Search

Tutkimuksessa selvitettiin todellisten case-kohteiden ja kuvitteellisten case-laskelmien avulla verotuksen vaikutuksia käytännössä. Erityisesti tutkittiin verotuksen ohjaavaa vaikutusta uusien laitosten rakentamisen kannattavuuteen, polttoainevalintoihin ja vastapainepotentiaalin hyödyntämiseen. Tutkimuksen tarkastelun lähtökohtana oli selvittää, mitä vaikutuksia on nykyisen nk. EU-veromallin veron kiristymisellä. Lisäksi tarkasteltiin vaihtoehtoista veromallia, jossa osa veroista kerätään sähkön kulutusverona sekä mallia, jossa ympäristöperusteisia polttoaineveroja ei ole lainkaan. Tutkimuksessa on myös arvioitu päästöjen puhdistuskustannusten ja päästöjen haittojen suhdetta. Suomessa otettiin käyttöön vuonna 1992 ns. polttoaineiden haittaverot. Ne perustuvat EU:ssa esitettyyn hiilioksidi- ja energiaperusteiseen veroon. Suomen verotuksen taso on kireämpi kuin muissa EU-maissa. Suomen nykyinen polttoaineiden verotus on parantanut turpeen ja maakaasun kilpailukykyä verrattuna hiileen ja öljyyn. Mikäli verotuksen painopistettä siirretään nykymallin mukaisesta tuotannon verotuksesta kulutukseen, menetetään osa verotuksen ohjaavasta vaikutuksesta. Tällöin myös maakaasun ja turpeen kilpailukyky hiileen ja öljyyn nähden heikkenee. Tutkituista sähkön tuotantomuodoista on nykyisellä veromallilla turvelauhde kallein sähkön tuotantomuoto. Halvin on maakaasuvastapaine. Verotuksen nostaminen yli kaksinkertaiseksi ei muuta polttoaineiden edullisuusjärjestystä merkittävästi, mutta heikentää hiileen perustuvan tuotannon kannattavuutta. Verotason nosto parantaa vastapainetuotannon kilpailukykyä lauhdetuotantoon nähden. Tukkusähkön hinta nousi vuoden 1992 alusta vuoden 1995 loppuun kahdesta syystä: tariffin rakenteellisesta muutoksesta ja haittaverojen kiristymisestä. Tässä selvityksessä tarkastellussa Case 1 :ssä hinnan nousu oli noin 20 % rakenteellisista syistä ja yhteisvaikutus haittaverojen kiristymisen kanssa oli noin 30 %. Tukkusähkön hinnan nousu on parantanut oman vastapaine- ja lauhdetuotannon kannattavuutta. Hinnan nousu on vaikuttanut siihen, että vastapainesähkön hyödyntäminen on lisääntynyt toisaalta suuremman vastapaineosuuden rakentamisen kautta ja toisaalta yhdistetyn vastapaine-lauhdetuotannon (väliottolauhde) kautta. Verotuksen kiristyminen nykyveromallilla vaikuttaa vähän olemassaolevien laitosten ajoon. Haittaverojen vaikutus uusien voimalaitosten mitoitukseen ja tekniikkaan on tapauskohtaista. Tutkimuksessa selvitettiin mm. rakennussuhteen (sähkö/lämpö) nostolla saavutettavien hyötyjen riippuvuutta verotuksesta. Tukkusähkön hinnan nousu on parantanut rakennusasteen nostosta saavutettavia hyötyjä. Veromuutosten vaikutus rakennussuhteen noston kannattavuuteen riippuu vaihtoehtoisten energianhankintalähteiden verokohtelusta. Mikäli esimerkiksi turve- tai maakaasulaitoksen rakennusasteen nosto vähentää hiilipohjaisen sähkön ostoa, parantaa haittaverotuksen kiristäminen rakennussuhteen nostolla saavutettavia hyötyjä. Polttoaineverotuksen kiristämisellä on seuraavat vaikutukset kaukolämpötoiminnan kilpailuasetelmaan: - suora sähkölämmitys menettää kilpailukykyään kaukolämpöön verrattuna - maakaasulla tehdyn kaukolämmön ja varaavan sähkölämmityksen kilpailukyky paranee. Rikin poistokustannukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin rikkipäästöistä aiheutuvien haittojen kustannus. Typen poistokustannukset voivat olla selvästi suuremmat kuin typpipäästöistä aiheutuvat kustannukset. Rikki- ja typpipäästöjen aiheuttamien haittojen arvottamiseen liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä. Näyttäisi siltä, että rikkipäästöjen pienentämisellä saavutetaan parempi kustannustehokkuus kuin typpipäästöjen pienentämisellä.

Tutkimuksessa selvitettiin todellisten case-kohteiden ja kuvitteellisten case-laskelmien avulla verotuksen vaikutuksia käytännössä. Erityisesti tutkittiin verotuksen ohjaavaa vaikutusta uusien laitosten rakentamisen kannattavuuteen, polttoainevalintoihin ja vastapainepotentiaalin hyödyntämiseen. Tutkimuksen tarkastelun lähtökohtana oli selvittää, mitä vaikutuksia on nykyisen nk. EU-veromallin veron kiristymisellä. Lisäksi tarkasteltiin vaihtoehtoista veromallia, jossa osa veroista kerätään sähkön kulutusverona sekä mallia, jossa ympäristöperusteisia polttoaineveroja ei ole lainkaan. Tutkimuksessa on myös arvioitu päästöjen puhdistuskustannusten ja päästöjen haittojen suhdetta. Suomessa otettiin käyttöön vuonna 1992 ns. polttoaineiden haittaverot. Ne perustuvat EU:ssa esitettyyn hiilioksidi- ja energiaperusteiseen veroon. Suomen verotuksen taso on kireämpi kuin muissa EU-maissa. Suomen nykyinen polttoaineiden verotus on parantanut turpeen ja maakaasun kilpailukykyä verrattuna hiileen ja öljyyn. Mikäli verotuksen painopistettä siirretään nykymallin mukaisesta tuotannon verotuksesta kulutukseen, menetetään osa verotuksen ohjaavasta vaikutuksesta. Tällöin myös maakaasun ja turpeen kilpailukyky hiileen ja öljyyn nähden heikkenee. Tutkituista sähkön tuotantomuodoista on nykyisellä veromallilla turvelauhde kallein sähkön tuotantomuoto. Halvin on maakaasuvastapaine. Verotuksen nostaminen yli kaksinkertaiseksi ei muuta polttoaineiden edullisuusjärjestystä merkittävästi, mutta heikentää hiileen perustuvan tuotannon kannattavuutta. Verotason nosto parantaa vastapainetuotannon kilpailukykyä lauhdetuotantoon nähden. Tukkusähkön hinta nousi vuoden 1992 alusta vuoden 1995 loppuun kahdesta syystä: tariffin rakenteellisesta muutoksesta ja haittaverojen kiristymisestä. Tässä selvityksessä tarkastellussa Case 1 :ssä hinnan nousu oli noin 20 % rakenteellisista syistä ja yhteisvaikutus haittaverojen kiristymisen kanssa oli noin 30 %. Tukkusähkön hinnan nousu on parantanut oman vastapaine- ja lauhdetuotannon kannattavuutta. Hinnan nousu on vaikuttanut siihen, että vastapainesähkön hyödyntäminen on lisääntynyt toisaalta suuremman vastapaineosuuden rakentamisen kautta ja toisaalta yhdistetyn vastapaine-lauhdetuotannon (väliottolauhde) kautta. Verotuksen kiristyminen nykyveromallilla vaikuttaa vähän olemassaolevien laitosten ajoon. Haittaverojen vaikutus uusien voimalaitosten mitoitukseen ja tekniikkaan on tapauskohtaista. Tutkimuksessa selvitettiin mm. rakennussuhteen (sähkö/lämpö) nostolla saavutettavien hyötyjen riippuvuutta verotuksesta. Tukkusähkön hinnan nousu on parantanut rakennusasteen nostosta saavutettavia hyötyjä. Veromuutosten vaikutus rakennussuhteen noston kannattavuuteen riippuu vaihtoehtoisten energianhankintalähteiden verokohtelusta. Mikäli esimerkiksi turve- tai maakaasulaitoksen rakennusasteen nosto vähentää hiilipohjaisen sähkön ostoa, parantaa haittaverotuksen kiristäminen rakennussuhteen nostolla saavutettavia hyötyjä. Polttoaineverotuksen kiristämisellä on seuraavat vaikutukset kaukolämpötoiminnan kilpailuasetelmaan: - suora sähkölämmitys menettää kilpailukykyään kaukolämpöön verrattuna - maakaasulla tehdyn kaukolämmön ja varaavan sähkölämmityksen kilpailukyky paranee. Rikin poistokustannukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin rikkipäästöistä aiheutuvien haittojen kustannus. Typen poistokustannukset voivat olla selvästi suuremmat kuin typpipäästöistä aiheutuvat kustannukset. Rikki- ja typpipäästöjen aiheuttamien haittojen arvottamiseen liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä. Näyttäisi siltä, että rikkipäästöjen pienentämisellä saavutetaan parempi kustannustehokkuus kuin typpipäästöjen pienentämisellä.

Tutkimuksen tavoitteena oli VTT:llä tehtyjen rakennuksien arviointiohjeiden uudistaminen. Uudistaminen tehtiin toteutuneiden rakentamiskustannuksien pohjalta. Samalla arviointiohjetta täydennettiin siten, että omakotitalojen luokitukseen lisättiin aiemman luokituksen kalleimman luokan ylittävä taso. Tämän lisäksi tarkasteluun otettiin mukaan pari- ja rivitalot sekä vapaa-ajan rakennukset. Arviointiohje pyrittiin laatimaan helppokäyttöiseksi, mutta myös siten, että yksityiskohtainen ja mallirakennuksista poikkeavien rakennuksien arvioiminen on mahdollista. Jälleenrakentamiskustannuksien selvittämiseksi määritettiin kullekin talotyypille ja tasoluokalle keskimääräistä tasoa edustava mallirakennus. Mallirakennuksille määriteltiin edelleen tilat ja varustelu sekä tiloja vastaavat rakenteet. Rakenteiden kustannukset laskettiin rakennusosien yksikkökustannuksien perusteella. Koko rakennuksen jälleenrakentamiskustannukset saatiin yhdistämällä rakenteiden ja varustelun kustannukset sekä muut kustannukset. Kustannukset laskettiin ja esitetään rakennuksen bruttoalaa kohden. Määritettäessä tietyn rakennuksen kustannusarvoa on jälleenrakentamiskustannuksiin tehtävä joukko korjauksia. Jälleenrakentamiskustannukset määritettiin ilman arvonlisäveron vaikutusta, joten vero on otettava tarvittaessa huomioon. Muuttuva kustannustaso otetaan huomioon indeksimuunnoksella. Ohjeen kustannustaso vastaa tammikuun 1995 hintatasoa. Edelleen kustannukset vaihtelevat alueittain. Rakennuksen nykyarvoon vaikuttavat rakennuksen ikä, kunto, jäljellä oleva käyttöaika ja uusimmat peruskorjaukset. Tämän lisäksi kustannuksiin on tehtävä vielä kokonaisarvon korjaus.

Tutkimuksen tavoitteena oli VTT:llä tehtyjen rakennuksien arviointiohjeiden uudistaminen. Uudistaminen tehtiin toteutuneiden rakentamiskustannuksien pohjalta. Samalla arviointiohjetta täydennettiin siten, että omakotitalojen luokitukseen lisättiin aiemman luokituksen kalleimman luokan ylittävä taso. Tämän lisäksi tarkasteluun otettiin mukaan pari- ja rivitalot sekä vapaa-ajan rakennukset. Arviointiohje pyrittiin laatimaan helppokäyttöiseksi, mutta myös siten, että yksityiskohtainen ja mallirakennuksista poikkeavien rakennuksien arvioiminen on mahdollista. Jälleenrakentamiskustannuksien selvittämiseksi määritettiin kullekin talotyypille ja tasoluokalle keskimääräistä tasoa edustava mallirakennus. Mallirakennuksille määriteltiin edelleen tilat ja varustelu sekä tiloja vastaavat rakenteet. Rakenteiden kustannukset laskettiin rakennusosien yksikkökustannuksien perusteella. Koko rakennuksen jälleenrakentamiskustannukset saatiin yhdistämällä rakenteiden ja varustelun kustannukset sekä muut kustannukset. Kustannukset laskettiin ja esitetään rakennuksen bruttoalaa kohden. Määritettäessä tietyn rakennuksen kustannusarvoa on jälleenrakentamiskustannuksiin tehtävä joukko korjauksia. Jälleenrakentamiskustannukset määritettiin ilman arvonlisäveron vaikutusta, joten vero on otettava tarvittaessa huomioon. Muuttuva kustannustaso otetaan huomioon indeksimuunnoksella. Ohjeen kustannustaso vastaa tammikuun 1995 hintatasoa. Edelleen kustannukset vaihtelevat alueittain. Rakennuksen nykyarvoon vaikuttavat rakennuksen ikä, kunto, jäljellä oleva käyttöaika ja uusimmat peruskorjaukset. Tämän lisäksi kustannuksiin on tehtävä vielä kokonaisarvon korjaus.

Tämä tutkimus on osa REMONTTI ohjelman ns. lähiötutkimuksia. Tutkimuksen tavoitteena on ollut toisaalta tehdä suuruusluokka arvioita suomalaisten asuntoalueiden täydennysrakennusmahdollisuuksista, niiden kustannusvaikutuksista ja mahdollisista säästöistä. Euroopan Yhteisö, OECD ja monet tutkimuslaitokset ja tutkijatahot ovat todenneet, että ekologisesti kestävä kaupunkirakenne on tiivis. Esim. norjalaiset tutkimuslaitokset NIBR ja Vestlandsforskning ovat suorittaneet asiasta perusteellisen tutkimuksen. Nykyisten yhdyskuntien tiivistämismahdollisuudet on Norjassa todettu yllättävän suuriksi. Täydennysrakentaminen johtaa kehitykseen, jossa säästyy luonnonvaroja ja maata sekä aiheutuu vähemmän päästöjä. Samalla voidaan parantaa kaupunkiympäristöä toiminnallisesti, lisätä viherrakentamista jne. Suomen taajamarakenteeseen sisältyvän asuntoalueiden täydennysrakennuspotentiaali voidaan jakaa seuraaviin osiin: a) asema ja rakennuskaavoihin sisältyvä, b) yleiskaavoihin sisältyvä ja c) muu tiivistämispotentiaali. Arvioidut täydennysrakennuspotentiaalit em. ryhmissä ovat 50 + 65 + 55 milj. kerros m² = 170 milj. kerros m². Tämä vastaa noin 4,3 miljoonan asukkaan asuntokantaa. Onko tällainen täydentäminen ja tiivistäminen sitten mahdollista? Arviointia helpottaa väentiheyksien (asukkaita/maa km²) vertailu Pohjoismaiden taajamissa. Suomessa yli 200 asukkaan taajamissa pysytteli väentiheys vuosina 1970 1985 välillä 580 600 as/maa km², kun Ruotsissa oli lähes samaan aikaan 1 410 - 1 630 as/maa km2. Norjassa oli lähes vastaavaan aikaan yli 200 asukkaan taajamissa 1 490 - 1 740 as/maa km² ja yli 1000 asukkaan taajamissa jopa yli 3 000 as/maa km². Ruotsin ja Norjan taajamissa väentiheys on siten 2 - 3 kertainen verrattuna Suomeen ja muualla Euroopassa todennäköisesti vieläkin suurempi. Täydennysrakentaminen säästää yhteiskunnan ja asukkaiden varoja, koska siinä voidaan hyödyntää jo tehtyjä investointeja. Tehdyn karkean arvion mukaan em. täydennysrakennuspotentiaalin käyttöön otolla voidaan säästää kunnallistekniikan kustannnuksissa noin 45 mrd. mk ja liikenteessä noin 23 mrd. mk. Yhteensä säästöpotentiaali on siten lähes 70 mrd. mk. Tämän lisäksi tulevat vielä palvelujen kustannuksissa saatavat säästöt, joita tässä ei ole arvioitu. Mikäli Suomen taajamissa rakennetaan noin 5 milj. k m² vuodessa, voitaisiin sen suuntaamisella edullisille täydennysrakennusalueille säästää esim. 10 ensimmäisen vuoden aikana lähes 8 mrd. mk investoinneissa ja n. 1,6 mrd. mk muissa kuluissa eli karkeasti 1 mrd. mk vuodessa. Tämä vastaa noin 7 % kaupunkien vuosittaisista kunnallistekniikan menoista. Säästöjen kertyminen jatkuu vielä vuosikymmeniä tämän jälkeenkin. Tätä säästöpotentiaalia ei ole mitään syytä olla käyttämättä, koska se samalla säästää luonnonvaroja, tuottaa vähemmän päästöjä, luo mahdollisuudet eheyttää hajanaista ja sekavaa yhdyskuntarakennetta ja parantaa kaupunki tai taajamakuvaa.

Vuonna 1990 väestönsuojelulakia muutettiin kattamaan koko valtakunnan alue. Lain uudistuksen yhteydessä väestönsuojien rakentamisvelvoitetta laajennettiin ja lakiin lisättiin uusi väestön- suojatyyppi, kevyt väestönsuoja. Uuden suojatyypin kehittämisen tavoitteena oli luoda haja-asutusalueiden suojaustarpeisiin riittävä, mutta olemassa olevia suojatyyppejä edullisempi suojaratkaisu. Tutkimuksessa selvitettiin kevyiden ja S-1-luokan teräsbetonisten väestönsuojien rakentamiskustannusten osuuksia rakennushankkei- den kokonaiskustannuksista. Tavoitteena oli lisätä väestönsuojara- kentamiseen liittyvää kustannustietoa sekä selvittää eri suojatyyp- pien rakennuskustannusten erot. Lisäksi käsiteltiin väestönsuojien rakentamisesta aiheutuvien lisäkustannusten osuuksia hankkeiden kokonaiskustannuksista sekä pääpiirteittäin väestönsuojara- kentamisen keskeisiä asioita Ruotsissa ja Sveitsissä. Väestönsuojien lisäkustannuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kustannuksia, jotka aiheutuvat niistä rakenteellisista ratkaisuista, joilla väestönsuojatila ja vastaava tavallinen pelkistetty huonetila eroavat toisistaan. Lähtötilanteeksi oletetaan, että väestön- suojaksi rakennettu tila kuuluu rakennuksen tilasuunnitteluun ilman väestönsuojan rakentamisvelvoitettakin. Väestönsuojarakentamisen kustannusosuuksien selvittämiseksi tutkimuksessa tarkasteltiin kustannusten muodostumista 20 laskentahankkeessa. Yhteistyössä hankkeiden toteuttajatahojen kanssa määritettiin laskentakohteiden kustannusrakenteet ja näistä väestönsuojien kustannusosuudet sekä eri suojatyyppien kustannuserot. Saatujen yksikkökustannustietojen perustella väestönsuojille määritettiin kokonaiskustannusosuuksien lisäksi suojista aiheutuvat lisäkustannusosuudet. Tulosten perusteella tarkasteltiin lisäksi väestönsuojarakentamisen kokonaisvaikutusta uudisrakennustuotannossa. Väestönsuojarakentamisen vaikutuksia Ruotsissa ja Sveitsissä selvitettiin yhteistyössä ao. maiden viranomaisten kanssa.

VTT:n puolijohdelaboratoriota varten rakennetaan Otaniemeen Sähkötalo 2 toimisto- ja laboratoriorakennus, johon sijoitetaan myös puolijohdelaboratorion puhdastila piikiekkojen prosessointia varten. Puhdastilan ja etenkin sen ilmastoinnin energiankulutus on huomattavan suuri VTT:n nykyisistä puhdastiloista saatujen kokemusten perusteella. Puhdastilan prosessit tuottavat myös runsaasti hukkalämpöä. Energiankäytön esiselvityksen tavoitteena on esittää vaihtoehtoisia järjestelmäratkaisuja energian tehokkaaseen käyttöön VTT:n Sähkötalo 2:ssa. Käyttämällä toimisto-osan ilmastointia vain päivällä, klo 07.00 - 18.00, voidaan säästää noin 2/3 toimisto-osan lämmitysenergiankulutuksesta. Puhdastilan ilmastoinnissa tulisi käyttää lämmöntalteenottoa poisto- ja tuloilman välillä. Lämmöntalteentotolla on erityisen suuri merkitys puhdastilan tarvitseman suuren ilmavirran takia, joka vaikuttaa myös puhaltimien sähköenergiankulutukseen. Ilmastointijärjestelmän kokonaisenergiakustannukset ovat 1,14 - 1,47 milj. mk vuodessa sen mukaan, käytetäänkö kauko- vai sähkölämmitystä. Muuttamalla puhdastilan rai- tisilman lämpösisältöä eli alentamisella raitisilman lämpötilaa voidaan rakennuksen kokonaisenergiakustannuksia pienentää noin 10 % (100 000 - 150 000 mk /vuosi) perustapauksesta ilman huomattavia lisäinvestointeja. Savivaraston kytkeminen rakennuksen energiajärjestelmään parantaa sisäistenenergiavirtojen hyväksikäyttöä ja pienentää ulkopuolisen lisäenergian tarvetta. Savivaraston avulla lämpöä siirretään kesästä talveen ja jäähdytystä talvesta kesään sekä vastaavasti päivän ja yön välillä. 25 000 m3:n varastolla rakennuksen jäähdytystehoa voidaan pienentää jatkuvasti n. 16 % neljän kuukauden aikana. Rakennuksen lämmitystehoa voitaisiin pienentää 59 % kolmen kuukauden aikana ja lyhytaikaisesti poistaa ulkopuolinen lämmitystehon tarve jopa kokonaan. Jäähdytysenergian tarpeesta voidaan saada varastosta n. 10 % ja lisälämmitysenergin tarve lähes kokonaan. Jäähdytyslaitteiden sähkötehon tarvetta voidaan pienentää n. 35 kW maksimitehosta, joka on 640 kW. Savimaavaraston vuosituotto on n. 100 000 mk. Rakennuksen sähköenergian kulutukseksi arvioitiin 3550 MWh, joka merkitsee noin 1,25 milj. mk:n sähkölaskua vuodessa suurjännitetehotariffilla. Yösähköllä tuotetulla jäähdytysenergialla arvioidaan voitavan säästää noin 100 000 mk vuodessa. Liikennevaloilla osoitettavalla huipputehon lähestymisellä arvioidaan voitavan säästää n. 35 000 mk vuodessa. Lisäksi päivän valon mukaan ja infrapunaliikeilmaisimilla ohjattavilla valaisimilla saadaan säästetyksi 5 000 - 10 000 mk vuodessa. Rakennuksen energiankulutuskustannusten kokonaissäästöt mainituilla vaihtoehdoilla ovat 340 000 - 400 000 mk vuodessa eli 20 - 26 % energiakustannuksista.

Vuonna 1990 väestönsuojelulakia muutettiin kattamaan koko valtakunnan alue. Lain uudistuksen yhteydessä väestönsuojien rakentamisvelvoitetta laajennettiin ja lakiin lisättiin uusi väestön- suojatyyppi, kevyt väestönsuoja. Uuden suojatyypin kehittämisen tavoitteena oli luoda haja-asutusalueiden suojaustarpeisiin riittävä, mutta olemassa olevia suojatyyppejä edullisempi suojaratkaisu. Tutkimuksessa selvitettiin kevyiden ja S-1-luokan teräsbetonisten väestönsuojien rakentamiskustannusten osuuksia rakennushankkei- den kokonaiskustannuksista. Tavoitteena oli lisätä väestönsuojara- kentamiseen liittyvää kustannustietoa sekä selvittää eri suojatyyp- pien rakennuskustannusten erot. Lisäksi käsiteltiin väestönsuojien rakentamisesta aiheutuvien lisäkustannusten osuuksia hankkeiden kokonaiskustannuksista sekä pääpiirteittäin väestönsuojara- kentamisen keskeisiä asioita Ruotsissa ja Sveitsissä. Väestönsuojien lisäkustannuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kustannuksia, jotka aiheutuvat niistä rakenteellisista ratkaisuista, joilla väestönsuojatila ja vastaava tavallinen pelkistetty huonetila eroavat toisistaan. Lähtötilanteeksi oletetaan, että väestön- suojaksi rakennettu tila kuuluu rakennuksen tilasuunnitteluun ilman väestönsuojan rakentamisvelvoitettakin. Väestönsuojarakentamisen kustannusosuuksien selvittämiseksi tutkimuksessa tarkasteltiin kustannusten muodostumista 20 laskentahankkeessa. Yhteistyössä hankkeiden toteuttajatahojen kanssa määritettiin laskentakohteiden kustannusrakenteet ja näistä väestönsuojien kustannusosuudet sekä eri suojatyyppien kustannuserot. Saatujen yksikkökustannustietojen perustella väestönsuojille määritettiin kokonaiskustannusosuuksien lisäksi suojista aiheutuvat lisäkustannusosuudet. Tulosten perusteella tarkasteltiin lisäksi väestönsuojarakentamisen kokonaisvaikutusta uudisrakennustuotannossa. Väestönsuojarakentamisen vaikutuksia Ruotsissa ja Sveitsissä selvitettiin yhteistyössä ao. maiden viranomaisten kanssa.

Tämä tutkimus on osa REMONTTI ohjelman ns. lähiötutkimuksia. Tutkimuksen tavoitteena on ollut toisaalta tehdä suuruusluokka arvioita suomalaisten asuntoalueiden täydennysrakennusmahdollisuuksista, niiden kustannusvaikutuksista ja mahdollisista säästöistä. Euroopan Yhteisö, OECD ja monet tutkimuslaitokset ja tutkijatahot ovat todenneet, että ekologisesti kestävä kaupunkirakenne on tiivis. Esim. norjalaiset tutkimuslaitokset NIBR ja Vestlandsforskning ovat suorittaneet asiasta perusteellisen tutkimuksen. Nykyisten yhdyskuntien tiivistämismahdollisuudet on Norjassa todettu yllättävän suuriksi. Täydennysrakentaminen johtaa kehitykseen, jossa säästyy luonnonvaroja ja maata sekä aiheutuu vähemmän päästöjä. Samalla voidaan parantaa kaupunkiympäristöä toiminnallisesti, lisätä viherrakentamista jne. Suomen taajamarakenteeseen sisältyvän asuntoalueiden täydennysrakennuspotentiaali voidaan jakaa seuraaviin osiin: a) asema ja rakennuskaavoihin sisältyvä, b) yleiskaavoihin sisältyvä ja c) muu tiivistämispotentiaali. Arvioidut täydennysrakennuspotentiaalit em. ryhmissä ovat 50 + 65 + 55 milj. kerros m² = 170 milj. kerros m². Tämä vastaa noin 4,3 miljoonan asukkaan asuntokantaa. Onko tällainen täydentäminen ja tiivistäminen sitten mahdollista? Arviointia helpottaa väentiheyksien (asukkaita/maa km²) vertailu Pohjoismaiden taajamissa. Suomessa yli 200 asukkaan taajamissa pysytteli väentiheys vuosina 1970 1985 välillä 580 600 as/maa km², kun Ruotsissa oli lähes samaan aikaan 1 410 - 1 630 as/maa km2. Norjassa oli lähes vastaavaan aikaan yli 200 asukkaan taajamissa 1 490 - 1 740 as/maa km² ja yli 1000 asukkaan taajamissa jopa yli 3 000 as/maa km². Ruotsin ja Norjan taajamissa väentiheys on siten 2 - 3 kertainen verrattuna Suomeen ja muualla Euroopassa todennäköisesti vieläkin suurempi. Täydennysrakentaminen säästää yhteiskunnan ja asukkaiden varoja, koska siinä voidaan hyödyntää jo tehtyjä investointeja. Tehdyn karkean arvion mukaan em. täydennysrakennuspotentiaalin käyttöön otolla voidaan säästää kunnallistekniikan kustannnuksissa noin 45 mrd. mk ja liikenteessä noin 23 mrd. mk. Yhteensä säästöpotentiaali on siten lähes 70 mrd. mk. Tämän lisäksi tulevat vielä palvelujen kustannuksissa saatavat säästöt, joita tässä ei ole arvioitu. Mikäli Suomen taajamissa rakennetaan noin 5 milj. k m² vuodessa, voitaisiin sen suuntaamisella edullisille täydennysrakennusalueille säästää esim. 10 ensimmäisen vuoden aikana lähes 8 mrd. mk investoinneissa ja n. 1,6 mrd. mk muissa kuluissa eli karkeasti 1 mrd. mk vuodessa. Tämä vastaa noin 7 % kaupunkien vuosittaisista kunnallistekniikan menoista. Säästöjen kertyminen jatkuu vielä vuosikymmeniä tämän jälkeenkin. Tätä säästöpotentiaalia ei ole mitään syytä olla käyttämättä, koska se samalla säästää luonnonvaroja, tuottaa vähemmän päästöjä, luo mahdollisuudet eheyttää hajanaista ja sekavaa yhdyskuntarakennetta ja parantaa kaupunki tai taajamakuvaa.

VTT:n puolijohdelaboratoriota varten rakennetaan Otaniemeen Sähkötalo 2 toimisto- ja laboratoriorakennus, johon sijoitetaan myös puolijohdelaboratorion puhdastila piikiekkojen prosessointia varten. Puhdastilan ja etenkin sen ilmastoinnin energiankulutus on huomattavan suuri VTT:n nykyisistä puhdastiloista saatujen kokemusten perusteella. Puhdastilan prosessit tuottavat myös runsaasti hukkalämpöä. Energiankäytön esiselvityksen tavoitteena on esittää vaihtoehtoisia järjestelmäratkaisuja energian tehokkaaseen käyttöön VTT:n Sähkötalo 2:ssa. Käyttämällä toimisto-osan ilmastointia vain päivällä, klo 07.00 - 18.00, voidaan säästää noin 2/3 toimisto-osan lämmitysenergiankulutuksesta. Puhdastilan ilmastoinnissa tulisi käyttää lämmöntalteenottoa poisto- ja tuloilman välillä. Lämmöntalteentotolla on erityisen suuri merkitys puhdastilan tarvitseman suuren ilmavirran takia, joka vaikuttaa myös puhaltimien sähköenergiankulutukseen. Ilmastointijärjestelmän kokonaisenergiakustannukset ovat 1,14 - 1,47 milj. mk vuodessa sen mukaan, käytetäänkö kauko- vai sähkölämmitystä. Muuttamalla puhdastilan rai- tisilman lämpösisältöä eli alentamisella raitisilman lämpötilaa voidaan rakennuksen kokonaisenergiakustannuksia pienentää noin 10 % (100 000 - 150 000 mk /vuosi) perustapauksesta ilman huomattavia lisäinvestointeja. Savivaraston kytkeminen rakennuksen energiajärjestelmään parantaa sisäistenenergiavirtojen hyväksikäyttöä ja pienentää ulkopuolisen lisäenergian tarvetta. Savivaraston avulla lämpöä siirretään kesästä talveen ja jäähdytystä talvesta kesään sekä vastaavasti päivän ja yön välillä. 25 000 m3:n varastolla rakennuksen jäähdytystehoa voidaan pienentää jatkuvasti n. 16 % neljän kuukauden aikana. Rakennuksen lämmitystehoa voitaisiin pienentää 59 % kolmen kuukauden aikana ja lyhytaikaisesti poistaa ulkopuolinen lämmitystehon tarve jopa kokonaan. Jäähdytysenergian tarpeesta voidaan saada varastosta n. 10 % ja lisälämmitysenergin tarve lähes kokonaan. Jäähdytyslaitteiden sähkötehon tarvetta voidaan pienentää n. 35 kW maksimitehosta, joka on 640 kW. Savimaavaraston vuosituotto on n. 100 000 mk. Rakennuksen sähköenergian kulutukseksi arvioitiin 3550 MWh, joka merkitsee noin 1,25 milj. mk:n sähkölaskua vuodessa suurjännitetehotariffilla. Yösähköllä tuotetulla jäähdytysenergialla arvioidaan voitavan säästää noin 100 000 mk vuodessa. Liikennevaloilla osoitettavalla huipputehon lähestymisellä arvioidaan voitavan säästää n. 35 000 mk vuodessa. Lisäksi päivän valon mukaan ja infrapunaliikeilmaisimilla ohjattavilla valaisimilla saadaan säästetyksi 5 000 - 10 000 mk vuodessa. Rakennuksen energiankulutuskustannusten kokonaissäästöt mainituilla vaihtoehdoilla ovat 340 000 - 400 000 mk vuodessa eli 20 - 26 % energiakustannuksista.

Esitutkimuksen tavoitteena oli määrittää laskennallisesti ne ylläpitotoimenpiteet, jotka on taloudellisesti tarkoituksenmukaista toteuttaa asukkaiden toimesta. Lisäksi tutkimuksessa selvittiin niitä lainsäädännöllisiä ja organisatorisia esteitä, jotka omatoimisuuden lisääminen mahdollisesti tuo mukanaan. Omatoimisen toteutuksen merkittävimmät kustannuserät muodostuvat yleishoidon, kunnossapidon, yhteistehtävien, siivouksen sekä ulkoalueiden hoidon kiinteistötöistä. Talkoot perustuvat aina vapaaehtoisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että ketään ei voi pakottaa talkootyöhön, ja sitä, että talkoisiin osallistumatonta ei voi velvoittaa teettämään omaa osuuttaan jollakin toisella tai maksamaan ylimääräistä vastiketta. Hyötyä talkoilla saavutetusta säästöstä ei voi kohdistaa vain talkoisiin osallistuville. Jos talkooväelle annetaan muiden suostumuksella hyvitystä esimerkiksi vastikkeen maksusta, kyseessä on ennakonpidätyksenalainen etuus talkootyön tekijälle. Lainsäädäntö ja työturvallisuus rajoittavat omatoimisuuden lisäämistä asuinkiinteistöjen ylläpidossa määrittelemällä osan kiinteistötöistä luvanvaraisiksi tai erityistä vakuutusturvaa vaativaksi. Näistä tärkeimpiä ovat hissien huolto, sähköalan asennus , korjaus ja huoltotyöt, käsisammuttimien sekä pesula ja kylmälaitteiden huolto, jätehuolto sekä sellaiset kunnossapitotöissä eteen tulevat seikat kuten asukkaiden kyky käyttää erilaisia työkaluja ja telineitä, nostolavoja, kelkkoja ja turvaköysiä sekä rakennustarvikehissejä. Yhtiön normaalit korjausmenot kuuluvat yhtiövastikkeella katettaviin menoihin. Kunnossapitotöitä ja eräitä lisärakennushankkeita voidaan tehdä myös siten, että uudistusta haluavat osakkeenomistajat jakavat keskenään kustannukset niin, että kukaan hanketta vastustavista ei joudu maksamaan vastiketta. Menettely edellyttää yhtiökokouksen hyväksymisen. Asukkaiden velvoittaminen asunto osakeyhtiöissä tietyn vuorottain toistuvan hoitotehtävän, esimerkiksi siivouksen, ulkoalueiden hoidon tai yhteistehtävien, hoitamiseen ei ole mahdollista nykyisen asunto osakeyhtiölain mukaan. Sitä vastoin Ruotsissa porrassiivous ja ulkoalueiden hoito on voitu antaa asukkaiden hoitoon joissain asuinkerrostaloyhteisöissä.

Esitutkimuksen tavoitteena oli määrittää laskennallisesti ne ylläpitotoimenpiteet, jotka on taloudellisesti tarkoituksenmukaista toteuttaa asukkaiden toimesta. Lisäksi tutkimuksessa selvittiin niitä lainsäädännöllisiä ja organisatorisia esteitä, jotka omatoimisuuden lisääminen mahdollisesti tuo mukanaan. Omatoimisen toteutuksen merkittävimmät kustannuserät muodostuvat yleishoidon, kunnossapidon, yhteistehtävien, siivouksen sekä ulkoalueiden hoidon kiinteistötöistä. Talkoot perustuvat aina vapaaehtoisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että ketään ei voi pakottaa talkootyöhön, ja sitä, että talkoisiin osallistumatonta ei voi velvoittaa teettämään omaa osuuttaan jollakin toisella tai maksamaan ylimääräistä vastiketta. Hyötyä talkoilla saavutetusta säästöstä ei voi kohdistaa vain talkoisiin osallistuville. Jos talkooväelle annetaan muiden suostumuksella hyvitystä esimerkiksi vastikkeen maksusta, kyseessä on ennakonpidätyksenalainen etuus talkootyön tekijälle. Lainsäädäntö ja työturvallisuus rajoittavat omatoimisuuden lisäämistä asuinkiinteistöjen ylläpidossa määrittelemällä osan kiinteistötöistä luvanvaraisiksi tai erityistä vakuutusturvaa vaativaksi. Näistä tärkeimpiä ovat hissien huolto, sähköalan asennus , korjaus ja huoltotyöt, käsisammuttimien sekä pesula ja kylmälaitteiden huolto, jätehuolto sekä sellaiset kunnossapitotöissä eteen tulevat seikat kuten asukkaiden kyky käyttää erilaisia työkaluja ja telineitä, nostolavoja, kelkkoja ja turvaköysiä sekä rakennustarvikehissejä. Yhtiön normaalit korjausmenot kuuluvat yhtiövastikkeella katettaviin menoihin. Kunnossapitotöitä ja eräitä lisärakennushankkeita voidaan tehdä myös siten, että uudistusta haluavat osakkeenomistajat jakavat keskenään kustannukset niin, että kukaan hanketta vastustavista ei joudu maksamaan vastiketta. Menettely edellyttää yhtiökokouksen hyväksymisen. Asukkaiden velvoittaminen asunto osakeyhtiöissä tietyn vuorottain toistuvan hoitotehtävän, esimerkiksi siivouksen, ulkoalueiden hoidon tai yhteistehtävien, hoitamiseen ei ole mahdollista nykyisen asunto osakeyhtiölain mukaan. Sitä vastoin Ruotsissa porrassiivous ja ulkoalueiden hoito on voitu antaa asukkaiden hoitoon joissain asuinkerrostaloyhteisöissä.

Activity dependencies are used to represent an important part of the logic of a construction project schedule, for example, general construction strategy, the sequence of activities and their overlap. The research investigates the existence of these different dependencies within building construction project schedules. The findings form the basis for the development of a schedule preparation model with which a planner: prepares schedules using a domain specific approach; uses specific procedures to identify and create different activity dependencies; and applies tailored data structures to store characteristics of individual activity dependencies. The model is designed to exceed the capabilities of current scheduling techniques based on project networks and achieves this principally by representing the characteristics of each activity dependency class. The model is thus qualitative in its approach. A computer program was subsequently developed in order to test the feasibility of the model. Test results show that the model offers a significant improvement over conventional scheduling techniques by enabling feasible alternative schedules to be generated rapidly. Additionally, capabilities of the computer program show that the model provides a good foundation for managing the logic of schedules by the means of selective reports about activity dependencies.

Kiinteistöt ovat Suomessa merkittävä kansallisvarallisuuden osa. Rakennuspääomakanta oli vuonna 1985 noin 680 mrd. mk ja tilavuus oli 1 300 milj. m3. Rakennuskannan tilavuus on kasvanut viime vuosina noin 4 % vuodessa. Kiinteistönpidon vuotuiset pitokustannukset ovat noin 80 mrd. mk. Tämä on lähes 25 % bruttokansantuotteesta. Yritysten ja koko kansantaloutemme kilpailukyky heikkenee, kun joudumme sijoittamaan rakennuksiin enemmän kuin kilpailijamme. Tehokkaammalla kiinteistönpidolla on säästettävissä merkittävästi resursseja muuhun tuotantotoimintaan. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena lisätä tietoa kiinteistönpidon kustannusten muodostumisesta, kiinteistöpalvelusten kysynnästä ja kiinteistönpidon kansallisesta kehittämisstrategiasta 1990-luvulla. Kiinteistönpidon tarkastelukehikon erilaisina tasoina olivat kansantalous, toimiala, kiinteistö, rakennus ja sen osat. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä käytettiin panos -tuotosanalyysiä, jota sovellettiin eri tarkastelutasoilla. Ylläpidon rakennuskohtaista tarkastelua varten laaditun panos-tuotosmallia muistuttava kiinteistönpitomalli neljälle kiinteistötyypille. Mallia soveltamalla voidaan tehostaa kiinteistöinvestoinnin elinkaaren tarkkailua ja seurantaa. Kiinteistönpitomallin tuloksia testattiin toteutuneilla vuokratiedoilla. Suomen kiinteistökannan kiinteistönpitokustannusten merkittävin erä on ylläpito, jonka kustannukset ovat 40 %. Koko kiinteistökannan vuotuiset ylläpitokustannukset olivat noin 25 mk/m3 v. 1985. Rakennustyyppien välinen vaihtelu oli huomattavan suuri, 1,9 mk/m3-90 mk/m3 vuodessa. Kiinteistöjen ylläpitokustannusten tehtäväkohtaiset seurantatulokset osoittivat, että kiinteistötyyppien ylläpitokustannusjakaumat poikkeavat olennaisesti toisistaan. Korot olivat 4 %:n korkokannalla laskettuna 35 % kiinteistönpitokustannuksista. Korkokannan muutos oli voimakkaimmin kiinteistönpitokustannusten tasoon vaikuttava tekijä. Poistojen osuus oli 25 %. Suomen kiinteistökannan vuokratuottojen kriittinen piste oli 61 mk/m3 vuodessa. Asuinkerrostalojen vuokrien nettotuotto oli alhainen, noin 1 % sijoitetulle pääomalle. Asuinkerrostalojen vuokratuotot kattoivat 80 % kustannuksista. Sen sijaan toimistorakennukset tuottivat 5 %:n tuoton sijoitetulle pääomalle v. 1985. Kiinteistönpidon kansantaloudellisia kehittämisvaihtoehtoja analysoitiin Suomen kansantalouden pitkän ajan mallijärjestelmän (FMS:n) avulla. Ylläpitokustannusten säästämisellä ja asuntojen korjausohjelmien toteuttamisella oli selvästi kansantaloutta elvyttävä ja pääomanmuodostusta lisäävä vaikutus.

Kiinteistöt ovat Suomessa merkittävä kansallisvarallisuuden osa. Rakennuspääomakanta oli vuonna 1985 noin 680 mrd. mk ja tilavuus oli 1 300 milj. m3. Rakennuskannan tilavuus on kasvanut viime vuosina noin 4 % vuodessa. Kiinteistönpidon vuotuiset pitokustannukset ovat noin 80 mrd. mk. Tämä on lähes 25 % bruttokansantuotteesta. Yritysten ja koko kansantaloutemme kilpailukyky heikkenee, kun joudumme sijoittamaan rakennuksiin enemmän kuin kilpailijamme. Tehokkaammalla kiinteistönpidolla on säästettävissä merkittävästi resursseja muuhun tuotantotoimintaan. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena lisätä tietoa kiinteistönpidon kustannusten muodostumisesta, kiinteistöpalvelusten kysynnästä ja kiinteistönpidon kansallisesta kehittämisstrategiasta 1990-luvulla. Kiinteistönpidon tarkastelukehikon erilaisina tasoina olivat kansantalous, toimiala, kiinteistö, rakennus ja sen osat. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä käytettiin panos -tuotosanalyysiä, jota sovellettiin eri tarkastelutasoilla. Ylläpidon rakennuskohtaista tarkastelua varten laaditun panos-tuotosmallia muistuttava kiinteistönpitomalli neljälle kiinteistötyypille. Mallia soveltamalla voidaan tehostaa kiinteistöinvestoinnin elinkaaren tarkkailua ja seurantaa. Kiinteistönpitomallin tuloksia testattiin toteutuneilla vuokratiedoilla. Suomen kiinteistökannan kiinteistönpitokustannusten merkittävin erä on ylläpito, jonka kustannukset ovat 40 %. Koko kiinteistökannan vuotuiset ylläpitokustannukset olivat noin 25 mk/m3 v. 1985. Rakennustyyppien välinen vaihtelu oli huomattavan suuri, 1,9 mk/m3-90 mk/m3 vuodessa. Kiinteistöjen ylläpitokustannusten tehtäväkohtaiset seurantatulokset osoittivat, että kiinteistötyyppien ylläpitokustannusjakaumat poikkeavat olennaisesti toisistaan. Korot olivat 4 %:n korkokannalla laskettuna 35 % kiinteistönpitokustannuksista. Korkokannan muutos oli voimakkaimmin kiinteistönpitokustannusten tasoon vaikuttava tekijä. Poistojen osuus oli 25 %. Suomen kiinteistökannan vuokratuottojen kriittinen piste oli 61 mk/m3 vuodessa. Asuinkerrostalojen vuokrien nettotuotto oli alhainen, noin 1 % sijoitetulle pääomalle. Asuinkerrostalojen vuokratuotot kattoivat 80 % kustannuksista. Sen sijaan toimistorakennukset tuottivat 5 %:n tuoton sijoitetulle pääomalle v. 1985. Kiinteistönpidon kansantaloudellisia kehittämisvaihtoehtoja analysoitiin Suomen kansantalouden pitkän ajan mallijärjestelmän (FMS:n) avulla. Ylläpitokustannusten säästämisellä ja asuntojen korjausohjelmien toteuttamisella oli selvästi kansantaloutta elvyttävä ja pääomanmuodostusta lisäävä vaikutus.

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten tennishallien taloudellisuutta ja toimivuutta empiiriseen tutkimusaineistoon ja kirjallisuustutkimukseen nojautuen. Rakentamisen taloudellisuustarkastelussa selvitettiin noin 30 tennishallin muodostaman tutkimusaineiston toteutuneet ja suunnitelmien mukaiset rakentamiskustannukset. Tutkimuksen mukaan kiinteiden tennishallien rakentamiskustannukset olivat keskimäärin 2 950 mk/brm2 vuoden 1991 kesäkuun kustannustasossa. Rakentamiskustannusten vaihtelu oli varsin suurta. Kiinteiden tutkimuskohteiden kustannukset vaihtelivat välillä 1 270 6 350 mk/brm2. Rakenteellisesti halvimpia olivat peltiverhoillut kohteet. Ylipainehallien hankintakustannusten vastaava vaihteluväli oli 400 1 010 mk/brm2. Tutkimusaineistoon kuuluneen korjauskohteen korjauskustannukset olivat 1 980 mk/brm2. Tennishallien käyttötaloutta selvitettiin myös empiirisen tutkimusaineiston avulla. Tutkimuksen mukaan suomalaiset tennishallit ovat erittäin kovassa käytössä. Parhaimmillaan sisätenniskenttien viikottainen tehokas käyttöaika on yli 120 tuntia viikossa. Tutkimusaineiston mukaiset kiinteiden tennishallien vuosittaiset käyttökustannukset vaihtelivat välillä 83 256 mk/brm2,a ja olivat keskimäärin 130 mk/brm2,a vuoden 1990 kustannustasossa . Tutkimuksessa laadittiin kohteiden rakentamisen ja käytön taloudellisuuden arviointia varten vertailutaso, jonka avulla kuvattiin tyypillisen nykyaikaisen tennishallin rakentamis- ja käyttökustannuksia. Tennishallien vuosittaisia kustannuksia ja kannattavuutta tarkasteltiin kolmen tyyppihallin avulla. Tennistuntia kohti lasketuiksi vuosikustannuksiksi muodostui 72 mk/h sekä rakenteellisesti halvassa kiinteässä hallissa että ylipainehallissa (molemmat hallit ilman yhteistiloja). Vastaavasti nykyaikaisen, riittävillä yhteistiloilla varustetun tennishallin vuosikustannukset pelattua tuntia kohden olivat 104 mk/h. Tutkimuksen loppuosaan koottiin kirjallisuustutkimuksen ja käyttäjähaastattelujen perusteella laadittuja tennishallihankkeen suunnittelu- ja toteutusohjeita. Tutkimuksen mukaan hallien toimivuuden kannalta tärkeimmät tekijät olivat oikea tilaohjelma, käyttäjille hyvin soveltuvava pelialusta, tarkoituksenmukainen valaistus sekä terveellinen sisäilmasto.

Energiakatselmuksilla on mahdollisuus saavuttaa lyhyillä takaisinmaksuajoilla 0,9 - 3,0 mrd. mk:n energiakustannusten vuotuiset säästöt kansantalouteen. Energiansäästön palvelukeskuksen tukemalla katselmustoiminnalla on mahdollisuus kehittää 15 - 150 milj. mk uutta katselmustoimintaa tekevien yritysten liikevaihtoa sijoittamalla energia-avustuksia katselmustoiminnan tukemiseen 8 - 77 milj. mk vuodessa. Energiakatselmustoiminnan todettiin kannattavan nykyisellä tekniikalla parhaiten teollisuusrakennuksissa, myymälä-, majoitus- ja ravitsemusrakennuksissa, asuinkerrostaloissa ja hoitoalan rakennuksissa. Muissa rakennustyypeissä katselmusten kannattava toteutus vaatii nykyisin käytössä olevia menetelmiä tehokkaampia katselmusmenetelmiä ja katselmustoimintaa tukevia informaatio- ja taitotukijärjestelmiä. Teollisuuden prosessien energiansäästömahdollisuuksien etsiminen on kerättyjen kokemusten mukaan pääosin kannattavaa toimintaa. Toiminnan laadun ja uskottavuuden takaamiseksi tulisi kuitenkin kehittää katselmustoimintaan liittyvää yhteistoimintaa ja koulutusta ja jatkaa toiminnan vaatimien teknisten apuvälineiden sekä tietojärjestelmien kehittämistä. Palvelustrategia-analyysissä todettiin, että energiakatselmus- ja energian säästötoiminnan laajeneminen edellyttää olemassa olevien organisaatioiden ja tietokantojen hyväksikäyttöä aiempaa tehokkaammalla tavalla transaktiokustannusten minimoimiseksi. Pienimuotoisten energiansäästöhankkeiden julkisen tuen hallinnon siirtäminen alue- ja paikallistasolle todettiin katselmustoiminnan laajetessa hyödylliseksi. Energiakatselmustoiminta vaatii tuekseen informaatiojärjestelmiä energiakorjausten vaikutusten seuraamiseksi ja tiedottamiseksi eri intressiryhmille. Lisäksi toiminnan organisointi vaatii energiakatselmustoiminnan tueksi muihin organisaatioihin sulautettuja toimintayksiköitä. Sulautetut yksiköt vaativat toimintaa tukevia oheistoimintoja tuotekehityksestä, tuotteistamisesta, tuotteiden ja palveluiden markkinoinnista sekä tiedottamisesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten tennishallien taloudellisuutta ja toimivuutta empiiriseen tutkimusaineistoon ja kirjallisuustutkimukseen nojautuen. Rakentamisen taloudellisuustarkastelussa selvitettiin noin 30 tennishallin muodostaman tutkimusaineiston toteutuneet ja suunnitelmien mukaiset rakentamiskustannukset. Tutkimuksen mukaan kiinteiden tennishallien rakentamiskustannukset olivat keskimäärin 2 950 mk/brm2 vuoden 1991 kesäkuun kustannustasossa. Rakentamiskustannusten vaihtelu oli varsin suurta. Kiinteiden tutkimuskohteiden kustannukset vaihtelivat välillä 1 270 6 350 mk/brm2. Rakenteellisesti halvimpia olivat peltiverhoillut kohteet. Ylipainehallien hankintakustannusten vastaava vaihteluväli oli 400 1 010 mk/brm2. Tutkimusaineistoon kuuluneen korjauskohteen korjauskustannukset olivat 1 980 mk/brm2. Tennishallien käyttötaloutta selvitettiin myös empiirisen tutkimusaineiston avulla. Tutkimuksen mukaan suomalaiset tennishallit ovat erittäin kovassa käytössä. Parhaimmillaan sisätenniskenttien viikottainen tehokas käyttöaika on yli 120 tuntia viikossa. Tutkimusaineiston mukaiset kiinteiden tennishallien vuosittaiset käyttökustannukset vaihtelivat välillä 83 256 mk/brm2,a ja olivat keskimäärin 130 mk/brm2,a vuoden 1990 kustannustasossa . Tutkimuksessa laadittiin kohteiden rakentamisen ja käytön taloudellisuuden arviointia varten vertailutaso, jonka avulla kuvattiin tyypillisen nykyaikaisen tennishallin rakentamis- ja käyttökustannuksia. Tennishallien vuosittaisia kustannuksia ja kannattavuutta tarkasteltiin kolmen tyyppihallin avulla. Tennistuntia kohti lasketuiksi vuosikustannuksiksi muodostui 72 mk/h sekä rakenteellisesti halvassa kiinteässä hallissa että ylipainehallissa (molemmat hallit ilman yhteistiloja). Vastaavasti nykyaikaisen, riittävillä yhteistiloilla varustetun tennishallin vuosikustannukset pelattua tuntia kohden olivat 104 mk/h. Tutkimuksen loppuosaan koottiin kirjallisuustutkimuksen ja käyttäjähaastattelujen perusteella laadittuja tennishallihankkeen suunnittelu- ja toteutusohjeita. Tutkimuksen mukaan hallien toimivuuden kannalta tärkeimmät tekijät olivat oikea tilaohjelma, käyttäjille hyvin soveltuvava pelialusta, tarkoituksenmukainen valaistus sekä terveellinen sisäilmasto.

Energiakatselmuksilla on mahdollisuus saavuttaa lyhyillä takaisinmaksuajoilla 0,9 - 3,0 mrd. mk:n energiakustannusten vuotuiset säästöt kansantalouteen. Energiansäästön palvelukeskuksen tukemalla katselmustoiminnalla on mahdollisuus kehittää 15 - 150 milj. mk uutta katselmustoimintaa tekevien yritysten liikevaihtoa sijoittamalla energia-avustuksia katselmustoiminnan tukemiseen 8 - 77 milj. mk vuodessa. Energiakatselmustoiminnan todettiin kannattavan nykyisellä tekniikalla parhaiten teollisuusrakennuksissa, myymälä-, majoitus- ja ravitsemusrakennuksissa, asuinkerrostaloissa ja hoitoalan rakennuksissa. Muissa rakennustyypeissä katselmusten kannattava toteutus vaatii nykyisin käytössä olevia menetelmiä tehokkaampia katselmusmenetelmiä ja katselmustoimintaa tukevia informaatio- ja taitotukijärjestelmiä. Teollisuuden prosessien energiansäästömahdollisuuksien etsiminen on kerättyjen kokemusten mukaan pääosin kannattavaa toimintaa. Toiminnan laadun ja uskottavuuden takaamiseksi tulisi kuitenkin kehittää katselmustoimintaan liittyvää yhteistoimintaa ja koulutusta ja jatkaa toiminnan vaatimien teknisten apuvälineiden sekä tietojärjestelmien kehittämistä. Palvelustrategia-analyysissä todettiin, että energiakatselmus- ja energian säästötoiminnan laajeneminen edellyttää olemassa olevien organisaatioiden ja tietokantojen hyväksikäyttöä aiempaa tehokkaammalla tavalla transaktiokustannusten minimoimiseksi. Pienimuotoisten energiansäästöhankkeiden julkisen tuen hallinnon siirtäminen alue- ja paikallistasolle todettiin katselmustoiminnan laajetessa hyödylliseksi. Energiakatselmustoiminta vaatii tuekseen informaatiojärjestelmiä energiakorjausten vaikutusten seuraamiseksi ja tiedottamiseksi eri intressiryhmille. Lisäksi toiminnan organisointi vaatii energiakatselmustoiminnan tueksi muihin organisaatioihin sulautettuja toimintayksiköitä. Sulautetut yksiköt vaativat toimintaa tukevia oheistoimintoja tuotekehityksestä, tuotteistamisesta, tuotteiden ja palveluiden markkinoinnista sekä tiedottamisesta.

Activity dependencies are used to represent an important part of the logic of a construction project schedule, for example, general construction strategy, the sequence of activities and their overlap. The research investigates the existence of these different dependencies within building construction project schedules. The findings form the basis for the development of a schedule preparation model with which a planner: prepares schedules using a domain specific approach; uses specific procedures to identify and create different activity dependencies; and applies tailored data structures to store characteristics of individual activity dependencies. The model is designed to exceed the capabilities of current scheduling techniques based on project networks and achieves this principally by representing the characteristics of each activity dependency class. The model is thus qualitative in its approach. A computer program was subsequently developed in order to test the feasibility of the model. Test results show that the model offers a significant improvement over conventional scheduling techniques by enabling feasible alternative schedules to be generated rapidly. Additionally, capabilities of the computer program show that the model provides a good foundation for managing the logic of schedules by the means of selective reports about activity dependencies.

Asuinkerrostalon kylpyhuoneiden korjauksiin sisältyy sekä LVIS-teknisiä korjaustöitä että rakennusteknisiä korjaustöitä. Asuinkerrostalon putkistokorjaus aiheuttaa pintarakenteisiin liittyviä rakennusteknisiä töitä. Kohteessa kokeiltiin ensimmäistä kertaa asuinkerrostalon kylpyhuoneissa vesikiertoista lattialämmitysjärjestelmää. Lattialämmitystä käytettäessä ei tarvita seinälle asennettavia pattereita. Lattialämmitys kuivaa nopeasti lattian suihkussa käynnin jälkeen. Lämpimällä lattialla on myös miellyttävä kulkea. Lämpölattiajärjestelmä tulee kuitenkin kalliimmaksi kuin perinteinen vesikiertoinen patterilämmitys. Ääneneristys on asennettava, kun käytetään alaslaskettua kattoa, jonka yläpuolella kuljetetaan ylemmän kerroksen vesiputket ja viemärit. Ääneneristystapana voidaan käyttää putkieristeitä, selluvillaa ja kipsilevyä. Ääneneristysominaisuuksiltaan eristystavat eivät poikkea toisistaan paljon. Eristystyö vaatii huolellisuutta ilmarakojen estämiseksi. CAD-ohjelmistolla piirretyt piirustukset ovat tarkat ja siistit. Muutokset on nopeasti suoritettavissa. Huonetiloista saadaan mittatarkkoja tasokuvia, joita voidaan käyttää asennuskuvina kaluste- ja LVI-asennuksissa. Koekohteessa tasokuvia ei käytetty hyväksi tai niitä luettiin liian hätäisesti, koska kohteessa sattui asennusvirheitä. Koekohteen aikataulu suunniteltiin Super Projekt Expert 1.1 -projektinhallintaohjelmalla. Projektinhallintaohjelman tulostukset eivät ole havainnollisia, jos työvaiheita on yli kaksikymmentä. Työtehtävien riippuvuuksien korjaaminen oli hankalaa.

Tämä kirjallisuustutkimus on tehty tutkimusprojektin "Kestomuovikomposiittien tekstiilitekniset valmistusmenetelmät" alkaessa. Projektissa tutkitaan mahdollisuuksia valmistaa jatkuvakuitulujitettuja kestomuovikomposiitteja käyttämällä hybridilankamenetelmää. Kuitulujitettujen komposiittien mekaaniset ominaisuudet paranevat lujitepitoisuuden kasvun myötä ja parhaat tulokset saavutetaan, kun lujittava kuitu jatkuu yhtenäisenä läpi tuotteen. Kertamuovimatriisisten komposiittien yhteydessä jatkuvakuitulujitteita voidaan hyödyntää suhteellisen helposti johtuen reagenssien alhaisesta viskositeetista. Kestomuovisulien viskositeetti on olennaisesti korkeampi kuin kertamuovireagenssien ja tällöin valmistuksen yhteydessä ongelmaksi muodostuu mm. lujitekuitujen heikko impregnoituminen valmistuksen yhteydessä. Eräs tapa ratkaista mainittu ongelma on sekoittaa lujitekuitu ja kuitumainen matriisimuovi hybridilangaksi ja varsinainen impregnoituminen voi tapahtua vasta tuotteen valmistuksen yhteydessä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on esitelty eräitä jatkuvakuitulujitteisten kestomuovikomposiittien valmistustekniikan keskeisimpiä tekijöitä lähestyen ongelmia erityisesti hybridilankamenetelmän näkökulmasta.

Conceptual design determines the detail design procedures to be followed and has great impact on the result of the design, the product. The costs of the design as well as the total life-cycle cost of the product are substantially fixed during these early phases of design. Safety is one of the design parameters that affect these costs and has to be taken into account as early as possible in the design. Major accidents, such as Seveso, Flixborough, Bhopal and Mexico City, have raised many interesting questions of safety and resulted in much new legislation. However, the lack of methods with which to study the system without undue effort limits design for safety during the early design phases. This thesis focuses on the conceptual design of process control systems, and on the problem of safety requirements determination. Safety analysis methods of process design are applied to tackle the problem and the information gap between process designers and control system designers. The major part of the work was to develop a new two-phase method, SCRAM (Safe Control Requirements Analysis Method), for analyzing the safety aspects of large processes within reasonable time. The first phase is an Initial Hazard Identification that studies potential accidents on the basis of materials handled in the process circumstances. The second phase is a modified Hazard and Operability Study that studies ways in which the process is led to unsafe states and how accidents may subsequently develop. The basic idea is to find the hazardous states of the process, the critical process parameters and the accident chains. These determine the desired operating conditions and parameters to be controlled, so that safety related control actions will be identified and their requirements defined. The use of the method has been studied by applying it to three cases. The aspects that were studied in them are: first, the support that the method gives to the control system design; second, the usefulness of the method as a safety analysis; and third, the support that the method gives for identifying the most critical control systems for more detailed analyses. On the basis of the case studies, the method is evaluated with respect to what is achieved and what is missed. It is concluded that the method identifies safety-critical process parameters and control actions and is usable as a Preliminary Hazard Analysis of the process for control system designers' purposes. Many design problems that are not covered by the method and that need further research and development work were detected during the evaluation. However, this method gives a starting point for better requirement analysis in conceptual design of process control systems.

Tämä kirjallisuustutkimus on tehty tutkimusprojektin "Kestomuovikomposiittien tekstiilitekniset valmistusmenetelmät" alkaessa. Projektissa tutkitaan mahdollisuuksia valmistaa jatkuvakuitulujitettuja kestomuovikomposiitteja käyttämällä hybridilankamenetelmää. Kuitulujitettujen komposiittien mekaaniset ominaisuudet paranevat lujitepitoisuuden kasvun myötä ja parhaat tulokset saavutetaan, kun lujittava kuitu jatkuu yhtenäisenä läpi tuotteen. Kertamuovimatriisisten komposiittien yhteydessä jatkuvakuitulujitteita voidaan hyödyntää suhteellisen helposti johtuen reagenssien alhaisesta viskositeetista. Kestomuovisulien viskositeetti on olennaisesti korkeampi kuin kertamuovireagenssien ja tällöin valmistuksen yhteydessä ongelmaksi muodostuu mm. lujitekuitujen heikko impregnoituminen valmistuksen yhteydessä. Eräs tapa ratkaista mainittu ongelma on sekoittaa lujitekuitu ja kuitumainen matriisimuovi hybridilangaksi ja varsinainen impregnoituminen voi tapahtua vasta tuotteen valmistuksen yhteydessä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on esitelty eräitä jatkuvakuitulujitteisten kestomuovikomposiittien valmistustekniikan keskeisimpiä tekijöitä lähestyen ongelmia erityisesti hybridilankamenetelmän näkökulmasta.

The effects of a new reaction to fire classification system on the building cost and use of materials was studied. Where possible the EUREFIC classification proposal was taken as an example of the new classification system. The Finnish statistics of building material prices and use in different types of occupancies was used as the basis of the estimates. Because no regulations exist to set requirements based on the proposed classification system, much of the analysis was based on speculations rather than well-known consequences of the classification system as such. The assumption was, however, that the safety level of the buildings was not supposed to be changed significantly. The total effect of the change of classification system was estimated to be in the range from a reduction of FIM 65 million per year (0.1 %) to an increase of up to FIM 100 million per year (0.15 %). With a performance based classification system one may achieve, however, significant flexibility in product selection building design. Rational product development to meet the classification requirements also becomes easier.

Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisena asuntoalueena voidaan pitää aluetta, joka kokonaisuutena, kaikkien vaiheidensa aikana kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa ja luonnonvaroja sekä aiheuttaa mahdollisimman vähän haitallisia päästöjä ja jätteitä. Alueen tulee myös olla asuinympäristönä hyvä sekä taloudellisesti mahdollinen. Tutkimuksessa on laadittu arviointikehikko ja laskentamalli sekä arvioitu niillä asuntoalueen koko elinkaaren aikana kulutetut energia ja materiaalit sekä aiheutuvat päästöt ja jätteet. Lisäksi on arvioitu alueen rakentamisesta ja käytöstä aiheutuvat kustannukset. Arvioinnin kohteena on neljä tyypillistä suomalaista asuntoaluetta, joista kaksi on pientalo- ja kaksi kerrostalovaltaisia alueita. Tutkimuksessa on myös arvioitu asuntoalueiden eri suunnitteluratkaisujen merkitystä kestävän kehityksen kannalta. Asuntoalueiden kokonaisenergiankulutus 40 vuoden aikana on keskimäärin 685 MWh asukasta kohden. Raaka-aineita kuluu asuntoalueella keskimäärin 136 tonnia asukasta kohden. Raaka-aineet ovat puuta lukuun ottamatta uusiutumattomia luonnonvaroja. Rakennusmateriaaleja kuluu keskimäärin 90 tonnia asukasta kohden, tiiviisti rakennetuilla alueilla vähiten. Polttoaineita kuluu keskimäärin 47 tonnia asukasta kohden. Päästöjä aiheutuu keskimäärin 156 tonnia asukasta kohden. Suurimman osan näistä muodostaa hiilidioksidi, 154 tonnia asukasta kohden. Jätteitä aiheutuu kaikkiaan 19 tonnia asukasta kohden. Asuntoalueen tuottamisesta, käytöstä ja liikenteestä aiheutuu kustannuksia keskimäärin 290 000 mk asukasta kohden. Pientaloalueilla kuluu enemmän energiaa ja polttoaineita sekä aiheutuu enemmän päästöjä ja kustannuksia kuin kerrostaloalueilla. Suurimmat erot alueiden välillä aiheutuvat liikenteestä, aluelämpöverkon häviöistä, talotyypistä ja verkostojen määrästä. Minkälainen siis on ympäristöystävällinen asuntoalue? Se voi olla kerros- tai pientaloalue ja sillä on kehittynyt lämmitysjärjestelmä. Se sijaitsee lähellä työpaikkoja ja palveluja. Se on rakenteeltaan suhteellisen tiivis, mikä mahdollistaa tehokkaan liikenne- ja teknisen huollon verkon rakentamisen sekä samalla myös säästää luonnonympäristöä. Sen suunnittelussa ja rakentamisessa on lisäksi otettu huomioon ja hyödynnetty paikalliset olosuhteet ja erityispiirteet.

Conceptual design determines the detail design procedures to be followed and has great impact on the result of the design, the product. The costs of the design as well as the total life-cycle cost of the product are substantially fixed during these early phases of design. Safety is one of the design parameters that affect these costs and has to be taken into account as early as possible in the design. Major accidents, such as Seveso, Flixborough, Bhopal and Mexico City, have raised many interesting questions of safety and resulted in much new legislation. However, the lack of methods with which to study the system without undue effort limits design for safety during the early design phases. This thesis focuses on the conceptual design of process control systems, and on the problem of safety requirements determination. Safety analysis methods of process design are applied to tackle the problem and the information gap between process designers and control system designers. The major part of the work was to develop a new two-phase method, SCRAM (Safe Control Requirements Analysis Method), for analyzing the safety aspects of large processes within reasonable time. The first phase is an Initial Hazard Identification that studies potential accidents on the basis of materials handled in the process circumstances. The second phase is a modified Hazard and Operability Study that studies ways in which the process is led to unsafe states and how accidents may subsequently develop. The basic idea is to find the hazardous states of the process, the critical process parameters and the accident chains. These determine the desired operating conditions and parameters to be controlled, so that safety related control actions will be identified and their requirements defined. The use of the method has been studied by applying it to three cases. The aspects that were studied in them are: first, the support that the method gives to the control system design; second, the usefulness of the method as a safety analysis; and third, the support that the method gives for identifying the most critical control systems for more detailed analyses. On the basis of the case studies, the method is evaluated with respect to what is achieved and what is missed. It is concluded that the method identifies safety-critical process parameters and control actions and is usable as a Preliminary Hazard Analysis of the process for control system designers' purposes. Many design problems that are not covered by the method and that need further research and development work were detected during the evaluation. However, this method gives a starting point for better requirement analysis in conceptual design of process control systems.

The effects of a new reaction to fire classification system on the building cost and use of materials was studied. Where possible the EUREFIC classification proposal was taken as an example of the new classification system. The Finnish statistics of building material prices and use in different types of occupancies was used as the basis of the estimates. Because no regulations exist to set requirements based on the proposed classification system, much of the analysis was based on speculations rather than well-known consequences of the classification system as such. The assumption was, however, that the safety level of the buildings was not supposed to be changed significantly. The total effect of the change of classification system was estimated to be in the range from a reduction of FIM 65 million per year (0.1 %) to an increase of up to FIM 100 million per year (0.15 %). With a performance based classification system one may achieve, however, significant flexibility in product selection building design. Rational product development to meet the classification requirements also becomes easier.

Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisena asuntoalueena voidaan pitää aluetta, joka kokonaisuutena, kaikkien vaiheidensa aikana kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa ja luonnonvaroja sekä aiheuttaa mahdollisimman vähän haitallisia päästöjä ja jätteitä. Alueen tulee myös olla asuinympäristönä hyvä sekä taloudellisesti mahdollinen. Tutkimuksessa on laadittu arviointikehikko ja laskentamalli sekä arvioitu niillä asuntoalueen koko elinkaaren aikana kulutetut energia ja materiaalit sekä aiheutuvat päästöt ja jätteet. Lisäksi on arvioitu alueen rakentamisesta ja käytöstä aiheutuvat kustannukset. Arvioinnin kohteena on neljä tyypillistä suomalaista asuntoaluetta, joista kaksi on pientalo- ja kaksi kerrostalovaltaisia alueita. Tutkimuksessa on myös arvioitu asuntoalueiden eri suunnitteluratkaisujen merkitystä kestävän kehityksen kannalta. Asuntoalueiden kokonaisenergiankulutus 40 vuoden aikana on keskimäärin 685 MWh asukasta kohden. Raaka-aineita kuluu asuntoalueella keskimäärin 136 tonnia asukasta kohden. Raaka-aineet ovat puuta lukuun ottamatta uusiutumattomia luonnonvaroja. Rakennusmateriaaleja kuluu keskimäärin 90 tonnia asukasta kohden, tiiviisti rakennetuilla alueilla vähiten. Polttoaineita kuluu keskimäärin 47 tonnia asukasta kohden. Päästöjä aiheutuu keskimäärin 156 tonnia asukasta kohden. Suurimman osan näistä muodostaa hiilidioksidi, 154 tonnia asukasta kohden. Jätteitä aiheutuu kaikkiaan 19 tonnia asukasta kohden. Asuntoalueen tuottamisesta, käytöstä ja liikenteestä aiheutuu kustannuksia keskimäärin 290 000 mk asukasta kohden. Pientaloalueilla kuluu enemmän energiaa ja polttoaineita sekä aiheutuu enemmän päästöjä ja kustannuksia kuin kerrostaloalueilla. Suurimmat erot alueiden välillä aiheutuvat liikenteestä, aluelämpöverkon häviöistä, talotyypistä ja verkostojen määrästä. Minkälainen siis on ympäristöystävällinen asuntoalue? Se voi olla kerros- tai pientaloalue ja sillä on kehittynyt lämmitysjärjestelmä. Se sijaitsee lähellä työpaikkoja ja palveluja. Se on rakenteeltaan suhteellisen tiivis, mikä mahdollistaa tehokkaan liikenne- ja teknisen huollon verkon rakentamisen sekä samalla myös säästää luonnonympäristöä. Sen suunnittelussa ja rakentamisessa on lisäksi otettu huomioon ja hyödynnetty paikalliset olosuhteet ja erityispiirteet.

Korjausrakentaminen 1990 -tutkimus KORVO 90 antaa kokonaiskuvan tämänhetkisestä korjausrakentamisesta: mikä on korjausrakentamisen kokonaisarvo, minkä ikäisiä rakennuksia korjataan, mitä toimenpiteitä tehdään, kuka korjaustyön tekee ja mitkä ovat syyt korjauksiin. Nykytilanteen kartoituksen perusteella arvioidaan 1990-luvun kehitystä. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) rakennustuotantolaboratorio on tehnyt vastaavan tutkimuksen, joka koski vuoden 1982 korjausrakentamista. Uusi tutkimus on kattavampi erityisesti asuntokorjausten osalta. Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida 1980-luvulla tapahtunutta kehitystä, sillä molemmat tutkimukset on toteutettu samalla tavoin kirjallisia kyselyitä ja henkilöhaastatteluja tehden. Tutkimus julkaistaan viidessä osassa. Tämä on tutkimuksen ensimmäinen osaraportti ja selvittää korjausrakentamisen arvoa. Tässä osassa korjausrakentamista on mitattu kustannuksina. Korjausrakentaminen on kasvanut puolitoistakertaiseksi vuodesta 1982 vuoteen 1990. Vuonna 1990 sen arvo oli 21 mrd. markkaa. Eniten ovat lisääntyneet kytkettyjen pientalojen, asuinkerrostalojen ja liikerakennusten korjaukset.

Korjausrakentaminen 1990 -tutkimus KORVO 90 antaa kokonaiskuvan tämänhetkisestä korjausrakentamisesta: mikä on korjausrakentamisen kokonaismäärä, mitä ja minkä ikäisiä rakennuksia korjataan, mitä toimenpiteitä tehdään, kuka korjaustyön suorittaa ja mitkä olivat syyt korjauksiin. Nykytilanteen kartoituksen perusteella arvioidaan 1990 -luvun kehitystä. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) rakennustuotantolaboratorio on tehnyt vastaavan tutkimuksen, joka koski vuoden 1982 korjausrakentamista. Uusi tutkimus on kattavampi erityisesti asuntokorjausten osalta. Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida l980-luvulla tapahtunutta kehitystä, sillä molemmat tutkimukset on toteutettu samalla tavoin kirjallisia kyselyitä ja henkilöhaastatteluja tehden. Tutkimus on julkaistu viidessä osassa. Tämä on tutkimuksen neljäs osaraportti, ja keskittyy korjausrakentamisen toteuttajiin. Korjausrakentamisen 21 mrd. markasta noin puolet toteutettiin omatoimisesti. Ammattirakentajien osuus kasvoi 1980-luvulla. Korjausrakentamiseen sovellettiin uudisrakentamisen sopimusmalleja ja työmenetelmiä. Suurimmat ongelmat olivat rakennusten käyttö työn aikana sekä puutteelliset tai virheelliset tiedot kohteen rakenteista.

Korjausrakentaminen 1990 -tutkimus KORVO 90 antaa kokonaiskuvan tämänhetkisestä korjausrakentamisesta: mikä on korjausrakentamisen kokonaismäärä, mitä ja minkä ikäisiä rakennuksia korjataan, mitä toimenpiteitä tehdään, kuka korjaustyön suorittaa ja mitkä olivat syyt korjauksiin. Nykytilanteen kartoituksen perusteella arvioidaan 1990 -luvun kehitystä. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) rakennustuotantolaboratorio on tehnyt vastaavan tutkimuksen, joka koski vuoden 1982 korjausrakentamista. Uusi tutkimus on kattavampi erityisesti asuntokorjausten osalta. Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida l980-luvulla tapahtunutta kehitystä, sillä molemmat tutkimukset on toteutettu samalla tavoin kirjallisia kyselyitä ja henkilöhaastatteluja tehden. Tutkimus on julkaistu viidessä osassa. Tämä on tutkimuksen neljäs osaraportti, ja keskittyy korjausrakentamisen toteuttajiin. Korjausrakentamisen 21 mrd. markasta noin puolet toteutettiin omatoimisesti. Ammattirakentajien osuus kasvoi 1980-luvulla. Korjausrakentamiseen sovellettiin uudisrakentamisen sopimusmalleja ja työmenetelmiä. Suurimmat ongelmat olivat rakennusten käyttö työn aikana sekä puutteelliset tai virheelliset tiedot kohteen rakenteista.

Lujien rakenneterästen käyttö hitsatuissa rakenteissa on selvästi kasvanut viime vuosikymmeninä läntisten teollisuusmaiden ohella myös Suomessa. Lujat rakenneteräkset tarjoavat usein kilpailukykyisen vaihtoehdon matalalujuuksiseen teräkseen verrattuna erityisesti vaativissa käyttösovelluksissa. Yleisin ongelma lujien rakenneterästen hitsauksessa on vedyn aiheuttama kylmähalkeilu, jonka eliminoimiseksi esikuumennuksen käyttö on tehokkaimpia keinoja. Esikuumennus on kuitenkin hitsaavassa valmistuksessa merkittävä kustannustekijä, mm. energia-, laite-, työ- ja läpimenoaikakustannuksina Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mahdollisuudet vähentyä lujien terästen esikuumennustarvetta ja esikuumennuksen energiankulutusta käyttämällä konventionaalisten lujien rakenneterästen asemesta moderneja, aiempaa paremmin hitsattavia termomekaanisesti valssattuja TMEP-teräksiä. Hankkeessa tukeuduttiin sekä kirjallisuudessa esitettyihin tutkimustuloksiin että laboratoriakokeisiin. Koeohjelmaan sisältyi teräksen kylmähalkeiluherkkyyttä ja esikuumennuksen energiankulutusta mittaavia kokeita. Kytkemällä kylmähalkeilukokeiden ilmoittama esikuumennuslämpötilan aleneminen TMEP-teräksillä vastaavaan muutokseen esikuumennuksen energiankulutuksessa määritettiin säästö energiankulutuksessa ja -kustannuksissa yhtä hirsimetriä kohden sekä vastaava säästöpotentiaali valtakunnallisella tasolla. Todettiin, että esikuumennustarvetta lujien rakenneterästen hitsauksessa voidaan merkittävästi vähentää ottamalla käyttöön uudentyyppisiä tehostetusti vesijäähdytettyjä AeE HT-50- ja suorasammutettuja DQ-T HT-80-lujuusluokan TMEP-teräksiä konventionaalisten normalisoitujen ja nuorrutettujen terästen asemesta. Esikuumennuksen kaikkia kustannustekijöitä voidaan näin alentaa hitsattavan rakenteen valmistuksessa. Tehokkaimmin kokonaisenergiankulutusta vähensivät esikuumennuslämpötilan alentaminen, ainepaksuuden pienentärninen, lämpöhäviöiden eliminoiminen esikuumennuksen aikana sekä hitsausenergian kohottamisen tuoma lisälämpövaikutus. Markoissa mitaten suorat energiakustannukset ja -kustannussäästöt jäivät varsin vaatimattomiksi. Syynä tähän on ennen kaikkea energian halpa hinta Suomessa suhteessa korkeisiin työvoima- ja läpimenoaikakustannuksiin. Suorien energiakustannusten osuus onkin yleensä vain n. 5 % esikuumennuksen kokonaiskustannuksista valmistuksessa lopun 90...95 %:n muodostuessa työ-, laite-ja läpimenoaikakustannuksista. Mikäli säästövaikutuksia lasketaan esikuumennuksen kokonaiskustannuksista koko tuotantoprosessissa, ovatkin saavutettavat säästöt yleensä suoria energiasäästöjä kertaluokkaa suuremmat. Tuntuvia lisäsäästöjä kytkeytyy myös mahdollisuuteen hyödyntää teräksen lisääntynyt lujuus entistä ohuempina ainepaksuuksina. Hitsauksen esikuumennuksen energiansäästökysymykset korostuvat tulevaisuudessa, mikäli lujien terästen käyttövolyymi kasvaa edellisten vuosien tapaan n. 15 %:n vuosivauhtia ja mikäli energian reaalihinta kohoaa eräänä yleiseurooppalaisen ympäristöpolitiikan instrumenttina. Työn tavoitteena haettuja suoria energiansäästöjä lujien terästen hitsauksen esikuumennuksessa pystyttiin osoittamaan vain rajoitetusti. Sen sijaan pyrkimys energiansäästöön hitsauksen esikuumennuksessa johti tässä tutkimuksessa sellaisten huomattavien kustannussäästömahdollisuuksien (sekä välillisten että välittömien) löytymiseen, jotka edelleen voidaan hyödyntää mm. energian käytön tehokkuuden lisääntymisenä koko tuotantoprosessissa.

Lujien rakenneterästen käyttö hitsatuissa rakenteissa on selvästi kasvanut viime vuosikymmeninä läntisten teollisuusmaiden ohella myös Suomessa. Lujat rakenneteräkset tarjoavat usein kilpailukykyisen vaihtoehdon matalalujuuksiseen teräkseen verrattuna erityisesti vaativissa käyttösovelluksissa. Yleisin ongelma lujien rakenneterästen hitsauksessa on vedyn aiheuttama kylmähalkeilu, jonka eliminoimiseksi esikuumennuksen käyttö on tehokkaimpia keinoja. Esikuumennus on kuitenkin hitsaavassa valmistuksessa merkittävä kustannustekijä, mm. energia-, laite-, työ- ja läpimenoaikakustannuksina Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mahdollisuudet vähentyä lujien terästen esikuumennustarvetta ja esikuumennuksen energiankulutusta käyttämällä konventionaalisten lujien rakenneterästen asemesta moderneja, aiempaa paremmin hitsattavia termomekaanisesti valssattuja TMEP-teräksiä. Hankkeessa tukeuduttiin sekä kirjallisuudessa esitettyihin tutkimustuloksiin että laboratoriakokeisiin. Koeohjelmaan sisältyi teräksen kylmähalkeiluherkkyyttä ja esikuumennuksen energiankulutusta mittaavia kokeita. Kytkemällä kylmähalkeilukokeiden ilmoittama esikuumennuslämpötilan aleneminen TMEP-teräksillä vastaavaan muutokseen esikuumennuksen energiankulutuksessa määritettiin säästö energiankulutuksessa ja -kustannuksissa yhtä hirsimetriä kohden sekä vastaava säästöpotentiaali valtakunnallisella tasolla. Todettiin, että esikuumennustarvetta lujien rakenneterästen hitsauksessa voidaan merkittävästi vähentää ottamalla käyttöön uudentyyppisiä tehostetusti vesijäähdytettyjä AeE HT-50- ja suorasammutettuja DQ-T HT-80-lujuusluokan TMEP-teräksiä konventionaalisten normalisoitujen ja nuorrutettujen terästen asemesta. Esikuumennuksen kaikkia kustannustekijöitä voidaan näin alentaa hitsattavan rakenteen valmistuksessa. Tehokkaimmin kokonaisenergiankulutusta vähensivät esikuumennuslämpötilan alentaminen, ainepaksuuden pienentärninen, lämpöhäviöiden eliminoiminen esikuumennuksen aikana sekä hitsausenergian kohottamisen tuoma lisälämpövaikutus. Markoissa mitaten suorat energiakustannukset ja -kustannussäästöt jäivät varsin vaatimattomiksi. Syynä tähän on ennen kaikkea energian halpa hinta Suomessa suhteessa korkeisiin työvoima- ja läpimenoaikakustannuksiin. Suorien energiakustannusten osuus onkin yleensä vain n. 5 % esikuumennuksen kokonaiskustannuksista valmistuksessa lopun 90...95 %:n muodostuessa työ-, laite-ja läpimenoaikakustannuksista. Mikäli säästövaikutuksia lasketaan esikuumennuksen kokonaiskustannuksista koko tuotantoprosessissa, ovatkin saavutettavat säästöt yleensä suoria energiasäästöjä kertaluokkaa suuremmat. Tuntuvia lisäsäästöjä kytkeytyy myös mahdollisuuteen hyödyntää teräksen lisääntynyt lujuus entistä ohuempina ainepaksuuksina. Hitsauksen esikuumennuksen energiansäästökysymykset korostuvat tulevaisuudessa, mikäli lujien terästen käyttövolyymi kasvaa edellisten vuosien tapaan n. 15 %:n vuosivauhtia ja mikäli energian reaalihinta kohoaa eräänä yleiseurooppalaisen ympäristöpolitiikan instrumenttina. Työn tavoitteena haettuja suoria energiansäästöjä lujien terästen hitsauksen esikuumennuksessa pystyttiin osoittamaan vain rajoitetusti. Sen sijaan pyrkimys energiansäästöön hitsauksen esikuumennuksessa johti tässä tutkimuksessa sellaisten huomattavien kustannussäästömahdollisuuksien (sekä välillisten että välittömien) löytymiseen, jotka edelleen voidaan hyödyntää mm. energian käytön tehokkuuden lisääntymisenä koko tuotantoprosessissa.

Korjausrakentaminen 1990 -tutkimus KORVO 90 antaa kokonaiskuvan tämänhetkisestä korjausrakentamisesta: mikä on korjausrakentamisen kokonaisarvo, minkä ikäisiä rakennuksia korjataan, mitä toimenpiteitä tehdään, kuka korjaustyön tekee ja mitkä ovat syyt korjauksiin. Nykytilanteen kartoituksen perusteella arvioidaan 1990-luvun kehitystä. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) rakennustuotantolaboratorio on tehnyt vastaavan tutkimuksen, joka koski vuoden 1982 korjausrakentamista. Uusi tutkimus on kattavampi erityisesti asuntokorjausten osalta. Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida 1980-luvulla tapahtunutta kehitystä, sillä molemmat tutkimukset on toteutettu samalla tavoin kirjallisia kyselyitä ja henkilöhaastatteluja tehden. Tutkimus julkaistaan viidessä osassa. Tämä on tutkimuksen ensimmäinen osaraportti ja selvittää korjausrakentamisen arvoa. Tässä osassa korjausrakentamista on mitattu kustannuksina. Korjausrakentaminen on kasvanut puolitoistakertaiseksi vuodesta 1982 vuoteen 1990. Vuonna 1990 sen arvo oli 21 mrd. markkaa. Eniten ovat lisääntyneet kytkettyjen pientalojen, asuinkerrostalojen ja liikerakennusten korjaukset.

Tutkimuksessa tarkastellaan aravavuokratalojen hoitokulujen hajontaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä vuoden 1984 kustannustasossa. Aineisto perustuu 209 aravavuokratalosta tehtyyn kyselyyn. Kohteena olevat kiinteistöt valittiin siten, että puolet niistä oli suurten hoitokulujen taloja ja puolet pienten hoitokulujen taloja. Hoitokuluhajontaan etsittiin syitä vertailemalla suurten ja pienten hoitokulujen vuokratalojen ominaisuuksia ja isännöitsijöiden antamia arvioita. Kerrostaloissa hoitokulut olivat pienimmillään yhteensä 0,31 mk/hm2 kuukaudessa ja suurimmillaan 22 mk/hm2 kuukaudessa. Keskiarvo oli 8,44 mk/hm2 kuukaudessa. Ääripäissä hajontaa aiheuttavat mm. talon käyttötarkoitus, kustannusten erilaiset kirjaustavat ja se, missä määrin asukkaat osallistuvat kiinteistön hoitoon. Huomattavia eroja syntyy myös siitä, kuinka paljon rakennuksessa on yhteisiä tiloja (kellarit, varastot yms.). Rakenteellisesti ja organisatorisesti samanlaisia taloja kuului sekä suurten että pienten hoitokulujen ryhmään. Isännöitsijöiden arvioista saatiin viitteitä siitä, että hoitoon ja hoitokuluihin vaikuttavat myös taloyhteisön inhimilliset tekijät.

Tutkimuksessa tarkastellaan aravavuokratalojen hoitokulujen hajontaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä vuoden 1984 kustannustasossa. Aineisto perustuu 209 aravavuokratalosta tehtyyn kyselyyn. Kohteena olevat kiinteistöt valittiin siten, että puolet niistä oli suurten hoitokulujen taloja ja puolet pienten hoitokulujen taloja. Hoitokuluhajontaan etsittiin syitä vertailemalla suurten ja pienten hoitokulujen vuokratalojen ominaisuuksia ja isännöitsijöiden antamia arvioita. Kerrostaloissa hoitokulut olivat pienimmillään yhteensä 0,31 mk/hm2 kuukaudessa ja suurimmillaan 22 mk/hm2 kuukaudessa. Keskiarvo oli 8,44 mk/hm2 kuukaudessa. Ääripäissä hajontaa aiheuttavat mm. talon käyttötarkoitus, kustannusten erilaiset kirjaustavat ja se, missä määrin asukkaat osallistuvat kiinteistön hoitoon. Huomattavia eroja syntyy myös siitä, kuinka paljon rakennuksessa on yhteisiä tiloja (kellarit, varastot yms.). Rakenteellisesti ja organisatorisesti samanlaisia taloja kuului sekä suurten että pienten hoitokulujen ryhmään. Isännöitsijöiden arvioista saatiin viitteitä siitä, että hoitoon ja hoitokuluihin vaikuttavat myös taloyhteisön inhimilliset tekijät.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rakennusyritysten, kuntien ja muiden suurten maanhankkijoiden maanostot sekä maan ja rakennusoikeuden hinta pääkaupunkiseudun aluerakentamissopimusalueella. Sopimusrakentamisena otettiin huomioon vain ne alueet, jotka ovat pääosiltaan asuinalueita. Huomioon otettuja sopimusalueita oli yhteensä 57. Tiedot maakaupoista kerättiin pääasiassa seudun tuomiokuntien arkistojen lainhuudatustodistuksista ja kauppakirjoista. Niitä täydennettiin valtionarkiston säilyttämien vanhojen lainhuudatuskirjojen avulla. Pinta-alatiedot täydennettiin maanmittaushallituksen maanmittauskonttorista. Pääkaupunkiseudun kunnista Espoo ja Vantaa eivät ole riittävästi kaavoittaneet omistamaansa raakamaata. Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt ja jää ilmeisesti edelleen sopimusrakentaminen. Seurauksena maan nk. ansioton arvonnousu on koitunut ja koituu edelleen aluerakentajien eikä kuntien tai tulevien asukkaiden hyödyksi, koska kuntien maa- ja kaavoituspolitiikka on mahdollistanut spekulatiivisen rakentamisen aluerakentamisen muodossa. Aluerakentajien saama hyöty sopimusrakentamisesta pelkästään Espoossa ja Vantaalla on arvioitu kaiken kaikkiaan 4 miljardiksi markaksi. Sopimusalueiden rakennusoikeuden hinta on ollut aluerakentajille erittäin halpa ja sen suhteelliseksi osuudeksi asuntojen keskimääräisestä myyntihinnasta on arvioitu 2 prosenttia. Yritykset ovat hankkineet omistukseensa suurimman osan sopimusalueista ennen sopimusten solmimista. Hankitut alueet ovat yleensä olleet verrattain kaukana sijaitsevia, suuria ja yhtenäisiä sekä hankintakustannuksiltaan halpoja. Pääkaupunkiseudun kaupunkirakenteen hajoamisesta johtuvat suuret infrastruktuurikustannukset ja jatkuvat ylimääräiset käyttökustannukset ovat jääneet kuntien ja asukkaiden kannettaviksi. Aluerakentajat ovat maanostojen ja sopimusrakentamisen avulla luoneet alueellisia tuotantomonopoleja, ja urakkakilpailun puuttuessa on rakentamisen vapaa hinnoittelu estynyt.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rakennusyritysten, kuntien ja muiden suurten maanhankkijoiden maanostot sekä maan ja rakennusoikeuden hinta pääkaupunkiseudun aluerakentamissopimusalueella. Sopimusrakentamisena otettiin huomioon vain ne alueet, jotka ovat pääosiltaan asuinalueita. Huomioon otettuja sopimusalueita oli yhteensä 57. Tiedot maakaupoista kerättiin pääasiassa seudun tuomiokuntien arkistojen lainhuudatustodistuksista ja kauppakirjoista. Niitä täydennettiin valtionarkiston säilyttämien vanhojen lainhuudatuskirjojen avulla. Pinta-alatiedot täydennettiin maanmittaushallituksen maanmittauskonttorista. Pääkaupunkiseudun kunnista Espoo ja Vantaa eivät ole riittävästi kaavoittaneet omistamaansa raakamaata. Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt ja jää ilmeisesti edelleen sopimusrakentaminen. Seurauksena maan nk. ansioton arvonnousu on koitunut ja koituu edelleen aluerakentajien eikä kuntien tai tulevien asukkaiden hyödyksi, koska kuntien maa- ja kaavoituspolitiikka on mahdollistanut spekulatiivisen rakentamisen aluerakentamisen muodossa. Aluerakentajien saama hyöty sopimusrakentamisesta pelkästään Espoossa ja Vantaalla on arvioitu kaiken kaikkiaan 4 miljardiksi markaksi. Sopimusalueiden rakennusoikeuden hinta on ollut aluerakentajille erittäin halpa ja sen suhteelliseksi osuudeksi asuntojen keskimääräisestä myyntihinnasta on arvioitu 2 prosenttia. Yritykset ovat hankkineet omistukseensa suurimman osan sopimusalueista ennen sopimusten solmimista. Hankitut alueet ovat yleensä olleet verrattain kaukana sijaitsevia, suuria ja yhtenäisiä sekä hankintakustannuksiltaan halpoja. Pääkaupunkiseudun kaupunkirakenteen hajoamisesta johtuvat suuret infrastruktuurikustannukset ja jatkuvat ylimääräiset käyttökustannukset ovat jääneet kuntien ja asukkaiden kannettaviksi. Aluerakentajat ovat maanostojen ja sopimusrakentamisen avulla luoneet alueellisia tuotantomonopoleja, ja urakkakilpailun puuttuessa on rakentamisen vapaa hinnoittelu estynyt.

Julkaisussa esitetään tulokset kenttätutkimuksesta, jossa on tutkittu asuinrakennusten energiansäästökorjausten kustannuksia, energiansäästöjä ja kannattavuutta. Tutkitut korjaukset olivat öljypolttimen uusiminen, termostaattisten patteriventtiilien asentaminen, yläpohjan lisäeristäminen ja ikkunoiden uusiminen. Korjaukset oli tehty pääosin vuosien 1985 ja 1986 aikana. Tavoitteena oli selvittää, miten korjaushankkeen olosuhteet, tekniset lähtökohdat ja korjausmenetelmät vaikuttavat säästötuloksiin ja kannattavuuteen. Tutkimus toteutettiin kenttäselvityksenä, jossa oli mukana sekä omakotitaloja että kerrostaloja. Tutkimuskäyntejä tehtiin yhteensä 64 taloon. Näistä 37:ää voitiin käyttää kannattavuuslaskelmissa. Energiansäästöt vaihtelivat välillä 37...-15 % ja keskimääräinen säästö oli 4,7 %. Ainoa keskimäärin kannattava toimenpide oli öljypolttimen uusiminen. Tapauskohtaiset vaihtelut olivat kuitenkin suuret ja myös termostaattisten patteriventtiilien asentaminen ja yläpohjan lisäeristäminen olivat joissakin taloissa kannattavia toimenpiteitä. Ikkunoiden uusiminen pelkästään energiansäästöjen takia ei ollut kannattavaa missään tutkituista kohteista. Energiansäästö oli korjausten ensisijaisena syynä vain noin joka neljännessä tapauksessa, ja useimmissa tapauksissa korjauksella tavoiteltiin lähinnä parempaa asumisviihtyisyyttä. Näin ollen korjauksen järkevyyttä ei voida arvioida yksinomaan saavutettujen energiansäästöjen ja tältä pohjalta lasketun kannattavuuden avulla. Korjausta kokonaisuutena arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon sen aikaansaamat laadulliset parannukset. Mahdollisia laadullisia parannuksia voidaan verrata raportissa esitettyihin tietoihin korjausten vuosikustannusvaikutuksista. Rinnan varsinaisen tutkimusaineiston kanssa käsiteltiin vertailuaineistoa, jossa toimenpiteet oli tehty vuosina 1978 - 1980. Vertailuaineistossa energiansäästöt olivat keskimäärin 12,1 % eli huomattavasti suuremmat kuin varsinaisessa tutkimusaineistossa. Eroa selittävät viime vuosikymmenen lopun yleinen mielenkiinto energiansäästöä kohtaan sekä talojen suuremmat säästöpotentiaalit.

Julkaisussa esitetään tulokset kenttätutkimuksesta, jossa on tutkittu asuinrakennusten energiansäästökorjausten kustannuksia, energiansäästöjä ja kannattavuutta. Tutkitut korjaukset olivat öljypolttimen uusiminen, termostaattisten patteriventtiilien asentaminen, yläpohjan lisäeristäminen ja ikkunoiden uusiminen. Korjaukset oli tehty pääosin vuosien 1985 ja 1986 aikana. Tavoitteena oli selvittää, miten korjaushankkeen olosuhteet, tekniset lähtökohdat ja korjausmenetelmät vaikuttavat säästötuloksiin ja kannattavuuteen. Tutkimus toteutettiin kenttäselvityksenä, jossa oli mukana sekä omakotitaloja että kerrostaloja. Tutkimuskäyntejä tehtiin yhteensä 64 taloon. Näistä 37:ää voitiin käyttää kannattavuuslaskelmissa. Energiansäästöt vaihtelivat välillä 37...-15 % ja keskimääräinen säästö oli 4,7 %. Ainoa keskimäärin kannattava toimenpide oli öljypolttimen uusiminen. Tapauskohtaiset vaihtelut olivat kuitenkin suuret ja myös termostaattisten patteriventtiilien asentaminen ja yläpohjan lisäeristäminen olivat joissakin taloissa kannattavia toimenpiteitä. Ikkunoiden uusiminen pelkästään energiansäästöjen takia ei ollut kannattavaa missään tutkituista kohteista. Energiansäästö oli korjausten ensisijaisena syynä vain noin joka neljännessä tapauksessa, ja useimmissa tapauksissa korjauksella tavoiteltiin lähinnä parempaa asumisviihtyisyyttä. Näin ollen korjauksen järkevyyttä ei voida arvioida yksinomaan saavutettujen energiansäästöjen ja tältä pohjalta lasketun kannattavuuden avulla. Korjausta kokonaisuutena arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon sen aikaansaamat laadulliset parannukset. Mahdollisia laadullisia parannuksia voidaan verrata raportissa esitettyihin tietoihin korjausten vuosikustannusvaikutuksista. Rinnan varsinaisen tutkimusaineiston kanssa käsiteltiin vertailuaineistoa, jossa toimenpiteet oli tehty vuosina 1978 - 1980. Vertailuaineistossa energiansäästöt olivat keskimäärin 12,1 % eli huomattavasti suuremmat kuin varsinaisessa tutkimusaineistossa. Eroa selittävät viime vuosikymmenen lopun yleinen mielenkiinto energiansäästöä kohtaan sekä talojen suuremmat säästöpotentiaalit.