Search

Ihmisen hyvinvointi on moniulotteinen ilmiö, joka ei ole pelkistettävissä yksilötasolle ja hyvän terveyden käsitteisiin. Liittyminen ja yhteenkuuluvuus toisiin on ihmisen keskeinen perustarve, ja tässä katsausartikkelissa jäsennämme niitä eri näkökulmia, joita eri tieteenalat ja tarkastelutavat tarjoavat sosiaalisen hyvinvoinnin ymmärtämiseksi. Sosiaalinen hyvinvointi rakentuu ja muovautuu koko elämän ajan yksilön vuorovaikutuksessa ryhmänsä, yhteisöjensä ja yhteiskunnan kanssa. Yksilöiden välisten erojen lisäksi myös yhteiskunnat eroavat keskimääräisestä hyvinvoinnistaan, samoin eri väestöryhmät ja yhteisöt yhteiskunnan sisällä. Sosiaalista hyvinvointia voidaankin arvioida myös globaalista näkökulmasta kansakunnan, etnisyyden ja väestön suhteellisena taloudellisena ja kulttuurisena asemana. Kuuluminen välittävään omaan ryhmään on ratkaiseva tekijä yksilön hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta. Sosiaalista hyvinvointia voidaan näin ollen ymmärtää kokonaisuutena vain monitieteisesti tarkastellen. Sosiaalinen hyvinvointi on yksilötasolla usein varsin pysyvää, myös kumulatiivisen luonteensa vuoksi; onnistunut psykososiaalinen kehitys mahdollistaa luottamuksen ja tukevat ihmissuhteet, jotka puolestaan tukevat edelleen hyvinvointia. Kriisissä sosiaalinen hyvinvointi voi kuitenkin yhtäkkiä muuttua, jos sen tärkeät tukirakenteet romahtavat. Pandemia-ajan tiukkojen rajoitusten seuraukset osoittavat, että sosiaalisen hyvinvoinnin on oltava ytimessä terveys- ja sosiaalipalveluja järjestettäessä. Kapealla ja lyhytnäköisellä sairauksien ehkäisyllä voikin olla vakavia kielteisiä vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin, mikä puolestaan heikentää terveyttä lisäten sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän taakkaa.

Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia haasteita vanhojen ihmisten osallisuudelle eläkeikäisten ihmisten kokemuksista ja näkemyksistä piirtyy. Tutkimusaineistona ovat ryhmäkeskustelunauhoituksista tehdyt litteraatit, joita teemoitellaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tulosten perusteella eläkeikäiset ovat valveutuneita ja tietoisia erilaisista palveluista ja yhteiskunnan heille tarjoamista osallistumismahdollisuuksista, mutta sosioekonomisista ja muista syistä johtuen niiden katsotaan jäävän suuren joukon ulottumattomiin. Tulosten perusteella näyttää siltä, että yhteiskunnan markkinoistuminen heijastuu iäkkäiden arkeen, ja nykyisen yhteiskuntapolitiikan voi nähdä syventävän iäkkään väestön sisäisiä sosioekonomisia eroja osallisuuden kokemisessa. Myös koettu ikäsyrjintä vaikuttaa eläkeikäisten arvioihin vanhojen ihmisten osallisuudesta. Tutkimuksen tuottama uusi tieto iäkkäiden osallisuuden haasteista on ajankohtaista erityisesti nyt, kun keväällä 2020 alkanut koronapandemia on aiheuttanut kiivastakin julkista keskustelua sosiaalisen eristäytymisen tematiikasta.

Arvioitu teos: Juho Saari. Samassa veneessä. Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Docendo. Jyväskylä 2020. ISBN 978-952-291-841-3. Non

Elintavat, kuten tupakointi ja haitallinen alkoholinkäyttö ovat keskeisiä selittäviä tekijöitä sosioekonomisten terveyserojen taustalla. Artikkelissa kysytään, miksi terveyden kannalta epäedulliset valinnat kasautuvat alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin ja miksi alempien ryhmien edustajat näyttävät olevan terveysasioissa haavoittuvampia eli kärsivät samoista valinnoista enemmän kuin ylempien. Artikkelissa tarkastellaan elintapojen ja sosiaalisen aseman välistä yhteyttä selittäviä malleja keskittyen rakenne- ja yksilölähtöisiin selityksiin ja teoreettisia lähestymistapoja – kulttuuri, identiteetti ja habitus – joissa on pyritty ylittämään rakenteiden ja yksilöllisen toiminnan välinen vastakkainasettelu. Artikkelissa osoitetaan aikaisempien selitysmallien vahvoja ja heikkoja puolia ja hahmotellaan kritiikin pohjalta terveyserojen tutkimukseen toimijalähtöisiä lähestymistapoja ja lupaavia suuntaviivoja. Esitämme, että tutkimuksen lähtökohdaksi tulisi ottaa hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin rakentuminen osana ihmisten elinolosuhteiden ja toimintatapojen kokonaisuutta. Terveyskäyttäytyminen kytkeytyy tiiviisti yksilöiden ja ryhmien muuhun toimintaan, jota motivoi ensi sijassa kollektiiviset arvot ja pyrkimys kokea yhteenkuuluvuutta samat arvot jakaviin ryhmiin ja yhteisöihin. Tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten kuormittavat elintavat, sosiaalinen luottamus ja resilienssi rakentuvat ryhmissä, joita luonnehtivat useat huono-osaisuuden indikaattorit.

Jäähyväisluento Eriarvoisuus kuoleman edessä – tämän juhlallisen termin opin ranskalaisen Roland Pressat’n (1972) suomeksi käännetystä oppikirjasta Väestö ja väestötiede. Termi oli otsikkona luvussa, joka käsitteli yhteiskunnallisen aseman mukaisia eroja elinajan pituudessa historiallisesta näkökulmasta. Eriarvoisuus kuoleman edessä tai teknisemmin ilmaistuna sosioekonomiset kuolleisuuserot ovat olleet yksi keskeinen tutkimuskohteeni professorikautenani. Sen vuoksi olen valinnut sen jäähyväisluentoni aiheeksi. Luentoni sisältää kolme osaa: sosioekonomisten kuolleisuuserojen tutkimuksen historiaa, kuolleisuuserojen tutkimusta tutkimusryhmässämme sekä tuloksia elinajanodotteen erojen kehityksestä Suomessa. Non