Search

Tiivistelmä Tässä julkaisussa esitetään, miten lasketaan metsien ekologinen kompensaatio tieteellisesti uskottavalla tavalla. Tapausesimerkkinä toimii Jyväskylän Kauramäkeen rakennettava pientaloalue, jonka tieltä tuhoutuu ja heikentyy kivennäismaan metsiä. Tässä esimerkissä pientaloalue hyvitetään suojelemalla kivennäismaan metsiä muualla. Kun metsiä hyvitetään suojelemalla, kannattaa suojella ekologiselta tilaltaan mahdollisimman korkealaatuisia eli käytännössä uudistuskypsiä tai sitä vanhempia metsiä, joissa on jo luonnontilaisen metsän piirteitä, kuten lahopuuta ja kerroksellisuutta. Kauramäen tapauksessa varttuneen kasvatusmetsän suojelu kasvattaa hyvityspinta-alan 1,6-kertaiseksi verrattuna uudistuskypsään metsään. Nuoren kasvatusmetsän hyvityspinta-ala on 3-kertainen ja taimikon noin 9-kertainen verrattuna uudistuskypsään metsään. Tämä johtuu kolmesta tekijästä. Mitä nuorempaa suojeltava metsä ensinnäkin on, sitä kauemmin kestää, että se kehittyy vanhaksi, runsaasti luontoarvoja sisältäväksi metsäksi. Toiseksi vanhoissa ja varttuneissa metsissä hakkuupaine on suurempaa kuin nuoremmissa. Mitä nuorempaa metsä on, sitä pidempään se on joka tapauksessa turvassa päätehakkuulta, joka taas on metsäluonnon kannalta kaikkein eniten metsän ekologista tilaa heikentävä toimi. Kolmanneksi nuoren metsän kohdalla hyvityksen epäonnistumisen riski on suurempi kuin vanhemmassa metsässä, sillä mitä kauempana tulevaisuudessa metsän ekologisen tilan ennustetaan nousevan korkeaksi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jokin menee pieleen. Voi esimerkiksi olla, että jotkin vanhaa metsää elinympäristökseen vaativat lajit ehtivät kadota maisemasta. Nämä kolme tekijää johtavat siihen, että jos suojellaan nuoria metsiä, on hyvityksen pinta-alaa on kasvatettava, jotta hyvittämällä olisi mahdollisuus tuottaa keskimääräinen kokonaisheikentymättömyys ekologisen kompensaation vaatimassa 30 vuoden aikaikkunassa. Jotta hyvityksestä saadaan muodostettua hallinnollisesti käytännöllinen ja ekologisesti yhtenäinen kokonaisuus, voi olla välttämätöntä sisällyttää siihen myös sellaisia luontotyyppikuvioita, joita ei yksittäisinä kuvioina kannattaisi ottaa hyvitykseen mukaan. Kauramäen tapauksessa hyvityksen sijoittamiseen vaikuttavat metsälakikohteiden sijainti, virkistysarvot sekä olemassa olevien ja tulevien kaavojen vaatimukset. Käytännössä törmättäneenkin melko usein tilanteeseen, jossa hyvityksen pinta-alaa on kasvatettava siksi, että eri maankäytön arvoja ja näkökulmia joudutaan sovittamaan yhteen. Tässä julkaisussa esitetty laskelma vahvistaa nyrkkisäännön, jonka mukaan rakentaminen kannattaa aina pyrkiä sijoittamaan alueille, joilla luonto on jo valmiiksi tuntuvasti heikentynyttä, ja että eritoten suojeluhyvitys kannattaa tehdä alueilla, joilla luonnon ekologinen tila on valmiiksi melko korkea. Näillä keinoilla luonnon tila todennäköisimmin säilyy kokonaisheikentymättömänä ja hyvityksen pinta-ala pysyy mahdollisimman pienenä. Tämä säästää paitsi luontoa, myös kompensaation kustannuksia. On huomattava, että laskelma on tehty sellaisilla kompensaatiolaskennan työkaluilla, joita kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä ne vaativat käyttäjältään runsaasti huolellisuutta ja työkaluja tullaankin päivittämään käyttöliittymältään selkeämmiksi. Lisäksi laskureiden tieteellistä sisältöä tullaan päivittämään tarkemmaksi: esimerkiksi ennallistamisvasteita korjataan sitä mukaa, kun empiiristä aineistoa ennallistamisesta kertyy. On myös huomattava, että tässä laskelmassa luontotyyppien ekologista tilaa ei ole määritetty tuoreiden ekologisen tilan mittaristojen avulla (BOOST & SYKE 2023), koska mittareita tai niiden vaatimaa maastokartoitusta ei ollut käytettävissä tätä laskelmaa tehtäessä. Kauramäen heikennysalueella ja suunnitellulla hyvitysalueella tehdään syksyn 2023 aikana maastokartoitus, jossa metsien ekologinen tila määritetään ko. mittaristoja käyttäen. Päivitysten ja maastokartoituksen myötä tässä julkaisussa esitettyihin lukuihin tullee muutoksia. Joka tapauksessa julkaisussa esitetty tapa käyttää kompensaatiolaskureita ja itse laskurit esittelevät tieteellisesti uskottavan kompensaatiolaskennan osa-alueita. Laskentatapaa ja laskureita saakin hyödyntää vapaasti.

Scientists have warned decision-makers about the severe consequences of the global environmental crisis since the 1970s. Yet ecological degradation continues and little has been done to address climate change. We investigated early-career conservation researchers' (ECR) perspectives on, and prioritization of, actions furthering sustainability. We conducted a survey (n = 67) and an interactive workshop (n = 35) for ECR attendees of the 5th European Congress of Conservation Biology (2018). Building on these data and discussions, we identified ongoing and forthcoming advances in conservation science. These include increased transdisciplinarity, science communication, advocacy in conservation, and adoption of a transformation-oriented social–ecological systems approach to research. The respondents and participants had diverse perspectives on how to achieve sustainability. Reformist actions were emphasized as paving the way for more radical changes in the economic system and societal values linked to the environment and inequality. Our findings suggest that achieving sustainability requires a strategy that (1) incorporates the multiplicity of people's views, (2) places a greater value on nature, and (3) encourages systemic transformation across political, social, educational, and economic realms on multiple levels. We introduce a framework for ECRs to inspire their research and practice within conservation science to achieve real change in protecting biological diversity.