakkaiden osallisuutta tukevaan suuntaan. Digitalisaatio sote-alalla haastaa kuntia kehittämään myös perhevalmennusta vastaamaan tämän päivän perheiden tarpeisiin. Kansainvälisissä perhevalmennusohjelmissa (ks. Alakärppä, Sevón & Rönkä, 2019) kasvokkaisten menetelmien rinnalla käytetään yhä enenevästi erilaisia teknologisia sovelluksia. Näiden etuina on helppo saavutettavuus, riippumattomuus ajasta ja paikasta sekä monipuolisuus. Tutkimukset osoittavat, että digitaaliset menetelmät ovat tehokkaita, varsinkin yhdistettynä ammattilaisilta saatuun henkilökohtaiseen ohjaukseen (Gilmer ym., 2016). Tässä tutkimusraportissa kuvataan, onnistuiko VauvaPolku-oppimispeli ajanmukaistamaan kuntien perhevalmennusta, ja mitä vanhemmat sekä työntekijät tästä uudenlaisesta perhevalmennuksen menetelmästä ajattelivat. nonPeerReviewed

Tässä kirjallisuuskatsauksessa kartoitettiin kansainvälisten tutkimusten valossa perhevalmennusohjelmien sisältöjä ja työmuotoja sekä selvitettiin, mitkä tukemisen tavoista olivat edistäneet parhaiten vanhemmuuteen valmistautumista ja perheiden hyvinvointia. Katsaukseen valittiin 14 empiiristä artikkelia, jotka käsittelivät vanhemmaksi tulon siirtymävaiheessa toteutettuja vanhemmuuden vahvistamiseen tähtääviä interventioita. Vaikka perhevalmennusohjelmissa oli yhteisiä piirteitä, ne erosivat toisistaan siinä, pyrkivätkö ne vaikuttamaan vanhemmuuteen, vanhemman hyvinvointiin, vanhemmuuden jakamiseen vai parisuhteeseen. Ohjelmat sisälsivät kasvokkaisia, sähköisiä ja itseopiskeluun perustuvia työmuotoja. Tulokset ohjelmien hyödyistä olivat ristiriitaisia, mutta osoittivat riittävän intensiivisen, vuorovaikutteisen, oikea-aikaisen ja pitkäkestoisen perhevalmennuksen myönteisiä vaikutuksia. Teknologiaan pohjautuvat ohjelmat eivät yksistään toimi, mutta täydentävät kasvokkaisia menetelmiä tarjoten vanhemmille monipuolisia, ajasta ja paikasta riippumattomia oppimisen tapoja ja tavoittaen myös niitä perheitä, jotka jäävät nykymuotoisten perhevalmennusten ulkopuolelle. nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Tutkin pro gradu -tutkielmassani sitä, miten toimittajat journalistisesti perustelevat sukupuolen esiin tuomista työssään. Lisäksi selvitän toimittajien ajatuksia sukupuolen esiin tuomiseen liittyvästä journalistisesta harkinnasta. Tutkielmani aineistona toimii tekemäni haastattelututkimus. Haastattelin kuutta toimittajaa, jotka työskentelevät Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa. Analysoin aineistoani laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmani edustaa feminististä mediatutkimusta, joka pyrkii avaamaan ja kyseenalaistamaan sukupuolen esittämisen tapoja ja mekanismeja. Nojaan tutkielmassani erityisesti Judith Butlerin teoriaan sukupuolesta esityksenä ja tekoina, joita toistetaan erilaisissa käytännöissä kuten journalismissa. Lisäksi peilaan havaintojani erityisesti Iiris Ruohon ja Sinikka Torkkolan tutkimushavaintoihin journalismin sukupuolijärjestyksestä. Tutkielmassani nousevat esiin myös aiempi tutkimus ja teoriat toimittajien professionalismista eli ammatillisuudesta. Tutkielmani keskeisiä havaintoja on se, että toimittajien mielestä sukupuolen esiin tuomiselle on perusteita. Ne vaihtelivat selkeistä juttutyypeistä ja juttujen näkökulmittamisesta aina toimittajan työn käytännön sujuvuuteen. Erittelen tutkielmassa haastateltavien vastausten perusteella viisi journalistista perustetta sukupuolen esiin tuomiselle: 1) sukupuoli jutun aiheena tai näkökulmana 2) tasapuolisuus 3) ensimmäisyys ja harvinaisuus 4) rikos- ja onnettomuusuutisointi 5) käytännöllisyys. Samaan aikaan haastattelemani toimittajat ovat myös sitä mieltä, että usein sukupuolen esiin tuomiselle ei ole perusteita, vaan sitä tuodaan esiin tottumuksesta ja jopa tiedostamatta. Toimituksissa koetaan sukupuolitietoisuutta aiempaa enemmän, mutta sukupuolen käsitteleminen yhdessä on vähäistä. Toimittajat tunnistavat oman valtansa sukupuolen esittämisessä, ja joskus jopa käyttävät valtaansa tietoisesti sukupuolta korostamalla tai häivyttämällä. Tutkielmani keskeisin johtopäätös on se, että toimittajat ovat journalismin ihanteiden ja käytännön työn ristipaineessa. Ajatukset journalismin ideaaleista ovat toimittajilla hyvin vahvoja, mutta samalla totutut tavat ja käytännöt ajavat ihanteiden ohi. Vaikka sukupuolittuneisuus journalismissa havaitaan, sen muuttaminen koetaan vaikeaksi, koska työtä ohjaavat vakiintuneet käytännöt ja rutiinit. Journalismin ihanteet, kuten ajatus sisäänrakennetusta sukupuolineutraaliudesta, myös osaltaan estävät journalismin sukupuolittuneisuuden havaitsemista. Journalistisen harkinnan osalta havainto on, että suurin osa haastateltavista on käyttänyt sitä sukupuolen esiin tuomisessa, mutta käsitykset sen merkityksestä vaihtelivat niin suuresti, että kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä on mahdoton tehdä.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Tutkimus osallistuu tiedeviestinnästä käytävään teoreettiseen keskusteluun pohtimalla osallistavan riskiviestinnän toteuttamisen edellytyksiä ristiriitaisen tiedon leimaamassa, viestinnällisesti hankalaksi osoittautuneessa riskitapauksessa. Tapausesimerkkinä on keskustelu langattoman viestintätekniikan säteilyn mahdollisista haitallisista terveysvaikutuksista, käytännössä esimerkiksi matkapuhelimen käytön mahdollisista vaaroista – aihe josta on käyty ristiriitaista julkista keskustelua 1990-luvulta lähtien. Esimerkkitapausta analysoidaan Ortwin Rennin riskitapausten luokittelua hyödyntäen. Analyysin perusteella kyseessä on epävarma ja epäselvä riskitapaus, jonka viestintää tulisi toteuttaa laaja-alaisen osallistavuuden periaatteen mukaisesti. Asiantuntijat kuitenkin hahmottavat viestinnän ennen kaikkea tiedon siirron näkökulmasta ja viestinnän vuorovaikutteinen puoli jää asiantuntijapuheessa taka-alalle. Aineisto osoittaa myös, että asiantuntijat pitävät asian viestintää ongelmallisena julkisuuteen raportoidun ristiriitaisen tiedon takia. Johtopäätöksissä pohditaan, miten merkittäviä erimielisyyksiä sisältävää tieteellistä kysymystä voisi käsitellä aidomman osallistavan prosessin aikaansaamiseksi.

Lähtökohdat Opioidiriippuvuuden lääkkeellisestä vieroitus- ja korvaushoidosta ei ole kattavaa rekisteritietoa. Tämän poikkileikkausselvityksen tavoitteena oli saada vuoden 2015 tilanteesta vertailukelpoinen kokonaiskuva vuonna 2011 tehtyyn selvitykseen nähden. Menetelmät Opioidiriippuvuuden lääkkeellistä vieroitus- tai korvaushoitoa toteuttavilta yksiköiltä kerättiin summatiedot lomakekyselyllä 30.11.2015. Tulokset Hoidossa oli tutkimusajankohtana 3 329 potilasta, heistä 3 293 korvaushoidossa. Kokonaismäärä oli kasvanut 36 % vuodesta 2011. Lääkehoitomuotojen jakauma oli lähes sama: buprenorfiini-naloksoniyhdistelmävalmiste 62 %, metadoni 37 % ja pelkkä buprenorfiini 2 %. Potilaista oli kuntouttavassa korvaushoidossa 64 % ja haittoja vähentävässä 28 %. Apteekkisopimuksella lääkkeensä haki 7 %. Suurin osa potilaista hoidettiin päihdehuollon erityispalveluissa. Päätelmät Opioidikorvaushoidossa olevien potilaiden määrä on jatkanut kasvuaan. Arviot opioidien ongelmakäyttäjien suuresta määrästä suhteessa korvaushoidossa olevien potilaiden määrään ilmentävät ehkä korvaushoidon lisätarvetta. Hoito keskittyy päihdehuollon erityispalveluihin.

Globalization has changed socio-economical settings all over the world and it has also affected Finnish forest industry. Globalization can be witnessed when factories have been closed down in Finland, like in Kemijärvi, and new factories have been opened in new locations mainly in the global south. In this article, we examine the views of former workers of Kemijärvi pulp mill closing via anthropologist Arjun Appadurai’s idea of globalization, which consists of five flows or scapes: technoscape, financescape, ideoscape, mediascape and ethnoscape. Through our content analysis of theme interviews we noticed that the workers’ views could be categorized with Appadurai’s theory. The former workers’ views of the reasons behind the pulp mill closing were different than those in the official statements of the pulp mill management. The workers did not understand why the profit-making factory had to close down. However, some parts of the theory did not fit the Kemijärvi case. We found that, in his theory, Appadurai has neglected the influence of place in shaping the global flows.

Aiemman tutkimuksen mukaan epätyypillinen työaika haastaa sukupuolten työnjaolle annettuja perusteluja, koska näissä perheissä on usein tilanteita, jolloin toinen vanhemmista kantaa yksin vastuuta kodista ja lapsista toisen ollessa töissä. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa, millaisia perusteluita suomalaiset, epätyypillistä työaikaa tekevät vanhemmat antavat kotityön ja vanhemmuuden jakamiselle perheessään. Hyödynsimme epätyypillistä työaikaa tekevien vanhempien haastatteluiden (n=34) analyysissa aiemmassa tutkimuksessa löydettyjä sukupuolten työnjaon seli- tysmalleja sekä kategoria-analyysia. Löysimme viisi työnjaon perhetyyppiä: Naishoivaajien perheissä äidit perustelivat sukupuolittunutta työnjakoa perinteisiä sukupuoli-rooleja korostaen. Samoin mieselättäjien perheiden isät oikeuttivat vähäistä osallistumistaan perhevastuisiin ulkoisilla resursseilla ja elättäjyydellä kiinnittyen näin perinteisiin isän ja äidin kategorioihin. Vuorotteluvanhemmuuden perheissä vanhemmat kuvasivat työnjakoa tasapuoliseksi molempien puolisoiden ajan saatavuuteen ja tasa-arvoideologiaan perustuen. Urasuuntautuneen vanhemman perheissä työnjakoa perusteltiin toisen vanhemman työhön sitoutumisella. Lisäksi toisen vanhemman pidempi poissaolo kuormitti osaa perheistä, ja sillä oli merkitystä työnjaon perustelemisessa. Vaikka epätyypillinen työaika luo edellytyksiä työn ja perheen tasa-arvoiseen jakamiseen, perinteisiin sukupuolten kulttuurisiin kategorioihin kiinnittyminen luo ristiriitaisuutta kerrontaan ja estää tasa-arvon toteutumista. peerReviewed

Opetuksen eriyttäminen on ajankohtainen ja paljon keskusteltu aihe inklusiivi-sessa koulumaailmassa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittaa opettajaa eriyttämään opetustaan. Lisäksi kolmiportainen tukimalli tuo kouluihin eriyttämisen tarpeen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Jyväskylän yliopiston opintojensa loppuvaiheessa olevien luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä eriyttämisestä. Kaksivaiheisen tutkimuksen avulla haluttiin kartoittaa opiskelijoiden valmiuksia eriyttää opetusta ja kohdata erilaisia oppijoita. Yhtenä tarkastelun kohteena oli kohdehenkilöiden minäpystyvyys. Lisäksi haluttiin selvittää millaiset valmiudet luokanopettajakoulutus on antanut eriyttämiseen. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe toteutettiin määrällisenä kyselytutki-muksena. Aineisto analysoitiin määrällisesti tilastollisia menetelmiä käyttäen, ja avointen kysymysten osalta laadullisesti sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen toisen vaiheen laadullinen tutkimus, on luonteeltaan teoriasidonnainen. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, ja analysoitiin sisällönanalyysilla. Luokanopettajaopiskelijoiden käsitykset eriyttämisestä eivät vastanneet eriyttämisen määritelmää siinä laajuudessa, kuin se kirjallisuudessa on esitelty. Tulevat opettajat ymmärsivät eriyttämisen tärkeyden, ja löysivät perusteita sille, miksi opetusta tulisi eriyttää. Heiltä näytti kuitenkin puuttuvan käytännön keinoja ja teoriatietoa toteuttaakseen eriyttämistä. Minäpystyvyys erilaisten oppijoiden kohtaamisessa näytti tutkimuksen perusteella olevan kohtalaisella tasolla, sen sijaan eriyttämiseen liittyvä minäpystyvyys oli heikompaa. Eriyttämiseen liittyvien opintojen lisäämisen tarve opettajankoulutuksessa on ilmeinen. Vaikka opetusharjoittelut nähtiin hyödyllisiksi eriyttämisen kannalta, opiskelijat kokivat, että heidän valmiutensa eriyttää opetusta ovat puutteelliset. Kehittämällä luokanopettajakoulutusta eriyttämisen osalta voitaisiin myös parantaa tulevien opettajien minäpystyvyyttä.

Tutkin tässä työssä kulttuuriperinnön arvottamista museoissa ja arkistoissa. Säilytyspäätöksiä, kuten hankintoja, seulontaa ja poistoja tehdessään museot ja arkistot joutuvat määrittelemään erilaisten aineistojen arvoa, minkä seurauksena tietyistä objekteista ja asiakirjoista tulee osa pysyvästi säilytettävää kulttuuriperintöä. Vertailemalla museoarvon ja arkistollisen arvon muodostumista, arvottamispäätöksiin vaikuttavia tekijöitä sekä arvottamisen kriteerejä, menetelmiä ja eettisiä kysymyksiä pyrin luomaan kokonaisvaltaisen kuvan siitä, miten kulttuuriperinnön arvo muodostuu. Tutkielman lähdekirjallisuus koostuu arvottamisen teorian kannalta keskeisestä suomalaisesta sekä kansainvälisestä arkistotieteellisestä ja museologisesta kirjallisuudesta. Lisäksi käytän lähteinä erilaisia dokumentteja, jotka valaisevat museoiden ja arkistojen arvottamiskäytäntöjä ja säilytyspäätöksiä. Näitä ovat esimerkiksi museoiden kokoelmapoliittiset ohjelmat ja arvoluokitusmenetelmät sekä arkistojen seulontaa koskevat strategiat ja ohjeet. Tärkeitä lähteitä ovat myös ammattilaisten eettiset säännöt, lainsäädäntö ja erilaiset kansainväliset sopimukset. Työ paljasti sekä eroja että yhtäläisyyksiä museoiden ja arkistojen välillä sen suhteen, mitkä ovat arvottamisen teoreettiset ja käytännölliset lähtökohdat ja millä perusteilla ja kriteereillä arvottamista tehdään. Sekä museot että arkistot nähdään nykyään aktiivisina kulttuuriperinnön muovaajina ja vallankäyttäjinä. Arvottamiseen perustuva suunnitelmallinen aineiston valikointi on välttämätöntä, kun yhteiskuntaa halutaan dokumentoida kattavasti ja moniäänisesti samalla, kun paineet aineistomäärien karsintaan ovat entistä suuremmat. Vaikka menetelmissä on eroja, sekä museoissa että arkistoissa arvottaminen on entistä useammin ilmiölähtöistä ja kohdistuu yksittäisten objektien ja asiakirjojen sijaan laajempiin aihekokonaisuuksiin ja yhteiskunnan ilmiöihin. Silti arvottamista joudutaan edelleen tekemään myös tarkemmalla tasolla pohdittaessa, kuinka hyvin tietyt aineistot dokumentoivat haluttuja ilmiöitä. Keskeiseksi nousee tällöin kaikki aineiston sisältämä tai siihen jollain lailla liittyvä tieto. Objektien ja asiakirjojen todistusvoima, dokumenttiarvo, autenttisuus, tietosisältö ja konteksti pysyvät siksi edelleen tärkeinä arvottamiskriteereinä. Digitaalisen ja aineettoman kulttuuriperinnön merkityksen kasvaessa on entistä selvempää, että kulttuuriperintö ei ole vain fyysisiä kappaleita, vaan ennen kaikkea tietoa. Yhteiskunnan muistin kannalta sen merkitys, missä muodossa tieto on ja missä instituutiossa sitä säilytetään, vähenee jatkuvasti. Kulttuuriperinnön arvottaminen museoissa ja arkistoissa pohjautuu jo nyt pitkälti samankaltaisille periaatteille, ja myös monet arvottamiseen liittyvät eettiset haasteet ovat yhteisiä koko kulttuuriperintöalalle. Vaikka arvottamisen teoriat ja metodit eivät täysin yhdistyisi, pyrkimykset kokonaisvaltaiseen ja suunnitelmalliseen yhteiskunnan dokumentointiin vaativat entistä laajempaa vuoropuhelua museoiden, arkistojen ja muun kulttuuriperintöalan kesken.

Taidemusiikin markkinointiviestintä ilmiönä ei ole uusi: sen juuret ovat 1800-luvulla alkaneessa taidemusiikin murroksessa. Taidemusiikin markkinointiviestintä on verrattavissa muihin musiikkia koskeviin teksteihin. Keskeistä taidemusiikin markkinoinnissa on se, että musiikkia koskeva tieto halutaan saada siitä kiinnostuneen yleisön keskuuteen. Uutta on kulttuurinen ja teknologinen ympäristö, jossa viestejä lähetetään. Näiden muutosten voisi olettaa vaikuttaneen taidemusiikkia koskevaan markkinointiviestintään. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista on taidemusiikkia koskeva markkinointiviestintä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi halutaan saada selville lähettäjän näkökulma taidemusiikin markkinointiviestintään. Tutkimuksen aineistona ovat Jyväskylä Sinfonian vuoden 2014 aikana julkaistut Facebook- ja Twitter-päivitykset ja Jyväskylä Sinfonian markkinointi- ja viestintäpäällikölle tehty teemahaastattelu. Sosiaalisesta mediasta kerätyn aineiston analysointiin käytetään sisällönanalyysia. Teemahaastattelu analysoidaan teemoittelun avulla. Tutkimuksen tulosten mukaan taidemusiikin markkinointiviestinnän sisällöt sosiaalisessa mediassa jakautuvat pääluokkiin Informaatio, Jaetut sisällöt ja Tilannekuvaukset. Aiempia tutkimustuloksia myötäillen informaation kertominen näyttäisi olevan taidemusiikin markkinointiviestinnän keskiössä myös sosiaalisessa mediassa. Uusia elementtejä ovat sisältöjen jakaminen ja erilaisten orkesterin ja organisaation tilanteiden kuvailu. Sosiaalinen media tarjoaa väylän osallistua paitsi musiikillisen informaation jakamiseen myös musiikista käytävään keskusteluun. Lähettäjän näkökulmasta taidemusiikin markkinointiviestintä nähdään pääasiassa asiakassuhteiden ylläpitona, pr-toimintana ja fanien kanssa kommunikointina, jolloin viestin lähettäjän viestinnälliset taidot korostuvat. Taiteilijoiden ja kohdeyleisön välinen raja näyttäisi olevan kaventumassa ja tilalle ovat tulleet tasavertaiset suhteet faneihin.

Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella synnystyskipuja feministisen, lääketieteellisen ja hoitotieteellisen tutkimuksen näkökulmista. Pyrkimykseni on kyseenalaistaa synnytyskipujen luonnollisuutta. Tutkimuksen kysymykset ovat seuraavat: Miten feministisessä tutkimuksessa tarkastellaan synnytyskipuja? Kuinka tutkielman lähdemateriaalissa, joka tässä tutkimuksessa edustaa suomalaista synnytyslääke- ja hoitotiedettä, käsitellään synnytyskivut ja miten synnytyskipujen lievityksen tehokkuudesta kiistellään? Analysoin ensiksi feminististä kirjallisuutta, jossa käsitellään synnytyskipuja, naisen synnyttäjäroolin luonnollisuutta sekä lääketieteen ja reproduktioteknologioden roolia synnytysten kannalta. Toiseksi, analysoin lähdemateriaalia, joka koostuu suomalaisista lääketieteen ja hoitotieteen tutkimuksista sekä artikkeleista. Lähdemateriaalissa käsitellään synnytyskipua, lääketieteen ja hoitotieteiden synnytyskivunhoidon lähestymistapoja sekä synnytyskivunhoidon tehokkuutta. Tutkimalla aineistoa synnytyskivusta pyrin tuottamaan uutta tietoa sosiaalisesta maailmasta ja naisten paikasta siinä maailmassa. Tutkimukseni lähestymistapa on postmoderni feminismi, joka vastaa parhaiten näkemystäni siitä, kuinka oikeudenmukaista ja emansipatorista tiedettä tuotetaan. Valitsin sen epistemologiseksi positiokseni, koska mielestäni feministinen postmoderni epistemologia johtaa kohdallisen tiedon saavuttamiseen. Synnytyskipua käsittelevissä teksteissä ilmeni, että puolet (50%) synnyttäjistä kokee erittäin kovaa kipua ja viidennes (20%) sietämätöntä kipua ja että synnytyskipu (kuten kipu yleensä) vaatii hoitoa. Synnytyskipu voi olla haitallista sekä psyykkiselle että fyysiselle terveydelle. Tällä hetkellä Suomessa vallitsee kaksi käsitystä synnytyskivun lievittämiseen: lääketieteellinen ja luonnonmukainen. Luonnonmukaisessa lähestymistavassa synnytyskipu nähdään ennalta annettuna, joten sitä ei kyseenalaisteta tai problematisoida. Ajatellaan, että tehokasta hoitoa siihen ei tarvita, joten kivun hoidon tavoitteena on kivun kestämisen helpottaminen esimerkiksi rentoutumisen avulla. Synnytyskivun lievittämisen kannalta kätilöiden käyttämät menetelmät ovat harvoin tarpeeksi tehokkaita. Tehokkain kivunlievitysmenetelmä on epiduraalipuudutus, joka lukeutuu lääketieteellisiin synnytyskivun hoitomenetelmiin. Tästä huolimatta epiduraalin käyttö ei takaa aina kivunlievitystä, mikä johtuu lääkeannoksen vähäisestä määrästä tai teknisestä epäonnistumisesta. Ei-lääketieteellisiä keinoja priorisoivan sairaalan synnyttäjillä tyytyväisyys hoitoon on matalampi kuin tehokkaasti lääketieteellisiä kivunlievitysmenetelmiä käytettävän sairaalan potilailla. Epiduraalin riittämätöntä annostusta voidaan pitää uudenlaisena vallan käyttönä.

Perehdyn tutkielmassani sisällönanalyysin avulla taidemusiikin konserttikritiikin muutokseen Helsingin Sanomissa. Ennakko-oletukseni on, että median murroksesta johtuen myös musiikkikritiikin sisällöt ovat muuttuneet. Aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että kulttuurijournalismin käytännöt ovat muuttuneet esteettisistä journalistisiin. Tämän paradigmamuutoksen voidaan olettaa näkyvän myös musiikkikritiikeissä. Tutkimusaineistoni koostui yhteensä kahdestatoista musiikkikritiikistä: kuusi vuodelta 1992 sekä kuusi vuodelta 2012. Tutkimusmenetelmänä käytin kvantitatiivista sisällönanalyysia sekä sisällön erittelyä, joiden avulla analysoin ja luokittelin aineiston määrällisesti. Tutkimukseni keskeisin suuntaa-antava havainto oli kritiikin sisällön muuttuminen 20 vuoden kuluessa tiiviimpään ja informatiivisempaan suuntaan. Tiiviys näkyy esimerkiksi siinä, että teosten tai säveltäjien historiallisia faktoja kerrotaan yhä harvemmin. Sen sijaan kritiikin pieni palstatila halutaan käyttää etenkin esittäjien suoriutumiseen teoksen esittämisestä. Mielenkiintoinen havainto oli myös se, että teosta ja säveltävää koskeva arviointi oli lisääntynyt huomattavasti vuodesta 1992 vuoteen 2012 tultaessa.

Artikkelissa analysoidaan suomalaista julkista keskustelua matkapuhelinsäteilyn mahdollisista terveysriskeistä. Aineistona ovat Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Iltalehden vuosina 2000–2007 julkaisemat tekstit, jotka käsittelevät matkapuhelinsäteilyn mahdollisia haitallisia terveysvaikutuksia. Analyysin taustalla vaikuttavat ympäristösosiologinen näkökulma ja riskiyhteiskuntakeskustelu. Näistä lähtökohdista aineistosta määritellään kehysanalyysin avulla kolme matkapuhelinsäteilykeskustelua jäsentävää kehystä: riskin kehys, hallinnan kehys ja mitätöinnin kehys. Riskin kehyksessä matkapuhelinsäteily nähdään todellisena uhkana ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Hallinnan kehyksessä matkapuhelinsäteilyn mahdolliset haitalliset vaikutukset hahmottuvat teoreettiseksi tutkimusongelmaksi, jolla ei ole välitöntä yhteyttä arkitodellisuuteen eikä ihmisten terveyteen. Mitätöinnin kehyksessä matkapuhelinsäteilyn mahdolliset terveysriskit esitetään turhana tai suorastaan naurettavana huolenaiheena. Suomalaista matkapuhelinsäteilykeskustelua dominoi hallinnan kehys, joka istuu hyvin suomalaiseen teknologiamyönteiseen kulttuuriin.

Monissa maissa käydään vilkasta keskustelua matkapuhelinsäteilyn mahdollisista terveyshaitoista. Tässä artikkelissa analysoidaan matkapuhelinsäteilykeskustelua suomalaisen sanomalehtiaineiston avulla. Aineisto koostuu Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Iltalehden vuosina 2000–2007 julkaisemista kirjoituksista. Analyysimenetelmänä käytetään sekä määrällistä että laadullista analyysiä. Aineistoa tarkastellaan yhteiskunnallisen ongelman rakentumiseen liittyvän määrittelykamppailun näkökulmasta. Tulokset osoittavat, että matkapuhelinsäteilyn mahdollisista haitallisista terveysvaikutuksista käydään suomalaisjulkisuudessa vaimeaa määrittelykamppailua, joka on heikosti näkyvissä ja tunnistettavissa. Määrittelyprosessin kannalta keskeisiä toimijoita ovat ongelman suomalaiset asianajajat, tietoliikenneteollisuuden edustajat ja tutkijat. Epävarmuuden ja objektiivisuuden retoriikan sävyttämä uutiskerronta on omiaan vaimentamaan määrittelykamppailua. Määrittelyprosessin etenemistä estää myös se, ettei ongelmalla ole suomalaisia asianajajia, joilla olisi auktoriteettiasemansa nojalla pääsy julkisuuteen ja oikeus ongelman julkiseen määrittelyyn.

Käpytikka-yhdistys on helsinkiläinen, kehitysvammaisten nuorten vanhempien v. 2003 perustama yhdistys, joka toteutti perheen nuorille kehitysvammaisille heidän itsenäistymistä, turvallista elämää ja integraation jatkumista tukevan asuinyhteisön. Käpytikka-talo valmistui vuonna 2009 Helsingin Arabianrantaan. Aktiivisen käyttäjäyhteisön organisoima lähes kuusivuotinen talohanke tuotti käytäntöön useita asumisen innovaatioita.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielman aiheena on nuorten huumeiden käyttäjien puhuttelu, joka on huumausaineen käyttörikoksesta ensi kertaa kiinni jääneelle nuorelle järjestettävä keskustelutilaisuus. Nuoren lisäksi tilaisuuteen osallistuvat syyttäjä, poliisi, sosiaaliviranomaisten edustaja ja nuoren vanhemmat. Kyseessä on uusi rikosseuraamuksellinen käytäntö, jonka tavoitteena on saada nuori lopettamaan huumeiden käyttö. Puhuttelu on osa kriminaalipoliittisen ajattelun murrosta; erityisesti nuorten rikoksiin halutaan reagoida uusien keinojen avulla vaikuttavasti ja moniammatillisesti sekä painottaa vanhempien osallistumista prosessiin. Arvioin tutkielmassa näiden piirteiden osuutta puhuttelussa. Pohdin myös puhuttelua suhteessa laajempiin kriminaalipoliittisiin painopisteisiin. Aineistona on 12 nauhoitettua ja havainnoitua puhuttelua. Analyysin tukena ovat lisäksi kolmen nuoren ja kolmen syyttäjän haastattelut. Tarkastelen tutkielmassa puhuttelua sisällöllisesti ja hallinnan näkökulmasta. Varsinaiseen puhuttelupuheen analysoimisen lisäksi huomion kohteena ovat keskustelun temaattinen kulku, puheenvuorojen jakautuminen ja vuorovaikutus. Tutkin sitä, millaisin tekniikoin nuorta hallitaan puhuttelussa. Apuna tässä ovat hallinnan analyyttisen tutkimusohjelman käsitteellistykset edistyneen liberalismin hallinnan mekanismeista. Hallinnan analytiikka toimii tutkielman teoreettisena tulkintakehyksenä. Analyysissä viranomaisten puhuttelupuheesta löytyy neljä vahvaa diskurssia: valistus-, kasvatus, kontrolli- ja tukipuhe. Nuorten huumeiden käyttöä tarkastellaan käyttäytymisen haittojen ja riskien kautta. Käyttöä jäsennetään myös moraalisen vääryyden ja laittomuuden näkökulmista. Sanoman välittämisessä hallinnan tekniikkoina käytetään dramaattisia tarinoita, häpeän tuottamista ja juridis-teknistä kielenkäyttöä. Keskeisesti huumeiden käyttö on kuitenkin uhka nuoren kansalaisuudelle, sillä käytön myötä nuori on syrjäytymisvaarassa. Nuoren vähäinen vastapuhe painottaa kannabiksen käytön arkisuutta. Nuorta hallitaan valtaistamalla ja vastuullistamalla; tavoitteena on, että nuoresta tulisi aktiivinen kansalainen, joka osaisi auttaa itse itseään ja toimia vastuullisesti. Ennen kaikkea nuoren pitää alkaa hallita itse rikollista taipumustaan, ja vanhempien tulee tukea nuorta tässä pyrkimyksessä. Viranomaisten hallinta perustuu paitsi lakiin ja etiikkaan myös ammatilliseen asiantuntijatietoon; puhuttelujen sisällöt syntyvät siis paikallisesti. Puhutteluiden vuorovaikutus jää vähäiseksi; nuoret eivät juurikaan puhu oma-aloitteisesti.

Julkaisussa on kuvattu eri toiminnoista vesiin joutuvien päästöjen kehitystä 1990-luvulla ja arvioitu vuoteen 2005 ulottuvien vesiensuojelun tavoitteiden toteutumista vuoteen 2000 mennessä eli tavoiteohjelmakauden puolivälissä. Työssä tarkastellaan seuraavia toimintasektoreita: teollisuus, turvetuotanto, kalankasvatus, yhdyskunnat, haja- ja vapaa-ajanasutus, peltoviljely, puutarhatuotanto, kotieläintuotanto, turkistarhaus, metsätalous, liikenne sekä pohjavesiin kohdistuvat päästöt. Päähuomio kiinnitetään typpi- ja fosforikuormitukseen, mutta sen lisäksi on tarkasteltu myös orgaanisen aineen, kromin, kuparin, sinkin, nikkelin ja hiilivetyjen päästöjä vesiin. Teollisuuden, yhdyskuntien ja kalankasvatuksen kuormitusarviot perustuvat ympäristöhallinnon VAHTI-tietojärjestelmästä saatuihin tietoihin, joita on täydennetty erillisillä kyselyillä ja selvityksillä. Peltoviljelyn aiheuttama kuormitus on arvioitu maatalousvaltaisilta valuma-alueilta tehtyjen mittausten sekä huuhtoumamallien avulla. Eläintalouden, metsätalouden ja turvetuotannon vesistökuormituksen arviointi perustuu aktiviteettitietojen ja ominaiskuormitusten perusteella tehtyyn laskentaan tai huuhtoumamalleihin. Haja-asutuksen, turkistarhauksen ja liikenteen kuormituksen ja pohjavesien suojelun kehittymistä on tarkasteltu tehtyjen toimenpiteiden avulla. Vesiensuojelun tavoiteohjelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumisaste vaihtelee toimintasektoreittain ja päästösuureittain varsin paljon. Kuormittavista toiminnoista vain kalankasvatus on jo vuonna 2000 päässyt lähes täysin vuodelle 2005 asetettuihin kuormitustavoitteisiin. Sen sijaan muissa toiminnoissa vesiensuojelutoimenpiteitä joudutaan ainakin joiltakin osin tehostamaan tavoitteiden saavuttamiseksi.

The status of marine birds breeding in the Barents Sea Region, ed. by Anker-Nilssen, T. ... et al., Tromssa (2000)