Search

Tässä tutkimushankkeessa tarkasteltiin vertaisoppimista kuudessa rakennusalan yrityksessä. Mukana oli suuria ja keskisuuria urakoitsijayrityksiä sekä yksi rakennusalan suunnittelutoimisto. Vertaisoppimista on tutkittu aikaisemmin melko vähän alalle ominaisena työssä oppimisen muotona. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin laaja havainnointi-, haastattelu- ja dokumenttiaineisto mm. useista työpajoista ja ohjausryhmän kokouksista, joissa käsiteltiin yritysten oppimistavoitteita, osaamisen kehittämistä sekä sen haasteita ja ratkaisuja. Tässä tutkimuksessa vertaisoppimista on tarkasteltu arjessa tapahtuvina oppimispolkuina. Polut muodostuvat niitä pitkin kulkiessa. Polulla on suunta ja päämäärä, mutta matkan varrella tulee vastaan mutkia ja joskus matka keskeytyy tai pysähtyy kokonaan. Tutkimushankkeen alussa jokainen yritys määritteli omia oppimistavoitteitaan. Osalla yrityksistä tavoitteena oli uudenkoulutuskokonaisuuden käynnistäminen, osalla konkreettisten työhön liittyvien taitojen opettelu tai jo testattujen toimintamallien käyttöönotto ja laajentaminen yrityksen toiminnassa. Pääosin tavoitteet liittyivät suunnittelijoiden tai työnjohdon osaamisen kehittämiseen. Yksi yrityksistä määritteli tavoitteeksi digitaalisten laitteiden käyttöönoton rakennustyöntekijöiden työssä. Tämän tutkimuksen teoreettinen lähestymistapa kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja siihen pohjautuva kehittävä työntutkimuksen menetelmä mahdollistivat vertaisoppimisen kehittämisen ja tutkimuksen osana käytännön työtä ja sen oppimishaasteiden ratkaisua. Vertaisoppimisen kohteet ja tavoitteet vaihtelivat yritysten välillä ammatillisen osaamisen kehittämisestä työvälineiden tai menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä osaamisen siirtämiseen työntekijältä toiselle. Eniten oppimishaasteita liittyi välineiden kehittämiseen ja käyttöön, uusien työroolien luomiseen ja oppimistavoitteiden toteutukseen (ks. luvut 5.1 ja 5.2). Oppimistavoitteiden määrittelyn jälkeen alkoi osaamisen kehittäminen yrityksissä. Kukin yritys kulki omaa polkuaan kohti tavoitettaan. Sanomattakin on selvää, että osaamisen kehittäminen hektisessä ja vaativassa työelämässä oli välillä haasteellista. Tässä tutkimuksessa seuratuissa poluissa nousi esiin monia suunnanmuutoksia, katkeamisia ja pysähdyksiä matkan varrella. Joskus oppimistavoitteet saavutettiin hyvinkin nopeasti ja uusia tavoitteita voitiin nostaa aikaisempien rinnalle. Osaamisen kehittämisen kannalta keskeisiä olivat paitsi yksiköiden taidot ja oppiminen, myös rakenteet joilla henkilöstö voi jatkossa jakaa omaa osaamistaan tai käydä keskustelua kehitystarpeista. Eri yritysten oppimispolut on kuvattu luvussa 5.3. Vertaisoppiminen ei rajautunut vain yritysten sisäiseen kehittämiseen. Hankkeen ohjausryhmissä yritysedustajat jakoivat tietoa oman hankkeensa tilanteesta, haasteista ja ratkaisuista. Keskusteluissa tapahtui myös ideoiden ja oppimistavoitteiden siirtymistä yritykseltä toisella. Hankkeen loppuvaiheessa järjestettiin työpaja, johon kutsuttiin myös hankkeen ulkopuolisia tahoja pohtimaan yrityksille yleistä haastetta, Last Planner -menetelmän käyttöönottoa uusissa hankkeissa. Tämä tutkimus kuvaa erilaisten oppimispolkujen muodostumista. Tulokset osoittavat, että osaamisen kehittäminen vaatii osaamistarpeiden tunnistamista, oppimispolun huolellista suunnittelua ja resursointia, tukea uudelle toiminnalle sekä johtamista ja sitoutumista pitkäjänteiseen muutokseen, että oppimistavoitteiden mukaiset uudet toimintamallit saavutetaan ja voidaan vakiinnuttaa. Oppimisessa on lopulta kyse toiminnan muutoksesta. Se vaatii aikaa, resursseja, motivaatiota, ohjausta ja tukea erityisesti siinä vaiheessa, kun uutta opittua toimintatapaa viedään käytännön hankkeisiin. Muutos ja siihen liittyvä poisoppimisen tarve voidaan nähdä myös uhkana, jota vastustetaan. Herää kysymyksiä, kannattaako uuteen panostaa, tuoko muutos jotain parempaa nykyiseen verrattuna? Miten saadaan ihmiset innostumaan ja motivoitumaan uuden oppimiseen? Pitääkö heitä palkita osaamisen kehittämisestä ja jos kyllä, niin miten palkitseminen kannattaa tehdä? Osaamisen kehittäminen voidaan nähdä myös riskinä: mitä jos kilpailijat nappaavat osaavat työntekijät itselleen. Toisaalta vahva osaamiseen panostaminen nähdään myös rekrytointivalttina: yrityksen tarjoama ura- tai oppimispolku voi huokutella työnhakijaa valitsemaan juuri tämän työnantajan. Asiasanat: vertaisoppiminen, osaamisen kehittäminen, oppimispolku, suunnittelu, rakentaminen, kehittävä työntutkimus

This paper contributes to the study of agency by addressing the reciprocal development of collective agency and the object of common space. The aim is to investigate residents’ collective agency in urban development from the perspective of cultural-historical activity theory (CHAT) with the help of applied ethnography. Residents’ workshops focusing on the capacity to act together collectively provided a space for the residents to share their needs for a common space. The development of the collective agency of the residents began by expressing their individual needs in the development of their neighborhood. The collective elaboration of the fragmented needs in the residents’ workshops enabled the formation of a joint object with the aid of cultural means and tools and with expansions of the object. In this study we provide an overview of the reciprocal development of residents’ collective agency and the object of ‘space’. Our findings call attention to 1) the significance of the joint object in coordinating the fragmented needs of the residents, 2) new participatory practices which enable the long process of transitions in the formation of the joint object, and 3) guidance and support that allowed the residents’ local place-based knowledge to emerge and promote their participation.

Suunnittelun- ja tuotannonohjauksen uusien menetelmien käyttöönotto ja vakiinnuttaminen rakennusalalla, loppuraportti Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshankkeetsta numero 115430. Tässä tutkimushankkeessa tarkasteltiin viiden eri yrityksen kehitys- ja muutoshankkeita sekä sitä, millaisia haasteita tai onnistumisia näiden läpiviemiseen liittyi. Tutkimusta varten havainnoitiin hankkeisiin liittyviä koulutuksia, haastateltiin hankkeisiin osallistuneita henkilöitä ja havainnoitiin toimintaa, jossa uusia toimintatapoja otettiin käyttöön. Lisäksi hankkeisiin osallistuneille yrityksille järjestettiin useita työpajoja, joissa pohdittiin mm. muutoksen haasteita ja miten niitä voitaisiin helpottaa tulevaisuudessa. Tutkimukseen osallistuneet muutoshankkeet esitellään tapahtumien kulkuna. Tapahtumat alkavat siitä, kun nykytoiminnan ongelmia pohditaan ja idea uudesta menetelmästä syntyy tai käyttöönotettava menetelmä valitaan. Ne jatkuvat siihen saakka, kun menetelmää vakiinnutetaan yrityksen toimintatavaksi tai vakiinnuttamista aletaan valmistella. Tarinoilla, joissa kehitysponnistukset tuottavat tuloksia, on selkeästi yhteisiä piirteitä. Vastaavasti niillä tarinoilla, joissa muutos tai kehitystyö ei etene odotetusti, on myös tunnistettavissa saman tyyppisiä haasteita. Tulokset osoittavat, että muutos edellyttää muutostarpeen ymmärtämistä, muutosprosessin vahvaa johtamista ja sitoutumista pitkäjänteiseen toimintaan. Muutoksessa on kyse uuden oppimisesta ja se vaatii aikaa, resursseja, koulutusta, ohjausta ja tukea erityisesti siinä vaiheessa, kun uutta opittua toimintatapaa viedään käytännön hankkeisiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja tutkimusmenetelmät ovat ekspansiivisen oppimisen teoria ja kehittävän työntutkimuksen menetelmä. Jokaisesta hankkeesta on laadittu nk. mikrosyklit, jotka perustuvat ekspansiivisen oppimisen sykliin. Syklit osoittavat kuinka kehitysprosessi etenee, katkeilee ja välillä palaan lähtöruutuun jatkuakseen taas kohti tavoiteltua päämäärää tai haihtuakseen uusien tavoitteiden noustessa kehittämisen kohteiksi.

Muutostoimijuus voi syntyä spontaanisti kehittämishankkeissa, joissa joukko toimialansa asiantuntijoita sitoutuu ratkaisemaan työyhteisönsä ristiriitaa, häiriötä tai ongelmaa. Artikkelissa tutkitaan muutostoimijuutta ensimmäisessä suomalaisessa rakennusalan solmutyöskentelyn hankkeessa.

Tietomallien laajeneva käyttö vaatii johtamisen, organisoinnin ja koordinoinnin kehittämistä rakennushankkeissa. Tutkimushankkeessa selvitettiin millä eri tavoilla ja kenen toimesta tietomallintamista johdetaan ja koordinoidaan rakennushankkeissa, millä eri tavoin tietomallintamista käytetään ja hyödynnetään kiinteistöjen suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa, miten tietomallien tuottamisesta ja käytöstä sovitaan hankkeen eri vaiheissa ja millä eri tavoin tietomallintamisen johtamista, organisointia ja koordinointia voidaan tukea erilaisten yhteistyömallien avulla? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja menetelmä perustuvat toiminnan teoriaan ja kehittävään työntutkimukseen. Tutkimusta varten haastateltiin alan asiantuntijoita (44 haastattelua) ja havainnoitiin rakennushankkeiden kokoustyöskentelyä (11 kokousta). Hankkeen tuloksena on syntynyt uutta tietoa tietomallintamisen johtamisen, organisoinnin ja koordinoinnin uusista tehtävistä, käytännöistä ja yhteistyömuodoista. Tutkimuksessa tunnistettiin tilaajan tietomallikoordinaattorin, suunnitteluryhmän tietomallikoordinaattorin ja erityisalaa edustavan tietomallivastaavan tehtävät. Tilaajan tietomallikoordinaattori tukee tilaajan tehtävää valvomalla tilaajan etua ja hoitamalla tilaajan vastuuseen liittyvä tehtäviä rakennushankkeessa Suunnitteluryhmän tietomallikoordinaattori ohjaa, tukee ja valvoo tietomallinnusta suunnitteluryhmän tasolla. Suunnittelualan tietomallivastaava vastaa yrityksen sisäisestä tietomallintamisen ohjauksesta ja valvonnasta suunnittelualan suhteen. Johtamisen, ohjauksen ja koordinoinnin tehtävien teko voidaan organisoida eri tavoin hankkeissa. Tietomallintamisen johtamisen, organisoinnin ja koordinoinnin jännitteet liittyvät päätösvaltaan, pääsuunnittelijan toimimiseen tietomallikoordinaattorina ja suunnittelualan osaamisen ja tietomalliosaamisen väliseen jännitteeseen. Kaikille toimijoille yhteisen, yhden tietomallin käyttö rakennuksen elinkaaren aikana on epärealistista. Tällä hetkellä tietojärjestelmien integraatio tapahtuu nykyisten tietoinfrastruktuurien puitteissa. Osittainen, askeleittain etenevä tietomallien ja tietoinfrastruktuurin linkitys ja integrointi voisi olla mahdollinen tapa edetä. Tämä edellyttää, että eri käyttäjäryhmät, mukaan lukien loppukäyttäjät saadaan mukaan tietotarpeiden määrittelyyn ja tietomallintamisesta löytyy etuja käyttäjille. Tarvitaan myös uudenlaisia ohjelmistoja ja palveluja tietomalleihin liittyen.

BIM is targeted at providing information about the entire building and a complete set of design documents and data stored in an integrated database. In this paper, we study the use of BIM in two life-cycle construction projects in Kuopio, Finland during 2011. The analysis of uses of BIM and their main problems will constitute a foundation for an intervention. We will focus on the following questions: (1) How different partners use the composite BIM model? (2) What are the major contradictions or problems in the BIM use? The preliminary findings reported in this study show that BIM has been adopted quite generally to design use but the old ways of collaboration seem to prevail, especially between designers and between designers and building sites. BIM has provided new means and demands for collaboration but expansive uses of BIM for providing new interactive processes across professional fields have not much come true.

This study examines boundaries in health care organizations. Boundaries are sometimes considered things to be avoided in everyday living. This study suggests that boundaries can be important temporally and spatially emerging locations of development, learning, and change in inter-organizational activity. Boundaries can act as mediators of cultural and social formations and practices. The data of the study was gathered in an intervention project during the years 2000-2002 in Helsinki in which the care of 26 patients with multiple and chronic illnesses was improved. The project used the Change Laboratory method that represents a research assisted method for developing work. The research questions of the study are: (1) What are the boundary dynamics of development, learning, and change in health care for patients with multiple and chronic illnesses? (2) How do individual patients experience boundaries in their health care? (3) How are the boundaries of health care constructed and reconstructed in social interaction? (4) What are the dynamics of boundary crossing in the experimentation with the new tools and new practice? The methodology of the study, the ethnography of the multi-organizational field of activity, draws on cultural-historical activity theory and anthropological methods. The ethnographic fieldwork involves multiple research techniques and a collaborative strategy for raising research data. The data of this study consists of observations, interviews, transcribed intervention sessions, and patients' health documents. According to the findings, the care of patients with multiple and chronic illnesses emerges as fragmented by divisions of a patient and professionals, specialties of medicine and levels of health care organization. These boundaries have a historical origin in the Finnish health care system. As an implication of these boundaries, patients frequently experience uncertainty and neglect in their care. However, the boundaries of a single patient were transformed in the Change Laboratory discussions among patients, professionals and researchers. In these discussions, the questioning of the prevailing boundaries was triggered by the observation of gaps in inter-organizational care. Transformation of the prevailing boundaries was achieved in implementation of the collaborative care agreement tool and the practice of negotiated care. However, the new tool and practice did not expand into general use during the project. The study identifies two complementary models for the development of health care organization in Finland. The 'care package model', which is based on productivity and process models adopted from engineering and the 'model of negotiated care', which is based on co-configuration and the public good. Rajoja pidetään joskus haitallisina esteinä jokapäiväisessä elämässä. Tutkin rajoja ajallisesti ja paikallisesti laajentuvina kehittämisen, oppimisen ja muutoksen tiloina terveydenhuollossa. Mikä on kehittämisen, oppimisen ja muutoksen rajoihin liittyvä dynamiikka monista sairauksista kärsivien potilaiden hoidossa? Miten yksittäiset potilaat kokevat rajat terveydenhuollossa? Miten terveydenhuollon rajat muodostuvat ja uudistuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa? Mikä on rajan ylityksiin liittyvä dynamiikka uusien työvälineiden ja käytäntöjen kokeilussa? Kokosin tutkimusaineiston 26:n helsinkiläisen montaa sairautta sairastan potilaan hoidosta sitä kehittävän hankkeen yhteydessä vuosina 2000-2002. Hankkeessa sovellettiin muutoslaboratorio-menetelmää, mikä on tutkimusavusteinen kehittävää työntutkimusta edustava työn kehittämismenetelmä. Potilaat, työntekijät ja tutkijat osallistuivat kaikki aktiivisesti kehittämistyöhön. Tutkimuksen aineisto koostuu haastatteluista, havainnoinneista, nauhoitetuista muutoskokouksista ja potilasdokumenteista. Tutkimusmenetelmä yhdistää toiminnan teoriaa ja antropologisia menetelmiä. Tutkimuksen mukaan montaa sairautta sairastavien potilaiden hoito on potilaiden ja ammattilaisten, eri erikoisalojen ja terveydenhuollon tasojen välisten rajapintojen pirstomaa. Terveydenhuollon rajat ovat historiallisesti muodostuneita rakenteita ja käytäntöjä. Rajoista johtuen tutkimuksen potilaat kokivat epävarmuutta ja jopa laiminlyöntejä hoitojärjestelyissään. Potilaiden hoitoa haittaavia rajoja voitiin kuitenkin muuttaa muutoslaboratorioistunnoissa. Erityisesti hoitojärjestelyissä ilmenneet tiedonkatkokset ja vastuuaukot käynnistivät rajoja ylittävän oppimisen. Sen tuloksena käyttöönotettiin ja kehitettiin hoitosopimus ja neuvotteleva käytäntö montaa sairautta sairastavien potilaiden hoitoon. Uusi työväline ja käytäntö eivät kuitenkaan levinneet hankkeen kuluessa yleiseen käyttöön terveydenhuollossa. Tutkimuksessa tunnistetaan kaksi vaihtoehtoista, mutta toisiaan täydentävää terveydenhuollon kehittämisen mallia Suomessa. 'Hoitopakettimalli' perustuu tuottavuusajattelulle ja teollisuudesta omaksutuille prosessimalleille. 'Neuvotteleva hoitokäytäntö' perustuu yhteiskehittelylle ja yhteisen hyvän periaatteille.

This study examines the site managers’ daily work, collaboration in construction projects and the implementation of new tools. The theoretical framework of the study draws from the cultural-historical activ-ity theory and the theory of expansive learning. The activity theory provides an analytical model to study the elements of historically emerging activities and the tensions between the elements. The ethnographic methodology is applied for collecting and analysing the data of the first and second articles. The data were collected by shadowing site managers in their daily work and by observing the site meetings, where project participants collaboratively solved design-related open questions between 2011 and 2013. The model of expansive learning was applied in the analysis of the third article. The data were collected by interviewing and observing the implementation processes of the Last Planner method in three organisations between 2016 and 2017. The study shows that site managers’ daily work varies significantly between various managerial roles, but it is filled with collaboration, mobile, prone to disturbances, and many types of problem-solving situations. BIM is actively used in a site manager’s daily work. At the time of the study, however, using BIM appeared to be challenging in the construction site due to insufficient number of skillful users of BIM among employees, lack of mobile solutions to be fully exploited, and multiple issues to be developed in the design contents of BIM models from the perspective of site operations. Design-related open questions caused disturbances in site management activities: work was interrupted, and management had to spend time resolving various issues. Design-related open questions were discussed, and new design solutions were created during the site meetings. The issues were plentiful and handling them was multi-vocal. Design solutions comprised partially shared objects of activity that caused conventional boundaries of the division of labor to become blurred: different contractors, the project manager and the maintenance manager were active in developing new design solutions. The analysis of the site meetings demonstrated that multi-disciplinary competence and multiple perspectives were required in the creation of new design solutions. The examination of the implementation processes of Last Planner System revealed how the organizations were able to support the adoption of new methods in their activity. During the implementation, many challenges emerged having to do with e.g., motivation, meeting prerequisites and especially temporary project organizations. The critical stage for implementation was the end of the pilot phase. The project environment did not offer a stable organization for new methods to become consolidated. There is a risk of accumulated knowledge dispersion, when a project ends instead of transfer and consolidation of new knowledge and competences to other projects. Tutkimus tarkastelee rakennustyömaan työnjohdon työtä, hankkeissa tapahtuvaa yhteistyötä sekä uusien välineiden käyttöönottoa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja ekspansiivisen oppimisen teoria. Toiminnan teoria tarjoaa analyyttisen mallin historiallisesti kehittyvän toiminnan eri elementtien ja niiden välisten jännitteiden tarkasteluun. Ensimmäisen ja toisen artikkelin aineistonkeruuta ja analyysia ohjasi etnografinen metodologia. Aineisto on kerätty varjostamalla työnjohtajia heidän työssään sekä havainnoimalla työmaakokouksia, joissa eri hankeosapuolet ratkovat yhdessä suunnitteluun liittyviä avoimia kysymyksiä vuosina 2011–2013. Kolmannen tutkimuskysymyksen analyysissa hyödynnettiin ekspansiivisen oppimisen mallia ja aineistona toimi Last Planner -menetelmän käyttöönottoa koskeva haastattelu- ja havainnointiaineisto vuosilta 2016–2018. Tutkimus osoitti, että työnjohdon työpäivien sisältö vaihtelee suuresti työnjohtajan tehtävänimikkeen mukaan, mutta on erittäin vuorovaikutteista, liikkuvaa, keskeytyvää ja siihen liittyy paljon erilaisia ongelmanratkaisutilanteita. Tietomalleja hyödynnettiin aktiivisesti työmaan työnjohdon työssä. Tietomallien käytön haasteena oli kuitenkin se, että vain harvat henkilöt työmaalla osasivat käyttää niitä eikä hankkeessa ollut käytössä laitteita, joiden avulla niitä olisi voinut hyödyntää työmaalla. Lisäksi mallien tietosisällössä oli paljon kehitettävää. Suunnitteluun liittyvät avoimet kysymykset ja ristiriitaisuudet välittyivät häiriöinä työmaan työnjohdon toimintaan: rakennustyöt keskeytyivät ja työmaan työnjohdolta kului ylimääräistä aikaa erilaisten asioiden selvittelyyn. Suunnitteluun liittyviä avoimia kysymyksiä ratkottiin hankkeen työmaakokouk-sissa. Avoimia kysymyksiä oli paljon ja niiden käsittely oli erittäin moniäänistä. Suunnitteluratkaisuista muodostui toimijoille osittain jaettuja toiminnan kohteita, jossa perinteiset työnjaon rajat hämärtyivät: eri urakoitsijat, projektipäällikkö ja ylläpidosta vastaava taho osallistuivat suunnitteluratkaisujen kehittämiseen aktiivisesti. Suunnitteluratkaisujen luominen vaati moniammatillista osaamista ja yhteistyötä. Last Planner -menetelmän osalta tarkasteltiin sitä, miten yritykset pyrkivät ot-tamaan käyttöön ja vakiinnuttamaan uutta menetelmää omaan toimintaansa. Käyttöönotossa ilmeni monia haasteita liittyen mm. motivaatioon, käyttöönoton edellytyksiin ja projektitoiminnan väliaikaisiin organisaatioihin. Käyttöönoton kannalta kriittinen vaihe ajoittui pilotoinnin päättymishetkeen. Projektitoiminta ei tarjoa pysyvää organisaatiota, jossa menetelmän käyttö voisi vakiintua. Vaarana on, että pilotoinnissa syntynyt uusi osaaminen jää siirtymättä uusiin projekteihin, mutta samalla se ei myöskään vakiinnu yrityksen toimintatavaksi.

M.A. (Educ.) Anu Kajamaa from the University of Helsinki, Center for Research on Activity, Development and Learning (CRADLE), examines change efforts and their consequences in health care in the public sector. The aim of her academic dissertation is, by providing a new conceptual framework, to widen our understanding of organizational change efforts and their consequences and managerial challenges. Despite the multiple change efforts, the results of health care development projects have not been very promising, and many developmental needs and managerial challenges exist. The study challenges the predominant, well-framed health care change paradigm and calls for an expanded view to explore the underlying issues and multiplicities of change efforts and their consequences. The study asks what kind of expanded conceptual framework is needed to better understand organizational change as transcending currently dominant oppositions in management thinking, specifically in the field of health care. The study includes five explorative case studies of health care change efforts and their consequences in Finland. Theory and practice are tightly interconnected in the study. The methodology of the study integrates the ethnography of organizational change, a narrative approach and cultural-historical activity theory. From the stance of activity theory, historicity, contradictions, locality and employee participation play significant roles in developing health care. The empirical data of the study has mainly been collected in two projects, funded by the Finnish Work Environment Fund. The data was collected in public sector health care organizations during the years 2004-2010. By exploring the oppositions between distinct views on organizational change and the multi-site, multi-level and multi-logic of organizational change, the study develops an expanded, multidimensional activity-theoretical framework on organizational change and management thinking. The findings of the study contribute to activity theory and organization studies, and provide information for health care management and practitioners. The study illuminates that continuous development efforts bridged to one another and anchored to collectively created new activity models can lead to significant improvements and organizational learning in health care. The study presents such expansive learning processes. The ways of conducting change efforts in organizations play a critical role in the creation of collective new practices and tools and in establishing ownership over them. Some of the studied change efforts were discontinuous or encapsulated, not benefiting the larger whole. The study shows that the stagnation and unexpected consequences of change efforts relate to the unconnectedness of the different organizational sites, levels and logics. If not dealt with, the unintended consequences such as obstacles, breaks and conflicts may stem promising change and learning processes. Suomalaisen julkisen terveydenhuollon kehittämisessä sovelletaan enenevästi teollisuuden toimintaperiaatteita. Teollisuustyön periaatteet voivat auttaa etenkin keskijohtoa työn suunnittelussa ja johtamisessa, mutta ne voivat olla liian kapea-alaisia sovellettaviksi terveydenhuoltoon. Terveydenhuollon kehittämisen seurauksia on vaikea ylipäätään tunnistaa ja useat hankkeet onkin todettu hyödyttömiksi. KM Anu Kajamaa Helsingin yliopistosta, Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksiköstä (CRADLE) haastaa väitöstutkimuksessaan terveydenhuollossa vallalla olevan suoraviivaisen johtamis- ja kehittämistavan. Terveydenhuollossa sovellettava kehittämisnäkemys on kaukana hoitotyön arjesta eikä Kajamaan mukaan yksin riitä terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseen ja muutoksen aikaansaamiseen. Hoitotyö on monimutkaista ja sisältää ennakoimattomia tilanteita. Asiakkaan ja työntekijöiden kannalta sujuvaa hoidon tuottamista vaikeuttaa se, että hoitoon osallistuvat tahot ovat fyysisesti eri paikoissa. Johtajat, kehittäjät ja työntekijät soveltavat keskenään erilaisia ajatusmalleja, mikä hankaloittaa kehittämistä. Terveydenhuollon kehittäminen vaatii uudenlaista, monimutkaisen kokonaisuuden huomioivaa otetta. Väitöstutkimus esittelee viisi esimerkkiä julkisen terveydenhuollon kehittämisestä ja kehittämisen seuraamuksista. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004-2010. Päätutkimuskohde on Oulun yliopistollisen sairaalan keskusleikkausosasto, jossa Kajamaa toteutti vuonna 2006 kollegoittensa kanssa Työsuojelurahaston rahoittaman kehittämishankkeen. Henkilökunta ideoi hankkeessa uuden toimintamallin, minkä seurauksena osasto selvisi kriisistä. Muutos oli työyhteisön ekspansiivinen oppimisprosessi. Työntekijöiden työn hallintakyky, vastuunotto ja osaaminen parantuivat uuden toimintamallin myötä. Vuonna 2008 keskusleikkausosaston kaikki salit olivat täydessä toiminnassa, kun vuosina 2005 2006 ylimääräisiä salisulkupäiviä oli vuosittain noin sata. Henkilökunnan sairauspoissaolot vähenivät noin 30 % ja vuonna 2008 tehdyssä leikkaustoiminnan valtakunnallisessa vertaisarvioinnissa leikkaussalien käyttöaste oli valtakunnan korkein. Tutkimus osoittaa, että eri ammattiryhmiä osallistavat tutkimusavusteiset kehittämishankkeet tuovat terveydenhuoltoon sen kaipaamaa muutosta. Yhteisesti ideoidut ja jalkautetut johtamis- ja toimintatavat ja välineet osoittautuivat organisaatioiden kannalta yksittäisten prosessien kehittämistä kestävämmiksi ja hyödyllisemmiksi ratkaisuiksi. Ongelmien analysointi yhdessä, organisaation oppiminen ja työnjaon uudistaminen edistivät muutosta ja toiminnan tehostumista. Kehittämisen seuraamukset ilmenivät usein vasta pitkällä aikavälillä. Pitkäjänteinen kehittäminen ja hankkeiden silloittaminen toisiinsa tuotti myönteisiä kehittämistuloksia ja toi kehittämiseen kaivattua jatkuvuutta.

The study examines the emergence, evolution and sustainability of workers’ transformative agency in organizational change efforts. Traditionally, changes and transformations in organizations are initiated by the management and special development units, and the voices, experience and knowledge of all the involved parties are not listened to or taken into consideration. This study challenges the traditional way of conducting development projects and presents the special interventionist methodology of the Change Laboratory (CL). Development projects often utilize models and practices invented in different contexts and organizations, and thus do not necessarily pay enough attention to specific local circumstances. The CL engages the actors themselves in work development and supports the emergence of transformative agency. The transformative agency of the actors examines the current local activity and the historical roots behind the problems and contradictions caused by the clash between the past, present and possible future forms of activity. This study focuses on how transformative agency emerges, how it can be sustained, how actions of transformative agency support the construction of innovation paths, and how power relations in particular impact on the implementation or termination of innovative ideas. The study positions its theoretical framework in the field of previous studies focusing on agency, learning and work development in organizational changes and transformations. Social and organizational theories have widely discussed the key theoretical conceptions applied in this study. The most promising theoretical approaches in the field from the viewpoint of this study are the Cultural-historical activity theory (CHAT), the Institutional theory (IT), the Actor-network theory (ANT) and the Material engagement theory (MET). The study reviews the central scholarly literature concerning IT, ANT and MET and places it in dialogue with CHAT, on which its theoretical and methodological principles are based. CHAT is a specific qualitatively-oriented theory that examines collective human activity in local settings and offers a theoretical and methodological framework for studying transformative agency and work development as learning processes. The study consists of a CL intervention conducted in a work unit at one of the sorting centres of a postal and logistics services company in Finland, and an extensive follow-up during which the sustainability of transformative agency and the constructed innovation paths were examined. The empirical data were collected over three years, from 2010 to 2013. The findings of this study contribute to CHAT and further develop its methodological principles. This study contributes in particular to the analysis of transformative agency by extending the methods for analysing discursive expressions of transformative agency. The analysis of innovations and power relations also push the boundaries of knowledge in CHAT a little bit further. The findings indicate that when people are provided with opportunities, forums and tools for participating, they take agentive actions and initiate innovative solutions to collaboratively develop joint activity. Transformative agency emerges in situations of conflicting stimuli in local activity. It manifests itself in the examination of problems, conflicts and contradictions in an activity, and develops existing ways of action. Agentive actions are initiated by individuals but require joint forums to evolve in collective activity. The emergence and evolution of transformative agency is a long, collective learning process which needs to be nurtured by new practices and tools if it is to endure practical day-to-day working life. The findings of this study show that innovative ideas and solutions can arise from problems, tensions and contradictions in an activity system when people collaboratively analyse their practices. These can be either incremental developmental steps, radical changes in tools, processes and practices, or system-level changes that transform the entire course of action. As well as separate product or service embodiments, innovations can be ongoing processes that continuously develop the activity. By definition, transformative agency breaks away from the existing frame of action and takes initiatives to transform it. Thus, transformative agency opens up new opportunities and supports the emergence of new power. Power emerges from the activity of practitioners. It is not only a medium; it is also an effect of collective activity. The new power breaks the existing power structures and empowers the parties involved in collaborative work development. Kadonneiden pakettien metsästäjät: Toiminnanteoreettinen tutkimus työntekijöiden muutostoimijuuden syntymisestä ja kestävyydestä Tämä tutkimus tarkastelee työntekijöiden muutostoimijuuden syntymistä, kehitystä ja kestävyyttä organisaatiomuutoksissa. Tutkimus haastaa perinteisen projekteilla kehittämisen tavan ja esittelee erityisen interventionistisen Muutoslaboratorion (ML) metodologian. ML osallistaa itse toimijat työn kehittämiseen ja tukee muutostoimijuuden syntymistä. Tutkimus keskittyy kysymyksiin miten muutostoimijuus syntyy, miten sitä voidaan ylläpitää, miten muutostoimijuuden teot tukevat innovaatiopolkujen rakentamista ja miten erityisesti valtasuhteet vaikuttavat uusien innovatiivisten ideoiden toteutukseen tai lopettamiseen. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä instituutioteoria (IT), toimija-verkkoteoria (ANT) ja materiaalisen sitoumuksen teoria (MET) asetetaan vuoropuheluun kulttuuri-historiallisen toiminnan teorian (CHAT) kanssa. Tutkimus koostuu ML interventiosta, joka toteutettiin posti- ja logistiikkapalveluja tarjoavan suomalaisen yhtiön lajittelukeskuksessa sijaitsevassa työyksikössä ja pitkäkestoisesta seurantajaksosta, jonka aikana muutostoimijuuden ja rakennettujen innovaatiopolkujen kestävyyttä tutkittiin. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosina 2010–2013. Tulokset osoittavat, että muutostoimijuus syntyy ja ilmenee toiminnassa esiintyvien ongelmien, konfliktien ja ristiriitojen tarkastelussa ja olemassa olevan toiminnan kehittämisessä. Toimijuuden teot ovat yksilöiden alulle panemia, mutta vaativat yhteisiä keskustelufoorumeita kehittyäkseen kollektiivisessa toiminnassa. Muutostoimijuuden syntyminen ja kehittyminen ovat pitkä ja kollektiivinen oppimisprosessi, jota täytyy ruokkia uusilla käytännöillä ja työkaluilla, jotta se kestää päivittäisessä käytännön työelämässä. Tämän tutkimuksen tuloksiin pohjautuen voidaan väittää, että innovatiiviset ideat ja ratkaisut syntyvät toimintajärjestelmän ongelmista, jännitteistä ja ristiriidoista, kun ihmiset yhdessä analysoivat omia käytäntöjään. Ne voivat olla vähittäisiä kehitysaskeleita tai radikaaleja muutoksia työkaluissa, prosesseissa ja käytännöissä tai järjestelmätason muutoksia, jotka muuttavat koko toiminnan suuntaa. Yksittäisten tuotteiden tai palveluiden lisäksi innovaatiot voivat olla jatkuvia prosesseja, jotka yhtäjaksoisesti kehittävät toimintaa. Muutostoimijuus avaa uusia mahdollisuuksia ja tukee uuden vallan syntymistä alhaalta ylöspäin. Valta ei ole vain väline vaan kollektiivisen toiminnan seuraus. Uusi valta rikkoo olemassa olevia valtarakenteita ja valtuuttaa osapuolet kollektiiviseen työn kehittämiseen.