Search

Julkaisussa käsitellään ontelopalojen leviämisen katkaisemista erilaisten liekkien, lämmön ja savun etenemistä rajoittavien asennusten avulla. Lisäksi esitetään myös joitain muita keinoja rajoittaa ontelopalojen kehittymistä ja leviämistä. Tutkimuksessa käytetään lähestymistapaa, jossa perustana ovat tilaa uhkaava palo ja sen mahdolliset seuraamukset. Tältä osin tutkimus nojaa aiemmassa VTT:n tutkimuksessa, Ontelopalojen ominaispiirteet, saatuihin tuloksiin. Useimmat tulokset esitetään konkreettisina rakenteina, osa detaljitasolle asti vietynä. Alalla toimivien suunnittelijoiden ja tuotekehittelijöiden tarpeita silmällä pitäen työssä esitetään myös rakenneratkaisujen perusteita, toiminnallisia edellytyksiä ja periaatteita. Joitain ongelmia koskien tulokset esitetään ehdotuksena suuntaviivoiksi aihetta koskevia keskusteluja ja jatkokehitystyötä varten. Tutkimuksessa keskitytään viiteen ongelma-alueeseen: yläpohjan ontelon tulipalot ja räystään vaikutus niihin, palon leviäminen julkisivun tuuletusraoissa, alaslaskettujen kattojen ja nostettujen asennuslattioiden muodostamien ontelotilojen palot, kaksoislasi-julkisivurakenteeseen mahdollisesti liittyvät palovaarat ja teollisuushallien tuuletettujen kattojen ontelopalot. Paloteknistä toimintaa tarkastellaan yhdessä kosteusteknisen toimivuuden kanssa, koska ontelojen paloturvallisen rakentamisen perusongelma on juuri palo- ja kosteusteknisten vaatimusten yhtäaikainen toteuttaminen. Laajimmin käsitelty aihepiiri on yläpohjan onteloiden ja räystäiden muodostama ongelmakokonaisuus. Sen tutkimuksessa pääpaino on annettu rivitalojen osastoinnin ongelmille sekä niiden ja muiden pientalojen räystäiden kehittämiselle paloturvallisemmaksi. Yläpohjan ontelon osastointia tutkittiin täyden mittakaavan rakenteilla tehdyllä uunikokeella. Sen tulosten perusteella esitetään johtopäätöksiä ja suosituksia paloteknisesti toimivista rakenteellisista ratkaisuista (osastoiva seinä, sen vesikattoliittymä ja luukku sekä palon mahdollinen kiertäminen räystään kautta). Yläpohjaan etenevien palojen vähentämiseksi kehitettiin lähinnä rivitaloihin ja muihin pientaloihin tarkoitettu ulkopuolista palon etenemistä tietyn ajan, 10-15 minuuttia, pidättävä räystästyyppi. Myös muiden kohteiden yläpohjan ontelopalojen rakenteellista palontorjuntaa käsitellään, esimerkkinä 3-4-kerroksiset P2-luokan rakennukset. Julkisivujen tuuletusraoissa leviävän tulipalon ongelmaan liittyen tutkittiin kokeellisesti kahden erityyppisen palokatkoratkaisun toimintaa sekä kerättiin yhteen ja analysoitiin aiempien VTT:llä tehtyjen tutkimusten tuloksia. Tutkimus keskittyy tapaukseen, jossa julkisivu on palavaa ainetta. Tulokset luovat perustan sille, miten palokatkoilla suojatun seinän tulee toimia, jotta sitä voidaan pitää riittävän hyvin palon etenemistä estävänä, sekä tuovat esille kaksi ratkaisua perustaksi käytännön toteutuksille. Alaslaskettujen kattojen ja nostettujen asennuslattioiden muodostamien ontelotilojen palovaaroista keskitytään kaapelipalokuorman muodostamaan uhkaan. Työssä tarkastellaan tätä uhkaa ja sen torjuntaa rakenteellisin keinoin: tuloksena esitetään suositus näiden tilojen osiin jakamiselle sekä joitain rakenteellisia keinoja niiden osiin jakamiseen. Kaksoislasijulkisivuissa sisemmän ja ulomman lasikuoren väliin syntyvän ontelon oleellisin palovaara on se, että ontelo edistää palon leviämistä palotilasta muihin tiloihin. Tätä vaaraa punnitaan ottaen huomioon se, että kaksoislasijulkisivulla varustetut rakennukset on yleensä suojattu sprinklerilaitteistoilla, mikä voimakkaasti vähentää em. uhkakuvan todennäköisyyttä. Tuloksena esitetään julkisivun ontelon syvyyden mitoitusohje, jota noudattaen palon leviämisen vaaraa em. kaltaisessa uhkakuvassa voidaan merkittävästi pienentää, sekä tarkastellaan kaksoislasijulkisivujen osastointiratkaisuja ja niihin liittyviä ongelmia. Teollisuushallien tuuletetuissa kattorakenteissa leviävien palojen katkaisemista tarkastellaan lähtökohtana pienten alkupalojen aiheuttamien suhteettoman suurten omaisuusvahinkojen välttäminen. Tuloksena esitetään arvio tuuletun peltikattoratkaisun osiin jakamisen taloudellisesta kannattavuudesta ja tarkastellaan osiin jakamiseen käytettäviä rakenteita. Myös bitumikermikaton osiin jakamista tarkastellaan. Lopulta esitetään yleisluonteinen arvio tuulettuvien teollisuushallien osiin jakamisesta ottaen huomioon myös muut paloturvallisuustavoitteet, etenkin palokunnan turvallisen toiminnan takaaminen.

Julkaisussa käsitellään ontelopalojen leviämisen katkaisemista erilaisten liekkien, lämmön ja savun etenemistä rajoittavien asennusten avulla. Lisäksi esitetään myös joitain muita keinoja rajoittaa ontelopalojen kehittymistä ja leviämistä. Tutkimuksessa käytetään lähestymistapaa, jossa perustana ovat tilaa uhkaava palo ja sen mahdolliset seuraamukset. Tältä osin tutkimus nojaa aiemmassa VTT:n tutkimuksessa, Ontelopalojen ominaispiirteet, saatuihin tuloksiin. Useimmat tulokset esitetään konkreettisina rakenteina, osa detaljitasolle asti vietynä. Alalla toimivien suunnittelijoiden ja tuotekehittelijöiden tarpeita silmällä pitäen työssä esitetään myös rakenneratkaisujen perusteita, toiminnallisia edellytyksiä ja periaatteita. Joitain ongelmia koskien tulokset esitetään ehdotuksena suuntaviivoiksi aihetta koskevia keskusteluja ja jatkokehitystyötä varten. Tutkimuksessa keskitytään viiteen ongelma-alueeseen: yläpohjan ontelon tulipalot ja räystään vaikutus niihin, palon leviäminen julkisivun tuuletusraoissa, alaslaskettujen kattojen ja nostettujen asennuslattioiden muodostamien ontelotilojen palot, kaksoislasi-julkisivurakenteeseen mahdollisesti liittyvät palovaarat ja teollisuushallien tuuletettujen kattojen ontelopalot. Paloteknistä toimintaa tarkastellaan yhdessä kosteusteknisen toimivuuden kanssa, koska ontelojen paloturvallisen rakentamisen perusongelma on juuri palo- ja kosteusteknisten vaatimusten yhtäaikainen toteuttaminen. Laajimmin käsitelty aihepiiri on yläpohjan onteloiden ja räystäiden muodostama ongelmakokonaisuus. Sen tutkimuksessa pääpaino on annettu rivitalojen osastoinnin ongelmille sekä niiden ja muiden pientalojen räystäiden kehittämiselle paloturvallisemmaksi. Yläpohjan ontelon osastointia tutkittiin täyden mittakaavan rakenteilla tehdyllä uunikokeella. Sen tulosten perusteella esitetään johtopäätöksiä ja suosituksia paloteknisesti toimivista rakenteellisista ratkaisuista (osastoiva seinä, sen vesikattoliittymä ja luukku sekä palon mahdollinen kiertäminen räystään kautta). Yläpohjaan etenevien palojen vähentämiseksi kehitettiin lähinnä rivitaloihin ja muihin pientaloihin tarkoitettu ulkopuolista palon etenemistä tietyn ajan, 10-15 minuuttia, pidättävä räystästyyppi. Myös muiden kohteiden yläpohjan ontelopalojen rakenteellista palontorjuntaa käsitellään, esimerkkinä 3-4-kerroksiset P2-luokan rakennukset. Julkisivujen tuuletusraoissa leviävän tulipalon ongelmaan liittyen tutkittiin kokeellisesti kahden erityyppisen palokatkoratkaisun toimintaa sekä kerättiin yhteen ja analysoitiin aiempien VTT:llä tehtyjen tutkimusten tuloksia. Tutkimus keskittyy tapaukseen, jossa julkisivu on palavaa ainetta. Tulokset luovat perustan sille, miten palokatkoilla suojatun seinän tulee toimia, jotta sitä voidaan pitää riittävän hyvin palon etenemistä estävänä, sekä tuovat esille kaksi ratkaisua perustaksi käytännön toteutuksille. Alaslaskettujen kattojen ja nostettujen asennuslattioiden muodostamien ontelotilojen palovaaroista keskitytään kaapelipalokuorman muodostamaan uhkaan. Työssä tarkastellaan tätä uhkaa ja sen torjuntaa rakenteellisin keinoin: tuloksena esitetään suositus näiden tilojen osiin jakamiselle sekä joitain rakenteellisia keinoja niiden osiin jakamiseen. Kaksoislasijulkisivuissa sisemmän ja ulomman lasikuoren väliin syntyvän ontelon oleellisin palovaara on se, että ontelo edistää palon leviämistä palotilasta muihin tiloihin. Tätä vaaraa punnitaan ottaen huomioon se, että kaksoislasijulkisivulla varustetut rakennukset on yleensä suojattu sprinklerilaitteistoilla, mikä voimakkaasti vähentää em. uhkakuvan todennäköisyyttä. Tuloksena esitetään julkisivun ontelon syvyyden mitoitusohje, jota noudattaen palon leviämisen vaaraa em. kaltaisessa uhkakuvassa voidaan merkittävästi pienentää, sekä tarkastellaan kaksoislasijulkisivujen osastointiratkaisuja ja niihin liittyviä ongelmia. Teollisuushallien tuuletetuissa kattorakenteissa leviävien palojen katkaisemista tarkastellaan lähtökohtana pienten alkupalojen aiheuttamien suhteettoman suurten omaisuusvahinkojen välttäminen. Tuloksena esitetään arvio tuuletun peltikattoratkaisun osiin jakamisen taloudellisesta kannattavuudesta ja tarkastellaan osiin jakamiseen käytettäviä rakenteita. Myös bitumikermikaton osiin jakamista tarkastellaan. Lopulta esitetään yleisluonteinen arvio tuulettuvien teollisuushallien osiin jakamisesta ottaen huomioon myös muut paloturvallisuustavoitteet, etenkin palokunnan turvallisen toiminnan takaaminen.

Tutkimuksessa kehitettiin loivien kattojen varmuutta lisääviä toiminnallisia vaatimuksia sekä rakentamiseen liittyviä ohjeita ja toteutustapoja. Keskeiset aiheet olivat rakenteiden kuormituskestävyys sekä lämpö- ja kosteustekninen toiminta. Tutkimuksessa tarkasteltiin mineraalivillaeristeisiä kattoja, joissa kermikate on kiinnitetty suoraan lämmöneristyksen pintaan. Kattoa rasittavat rakentamisen ja käytön aikana katolla liikkuminen ja erilaiset huolto- ja korjaustoimenpiteet. Rakenteen toistuva kuormittaminen heikentää lämmöneristysalustan ja kermikatteen ominaisuuksia. Kuormituksen aiheuttamaa muodonmuutosta voidaan rajata valitsemalla lämmöneristysalusta eristysmateriaalin kimmo-ominaisuuksien perusteella. Suositeltava suurin sallittu muodonmuutos puristuskuormitustilanteessa on katetyypistä ja lämmöneristyspaksuudesta riippuen 10 - 15 mm tai korkeintaan 10 % eristyspaksuudesta. Loivien kattojen tuulettamiseen käytetään uritettuja villarakenteita. Tuuletuksen tarkoituksena on varmistaa katon rakennuskosteuden kuivuminen ja pysyminen kuivana käytön aikana. Kuivuminen perustuu tuuletusilman lämpenemiseen tuuletusurassa, jolloin sen kyky kuljettaa kosteutta kasvaa. Tuuletus kasvattaa rakenteen lämpöhäviötä tuulettamattomaan rakenteeseen verrattuna. Tuuletusurien voidaan arvioida lisäävän katon kokonaislämpöhäviötä 0 - 5 % katon eristyspaksuudesta riippuen. Erillisen höyrynsulkukerroksen (samalla ilmansulku) käyttöä kermikatteisessa rakenteessa voidaan pitää kylmä- ja pakkasvarastoja lukuun ottamatta suotavana rakenteiden pitkäaikaisen kestävyyden turvaamiseksi. Höyrynsulun asentaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta höyrynsulun jatkosaumat ja liittyminen katon läpivienteihin saadaan tiiviiksi. Lämmöneristeet kiinnitetään kantavaan rakenteeseen yleensä pistemäisesti kiinnikkeillä. Siksi höyrynsulkumateriaalin tulee olla kestävää, jotta se ei repeile kiinnikeasennusten yhteydessä. Kun katon höyryn- ja ilmansulkukerros on kunnollisesti toimiva, katto voidaan tuulettaa esimerkiksi uritetun lämmöneristyskerroksen avulla. Tuuletus kuivattaa rakenteeseen höyryn- ja ilmansulun vähäisten puutteiden johdosta pääsevän kosteuden.

Tutkimuksessa kehitettiin loivien kattojen varmuutta lisääviä toiminnallisia vaatimuksia sekä rakentamiseen liittyviä ohjeita ja toteutustapoja. Keskeiset aiheet olivat rakenteiden kuormituskestävyys sekä lämpö- ja kosteustekninen toiminta. Tutkimuksessa tarkasteltiin mineraalivillaeristeisiä kattoja, joissa kermikate on kiinnitetty suoraan lämmöneristyksen pintaan. Kattoa rasittavat rakentamisen ja käytön aikana katolla liikkuminen ja erilaiset huolto- ja korjaustoimenpiteet. Rakenteen toistuva kuormittaminen heikentää lämmöneristysalustan ja kermikatteen ominaisuuksia. Kuormituksen aiheuttamaa muodonmuutosta voidaan rajata valitsemalla lämmöneristysalusta eristysmateriaalin kimmo-ominaisuuksien perusteella. Suositeltava suurin sallittu muodonmuutos puristuskuormitustilanteessa on katetyypistä ja lämmöneristyspaksuudesta riippuen 10 - 15 mm tai korkeintaan 10 % eristyspaksuudesta. Loivien kattojen tuulettamiseen käytetään uritettuja villarakenteita. Tuuletuksen tarkoituksena on varmistaa katon rakennuskosteuden kuivuminen ja pysyminen kuivana käytön aikana. Kuivuminen perustuu tuuletusilman lämpenemiseen tuuletusurassa, jolloin sen kyky kuljettaa kosteutta kasvaa. Tuuletus kasvattaa rakenteen lämpöhäviötä tuulettamattomaan rakenteeseen verrattuna. Tuuletusurien voidaan arvioida lisäävän katon kokonaislämpöhäviötä 0 - 5 % katon eristyspaksuudesta riippuen. Erillisen höyrynsulkukerroksen (samalla ilmansulku) käyttöä kermikatteisessa rakenteessa voidaan pitää kylmä- ja pakkasvarastoja lukuun ottamatta suotavana rakenteiden pitkäaikaisen kestävyyden turvaamiseksi. Höyrynsulun asentaminen edellyttää suurta huolellisuutta, jotta höyrynsulun jatkosaumat ja liittyminen katon läpivienteihin saadaan tiiviiksi. Lämmöneristeet kiinnitetään kantavaan rakenteeseen yleensä pistemäisesti kiinnikkeillä. Siksi höyrynsulkumateriaalin tulee olla kestävää, jotta se ei repeile kiinnikeasennusten yhteydessä. Kun katon höyryn- ja ilmansulkukerros on kunnollisesti toimiva, katto voidaan tuulettaa esimerkiksi uritetun lämmöneristyskerroksen avulla. Tuuletus kuivattaa rakenteeseen höyryn- ja ilmansulun vähäisten puutteiden johdosta pääsevän kosteuden.

Valoaläpäisevät rakenteet ovat kehittyneet ja niiden käyttö on voimakkaasti kasvanut Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Tässä julkaisussa on tarkasteltu lähivuosien mahdollisia kehityssuuntia valoaläpäisevien rakenteiden materiaaleissa, komponenteissa ja rakenneratkaisuissa. Materiaaleista ja komponenteista on tarkasteltu lasielementtien ja muovipohjaisten katteiden kehitystä. Edelleen on selvitetty lujitemuovisten puiteratkaisujen sekä alumiinikomposiittiprofiilien teknistä soveltuvuutta valokaterakenteiksi. Myös saumaus -ja tiivistystarvikkeiden kehitysnäkymiä on luodattu. Valoaläpäisevät seinä- ja kattorakenteet ovat suhteellisen uusia rakenne-elementtejä suomalaisessa rakentamisessa ja on odotettavissa, että rakennejärjestelmät ja niiden käyttö tulevat kehittymään vielä voimakkaasti. Tähän tutkimukseen on monien vaihtoehtojen joukosta valittu kolme uutta rakenneratkaisua. Valoaläpäisevillä eristeillä täytettyjen lasi ja muovipintaisten elementtien ja vastaavien ilmatäytteisten elementtien lämpötiloja on seurattu koetaloon asennetuista elementeistä. Osassa elementtejä reunaprofiilit ovat lujitemuovia ja osassa alumiinia. Kirjallisuusselvityksellä ja laboratoriokokeilla on selvitetty Suomessakin jo käytännössä kokeillun julkisivuprofiiliin liimatun lasituksen, ns. structural glazing -lasituksen, mitoitusta ja liimasauman jäykkyys- ja lujuusarvoja. Kolmantena uutena rakenneratkaisuna tutkimuksessa ovat olleet ilman kehysprofiilia toteutetut valokaterakenteet. Kirjallisuudesta on koottu tietoja näiden puristustiivisteliitokseen, liimausliitokseen tai pistemäiseen kiinnitykseen perustuvien rakennejärjestelmien ominaisuuksista ja mahdollisesta soveltuvuudesta Suomen oloihin.

Valoaläpäisevät rakenteet koostuvat monista komponenteista, kuten kantavasta rakenteesta, alumiinisesta profiilijärjestelmästä, valoaläpäisevistä, lasia tai muovia olevista katelevyistä ja tiivisteistä. Nämä komponentit suunnitellaan ja valmistetaan tavallisesti erillisinä osina, jolloin niiden mekaanisesta yhteensopivuudesta ja yhteistoiminnasta ei saada tietoa. Tässä julkaisussa tarkastellaan ensin alumiiniprofiilien, lasi- ja muovi-elementtien sekä tiivisteiden mitoitusperusteita. Sitten esitellään kokeellisia tuloksia teräs- ja alumiiniprofiilin välisen liitoksen jäykkyys- ja lujuusominaisuuksista ja arvioidaan liitoksen toimintaedellytyksiä, kun alumiiniprofiileita hyödynnetään teräsrakennetta tukevina tai sen kanssa liittorakenteena toimivina rakenneosina. Tutkimuksen yhteydessä on laboratorio-olosuhteissa tehty lämpötila- ja painekokeita 2 450 x 2 450 mm:n kokoiselle lasirakenteelle. Tulokset tuovat uutta tietoa rakenneosien yhteistoiminnasta ja rakenteen saumoissa ja liitoksissa tapahtuvista siirtymistä. Siirtymät toistuvat tuhansia kertoja rakenteen eliniän aikana ja vaikuttavat mekaanisen toiminnan lisäksi myös ilma- ja vesitiiviyteen. Tuloksia hyödynnetään valoaläpäisevän rakenteen laskenta- ja arviointimalleja laadittaessa. Rakenteiden suunnittelua ja toteutusta varten kehitetään lopuksi arviointimenetelmä. Rakenteelle asetetaan aluksi vaatimuksia kaikkien sen toimintaan oleellisesti vaikuttavien ominaisuuksien suhteen. Vaatimusten toteutumista rakenteen valmistumisen aikana seurataan laskentamallien, kokeiden ja muiden arviointimenetelmien avulla.

Tutkimuksessa mitattiin kahden lasikaton lämpötiloja. Tutkittavat lasikatot olivat Lasitukku Oy:n toimitalon toisen kerroksen aulan päällä oleva katto ja Siuntion Kylpylän lääkärien odotustilan yläpuolella oleva katto. Tutkittavia tekijöitä olivat vuorokautiset lämpötilanvaihtelut, suurin ja pienin lämpötila, rakenteen ulko- ja sisäpinnan välinen lämpötilajakauma, suurin lämpenemis- ja jäähtymisnopeus sekä mahdollinen kosteuden tiivistyminen katon ulko ja sisäpintaan. Tuloksista havaittiin, että katon ulkopinnan suurimmat vuorokautiset lämpötilanvaihtelut olivat 50°C. Vuotuiset lämpötilanvaihtelut olivat tutkimusajanjaksona 80°C. Suurin mitattu ulkopinnan lämpötila oli 66°C ja pienin lämpötila -22°C. Kattorakenteen sisäpuoliset metalliosat olivat noin 2°C:n tarkkuudella tasalämpöisiä sekä talvi- että kesäkautena. Ulkopinnan lasin suurimmat lämpenemisnopeudet olivat 10-13 °C/h ja suurimmat jäähtymisnopeudet 15-25 °C/h. Tutkituissa kohteissa ei havaittu ilman sisältämän kosteuden tiivistymistä katon kumpaankaan pintaan. Lasitukku Oy:n katossa oli kaksinkertainen umpiolasi, jonka sisin lasi oli sähkölämmitteinen, minkä vuoksi kondenssiriski oli pieni. Siuntion Kylpylässä oli kolminkertainen umpiolasi. Siuntion Kylpylässä katon sisäpinnan kylmimpään osaan olisi laskennallisen tarkastelun mukaan tiivistynyt kosteutta mittausjakson kylmimpänä pakkaspäivänä, jos huoneilman suhteellinen kosteus olisi ollut yli 35%. Kattorakenteen epätasainen lämpeneminen ja materiaalien erilaiset pituuden lämpötilakertoimet aiheuttavat taipumia ja lämpöjännityksiä lasiin, karmirakenteeseen ja tiivisteisiin. Lasin reunan ja keskustan väliset lämpötilaerot aiheuttavat jännityksiä lasiin. Umpiolasin lämpötilanvaihtelut aiheuttavat painevaihteluita, jotka rasittavat umpiolasin reunan kittausta ja täten vaikuttavat umpiolasin kestoikään. Lasituskittauksia ja -tiivisteitä rasittavat korkea lämpötila, suuri vuorokautinen lämpötilanvaihtelu sekä rakenteen nopeista lämpötilanvaihteluista aiheutuvat liikkeet. Suurimmat rasitukset lasikattoon tutkituissa kohteissa aiheuttivat korkeat lämpötilat, suuret lämpenemis- ja jäähtymisnopeudet sekä suuri vuorokautinen lämpötilanvaihtelu.

Tutkimuksessa mitattiin kahden lasikaton lämpötiloja. Tutkittavat lasikatot olivat Lasitukku Oy:n toimitalon toisen kerroksen aulan päällä oleva katto ja Siuntion Kylpylän lääkärien odotustilan yläpuolella oleva katto. Tutkittavia tekijöitä olivat vuorokautiset lämpötilanvaihtelut, suurin ja pienin lämpötila, rakenteen ulko- ja sisäpinnan välinen lämpötilajakauma, suurin lämpenemis- ja jäähtymisnopeus sekä mahdollinen kosteuden tiivistyminen katon ulko ja sisäpintaan. Tuloksista havaittiin, että katon ulkopinnan suurimmat vuorokautiset lämpötilanvaihtelut olivat 50°C. Vuotuiset lämpötilanvaihtelut olivat tutkimusajanjaksona 80°C. Suurin mitattu ulkopinnan lämpötila oli 66°C ja pienin lämpötila -22°C. Kattorakenteen sisäpuoliset metalliosat olivat noin 2°C:n tarkkuudella tasalämpöisiä sekä talvi- että kesäkautena. Ulkopinnan lasin suurimmat lämpenemisnopeudet olivat 10-13 °C/h ja suurimmat jäähtymisnopeudet 15-25 °C/h. Tutkituissa kohteissa ei havaittu ilman sisältämän kosteuden tiivistymistä katon kumpaankaan pintaan. Lasitukku Oy:n katossa oli kaksinkertainen umpiolasi, jonka sisin lasi oli sähkölämmitteinen, minkä vuoksi kondenssiriski oli pieni. Siuntion Kylpylässä oli kolminkertainen umpiolasi. Siuntion Kylpylässä katon sisäpinnan kylmimpään osaan olisi laskennallisen tarkastelun mukaan tiivistynyt kosteutta mittausjakson kylmimpänä pakkaspäivänä, jos huoneilman suhteellinen kosteus olisi ollut yli 35%. Kattorakenteen epätasainen lämpeneminen ja materiaalien erilaiset pituuden lämpötilakertoimet aiheuttavat taipumia ja lämpöjännityksiä lasiin, karmirakenteeseen ja tiivisteisiin. Lasin reunan ja keskustan väliset lämpötilaerot aiheuttavat jännityksiä lasiin. Umpiolasin lämpötilanvaihtelut aiheuttavat painevaihteluita, jotka rasittavat umpiolasin reunan kittausta ja täten vaikuttavat umpiolasin kestoikään. Lasituskittauksia ja -tiivisteitä rasittavat korkea lämpötila, suuri vuorokautinen lämpötilanvaihtelu sekä rakenteen nopeista lämpötilanvaihteluista aiheutuvat liikkeet. Suurimmat rasitukset lasikattoon tutkituissa kohteissa aiheuttivat korkeat lämpötilat, suuret lämpenemis- ja jäähtymisnopeudet sekä suuri vuorokautinen lämpötilanvaihtelu.

Valoaläpäisevät rakenteet ovat kehittyneet ja niiden käyttö on voimakkaasti kasvanut Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Tässä julkaisussa on tarkasteltu lähivuosien mahdollisia kehityssuuntia valoaläpäisevien rakenteiden materiaaleissa, komponenteissa ja rakenneratkaisuissa. Materiaaleista ja komponenteista on tarkasteltu lasielementtien ja muovipohjaisten katteiden kehitystä. Edelleen on selvitetty lujitemuovisten puiteratkaisujen sekä alumiinikomposiittiprofiilien teknistä soveltuvuutta valokaterakenteiksi. Myös saumaus -ja tiivistystarvikkeiden kehitysnäkymiä on luodattu. Valoaläpäisevät seinä- ja kattorakenteet ovat suhteellisen uusia rakenne-elementtejä suomalaisessa rakentamisessa ja on odotettavissa, että rakennejärjestelmät ja niiden käyttö tulevat kehittymään vielä voimakkaasti. Tähän tutkimukseen on monien vaihtoehtojen joukosta valittu kolme uutta rakenneratkaisua. Valoaläpäisevillä eristeillä täytettyjen lasi ja muovipintaisten elementtien ja vastaavien ilmatäytteisten elementtien lämpötiloja on seurattu koetaloon asennetuista elementeistä. Osassa elementtejä reunaprofiilit ovat lujitemuovia ja osassa alumiinia. Kirjallisuusselvityksellä ja laboratoriokokeilla on selvitetty Suomessakin jo käytännössä kokeillun julkisivuprofiiliin liimatun lasituksen, ns. structural glazing -lasituksen, mitoitusta ja liimasauman jäykkyys- ja lujuusarvoja. Kolmantena uutena rakenneratkaisuna tutkimuksessa ovat olleet ilman kehysprofiilia toteutetut valokaterakenteet. Kirjallisuudesta on koottu tietoja näiden puristustiivisteliitokseen, liimausliitokseen tai pistemäiseen kiinnitykseen perustuvien rakennejärjestelmien ominaisuuksista ja mahdollisesta soveltuvuudesta Suomen oloihin.

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää valoaläpäisevien rakenteiden toteutuksen toimintamalli, joka edistää tehokkaan alihankintamenettelyn syntymistä. Lähtökohtina työssä olivat nykyisessä pääosin pitkälle ositellussa kilpailu-urakointiin perustuvassa rakentamiskäytännössä esiintyvät monet ongelmat. Tehdyn analyysin perusteella tyypillisiä ongelmia ovat mm. toimimattomat rakenneratkaisut, huono rakennettavuus, puutteet tiedonkulussa sekä häiriöt eri työkuntien ja toimitusten vastuurajoissa ja asennusten tahdistuksessa. Ratkaisuna esitettävä toimintamalli perustuu ns. tuoteosakauppaan, jossa tuoteosatoimittaja vastaa suhteessa tilaajaan kokonaisuudesta eli tuoteosan teknisestä suunnittelusta, valmistuksesta ja asennuksesta. Toimintamalli koostuu ns. organisointi-, prosessi- ja sopimusmalleista. Organisointimalli tarkastelee valorakenteiden toteutukseen osallistuvien yritysten tarkoituksenmukaista työnjakoa eri vaihtoehtoineen. Malli kuvaa tuoteosatoimituksen pääurakoitsijan hankintana. Prosessimalli kuvaa koko rakennushankkeen etenemisen kaikkine osapuolineen ja tehtävineen. Mallissa olevat pääurakoitsijan ja tuoteosatoimittajan väliset tietovirrat kuvattiin tarkemmin SADT-menetelmällä (Structured Analysis and Design Technique). Tämän perusteella kehitettiin eri vaiheiden tietovirroista muistilistat käytännön toteutuksen apuvälineiksi. Sopimusmalli kuvaa valoaläpäisevän rakenteen tilaajan ja tuoteosatoimittajan välisen yleisiin sopimusehtoihin nojautuvan urakkasopimuskäytännön. Siinä esitetään sopimuksen laadinnan yhteydessä huomioon otettavat keskeiset asiat sekä täytetty sopimuslomake esimerkkinä. Tutkimuksessa kuvattiin myös toimintamallin laajamittaisen käyttöönoton vaatimaa siirtymävaihetta, tuoteosakaupan käyttöä eri tavoin organisoiduissa rakennushankkeissa, kehitystoiminnan asemaa sekä mallin yleistettävyyttä koskemaan muita tuoteosia. Yleinen tuoteosakaupan mahdollisuuksien ja riskien arviointi on myös keskeinen osa tehtyä työtä. Sen mukaan tuoteosakaupalla saavutettavat hyödyt ovat merkittäviä ja toimintatapaan sisältyvät riskit ovat poistettavissa. Tutkimuksen perusteella voidaan valorakenteita pitää erityisen sopivina toteutettavaksi tuoteosakaupan periaatteella.

Valoaläpäisevät rakenteet koostuvat monista komponenteista, kuten kantavasta rakenteesta, alumiinisesta profiilijärjestelmästä, valoaläpäisevistä, lasia tai muovia olevista katelevyistä ja tiivisteistä. Nämä komponentit suunnitellaan ja valmistetaan tavallisesti erillisinä osina, jolloin niiden mekaanisesta yhteensopivuudesta ja yhteistoiminnasta ei saada tietoa. Tässä julkaisussa tarkastellaan ensin alumiiniprofiilien, lasi- ja muovi-elementtien sekä tiivisteiden mitoitusperusteita. Sitten esitellään kokeellisia tuloksia teräs- ja alumiiniprofiilin välisen liitoksen jäykkyys- ja lujuusominaisuuksista ja arvioidaan liitoksen toimintaedellytyksiä, kun alumiiniprofiileita hyödynnetään teräsrakennetta tukevina tai sen kanssa liittorakenteena toimivina rakenneosina. Tutkimuksen yhteydessä on laboratorio-olosuhteissa tehty lämpötila- ja painekokeita 2 450 x 2 450 mm:n kokoiselle lasirakenteelle. Tulokset tuovat uutta tietoa rakenneosien yhteistoiminnasta ja rakenteen saumoissa ja liitoksissa tapahtuvista siirtymistä. Siirtymät toistuvat tuhansia kertoja rakenteen eliniän aikana ja vaikuttavat mekaanisen toiminnan lisäksi myös ilma- ja vesitiiviyteen. Tuloksia hyödynnetään valoaläpäisevän rakenteen laskenta- ja arviointimalleja laadittaessa. Rakenteiden suunnittelua ja toteutusta varten kehitetään lopuksi arviointimenetelmä. Rakenteelle asetetaan aluksi vaatimuksia kaikkien sen toimintaan oleellisesti vaikuttavien ominaisuuksien suhteen. Vaatimusten toteutumista rakenteen valmistumisen aikana seurataan laskentamallien, kokeiden ja muiden arviointimenetelmien avulla.

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää valoaläpäisevien rakenteiden toteutuksen toimintamalli, joka edistää tehokkaan alihankintamenettelyn syntymistä. Lähtökohtina työssä olivat nykyisessä pääosin pitkälle ositellussa kilpailu-urakointiin perustuvassa rakentamiskäytännössä esiintyvät monet ongelmat. Tehdyn analyysin perusteella tyypillisiä ongelmia ovat mm. toimimattomat rakenneratkaisut, huono rakennettavuus, puutteet tiedonkulussa sekä häiriöt eri työkuntien ja toimitusten vastuurajoissa ja asennusten tahdistuksessa. Ratkaisuna esitettävä toimintamalli perustuu ns. tuoteosakauppaan, jossa tuoteosatoimittaja vastaa suhteessa tilaajaan kokonaisuudesta eli tuoteosan teknisestä suunnittelusta, valmistuksesta ja asennuksesta. Toimintamalli koostuu ns. organisointi-, prosessi- ja sopimusmalleista. Organisointimalli tarkastelee valorakenteiden toteutukseen osallistuvien yritysten tarkoituksenmukaista työnjakoa eri vaihtoehtoineen. Malli kuvaa tuoteosatoimituksen pääurakoitsijan hankintana. Prosessimalli kuvaa koko rakennushankkeen etenemisen kaikkine osapuolineen ja tehtävineen. Mallissa olevat pääurakoitsijan ja tuoteosatoimittajan väliset tietovirrat kuvattiin tarkemmin SADT-menetelmällä (Structured Analysis and Design Technique). Tämän perusteella kehitettiin eri vaiheiden tietovirroista muistilistat käytännön toteutuksen apuvälineiksi. Sopimusmalli kuvaa valoaläpäisevän rakenteen tilaajan ja tuoteosatoimittajan välisen yleisiin sopimusehtoihin nojautuvan urakkasopimuskäytännön. Siinä esitetään sopimuksen laadinnan yhteydessä huomioon otettavat keskeiset asiat sekä täytetty sopimuslomake esimerkkinä. Tutkimuksessa kuvattiin myös toimintamallin laajamittaisen käyttöönoton vaatimaa siirtymävaihetta, tuoteosakaupan käyttöä eri tavoin organisoiduissa rakennushankkeissa, kehitystoiminnan asemaa sekä mallin yleistettävyyttä koskemaan muita tuoteosia. Yleinen tuoteosakaupan mahdollisuuksien ja riskien arviointi on myös keskeinen osa tehtyä työtä. Sen mukaan tuoteosakaupalla saavutettavat hyödyt ovat merkittäviä ja toimintatapaan sisältyvät riskit ovat poistettavissa. Tutkimuksen perusteella voidaan valorakenteita pitää erityisen sopivina toteutettavaksi tuoteosakaupan periaatteella.

Tutkimus lumen tunkeutumisesta yläpohjarakenteisiin räystäsrakenteiden kautta liittyy Kilpisjärven koerakentamisprojektiin. Tässä tutkimuksessa pyrittiin lähinnä laboratoriokokein selvittämään lumen yläpohjaan tunkeutumiseen vaikuttavat tekijät. Laboratoriokokeissa käytettiin lumen asemesta merkkiainetta. Tutkimuksessa selvitettiin lumen ominaisuuksia ja sen kulkeutumiseen vaikuttavia asioita sekä kokeiden että kirjallisuusselvitysten avulla. Varsinaiset laboratoriokokeet suoritettiin tuulitunnelikokeina. Mitattavina suureina käytettiin merkkiaineen määrän, ilmavirran nopeuden ja paine-erojen mittausta. Räystäsrakenne tehtiin tuulitunneliin täysimittakaavaisena. Tunneli ja räystäsrakenne oli muunneltavissa siten, että voitiin muuttaa muun muassa räystään pituutta, aluslaudoituksen rakojen leveyttä, yläpohjan tuuletusraon leveyttä seinän ja katon välillä, räystään kattolappeen kaltevuutta ym. Kokeista huomattiin, että ilmavirran nopeus on räystäsrakenteissa aluslaudoituksen raoissa verrattain suuri, noin puolet vallitsevasta tuulennopeudesta. Vastaavasti yläpohjan tuuletusraoissa ilmavirran nopeus on kaksinkertainen tuulen nopeuteen nähden. Nämä nopeudet huomioon ottaen pitäisi jo verrattain pienilläkin tuulennopeuksilla, noin 2 - 5 m/s, kulkeutua lunta yläpohjaan räystäsrakenteiden kautta. Lumen vapaana putoamisnopeutena voidaan pitää keskimäärin noin 1 m/s. Tamä nopeus tarkoittaa sitä, että lumi ei pääse laskeutumaan maahan, jos ilmavirran nopeus ylöspäin on vapaata putoamisnopeutta suurempi. Kokeiden perusteella lunta pitäisi päästä yläpohjaan tavallisilla räystäsrakenteilla normaaleilla lumisateilla ja tuulilla. Käytetyt yläpohjaratkaisut eristeineen, muovikalvoineen ym. pystyvät eliminoimaan haitat valtaosin. Laboratoriokokeissa käytettiin lunta kuvaavana merkkiaineena solumuovirouhetta. Tämä johtui siitä, että lumella suoritetut kokeet olisivat olleet vaikeasti toteutettavissa. Näin ollen merkkiaineella tehtyjä tutkimuksia pitää vain verrata toisiinsa, tulokset eivät anna yläpohjaan tunkeutuneen lumen todellisia määriä. Kokeissa testatuilla arvoilla ei löydetty mitään ratkaisevaa keinoa estää merkkiaineen pääsy yläpohjaan. Merkkiaineen rakeet pysyivät ehyenä tärmätessään esteisiin, sitä vastoin käytännössä lumi muskautuu vastaavassa tilanteessa. Näin sen kulkeutuminen pienistäkin raoista on mahdollista. Käytännössä lumen kulkeutuminen yläpohjaan estyisi vain sulkemalla kaikki tuuletusraot tai asettamalla riittävän tiivis huokoinen verkko tai kangas tuuletusrakoihin. Sulkemalla yläpohjan tuuletus kokonaan lumen kulkeutumisen ongelma muuttuu kosteuskysymykseksi.

Tutkimuksessa on laadittu yhteenveto katon kunnon arviointiin ja sen korjausperiaatteisiin liittyvistä tutkimuksista, jotka on toteutettu teollisuuden ja kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) energiaosaston rahoituksella. Lisäksi on tehty yhteenveto Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) rakennetekniikan laboratoriossa erillisinä toimeksiantoina tehdyistä vauriotutkimuksista. Tavoitteena on ollut koota yhteen tämänhetkinen tieto vanhojen kattorakenteiden yleisistä korjausperiaatteista katon toimivuuden heikennyttyä oleellisesti. Tutkimuksen alkuosassa tarkastellaan vanhan kattorakenteen kunnon arviointiperiaatteita sekä katon tarkastuksessa tarvittavia tietoja ja niiden hankintaa. Kunnon arviointi sisältää katossa olevien materiaalien ja itse kattorakenteen toimintakelpoisuuden arvioinnin. Tällöin tulee selvittää eri vauriot ja niiden vaikeusaste samoin kuin katon kosteustila. Raportin toisessa osassa tarkastellaan sekä loivien että jyrkkien kattorakenteiden tyypillisimpiä vaurioita ja niiden syitä. Erityyppisten kattorakenteiden ja eri vauriomuotojen korjaustapoja esitetään yleisellä tasolla. Tutkimusraportin lopuksi esitetään yhteenveto kattorakenteiden vauriotyypeistä ja esiintymisestä Suomessa ja Pohjoismaissa tehtyjen vaurioselvitysten perusteella.

Julkaisussa tarkastellaan mineraalivillaeristeisten tasakattorakenteiden toimintaa suoppeahkossa kenttätutkimuksessa saatujen tulosten, laboratoriokokeiden ja kirjallisuudesta saatujen kokemusten perusteella. Kenttätutkimuksen tar-koituksena oli selvittää rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta sekä kostuneiden kattojen korjausmenetelmiä. La-boratoriokokeilla tutkittiin erilaisia menetelmiä rakenteen kastuneen mineraalivillaeristeen kuivattamiseksi. Kenttätutkimuksen mukaan pääasiallisin syy havaittuihin kosteusongelmiin oli katteen rikkoutuminen. Katevau-rioiden syitä olivat mm. katteen alla olevan mineraalivillan pehmeys, katteen laatu, katon liikuntasaumojen vir-heellinen toiminta sekä polystyreenieristeen kutistuminen. Sisäilman kosteuden aiheuttamia kosteusongelmia ha-vaittiin lähes yksinomaan rakennuksissa, joissa ilmanvaihtojärjestelmänä oli koneellinen poisto ja sisäänpuhallus. Sisäilman kosteuden aiheuttamat ongelmat olivat näin ollen syntyneet päaasiassa ilmavuotojen vaikutuksesta. Kattokaltevuuden ja katevaurioiden välillä ei havaittu mitäan selvää yhteyttä. Kattokallistuksissa oli puutteita lähes kaikissa tutkituissa kohteissa Käytetyistä korjausmenetelmistä verrattain hyvään tulokseen päästiin yläpohjan lisälämmöneristämisen ja uuden katteen avulla sekä höyrynsuluttoman teräspoimulevykaton tiivistämättömien levysaumojen ja lämmöneriste-kiinnikkeiden reikien tiivistämiselllä. Kastuneen mineraalivillaeristeisen rakenteen kuivatus onnistui laboratorio-olosuhteissa parhaiten mekaanisen imukuivatuksen avulla. Laboratoriokokeen ja kirjallisuudesta saatujen tulosten perusteella imukuivatuksella voi-daan pienentää katon kosteutta lyhyessä ajassa tasolle, jolla rakenteiden vaurioitumisen riski on pieni. Käytännös-sä imukuivatuksen käyttäminen edellyttää suurta huolellisuutta kuivaussuunnitelman laatimisessa ja kuivauksen toteutuksessa Umpirakenteisen katon tuuletuksen parantaminen ja katon yläpuolinen lisäeristäminen kuivasi kattoa vain vähän. Lisäeristämisellä on kuitenkin saatu hyviä tuloksia puualustaisten tasakattojen korjauksissa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yläpohjarakenteiden lisäeristysmenetelmiä sekä kastuneiden, mineraalivillaeristeisten kattojen korjaustoimenpiteitä. Lisäeristysratkaisujen toimivuutta ja seurausvaikutuksia tutkittiin kenttäkohteissa tehdyillä tarkastuksilla ja seurantamittauksilla sekä koetalotutkimuksilla. Saatujen tulosten perusteella julkaisussa esitetään eri kattotyypeille soveltuvia lisäeristysratkaisuja sekä tarkastellaan rakenteiden riskitekijöitä. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella sisäpuolisella vedenpoistolla varustetun ns. tasakaton ulkopuolisella lisälämmöneristämisellä voidaan katon lämpöhäviöiden pienentämisen ohella poistaa eräitä tasakattorakenteelle tyypillisiä ongelmia. Katon vedenpoistojen toimintaa voidaan parantaa lisäämällä katon kaltevuutta lisäeristeiden avulla. Ulkopuolinen lisäeristys voi olla samalla laakerointikerros, joka estää alustan liikkeiden aiheuttamat katevauriot. Kastuneiden mineraalivillakattojen kuivattamiseksi kokeiltiin erilaisia eristyskerroksen tuuletustapoja sekä rakenteen ulkopuolista lisäeristämistä. Jotta rakenne saataisiin kuivumaan tuuletuksen avulla, on rakenteessa oltava avoin, yhtenäinen tuuletusrako tai tuuletuskanavia. Tehokkaaksi menetelmäksi osoittautuivat rakenteessa olevat tuuletusurat, joiden avulla voidaan esimerkiksi varmistaa uusiin rakenteisiin mahdollisesti joutuvan rakennuskosteuden kuivuminen. Kastuneen, matalalla tuuletusraolla varustetun katon kuivattaminen on mahdollista rakenteen ulkopuolisen lisäeristämisen avulla. Lämpimien umpikattorakenteiden kuivattaminen pelkkien alipainetuulettimien avulla ei ole kohtuullisessa ajassa mahdollista. Rakenteen tuulettaminen edellyttää rakenteen lähellä sisäpintaa olevilta kerroksilta hyvää ilmanpitävyyttä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yläpohjarakenteiden lisäeristysmenetelmiä sekä kastuneiden, mineraalivillaeristeisten kattojen korjaustoimenpiteitä. Lisäeristysratkaisujen toimivuutta ja seurausvaikutuksia tutkittiin kenttäkohteissa tehdyillä tarkastuksilla ja seurantamittauksilla sekä koetalotutkimuksilla. Saatujen tulosten perusteella julkaisussa esitetään eri kattotyypeille soveltuvia lisäeristysratkaisuja sekä tarkastellaan rakenteiden riskitekijöitä. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella sisäpuolisella vedenpoistolla varustetun ns. tasakaton ulkopuolisella lisälämmöneristämisellä voidaan katon lämpöhäviöiden pienentämisen ohella poistaa eräitä tasakattorakenteelle tyypillisiä ongelmia. Katon vedenpoistojen toimintaa voidaan parantaa lisäämällä katon kaltevuutta lisäeristeiden avulla. Ulkopuolinen lisäeristys voi olla samalla laakerointikerros, joka estää alustan liikkeiden aiheuttamat katevauriot. Kastuneiden mineraalivillakattojen kuivattamiseksi kokeiltiin erilaisia eristyskerroksen tuuletustapoja sekä rakenteen ulkopuolista lisäeristämistä. Jotta rakenne saataisiin kuivumaan tuuletuksen avulla, on rakenteessa oltava avoin, yhtenäinen tuuletusrako tai tuuletuskanavia. Tehokkaaksi menetelmäksi osoittautuivat rakenteessa olevat tuuletusurat, joiden avulla voidaan esimerkiksi varmistaa uusiin rakenteisiin mahdollisesti joutuvan rakennuskosteuden kuivuminen. Kastuneen, matalalla tuuletusraolla varustetun katon kuivattaminen on mahdollista rakenteen ulkopuolisen lisäeristämisen avulla. Lämpimien umpikattorakenteiden kuivattaminen pelkkien alipainetuulettimien avulla ei ole kohtuullisessa ajassa mahdollista. Rakenteen tuulettaminen edellyttää rakenteen lähellä sisäpintaa olevilta kerroksilta hyvää ilmanpitävyyttä.

Tutkimuksessa on laadittu yhteenveto katon kunnon arviointiin ja sen korjausperiaatteisiin liittyvistä tutkimuksista, jotka on toteutettu teollisuuden ja kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) energiaosaston rahoituksella. Lisäksi on tehty yhteenveto Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) rakennetekniikan laboratoriossa erillisinä toimeksiantoina tehdyistä vauriotutkimuksista. Tavoitteena on ollut koota yhteen tämänhetkinen tieto vanhojen kattorakenteiden yleisistä korjausperiaatteista katon toimivuuden heikennyttyä oleellisesti. Tutkimuksen alkuosassa tarkastellaan vanhan kattorakenteen kunnon arviointiperiaatteita sekä katon tarkastuksessa tarvittavia tietoja ja niiden hankintaa. Kunnon arviointi sisältää katossa olevien materiaalien ja itse kattorakenteen toimintakelpoisuuden arvioinnin. Tällöin tulee selvittää eri vauriot ja niiden vaikeusaste samoin kuin katon kosteustila. Raportin toisessa osassa tarkastellaan sekä loivien että jyrkkien kattorakenteiden tyypillisimpiä vaurioita ja niiden syitä. Erityyppisten kattorakenteiden ja eri vauriomuotojen korjaustapoja esitetään yleisellä tasolla. Tutkimusraportin lopuksi esitetään yhteenveto kattorakenteiden vauriotyypeistä ja esiintymisestä Suomessa ja Pohjoismaissa tehtyjen vaurioselvitysten perusteella.

Julkaisussa tarkastellaan mineraalivillaeristeisten tasakattorakenteiden toimintaa suoppeahkossa kenttätutkimuksessa saatujen tulosten, laboratoriokokeiden ja kirjallisuudesta saatujen kokemusten perusteella. Kenttätutkimuksen tar-koituksena oli selvittää rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta sekä kostuneiden kattojen korjausmenetelmiä. La-boratoriokokeilla tutkittiin erilaisia menetelmiä rakenteen kastuneen mineraalivillaeristeen kuivattamiseksi. Kenttätutkimuksen mukaan pääasiallisin syy havaittuihin kosteusongelmiin oli katteen rikkoutuminen. Katevau-rioiden syitä olivat mm. katteen alla olevan mineraalivillan pehmeys, katteen laatu, katon liikuntasaumojen vir-heellinen toiminta sekä polystyreenieristeen kutistuminen. Sisäilman kosteuden aiheuttamia kosteusongelmia ha-vaittiin lähes yksinomaan rakennuksissa, joissa ilmanvaihtojärjestelmänä oli koneellinen poisto ja sisäänpuhallus. Sisäilman kosteuden aiheuttamat ongelmat olivat näin ollen syntyneet päaasiassa ilmavuotojen vaikutuksesta. Kattokaltevuuden ja katevaurioiden välillä ei havaittu mitäan selvää yhteyttä. Kattokallistuksissa oli puutteita lähes kaikissa tutkituissa kohteissa Käytetyistä korjausmenetelmistä verrattain hyvään tulokseen päästiin yläpohjan lisälämmöneristämisen ja uuden katteen avulla sekä höyrynsuluttoman teräspoimulevykaton tiivistämättömien levysaumojen ja lämmöneriste-kiinnikkeiden reikien tiivistämiselllä. Kastuneen mineraalivillaeristeisen rakenteen kuivatus onnistui laboratorio-olosuhteissa parhaiten mekaanisen imukuivatuksen avulla. Laboratoriokokeen ja kirjallisuudesta saatujen tulosten perusteella imukuivatuksella voi-daan pienentää katon kosteutta lyhyessä ajassa tasolle, jolla rakenteiden vaurioitumisen riski on pieni. Käytännös-sä imukuivatuksen käyttäminen edellyttää suurta huolellisuutta kuivaussuunnitelman laatimisessa ja kuivauksen toteutuksessa Umpirakenteisen katon tuuletuksen parantaminen ja katon yläpuolinen lisäeristäminen kuivasi kattoa vain vähän. Lisäeristämisellä on kuitenkin saatu hyviä tuloksia puualustaisten tasakattojen korjauksissa.