Search

Vapaa-ajan asunnot ovat merkittävä osa suomalaisten vapaa-aikaa ja suomalaista maaseutua. Meillä on tilastojen mukaan noin 499 000 vapaa-ajan asuntoa mutta niiden määrä on todennäköisesti vieläkin suurempi. Lisäksi yli puolella suomalaisista on käytettävissään vapaa-ajan asunto. Tässä raportissa tarkastellaan suomalaista vapaa-ajan asumista niiden käyttäjien ja kuntien viranhaltijoiden näkökulmasta. Raportti esittelee kahden, vuonna 2012 toteutetun väestöotantaan perustuvan ja vuonna 2014 kuntien kehittämisestä ja maankäytön suunnittelusta vastaaville viranhaltijoille suunnatun, kyselyn tuloksia. Väestökyselyssä selvitettiin vapaa-ajan asuntojen käyttäjien asunnon hankintaa, sijaintia, varustetasoa, käyttöaikoja, paikallisyhteisöön liittyviä taloudellisia ja sosiaalisia suhteita ja elinympäristöjen laadussa havaittuja muutoksia. Kyselyn tulokset mahdollistavat vapaa-ajan asumisen tarkastelun paitsi niiden omistajien myös muiden käyttäjien osalta. Lisäksi kyselyssä on huomioitu se, että merkittävällä osalla suomalaisia on käytössään useampi kuin yksi vapaa-ajan asuntoa. Toisessa kyselyssä kartoitettiin kuntien edustajien näkemyksiä vapaa-ajan asumisen vaikutuksista alueen ympäristöön ja yhteisöön, merkityksestä paikallisessa kehittämisessä ja huomioimisesta osana kuntien maankäytön suunnittelua. Tulokset osoittavat, että vaikka vapaa-ajan asumisen katsotaan erityisesti syrjäalueilla tuovan taloudellisia hyötyjä alueelle, sitä ei pidetä kuntien ensisijaisena kehittämistavoitteena.

Tässä raportissa esitellään Sivuvaikutukset hallintaan: monitieteisen tiedon hyödyntäminen ympäristönsuojelussa -hankkeen tuloksia. Raportin päätarkoituksena on hahmottaa keinoja, joiden avulla viestintää ja vuorovaikutusta voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin ympäristönsuojelun haitallisten sivuvaikutusten ehkäisyssä ja hyödyllisten edistämisessä. Aluksi esitellään vaikutuksen käsitettä sekä avataan arvioinnin ja tiedeviestinnän suhdetta. Seuraavaksi esitellään viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittämisen kannalta oleellisimmat tulokset verkkokyselystä, jossa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä ympäristösääntelystä. Lopuksi kootaan yhteen suosituksia viestinnän ja vuorovaikutuksen käytäntöjen kehittämiseksi.

Luonnonvara- ja luonnonsuojelupolitiikkaa on perinteisesti kehitetty toisistaan erillään, mutta kestävän kehityksen politiikan ja vuonna 2005 laaditun YK:n Vuosituhannen ekosysteemiarvion myötä on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota toimivien monimuotoisten ekosysteemien välttämättömyyteen ja ekosysteemien tuottamiin hyötyihin. Ihmisen riippuvuus ekosysteemien tuottamasta ruuasta, raaka-aineista, veden ja ravinteiden pidätyksestä, pienilmaston säätelystä ja virkistyksestä on tunnistettu tutkimuksessa sekä yhä enemmän myös politiikassa ja käytännön päätöksenteossa. Ekosysteemipalvelutarkastelujen tavoitteena on tuoda yhteen tieto ekosysteemien toiminnoista, tuki- ja säätelypalveluista, tuotantopalveluista, kulttuuripalveluista sekä luonnon monimuotoisuudesta, jotta palveluiden keskinäistä riippuvuutta voitaisiin arvioida ja kestävää käyttöä hallita. Ekosysteemipalveluita tarkastellaan ja ohjataan kuitenkin vielä varsin hajanaisesti, eikä uutta lähestymistapaa sovellettaessa aina osata hyödyntää jo olemassa olevia tieto- ja hallintajärjestelmiä. Tämä raportti kokoaa yhteen kansainvälisen tutkimuksen ekosysteemipalvelu- lähestymistapoja ja käytännön esimerkkejä siitä, miten erilaiset suomalaiset luonnonvarojen ja maankäytön ohjaus- ja hallinta- järjestelmät käsittelevät ekosysteemipalveluita. Raportin tarkoituksena on tuoda ajankohtainen sovellettava tietämys suomalaisten luonon- varojen, maankäytön ja luonnonsuojelun päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden käyttöön. Raportin ensimmäisessä osassa tunnistetaan vakiintuneet tarkastelutavat ja nostetaan esiin sellaiset menetelmät, joiden soveltaminen on vasta alkutekijöissään. Kirjallisuuteen pohjaava katsaus esittelee ekosysteemipalveluiden tarkasteluja yhteiskunnan toiminnoissa ja hallinnan kohteena, mallinnuksella, paikkatieto- tarkasteluilla ja maankäytön suunnittelussa, taloudellisella arvottamisella ja päätöksenteon tuessa. Raportin toisessa osassa havainnollistetaan ekosysteemipalveluiden sisällyttämistä päätöksentekoon ja luonnonvarojen hallintaan suomalaisten esimerkkien avulla. Luonnonvara-alan strategisten ohjelmien tarkastelu, pohjoiskarjalaisen suoalueen ekosysteemipalveluiden vertailu, Lounais-Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen ekosysteemipalveluvaikutukset sekä ekosysteemipalvelujen huomioon ottaminen Helsingin Östersundomin ja Lahden Kytölän aluesuunnittelu- prosessissa havainnollistavat päätöksenteon ja hallinnan keskeisiä kysymyksiä. Suomalaiset tarkastelut osoittavat, miten ekosysteemipalveluita muuttavaa päätöksentekoa voidaan tukea tunnistamalla, arvottamalla ja vertailemalla ekosysteemien tuottamia hyötyjä sekä käyttämällä indikaattoreita, paikkatietoanalyyseja ja niiden perusteella tuotettuja karttoja. Aineistojen ja tarkastelutapojen yhdistäminen vaatii teknistä osaamista ja voimavaroja sekä sektori- ja luonnonvarakohtaisten tiedonhallintajärjestelmien yleistämistä. Uusia tarkastelumenetelmiä tulee kehittää sekä olemassa olevien järjestelmien pohjalta että tarvittaessa kehittämällä uusia yhdentäviä menetelmiä. Samalla, kun osamalleja ja sektorikohtaisiin inventointi- ja seuranta-aineistoihin pohjautuvia tarkasteluja syvennetään ja hienosäädetään, joudutaan ekosysteemi- ja sektorirajat ylittävissä tarkasteluissa tyytymään todennäköisesti totuttua karkeampaan tietoon. Kuitenkin esimerkiksi paikkatietotarkastelut osoittavat yhdentämisen tuoman lisäarvon konkreettisesti. Vuoropuhelu eri mallien tuottajien ja tarkasteluja hyödyntävien päätöksentekijöiden ja osallisten välillä on tässä välttämätöntä.