Search

Jalkaheikkous on hyvin yleinen sikojen hyvinvointiongelma ja se aiheuttaa sianlihan tuottajille taloudellista vahinkoa. PROHEALTH-hankkeen tavoitteena on löytää keinoja, joiden avulla voidaan vähentää sikojen jalkaheikkoutta ja nivelvaurioita (osteokondroosia). Tässä lihasikakokeessa tutkittiin erilaisten jalostustavoitteiden ja sukupuolen yhteyksiä sikojen jalkaheikkouteen ja osteokondroosin esiintymiseen.Tutkimuksessa käytettiin Figen Oy:n eläinaineksen sikoja ja selvitettiin kahden maatiaisrotuisen jalostuslinjan (Matriarkka tai Muskeli) ja sukupuolen (karju tai imisä) vaikutusta jalkaheikkouden ja osteokondroosin esiintymiseen. Jalostuslinjat muodostettiin samasta populaatiosta vanhempiensa keskimääräisten jalostusindeksien perusteella. Matriarkkalinjan sikojen vanhemmilla oli korkea H-indeksi (hedelmällisyys) ja Muskelilinjan sikojen vanhemmilla oli korkea K-indeksi (tuotanto-ominaisuudet ja teuraslaatu).Lihasikakokeessa 135 sikaa kasvatettiin 40 kg alkupainosta 120 kg loppupainoon. Siat kasvatettiin 11 sian karsinoissa sukupuolet erillään. Sioilla oli 5-vaiheinen yksilöllinen ruokinta (ad libitum), joka oli suunniteltu täyttämään jalostukseen kasvavien karjujen ravinnontarve. Sikojen sorkkien rakenne ja jalkojen virheasennot arvioitiin ja sioille tehtiin kävelytesti noin viikkoa ennen teurastusta. Verinäytteistä testattiin seerumin D-vitamiinin, fosforin, kalsiumin ja alkalisen fosfataasin pitoisuudet. Reisi- ja olkaluiden (n=270) nivelpintojen osteokondroosimuutokset luokiteltiin silmämääräisesti asteikolla 0–5 (0=ei muutoksia). Polvi- ja kyynärnivelten osteokondroosimuutokset luokiteltiin myös arvioimalla nivelestä sahattujen viipaleiden pinnat. Sian sorkan luista määritettiin ominaispaino ja murtolujuus. Tilastollinen malli sisälsi kiinteinä tekijöinä jalostuslinjan, sukupuolen, linja*sukupuolen ja satunnaisina tekijöinä erän, isän, pahnueen hierarkkisesti ja isän alla.Matriarkka- ja Muskelilinjojen siat kasvoivat keskimäärin 901 ja 870 g päivässä, rehuhyötysuhde oli 26.1 ja 25.8 MJ NE kg-1 ja lihaprosentti 62.8 ja 63.5% (P> 0.10). Jalostuslinjojen tai sukupuolten välillä ei ollut eroa jalkaheikkoudessa. Polvinivelen siivujen osteokondroosimuutosten jakaumassa ei ollut eroa jalostuslinjojen välillä, mutta karjuilla oli enemmän vakavampia osteokondroosimuutoksia kuin imisillä (P

Rehukustannus on suurin yksittäinen kuluerä ja siksi se on sikojen jalostusvalinnassa taloudellisesti tärkeimpiä ominaisuuksia. Sioilla mittana käytetään yleensä rehunmuuntosuhdetta eli rehuyksikköä/elopainon kasvu kg (rehuyksikkö on 9.3 megajoulea nettoenergiaa). Sioilla rehunmuuntosuhteen mittaus rajoittuu yleensä lihasikoihin. Tilaoloissa saadaan vain kasvatuserä tai karsinakohtaisia rehunkulutustietoja, joten jalostusvalintaa varten rehunmuuntosuhteen mittaus toteutetaan koeasemalla. Rehunmuuntosuhteeseen vaikuttaa ennen kaikkea sian rasvoittuminen ja kasvunopeus, joiden periytymisaste on korkea tai ainakin kohtalainen. Siksi vakioidullakin ruokinnalla eläinten välillä on suuria eroja rehunmuuntosuhteessa. Myös niin sanotussa jäännösrehunkulutuksessa, eli rehunkulutuksessa, jossa on otettu huomioon kasvuun ja ylläpitoon kuluva energia, on vaihtelua. Käytännössä jäännösrehunkulutus on vielä vaikeampi mitata, koska siihen tarvitaan tieto eläimen kasvun koostumuksesta ainakin rasvan ja valkuaisen tarkkuudella. Tiloilla voidaan ruokintastrategialla vaikuttaa rehunmuuntosuhteeseen. Yleensä pyritään siihen, että sika kasvaa valkuaista geneettisen potentiaalinsa mukaisesti, mutta energian saantia rajoitetaan tarvittaessa kasvun loppuvaiheessa rasvan muodostumisen hillitsemiseksi. Tällöin päästään parhaaseen rehunmuuntosuhteeseen ja yleensä myös hyvään ruhon arvoon. Voimakas rajoitus hidastaa rasvan muodostumisen lisäksi myös valkuaisen kasvua ja lisää kasvuaikaa ja kokonaisrehunkulutusta. Energiaa kuluu myös elintoimintojen ylläpitoon, jolloin hitaalla kasvunopeudella ylläpitopäiviä tulee enemmän. Taloudellinen optimi on yleensä lievästi rajoitetulla ruokinnalla, mutta optimaaliseen rajoituksen voimakkuuteen vaikuttaa sika-aineksen geneettiset ominaisuudet, sukupuoli ja loppupainotavoite. Kun tarkastellaan rehunmuuntosuhteen geneettisiä tunnuslukuja, on tärkeää tietää, onko sikojen ruokinta ollut ruokahalun mukaista vai rajoitettua. Geneettisten korrelaatioiden ero eri ruokintastrategioilla riippuu myös ruokinnan rajoituksen voimakkuudesta ja sika-aineksen rasvoittumistaipumuksesta. Rehunmuuntosuhde on rajoitetulla ruokinnalla keskinkertaisesti ja geneettisesti suotuisasti korreloitunut lihaprosenttiin ja kasvunopeuteen ja myös lihakkuuden ja kasvunopeuden korrelaatio on suotuisa. Myös vapaalla ruokinnalla rehunmuuntosuhde on suotuisasti korreloitunut lihaprosenttiin mutta kasvun ja rehunmuuntosuhteen korrelaatio on nolla. Vapaalla ruokinnalla lihakkuuden ja kasvunopeuden välille muodostuu epäsuotuisa geneettinen korrelaatio. Monissa maissa, kuten myös Suomessa, rehunkulutusta mitataan koeasemaoloissa käyttäen yksilöllistä rehunkulutuksen seurantaa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rehunmuuntosuhteen perinnöllisiä tunnuslukuja sekä koko lihasikajaksolta että erikseen kasvun eri vaiheissa. Aineistona käytetään Figen oy:n koeaseman ruokahalun mukaisesti ruokittujen sikojen yksilöllisiä rehunkulutus- ja kasvutietoja.

Emakon pahnuekoko vaihtelee suuresti, ja pahnuekoon kasvaessa myös kuolleena syntyneiden porsaiden lukumäärä kasvaa. Suurin osa elävänä syntyneiden porsaiden kuolemista tapahtuu ensimmäisten elinpäivien aikana. Pieni syntymäpaino ja heikko elinvoima lisäävät porsaan riskiä menehtyä ensimmäisten elinpäivien aikana joko emakon ruhjomana tai nälkiintymisen ja kylmettymisen seurauksena. Toisaalta pienikin porsas voi kasvaa normaalisti teurastukseen saakka, mutta isompana syntyneitä hitaammin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten pahnuekoko vaikuttaa porsaan syntymäpainoon ja sen hajontaan, ja mikä on syntymäpainon merkitys porsaan selviytymisen, kasvun ja teuraslaadun kannalta. Aineistona oli 59 norjanmaatiasrodun ensikkoa, jotka oli siemennetty duroc-karjuilla. Pahnueisiin syntyi yhteensä 665 porsasta, joista 45 syntyi kuolleena. Pahnueisiin syntyi keskimäärin 11,5 porsasta, joista 10,5 elävänä. Pahnueen porsaiden keskimääräinen syntymäpaino pieneni 45 g ja pahnueen pienimmän porsaan paino 81 g pahnuekoon kasvaessa porsaalla. Samalla myös syntymäpainojen variaatiokerroin suureni. Porsaan syntymäpainon ja kasvunopeuden välillä oli positiivinen korrelaatio. Syntymäpainon ja kasvun välinen yhteys on luonnollisesti suurin, kun porsaan ravinnon saanti on emakon tuottaman maidon varassa (r = 0,45, P < 0,001). Syntymäpainon ja kasvunopeuden välinen yhteys heikkeni porsaan kasvaessa, mutta vaikutti kuitenkin päiväkasvuun syntymästä teurastukseen saakka (r = 0,35, P < 0,001). Pieni syntymäpaino lisäsi porsaan riskiä menehtyä kasvatuksen aikana. Enintään 1 kg painoisina syntyneistä porsaista 37 % kuoli kasvatusaikana, ja näistä suurin osa jo ennen välitystä. Elävänä syntyneiden porsaiden kuolleisuus pieneni porsaiden syntymäpainon kasvaessa. Porsaan vieroituspaino ja kasvu ennen vieroitusta suurenivat lineaarisesti syntymäpainon kasvaessa. Syntymäpainon lisäksi imevien porsaiden kasvuun ja vieroituspainoon vaikutti emakon imettämien porsaiden lukumäärä. Kasvu hidastui ja vieroituspaino pieneni imetettävien porsaiden lukumäärän kasvaessa. Syntymäpainon ja välikasvatusajan kasvun välillä havaittiin käyräviivainen yhteys, kuten myös kasvussa syntymästä välitykseen. Kun analysointiin otettiin mukaan vain ongelmitta teurastukseen asti kasvaneet siat, emakon imettämien porsaiden lukumäärä vaikutti myös näiden vaiheiden kasvuun. Porsaan syntymäpainolla ei ollut kuitenkaan merkitsevää vaikutusta lihasikojen kasvuun. Sen sijaan syntymän ja teurastuksen välisen päiväkasvun välillä oli positiivinen yhteys ja elinikäinen päiväkasvu suureni lineaarisesti syntymäpainon kasvaessa. Syntymäpainolla oli käyräviivainen vaikutus sikojen teurastusikään, ja vaikutus oli erilainen tanskalaisen ja norjalaisen duroc-isälinjan jälkeläisissä. Tanskalaisen durocin jälkeläisillä pienimmät syntymäpainot pidensivät teurastusikää voimakkaammin kuin norjalaisen durocin jälkeläisillä Syntymäpaino ei kuitenkaan vaikuttanut merkitsevästi ruhon tai sen osien (kinkku, selkä, kylki, lapa) lihaprosenttiin. Tulosten perusteella porsaan syntymäpainolla on merkitystä porsaan selviytymisen ja kasvun kannalta. Syntymäpainon vaikutus on suurin imetyksen ja välikasvatuksen aikana, mutta se näkyy myös sikojen kasvunopeudessa syntymästä teurastukseen. Enintään kilon painoisilla porsailla on suurin riski menehtyä kasvatusaikana. Ne myös kasvavat porsasvaiheessa hitaasti ja selviävät harvemmin koko kasvatusajan ongelmitta teurastukseen saakka. Syntymäpaino vaikuttaa porsaiden kasvuun syntymästä välitykseen, muttei enää lihasikojen kasvuun. Pahnue- ja välikasvatusajan hitaammasta kasvusta johtuen siat saavuttavat teuraspainotavoitteen vanhempina. Syntymäpaino ei kuitenkaan vaikuta ruhojen lihakkuuteen.

Sianlihan laadulla on tärkeä merkitys teollisten lihatuotteiden eri prosessointivaiheissa ja kuluttajien käyttäessä tuorelihaa ruuan valmistukseen. Sianlihasta valmistetun ruuan tulee olla sekä maukasta, terveellistä että rakenteeltaan hyvää. Lihan laatuun vaikuttavat ominaisuudet mm. lihan pH ja väripisteet ovat olleet kansallisesti jalostettavia ominaisuuksista jo noin 20 vuoden ajan. Nykyinen lihan laatuominaisuuksien jalostaminen perustuu koeasemalla kasvatettujen eläinten ruhoista mitattuihin sisäpaistin ja kyljyksen pH-arvoon (noin 20h teurastuksesta), lihan vaaleuteen (L*) ja lihan punaisuuteen (a*). Lihan laatuominaisuuksiin vaikuttaa oletettavasti suuri joukko eri geenejä, tosin joitain suurivaikutteisia geenimuotoja esim. halotaanigeenissä ja RN-geenissä on myös olemassa eri osuuksilla eri roduissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli löytää kromosomialueita ja geenejä, jotka vaikuttavat lihan laatuominaisuuksiin. Tutkimuksessa määritettiin 328 Suomalaisen maatiaisrotuisen keinosiemennyskarjun ja 295 yorkshire-rotuisen keinosiemennyskarjun genotyypit noin 50 000 SNP (single nucleotide polymorhism) suhteen käyttämällä kaupallista Illumina PorcineSNP60 sirua. Tutkittavina muuttujina käytettiin kansallisesta jalostusarvostelusta saatuja jalostusarvon ennusteita eri lihanlaatuominaisuuksien suhteen. SNP assosiaatio lihanlaatuominaisuuksien suhteen testattiin painotetun lineaarisen mallin avulla, joka sisälsi SNP-vaikutuksen lisäksi eläinten sukulaisuudet huomioivan polygeenisen tekijän. Mallin painokerroin perustui jalostusarvojen ennusteiden luotettavuudelle. Tilastollisesti merkitseviksi SNP:ksi katsottiin SNP, jonka P-arvo oli alle 2,0E-06 (merkitsevyysraja määritetty Bonferroni-korjauksen avulla). Maatiaisrodulla kaksi SNP kromosomissa 7 (ASGA0037025, 130470366bp, P-arvo=8,6E-07 ja MARC0045334, 133942365bp, P-arvo=1,8E-06) olivat merkitseviä kyljyslihan a*-värin suhteen ja yksi SNP kromosomissa 15 (INRA0050276, 114169040 bp, P-arvo=7,1E-07) oli tilastollisesti merkitsevä sisäpaistin pH-arvon suhteen. Sama kromosomin 15 alue oli myös tilastollisesti merkitsevä yorkshirerodulla (15 eri SNP:ä, joista paras SNP. ALGA0087116, 113451557bp, P-arvo 4,7E-09) sekä kyljyksestä että sisäpaistista mitatun pH:n suhteen. Tilastollisesti merkitsevä alue on 2Mb pitkä ja se sisältää mm. tunnetun RN-geenin (PRKAG3-geeni). Yorkshirerodulla oli myös tilastollisesti merkitsevä SNP kromosomissa 6 (M1GA0008574, 46347641pb, P-arvo= 7,5E-07) kyljyksen a*-värin sekä kuuden SNP määrittämä alue kromosomissa 2 (paras SNP, MARC0005485, 26930095bp, P-arvo= 7,0E-08) kyljyksen L*-värin suhteen. Tulokset osoittavat, että kummassakin kotimaisessa sikarodussa on mahdollista muuttaa lihan laatuominaisuuksia haluttuun suuntaan myös SNP-markkeritiedon avulla.

Teurastuksen ajoitus on tärkeä lihasikojen kasvatuksen kannattavuuteen vaikuttava tekijä. Liian aikaisin teurastettaessa osa sian kasvupotentiaalista jää käyttämättä ja liian myöhään teurastettaessa sian paras kasvupotentiaali on jo käytetty. Sikojen kasvukyvyssä ja siten teuraspainoissa voi kuitenkin olla suuria eroja, jolloin tuottajan ongelmana on valita koko kasvatuserän kannalta optimaalinen teurastusajankohta. Teurastuksen ajoituksen taloudellista merkitystä lisää se, että teurastamot maksavat alempaa hintaa niin sanotun kärkipainovälin ylittävistä tai alittavista ruhoista. Ruhojen hinnoittelusta ja painovaihtelusta aiheutuvien tulonmenetysten vähentämiseksi tuottaja voi lähettää siat teuraaksi joko yhdessä tai useammassa erässä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, missä vaiheessa tuottajan kannattaa teurastaa sika, miten nopeasti kertatäyttöinen sikala kannattaa tyhjentää silloin, kun sikojen kasvukyky vaihtelee, ja miten paljon kertatäyttöisessä sikalassa on hyötyä teurastusten jaksottamisesta useaan erään. Tutkimuksessa verrattiin kahta erilaista sikalan tyhjennystapaa, joissa 1) kaikki siat lähetetään samana päivänä teuraaksi (kertatyhjenteinen sikala) tai 2) siat voidaan lähettää teuraaksi enintään kymmenessä yhtä suuressa erässä (jaksotettu teurastus). Molemmissa vaihtoehdoissa uudet porsaat tuodaan vasta viimeisten sikojen lähdettyä teuraaksi. Tutkimuksessa kehitettiin stokastinen dynaaminen optimointimalli, joka maksimoi sikapaikan tuoton. Tämä tavoite on tärkeä sikatalouden kilpailukyvyn kannalta, sillä tuotanto on pääomavaltaista. Mallissa kasvatuserän porsaat tuodaan sikalaan yhdessä erässä. Kunkin sian kasvu kuvataan mekanistista kasvumallia hyödyntäen. Malli optimoi teurastuksen ajoituksen kullekin ryhmän sialle ottaen huomioon muiden kasvatuserän sikojen painon, kasvukyvyn ja teurastuksen ajoituksen. Tulosten mukaan kasvatuserän nopeimmin kasvavat siat kannattaa teurastaa, kun ne saavuttavat kärkipainovälin ylärajan. Sen sijaan kasvatusryhmän hitaimmin kasvavat siat kannattaa myydä teuraaksi jo niiden ollessa kärkipainovälin alarajan tuntumassa. Tulos johtuu siitä, että hidaskasvuiset siat ovat muita sikoja heikompituottoisia ja siitä, että loppuja sikapaikkoja ei kannata makuuttaa tyhjillään muutaman hidaskasvuisen sian vuoksi. Tulosten mukaan mahdollisuus jakaa teurastukset useaan erään nostaa sikapaikan tuottoa 4,6 - 8,5 eurolla vuodessa, mikä esimerkiksi 500 sian sikalassa vastaa tuhansien eurojen lisätuottoa vuodessa. Matala sianlihan hinta, kapea kärkipainoväli ja sikatalouden tukien irrottaminen tuotannosta lisäävät teurastusten jaksottamisen kannattavuutta ja pidentävät sikalan tyhjennysaikaa. Myös tilalla käytetty eläinaines, kuten rotuyhdistelmä, vaikuttaa optimaaliseen teurastustapaan. Kun sikojen kasvukyvyn hajonta lisääntyy 15 %, sikapaikan tuotto laskee tulosten mukaan 3,2 euroa vuodessa. Tulokset viittaavatkin siihen, että lihasikala voi parantaa kilpailukykyään, jos se kiinnittää huomiota porsaiden tasalaatuisuuteen ja teurastuksen ajoitukseen.

Rotuja vertailevien tutkimusten puutteiden vuoksi ei ole selvää käsitystä siitä, mikä käytettävissä olevista rotuyhdistelmistä on koko tuotantoketjun kannalta taloudellisesti järkevin. Rotuja vertailtaessa on tarkasteltava niiden eroja koko tuotantoketjussa, ei vain yksittäisiä ominaisuuksia jossain tuotantovaiheessa. Tässä raportoidut porsaiden tuotantotulokset ovat tutkimuksesta, jossa selvitetään lihantuotanto-ominaisuuksien sekä lihan laadun taloudellinen arvo koko tuotantoketjun kannalta sekä kokonaisuuden kannalta kustannustehokkain risteytysohjelma. Kokeeseen tuotettiin yhteensä 81 pahnuetta (kaikkiaan 945 porsasta). Koeporsaat tuotettiin kotimaisten maatiais- ja yorkshirerotujen risteytysensikoilla. Isinä olivat suomenmaatiais-, norjanmaatiais-, norjanduroc x maatiais- ja ruotsinhampshirekarjut (M, NM, DM ja H). Siemennyksiin käytettiin yksilökarjujen spermaa ja isinä mahdollisimman monta eri karjua. Ensimmäiset pahnueet tuotettiin siten, että kutakin roturyhmää kohti siemennettiin kuusi ensikkoa. Seuraavissa pahnueissa käytettävä isärotu oli aina eri rotu kuin aikaisemmin tuotettujen pahnueiden rotu, jolloin emäaineksen vaikutus tuloksiin saatiin minimoiduksi. Tiineysaikana annettiin tiineysrehua 2,4 ry/pv 1. tiineydessä ja 2. ja 3. tiineydessä samaa rehua kuntoluokan edellyttämät annokset. Imetysaikana annettiin rehua 2,5 ry/pv emakon ylläpitoon ja 0,6 ry/pv/porsas. Syntymä- ja vieroituspainot punnittiin. Porsaskuolemat merkittiin pahnuekortille. Joitakin pahnueita jouduttiin tasaamaan, tasaus tehtiin vuorokauden sisällä syntymästä. Heikoille ja pienille porsaille annettiin tarvittaessa syntymän jälkeen elvytysvalmistetta. Vieroitusikä oli keskimäärin 28 päivää. Värillisillä roduilla (DM, H) siemennetyille emakoille syntyi hieman enemmän porsaita (yhteensä ja elävänä) kuin maatiaisroduilla (M, NM) siemennetyille emakoille. Vieroitusvaiheessa NM-porsaita oli vähiten pahnuetta kohti, mutta niiden vieroituspaino oli suurin. Tämä heijastui myös pahnuepainoon vieroitettaessa, joka oli suurin NM-porsailla. Porsaiden kuolleisuus M-pahnueissa oli suurin syntyessä, mutta pienin syntymän ja vieroituksen välillä. Tästä ilmeisesti johtui, että vieroitettujen porsaiden lukumäärässä vain NM-pahnueet erottuivat joukosta. Porsaiden kokonaiskuolleisuus syntymän ja vieroituksen välillä oli pienin M-pahnueissa ja suurin DMpahnueissa. Tämän tutkimuksen aineisto oli kuitenkin niin pieni, että pahnuetasolla isärotujen välisten erojen testaaminen tilastollisesti ei ollut mielekästä. Porsaiden päiväkasvu pahnueaikana oli 283-298 g/pv. H-porsaat kasvoivat hitaimmin ja NM-porsaat nopeimmin, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tuotannollis-taloudellisesti edullisimman isärotuvaihtoehdon määrittämiseksi on analysoitava porsaiden koko elinkaaren tuotantotulokset.

Lihaprosentti on taloudellisesti tärkeimpiä ominaisuuksia sianjalostuksessa. Toisaalta luunmurtumat ja osteokondroosi aiheuttavat hylkäyksiä ruhontarkastuksessa. Lihakkuutta parannettaessa on oltava varma, ettei eläimille aiheuteta luusto- tai nivelongelmia. Tutkimuksen tavoite oli selvittää luuston lujuuden ja osteokondroosin periytyvyys ja tutkia, ovatko nämä kaksi korreloituneet lihakkuuteen. Luuston lujuuden geneettisestä vaihtelusta on erittäin vähän tietoja. Tutkimus kuului osana suurempaan hankkeeseen "Suomalaisen sian teuraslaadun kehittäminen, mittaus ja genetiikka". Aineisto koostui 426 maatiais- ja 326 yorkshiresiasta. Sukulaistiedot saatiin Faba Jalostukselta. Lihakkuusmittoja olivat Hennessy-lihaprosentti, vanha ja uusi koesikojen lihaprosentti ja eri lajitelmien saannot ruhosta. Murtolujuus mitattiin luiden kolmipistetaivutuksella ja osteokondroosi visuaalisesti. Aineisto analysoitiin ’restricted maximum likelihood’ –menetelmällä (DMU-ohjelma) soveltaen eläinmallia. Lihakkuusominaisuuksien periytymisasteet olivat kohtalaisia tai korkeita (0,15 – 0,42). Murtolujuuden periytymisaste (0,27) samoin kuin reisiluun alapään osteokondroosin (0,26) periytymisaste oli kohtalainen, joten niitä pystytään tarvittaessa valinnalla muuttamaan. Lihakkuuden ja murtolujuuden korrelaatio oli matala. Ei ole siis huolta siitä, että lihakkuuden parantaminen heikentäisi murtolujuutta. Sen sijaan lihakkuuden ja osteokondroosin korrelaatio oli epäsuotuisa. Parempaa lihakkuutta valittaessa on seurattava nivelten kunnon muutoksia.

Kasvun mallintamiseen on käytetty monia matemaattisia menetelmiä. Gompertzin funktio on osoittautunut sopivaksi kuvaamaan sikojen kasvua. Sian kasvu noudattaa epälineaarista, s:n muotoista käyrää, jota voidaan kuvata helposti Gompertzin funktiolla. Kasvukäyrän tärkeimmät tekijät ovat aikuispaino ja aikuistumissuhde eli kasvun suhteellista nopeutta kuvaava kerroin. Aikuispainon ja aikuistumissuhteen avulla voidaan laskea sian paino missä tahansa iässä. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena on laskea geneettiset tunnusluvut suoraan kasvukäyrän eri parametreille ja tutkia mahdollisuutta käyttää niitä jalostusarvostelussa. Tutkimusaineisto koostui vuosilta 2000 – 2005 kantakoeasemilta kerätyistä sikojen punnitustiedoista. Aineistossa oli kaikkiaan 122071 havaintoa 10111 yorkshire-rotuisen sian viikoittaisesta painosta 30 -100 kg välillä. Sikakohtaiseen elopainoaineiston analysointiin käytettiin menetelmää, joka perustuu Gompertzin funktion linearisointiin Taylorin sarjan avulla. Tätä varten on MTT:llä kehitetty MiX99- ja DMU-ohjelmiin perustuva sovellus. Menetelmässä iteratiivisesti vuorotellaan kasvukäyrän parametrien ja varianssikomponenttien estimointia siten, että kasvukäyrän parametrien estimointi suoritetaan MiX99:llä ja tämän jälkeen lasketaan niiden varianssikomponentit DMU:lla. MiX99 ja DMU ohjelmia vuorotellaan, kunnes päästään lähelle todellisia ratkaisuja ja varianssikomponenttien ja kiinteiden tekijöiden muutos iterointikierrosten välissä on tarpeeksi pieni. Kasvukäyrän parametrien periytymisasteet olivat suhteellisen korkeita (0.31 ja 0.54 välillä). Jotta voitiin verrata, miten hyvin kasvukäyrämallin ja jalostusavojen laskennassa käytössä olevan kantakoekasvun antamat jalostusarvot täsmäävät, kasvukäyristä laskettiin keskimääräiset päiväkasvut karjuille 30 ja 100 kg välillä. Karjuista valittiin lähempään tarkasteluun ne, joilla oli vähintään 15 jälkeläistä aineistossa. Kun nämä karjut listattiin käyristä lasketun keskimääräisen kasvunopeuden suhteen paremmuusjärjestykseen, voitiin havaita, että 10 parhaan karjun joukossa 8 oli samoja molemmilla malleilla. Kantakoekasvun ja kasvukäyrämallien antamat jalostusarvot siis vastaavat hyvin toisiaan. Kasvukäyrämalli on kuitenkin luotettavampi, koska erot alku- tai loppupainossa eivät vaikuta yhtä paljoa. Kasvukäyrämallia käytettäessä voidaan valita myös itse kasvukäyrän muotoa, ei pelkästään keskimääräistä kasvunopeutta. Kasvukäyrän parametreja ei tällä hetkellä valita missään sian jalostusohjelmassa suoraan. Jalostusohjelmien suunnittelussa olisi kuitenkin tärkeää tuntea alkukasvun, lihasikavaiheen kasvun ja aikuispainon, samoin kuin aikuistumissuhteen väliset geneettiset yhteydet. Käyrän tuntemisen myötä voidaan myös ympäristötekijät mallintaa paremmin sekä suunnitella sikojen ruokinta ja teurastusajankohta tarkemmin.

Sikojen tärkeimmät valintatavoitteet kantakokeessa ovat olleet kasvunopeus, rehunmuuntosuhde, liha- % ja kyljysselästä mitattu punaisen lihan laatu (loppu-pH ja väri). Punaisen lihan laatu on epäsuotuisasti korreloitunut muihin valittaviin ominaisuuksiin, ja sen osalta tavoitteena on aikaisemmin ollut pitää laatu ennallaan muita ominaisuuksia parannettaessa. Kyljysselän lihan laadun seuranta ei välttämättä takaa sian muiden lihasten laadun säilymistä muuttumattomana. Siksi kinkun eri lihasten laatua selvitettiin vuonna 1999 tuhannen sian otoksella. Tulosten perusteella sisäpaistin laatu (semimembranosus) päätettiin ottaa mukaan kantakoeindeksiin vuonna 2000. Sekä kyljyksen että kinkun laadun suhteen tavoitteeksi otettiin loppu-pH-arvon nostaminen ja värin tummentaminen. Koska lihan laadun periytymisasteet ovat matalia, olivat vuoden 1999 pienestä aineistosta estimoitujen geneettisten korrelaatioiden keskivirheet suuria. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena laskea luotettavat estimaatit kansalliseen sikojen jalostusarvostelulaskentaan käyttäen hyväksi kantakoetoiminnassa vuodesta 2000 vuoden 2003 loppuun asti kertynyttä suurempaa aineistoa Aineisto saatiin Suomen Kotieläinjalostus Osuuskunnalta (SKJO) ja se sisälsi havainnot yhteensä 7685 yorkshire- ja 7467 maatiaissiasta. Näille liitettiin sukulaisuustiedot. Tutkitut ominaisuudet olivat keskimääräinen kasvunopeus 30 kg -100 kg, lihaprosentti, lihan väri (L* vaaleus, a* punaisuus ja b* keltaisuus) ja loppu-pH mitattuna sekä kyljysselästä että kinkun sisäpaistista. Rodut analysoitiin erikseen monenominaisuuden eläinmallilla käyttäen DMU-ohjelmistoa. Laatuominaisuuksien tilastollisessa mallissa oli kiinteinä tekijöinä sukupuoli, ikä kokeen alussa, viive teurastuksesta leikkuuseen ja satunnaisina tekijöinä eläimen additiivinen geneettinen vaikutus, pahnue, teurastuserä (samalta asemalta samana päivänä teurastamoon lähetettyt siat) ja satunnainen jäännöstermi. Kasvunopeuden ja liha-% mallissa malli oli muutoin samanlainen, mutta teurastuserän sijasta oli kasvatuserä kiinteänä tekijänä ja viive oli jätetty pois. Periytymisasteet vaihtelivat 0,33 – 0,39 kasvunopeudessa, 0,39 – 0,47 lihaprosentissa, 0,12 – 0,20 pH:ssa, 0,10 – 0,32 vaaleudessa ja 0,26 – 0,43 punaisuudessa. Geneettiset korrelaatiot kasvunopeuden ja lihanlaatuominaisuuksien välillä olivat useimmissa tapauksissa matalia (alle 0,15). Sen sijaan geneettiset korrelaatiot lihaprosentin ja lihan laadun (erityisesti sisäpaistin laadun) välillä olivat korkeampia ja epäsuotuisia. Kyljysselästä ja sisäpaistista mitattujen samojen lihanlaatuominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat korkeita, mutta kuitenkin selvästi alle yhden, eli pelkän kyljysselän sisällyttäminen valintaohjelmaan ei takaa hyvää kinkun laatua. Johtuen epäsuotuisasta korrelaatiosta taloudellisesti tärkeän lihaprosentin ja lihan laadun välillä, on lihan laatu säilytettävä jalostustavoitteissa. Korrelaatio ei kuitenkaan ole niin voimakas, etteikö oikealla tavoitteiden asettelulla liha-% voida parantaa laadun siitä kärsimättä. Tässä tutkimuksessa estimoituja perinnöllisiä tunnuslukuja käytetään hyväksi kansallisessa sikojen jalostusarvojen laskennassa. Lihan laadun valinnan tehostamisen jälkeen lasketut geneettiset trendit osoittavat, että lihan laatu on muuttunut toivottuun suuntaan.

Porsaiden ripulit ovat varsinkin vieroitusvaiheessa yleisiä. Ne aiheuttavat jonkin verran kuolleisuutta ja hidastavat porsasvaiheen kasvunopeutta. Se miten ripuli vaikuttaa myöhempään kasvuun ja teurasominaisuuksiin, jää usein selvittämättä, koska porsasvaiheen tiedot eivät seuraa porsaan mukana myöhempiin vaiheisiin. Tässä kokeessa seurattiin porsasajan ripulin vaikutusta sekä välitysvaiheen kasvuun, lihasikavaiheen kasvuun sekä teurasominaisuuksiin Rotupossu-hankkeessa kerätyn aineiston pohjalta. Koe tehtiin MTT:een Hyvinkään koesikalassa. Ripulihavainnot oli kerätty karsinakohtaisesti päivittäin vieroituksen jälkeen välikasvatusvaiheessa. Keston lisäksi myös ripulin vaikeusaste merkittiin ylös ja ripulin kestoa ja vaikeutta kuvaamaan käytettiin näistä muodostettua ripuli-indeksiä. Ripulitiedot koostettiin selittäviksi muuttujiksi summaamalla ripuli-indeksit (0-40) ja jakamalla ne seitsemään luokkaan. Täydelliset kasvu- ja teurastiedot oli koottu sekä varsinaiseen rotuvertailuun otetuille (311 sikaa) että rotuvertailututkimuksessa syntyneille, mutta kokeen ulkopuolella kasvatetuille porsaille (439 sikaa). Koska vaikutukset olivat molemmissa osa-aineistossa samansuuntaiset ja ripulihavainnot oli tehty vaiheessa, kun porsaita ei ollut jaettu kokeeseen, kaikki siat käsiteltiin yhdessä. Aineisto analysoitiin SAS 9.2 ohjelmistolla käyttäen sekamallia. Mallissa oli satunnaistekijänä pahnue, ja kiinteinä rotu, sukupuoli, koeluokka (rotuvertailu tai muu käyttö) ja luokiteltu ripuli-indeksi sekä kiinteiden tekijöiden yhdysvaikutukset. Yhdysvaikutukset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, joten ne jätettiin lopullisissa analyyseissä pois. Tutkitut muuttujat olivat kasvunopeus vieroituksesta välitykseen (välikasvatusvaihe), kasvunopeus välityksestä teurastukseen (lihasikavaihe), lihaprosentti ja teurastappio. Ripulihavaintoja oli eniten kahden viikon sisällä vieroituksesta, jonka jälkeen ne olivat harvinaisia. Välitysvaiheen kasvunopeuteen ei ripuli-indeksillä ollut mitään vaikutusta. Paras lihasikavaiheen kasvu oli jonkin verran ripulia sairastaneiden karsinoiden porsailla. Voimakas ja pitkäkestoinen ripuli (ripuliluokka 6 -7) näytti heikentävän kasvunopeutta, mutta tämäkään vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Lihaprosentti näytti hieman paranevan ripuli-indeksiluokan kasvaessa. Teurastappion ja ripulin välillä ei ollut havaittavissa mitään yhteyttä. Vaikka rotuyhdistelmissä oli jonkin verran eroja ripuliin sairastuvuudessa, ei ripulin huomioon ottaminen tilastollisessa mallissa vaikuttanut rotuyhdistelmien eroihin. Koska ripulihavainnot olivat pahnue/karsinakohtaisia, ne eivät täysin kuvaa yksittäisen eläimen sairastavuutta ja sen vaikutusta mitattuihin ominaisuuksiin. Porsaat kuitenkin jakaantuivat välikasvatuksen jälkeen useaan karsinaan ja ruokinnoille, jonka vuoksi esim. pahnueen keskiarvotuloksia ei voitu käyttää yksilötulosten sijasta tuotantotulosten kuvaajana.Tässä tutkimuksen sikojen lievällä vieroitusripulilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta sikojen kasvuun eikä teurasominaisuuksiin eikä myöskään rotuvertailun tuloksiin.

ei saatavilla