Search

This article focuses on the writing skills of L2 learners who have moved to Finland in their adulthood, and who have completed their degree prior to arrival, or are qualified for higher education. The learners aim to finish their interrupted degree studies or complement a prior degree. It is therefore important for them to acquire writing skills sufficient for academic purposes. This paper presents some results of the qualitative analysis of learners’ writing performances in a digital pilot test of the National Certificate of Proficiency examination. The focus is on the overall performance in the test, the use of impersonal constructions, and the ability to vary formal and informal registers according to task and situation. Even though the writing skills seem lower than expected, the writers are able to use the necessive zero person constructions idiomatically. The ability to distinguish between registers, however, is not yet systematic. Artikkelia on päivitetty 19.9.2022.

This article focuses on the writing skills of L2 learners who have moved to Finland in their adulthood, and who have completed their degree prior to arrival, or are qualified for higher education. The learners aim to finish their interrupted degree studies or complement a prior degree. It is therefore important for them to acquire writing skills sufficient for academic purposes. This paper presents some results of the qualitative analysis of learners’ writing performances in a digital pilot test of the National Certificate of Proficiency examination. The focus is on the overall performance in the test, the use of impersonal constructions, and the ability to vary formal and informal registers according to task and situation. Even though the writing skills seem lower than expected, the writers are able to use the necessive zero person constructions idiomatically. The ability to distinguish between registers, however, is not yet systematic. peerReviewed

Suomalaisten yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat ovat yhä monikielisempiä, ja tämä kielten kirjo kasvaa edelleen. Perinteisesti Suomessa opiskeltujen kielten lisäksi (ks. Darling tässä teemanumerossa) yliopistoissa on myös monien Euroopan ulkopuolella puhuttujen maailmankielten osaajia. Tämä muuttuva ja kasvava kielivaranto jää kuitenkin usein näkymättömäksi ja hyödyntämättömäksi resurssiksi sekä työ- että opiskeluyhteisön käytänteissä ja toiminnassa. Tässä artikkelissa tarkastellaan käytännön esimerkkien avulla, miten yliopiston opetuksessa voitaisiin tunnistaa opiskelijoiden monikielisiä repertuaareja ja ohjata hyödyntämään niitä oppimisessa. nonPeerReviewed

Artikkelissa tarkastellaan, miten aikuisten maahanmuuttajaopiskelijoiden opettajat ymmärtävät perustaidot ja opiskelutaidot sekä miten he pedagogisoivat perustaitojen opetusta arvioinnin avulla. Perustaitoja ovat luku- ja kirjoitustaidot, numeeriset taidot ja ongelmanratkaisutaidot teknologisesti kehittyneissä ympäristöissä. Aineisto kerättiin opettajien täydennyskoulutuksessa ja se koostuu opettajien laatimista arviointi- ja oppimistehtävistä sekä reflektoinneista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tulosten mukaan täydennyskoulutukseen osallistuneet opettajat näkivät perustaidot usein toisistaan erillisinä eivätkä välttämättä huomioineet aikuisten maahanmuuttajaopiskelijoiden informaaleissa ympäristöissä hankkimia taitoja. Opettajien ymmärrys opiskelijoiden resursseista ja taitojen limittäisyydestä syveni koulutuksessa, ja he rakensivat sen myötä oppimistavoitteita ja -tehtäviä aiempaa funktionaalisemmiksi. Monipuolista oppimista ohjaavaa arviointia oli kuitenkin yhä haastava toteuttaa. The article examines what teachers of adult immigrant students understand by ‘basic skills’ and ‘study skills’, and how they form the pedagogy of basic skills based on assessments. Basic skills include literacy, numeracy, and problem-solving skills, in technologically advanced environments. The data was collected during supplementary professional training for teachers. It consists of assessments and learning tasks that the participating teachers had prepared, and of the teachers’ reflections. The data was analysed using theory-related content analysis. The results show that the participating teachers often considered each basic skill in isolation. They did not necessarily take account of the skills that adult immigrant students had acquired informally. During the training, the teachers’ understanding of students’ resources and overlaps in skills deepened, and they were setting more functional learning goals and tasks than before. However, it was still challenging to implement many-sided assessments that would guide learning. peerReviewed

Tiivistelmä ERGO 2030 -hankkeen tavoitteena oli tutkia, miten ihminen otetaan huomioon valmistavan teollisuuden yrityksissä suunniteltaessa ja sovellettaessa uutta teknologiaa, kuten esimerkiksi robotisaatiota, automaatiota, keinoälyn sovellutuksia sekä uusia digitaalisia alustoja. Ihmistä näiden tuotantoprosessien osana tutkitaan hankkeessa ergonomian viitekehyksessä. ERGO 2030 -hankkeessa ergonomiaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti huomioiden niin ihmisten kyvykkyydet teknologioiden käyttäjinä kuin myös organisaatioiden kyvykkyydet etsiä, valita, suunnitella, ottaa käyttöön sekä käyttää erilaisia teknologioita tuotantoprosesseissaan. Tällainen kokonaisvaltainen tarkastelu haastaa perinteistä suomalaista ergonomia-ajattelua. Tämän vuoksi käytämme tässä hankeraportissa ergonomian osalta kansainvälisesti laajasti käytettyä käsitettä Human Factors and Ergonomics, eli HFE. Hankkeen keskeisenä tuloksena esittelemme vaiheittaisen tiekartan, joka auttaa suomalaisia valmistavan teollisuuden yrityksiä huomioimaan entistä syvällisemmin HFE:ta osana niitä kehitysprosesseja, joilla pyritään vastaamaan nopeasti teknologisoituvan maailman haasteisiin. Erityinen mielenkiintomme on Teollisuus 4.0 -ilmiössä sekä sen mukanaan tuomissa haasteissa suomalaiselle teollisuudelle. Tiekartassamme hyödynnämme yhdysvaltalaisen professori David J. Teecen liiketoiminnan kehittämisen perusmallia ja täydennämme sitä ohjeilla ja ehdotuksilla, kuinka HFE saadaan integroitua yrityksen uusiin teknologioihin liittyviin uudistusprosesseihin. Hankkeemme myötä osoittautui, että Teollisuus 4.0 -vaatimusten ja HFE:n yhdistäminen on haasteellista valmistavassa teollisuudessa Suomessa. Hankkeessa haastateltiin asiantuntijoita viidestätoista yrityksestä. Yritykset olivat kokoluokaltaan erilaisia suomalaisia uutta teknologiaa soveltavia valmistavan teollisuuden yrityksiä. Hankkeessa selvitettiin yritysten toimintamalleja laadullisesti haastatteluin ja kyselyin sekä arvioimalla kohdeyrityksistä saatavia ja julkisesti tarjolla olevia kuvauksia tuotannosta sekä tuotantoprosesseista. Haastattelut tähtäsivät ihmisten ja teknologioiden vuorovaikutusten holistiseen ymmärrykseen ja niissä selvitettiin David J. Teecen esittämien liiketoiminnan kehitysvaiheiden mukaisesti toimintatapoja ja kyvykkyyksiä tunnistaa (sensing), valita ja suunnitella omaan käyttöön (seizing) sekä ottaa käyttöön ja käyttää (shifting) uusia teknologioita, jotka ovat sovellettavissa valmistavassa teollisuudessa. Raportin aluksi kerrotaan hankkeen taustoista ja tavoitteista. Seuraavaksi raportissa esitellään teoreettisia lähtökohtia HFE:n ja Teollisuus 4.0 -ilmiön kehityksen osalta. Teoreettisen viitekehyksen kautta tuodaan esille, kuinka yrityksissä tarvitaan dynaamisia kyvykkyyksiä liittyen niin liiketoimintaosaamiseen, teknologiaosaamiseen kuin myös ihmisten sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä organisaatiokulttuuriin. Tutkimuksemme mukaan kehittämistoiminnassa on tärkeää ottaa huomioon muutostilassa olevat järjestelmät ja niiden eri osajärjestelmien nopea muutos, jolloin ennakoitavuus ja systeemisten riskien hallinta nousevat merkittävään rooliin. Tutkimuksessa selvitettiin, millaista osaamista käytettiin uutta teknologiaa etsittäessä, hankittaessa ja sovellettaessa omaan käyttöön. Tutkimuksessa luotiin teollisen ergonomiakehittämisen tiekartta siitä, kuinka edesautetaan HFE:n käyttöä osana uuden teknologian tehokasta käyttöönottoa suomalaisissa valmistavan teollisuuden yrityksissä — erityisesti Teollisuus 4.0 -kehitysvaiheessa. Vaiheittaisen tiekartta -mallin avulla valmistavassa teollisuudessa voidaan edistää uuden teknologian käyttöönottoa ja välttää erityisesti ihmisen toimintaan liittyviä virheitä. Tuloksia voidaan hyödyntää sekä Suomessa että kansainvälisesti uutta teknologiaa hyödyntävissä yrityksissä, ammatillisessa koulutuksessa ja alan tutkijaryhmissä.

Eri tulkinnat yhdenvertaisuudesta ja sen täyttymisestä vaikuttavat siihen, kenellä on pääsy yliopisto-opintoihin. Samaa kaikille -ajattelu rajoittaa tukitoimien kohdentamista tietylle ryhmälle ja sysää vastuun hakukelpoisuuden edellyttämien tietojen ja taitojen saavuttamisesta yksilölle itselleen. Nykyisellään yliopistojen toimintamallit ja rakenteet eivät mahdollista korkeakoulutettujen ja korkeakoulukelpoisten maahanmuuttaneiden sujuvia polkuja yliopisto-opintoihin. Polkujen mahdollistamisessa keskeisessä roolissa ovat alkuvaiheen ohjauksen ja neuvonnan määrä ja laatu sekä suomen, ruotsin tai englannin kielen kehittämisen tuki niin yliopisto-opintoja edeltävän koulutuksen kuin yliopisto-opintojenkin aikana. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen yhdenvertaisuudesta on välttämätöntä, jotta päästäisiin kohti saavutettavampaa yliopistoa. nonPeerReviewed

Tiivistelmä Hankkeessa tutkittiin HSEQ (Health, Safety, Environment, Quality) -toiminnan ja osaamisen tasoa teollisuuden alihankkijaverkostoissa, kohdentuen kahdentoista teollisuuden tilaajayrityksen muodostamaan HSEQ-klusteriin ja sen palvelutoimittajien arviointimenettelyyn. Hanke jatkoi yli kymmenvuotista tutkimus- ja kehitysyhteistyötä HSEQ-klusteriyritysten, Oulun yliopiston ja sidosryhmien välillä. Hankkeen tavoitteena oli syventyä tarkastelemaan kypsään vaiheeseen päässyttä arviointimenettelyä ja HSEQ-klusterin toimintaa tilaaja- ja toimittajayritysten näkökulmista määrällisen ja laadullisen tutkimuksen keinoin. Laadullinen tutkimusosuus toteutettiin haastattelututkimuksina kohdentuen sekä tilaaja- että toimittajayrityksiin. Määrällinen tutkimusosuus pohjautui palvelutoimittajayritysten HSEQ-arvioinneissa kerättyyn materiaaliin sekä yleisesti saatavilla oleviin tilinpäätöstietoihin kohdeyrityksistä. Tutkimuksessa kerätty laadullinen ja määrällinen aineisto osoittavat, että palvelutoimittajien arviointimenettelyllä on ollut positiivista vaikutusta kohteena olleisiin palvelutoimittajayrityksiin. HSEQ-klusterin toiminta koettiin tarkoituksenmukaiseksi ja hyödylliseksi sekä tilaaja- että palvelutoimittajayrityksissä. Tilastollisesti merkitsevää kehitystä havaittiin tarkemman tarkastelun kohteina olleiden kahdesti tai useammin arvioitujen kohdeyritysten HSEQ-, HS- ja Q -arviointipistemäärien kehityksessä. Myönteinen kehitys näkyi myös vuosittaisten tapaturmataajuuslukujen kehittymisessä sekä eräiden liiketoimintaa kuvaavien indikaattorien osalta. Hankkeen tutkimustulokset tukevat nykyaikaista näkemystä verkostomaisen toiminnan ja yritysten välisen yhteistyön tarpeellisuudesta. Tällaista tilaus-toimitusketjuihin liittyvää tarkastelua korostetaan myös uusimmissa HSEQ-aihepiirin standardeissa. Abstract In this project, the level of health, safety, environment and quality (HSEQ) competencies and skills in industrial supplier networks was examined. Particular focus was paid to a Finnish HSEQ cluster and its’ supplier HSEQ assessment procedure. The cluster consists of twelve large industrial buying companies. This study continued a decade of research and development collaboration between the cluster companies, the university of Oulu and other stakeholders. The aim of this study was to provide an in-depth analysis of the cluster and the assessment procedure from both buyer and supplier perspectives, using both quantitative and qualitative research approaches. Qualitative data was collected with interviews at both supplying and buying companies. The quantitative part was based on material gathered in HSEQ assessments, and on publicly available financial statements of suppliers. Both the quantitative and qualitative analyses showed that the HSEQ assessment procedure has had positive effects on the target companies. HSEQ cluster and its’ procedures were evaluated as appropriate and profitable both by the suppliers and the buyers. Statistically significant improvement was identified in the HSEQ-, HS- and Q-assessment scores of supplying companies that had been assessed at least twice. A positive development trend was also identified from analysing annual accident frequency scores and through some financial indicators of the target companies. The results of this study support a modern understanding about the benefits of clusters and collaboration processes between industrial companies. A collaborative approach between the supply chain stakeholders like the one described in this study is also emphasised in current HSEQ -related standards.

Uuden kielen oppimista pidetään maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta keskeisenä tekijänä. Tässä tutkimuksessa kielenoppiminen nähdään sosiaalisena ja dynaamisena toimintana, joka on kiinnittynyt arjen käytänteisiin ja jossa muiden ihmisten, esimerkiksi toisten oppijoiden, rooli on merkityksellinen. Kieli on siis paitsi kohde myös väline, jonka avulla neuvotellaan jäsenyydestä erilaisissa yhteisöissä ja luodaan kuulumisen tai kuulumattomuuden tunnetta. Tässä artikkelissa tarkastellaan korkeasti koulutettujen sosiaalista kielenoppimista uudentyyppisessä kotoutumiskoulutuksen mallissa, joka toteutettiin Jyväskylän yliopistossa vuosina 2017-2019. Koulutuksen toimintaperiaatteena on ollut yhteisöllinen oppiminen ja sen tukeminen: tavoitteena on kielellisten ja sisällöllisten taitojen lisäksi kehittää opiskelijoiden valmiuksia ja tilaisuuksia sosiaalisten suhteiden ja verkostojen luomiseen. Tutkimusaineistomme koostuu koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden haastatteluista. Tulokset osoittavat, että sekä sitovat että yhdistävät vuorovaikutussuhteet ovat kielenoppimisen ja kiinnittymisen näkökulmasta relevantteja. Koulutuksessa tuettavat sosiaaliset verkostot toimivat akateemisen jäsenyyden vahvistajina, kehittävät opiskelijoiden kielitaitoa ja auttavat heitä näkemään itsensä erilaisten yhteisöjen jäseninä. nonPeerReviewed

Tämä diplomityö on osa Helsingin seudun ympäristöpalvelut –kuntayhtymän (HSY) kehitysprojektia Kaatopaikan väliaikaisten pintarakenteiden vertailu- ja suunnitteluprojekti. Projektin tarkoituksena on selvittää jätemateriaalien ja rakentamisesta muodostuvien kaivumaiden hyötykäyttöä kaatopaikan väliaikaisessa pintarakenteessa. Tutkittavia materiaaleja ovat jätteenpolton kuona, erilaiset jätteenpolton kuonan seokset, jätevedenpuhdistamon lietteestä valmistettu liete-kompostiseos ja Helsinki-moreeni. Kyseisiä jätemateriaaleja syntyy pääkaupunkiseudulla suuret määrät. Toisaalta kaatopaikkojen pintarakenteisiin kuluu paljon maa-aineksia ja muita materiaaleja. Kiertotalousajattelun mukaista on, että kaatopaikkojen sulkemisrakenteissa hyödynnetään mahdollisimman paljon teknisesti soveltuvia ja ympäristökelpoisuuden täyttäviä mineraalisia jätemateriaaleja. Projektin tuloksia on tarkoitus hyödyntää kaatopaikan väliaikaisten pintarakenteiden suunnittelussa ja toteutuksessa Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen kaatopaikalla. Nykyinen jätteenkäsittelykeskuksen ympäristölupa edellyttää, että vuoden kuluttua täytön päättymisestä täyttöalueelle tulee rakentaa väliaikainen pintarakenne. Lopulliset pintarakenteet rakennetaan vasta, kun täyttö on painunut riittävästi, jotta epätasaiset painumat eivät vaurioita pintarakennetta. Tutkimushankkeessa rakennettiin viisi koerakennetta, jotka instrumentointiin. Diplomityön osuus tutkimushankkeesta oli koerakenteiden rakentamisen dokumentointi, rakentamisen aikainen laadunvalvonta (tiivistystarkkailu ja laboratoriokokeet) sekä ensimmäisen seurantajakson (syksy/talvi 2018 – 30.6.2019) instrumentointitulosten sekä keskeisten vedenlaatutulosten raportointi. Tutkimushankkeessa ei tutkittu rakenteiden kaasunjohtavuutta tai kaatopaikkakaasun vaikutusta materiaaleihin, koska koerakenteita ei rakennettu jätetäytön päälle. Projektin perusteella koerakenteiden toteuttaminen on haastavaa ja poikkeaa tavanomaisesta kaatopaikkojen pintarakenteiden toteuttamisesta. Koerakentaminen vaatii kaikkien osapuolten sitoutumista jo suunnitteluvaiheessa, jotta vältytään virheiltä ja suunnitelmien muuttamiselta työmaalla. Koerakenteista mitatut vesimäärät ja vedenlaatuhavainnot poikkesivat joiltain osin ennakko-oletuksista. Koerakenteiden osakerroksista ensimmäisen seurantajakson aikana purkautuneiden kumulatiivisten vesimäärien perusteella vesimäärien tarkkailuun käytetty menetelmä ei ole kaikilta osin luotettava. Mittakaivoissa käytetyn paineanturin mittaustarkkuus ei ollut riittävä. Koerakenteiden vertailu ei ollut ensimmäisen seurantajakson aikana mahdollista. Mittakaivoihin purkautuneesta vedestä tehtyjen kenttä- ja laboratoriomittausten perusteella umpikaivojen padottaminen on vaikuttanut yläpuolisista rakennekerroksista purkautuvan veden laatuun tai kaikista rakennekerroksista suotautuvia vesiä ei ole johdettu oikeisiin kaivoihin. Tutkimuksen tulosten perusteella rakeisuus-, vesipitoisuus- ja hehkutushäviömääritykset ovat hyviä ja edullisia tapoja seurata käytettävien jätemateriaalien tasalaatuisuutta. Tulosten perusteella rakenteiden kuivairtotiheyden määrittäminen työmaalla on haastavaa ja tulos riippuu käytettävästä menetelmästä. Materiaalista riippuen troxler-mittalaitteella sekä vesi- ja hiekkavolymetrillä saadaan toisistaan huomattavasti poikkeavia kuivairtotiheyden arvoja. Yhdellä mittausmenetelmällä saadut tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia ja niiden perusteella voidaan arvioida tiivistystyön tasaisuutta. Mineraalisen tiivistyskerroksen irtotiheydellä on huomattava vaikutus rakennekerroksen vedenläpäisevyyteen, joten rakenteen kuivairtotiheys pitäisi pystyä luotettavasti määrittämään. Koerakenteessa käytetyn kuonabentoniittiseoksen vedenläpäisevyys kasvoi 100-kertaiseksi eli 10ˉ⁹:stä 10ˉ⁷:ään m/s, kun koekappaleen kuivairtotiheys oli 100 kg/m³ pienempi.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Tämä tutkielma käsittelee elokuvan kuvailutulkkeen käännettävyyttä. Suomessa on tähän mennessä tuotettu kuvailutulkkaus vain muutamaan elokuvaan. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa kuvailutulkkausta tehdään huomattavasti enemmän, joten englanninkielisiä elokuvan kuvailutulkkeita on saatavilla runsaasti. Kuvailutulkkeen kääntäminen on tutkimuksissa todettu nopeammaksi ja edullisemmaksi kuin kuvailutulkkeen tuottaminen, koska kääntäjän ei tarvitse tehdä aikaa vievimpiä tehtäviä eli elokuvan vihjeiden analysointia sekä kuvailtavien vihjeiden ja kuvailustrategian valintaa. Siten kääntäminen voisi olla yksi ratkaisu näkövammaisten saavutettavissa olevien elokuvien lisäämiseen. Tämä tutkielma tarkastelee esimerkkitapauksen avulla, voiko elokuvan kuvailutulkkeen suomentaa ilman että kääntäjän tarvitsee tehdä edellä mainittuja tehtäviä. Käännettävyyttä tarkastellaan kulttuuriviittausten, kuvailutyylierojen ja ääneen luettujen ruututekstien vaikutuksen kannalta. Tutkimuksen kohteena on yhdysvaltalainen The Big Short -elokuva ja sen englanninkielinen kuvailutulke. Kuvailutyylierojen tarkastelua varten taas aineistona on Miekkailija-elokuva ja sen suomenkielinen kuvailutulke. Tutkimus perustuu aiemmin kuvailutulkkauksesta ja erityisesti elokuvan kuvailutulkkauksesta tehtyihin tutkimuksiin sekä elokuvateoriaan, erityisesti neo-formalistiseen elokuvateoriaan. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe eli aineistona olleiden elokuvien analyysi hyödyntää elokuvateorian lisäksi Anthony Baldryn ja Paul Thibault'n transkriptio- ja analyysimenetelmää, sekä Sabine Braunin kuvailutulkkauksen koherenssimallia. Kuvailutulkkeiden analyysi taas perustuu useisiin elokuvan kuvailutulkkausta käsitteleviin tutkimuksiin ja kuvailutulkkausohjeisiin, mutta erityisesti Aline Remaelin ja Gert Vercauterenin tapaustutkimuksiin. Tutkimus osoittaa, että tarkasteltujen piirteiden kannalta The Big Short -elokuvan kuvailutulke voitaisiin suomentaa, ilman että kääntäjän tarvitsee tehdä uudelleen niitä tehtäviä, jotka alkuperäinen kuvailutulkki on jo tehnyt. Ensiksikin The Big Short -elokuvan tarkastelun kohteena olleet kohtaukset eivät sisältäneet sellaisia kulttuuriviittauksia, jotka vaatisivat lisäselityksiä suomalaiselle yleisölle. Elokuvien kuvailutulkkaustyylissä havaittiin joitakin eroja. Näistä merkittävin on, että Miekkailijan kuvailutulkkaus kuvailee enemmän elokuvan hahmojen ulkomuotoa ja ilmeitä kuin The Big Shortin kuvailutulkkaus. Tässä voi tosin olla kyse myös itse elokuvien erilaisuudesta, sillä The Big Short on hyvin dialogipainotteinen elokuva, jossa tilaa kuvailutulkkaukselle on vähemmän kuin Miekkailijassa. Suurimmaksi haasteeksi The Big Shortin suomentamisessa vaikuttaa olevan ääneen luettujen ruututekstien toimivuus, sillä kuvailutulketta ei ole mahdollista lisätä kaikkiin kohtiin, joissa ruututeksti tarvitsisivat tukea. Koska tämä haaste kuitenkin koskee myös alun perin suomeksi tehtyä kuvailutulketta, se ei vaikuta englanninkielisen kuvailutulkkeen käännettävyyteen. English summary

HALO-katsaus Kouluym­pä­ris­tössä toteu­tetut inter­ventiot näyt­tivät onnis­tuvan tavoit­teissaan pa­remmin kuin lai­tos- tai ­po­lik­lii­niset inter­ventiot, mut­ta ai­neistot ja tu­lokset vaihte­levat.

In the field of Finnish as a second language, there has hitherto been little research on the development of syntax. This article presents quantitative findings of the use of a common and versatile syntactic pattern – the transitive construction – in texts written by adult learners of L2 Finnish, and rated on a functional CEFR scale at levels A1–C2. The aim is to examine how the use of the transitive construction develops across the levels: how it is varied and combined with different kinds of syntactic resources, and moreover, what kinds of uses are typical at each level. The paper will focus on two clause level phenomena that also seem to indicate proficiency in writing: the uses of the transitive construction with infinite structures and passive. Language learning and linguistic development are discussed from the usage-based and Construction Grammarian perspective.

Millainen olisi koulu ilman opetussuunnitelmaa? Miten voidaan opettaa, jos ei ole opetussuunnitelmaa ohjaamassa opettajan työtä? Suomi-koulut ovat kuitenkin toimineet maailmalla pian kuusikymmentä vuotta, ja suomea on opetettu ja opittu Saksassa, Yhdysvalloissa, Thaimaassa, Arabiemiraateissa ja Papua-Uudessa-Guineassa asti. Ulkomaille muuttaneet vanhemmat ovat olleet huolissaan lastensa suomen kielen säilymisestä ja perustaneet koulun. Usein koulut ovat myös vakiinnuttaneet asemansa. Nyt historian rattaat narahtelevat – Suomi-kouluille on laadittu oma opetussuunnitelmasuositus! Tässä artikkelissa tarkastellaan uuden opetussuunnitelmasuosituksen linjauksia, kerrotaan sen synnyttäneestä tarpeesta ja kurkistetaan opettajien ensireaktioihin. nonPeerReviewed

Tutkimuksessa tarkastellaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä hallintolainkäytössä asianosaisen oikeusturvan näkökulmasta. Huomiota kiinnitetään erityisesti hallinto-lainkäyttöprosessin asianosaisen oikeusturvaa korostavaan luonteeseen sekä oikeudenkäyntien viivästymistä koskevaan ongelmaan. Tutkimuksessa pohditaan lisäksi hyvitysjärjestelmän mahdollisia vaikutuksia asianosaisen oikeusturvaan. Asianosaisen oikeusturvalla sekä joutuisalla tuomioistuinkäsittelyllä voidaan todeta olevan selvä yhteys toisiinsa. Joutuisa tuomioistuinkäsittely on turvattu sekä perustuslaissa että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Joutuisaa tuomioistuinkäsittelyä koskevien vaatimusten käsittely luo tutkimukselle selkeän perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden. Kansallisen hyvitysjärjestelmän säätämisen taustalta voidaan paikantaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön asettamat vaatimukset. Suomi on kärsinyt oikeudenkäyntien viivästymistä koskevasta ongelmasta jo pitkään. Hallintolainkäytössä oikeudenkäyntien viivästymiseen puututtiin säätämällä oikeudenkäyntien viivästymisen jälkikäteisestä hyvittämisestä. Oikeudenkäyntien viivästymistä koskevalla jälkikäteisellä hyvityksellä on kuitenkin mahdollista olla myös ennalta ehkäiseviä vaikutuksia. Ennalta ehkäisevät vaikutukset kohdistuvat käsittelyn joutuisuuteen ja ovat riippuvaisia monen eri tekijän suhtautumisesta hyvityslainsäädäntöön. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vaikuttanut myös siihen, että hallintomenettelyn merkitys oikeudenkäynnin keston näkökulmasta on korostunut. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön johdosta oikeudenkäynti voidaan katsoa alkaneeksi myös hallintomenettelyssä. Tutkimus on suoritettu pääosin oikeusdogmaattista metodia hyväksikäyttäen. Oikeusdogmatiikan avulla on selvitetty muun muassa hallintoprosessin oikeusturvaa korostavia piirteitä sekä oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan lain (362/2009) sisältöä. Tutkimus sisältää myös oikeuspoliittisen osuuden. Oikeuspolitiikan avulla on otettu kantaa hyvitysjärjestelmää koskevan lainsäädännön tarpeellisuuteen sekä hyvityslainsäädännön johdosta syntyviin mahdollisiin asianosaisen oikeusturvaa koskeviin vaikutuksiin.

Tämä julkaisu on Työsuojelurahaston ja osallistuneiden yritysten rahoittaman Turvallisuuden tekijät (TUTE TSR-hanke nro 113107) -hankkeen loppuraportti. Kaksivuotisen (2013-2014) TUTE-hankkeen tavoitteena oli jäsentää turvallisuusasiantuntijuutta ja lisätä ymmärrystä organisaation sisäisten turvallisuusasiantuntijoiden työstä. Hankkeessa haluttiin myös vaikuttaa uudenlaisen turvallisuusasiantuntemuksen syntymiseen. Hankkeeseen osallistui yhdeksän asiantuntijaa kolmesta turvallisuuskriittisestä organisaatiosta: viisi asiantuntijaa Neste Oililta, kaksi Rudukselta ja kaksi Posivalta. Asiantuntijoita on haastateltu sekä tutkimuksen alussa että lopussa, he ovat pitäneet päiväkirjaa työstään asiantuntijana viikon ajan sekä osallistuneet useaan työpajaan, joissa alustavia tuloksia on työstetty yhdessä. Tämä opaskirja on tarkoitettu turvallisuusasiantuntijoille tukemaan heidän työtään ja toimimaan ns. itsearviointina siitä, miten omaa työtä voisi kehittää tai miten turvallisuusorganisaation eri asiantuntijoiden työtä voisi paremmin integroida. Tämä opaskirja ei sisällä yksityiskohtaisia menetelmiä tai työvälineiden kuvauksia, vaan keskittyy turvallisuusasiantuntijoiden erilaisten vaikuttamistapojen ja roolien erittelyyn. Eri rooleissa hyödynnettäviin menetelmiin voi tutustua tarkemmin opaskirjan lähdeviitteiden kautta. Opaskirjassa esitellään turvallisuusasiantuntijan työn osaamisvaatimuksia, taustamalleja ja perusperiaatteita, toimintaperiaatteita ja rooleja, sekä haasteita ja ristiriitoja. Lisäksi opaskirja tarjoaa tutkimustietoa, uusimpia malleja ja lisätiedon lähteitä keskeisistä turvallisuuden hallintaan ja turvallisuusjohtamiseen liittyvistä tutkimuksista.

Turvallisuuskulttuurin käsitettä on käytetty pitkään organisaatioiden turvallisuuden arvioinnissa ja kehittämisessä. Käsite on kuitenkin teoreettisesti haasteellinen ja monitasoinen. Tässä esitutkimuksessa selvitetään, miten turvallisuuskulttuurin käsite soveltuu koko liikennejärjestelmän tarkasteluun, miten eri liikennemuotojen (ilmailu, merenkulku, rautatiet, tieliikenne) turvallisuuskulttuuria voidaan vertailla ja miten turvallisuuskulttuurin tutkimusta voisi käytännössä toteuttaa liikennejärjestelmässä. Esitutkimuksessa kuvataan liikennejärjestelmän erityispiirteitä turvallisuuskulttuurin näkökulmasta. Eri liikennemuodot kuvautuvat turvallisuuden johtamisen sekä liikenteen operoinnin ja hallinnan suhteen erilaisiksi. Kussakin liikennemuodossa on myös turvallisuuden kannalta omia erityispiirteitään (esim. erilaiset vaarat ja erilainen suuronnettomuuden riski). Esitutkimuksessa myös esitellään aikaisempien liikennejärjestelmään liittyvien turvallisuuskulttuuritutkimusten toteutustapaa ja löydöksiä. Suurimmassa osassa tutkimuksia on pyritty tunnistamaan yleisiä turvallisuuden kannalta keskeisiä kulttuurin ulottuvuuksia. Liikennemuotoja vertailevia tutkimuksia on tehty vähän. Tutkimuksissa ei useinkaan määritellä, mitä pidetään hyvänä turvallisuuskulttuurina. Aiemmissa liikenteen turvallisuuskulttuuritutkimuksissa on havaittu vaihtelua niin organisaatioiden välillä kuin organisaatioiden alaryhmien välilläkin. Tyypillistä on esimerkiksi, että johtajat arvioivat turvallisuuskulttuuria muuta henkilöstöä positiivisemmin. Turvallisuuskulttuuritutkimuksissa on noussut esiin eroja myös kansallisten kulttuurien suhteen. Viranomaistoimintaa tai turvallisuuskulttuurin yhteiskunnallista tasoa ei tutkimuksissa ole juurikaan käsitelty. Pitkittäistutkimusta ja vaikuttavuustutkimusta, jossa selvitettäisiin miten kulttuuri kehittyy ja miten sitä voidaan sen eri tasoilla ohjata, on samoin tehty varsin vähän. Turvallisuuskulttuurin käsitteen todetaan soveltuvan liikennejärjestelmän tarkasteluun. On kuitenkin olennaista tiedostaa millä tasolla (esim. yksilö, operaattoriorganisaatio, yhteiskunta) liikennejärjestelmää kulloinkin tarkastellaan. Turvallisuuskulttuurikäsitteen käyttökelpoisuus on yhteydessä myös siihen, miten laajasti tai kapea-alaisesti turvallisuuskulttuuri ymmärretään. Turvallisuuskulttuuria tulisi tarkastella laaja-alaisesti rakenteiden (esim. tekniikka, säännöt), asenteiden, arvojen ja normien, käytäntöjen ja toiminnan sekä ymmärryksen ja tiedon näkökulmasta. Vähintään on tiedostettava, mitä jää puuttumaan jos käsitellään turvallisuuskulttuuria kapea-alaisemmin. Eri liikennemuotojen vertailussa on syytä olla varovainen. Ratkaisujen suoran vertailun ja siirtämisen sijaan voi olla hyödyllisempää vertailla liikennemuotojen turvallisuuden hallinnan kriittisiä tekijöitä tai haasteita. Esitutkimuksen perusteella esitetään kolme tutkimuskysymystä, joihin on jatkossa tarpeen syventyä enemmän: 1) miten turvallisuuskulttuuria voidaan eri liikennemuotojen piirissä vertailla ja kehittää, 2) minkälainen on hyvä viranomaiskulttuuri, jolla kyetään parhaalla mahdollisella tavalla vaikuttamaan liikennejärjestelmän muiden toimijoiden turvallisuukulttuuriin, 3) miten turvallisuuskulttuurin tasoa tulisi seurata toimijaorganisaatioissa. Tutkimuksissa tulisi toisaalta pyrkiä ymmärtämään paikallisia ja alakohtaisia toiminnan piirteitä, mutta toisaalta tuottaa yleistettävää teoriaa ja turvallisuuden hallinnan malleja. Turvallisuuskulttuuritutkimuksessa on tarpeen käyttää sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä.

VTT:n toteuttamassa TUKU-projektissa luotiin suomalaisiin terveydenhuolto-organisaatioihin soveltuva turvallisuuskulttuurin arviointi- ja kehittämismenettely. Tätä menettelyä pilotoitiin viidessä organisaatiossa. Samalla saatiin suuntaa antavaa tietoa suomalaisten terveydenhuolto-organisaatioiden turvallisuuskulttuurista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että korkeatasoisen potilasturvallisuuskulttuurin saavuttamisessa on merkittäviä yhteisiä haasteita. Terveydenhuolto-organisaatioissa potilasturvallisuus liitetään usein yksittäisen terveydenhuollon ammattilaisen toiminnan onnistumiseen tai se sekoittuu potilaiden turvallisuudentunteeseen. Potilasturvallisuus liitetään myös voimakkaasti haittatapahtumiin eli turvallisuus määritellään negatiivisen kautta. Tulevaisuuden haasteena voidaan pitää turvallisuusajattelun laajentamista organisaation kokonaistoimintaa systeemisesti, ennakoivasti ja positiivissävytteisesti tarkastelevaksi. Julkaisussa esitetään, että turvallisuuskulttuurin kehittäminen terveydenhuollossa edellyttää organisaation toiminnan kehittämistä. Kehittämistyön tueksi julkaisussa esitetään malli turvallisuuskulttuurista, sen arviointimenettelystä ja kehittämisestä. Turvallisuuskulttuuriajattelua voi hyödyntää niin potilasturvallisuuden kuin henkilöstön turvallisuudenkin arvioinnissa ja kehittämisessä. Tässä julkaisussa paino on potilasturvallisuudella. Turvallisuuskulttuuria tarkastellaan organisaatiossa vallitsevana kykynä ja tahtona ymmärtää, millaista turvallinen toiminta on, millaisia vaaroja organisaation toimintaan liittyy ja miten niitä voidaan ehkäistä, sekä kykynä ja tahtona toimia turvallisesti ja ehkäistä vaarojen toteutumista. Hyvässä potilasturvallisuuskulttuurissa on kysymys siitä, että organisaation jäsenten keskuudessa turvallisuudesta välitetään aidosti, toimintaan liittyviä vaaroja pyritään aktiivisesti ymmärtämään ja ennakoimaan ja turvallisuus ymmärretään kokonaisvaltaisesti organisaation systeemiseksi ominaisuudeksi. Tärkeää on vaikutusmahdollisuuden ja vastuun kokeminen turvallisuuden kehittämisessä ja perustyön hallinta. Turvallisuuskulttuuri ei ole yksilöiden ominaisuus, vaan se on ilmiö, joka koostuu organisatorisista prosesseista, sosiaalisista prosesseista ja niistä juontavista henkilöstön psykologisista kokemuksista. Näistä kolmesta elementistä muodostuu organisaatioon tila - turvallisuuskulttuuri. Turvallisuuskulttuurin kehittämisessä avainasemassa on organisaatioiden toimintaprosessien kehittäminen.

Julkaisu käsittelee turvallisuuskulttuurin teoriaa ja arviointia. Julkaisussa esitetään kirjoittajien aikaisempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perustuen teoreettinen malli siitä, millaisista lähtökohdista turvallisuuskulttuuria tulisi arvioida ja kehittää organisaatioissa kirjoittajien näkemyksen mukaan. Julkaisussa tarkastellaan sitä, miten turvallisuuskulttuuri on aikaisemmin ymmärretty, millaisista ulottuvuuksista sen on katsottu koostuvan ja mitä pidetään hyvänä turvallisuuskulttuurina. Erityisesti painotetaan ydinvoima-alaa ja terveydenhuoltoalaa. Julkaisussa esitetään määritelmä, jonka mukaan turvallisuuskulttuuri muodostuu organisaation määritellessä turvallisuuden varmistamisesta seuraavia toimintavaatimuksia ja rajoituksia ja vastatessa näihin toiminnassaan. Olemukseltaan turvallisuuskulttuuri on organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää, millaista turvallinen toiminta on, millaisia vaaroja organisaation toimintaan liittyy ja miten niitä voidaan ehkäistä, sekä kykyä ja tahtoa toimia turvallisesti, ehkäistä vaarojen toteutumista ja edistää turvallisuutta. Turvallisuuskulttuuri on dynaaminen ja muokkautuva tila. Tämä tekee turvallisuuskulttuurista vaikeasti tartuttavan ilmiön mutta myös asian, johon voidaan vaikuttaa. Turvallisuuskulttuuri voidaan nähdä monitasoisena ilmiönä, jossa yhdistyvät henkilöstön kokemukset ja näkemykset, työyhteisön sosiaaliset ilmiöt ja organisaation toimintaprosessit. Tämän viitekehyksen mukaan kaikilla organisaatioilla voidaan katsoa olevan enemmän tai vähemmän tiedostettuna jonkin tasoinen turvallisuuskulttuuri. Turvallisuuskulttuuri on rajatumpi näkökulma ja tarkastelutapa organisaatiokulttuuriin, ja se keskittyy organisaatiokulttuurin turvallisuuteen liittyviin puoliin. Kaikki kolme turvallisuuskulttuurin tasoa - organisatoriset ulottuvuudet, psykologiset ulottuvuudet ja sosiaaliset prosessit - on tärkeää huomioida organisaation turvallisuutta arvioitaessa. Hyvässä turvallisuuskulttuurissa on ensisijaisesti kyse siitä, että henkilöstöllä on edellytykset suoriutua hyvin työstään, turvallisuutta pidetään organisaatiossa aidosti tärkeänä asiana, turvallisuus ymmärretään systeemisesti ja riittävän laajasti ja toimintaan liittyvistä vaaroista ollaan tietoisia. Yhtä tärkeää kuin vaarojen ja turvallisuuden ymmärtäminen on myös se, että turvallisuuden kehittämisestä koetaan vastuuta ja siihen koetaan voitavan vaikuttaa. Tärkeää hyvässä turvalli-suuskulttuurissa on myös se, että perustyötä ja työn kohdetta ymmärretään ja hallitaan. Turvallisuuskulttuuri ei ole pelkästään johdon toiminnan ilmentymä. Organisaatio on kokonaisuus, jonka eri toiminnot ja elementit ovat vuorovaikutuksessa keske-nään, ja siten kaikilla organisaation työntekijöillä - myös muilla kuin varsinaisia ydintoimintoja toteuttavilla - voi olla vaikutusta turvallisuuteen. Hyvä turvallisuuskulttuuri luo organisaatioon turvallisen työnteon edellytykset ja mahdollistaa työtilanteissa tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisen.

Turvallisuuskulttuurin käsitettä on käytetty pitkään tutkimuksessa ja käytännönkehittämistyössä erilaisilla turvallisuuskriittisillä aloilla. Turvallisuuskulttuurinkäsitteestä ja sisällöstä ei kuitenkaan ole päästy yksimielisyyteen. Tässä artikkelissa tarkastelemme, millaisista ulottuvuuksista turvallisuuskulttuurin on katsottumuodostuvan ydinvoimateollisuudessa ja toisaalta terveydenhuollossa. Tuommeesiin näille turvallisuuskriittisille aloille yhteisiä turvallisuuskulttuurin piirteitä jatoisaalta alojen välisiä painotuseroja. Esitämme turvallisuuskulttuurinulottuvuuksista teoreettisen mallin, jonka katsomme soveltuvanturvallisuuskulttuurin arvioinnin ja kehittämisen viitekehykseksi niin ydinvoima-alallakuin terveydenhuollossakin.Turvallisuuskulttuurin ulottuvuudet on tutkimuksissa ymmärretty hyvinsamansuuntaisesti ydinvoima-alalla ja terveydenhuollossa. Joitakin painotuserojaalojen välillä on. Esimerkiksi toiminnan standardointi sääntöjen, ohjeiden jatyömääräinjärjestelmien muodossa näyttää korostuvan turvallisuuskulttuurinosatekijänä ydinvoima-alalla enemmän kuin terveydenhuollossa. Ammattien välinenyhteistyö näyttää puolestaan korostuvan turvallisuuden kannalta olennaisenatekijänä terveydenhuollossa. Mittareissa on yhdistetty eritasoisia kulttuurinulottuvuuksia ilman että näitä eroja on pohdittu. Katsomme, ettäturvallisuuskulttuuria olisi jatkossa mielekästä tarkastella niin ydinvoima-alalla kuinterveydenhuollossakin kolmen laadullisesti erilaisen tason kautta. Nämä tasot ovatorganisatoristen ulottuvuuksien taso, psykologisten ulottuvuuksien taso jasosiaalisten prosessien taso.

Tässä julkaisussa tarkastellaan organisaatioita, jotka toimivat aloilla, joissa henkilö- ja ympäristöturvallisuuden varmistaminen on yksi keskeisimmistä vaatimuksista. Tällaisia organisaatioita ovat muun muassa ydinvoimateollisuuden, ilmailun, kemianteollisuuden ja öljynjalostuksen organisaatiot. Julkaisussa tarkastellaan organisaatiopsykologian näkökulmasta, mitä haasteita jatkuva turvallisuuden varmistaminen asettaa näiden organisaatioiden päivittäiselle toiminnalle ja miten henkilöstö mieltää työnsä haasteet näissä ympäristöissä. Julkaisussa pyritään luomaan siltaa perinteisen työ- ja organisaatiotutkimuksen ja turvallisuusjohtamisen käytäntöjen välille. Julkaisussa perehdytään kansainväliseen kirjallisuuteen turvallisuuskriittisistä organisaatioista ja ihmisen roolista turvallisuuden osatekijänä. Lisäksi hyödynnetään Suomessa toteutettuja eri yhtiöiden turvallisuusasiantuntijoiden ja -johtajien sekä ydinvoimalaitosten työntekijöiden haastatteluita. Kirjoittajat esittävät kahdeksan teemaa, jotka vaikuttavat olevan kaikilla turvallisuuskriittisillä aloilla yhteisiä kysymyksiä. Tällaisia ovat muun muassa; miten henkilöstö ymmärtää toimintaan liittyvät riskit ja miten tiukasti työntekijöiden toimintaa tulisi ohjeistaa. Julkaisu on tarkoitettu kaikille turvallisuuskriittisten organisaatioiden riskien hallinnan, henkilöstön kehittämisen ja johtamisen parissa työskenteleville. Erityisesti se on kirjoitettu vastaamaan ydinvoima-alan nykyiseen keskusteluun, mutta se soveltuu muiden alojen asiantuntijoille yhtä hyvin. Keskeinen tavoite on saada lukija pohtimaan oman alansa suhtautumistapoja inhimillisiin ja organisatorisiin tekijöihin. Kirja soveltuu myös opetuskäyttöön korkeakouluihin ja turvallisuusalan ammatillisiin oppilaitoksiin.

Tässä julkaisussa tarkastellaan logistiikkapalveluorganisaatioiden toimintakulttuuria. Tutkimus oli osa Serviisi-projektia. Rahoittajina Serviisi-projektissa olivat Tekes, liikenne- ja viestintäministeriö ja osallistujayritykset. Tutkimuksessa käytettiin CAOC-menetelmää (Contextual Assessment of Organizational Culture), johon kuuluu organisaatiokulttuurikysely ja henkilöstön haastatteluita. Kulttuurin kartoitus toteutettiin kolmessa suomalaisessa logistiikkapalveluorganisaatiossa. Aineistona oli 22 haastattelua ja 65 palautettua kyselylomaketta. Julkaisussa tarkastellaan logistiikkapalveluorganisaatioiden yleisiä haasteita organisaatiotutkimuksen näkökulmasta. Tavoitteena on tuottaa ideoita logistiikkatoiminnan kehittämiseen Suomessa.

Tämä julkaisu on osa Laatuali-projektia, jonka kokonaistavoitteena oli alihankintatoiminnassa esiintyvien laatuongelmien kuvaaminen, niiden syntymekanismien selvittäminen sekä organisaatiokulttuurin roolin pohtiminen toiminnan laadussa. Tutkimus toteutettiin 11:ssä metalliteollisuuden alan tehtaassa ajankohtana, jolloin mediassa ja toimialan erilaisissa elimissä keskusteltiin vilkkaasti Kiina-ilmiöstä. Julkaisussa kuvataan metalliteollisuuden pk-yritysten kulttuurin sekä yleisiä että yrityskohtaisia piirteitä. Lisäksi tarkastellaan tämänhetkisten organisaatiokulttuurin piirteiden yhteyttä toiminnassa ilmeneviin laatuongelmiin ja tehokkuuden tunnuslukuihin. Tavoitteena oli arvioida, mitkä ovat suomalaisen pk-metalliyrityksen tyypilliset kulttuurin piirteet ja miten organisaatiot hahmottavat tulevaisuuden haasteensa ja menestymisensä edellytykset. Yrityksissä esiintyi huomattavan vaihtelevia näkemyksiä siitä, mikä on niiden perustehtävä. Useimmiten henkilöstö mielsi organisaationsa perustehtäväksi tavaran valmistamisen tai tuottamisen. Silti lähes yhtä usein perustehtäväksi määriteltiin asiakkaan palveleminen. Vaikka asiakkaan palvelemista pidettiin suhteellisen usein perustehtävänä, ei se siis näkynyt suoraan siinä, mitä pidettiin kriittisinä menestystekijöinä. Menestystekijäksi miellettiin yleisesti laadukas, ajallaan toimitettu tuote. Laatukäsitys oli organisaatioissa melko tuotekeskeinen. Laajojen kokonaispalvelujen tuottaminen asiakkaille vaikutti olevan tyypillinen tulevaisuuden kehityssuuntaidea. Käytännössä vielä nyt harvoissa organisaatiossa tehtiin systemaattisesti työtä tämän toteuttamiseksi. Yrityksissä korostettiin tällä hetkellä voimakkaasti tehokasta työskentelyä ja melko paljon toiminnan kustannustehokkuutta. Henkilöstöön liittyviä asioita, kuten henkilöstön hyvinvointia ja kehittämistä tai avointa tiedonvälitystä ja yhteistyötä, ei koettu pidettävän arvossa toimialalla. Siitä huolimatta työtyytyväisyys oli keskimäärin melko hyvä. Nuorimmat työntekijät olivat muita ikäryhmiä merkittävästi tyytymättömämpiä työhönsä, mikä on suuri haaste työntekijäsukupolven vaihtuessa. Tulosten perusteella metalliteollisuuden organisaatioissa kaivattaisiin konkreettista toiminnan kehittämistä ja henkilöjohtamista.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Yhteiskunnalliset muutokset ja epävarmuuden lisääntyminen ovat heijastuneet myös lasten ja nuorten elämään. Esille on noussut ilmiö, jota kutsutaan yleisesti lasten ja nuorten pahoinvoinniksi. Julkista keskustelua on leimannut huoli lapsista ja nuorista, ja esille ovat nousseet esim. lasten kokema turvattomuus ja puutteet perushoivassa. Pahoinvointikäsitettä on käytetty viitattaessa hyvin erityyppisiin lasten ja nuorten ongelmiin. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on tarkastella sitä kuvaa, joka pahoinvointi-ilmiöstä ja siihen vaikuttavista tekijöistä syntyy mielipidekirjoitusten pohjalta. Aihetta sivuava kirjoittelu oli runsasta jo 1990-luvun alussa, mutta vilkastui entisestään vuosituhannen vaihdetta kohti mentäessä. Keskusteluun osallistuivat sekä eri alojen asiantuntijat että ns. tavalliset kansalaiset. Sen ohella, että analysoin käydyn keskustelun sisältöä, tarkastelenkin myös sitä, ketkä käytyyn keskusteluun ovat osallistuneet, ja miten lapsiin ja nuoriin liittyvä kirjoittelu ja keskustelunaiheet muuttuivat 1990-luvun alun ja 2000-luvun alun välillä. Tutkimusaineisto koostuu vuosina 1990-1991 ja 2000-2001 Helsingin Sanomissa julkaistuista, lapsiin ja nuoriin liittyvistä mielipidekirjoituksista. Käsittelen aineistoa käyttämällä metodina sekä kvalitatiivista, sisällönanalyyttista tekstianalyysia että kvantitatiivista analyysia. Koti, päiväkoti ja koulu ovat ne lapsen ja nuoren keskeiset elämänpiirit, joihin liittyvistä tekijöistä löytyvät kirjoittajien mukaan avaimet lasten hyvinvointiin. Samalla tavoin näihin ympäristöihin kytkeytyvät mahdolliset pahoinvointia aiheuttavat tekijät. Keskeisin havainto on kuitenkin ollut se, että käsiteltiin lähes mitä tahansa lasten ja nuorten elämään liittyvää, ongelmalliseksi koettua aihealuetta, kiertyi keskustelu vääjäämättä ajan käsitteen ympärille. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen ongelmat ovat nousseet esille erityisesti parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Muutokset yhteiskunnassa ovat aiheuttaneet muutoksia työelämässä, ja perhe sinnittelee näiden ehtojen puristuksessa. Tutkielma nojaa sekä kotimaiseen että kansainväliseen lähdeaineistoon. Innoittajana tutkimusaiheen valinnalle on toiminut Ulrich Beckin nyky-yhteiskuntaa hahmottava teos Risk Society, joka tarjoaa yhden synteesin ajastamme. Nick Lee on puolestaan käsitellyt lapsen ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta teoksessaan Childhood and society. Growing up in an age of uncertainty. Suomalaisista aihetta käsitelleistä tutkimuksista ovat olleet keskeisiä mm. Irmeli Järventien tutkimus Syrjäytyvätkö lapset? sekä Riitta Jallinojan Perheen aika.

Esitutkimuksen tavoitteena oli perehtyä ulkoistamiseen ja alihankkijoiden käyttöön ydinvoimateollisuudessa. Tähän liittyen tutkimuksessa selvitettiin alihankkijoiden käytön laajuutta, päätöksenteon taustoja, tavoitteita ja reunaehtoja, ulkoistushankkeiden käytännön toteutusta sekä hankkeista saatuja kokemuksia. Tavoitteena oli myös kartoittaa osaamisen varmistamiseen liittyviä haasteita sekä kerätä tietoja ulkoistushankkeiden turvallisuusvaikutuksista. Esitutkimus perustui vuonna 2003 suoritettuun kansainväliseen kirjallisuuskatsaukseen sekä tapaustutkimukseen Olkiluodon voimalaitoksella. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin soveltuvin osin myös muita VTT:n hallussa olleita aineistoja. Tässä julkaisussa raportoidaan tutkimuksen keskeiset tulokset. Lisäksi raportissa ennakoidaan ydinvoimateollisuuden kehitystrendejä ja määritellään tutkimustarpeita. Aihealuetta on lähestytty ensisijaisesti voimayhtiöiden näkökulmasta ja käytännön haasteita painottaen.

Julkaisussa kuvataan CAOC-metodologiaan (Contextual Assessment of Or-ganisational Culture) perustuva organisaation kulttuurin arviointi kunnossapito-organisaatiossa. Tutkimuksen pohjalta pohditaan kunnossapitotyön kehityspaineita organisaatiossa työskentelevien henkilöiden näkökulmasta. Tapaustutkimus kohdistui TVO:n Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kunnossapito-yksikköön. Tutkimus koostui kolmesta vaiheesta. Ensimmäinen vaihe käsitti kyselyn, haastattelut, väliseminaarin ja työryhmätyöskentelyn. Näiden pohjalta luotiin kuvaus kulttuurista. Toisessa vaiheessa tutkijat suhteuttivat kulttuurin piirteitä kunnossapidon perustehtävän vaatimuksiin eli arvioivat kulttuurin vahvuuksia ja heikkouksia. Tämän jälkeen järjestettiin kaksi kehittämisseminaaria, joissa pyrittiin osallistamaan henkilöstöä pohtimaan kulttuuriaan ja konkretisoimaan kehitystarpeita ja -keinoja. Tutkimuksen perusteella TVO:n kunnossapidon työntekijät olivat hyvin työhönsä sitoutuneita ja useimmat olivat ylpeitä laitoksestaan ja ammatillisesta osaamisestaan. Työtyytyväisyys oli melko hyvä ja kunnossapitotyötä pidettiin merkityksellisenä. Heikkoutena olivat henkilöstön matala oman työn hallinnan tunne, laimea yhteishenki ja vähäinen henkilökohtainen positiivinen palaute työsuorituksista. Resurssien riittämättömyyden ja epätasaisen työnjaon koettiin heikentävän työn hallinnan tunnetta ja nostavan työstressiä. TVO:lla oli onnistuttu hyvin siinä, että henkilöstö ymmärsi työnsä merkityksen laitoksen kokonaistavoitteiden kannalta (joitakin rutiineita lukuun ottamatta). Kuitenkin päivittäinen työ näyttäytyi henkilöstölle melko rutiininomaisena ja monen oli vaikea havaita siinä mitään erityisen haastavia piirteitä. Turvallisuutta ja siihen liittyvää huolellisuutta pidetään erittäin tärkeinä arvoina organisaatiossa. Työyhteisön arvoista eniten ongelmia oli yhteisöllisyys-arvoissa, joihin toivottiin parannusta. Taloudellista tehokkuutta ja hierarkiaa (mm. keskitetty päätöksenteko) koettiin myös arvostettavan paljon. Niihin ei kuitenkaan toivottu enempää painotusta. TVO:lla on kehitetty pääosin toimivia käytäntöjä kunnossapidon perustehtävän vaatimuksiin vastaamiseksi. Laitoksen ja laitteiden toiminnan analysoimiseen ja tiedon käsittelyyn liittyvää teknologiaa ja käytäntöjä on kehitetty voimakkaasti. Eli edellytykset tehokkaaseen ja luotettavaan toimintaan ovat hyvät. Organisaation toimivuus perustuu kuitenkin paljolti henkilöstön hyvään laitostuntemukseen ja kokemukseen laitteista, eikä kenttähenkilöstö välttämättä näe kaikkien virallisten toimintamallien mielekkyyttä. Kenttähenkilöstön mukaan kunnossapidon toimivuus on ennenmuuta hiljaisen osaamisen ja vastuuntuntoisen henkilöstön ansiota. Sukupolvenvaihdosta pidettiinkin henkilöstön keskuudessa suurena haasteena. Sukupolven vaihtuminen ydinvoimalaitoksen kunnossapito-organisaatiossa onkin perinteistä "osaamisen siirtämistä" mutkikkaampi ongelma, jota julkaisussa tarkastellaan vertaamalla TVO:n tapaustutkimuksen havaintoja Loviisassa ja Forsmarkissa suoritettuihin vastaaviin kulttuurinarviointeihin. Yhteistä laitosten kulttuureille oli turvallisuuden vahva korostaminen, ja työn mielekkyyden liittäminen ydinturvallisuuden ylläpitämiseen. Havaittiin, että kaikilla laitoksilla henkilöstön työn mielekkyys ja kiinnostavuus tulee paljolti konkreettisesti lait-teiden kanssa toimimisesta ja työn yllätyksellisyydestä (viat). Keskeinen kysymys tulevaisuudessa on, miten ylläpitää työn mielekkyyttä tietotyömäistyvässä kunnossapidossa, jossa myös viat ovat harvinaisia?