Search

Tämä artikkeli käsittelee autismikirjon varhaisnuorten puheen prosodian havaittua epätyypillisyyttä. Kyseessä on pilottitutkimus, jonka aineisto koostuu viiden 11–13-vuotiaan suomea äidinkielenään puhuvan autismikirjon pojan ja kuuden samanikäisen neurotyypillisen pojan puhenäytteistä. Puhenäytteet on kerätty spontaanista puheesta. Aineiston pohjalta koostettiin havaintokoe, jonka suoritti 50 neurotyypillistä yliopisto-opiskelijaa. Tulokset osoittavat, että neurotyypilliset aikuiset pitävät autismikirjon varhaisnuorten puheen prosodiaa epätyypillisempänä kuin samanikäisten neurotyypillisten verrokkien puheen prosodiaa. Epätyypillisyyden vaikutelma voi akustisten analyysien ja arvioijien kirjallisten vastausten perusteella aiheutua esimerkiksi laulunomaisesta tai poukkoilevasta sävelkulusta, katkonaisesta puherytmistä, suurista sävelkulun vaihteluista tai poikkeavan tasaisesta sävelkulusta. Epätyypillisyyden vaikutelmaa voivat korostaa mm. morfosyntaktiset ongelmat (kuten esimerkiksi väärät sijamuodot tai katkonaiset lauserakenteet), epäselvät sanat tai veltto artikulointi. Nariseva ääni, joka oli tavallinen piirre puhenäytteissä, ei sen sijaan kiinnittänyt arvioijien huomiota. Autismikirjon poikien puheen arveltiin usein olevan ei-syntyperäisen suomen puhujan tuottamaa, vaikka kaikki informantit olivat syntyperäisiä, yksikielisiä suomen puhujia. Arvioijien oli myös usein vaikeaa ymmärtää, mitä autismikirjon henkilöt sanoivat puhenäytteissä. Tutkimuksen tulokset kasvattavat tietoisuutta prosodisista erityispiirteistä suomenkielisillä autismikirjon varhaisnuorilla., This study explores the perceived atypicality of the prosody of persons with autism spectrum disorder (ASD). The data consist of speech samples produced by 11- to 13-year-old Finnish- speaking boys with ASD (n = 5), and by age- and gender-matched controls (n = 6). The speech samples have been collected from spontaneous speech. A perception test was administered to 50 neurotypical university students ( n = 50). The results show that neurotypical adults find the prosody of preadolescent boys with ASD more atypical than the prosody of age- and gender-matched controls. According to the acoustic analyses and the written answers of the raters, the perceptions of atypicality may be generated by sing-song-like or bouncing pitch, disconnected speech rhythm, large pitch excursions or flatness of pitch. The impression of atypicality is further emphasized if there are occurrences of morpho-syntactic problems (such as wrong case endings and disconnected syntactic structures), if some words are unintelligible and if articulation is lethargic, for example. A creaky voice, which was common in the speech samples, did not attract the attention of the raters. The speech of the informants with ASD was frequently thought to have been produced by a non-native speaker of Finnish, although all the informants were monolingual speakers of the language. The raters also found it difficu to understand what the informants with ASD were saying in the speech samples. The results of this study have clinical implications in terms of increasing awareness of prosodic deficiencie among Finnish-speaking preadolescents with ASD.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, miten kehityksellinen änkytys vaikuttaa aikuisten puheen prosodisiin piirteisiin. Lisäksi tutkimuksessa testattiin tavujen prosodisen prominenssin indeksin (SPI) soveltuvuutta kehityksellisen änkytyksen arviointiin. Aikuisten änkytyksen prosodiasta on jonkin verran kansainvälistä tutkimusta, mutta aiempaa suomalaista tutkimusta aiheesta ei ole. Tutkimus oli monitapaustutkimus, jonka tutkimushenkilöinä oli neljä lapsuudesta saakka änkyttänyttä aikuista ja neljä sujuvaa verrokkipuhujaa. Tutkimuksen aineisto muodostui änkyttävien puhujien ryhmähaastattelutallenteesta, josta jokaiselta neljältä änkyttävältä puhujalta annotoitiin sadan tavun pituinen puhenäyte. Verrokkiaineistona käytettiin sujuvien puhujien sarjakuvakerrontatehtävän tallenteista annotoituja sadan tavun ääninäytteitä. Tallenteista analysoitiin Praat-ohjelmalle suunnitellulla prosodiaskriptillä intonaation vaihtelua (F0 SD), artikulaationopeutta (tavuja sekunnissa), tavujen kestojen vaihtelua (nPVI), äänen painokkuutta ja laatua (energy proportion below 1 kHz) sekä tavujen prosodista prominenssia (SPI). Lisäksi tutkimushenkilöiden SPI-arvoja tarkasteltiin erikseen niin sujuvissa kuin sujumattomissa tavuissa. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero änkyttävien ja sujuvien puhujien äänen painokkuuden ja laadun välillä. Änkyttävien puhujien alle yhden kHz:n jäävien taajuuksien prosenttiosuus oli sujuvia puhujia korkeampi. Tämä viittaa änkyttävien puhujien heikompaan ja painottomampaan äänenkäyttöön. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin ero änkyttävien ja sujuvien tutkimushenkilöiden puheen sujumattomuuksien prosodiassa. Änkyttävät puhujat tuottivat puheen sujumattomuuksia sujuvia puhujia painokkaammin. Änkyttävien puhujien änkytettyjen tavujen SPI-arvot olivat puhujan sujuvien tavujen SPI-keskiarvoa huomattavasti korkeammat. Sujuvien puhujien tuottamat sujumattomat tavut saivat puolestaan puhujan SPI-keskiarvoa matalampia SPI-arvoja. SPI vaikutti tämän tutkimuksen perusteella tunnistavan änkytetyt tavut. Lisätutkimusta kaivataan sen mahdollisuuksista kehityksellisen änkytyksen arvioinnissa.

Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaan liittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan autismikirjon poikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013)., Autism spectrum disorder is a neurobiological developmental disorder, characterized e.g. by problems of social interaction, over-sensitivity to sensory stimuli as well as restricted interests (APA, 2013). People a icted with autism spectrum disorder (ASD) o en have deviant prosodic features in their speech. is article focuses on the utterance- nal rising pitch and its use in questions and narrative turns in the spontaneous interaction of boys with ASD. e topic is important because even if autistic persons’ prosodic features have already been studied rather extensively, spontaneous interaction, which allows observing the use of intonation by persons with ASD, has to date been studied very little. e data originate from authentic group therapy sessions where 11–13-year-old boys a icted with ASD talk with their therapists. Methods of phonetics and conversation analysis are used in the study. e results of the study suggest that boys with ASD are able to use utterance- nal rising pitch as an interactional resource as well as to produce and interpret correctly prosodic features that indicate nality in spontaneous interaction. ey are also able to emphasize words with the help of prosodic features, call for other participants’ reactions and indicate that they take other participants into account with the help of utterance- nal pitch rises. us, boys with ASD seem to be able to use intonation as an interactional resource, even though reciprocal interaction is generally speaking di cult for people a icted with autism (APA, 2013).

Koodinvaihdolla tarkoitetaan kielen tai kielimuodon vaihtumista toiseksi samassa puhetilanteessa tai tekstissä. Koodinvaihtoja on tutkittu paljon, mutta niiden prosodisten piirteiden käsittely on jäänyt lähinnä maininnan tasolle. Tämä artikkeli tarkastelee lähemmin koodinvaihtojen prosodiaa. Tavoitteena on koodinvaihtoja sisältävää keskusteluaineistoa analysoimalla valottaa prosodian osuutta koodinvaihtojen merkitysten tulkinnassa. Tutkimuksen aineistona on puolen tunnin puhelinkeskustelu, jossa Suomessa syntynyt mutta pitkään Kanadassa asunut nainen keskustelee Suomessa asuvan siskonpoikansa kanssa. Aineistossa on yhteensä 73 koodinvaihtoesiintymää, joissa keskustelun kieli vaihtuu hetkellisesti suomesta englanniksi. Menetelmällisesti tutkimus nojautuu keskustelunanalyysiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että useimmiten koodinvaihtoihin liittyy sävelkorkeuden ja intensiteetin nousu. Tyypillisiä koodinvaihtotapauksia, joissa sävelkorkeus ja intensiteetti nousevat, ovat lainasanat ja referointi. Lainasanoissa nousulla ohjataan vastaanottajan huomiota ja haetaan hänen reaktiotaan sanoihin, jotka ovat olennaisia vuoron sisällön tai kertomuksen kannalta mutta joiden tunnistamisessa saattaisi olla ongelmia. Referoinnissa sen sijaan prosodiset muutokset auttavat luomaan ”toisen äänen”. Tällöin sävelkorkeuden ja intensiteetin nousemiseen voi liittyä myös värittynyt äänenlaatu. Molemmissa tapauksissa prosodinen kohosteisuus koodinvaihdossa kutsuu vastaanottajaa terästämään huomiotaan kyseisiin sanoihin tai ilmauksiin. Nousevan sävelkorkeuden lisäksi aineistossa esiintyy myös jonkin verran ympäristöä matalammalta sävelkorkeudelta ja hiljaisemmalla äänellä lausuttuja koodinvaihtoilmauksia. Tällöin koodinvaihdot ovat pikemmin vuorovaikutusta jäsentäviä ilmauksia kuin kertomuksen kannalta olennaisia sisältösanoja ja enemmän puhujalle itselleen kuin vastaanottajalle suunnattua puhetta. Prosodian vaihtelulla voidaan siis säädellä vastaanottajuuden astetta ja merkitä käytössä olevien kielten suhdetta toisiinsa. Code-switching and prosody: A case study of the speech of an expatriate Finn living in Canada Code-switching occurs when a speaker alternates between two or more languages or language varieties in the same conversation or text. As a phenomenon, code-switching has been investigated fairly extensively, but the prosodic features that characterise many of the switches have not gained much attention in previous studies. This article examines the prosody of code-switching instances in more detail. By analysing naturally occurring conversational data, the article sheds light on the role that prosody plays in the interpretation of code-switching instances. The data consists of a 30-minute telephone conversation in which a lady, who was born in Finland but has lived in Canada for a long time, talks with her nephew, who lives in Finland. The conversation features 73 occurrences of code-switching in which the language of the conversation changes momentarily from Finnish to English. The method of our study is that of Conversation Analysis. The results of the study show that the instances of code-switching are usually produced with raised levels of pitch and intensity. Speakers typically use higher pitch and intensity when uttering loanwords or reported speech. As for loanwords, such prosodic marking invites the recipient to pay attention to the word that carries the rise in order to elicit a reaction to words whose recognition might be problematic. In the case of reported speech, however, prosodic features help to create a “second voice”. In addition to changes of pitch and intensity, the quality of voice can be marked in reported speech. In both these cases the prosodic marking carried by the code-switching invites the recipient to pay attention to the words or expressions in question. In addition to raised pitch and intensity, the data also includes several instances in which the code-switching is marked with lowered levels of pitch and intensity. In these cases, the code-switching typically consists of expressions that structure the interaction rather than constitute important content words as regards the ongoing narration. Furthermore, these instances are also more directed towards the speaker herself than to the recipient. Thus, prosodic changes can be used to regulate the degree of recipiency and to indicate the relationship between the languages being used.

Koodinvaihdolla tarkoitetaan kielen tai kielimuodon vaihtumista toiseksi samassa puhetilanteessa tai tekstissä. Koodinvaihtoja on tutkittu paljon, mutta niiden prosodisten piirteiden käsittely on jäänyt lähinnä maininnan tasolle. Tämä artikkeli tarkastelee lähemmin koodinvaihtojen prosodiaa. Tavoitteena on koodinvaihtoja sisältävää keskusteluaineistoa analysoimalla valottaa prosodian osuutta koodinvaihtojen merkitysten tulkinnassa. Tutkimuksen aineistona on puolen tunnin puhelinkeskustelu, jossa Suomessa syntynyt mutta pitkään Kanadassa asunut rouva keskustelee Suomessa asuvan siskonpoikansa kanssa. Aineistossa on yhteensä 73 koodinvaihtoesiintymää, joissa keskustelun kieli vaihtuu hetkellisesti suomesta englantiin. Menetelmällisesti tutkimus nojautuu keskustelunanalyysiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että useimmiten koodinvaihtoihin liittyy sävelkorkeuden ja intensiteetin nousu. Tyypillisiä koodinvaihtotapauksia, joissa sävelkorkeus ja intensiteetti nousevat, ovat lainasanat ja referointi. Lainasanojen tapauksessa nousun avulla ohjataan vastaanottajan huomiota ja haetaan hänen reaktiotaan sanoihin, jotka ovat olennaisia vuoron sisällön tai kertomuksen kannalta, mutta joiden tunnistamisessa saattaisi olla ongelmia. Referoinnissa sen sijaan prosodiset muutokset auttavat luomaan “toisen äänen”. Tällöin sävelkorkeuden ja intensiteetin nousemiseen voi liittyä myös värittynyt äänenlaatu. Molemmissa tapauksissa prosodinen kohosteisuus koodinvaihdon kohdalla kutsuu vastaanottajaa terästämään huomiotaan kyseisten sanojen tai ilmausten kohdalla. Nousevan sävelkorkeuden lisäksi aineistossa esiintyi myös vähäisemmässä määrin koodinvaihtoilmausten lausumista ympäristöä matalammalta sävelkorkeudelta ja hiljaisemmalla äänellä. Tällöin koodinvaihdot ovat tyypillisesti vuorovaikutusta jäsentäviä ilmauksia pikemminkin kuin kertomuksen kannalta olennaisia sisältösanoja, ja lisäksi enemmän puhujalle itselle kuin vastaanottajalle suunnattua puhetta. Prosodian vaihtelulla voidaan siis säädellä tarvittavaa vastaanottajuuden astetta ja merkitä käytössä olevien kielten suhdetta toisiinsa. Code-switching occurs when a speaker alternates between two or more languages or language varieties in the same conversation or text. Code-switching as a phenomenon has been investigated fairly extensively, but prosodic features that characterise many of the switches have not gained much attention in previous studies. This article examines the prosody of code-switching instances in more detail. By analysing naturally-occurring conversational data, we will shed light on the role that prosody plays in the interpretation of code-switching instances. The data consist of a 30-minute-long telephone conversation. In the conversation, a lady who was born in Finland but who has lived in Canada for a long time talks with her nephew who lives in Finland. The data include 73 occurrences of code-switching in which the language of the conversation changes momentarily from Finnish to English. The method of our study is Conversation Analysis. The results of the study show that most often the instances of code-switching are produced with raised levels of pitch and intensity. The speakers use higher pitch and intensity typically when uttering loanwords or reported speech. As for loanwords, the prosodic marking invites the recipient to pay attention to the word that carries the rise in order to seek for the recipient’s recognition or reaction to words whose recognition might possibly be problematic. In the case of reported speech, in turn, prosodic features help to create “another voice”. In addition to the changes of pitch and intensity, the quality of voice can be marked in reported speech. In both these cases the prosodic marking carried by the code-switching invites the recipient to pay attention to the words or expressions in question. In addition to raised pitch and intensity, the data included also some occurrences where code-switchings were marked with lowered levels of pitch and intensity. In these cases code-switchings typically consist of expressions that structure the interaction rather than constitute important content words from the point of view of the ongoing narration. They are also more directed towards the speaker herself than towards the recipient. Thus, prosodic changes can be used to regulate the degree of recipiency and to indicate the relationship between the languages that are being used.

Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jota luonnehtivat mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, aistiyliherkkyydet sekä rajoittuneet kiinnostuksen kohteet (APA, 2013). Autismikirjon henkilöillä puheen prosodiaan liittyy usein epätyypillisiä piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastellaan autismikirjon poikien puheen lausumanloppuista nousevaa intonaatiota ja sen käyttöä kysymys- ja kerrontavuoroissa spontaanissa vuorovaikutuksessa. Aihe on tärkeä, koska vaikka autismikirjoon liittyviä prosodisia piirteitä onkin jo tutkittu aiemmin melko paljon, spontaania puheaineistoa, joka mahdollistaisi autismikirjon henkilöiden intonaation käytön havainnoimisen, ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Tutkimuksen aineistona käytetään autenttisia ryhmäkuntoutuskeskusteluja, joissa 11–13-vuotiaat autismikirjon pojat (n = 7) keskustelevat kuntouttajiensa kanssa. Tutkimuksessa käytetään fonetiikan ja keskustelunanalyysin menetelmiä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että autismikirjon pojat osaavat käyttää nousevaa loppuintonaatiota vuorovaikutuskeinona sekä tuottaa että tulkita oikein päättyvyyttä ilmaisevia prosodisia piirteitä spontaanissa vuorovaikutuksessa. He osaavat myös käyttää prosodisia piirteitä korostuskeinoina, kutsua intonaation loppunousun avulla reaktioita muilta osallistujilta sekä ilmaista vastaanottajan huomioonottamista. Autismikirjon pojat vaikuttaisivat siis pystyvän käyttämään hyväkseen intonaatiota vuorovaikutuksellisena resurssina, vaikka vastavuoroinen vuorovaikutus on yleisesti ottaen autismikirjon henkilöille vaikeaa (APA, 2013). Autism spectrum disorder is a neurobiological developmental disorder, characterized e.g. by problems of social interaction, over-sensitity to sensory stimuli as well as restricted interests (APA, 2013). People afflicted with autism spectrum disorder (ASD) often have deviant prosodic features in their speech. This article focuses on the utterance-final rising pitch and its use in questions and narrative turns in the spontaneous interaction of boys with ASD. The topic is important because even if autistic persons’ prosodic features have already been studied rather extensively, spontaneous interaction, which allows observing the use of intonation by persons with ASD, has been studied very little before. The data originate from authentic group therapy sessions where 11–13-year-old boys afflicted with ASD talk with their therapists. Methods of phonetics and conversation analysis are used in the study. The results of the study suggest that boys with ASD are able to use utterance-final rising pitch as an interactional resource as well as to produce and interpret correctly prosodic features that indicate finality in spontaneous interaction. They are also able to emphasize words with the help of prosodic features, call for other participants’ reactions and indicate that they take other participants into account with the help of utterance-final pitch rises. Thus, boys with ASD seem to be able to use intonation as an interactional resource, even though reciprocal interaction is generally speaking difficult for people afflicted with autism (APA, 2013).

Arvioitu teos: Lauri Tavi: Prosodic cues of speech under stress. Phonetic exploration of Finnish emergency calls. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto 2020. Johdanto 59 s. + artikkelit 40 s. isbn 978-952-61-3402-4. Saatavilla verkossa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-3403-1.

Artikkelissa tarkastellaan helsinkiläispuhujien idiolektin muutosta 40 vuoden aika­jänteellä. Kyseessä on sosiolingvistinen reaaliaikatutkimus, jossa yhdeksää 1950-luvulla syntynyttä puhujaa on haastateltu kolme kertaa: 1970-, 1990- ja 2010-luvulla. Haastattelut ovat osa Helsingin puhekielen pitkittäiskorpusta. Analyysin kohteeksi on valittu yhteensä 17 äänne- ja muotopiirrettä, joita on tarkasteltu myös aiemmissa Helsingin puhekielen variaatiota koskevissa tutkimuksissa. Tutkimusaineiston mallinnuksessa ja muutoksen arvioimisessa käytetään bayesilaisia tilastomenetelmiä. Tulokset osoittavat, että muutos on tavallisempaa kuin idiolektin säilyminen muuttumattomana. Koko aineiston näkökulmasta muutos on ollut suurempaa kahden ensimmäisen kuin kahden jälkimmäisen haastattelun välillä; useimmissa tapauksissa muutos on ensimmäisen ja toisen haastattelun välillä tapahtunut puhekielestä yleis­kielen suuntaan. Jälkimmäisellä jaksolla muutokset ovat olleet heterogeenisempiä ja pienempiä, mutta niitä on silti tapahtunut. Ainoastaan yksi tutkituista idiolekteista näyttää olevan 40 vuoden ajanjaksolla melko muuttumaton: siinä muutokset olivat niin vähäisiä, ettei tällä aineistolla saatu varmuutta muutoksen suunnasta. Muutossuuntia tarkasteltaessa pohditaan elämänvaiheiden ja haastatteluista ilmenevien kieli­asenteiden merkitystä idiolektissa tapahtuneiden muutosten tai sen muuttumattomuuden selittäjinä. How and when does an idiolect change? Change in the idiolects of Finnish speakers in Helsinki and methods for studying the change This study concerns real-time change and variation at the individual level. The focus is on nine informants born in the 1950s who have been interviewed three times, in the 1970s, 1990s and 2010s. The database is part of The Longitudinal Corpus of Finnish Spoken in Helsinki. The aim is to find out whether informants’ language use has changed during this time period on the level of phonological and morphological ­variables. Altogether 17 variables have been chosen for analysis. The variability and change of these variables are evaluated using Bayesian statistics. Bayesian analysis enables the illustration of an error margin in the idiolect studies. With its help, it is possible to describe the occurrence of each chosen variable on both an individual and a group level at the same time. The results show that tendencies and changes in language use are partly shared, partly individual. The majority of the idiolects studied have changed over the period of 40 years, and changes have been greater from the 1970s to the 1990s than from the 1990s to the 2010s; only one idiolect can be considered stable. In most of the cases, the proportion of the standard variants have increased from youth (1970s) to adulthood (1990s). Variation and change are discussed in the light of those changes that have taken place in individuals’ lives and the language attitudes they present in their interviews.

Ääntämisen oppiminen on olennainen osa kielen oppimista, ja hyvän ääntämisen tärkein kriteeri on ymmärrettävyys, johon puolestaan vaikuttavat eniten puheen prosodiset ominaisuudet: paino, intonaatio ja kvantiteetti. Näistä kolmesta ominaisuudesta kvantiteetti on suomea toisena kielenä opettelevalle erityisen vaikea oppia, koska se on suomen kielelle hyvin omalaatuinen piirre. Aikaisemmin on tutkittu kyllä yleisesti toisen kielen ja myös suomen kvantiteetin oppimisen tuloksia, mutta ei kvantiteetin opetusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin tehdä selvitys kvantiteetin, kvantiteettioppositioiden ja niistä muodostuvien minimiparien, opetuksen nykytilanteesta eli siitä, opetetaanko suomi toisena kielenä -opetuksessa kvantiteettia ja jos, miten sitä opetetaan. Tutkimuksen aineistona toimi kolme eri aineistokokonaisuutta: kahdeksan opetussuunnitelmaa, 10 S2-oppikirjaa sekä tätä tutkimusta varten toteutetun S2-opettajille suunnatun lomakehaastattelun vastaukset. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: 1) Otetaanko ääntämisen ja kvantiteetin opetus huomioon opetussuunnitelmissa ja jos, miten ne otetaan huomioon? 2) Käsitelläänkö S2-oppikirjoissa ääntämistä ja kvantiteettia ja jos, miten niitä käsitellään? 3) Ovatko kvantiteetti ja kvantiteettioppositioista muodostuvat minimiparit osana S2-opettajien opetusta? Lisäksi selvitettiin, mainitaanko opetussuunnitelmissa kvantiteetin opetuksen yhteydessä minimiparien opetus ja niiden hyödyntäminen, opetetaanko ja hyödynnetäänkö S2-oppikirjoissa kvantiteetin opetuksessa minimipareja sekä millä eri tavoilla opettajat opettavat kvantiteettia ja kvantiteettioppositioista muodostuvia minimipareja ja miten tärkeäksi opettajat kokevat niiden opettamisen. Tutkimus kuuluu soveltavan kielitieteen piiriin: teoriataustana toimii sekä suomen kvantiteetin että S2-opetuksen teoriaa. Opetussuunnitelmia ja S2-oppikirjoja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin, ja S2-opettajille suunnattu lomakehaastattelu toteutettiin kyselylomakkeena, jonka vastaukset dokumentoitiin ja raportoitiin ja edelleen teemoiteltiin ja tyypiteltiin. Näiden kvalitatiivisten menetelmien lisäksi jokaisen aineiston analyysissä hyödynnettiin myös kvantitatiivisia menetelmiä: kvantifiointia ja taulukointia. Tutkimuksen tulosten mukaan ääntäminen ja kvantiteetti otetaan huomioon ja niitä käsitellään sekä opetussuunnitelmissa että S2-oppikirjoissa erityisesti luku- ja kirjoitustaitovaiheessa ja nimenomaan aikuisten opetuksessa. Opetussuunnitelmissa huomioidaan äännekestojen, lyhyiden ja pitkien vokaalien ja yksöis- ja kaksoiskonsonanttien harjoittelu ja oppikirjoissa harjoitellaan erilaisten kestojen kuulemista ja tunnistamista ja toistamista ja ääntämistä. Minimiparien opetusta ja niiden hyödyntämistä kvantiteetin opettamisessa ei mainita yhdessäkään opetussuunnitelmassa, ja oppikirjojenkin kohdalla niitä opetetaan ja hyödynnetään vain kolmessa. Todella vähäistä tai olematonta ääntämisen ja kvantiteetin huomiointi ja käsittely on enimmäkseen lasten opetuksen, perusopetukseen valmistavan opetuksen ja perusopetuksen, sekä kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa. Kaikki kyselyyn vastanneet opettajat opettavat kvantiteettia oppilailleen, ja sen opettamisen tavoissa korostuvat eniten ääntämisharjoitukset ja kuullunymmärtämistehtävät. Suurin osa opettaa kvantiteettia S2-opintojen alusta asti läpi opintojen. Kaikki kyselyyn vastanneista myös pitävät kvantiteettia tärkeänä aiheena S2-opetuksessa, ja suurimmaksi perusteluksi sille nousee kvantiteetin vaikutus merkitykseen ja ymmärrettävyyteen. Opettajien vastaukset ovat kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin hajanaisia, ja tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena voidaankin pitää sitä, ettei ääntämisen ja kvantiteetin opetukselle ole opetussuunnitelmissa, S2-oppikirjoissa eikä myöskään S2-opettajilla yhtenäistä pohjaa, vaikka niiden merkityksestä kielitaidolle on vahvat teorian ja käytännön perusteet. Tutkimuksen tulos nostaa siis puheenaiheeksi S2-opetuksessa tärkeän kvantiteetin opetuksen kehnon tilanteen.

Arvioitu teos: Martina Huhtamäki: En fråga om prosodi? Prosodiska drag hos frågor i Helsingforssvenska samtal. Nordica Helsingiensia 43. Helsinki: Helsingin yliopisto 2015. 100 s. (+ neljä alkuperäisartikkelia). ISBN 978-951-51-1611-6.

Vuorovaikutuksen perusrakenteena voidaan pitää ajatusta siitä, että ensimmäinen puhuja asettaa ne puit- teet, joiden sisällä seuraavan puhujan tulee tuottaa puheenvuoronsa. Responsiivisia vuoroja voidaan kuitenkin näkemyksemme mukaan pitää varsin erilaisina sen suhteen, missä määrin vuoron esittäjän oma toimijuus tulee niissä esiin: (1) myötätoiminnassa toimija säilyttää fokuksen vuorovaikutuskumppanissaan, (2) vastatoiminnassa toimija etualaistaa oman toimijuutensa. Tässä artikkelissa tarkastelemme aluksi aloitteellisen ja responsiivisen vuoron muodostamia kokonaisuuksia, vieruspareja, kartoittaen varhaisesta vuorovaikutuksesta ja aikuisten arkikeskusteluista myötä- ja vastatoimintaa ilmentävien responsiivisten vuorojen prosodisia ominaispiirteitä (sävelkulkuja, äänen voimakkuutta ja rytmiä). Tämän jälkeen tarkastelemme vieruspareja psykoterapiavuorovaikutuksesta ja kirkon työpaikkapalavereista pohtien sitä, kuinka osallistujat voivat responsiivisten vuorojensa hienovaraisen prosodisen säätelyn avulla rakentaa ja ylläpitää institutionaalisia rooleja ja laajoja toiminnan kehyksiä tai haastaa ja manipuloida niitä omien pyrkimystensä kannalta strategisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Sosiologinen prosodian tutkimus näyttäytyy uutena hedelmällisenä tutkimusalueena, jonka avulla on mahdollista päästä käsiksi aiemmin vähemmälle huomiolle jääneisiin sosiaalisiin ilmiöihin.

Artikkelissa käsitellään ei-manuaalisen prosodian ja syntaksin yhteispeliä suomalaisen viittomakielen lauserinnastusrakenteissa. Tietokonenäköpohjaisesti käsitellyn videoaineiston ja äidinkielisten viittojien tekemien kieliopillisuusarvioiden perusteella argumentoidaan, että tunnusmerkittömässä disjunktiivisessa ('tai') ja kontrastiivisessa ('mutta') lauserinnastuksessa on varsin selkeät prosodiset erityispiirteet, kun taas additiivisessa ('ja') lauserinnastuksessa prosodia on vaikeammin yksilöitävissä. Konjunktiottomasti ja täten tunnusmerkkisesti ilmenevän disjunktiivisen ja kontrastiivisen rinnastuksen perusteella artikkeli tarjoaa lisäevidenssiä väitteelle, jonka mukaan manuaalisten merkitsinten poissaolo kasvattaa ei-manuaalisen prosodian roolia lauserinnastuksessa. nonPeerReviewed

Arvioitu teos: Aino Koivisto: Sanomattakin selvää? Ja, mutta ja että puheenvuoron lopussa. Helsinki: Helsingin yliopisto 2011. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7323-6.

Tämä pro gradu -tutkimus tarkastelee suomalaisen viittomakielen päänliikkeitä. Päänliikkeet ovat osa viitottujen kielten ei-manuaalista (ei käsillä tuotettua) artikulointia ja niillä on tutkitusti monenlaisia funktioita viittomisessa yksittäisestä viittomasta aina tekstitasolle asti. Päänliikkeiden sisäisiä vaiheita ja päänliiketyyppien välisiä eroja on tutkittu vain vähän, ja foneettisesta näkökulmasta ei juuri lainkaan. Tämä tutkimus selvittää päänliikkeiden foneettista rakennetta, päänliikkeiden foneettis-fonologisia, kieliopillisia ja tekstuaalisia funktioita sekä pään ja käsien liikkeiden välistä suhdetta. Tutkimus on foneettiseen mittaustietoon perustuva ja foneettiseen deskriptioon pyrkivä tapaustutkimus. Päänliikkeiden funktioita selvitettäessä viitekehyksenä toimii peruskielioppiteoria. Toisaalta tutkimuksessa on myös tekstilingvistisiä sekä kieliteknologisia (tietokoneohjelman laskemaan mittaustietoon perustuva foneettinen analyysi) ulottuvuuksia. Päänliikkeitä koskevia havaintoja suhteutetaan analyysissä suomalaisesta sekä muista viittomakielistä julkaistuun lingvistiseen tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimuksen aineisto on noin yhden minuutin mittainen videomateriaali, jossa äidinkieleltään viittomakielinen, kuuro henkilö kertoo nuorten suomalaisten kuurojen asenteista kuurojenyhdistysten toimintaa kohtaan. Tutkimuksessa käytetään pääasiallisesti kahta analyysivälinettä: ELAN-ohjelmaa ja SLMotion-ohjelmaa. Pää liikkuu aineistossa kaiken kaikkiaan runsaasti. Vaikka pää ja dominoivan käsi ovat molemmat aktiivisia viittomisen aikana, aineiston päänliikkeen ja manuaalisen liikkeen välinen korrelaatio on tutkimuksen tulosten perusteella heikko. Aineiston kuusi päänliiketyyppiä ovat nyökkäys, nyökytys, kääntöliike, kallistus, pudistus ja vertikaalinen listausliike. Nyökytys-, pudistus- ja listausliikkeet ovat toistollisia liikkeitä, nyökkäys-, kääntö- sekä kallistusliikkeet taas yhdestä kolmeen liikevaihetta sisältäviä kertaliikkeitä. Nyökytys- ja pudistusliikkeissä päänliike tyypillisesti ensin kasvaa ja sitten pienenee loppua kohden. Aineiston päänliikkeet merkitsevät muun muassa toteamista, vakuuttelua, kieltoa, topiikkilausekkeen ja sitä seuraavan kommenttiosan välistä siirtymää sekä tekstijakson alkua, ja ne osallistuvat tekstin sidostamiseen viittomatilan merkityksellisen käytön välityksellä. Tutkimuksen tulokset tarjoavat aiheita jatkotutkimukselle muun muassa päänliikkeiden ja manuaalisten liikkeiden keskinäisen ajoittumisen, päänliikkeiden vaiheiden kiihtyvyyden ja vauhdin, sekä päänliikkeiden ja muun ei-manuaalisen artikuloinnin muodostamien prosodisten rakenteiden osalta.

Kirja-arvio Straszer, Boglárka & Brown, Anneli (toim.): Suomen kielen prosodian opettamisen ja oppimisen kysymyksiä.

Phonetic realisation of prominence in Finnish (englanti) 2/2005 (109) Phonetic realisation of prominence in Finnish The article reports the results of studies on the phonetic realisation of prominence in Finnish. The results reveal that the mora is an important metrical unit in Finnish. It is shown that although the Finnish word stress system is phonologically exceptional among syllabic trochee languages, it is not exceptional phonetically, since if the first syllable of a word is light, stress is realised partly during the second syllable. It is observed that stress is realised by means of durations, so that a segment has a longer duration when contained within the sequence of the first two morae of a metrical foot than later in the same foot. In a primarily stressed foot the durational differences are larger than in a secondarily stressed foot. The study results show that, contrary to what is often claimed, word stress by itself is not realised tonally. It is found that sentence accent is realised mainly in the sequence delimited by a words first two morae. Accent is realised as a tonal rise-fall: a rise during the words first mora, and most of the fall during the second mora. In strong accent, the rise-fall tone is more extensive than in moderate accent, and durations are lengthened in strong accent but not in moderate accent. The writer shows that the motivation for certain durational variations in the first two syllables from one word structure to the next is to guarantee that the accentual rise-fall occurs in a uniform manner independently of word structure. It is observed that word length has no effect on segment durations. Finally, it is argued that in a language such as Finnish, with its particular quantity system and moraic alignment of prominence, durational variations in the first two syllables from one word structure to the next and independence of segment durations in terms of word length are necessary if the tonal realisation of accent is to be uniform. Kari Suomi

Kirja-arvio O’Dell, Michael: Intrinsic timing and quantity in Finnish.

Intonation units (englanti) 2/2005 (109) Intonation units The article looks at how intonation units are identified when transcribing speech and presents a method for making this easier to accomplish. The writers compare the use of early twentieth-century Finnish intonation models with the international models used today. In 1910, Peltonen presented prominence and segmentation using a multi-level hierarchy and concluded that prominence is produced as a result of the combined effect of many rhetorical means. Such means include dynamic, tonal and temporal changes in speech as well as expressions and gestures. Sadeniemi (1949) also described multiple stages in the prosodic segmentation of speech and regarded the content of speech units as an important segmentation criterion in addition to the phonetic characteristics. For Sovijrvi (1946), the main segmentation criterion was rhythm, or the quantitative congruence of units at the same level in the segmentation hierarchy. The models presented during the first half of the twentieth century were often based on Gestalt psychology, and the same problems are among those considered today in human cognition-based linguistic research. For example, Chafe (1994) refers to the influence of memory function in speech segmentation. From their transcriptions of Finnish and Finno-Swedish dialect data, the writers conclude that intonation units can, in principle, be divided into two categories: major and minor. Major intonation units contain a distinct thought and have clear boundaries. They usually end with a distinctly falling intonation, sometimes a creaky voice, and the final syllables may be completely voiceless or even absent. After a major unit there is nearly always a pause, often a long one. The most common global form incorporates pitch declination, which is the result of diminishing breath pressure, but the characteristic features of the global form vary from dialect to dialect. Minor intonation units are the most difficult to distinguish, as this requires an overall understanding based on many different criteria, as well as an awareness of rhythm. The normal duration of such units, which is less than two seconds, fits into the time frame of the working memorys phonological loop. To help in the prosodic segmentation of speech data, the writers propose an application sequence for the criteria, in which strong criteria are applied first, followed by weak criteria. The criteria for major and minor intonation units are presented as follows: Intonation units Strong criteria Weak criteria major boundaries, form content, (core) minor form, rhythm content, boundaries, core A boundary is a pause and/or a change in intonation, speed of delivery or loudness. Form mainly refers to the form of F0 curve, but also coherence brought about in any other way, and content is the units grammatical, semantic or pragmatic content. Core is the prominent part of the unit and can be of varying length. In a major intonation unit, for example, one minor unit may be more prominent than the other units. The writers follow Chafes manner of transcribing minor intonation units, putting each one on a separate line. Major intonation units can be presented as groups of minor intonation units in the same way as lines of verse are grouped into stanzas. Eija Aho & Eeva Yli-Luukko

Kirja-arvio Routarinne, Sara: Tytöt äänessä. Parenteesit ja nouseva sävelkulku kertojan vuorovaikutuskeinoina

Intonation pattern in upper Satakunta [html] (englanti) 1/2001 (105) Eeva Yli Luukko (eeva.yli-luukko@kotus.fi) INTONATION PATTERN IN UPPER SATAKUNTA The typical intonation pattern of a speaker of the Tyrv dialect in the upper Satakunta region of western Finland is acoustically almost the mirror image of the declination model: the pitch rises steadily in a series of peaks and is followed by a sharp fall after the final peak. This final drop in pitch is distinct and easy to hear, especially if its intensity remains strong. Following this sharp fall in pitch there is a low plateau of one or two (sometimes more) syllables before the end of the sequence. The writer calls this phenomenon, composed of the fall and the plateau, the L-curve. The progressively rising intonation is a particular feature of the Tyrv dialect, but the final element, the L-curve, is found extensively amongst the western Hme dialects. The writer first describes the acoustics of the Tyrv dialect intonation pattern using the diagrams compiled by Aarni Penttil in his analysis of the dialect in 1958. The diagrams demonstrate firstly that the FO contour and intensity are independent of each other. Secondly, the diagrams illustrate a tonal division into two levels: a lower level covering short sentences, phrases and individual words, and an upper level for units of one or more sentences. At the end of this unit is the L-curve. To investigate the function of the L-curve, the writer conducted an auditive analysis of one multi-part narrative in which a male speaker born in upper Satakunta in 1886 describes how he got married. The L-curve almost always appeared in a critical element of the narrative or a section of it. If it appeared elsewhere it was, nevertheless, connected with a significant matter in the narrative (e.g. a key person, an important location) or otherwise concerned an affective matter (e.g. alcohol, a broken promise). In a question-answer sequence the L-curve would conclude a precise and emphatic reply. The L-curve was related to sentence stress in that the fall was always in a word with sentence stress. The textual focus marked by the L-curve was, however, generally longer than one word, comprising instead the entire tonal unit ending in the L-curve.

Kirja-arvio Hint, Mati: Eesti keele astmevahelduse ja prosoodiasüsteemi tüpoloogilised probleemid

Essence of the Estonian prosodic system in the light of its historical development (englanti)

Kirja-arvio Iivonen, Antti & Nevalainen, Terttu & Aulanko, Reijo & Kaskinen, Hannu: Puheen intonaatio

Kirja-arvio Csüry, Valentin: Die Satzmelodie im Ungarischen

Steigend und fallend intonierte Nachsätze in den Häme-Mundarten (saksa)

Über Inversion und Satzakzent (saksa)

Vorläufige Messungsbeobachtungen über den Wortakzent der finnischen Hochsprache (saksa)

Mehr über die livischen Intonationen (saksa)

Kirja-arvio Penttilä, Aarni: Suomen ja sen lähimpien sukukielten painotusoppia

Noch über die Intonation der livischen Sprache (saksa)

Über die Intonation im Livischen (saksa)

Remarques sur l'intonation de la phrase interrogative en finnois (ranska) Kielenainekset aksentti (kieli: suomi, sivulla: 35) analyysitaso (kieli: suomi, sivulla: 35) demarkatiivinen (kieli: suomi, sivulla: 37) intonaatio (kieli: suomi, sivulla: 36-) kulminatiivinen (kieli: suomi, sivulla: 37) kyllä (kieli: suomi, sivulla: 41) niin (kieli: suomi, sivulla: 41) perussävel (kieli: suomi, sivulla: 35) proeminentti (kieli: suomi, sivulla: 35-)

De la quantité comme facteur distinctif (ranska)

Recherches relatives à l'intonation (ranska) Kielenainekset tuiatama (kieli: viro, sivulla: 14)

Kirja-arvio Wiik, Kalevi: Finnish and English vowels. Kielenainekset komparatiivinen (kieli: suomi, sivulla: 68) konfrontatiivinen (kieli: suomi, sivulla: 68) kontrastiivinen (kieli: suomi, sivulla: 68)

À propos des recherches sur l'intonation (ranska)

Kielenainekset ha(a)hka (kieli: suomi, sivulla: 55) hahka (kieli: suomi, sivulla: 55)

Über die s.g. prosodischen Eigenschaften der Laute (saksa) Kielenainekset asemominen (kieli: suomi, sivulla: 186) durativiteetti (kieli: suomi, sivulla: 185) dynaatio (kieli: suomi, sivulla: 186) dynamiteetti (kieli: suomi, sivulla: 185) dyniteetti (kieli: suomi, sivulla: 182) dynitudi (kieli: suomi, sivulla: 184) fonolatitudinaalinen (kieli: suomi, sivulla: 184) fonominen (kieli: suomi, sivulla: 182) kvalitudi (kieli: suomi, sivulla: 184) kvantiteetti (kieli: suomi, sivulla: 183) kvantitudi (kieli: suomi, sivulla: 184) latitudi (kieli: suomi, sivulla: 183) semodurativiteetti (kieli: suomi, sivulla: 185) semodynamiteetti (kieli: suomi, sivulla: 185) semokoloriteetti (kieli: suomi, sivulla: 186) semominen (kieli: suomi, sivulla: 185) semotonaliteetti (kieli: suomi, sivulla: 187) spesifiikkinen (kieli: suomi, sivulla: 184) tonaatio (kieli: suomi, sivulla: 186) toniteetti (kieli: suomi, sivulla: 182) tonitudi (kieli: suomi, sivulla: 184) äännös (kieli: suomi, sivulla: 181)

Une forme de discours emphatique en finnois (ranska)

Kirja-arvio Lieberman, Philip: Intonation, perception, and language

Beobachtungen über Emphase (saksa)