Search

publishedVersion Non

Civic competence or national competitiveness? The framing of information literacy in the Finnish policy documents The study examines information literacy (IL) from a policy perspective with the objective of analyzing how IL is framed in Finnish policy documents. Three policy frames were identified using an analytical framework drawn upon research literature. IL was associated with continuous learning, national competitiveness and civic competence. Ensuring skilled workforce together with active and digital citizenship was emphasized in the policy objectives framing IL. The findings reveal IL as a fragmented concept in policy documents. Instead of incremental development, the promotion of IL is scattered across different policy areas and ministries. Therefore, the national policy lacks a shared and public problem definition about what makes IL a societal issue. As a conclusion, rather than focusing on separate skills and competencies,IL should be acknowledged as an ambiguous political concept including multiple definitions, interests and ways...

Kosto-orientaatiolla on aiemmassa tieteellisessä tutkimuksessa todettu olevan yhteys väkivaltarikollisuuteen, mutta ilmiöstä tarvitaan vielä lisätutkimusta etenkin nuorten osalta. Kosto-orientoituneisuudella tarkoitetaan henkilön yleistä valmiutta ja halukkuutta kostaa kokemansa vääryys tai haitta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kosto-orientaation yhteyttä nuorten tekemiin väkivaltarikoksiin. Lisäksi tarkastellaan, onko kosto-orientaation ja väkivaltarikosten yhteydessä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Tutkimus perustuu Nuorisorikollisuuskysely 2016 -kyselyaineistoon, johon vastasi 6061 yhdeksäsluokkalaista nuorta eri puolilta Suomea. Analyysimenetelmänä käytetään logistista regressioanalyysia. Tutkimustulosten mukaan aiemmasta tutkimuksesta tunnetut riskitekijät kuten sukupuoli, aiemmat uhrikokemukset, riskinotto, riskirutiinit, vanhempien sosiaalinen kontrolli ja koulun ja koulumatkan turvallisuus ovat yhteydessä väkivaltarikoksiin. Kun muut väkivaltaa selittävät tekijät vakioitiin, kosto-orientaatio oli heikosti yhteydessä väkivaltarikosten tekemiseen. Moderaatioanalyysissa sukupuolten välillä ei ollut merkitsevää eroa kosto-orientaation ja väkivaltarikosten yhteydessä.

publishedVersion Non

Kirja-arvio publishedVersion Non

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, mitä nuorten kuntoutujien toimijuuden muodostuminen edellyttää kuntoutuksen ammattilaisten näkökulmasta. Laadullista tutkimusta varten haastateltiin ammattilaisia, kuten psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, opettajia ja erityisopettajia, neljässä ryhmähaastattelussa. Haastatteluissa keskityttiin erityisesti mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi kuntoutukseen osallistuvien nuorten toimijuuteen. Toimintamahdollisuuksien lähestymistapaa soveltamalla tutkimus osoittaa, että nuoret tarvitsevat mahdollisuuksia toimia omaehtoisesti ja tehdä omassa elämässään terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin sekä opiskeluun ja ammattiin liittyviä valintoja. Ammattilaisten näkökulmasta toimintamahdollisuuksien muodostuminen mahdollistaa kuntoutumisen ja on kuntoutuksen edellytys. Kuntoutus ei tue toimijuutta, jos se ainoastaan vastuullistaa nuoria tarjoamatta heille aitoja ja omaehtoisia valinnan mahdollisuuksia. Toisin sanoen toimintamahdollisuudet eivät ole vain yksilöstä kiinni vaan kytkeytyvät toimintaympäristöön. Tästä syystä kuntoutukseen suunnattujen resurssien vähyys ja joustamaton organisointi usein vaikeuttavat toimijuuden ja toimintamahdollisuuksien muodostumista. Esteenä ovat esimerkiksi vähäiset resurssit terveydenhuollossa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Toisaalta joustamattomat tavat tarjota terveyspalveluita tai tukea nuorten oppimista ja sosiaalisia suhteita koulussa ovat esteenä toimijuuden muodostumiselle ja siten kuntoutumiselle. Abstract Agency of young recoverees from the viewpoint of rehabilitation professionals In this study, we examine the requisites for agency of young recoverees from the perspective of rehabilitation professionals. For this qualitative study, professionals such as psychologists, social workers, teachers/special educators were interviewed in four group interviews. The interviews focused in particular on the agency of young people in rehabilitation due to mental and behavioral disorders. Applying the capability approach, the article suggests that young people need opportunities to act independently and make choices in their own lives related to health, social relations, education and profession. From the point of view of the professionals, this is a prerequisite for rehabilitation. Rehabilitation does not support agency if it only makes young people responsible without offering them genuine choices in life. In other words, the formation of capabilities does not dependent only on the individual but also on the environment. For this reason, the scarcity of resources for rehabilitation and rigid organization often hinder agency and capabilities. Obstacles include, for example, limited resources in health care and vocational rehabilitation. On the other hand, inflexible ways of providing health care services or supporting young people’s learning and social relations at school stymies the formation of agency, and therefore, rehabilitation. Keywords: rehabilitation, agency, capabilities, professionals

publishedVersion Non

publishedVersion Non

Sukupuolten tasa-arvon uskotaan suomalaisessa yliopistossa jo toteutuneen. Silti epätasa-arvoa tuottavat käytännöt ovat jatkuneet vuosikymmenestä muodostuvat muuttuvassa yliopistoinstituutiossa. Aineistonamme on 30 urahaastattelua (vuosilta 2018–2020) naisilta, jotka ovat tehneet tutkimus- ja innovaatiotyötä terveysteknologian aloilla yliopistoissa. Metodologiana on institutionaalinen etnografia. Analysoimme yliopistoinstituution sukupuolittuneita käytäntöjä ja sukupuolten epätasa-arvon tuottamista väitöstutkijan, tutkijatohtorin, yliopistotutkijan ja professorin uravaiheissa. Pureudumme nimenomaan epätasa-arvon pysyvyyksiin. Peilauspintana käytämme 1980-luvun alun ja vuosituhannen vaihteen tutkimuksia naisten tutkijanuran ongelmista. Analyysi osoittaa sitkeitä sukupuolten epätasa-arvoa tuottavia käytäntöjä kaikissa uravaiheissa. Näitä käytäntöjä ovat erityisesti äitiyden ja tutkimustyön yhdistäminen sekä miesten keskinäiset verkostot ja suosimisjärjestelmät. Tasa-arvon edistämiseksi 2020-luvun yliopistoissa tarvitaan näiden pysyvyyksien tunnistamista ja järjestelmällistä toimintaa niiden murtamiseksi.

publishedVersion Non

Artikkeli käsittelee kääntäjien työn muutosta ja kääntäjien toimijuuden mahdollisuuksia digitalisoituneessa ja alustoituvassa työssä. Kiinnostuksemme kohteena on kääntäjien oma ymmärrys käännöstyön muutoksen prosesseista. Miten ne vaikuttavat kääntämisen työprosessiin, asemaan työmarkkinoilla ja keinoihin, joilla kääntäjät pystyvät toimimaan oman autonomiansa säilyttämiseksi? Kytkemme tulokset laajempiin keskusteluihin alustataloudesta, työprosesseista ja toimijuudesta työelämässä. Tutkimusaineistona käytämme yhteistyössä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton kanssa kerättyä pääosin avovastauksia sisältävää verkkokyselyaineistoa. Tulostemme mukaan kääntäjien toimijuus suhteessa omaan työprosessiinsa, työn ehtoihin ja vaikutusmahdollisuuksiin on kaventunut. Kääntäjät kokevat työhön liittyvän toimijuutensa olevan alisteista digitalisaatiolle ja sitä ohjaavalle liiketoimintalogiikalle. Tässä mielessä toimialana kääntäminen näyttäytyy hyvin samantyyppisenä kuin moni muu digitalisoituva ja alustoituva toimiala. * * * This article examines the changes in translators’ work and the possibilities of agency in the digital era of platform work. The object of our interest is the translators’ own understanding of the processes of change in their work: How do these changes affect the work process, their position in the labor market, and the means by which they are able to act to preserve their own autonomy? We connect the results to the broader discussion about platform economy, work processes and agency in working life. As research material, we use a set of answers to an online survey, collected in co-operation with the Association of Finnish Translators and Interpreters. According to our results, translators’ agency has narrowed in relation to their own work process, working conditions, and opportunities for influence. Translators feel that their work-related agency is subordinate to digitalization and the business logic that guides it. In this sense, translation as an industry appears to be very similar to many other digitalizing and initializing industries.Keywords: translation work, digitalization of work, platform work, agency, work process

publishedVersion

Pääkirjoitus publishedVersion Non

Harnessing the unexpectedness in co-creation: How uncertainty shapes the practices of co-creation in participatory budgeting? Recently, co-creation has been promoted as a bottom-up approach for fostering democratic processes relating to the knowledge production in governance. Participatory budgeting, which enables citizens to work with professionals or other stakeholders to design and decide how common funds are allocated, is considered as a form of co-creation. Based on empirical data collected in the city of Tampere and in the municipality of Inari, the article scrutinizes participatory budgeting, specifically where the diversity of participants and working cultures of local administrations introduce uncertainty in co-creation. To facilitate co-creation, there is a need to distinguish different practices of co-creation and identify their enabling or restricting elements. The article distinguishes among six practices:1) organizational commitment, 2) identification of actors and initiation of collaborative partnerships, 3) resourcing, 4) leadership, 5) identification of expertise and knowledge,and 6) emotional work.

Työn merkityksellisyyden rakentamista ohjaa moraalinen kehys; se auttaa ihmistä valitsemaan asioita, joihin hän sitoutuu. Yksilön moraaliseen kehykseen voi kytkeytyä hänen ammatilleen ominainen eetos. Tarkastelen akateemista professiota, jonka työskentelyedellytyksiä viime vuosikymmeninä toteutetut yliopistouudistukset ovat muovanneet. Kysyn, miten kasvatustieteitä, lääke- ja biotieteitä ja kielitieteitä edustavat tutkija-opettajat suhtautuvat yritysmäisen yliopiston arvostamiin asioihin ja sen heille asettamiin vaatimuksiin sekä millaisia jännitteitä nämä suhtautumistavat ilmentävät liittyen työn merkityksellisyyden rakentamiseen. Aineistona ovat teemakirjoittamisen menetelmällä kerätyt tutkija-opettajien kuvaukset suhteestaan työhönsä ja yliopistossa tapahtuneisiin muutoksiin. Tunnistin aineistosta viisi erilaista suhtautumistapaa: 1) yritysmäisen yliopiston vastustus, 2) työssä kuormittuminen ja resurssipulasta kärsiminen, 3) toimintaedellytysten yleinen analysointi ja kritisointi, 4) tyytyväisyys yliopistotyössä ja 5) itsenäinen, vaikutusvaltainen toimijuus. Eroja suhtautumistavoissa näyttivät tuottavan opetus- ja tutkimustyön resurssien epätasainen jakautuminen sekä tutkija-opettajien erilaiset vaikutusmahdollisuudet ja kokemukset arvostuksen saamisesta työssään. Yliopisto todennäköisesti kykenisi toteuttamaan yhteiskunnallista palvelutehtäväänsä monipuolisemmin, jos arvostusta osoitettaisiin ja resursseja jaettaisiin tasapuolisemmin eri tieteenaloilla ja erilaisissa positioissa tehtävälle yliopistotyölle.

Tarkastelemme artikkelissa tiedon yhteistuottamista asuinalueiden kehittämisessä. Asuinalueiden kehittämishankkeet tuovat yhteen erilaisia toimintakulttuureita, toimijoita ja tiedon muotoja, mikä synnyttää tarpeen tarkastella, millaisen tiedon tai kenen asiantuntijuuden pohjalta asuinalueita kehitetään ja millaisia menetelmiä ja valmiuksia tämä edellyttää. Tarkastelemme kahdessa tamperelaisessa lähiökehittämishankkeessa, miten tietoa asuinaluekehityksessä yhteistuotetaan. Tesoman osallistuvan budjetoinnin ja Annala-Kaukajärven yhteiskehittämishankkeen aineisto on kerätty toimintatutkimuksella ja havainnoimalla. Jäsennämme tiedon yhteistuottamisprosessia teema-areenan käsitteellä teeman luonnetta ja kontekstia, toimijoita, vuorovaikutuksen paikkoja ja keskustelun kulkua analysoimalla. Tiedon yhteistuottaminen edellyttää organisaatiolta epävarmuuden sietoa ja yhteistuottamisen ymmärtämistä kahdensuuntaisena vuorovaikutusprosessina. Se vaatii resursseja, vastuiden määrittelyä ja strategista suunnittelua. Organisaatioiden sisäiset vuorovaikutus- ja viestintäprosessit ja tiedon yhteistuotannosta vastaavien ammattilaisten vuorovaikutustaidot vaikuttavat prosessin onnistumiseen.

Puolet suomalaisista hoiva-alan ammattilaisista vanhuspalveluissa kokee, että teknologia ei paranna heidän mahdollisuuksiaan tehdä työtään hyvin. Moninäkökulmaista ymmärrystä teknologian käytöstä hoivatyössä on edelleen niukasti. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoitajien, johtajien ja teknologian kehittäjän käsityksiä digitaalisen toiminnanohjausjärjestelmän käytöstä tehostetun palveluasumisen yksikössä. Aineistona oli 11 teemahaastattelua, jotka analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineiston analyyttisenä lukutapana hyödynnettiin affordanssiteoriaa. Tutkimuksessa havaittiin, että toimijat mieltävät saman järjestelmän päätehtävän eri tavoin: hoitajat päivittäisten työsuoritteiden tukijärjestelmänä, johtajat asiakastietojärjestelmänä ja teknologian kehittäjä hoidonohjausjärjestelmänä. Lisäksi toimijat kuvasivat järjestelmän avaamia toimintamahdollisuuksia ja rajoitteita osittain eriävillä tavoilla. Hoitajien näkökulmasta järjestelmä helpottaa oman työn johtamista ja organisointia mutta rajoittaa ammattilaisen autonomiaa ja joustavuutta asiakaskohtaamisissa. Teknologian kehittäjän ja johtajien näkökulmista järjestelmä tukee palveluiden kokonaisvaltaista sujuvuutta, jota kuitenkin rajoittaa tietojärjestelmien puutteellinen integraatio. Eri käyttäjien työtehtävät ja työn tavoitteet ovat erilaisia, joten he kokevat merkityksellisiksi toiminnanohjausjärjestelmän eri toimintamahdollisuudet. Nämä eri toimijoiden kokemat tarjoumien ja rajoitteiden rajapinnat voivat luoda teknologian käyttötilanteissa jännitteitä ammattilaisten työn arkeen. Digital ERP system - support or constraints for elderly care? Half of Finnish care professionals in elderly care services feel that technology does not enable them to do their work well. There is still a lack of multi-faceted understanding of the use of technology in care work. The purpose of this study was to explore the perceptions of caregivers, managers, and a technology provider about the use of a digital enterprise resource planning (ERP) system in a residential elder care unit. The empirical data consisted of 11 thematic focused interviews. As an analytical approach, we used data-driven content analysis and affordance theory as an interpretative framework. The study found that different professional groups perceive the main function of the same system in different ways: caregivers as a support system for daily tasks, managers as a client information system, and a technology provider as a care management system. In addition, each party described the possibilities and constraints of use in different ways. From the professionals’ perspective, the system helps to facilitate the management and organisation of their own work but limits their professional autonomy and flexibility to make their own decisions concerning clients’ situational needs during the encounters. From the perspective of the technology provider and managers, the system supports the administration of the work tasks and services but is limited by the lack of its integration into other information systems in use. The results indicate that different users have different work tasks and work objectives, and therefore the different functionalities of the ERP system become relevant for them. The use of ERP may thus be manifested in care work as tensions between the possibilities and restrictions that the use of technologies creates in everyday care work.

Sienestys ja muu keräily on Suomessa suosittua ja laajamittaista. Se sijoittuu useimmiten metsiin, joiden elämää rytmittää päätehakkuiden, istutusten ja harvennusten kierto. Nopeakiertoiseen puuntuotantoon keskittyvä ja sitä erilaisilla materiaalis-semioottisilla käytännöillä ensisijaistava metsätalous nimetään artikkelissa plantaasiosentriseksi, feministisen talousmaantieteen kapitalosentrismin kritiikkiä mukaillen. Plantaasiosentrisissä järjestyksissä plantaasimainen, yksipuolistava, hierarkkisesti järjestynyt, pakotettuun monilajiseen työhön perustuva ja ajallisia katkoksia tuottava alkutuotanto jättää varjoonsa keräilyn kaltaisia moninaisia toimeentulon käytäntöjä ja kaventaa ymmärrystä olemassa olevista ja mahdollisista metsien talouksista. Metsätalouden plantaasiosentrismin ongelmaa lähestytään soveltamalla postkapitalistista metodologiaa eli tarkastelemalla sienestystä omaehtoisena ja elinvoimaisena toimeentulon ja hyvinvoinnin tuottamisen muotona, sekä analysoimalla sen tilanteista ja osittaista yhteen kietoutumista plantaasimaisen tuotannon kanssa. Empiirisesti tarkastelu pohjautuu korvasienestäjien kanssa kerättyyn kävelyhaastatteluaineistoon. Analyysi osoittaa, että vaihtelevan materiaalisen toimeentulon lisäksi ja rinnalla sienestys tuottaa harjoittajilleen hyvinvointia ja merkityksellisiä suhteita. Nämä suhteet eivät ole vain ihmisten välisiä: sienestys avaa mahdollisuuksia tarkastella metsien talouksia osallistumisena monilajisten elämää ylläpitävien verkostojen toimintaan. Plantaasimainen puuntuotanto on kuitenkin toistaiseksi erottamaton osa sienestyksen materiaalisia olosuhteita ja siihen kiinnittyviä ymmärryksiä, ja se muokkaa myös metsän moninaisten talouksien käsitteellistämistä. Plantaaseihin sopeutuminen tai niiden läsnäolon tunnistaminen ei kuitenkaan väistämättä tarkoita plantaasiosentrismiin myöntymistä. Metsiin paikantuva moninainen tuotanto ja sen esiin lukeminen luo ja ylläpitää mahdollisuuksia tulla toimeen paitsi elinympäristöjä raunioittavien käytäntöjen kanssa, myös niistä riippumatta ja niiden jälkeen.

Tässä artikkelissa tarkastelen vertaisryhmätoimintaan osallistuneiden äitien kokemuksia ryhmän tarjoamasta omasta ajasta. Kysyn, mitä vertaisryhmän tarjoama oma aika äideille merkitsee. Tutkimuksen aineistona ovat kahdenkymmenenkolmen ryhmän toimintaan osallistuneen äidin haastattelut ja osallistuvan havainnoinnin perusteella kirjatut muistiinpanot. Aineisto on analysoitu fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa soveltaen. Tulosten mukaan oma aika merkitsee äideille ensinnäkin hengähdystaukoa, joka tarkoittaa irtaantumista lapsen hoivasta. Se antaa mahdollisuuden irtiottoon, joka merkitsee arjesta irtaantumista. Vaikeissa elämäntilanteissa irtiotto saa merkityksensä henkireikänä. Tutkimuksen perusteella vertaisryhmän tarjoama oma aika voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisena irtaantumisena niin hoivatyöstä kuin muustakin arkielämästä.

Inkontinenssi, eli virtsan- tai ulosteenkarkailu, on yleinen vaiva. Kehon vuodoista ja vuotojen hallitsemiseen käytettävistä vaipoista, eli inkontinenssisuojista, kuitenkin vaietaan. Jätteiden tavoin ne ovat hyvinvointivaltiossa hyvinvoinnin katveessa. Erilaiset yhteiskunnan rakenteet ja käyttäytymisen normistot sulkevat vaipat hallinnollisen kielen ulkopuolelle ja tekevät niistä näkymätöntä ja jotain, minkä ei kuuluisi häiritä. Vaippajäte on siis kaksinkertaisesti katveessa, vaikka toisaalta läsnä kaikkialla. Tällaiset hyvinvoinnin vaietuimmat nurkat tulisi ottaa tarkasteluun visioitaessa ekohyvinvointivaltiota, jossa ekologisesti kestävä, hyvä elämä on voitava taata kaikenlaisille kehoille, myös pidätyskyvyttömille. Analysoimme suomalaista vaippataloutta kartoittavia havainto- ja haastatteluaineistoja yhdistäen monipaikkaisen etnografian menetelmiä feministiseen tieteenteknologiaan ja derridalaiseen dekonstruktion tutkimusperinteeseen. Piirrämme artikkelissamme ekohyvinvointivaltion suuntaviivoja inkontinenssin ja vaippatalouden näkökulmasta. Väitämme, että ekohyvinvointivaltion on oltava vuotaville kehoille suunniteltu hyvinvointivaltio: kyse on esimerkiksi hoitoketjuista, ennaltaehkäisystä ja kuntoutuksesta, julkisen tilan ja hoivarakentamisen suunnittelusta sekä terveysturvallisesta sanitaatiosta, jota viemäröinti ei yksin ratkaise.

Kaupungistuminen jatkuu ja kaupunkimaisen elämäntyylin suosio kasvaa edelleen. Taloudellisten kasvuvaatimusten lisäksi kaupungit yrittävät nyt pikaisesti vastata kestävän kehityksen vaatimuksiin. Käynnissä on kaupunkien kestävyysmurros, jota tehdään erilaisten kestävyystoimien avulla. Käyttämättömäksi jääneitä teollisuusalueita puhdistetaan ja muutetaan asuin- ja liikekäyttöön, puistoja ja viheralueita rakennetaan teollisen infrastruktuurin tilalle, kiinteistöihin tehdään energiaremontteja ja alueita valmistellaan kohtaamaan ilmastonmuutoksen seuraukset. Kaupunkien kestävyystoimet nostavat asumisen hintaa ja houkuttelevat hyvätuloisia ihmisiä ydinkaupunkiin palveluiden, liikenneyhteyksien ja puistojen äärelle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen ekogentrifikaatiota. Tutkimuskirjallisuuden pohjalta tekemäni määritelmän mukaan ekogentrifikaatio on symbolisten ja/tai materiaalisten ekologisten toimien avulla tahallisesti tai tahattomasti tuotettua alueen asukasrakenteen sosioekonomista muutosta varakkaiden alueeksi. Etsin tutkimuskirjallisuudesta vastausta kysymykseen, miten kaupunkien kestävyysmurros mahdollisesti vaikuttaa alueelliseen erilaistumiseen. Kysyn kirjallisuudelta, millaisia muotoja ekogentrifikaatiolla on, miten kestävyysmurros vaikuttaa alueellisen erilaistumisen dynamiikkaan ja mitä asialle pitäisi tehdä. Vastaavaa keskustelua ei olla Suomessa vielä juuri käyty. Tutkimus tuo lisää tietoa kestävyysmurroksen toisinaan yllättävistäkin sosiaalisista seurauksista. Ekohyvinvointivaltion kehittämisessä näihin tulee kiinnittää huomiota, mikä edellyttää empiirisen tutkimuksen kohdistamista kaupunkien kestävyystoimien moninaisiin vaikutuksiin.

Puheenvuoro nostaa esiin Kertomuksen vaarat -tutkimusprojektin kohtaamia ja käsittelemiä tiedeviestinnällisiä haasteita sosiaalisessa mediassa. Projekti loi sosiaalisessa mediassa ainutlaatuisen joukkoistamiskampanjan, jolla kerättiin esimerkkejä kertomusmuodon välineellisestä käytöstä eri elämänalueilla. Kerättyjen esimerkkien popularisoivat narratologiset analyysit hankkeen Facebook-sivulla ovat herättäneet tunnereaktioita laidasta laitaan. Katsauksessa pohditaan kirjallisuustieteen, kertomuspuheen, affektien ja sosiaalisen median suhdetta sekä analysoidaan hankkeen omia toimintatapoja. Mitä "Kertomuksen vaarojen" sometoiminnasta voisi oppia?

Pormestarimalliin kohdistuva kiinnostus on Suomessa kasvanut maltillisesti viime vuosina. Tässä artikkelissa on tarkasteltu niitä aiemmassa tutkimuksessa ja suomalaisessa julkisessa keskustelussa esiintyviä argumentteja, joilla pormestari- ja virkajohtajamalleja perustellaan ja vastustetaan. Artikkeli tuottaa uutta tietoa pormestarimalliin liitetyistä tavoitteista, odotuksista ja uskomuksista. Tutkimuksen empiirinen aineisto koottiin pormestarimallia koskevasta internetistä kerätystä media-aineistosta. Aineisto analysoitiin teorialähtöisesti rakennetun analyysikehikon ohjaamana keskittyen johtamisen ammattimaisuuteen, poliittisen johtamisen vahvistamiseen, demokratian edistämiseen sekä johtamisen selkeyteen liittyviin argumentteihin. Analyysin tuloksena tunnistettiin neljä väittämäparia, jotka tiivistävät pormestarimalliin liittyviä uskomuksia, odotuksia ja tavoitteita. 1) Pormestarimallin uskotaan vahvistavan demokratiaa, mutta keskittävän valtaa. 2) Poliittisen johtamisen uskotaan vahvistuvan, mutta johtamisen epäammattimaistuvan. 3) Pormes- tarimallin avulla uskotaan voitavan murtaa status quo, ja samalla johtamisen aikajänteen arvellaan lyhenevän. 4) Pormestarimallin uskotaan parantavan kunnan ja kuntalaisten välistä suhdetta ja selkeyttävän poliittisen ja virkajohdon välistä suhdetta. Kokonaisuutena tarkastellen pormestarimalliin liitettävät uskomukset, odotukset ja tavoitteet ovat varsin epämääräisiä ja abstrakteja. Pormestarimallilla uskotaan päästävän perustavanlaatuiseen ja kokonaisvaltaiseen kuntajohtamisen muutokseen, jossa muutoksen kohteena ei ole pelkästään kunnan johtohahmo, vaan laajemmin kuntajohtamisen rytmi, suunta ja perusta.

Sisäilmaongelmien yhteys erilaisiin terveysongelmiin on edelleen osittain kiistanalainen. Tämä voi vaatia sisäilmasta oireilevilta tai sairastuneilta tavallista intensiivisempää identiteettityötä. Analysoimme tässä tutkimuksessa diskurssianalyyttisestä näkökulmasta, millaisia erilaisia identiteettejä vastaajat tuottivat, kun he kirjoittivat kokemuksistaan työpaikkansa sisäilmaongelmista. Esseeaineisto oli kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta (N=20 vastaajaa). Tunnistimme kuusi erilaista identiteettiä, joissa kussakin kirjoittaja haki eri tavoin moraalista tunnustusta itselleen: normaali yksilö, hyvä ihminen, rationaalinen toimija, oikeutettu uhri, kärsimyksen viisastama ja yhteisten oikeuksien ajaja. Identiteetit erottuivat toisistaan sen mukaan, kuinka eroa sairastuneen ja terveiden välille rakennettiin, korostiko kirjoittaja niissä yksilöllisiä ominaisuuksia vai ryhmäjäsenyyksiä, kuinka heikkoja tai vahvoja toimijuuksia identiteetit tarjosivat ja mitä erilaisia stigmoja niillä pyrittiin torjumaan. Sama vastaaja saattoi tuottaa useaa erilaista identiteettiä, ja identiteettityötä leimasi tasapainottelu niiden eri muotojen välillä. Sisäilmaongelmista kärsivien potilaiden kunnioittava kohtaaminen edellyttää terveydenhoitohenkilökunnalta ymmärrystä potilaiden haastavasta identiteettityöstä ja niistä stigmoista, joita identiteettityöllä pyritään torjumaan.

Tarkastelemme terveyssosiologisessa artikkelissamme sitä, miten HPV-rokote kehystyy suomalaisten rokoteikäisten tyttöjen arjessa ja kouluterveydenhoitajien työssä. Tutkimusaineistomme koostuu 21 kouluterveydenhoitajan ja 12 rokoteikäisen tytön teemahaastatteluista. Taustoittavana aineistona hyödynnämme virallisen Tyttöjen juttu -rokotekampanjan materiaaleja. Analyysimme rakentuu aineistolähtöisesti. Hyödynnämme sen taustana monipaikkaisen kehystymistutkimuksen tutkimustapaa ja tutkimustavassa keskeistä kehystymisen käsitettä. Tarkastelemme terveydenhoitajien ja tyttöjen rokotekehystymisiä tiedollisella, sosiaalisella ja sukupuolen ulottuvuudella. Peilaamme kehystymisiä myös toisiaan vasten ja paikannamme niiden väliltä sekä kitkoja että jatkuvuuksia. Rinnastamme kehystymisiä edelleen virallisen rokotekampanjan tietopainotteisiin rokotekehyksiin. Tuloksina esitämme, että HPV-rokote kehystyy rokoteikäisille tytöille ensisijaisesti sukupuolittuneena, heidän omaa ikäryhmäänsä koskettavana tapahtumana, jonka keskiössä on neulalla pistäminen. Tytöillä ei ole välttämättä halua, tarvetta tai resursseja rokotekampanjassa korostuvaan tiedolliseen pohdintaan ja tietoperustaiseen päätöksentekoon. He keskustelevat rokotteesta sosiaalisissa suhteissaan, mutta varsinaisessa päätöksenteossa korostuu erityisesti äidin mielipide. Kouluterveydenhoitajille rokote kehystyy puolestaan osana käytännöllistä, kouluissa tehtävää terveystyötä. Terveydenhoitajat pohtivat lisäksi tyttöjen kypsyyttä rokotemekanismin ymmärtämiseen ja itsenäisen rokottamispäätöksen tekemiseen. Johtopäätöksenä nostamme esille kehystymisten välisen kitkan. Tyttöjen ja terveydenhoitajien rokotekehystymiset eivät asetu suoraan järkevää yksilöllistä päätöksentekoa painottavaan kampanjakehykseen, mikä haastaa terveystieteellistä lähtökohtaa tietoperustaisesta suostumuksesta. Kouluterveydenhoitajat käsittelevät kitkaa käytännön työssään. He välittävät virallisen rokotekampanjan tietopohjaista kehystä ja tyttöjen omia rokotekehystymisiä. Tiedon jakamisen sijasta keskeistä on saavuttaa rokottamisrutiini kiireisen arjen keskellä ja säilyttää luottamuksellinen suhde tyttöihin ja heidän vanhempiinsa.

Neste artigo, nos perguntamos se o pensamento de Paulo Freire teve alguma influência na Finlândia. Existe uma tradição reconhecido da pedagogia freiriana neste país nórdico? Para responder a esta pergunta, traçamos a trajetória do recepção do pensamento de Freire nas últimas décadas. Concluímos finalmente que embora seu impacto direto não tenha se generalizado, houveram múltiplas e importantes conexões e repercussões. Em termos gerais, vale a pena ressaltar que a crucial renovação do sistema educacional finlandês, que ocorreu desde o final dos anos 1960, foi contemporâneo ao espírito freiriano de justiça social e educacional. Nossa contribuição é histórica e teórica em sua abordagem e metodologia. É baseada em uma revisão aprofundada da literatura educacional finlandesa desde o início dos anos 1970 até os anos 2000. Para nos ajudar na busca de exemplos da presença de Freire no discurso pedagógico finlandês, também utilizamos nossos contatos com educadores de adultos na Finlândia. Por fim, também recorremos a nossos trabalhos anteriores sobre o assunto.

The survey was conducted in Tampere, Finland, as part of Bachelor’s thesis and in cooperation with the Välitä project . The aim was to examine the role of the support group Selvi- ytyjät 2012/13 in the recovery of women victims of child sexual violence and abuse. What contributed to the recovery and what was the crucial difference from other available forms of support? In this qualitative research four semi-structured inter- views with the participants and two with the instructors of the group were carried out. Additional material consists of one written entry on the role of the group for recovery of the participant and six feedback-questionnaires. The analysis is based on trauma theory and psychodrama conceptualisations. The results showed that the psychoeducation about trauma and sexual violence, learning the skills of arousal reg- ulation, and processing of trauma memories through con- frontation in psychodrama all contributed to the recovery of the participants. The peer support, which was professionally guided in order to prevent re-traumatisation, was the crucial difference from other forms of support available. publishedVersion

Digitalisaatio on muokannut finanssialan palvelu- ja työprosesseja sekä asiakkaille tarjottuja palveluja ja tuotteita. Finanssiala on kulkenut työn digitalisaation edelläkävijänä, joten se on tärkeä tutkimuskohde. Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin 2010-luvulla tehtyä finanssialan työprosessia ja työtä koskevaa tutkimusta. Havaitsimme, että julkaistut tutkimukset raportoivat merkittävistä muutoksista työprosessissa sekä työntekijöiden polarisaatiosta finanssialalla, mutta tutkimukset antavat toistaiseksi keskenään ristiriitaisia havaintoja esimerkiksi työn autonomian kehityksestä. Työn sisältöjen muutoksiin ovat vaikuttaneet toimialan rakenteelliset tekijät ja asiakaskäyttäytymisen muutos. Digitalisaatiota hyödynnetään tiedon ja asiakassuhteiden hallinnassa sekä työprosessien tehostamisessa. Työn muuttuessa moniosaamisen ja digitaalisten taitojen vaatimus on kasvanut, mikä vaatii työntekijöiltä uudistuskykyä ja itseohjautuvuutta. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulokset osoittavat digitaalisen kompetenssin olevan keskeinen uusi osaamisalue finanssialan työssä.

publishedVersion Non

publishedVersion Non

publishedVersion

publishedVersion

publishedVersion

publishedVersion

Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty julkaisi vuonna 2013 teoksen Le capital au XXI siècle. Teos ilmestyi englanniksi vuotta ja suomeksi kolmea vuotta myöhemmin nimellä Pääoma 2000-luvulla (Piketty 2013, 2014 ja 2016; tiivis suomenkielinen esittely järkälemäisestä kirjasta ks. Roine 2014 ja kriittisempi analyysi ks. Kosonen 2015). Teoksessa Piketty teki taloushistoriallista tutkimusta taloudellisen eriarvoisuuden kehityksestä Euroopassa ja USA:ssa aikaisempaa vakuuttavammalla laajaan kansainväliseen yhteistyöhön perustuvalla aineistolla. Tulos oli tunnetusti, että eriarvoisuus oli 1900-luvulla vähentynyt mutta alkanut viime vuosikymmeninä kasvaa niin, että ollaan päätymässä takaisin 1800-lukua leimanneeseen suuren eriarvoisuuden aikakauteen.

Tässä artikkelissa tarkastellaan yliopiston opettajien kokemuksia digitaalisen opetusteknologian vaikutuksista heidän asiantuntijuuteensa ja ammatti-identiteettiinsä. Identiteetti määritellään jatkuvaksi identiteettityöksi, jonka avulla opettaja pyrkii muodostamaan ja ylläpitämään mielekästä ja koherenttia käsitystä itsestään sekä asiantuntijuudestaan. Aineisto kerättiin temaattisin yksilö-, pari- ja ryhmähaastatteluin. Sisällönanalyysin avulla aineistosta muodostettiin kaksi opettajien toimintaympäristön muutosta kuvaavaa kategoriaa sekä kaksi roolikategoriaa. Toimintaympäristön muutokset nimettiin epävarmuutta tuottavaksi toimintaympäristöksi sekä opettajan työtä tukevaksi toimintaympäristöksi. Opettajien roolikategoriat jaettiin etääntyneeseen opettajuuteen ja epäopettajuuteen, jotka kuvaavat opettajien ammatillisen identiteettityön muutoksia ja siihen liittyviä kipupisteitä. Kipupisteet liittyvät omaa osaamista koskevaan epävarmuuteen,käytössä olevien vuorovaikutuskeinojen vähentymiseen sekä tunteeseen työn merkityksellisyyden vähenemisestä. Lisäksi opetustilanteiden toimijuuden siirtyminen yhä enemmän digitaaliselle teknologialle lisäsi epävarmuuden tunnetta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että digitaalisen opetusteknologian lisääntynyt käyttö haastaa opettajien asiantuntijuuden, mikä on voimistanut tarvetta ammatti-identiteetin uudelleenmuokkaamiselle. Tämän tutkimuksen tulokset auttavat opettajia kehittämään asiantuntijuuttaan sekä hahmottamaan paremmin tulevaisuudessa tarvittavaa ammatti-identiteettiä, jonka keskiössä on digitaalisten teknologioiden osaaminen ja niiden käytön hallinta. Käytännön taitojen lisäksi opettajat tarvitsevat tukea ja välineitä uudenlaisen identiteetin rakentamiseen. publishedVersion

publishedVersion

acceptedVersion

publishedVersion

Pikettyn tilannearvio on, että viimeksi kuluneiden neljän vuosikymmenen aikana ihmiskunnan käytettävissä olevat resurssit ovat kasvaneet sekä absoluuttisesti että henkeä kohden. Tämä on näkynyt myös köyhyyden vähenemisenä, eliniänodotteiden pidentymisenä ja yleisenä vaurastumisena. Vaurastuminen on kuitenkin ollut kaukana tasa-arvoisesta. Sen sijaan se on noudattanut ns. elefanttikäyrää, jossa elefantin ylös nostetun kärsän muodostavat hyvin toimeen tulevat rikkaat (kaikkien maiden rikkain 1 % tulonsaajista on ominut 27 % kasvusta) ja kaarella olevan selän heikoiten toimeen tuleva puolikas kaikkien maiden tulonsaajista (joka sekin on onnistunut hankkimaan yhteensä 12 % kasvun hedelmistä). Väliin jäävien elefantin niskan seudun muodostavien ala- ja keskiluokkaisten tulonsaajien 49 % sen sijaan on jäänyt vähemmälle (sen tulojen kasvuprosentti on ollut noin 40 %, kun se köyhien tapauksessa on ollut 80–120 % ja rikkaiden tapauksessa 160 % seutuvilla; Piketty 2020, kuvio I.5). Kuten jo Pikettyn edellisestä kirjasta (2014) muistetaan, tämä kehitys on murtanut 1900-luvun suurta tasa-arvon lisääntymisen linjaa ja uhkaa viedä meidät takaisin 1800-luvun maailmaan, jonka niukoissa oloissa eläviä perintöjen havittelijoita sellaiset kirjallisuuden klassikot kuin Dostojevski, Balzac ja Austin kuvasivat. Ellei tätä räikeän eriarvioisuuden ja epätoivon maailmaa haluta takaisin, on tarpeen toimeentuloerojen pikainen tasaus.