Search

Objective: To study the effectiveness of technology-based distance physical rehabilitation interventions on physical functioning in stroke. Data Sources: A systematic literature search was conducted in 6 databases from January 2000 to May 2018. Study Selection: Inclusion criteria applied the patient, intervention, comparison, outcome, study design framework as follows: (P) stroke; (I) technology-based distance physical rehabilitation interventions; (C) any comparison without the use of technology; (0) physical functioning; (S) randomized controlled trials (RCTs). The search identified in total 693 studies, and the screening of 162 full-text studies revealed 13 eligible studies. Data Extraction: The studies were screened using the Preferred Reporting Items for Systematic Reviews and Meta-analysis guidelines and assessed for methodological quality and quality of evidence. Meta-analysis was performed if applicable. Data Synthesis: A total of 13 studies were included, and online video monitoring was the most used technology. Seven outcomes of physical functioning were identified-activities of daily living (ADL), upper extremity functioning, lower extremity functioning, balance, walking, physical activity, and participation. A meta-analysis of 6 RCTs indicated that technology-based distance physical rehabilitation had a similar effect on ADL (standard mean difference 0.06; 95% confidence interval: -0.22 to 0.35, P=.67) compared to the combination of traditional treatments (usual care, similar and other treatment). Similar results were obtained for other outcomes, except inconsistent findings were noted for walking. Methodological quality of the studies and quality of evidence were considered low. Conclusions: The findings suggest that the effectiveness of technology-based distance physical rehabilitation interventions on physical functioning might be similar compared to traditional treatments in stroke. Further research should be performed to confirm the effectiveness of technology-based distance physical rehabilitation interventions for improving physical functioning of persons with stroke. (C) 2018 by the American Congress of Rehabilitation Medicine

Nivelrikko on etenkin ikääntyneeseen väestöön kohdistuva kipuja ja toiminnallisia rajoituksia aiheuttava nivelsairaus. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liikunnan vaikutuksia polvinivelruston laatuun ja seurata mahdollisia rustomuutoksia 12 kuukauden kuluttua harjoittelun lopettamisesta lievää polvinivelrikkoa sairastavilla 50-65 –vuotiailla naisilla. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia harjoittelun vaikutuksia fyysiseen toimintakykyyn ja polven oireisiin sekä arvioida vaikutusten pysyvyyttä intervention jälkeen. Tutkimukseen osallistui 61 vapaaehtoista naista, joilla oli lievä radiologinen polven nivelrikko. He kaikki osallistuivat 12 kuukauden interventiojaksoon ja sitä seuranneeseen 12 kuukauden seurantaan. Harjoitusryhmään satunnaistetut (n=29) tutkittavat harjoittelivat tärähdyksiä sisältäviä aerobic- ja step-aerobic –harjoitteita ohjatusti kolmesti viikossa 12 kuukauden ajan. Kontrolliryhmä (n=31) jatkoi aiempaa liikuntakäyttäytymistään. Polviruston biokemiallisen koostumuksen muutosta arvioitiin dGEMRIC (glykosaminoglykaani-pitoisuus) ja T2 relaksaatioaika (kollageeniorientaatio) magneettikuvausmenetelmillä. Nivelrikon toiminnallisten haittojen selvittäminen toteutettiin KOOS –oirekyselyllä. Fyysistä toimintakykyä arvioitiin kahdeksikkojuoksutestillä, polven maksimaalinen isometrinen ojennus- ja koukistusvoimates-tillä sekä kestävyyskuntoa kahden kilometrin kävelytestillä. Ryhmiä vertailtiin riippumattomien otosten t-testillä ja ryhmien välisten erojen vertailussa alku-, loppu- ja seurantamittauksessa käytettiin toistettujen mittausten varianssianalyysia, jossa alkumittaus toimi kovariaattina. Tuloksissa havaittiin, että ryhmien välillä ei ollut eroja polvinivelruston biokemiallisessa koostumuksessa, eikä myöskään KOOS-oirekyselyssä intervention tai seurannan jälkeen. Interventio lisäsi 5 % (p=0.016) enemmän harjoitteluryhmän dynaamista tasapainoa ja 9 % (p=0.001) polven ojennusvoimaa verrattuna kontrolliryhmään, mutta seurannan jälkeen ryhmien väliset erot olivat hävinneet. Harjoittelun aiheuttama ruston mekaaninen kuormitus ei näyttäisi heikentävän tai vahvistavan ruston koostumusta kontrolliryhmään verrattuna, eikä ruston laadussa ole eroa 12 kuukauden seurannan jälkeen. Harjoittelu parantaa dynaamista tasapainoa ja polven ojennusvoimaa, mutta ryhmien välinen ero häviää harjoittelun päättymisen jälkeen. Tärähdyksiä sisältävä harjoittelu ei näyttäisi olevan haitallista ruston koostumukselle. Osteoarthritis is an age-related degenerative joint disease that affects pain levels and function-al status. The purpose of this study was to discover the effects of a 12-month high-impact exercise program and after a subsequent 12-month follow-up period in 50-65 years old women with mild knee osteoarthritis on knee cartilage indices, physical functioning and knee symptoms. Sixty-one women aged 50 to 65 years with mild knee osteoarthritis were assigned to undergo supervised progressive exercise three times a week for 12 months (n=29) or to a nonintervention group (n=31). The biomechanical composition of cartilage was estimated using delayed gadolinium-enhanced magnetic resonance imaging of cartilage (dGEMRIC), sensitive to cartilage glycosaminoglycan content, and transverse relaxation time (T2) mapping that is sensitive to the properties of the collagen network. Knee injury and Osteoarthritis Outcome Score (KOOS) was assessed to monitor the subject’s opinion about their knee and associated problems in five subscales (Pain, Symptoms, Functions in daily living, Function in sport and recreation and knee related Quality of life). Physical performance was evaluated by using dynamic balance, maximal isometric knee extension / flexion forces and cardiorespiratory fitness. Results were examined at baseline (0 month), post-training (12 months) and after a 12-month follow-up period (24 months). Statistical comparison between groups was made by the t test. Statistical comparison of changes in outcome measurements was performed by using repeated measures of variance (ANOVA) while the group differences were adjusted for baseline values. As investigated by magnetic resonance imaging (MRI), no changes occurred in the biochemi-cal composition of the cartilage. There were also no changes in KOOS- score. At post-training, dynamic balance and maximal isometric knee extension force improved significantly more (5 % to 9 %) in the exercise group than in the control group. However, no changes occurred after a follow-up period. Progressively implemented high-impact training did not affect the biochemical composition of cartilage at a 24-month follow-up period. 12-month exercise period will improve balance and muscle force but the positive benefits disappear after a 12-month follow-up.