Search

Additional file 1.

Vertaisarvioitu. • Asiakas- eli potilaskokemus laajentaa huomiota potilashoidon kliinisistä toimenpiteistä laaja-alaisempaan, potilaan koko hoitopolun aikana rakentuvaan kokemukseen. • Hyvä potilaskokemus on yhteydessä parempaan hoidon laatuun, turvalliseen ja tehokkaaseen hoitoon sekä nopeampaan toipumiseen. • Potilaskokemuksen kehittäminen edellyttää mittaamista, tulosten analysointia ja niiden pohjalta toteutettuja muutoksia toiminnassa. • Tavoitteena ei ole potilaskokemuksen maksimointi, vaan sen optimointi, jotta rajallisilla resursseilla pystytään tuottamaan mahdollisimman paljon terveyttä.

English summary

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia vakiintuneita kulttuurillisen merkityksenannon resursseja miesten kirjoituksista on mahdollista löytää silloin, kun he kertovat teksteissään kumppaninsa kärsivän mielenterveyden ongelmasta tai ongelmista. Selvitän myös sitä, millaisia näiden resurssien mahdollistamia kielellisiä identiteettejä miehet tuottavat itselleen ja kumppanilleen. Arvioidaan, että mielenterveyden ongelmista kärsii vuosittain noin viidennes tai neljännes suomalaisista aikuisista. Yleisimmät mielenterveyden häiriöt eli masennus ja ahdistushäiriöt ovat arviolta jonkin verran yleisempiä naisilla kuin miehillä. Parisuhteita, joissa ainakin toisella osapuolella on jokin mielenterveyden ongelma tai sairaus, on siis todennäköisesti paljon. Mielenterveyden ongelmat vaikuttavat ihmisen tapaan kokea, tuntea ja antaa merkityksiä. Niihin liittyy usein myös heikentynyt toimintakyky arjessa: työnteossa, kotitöissä ja lasten hoidossa. Mielenterveyden ongelmat asettavatkin haasteen parisuhteen toiselle osapuolelle, joka on usein itse vaarassa masentua. Tässä tutkimuksessa tarkastelu on rajattu miespuolisoihin. Aineistona tutkimuksessa ovat keskustelupalstakirjoitukset. Keräsin aineiston avoimelta anonyymiltä ja moderoidulta keskustelupalstalta, jossa keskusteluihin osallistuminen edellyttää kirjoittajilta rekisteröitymistä ja nimimerkin käyttöä. Keräsin aineistoni keskustelualueelta, joka on keskittynyt parisuhteen, perhe-elämän ja vanhemmuuden kriiseihin ja ongelmiin. Keskustelupalsta-aineisto mahdollisti laajan ja rikkaan luonnollisen aineiston tavoittamisen henkilökohtaisesta aiheesta, johon liittyy stigmaa ja häpeää, ja jota tämän vuoksi voi olla tutkimuksellisesti vaikea tavoittaa. Tarkastelin aineistoni kirjoituksia osana verkkovuorovaikutusta, mutta verkkovuorovaikutuksen analysointi ei ole tutkimukseni keskiössä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on brittiläinen diskurssianalyysi. Tämän metodologisen ajattelutavan mukaan kielen käyttäjät rakentavat tilanteellisesti ja paikallisia erilaisia versioita todellisuuden ilmiöistä, kuten asioista, ihmisistä ja tapahtumista. Nämä versiot on mielekästä ymmärtää toisaalta osana kielenkäytön tilannetta ja vuorovaikutusta, ja toisaalta osana laajempia, vakiintuneita kulttuurillisia kielenkäytön tapoja ja säännönmukaisuuksia. Näistä kielenkäytön säännönmukaisuuksista käytin tutkimuksessa nimitystä tulkintarepertuaari. Tarkastelin, millaisia erilaisia tukintarepertuaareja miesten kirjoituksista oli mahdollista löytää. Jokainen tulkintarepertuaari tekee mahdolliseksi joukon kielellisiä identiteettejä, joista käytin nimitystä subjektipositio. Tarkastelin, millaisia erilaisia subjektipositioita miehet tuottivat itselleen ja kumppanilleen sekä sitä, millaisia positiopareja ja seurauksia näistä muodostui aineistossa. Löysin aineistosta neljä tulkintarepertuaaria. Nimesin nämä romanttisen rakkauden repertuaariksi, huolenpidon ja vastuun repertuaariksi, tasa-arvon repertuaariksi sekä lasten edun repertuaariksi. Kolme ensimmäistä rakentaa omanlaisensa parisuhteen ihanteet ja osapuolten hyveet. Neljännessä ihannetilaksi määrittyy lasten oletettujen hyvien toteutuminen, jota ei ole välttämättä sidottu parisuhteeseen. Jokainen repertuaareista mahdollistaa yhden tai useamman subjektiposition tuottamisen sekä itselle että kumppanille. Sen ymmärtäminen, millä eri tavoilla miesten on mahdollista merkityksellistää tilannetta, jossa tulkitsevat kumppanillaan olevan mielenterveyden ongelma, auttaa ymmärtämään heidän tilannettaan. Samalla se luo paremmat mahdollisuudet miespuolisoiden kohtaamiselle ja huomioimiselle esimerkiksi terveydenhuollossa ja kolmannen sektorin toiminnassa. Ajattelen myös, että kumppanin sairaus tai sairastamisen tuottama tilanne tuo osaltaan näkyväksi sen, miten parisuhde ylipäätään rakentuu erilaisissa puhetavoissa ajassamme ja kulttuurissamme.

The objective was to assess safety and clinical outcomes in women operated on using the Uphold (TM) Lite Vaginal Support System. We carried out a 1-year, multicenter, prospective, single cohort study of 207 women with symptomatic Pelvic Organ Prolapse Quantification (POP-Q) stage aeyen2 apical pelvic organ prolapse, with or without concomitant anterior vaginal wall prolapse. Safety data were collected using a standardized questionnaire. Anatomical outcome was assessed by the POP-Q and subjective outcomes by the Pelvic Floor Distress Inventory after 2 months and 1 year using a one-way repeated measures analysis of variance. Pain was evaluated using a visual analog scale. The overall rate of serious complications was 4.3 % (9 out of 207 patients), including 3 patients with bladder perforations, 1 with bleeding > 1,000 ml, 2 who had undergone re-operations with complete mesh removal because of pain, and 3 surgical interventions during follow-up because of mesh exposure. POP-Q stage aecurrency sign1 after 1 year was 94 % and subjective symptom relief was reported by 91 % of patients (p

Vastaus kommenttiin

Paikan asuttaminen, paikkaan kuuluminen ja kiinnit- tyminen ovat ihmisen tapoja olla maailmassa. Koti kytkeytyy läheisesti ihmisenä olemisen peruskysy- myksiin ja identiteettiin. Se voidaan ymmärtää tunne- pitoisena suhteena paikan ja asujan välillä. Toisaalta asumiseen liittyy kulttuurisia käytänteitä, normeja ja ideaaleja. Koti on samaan aikaan siis jotain (lähes) universaalia, kulttuurisidonnaista ja hyvin henkilökohtaista. nonPeerReviewed

Matikainen, J., Mikkola, T. 2017. Luontoliikunnan opetus yläkoulussa. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma. 45 s. (2 liitettä). Tämä pro gradu -tutkielma selvitti luontoliikunnan roolia yläkoulun liikunnanopetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville luontoliikunnan opetusmääriä ja sisältöjä sekä mitkä opettajien kokemat tekijät ovat yhteydessä luontoliikunnan opetukseen. Tutkimus toteutettiin kyselylomaketta käyttäen. Kyselylomake sisälsi 17 kysymystä, jotka olivat joko strukturoituja tai avoimia kysymyksiä. Kysely lähetettiin Liito ry:n sähköpostilistan kautta yläkoulun liikunnanopettajille syksyllä 2016. Kyselyyn vastasi 94 opettajaa, joista 33 oli mies- ja 61 naisopettajia. Tutkimukseen osallistuneet opettajat vastasivat kyselyyn lukuvuoden 2015 – 2016 liikunnanopetuksensa pohjalta. Aineiston analysoinnissa käytettiin faktorianalyysia, ristiintaulukointia ja χ²-testiä sekä keskiarvojen vertailussa t-testiä ja varianssianalyysia. Tulosten mukaan luontoliikuntaa opetettiin yläkoulun aikana keskimäärin 39,5 tuntia. Eniten opetettiin suunnistusta, keskimäärin 13,1 tuntia ja maastohiihtoa 8,3 tuntia yläkoulun aikana. Koko yläkoulun pakollisesta liikunnasta luontoliikunta kattoi 17,3 prosenttia. Huomionarvoista tuloksissa oli myös se, että frisbeegolfia opetettiin yläkoulun aikana 4,8 tuntia ja se oli neljänneksi suosituin opetussisältö. Opettajan sukupuolen, iän, kasvuympäristön, harrastuneisuuden, teknologian käytön tai koulun sijainnin yhteydet luontoliikunnan kokonaisopetusmääriin eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Keskimäärin opettajat kokivat omat luontoliikunnan opetusvalmiutensa hyviksi. Maastohiihdon opetusvalmiutensa hyviksi kokeneet opettajat opettivat maastohiihtoa enemmän kuin heikot valmiudet omaavat opettajat. Miesopettajat opettivat enemmän frisbeegolfia kuin naisopettajat. Pururadan, suunnistusmaaston, hiihtoladun ja retkeilymaaston alle kahden kilometrin etäisyys koulusta lisäsi maastohiihdon opetustunteja. Pururadan läheisyys lisäsi myös lenkkeilyn opetusmäärää sekä retkeilymaaston läheisyys retkeilyn ja laskettelun opetustunteja. Vesistön läheisyys laski suunnistuksen opetustunteja, mutta lisäsi retkiluistelun opetustunteja. Suunnistusmaaston läheisyys lisäsi frisbeegolfin opetustunteja Koulun resurssit ja olosuhteet rajoittivat opettajien mielestä jossakin määrin luontoliikunnanopetusta, mutta opetusmääriin ne eivät olleet yhteydessä. Opettajan opetustaito ja asennoituminen sekä oppilaiden kiinnostus edistivät opettajien mielestä luontoliikunnan opetusta ja näillä oli myös positiivinen yhteys luontoliikunnan opetusmääriin. Opettajista yli puolet kaipasi tukea luontoliikunnan opettamiseen. Eniten opettajat kaipasivat taloudellista tukea ja lisää välineitä. Teknologiaa vastasi käyttävänsä luontoliikunnanopetuksessa 59,6 prosenttia opettajista. Yleisimmin teknologiaa käytettiin suunnistuksen opetuksen yhteydessä valokuvaamisen ja erilaisten mobiilisovellusten muodossa. Hyvät opetusvalmiudet omaavat opettajat opettivat luontoliikuntaa enemmän. Koulutuksen tulisikin tarjota tuleville liikunnanopettajille riittävät mahdollisuudet valmiuksiensa kehittämiseen. Yhteistyö paikallisten urheiluseurojen kanssa voisi osaltaan tarjota ratkaisuja luontoliikunnanopetuksen resurssihaasteiden ratkaisemiseen kouluissa. Asiasanat: luontoliikunta, liikunnanopetus, yläkoulu Matikainen, J., Mikkola, T. 2017. Outdoor education in upper secondary schools. The Faculty of Sport Sciences. The University of Jyväskylä. Master’s thesis. 45 pages. (2 annexes.) The purpose of this study was to examine the role of outdoor education in upper secondary physical education. The aims were to define the duration and content of outdoor education lessons and examine which factors influence outdoor education according to teachers. The data were collected through a questionnaire containing 17 structured and open-ended questions. The questionnaire was sent to upper secondary school physical education teachers identified from a mailing list of the Association of Physical and Health Educators in Finland in autumn 2016. In total, 94 physical education teachers, of whom 33 were male and 61 female, responded to the questionnaire. The teachers’ answers were based on the 2015–2016 school year. Data were analysed through factor analysis, cross tabulation, chi-square test, t-test and analysis of variance (one-way ANOVA). The results showed that outdoor education was taught for 39,5 hours during upper secondary school. Orienteering (13,1 hours) and cross-country skiing (8,3 hours) were taught the most. Disc golf was the fourth most popular topic; it was taught for 4,8 hours. Outdoor education represented 17,3 percent of all upper secondary school physical education lessons. No statistical significance was found in the relationship between teachers’ gender, age, childhood residence, own interest in outdoor activities, technology use or school location and the number of hours of outdoor education. On average, teachers thought that they had good teaching skills related to outdoor education. Teachers who perceived themselves as having good skills teaching cross-country skiing taught it more than others teachers. Male teachers taught more disc golf than female teachers. Having a jogging track, orienteering terrain, a cross-country skiing track or hiking terrain near the school increased the hours devoted to cross-country skiing lessons. The proximity of a jogging track also increased the hours of jogging lessons. The proximity of hiking terrain increased the hours of both hiking and downhill skiing lessons. The proximity of a lake or other waterway reduced the hours of orienteering lessons but increased the hours of tour skating lessons. The proximity of orienteering terrain increased the hours of disc golf lessons. The teachers thought that a lack of resources limited the possibilities for outdoor education in schools. About 50 percent of teachers wished they received more support in providing outdoor education. More equipment and economic resources were the most frequently mentioned forms of support. In all, 56,9 percent of teachers used technology for outdoor education. Smartphone cameras and various mobile applications for orienteering were the most common forms of technology used. Teachers’ teaching skills and positive attitudes towards outdoor education and students’ interest in outdoor education enhanced the possibilities for outdoor education and increased teaching time. Teachers who had good teaching skills related to outdoor education taught more physical education lessons outdoors than teachers who thought that their teaching skills were poor. Physical education teacher training should provide multifaceted opportunities to allow teachers to develop teaching skills in outdoor education. Cooperation with local sport clubs could support physical education teachers in implementing outdoor education in schools. Key words: outdoor education, physical education, upper secondary school

Rasva­kudos on eli­mis­tömme suu­rin endok­rii­ninen elin. Hormo­naa­linen sää­tely vai­kuttaa rasva­ku­doksen toi­mintaan ja kerty­miseen, jo­ka on eri­laista nai­silla ja mie­hillä se­kä ke­hon eri osissa. Rasva­kudos on myös merkit­tävä ste­roi­di­hor­monien läh­de, etenkin ­vaih­de­vuosien jäl­keen. Li­havuus ai­heuttaa rasva­ku­doksen toimin­nassa muu­toksia, muun muas­sa kroo­nisen tuleh­dus­reaktion. Häi­riöt rasva­ku­doksen toimin­nassa voi­vat ol­la yhtey­dessä kroo­nisten sai­rauksien, ku­ten rinta­syövän, ­dia­be­teksen se­kä sy­dän- ja veri­suo­ni­tautien syn­tyyn ja nii­den pahe­ne­miseen. Rasva­ku­doksen hormo­ni­toi­minnan ja rasva­so­lujen tuot­tamien välit­tä­jäai­neiden, adi­po­kiinien, tutki­minen aut­taa ymmär­tämään pa­remmin liha­vuuteen liit­tyvien sai­rauksien pato­fy­sio­logiaa ja luo uu­sia hoito­mah­dol­li­suuksia.

During recent decades, gynecological surgery has changed considerably, and this development affects surgical training. In Finland, the total number of gynecological procedures has decreased by 30% during the last ten years. An increasing number of basic procedures are now done under local anesthesia at outpatient clinics where training is much more demanding than in the operating room. Laparotomies are frequently replaced by laparoscopic procedures that require more complex skills than open surgery. Furthermore, operating room efficiency causes time constraints, while patients in general have more co-morbidities and the surgical procedures needed are more complex. Thus, for trainees all these factors make training more challenging, and the traditional apprenticeship model alone no longer ensures that trainees learn the needed skills. In this dissertation study our aim was to assess developments in gynecological surgery in Finland and other Nordic countries by evaluating trends in hysterectomies. In addition, we investigated outcomes of traditional surgical training, as compared to systematic cognitive and manual pre-training on laparoscopic skills. We assessed separately the effect of pretraining on the trainee’s first operative laparoscopy, and on the other hand, on laparoscopic hysterectomy, which is the most demanding laparoscopic procedure trainees perform. In Study I, we assessed the numbers of different hysterectomies from the Nordic Medico-Statistical Committee and Finnish Institute for Health and Welfare databases. We compared outcomes of different hysterectomy methods between trainees and specialists collected from the FINHYST 2006 survey. In Finland, hysterectomy rates started to decline in 2003 and reached the rate of other Nordic countries in 2008. The rate of hysterectomy in Finland declined until 2017, and the laparoscopic method has been the most common method since 2013. In the outcome comparison, it was noted that the overall operative time was longer in trainees’ operations. In the vaginal method, blood loss was higher in the trainees’ group whereas in other hysterectomy methods or in total complication rates there were no differences between the groups. In Study II, we evaluated the effectiveness of a cognitive web-course ‘Basics in Gynecological Laparoscopy’ for trainees at various levels of experience. All trainees in Finland were invited to participate in this web-based anonymous study where the level of knowledge was evaluated before and after taking the course. Participants were allocated into three groups according to their experience. After the course, improvement in knowledge gain was detected in all three groups; the less experienced group reached the starting level of the middle group and the middle group reached the starting level of the most experienced group. In Studies III and IV, the effect of simulator training on operative skills was evaluated. Trainees with no experience in operative laparoscopy were recruited for Study III. Half of the group comprised the intervention group. They did the web-based course ‘Basics in Gynecological Laparoscopy’ and trained basic skills with a virtual reality simulator. The control group took part in the traditional training only. The first live laparoscopic salpingectomy was video-recorded and evaluated. We found no differences in the surgical outcomes between the groups. In Study IV, the participants recruited were more experienced, but had not done laparoscopic hysterectomy as a first surgeon. All participants did the basic training as the intervention group in Study III. Furthermore, the intervention group trained with the hysterectomy module in a virtual reality simulator. The intervention group performed significantly better as evaluated by the Objective Assessment of Technical Skills and Visual Analog scale. Our findings indicate that the traditional apprentice model alone is no longer sufficient in trainee education due to changes in gynecological surgery. In Study III, we did not detect differences in outcomes between the groups. However, in Study IV evaluating learning of a more advanced procedure, we demonstrated better performance after training with the procedural module in a simulator. Based on these studies, we suggest that simulator training should be mandatory, with allocated training time for the trainee and supervision time for the trainer for providing feedback. As innate skills are different, a proficiency-based curriculum results in more homogeneous skills. Less experienced trainees seem to benefit the most from simulator training, thus the training should be started in the earliest stage of training. Gynekologinen kirurgia on muuttunut huomattavasti viimeisinä vuosikymmeninä: toimenpiteiden vuosittaiset kokonaismäärät ovat huomattavasti vähentyneet, polikliinisten toimenpiteiden osuudet kasvavat, avoleikkaukset ovat pääosin korvaantuneet vaativammilla tähystysleikkauksilla ja leikkaussalin tehokkuusvaatimukset ovat nousseet. Kaikki nämä muutokset vaikuttavat gynekologiaan erikoistuvien lääkäreiden kirurgiseen koulutukseen siten, ettei perinteinen oppipoikamalli ainoana koulutusmuotona enää ole riittävä Tässä väitöskirjatutkimuksessa selvitimme gynekologisen kirurgian muutoksia Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa käyttäen esimerkkinä kohdunpoistoleikkausten suuntauksia. Arvioimme perinteisen leikkauskoulutuksen onnistumista ja toisaalta ennen leikkaussalityöskentelyä tapahtuvan systemaattisen tiedollisen ja taidollisen koulutuksen vaikutusta tähystysleikkauksen oppimiseen. Ensimmäisessä osatyössä totesimme, että Suomessa kohdunpoistomäärät alkoivat vähentyä vuoden 2003 jälkeen ja määrät saavuttivat pohjoismaisen tason vuonna 2008. Tähystysleikkaus on yleisempi toimenpidetapa Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa ja vuoden 2013 jälkeen se on ollut yleisin kohdunpoistotapa Suomessa. Erikoistuvien ja erikoislääkäreiden tekemien kohdunpoistoleikkausten vertailututkimuksessa todettiin, että erikoistuvien lääkäreiden tekemät leikkaukset kestivät pidempään. Emättimen kautta tehdyissä leikkauksissa oli enemmän verenvuotoa erikoistuvien lääkäreiden ryhmässä, kun taas muissa kohdunpoistotavoissa tai komplikaatioiden kokonaismäärissä ei ollut eroja ryhmien välillä. Toisessa osatyössä selvitimme ’Gynekologisen laparoskopian perusteet’ -verkkokurssin vaikuttavuutta eri kokemustason omaaville erikoistuville lääkäreille. Tietotaso tutkittiin ennen ja jälkeen kurssin läpikäymisen. Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään kokemustason mukaisesti, ja kaikissa kolmessa ryhmässä tietotaso nousi merkittävästi. Kurssin käytyään kokemattomin ryhmä saavutti samat pisteet kuin keskiryhmä tutkimuksen alussa. Vastaavasti keskiryhmä saavutti kokeneiden ryhmän lähtötason. Sekä kolmannessa että neljännessä osatyössä tutkimme simulaattoriharjoittelun vaikutusta leikkaustaitojen oppimiseen. Kolmannen tutkimuksen osallistujat olivat kokemattomia erikoistuvia lääkäreitä, joista puolet muodosti interventioryhmän. Interventiona oli ’Gynekologisen laparoskopian perusteet’ -verkkokurssi sekä perusharjoiteohjelma virtuaalisella simulaattorilla. Ensimmäinen tähystysteitse tehty munanjohtimen poistoleikkaus videoitiin ja arvioitiin. Tässä tutkimuksessa interventioryhmän ja kontrolliryhmän tekemien leikkausten tuloksissa ei todettu eroja. Neljänteen tutkimukseen otetut erikoistuvat lääkärit olivat kokeneempia, ja kaikki osallistujat suorittivat saman harjoitusohjelman kuin interventioryhmä kolmannessa osatyössä. Tämän tutkimuksen interventioryhmä harjoitteli lisäksi virtuaalisen simulaattorin kohdunpoisto-ohjelmalla. Interventioryhmän tekemät kohdunpoistoleikkaukset sujuivat paremmin, kun ne arvioitiin leikkaustaitojen arviointilomakkeita käyttäen. Tutkimustuloksemme mukaan oppipoikamalli yksistään ei enää turvaa riittävää koulutusta johtuen gynekologisessa kirurgiassa tapahtuneista muutoksista. Internet-pohjaisia verkkokursseja voi hyödyntää myös kirurgian opetuksessa. Simulaattoriharjoittelu vaikuttaa parantavan leikkaustaitoja, mutta koska synnynnäiset taidot yksilöiden välillä ovat erilaiset, osaamisperustainen harjoitteluohjelma johtaa tasalaatuisempiin taitoihin. Simulaattoriharjoittelun tulisi olla pakollista, ja siihen pitäisi varata työaikaa sekä erikoistuvalle lääkärille että ohjaajalle palautteen antamisen mahdollistamiseksi. Kokemattomammat erikoistuvat lääkärit tuntuisivat hyötyvän simulaattoriharjoittelusta eniten, joten systemaattinen harjoittelu pitäisi aloittaa heti erikoistumisvaiheen alussa.

Approximately 80 % of women reaching menopause experience vasomotor hot flashes that are often accompanied with palpitation symptoms. Hot flashes are also a common reason to consult a physician for postmenopausal hormone therapy. The exact mechanism of hot flashes is unclear, but they are related to alterations in autonomic balance. The autonomic nervous system is a major regulator for cardiac function and rhythm, and increased sympathetic and decreased parasympathetic activity are associated with increased cardiovascular risk and potentially life-threatening arrhythmias. Therefore, hot flashes may modify the cardiovascular risk profile in postmenopausal women. The aim of this study was to investigate the association of hot flashes and postmenopausal hormone therapy on cardiac autonomic reactivity and risk profile. The study included 150 healthy, recently postmenopausal women with varying degrees of severity of hot flashes. The study population was randomized to receive transdermal estradiol gel, oral estradiol alone or combined with medroxyprogesterone acetate, or placebo. Cardiac autonomic reactivity and risk profile were assessed with heart rate variability and ventricular repolarization measures from 24-hour electrocardiographic recording at baseline and after 6 months of treatment. Women with hot flashes did not have clinically significant differences in cardiac cardiovascular risk markers based on ambulatory heart rate variability and cardiac repolarization measures, compared with women without hot flashes. However, hot flash periods were accompanied with transient changes in heart rate variability, indicating increased sympathetic and decreased parasympathetic tone during hot flash. Sympathetic surge during the hot flash period may also acutely and directly modulate cardiac repolarization. During postmenopausal hormone therapy, transdermal estradiol showed neutral effects on cardiac rhythm. Oral estradiol combined with medroxyprogesterone acetate may have adverse effects on heart rate variability, regardless of the hot flash status. Additionally, oral estradiol combined with medroxyprogesterone acetate may be related to more frequent cardiac arrhythmias than estradiol only. Hot flashes may predict a beneficial effect on cardiac repolarization during oral estradiol treatment, but not if medroxyprogesterone acetate is combined with the treatment. Naisten yleisimpiä vaihdevuosiin liittyviä oireita ovat kuumat aallot ja hikoiluoireet, joihin voi liittyä myös sydämen tykytystuntemuksia. Kuumia aaltoja esiintyy noin 80 %:lla kaikista vaihdevuosiin tulevista naisista, ja ne ovat tavallinen syy käyttää hormonikorvaushoitoa. Kuumien aaltojen tarkkaa syntymekanismia ei tiedetä, mutta niiden on todettu liittyvän sellaisiin tahdosta riippumattoman (autonomisen) hermoston toiminnan muutoksiin, jotka lisäävät sympaattisen hermoston vaikutusta. Autonominen hermosto säätelee merkittävästi myös sydämen toimintaa, ja lisääntyneellä sympaattisella aktivaatiolla on todettu olevan yhteys lisääntyneeseen sydäntapahtumien ja rytmihäiriöiden riskiin. Niinpä kuumilla aalloilla voi olla merkitystä vaihdevuosi-ikäisten naisten sydänterveyteen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuumien aaltojen ja hormonikorvaushoidon vaikutuksia sydämen autonomisen hermoston toimintaan sekä sydäntapahtumien riskiprofiiliin. Tutkimukseen osallistui 150 tervettä, vaihdevuosi-ikäistä naista, joilla oli eri vaikeusasteisia kuumia aaltoja. Tutkittavat saivat satunnaistetusti hormonikorvaushoitoa, johon kuului estrogeeni iholle annosteltavana geelinä, estrogeenitabletti joko yksin tai yhdistettynä keltarauhashormoniin, sekä lumelääke. Sydämen rytmiä ja sen säätelyä mitattiin 24 tunnin sydänsähkökäyrä-rekisteröinnillä, josta tutkittiin rytmihäiriöiden esiintymistä, sykevälien vaihtelua (sykevariaatio) ja sydänlihaksen sähköistä palautumisvaihetta (repolarisaatio). Sydämen rytmiin liittyvä riskiprofiili ei eronnut kuumista aalloista kärsivien ja niiden suhteen oireettomien naisten välillä. Kuumien aaltojen aikana oli kuitenkin havaittavissa ohimeneviä muutoksia sekä sykevariaatiossa että repolarisaatiossa. Ne viittaavat lisääntyneeseen sydämen sympaattisen hermoston aktiivisuuteen kuumien aaltojen aikana, mikä voi olla osatekijänä rytmihäiriöherkkyyteen. Ihon kautta annosteltava estrogeenihoito ei aiheuttanut muutoksia sydämen rytmiin tai sen säätelyyn. Tablettimuotoisella estrogeenihoidolla havaittiin suotuisia muutoksia repolarisaatioon kuumista aalloista kärsivillä naisilla. Keltarauhashormonin lisääminen estrogeenihoitoon voi kuitenkin vaikuttaa epäsuotuisasti sykevariaatioon sekä oireellisilla että oireettomilla naisilla. Estrogeeni-keltarauhashormoniyhdistelmä voi myös lisätä rytmihäiriöherkkyyttä verrattuna pelkkään estrogeenihoitoon.

Hot flushes, the most characteristic symptoms in menopause, are encountered by c.a. 80% of women. Hot flushes and other menopausal complaints can significantly impair a woman s quality of life. Additionally, the majority of women experience premenstrual symptoms in their fertile age. Due to the resemblance between premenstrual and menopausal symptoms, women with severe premenstrual symptoms might fear for an increased risk of developing menopausal complaints, such as vasomotor symptoms. It is, however, unclear why some women experience intolerable hot flushes while others remain completely asymptomatic. Hot flushes are characterised by cardiovascular reactions such as rapid episodes of reddening of skin and palpitations. Thus, women with or without hot flushes may differ in their cardiovascular reactivity and responses to hormone therapy. The present study was designed to investigate the impact of hot flushes and different forms of hormone therapy on health-related quality of life and cardiovascular autonomic function. Therefore, 150 healthy, recently postmenopausal women showing a large variation in hot flushes were studied before and during six months of hormone therapy. Hot flushes were evaluated prospectively with a two-week hot flush diary. The relationship between a history of premenstrual symptoms and the postmenopausal quality of life and hot flushes was also assessed. The cardiovascular autonomic function was studied with a standardised test series in controlled laboratory settings. Hot flushes were important determinants for the decreased health-related quality of life in menopause. Previous premenstrual symptoms lacked correlation with the severity of postmenopausal hot flushes but associated with deterioration of health-related quality of life, seen as poor sleep, depressive feelings and impaired memory and concentration. Women with hot flushes reacted with more tachycardia and slightly blunted parasympathetic activity in heart rate responses to cardiovascular autonomic testing compared with asymptomatic women. In a randomized study, all hormone therapy regimens alleviated hot flushes and other menopausal symptoms equally effectively. In women with pre-treatment hot flushes, hormone therapy improved health-related quality of life in terms of sleep, anxiety and fears, memory and concentration, and general health. Hot flushes were accompanied with lowered resting blood pressures but increases in blood pressure responses to physical strain during all hormone therapy regimens. Estradiol treatment lowered resting heart rate and reduced maximal heart rate in response to physical strain in women with pre-treatment hot flushes. This beneficial effect on heart rate was attenuated by adding medroxyprogesterone acetate to estradiol treatment. In conclusion, the hot flush status and hormone therapy contribute to cardiovascular autonomic function. Hot flushes seem to associate with slightly pronounced sympathetic responses in autonomic regulation of heart rate and blood pressure, which can be considered unbeneficial for cardiovascular function. This possibly unfavourable sympathetic activity can be reduced with estradiol treatment especially in women with hot flushes, who are potential candidates for hormone therapy in clinical practice. Hot flushes impair the health-related quality of life in recently postmenopausal women, but can be effectively alleviated with hormone therapy. Premenstrual symptoms do not predict severe hot flushes in menopause, which is comforting for women having troublesome premenstrual symptoms. Vaihdevuosille tunnusomaisimpia oireita kuumia aaltoja kokee n. 80 % naisista. Vaihdevuosioireet voivat huonontaa naisten elämänlaatua merkitsevästi. Hedelmällisessä iässä suurimmalla osalla naisista ilmenee myös oireita ennen kuukautisia eli ns. premenstruaalisia oireita. Naiset, jotka kärsivät voimakkaista premenstruaalioireista, saattavat pelätä myös vaihdevuosiin liittyvän voimakkaita oireita, koska premenstruaaliset ja vaihdevuosien oireet muistuttavat toisiaan. On kuitenkin epäselvää, miksi osalla naisista on voimakkaita kuumia aaltoja, kun taas toisilla niitä ei esiinny lainkaan. Kuumien aaltojen tarkkaa mekanismia ei tunneta, mutta kuumaan aaltoon liittyy mm. verisuonten laajenemista ja supistumista. Näin ollen ajatellaankin, että oirehtivien ja oireettomien naisten sydän- ja verenkiertoelimistön säätelyssä ja vasteissa hormonihoidolle voisi olla eroavaisuuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuumien aaltojen ja hormonihoidon vaikutusta vaihdevuosi-ikäisten naisten elämänlaatuun ja sydän- ja verenkiertoelimistön säätelyyn. Selvitimme myös ennustavatko premenstruaalioireet vaihdevuosioireita. Tutkimukseen osallistui 150 tervettä naista, joilla esiintyi eri määriä ja asteisia kuumia aaltoja. Sydän- ja verenkiertoelimistön säätelyä selvitettiin autonomisen hermoston tutkimuskokonaisuudella, jossa mitataan verenpaineen, sykkeen ja sykevaihtelun reaktioita provokaatiotesteihin. Kuumat aallot huononsivat naisten elämänlaatua selvästi. Aiemmat premenstruaalioireet eivät ennustaneet vaikeita kuumia aaltoja, mutta vaikuttavat kuitenkin liittyvän yleisemmin huonontuneeseen elämänlaatuun vaihdevuosi-iässä. Autonomisen hermoston sympaattinen aktiivisuus oli korostuneempaa naisilla, joilla esiintyy kuumia aaltoja. Satunnaistetussa hormonihoitotutkimuksessa osallistujat saivat estrogeenia ihon tai suun kautta annosteltuna, suun kautta yhdistettynä keltarauhashormonitablettiin tai lumelääkettä. Kaikki hormonivalmisteet helpottivat vaihdevuosioireita merkittävästi ja paransivat elämänlaatua; erityisesti unta, ahdistuneisuutta, muistia ja keskittymiskykyä. Naisilla, joilla oli alun perin kuumia aaltoja, hormonihoidot alensivat lepoverenpainetta ja voimistivat verenpaineen nousureaktiota lihasrasituksen aikana. Estrogeenihoito alensi sykettä levossa ja vaimensi sykereaktiota rasituksessa. Näitä hyötyjä verenkierron säätelyssä ei nähty naisilla, jotka saivat keltarauhashormonihoitoa estrogeenin kanssa. Tämä tutkimus osoittaa kuumien aaltojen ja hormonihoidon vaikuttavan sydän- ja verenkiertoelimistön säätelyyn. Kuumiin aaltoihin liittyvä lisääntynyt sympaattinen aktiivisuus on verenkiertoelimistölle mahdollisesti epäedullinen, mutta se vähenee estrogeenihoidon myötä erityisesti oireilevilla naisilla, jotka ovat potentiaalisia hormonihoidon käyttäjiä. Kuumat aallot huonontavat merkittävästi naisten elämänlaatua, mutta niitä voidaan tehokkaasti lievittää hormonihoidolla. Premenstruaalioireet eivät ennusta kuumia aaltoja vaihdevuosissa, mikä on huojentava tieto naisille, joilla näitä oireita esiintyy.

Most women acquire genital high risk human papillomavirus (HPV) infection during their lifetime, but seldom the infection persists and leads to cervical cancer. However, currently it is not possible to identify the women who will develop HPV mediated cervical cancer and this often results to large scale follow-up and overtreatment of the likely spontaneously regressing infection. Thus, it is important to obtain more information on the course of HPV and find markers that could help to identify HPV infected women in risk for progression of cervical lesions and ultimately cancer. Nitric oxide is a free radical gas that takes part both in immune responses and carcinogenesis. Nitric oxide is produced also by cervical cells and therefore, it is possible that cervical nitric oxide could affect also HPV infection. In the present study, including 801 women from the University of Helsinki between years of 2006 and 2011, association between HPV and cervical nitric oxide was evaluated. The levels of nitric oxide were measured as its metabolites nitrate and nitirite (NOx) by spectrophotometry and the expression of nitric oxide producing enzymes endothelial and inducible synthases (eNOS, iNOS) by Western blotting. Women infected with HPV had two-times higher cervical fluid NOx levels compared with non-infected ones. The expression levels of both eNOS and iNOS were higher in HPV-infected women compared with non-infected. Another sexually transmitted disease Chlamydia trachomatis that is an independent risk factor for cervical cancer was also accompanied with elevated NOx levels, whereas vaginal infections, bacterial vaginosis and candida, did not have any effect on NOx levels. The meaning of the elevated HPV related cervical nitric oxide was evaluated in a 12 months follow-up study. It was revealed that high baseline cervical fluid NOx levels favored HPV persistence with OR 4.1. However, low sensitivity (33%) and high false negative rate (67%) restrict the clinical use of the current NOx test. This study indicated that nitric oxide favors HPV persistence and thus it seems to be one of the cofactor associated with a risk of carcinogenesis. Ihmisen papilloomavirus (HPV) infektoi jopa 80%:a naisista. Valtaosa parantuu itsekseen, mutta osalla infektio johtaa kohdunkaulan solumuutoksiin ja hoitamattomana jopa syöpään. Syöpäriskissä olevia naisia ei kyetä tunnistamaan ja siksi HPV-infektoituneita naisia joudutaan seuramaan ja useille tekemään tarpeettomiakin invasiivisia hoitoja. Seuranta- ja hoitojärjestelmä on sekä työläs että kallis ja hoidot voivat altistaa mm. ennenaikaiselle synnytykselle. Tarvitaan lisätietoa HPV infektiosta ja sen kulusta sekä uusia merkkiaineita seurannan ja hoitojen oikein kohdentamiseksi. Potentiaalinen ja mielenkiintoinen molekyyli on kohdunkaulan solujen tuottama typpioksidi. Typpioksidi osallistuu elimistön puolustusjärjestelmään, mutta sen erittyminen on tarkasti säädelty, koska poikkeavan korkeat pitoisuudet pitkäaikaisesti tuotettuna ovat haitallisia ja voivat jopa altistaa syövän syntymiselle. Typpioksidin merkitystä ja sen käyttöä pitkittyneen HPV-infektion merkkiaineena selvitimme 801 naisen avulla Helsingin Yliopistossa vuosina 2006-2011 tehdyssä väitöskirjatutkimuksessa. Tutkimuksessa todettiin HPV-infektoituneilla naisilla kaksi kertaa korkeammat kohdunkaulakanavan typpioksidipitoisuudet verrattuna infektoitumattomiin naisiin. Myös toinen sukupuoliteitse tarttuva infektio ja kohdunkaulan syövän riskitekijä, klamydia, nosti typpioksidipitoisuuksia. Sen sijaan emätintulehdukset, bakterielli vaginoosi ja hiivainfektio, jotka eivät liity kohdunkaulan solumuutoksiin, eivät vaikuttaneet typpioksidipitoisuuksiin. Kohdunkaulakudoksesta määritettiin myös typpioksidia tuottavien entsyymien aktiivisuus; papilloomavirus-infektioon liittyi lisääntynyt aktiivisuus sekä verisuoniperäisessä että tulehduksissa aktivoituvassa entsyymimuodossa. Aktivaatiot paikantuivat verisuonten seinämäsoluihin sekä HPV:n kohdesoluihin. Vuoden seurantatutkimuksella selvitettiin typpioksidipitoisuuden käyttöä merkkiaineena, joka erottelee parantuvat ja pitkittyvät HPV-infektiot. Lähtötilanteen korkeat kohdunkaulan typpioksidi-pitoisuudet nelinkertaistivat HPV-infektion pitkittymisen todennäköisyyden. Näin ollen typpioksidi on paikallinen kohdunkaulan tekijä, joka voi edesauttaa HPV-infektion säilymistä. Tutkimustulostemme kliinistä sovellusta estää nykyisen testin osoittama huono herkkyys ja suuri väärien positiivisten määrä.