Search

Tarkastelen modernissa kirjallisuudentutkimuksessa luotuja tapoja ymmärtää poetiikan tutkimuksen luonne sekä erittelen niitä suhteessa tieteenteoriassa tehtyyn erontekoon korkean tason ja keskitason teorian välillä. Poetiikan tutkimuksella viitataan yleisesti kirjallisuuden keinojen, konventioiden ja lajien historialliseen tai synkroniseen tutkimukseen, eli se sulkee sisäänsä esimerkiksi narratologian, lajitutkimuksen ja lyriikantutkimuksen. Käsite on keskeinen 1800-luvun puolivälin jälkeisessä modernissa kirjallisuudentutkimuksessa, sillä kirjallisuustieteen on jopa väitetty samastuvan poetiikan tutkimukseen ja muiden tieteiden näkökulmasta tehty tutkimus on suljettu kirjallisuudentutkimuksen ulkopuolelle. Tieteenteoreettisesti katsoen poetiikka ei kuitenkaan ole niin sanottua korkean tason teoriaa, vaan keskitason teoriaa, jonka päämääränä on aineistolähtöinen teorianmuodostus. Tällaisena poetiikka eroaa esimerkiksi tieteidenvälisistä kulttuuriteorioista, jotka ovat korkean tason teorioita: ne ovat spekulatiivisia eivätkä useinkaan ole syntyneet kirjallisuuden ilmiökentän tarkastelusta. Tarkastelen kolmen keskeisen poetiikan koulukunnan, venäläisen formalismin, ranskalaisen strukturalismin ja Tel Avivin koulukunnan, teoreetikoiden näkemyksiä ja arvioin heidän luomiensa tutkimuskäytäntöjen luonnetta. Etenen sitten Brian McHalen artikkeliin ”Whatever Happened to Descriptive Poetics” (1994) ja kontekstoin hänen näkemyksiään tieteenteoreettiseen keskusteluun keskitason teorioista. Päätän artikkelini pohtimalla poetiikan ja tulkinnan suhdetta tekstianalyysin näkökulmasta, sillä poetiikka ja hermeneutiikka on perinteisesti nähty toisilleen vastakkaisina tutkimuksen päämäärinä mutta ne yhdistyvät tekstianalyysissä.

Artikkelin tarkoituksena on avata sitä, millaisena uutisen tekijä uutistekstin ja -genren ristivalotuksessa yleisölle esittäytyy ja millaiseen asemaan uutisen lukija asetetaan. Näitä kysymyksiä lähestytään sisäistekijän ja -lukijan käsitteiden kautta, sekä filosofi Karl Popperin esittämän kolmen maailman teorian avulla. Artikkelissa esitetään käsitteiden vertailevan analyysin ja teoreettisen erittelyn avulla tapa ymmärtää uutisten sisäistekijä kolmeen osaan jakautuneena. Popperin maailmojen jakoa mukaillen tekijä esittäytyy yhtä aikaa sekä todellisuutena sellaisenaan, todellisuutta kuvaavana yksilöllisenä ihmisenä että käytäntöinä, organisaationa ja instituutiona joiden kautta todellisuutta kuvataan. Uutistekstissä voidaan korostaa mitä tahansa näistä piirteistä toisten kustannuksella. Eri puolia korostamalla voidaan vaikuttaa siihen, millaiseksi sisäislukijan ja sen myötä todellisen lukijan suhde tekstiin ja sen kuvaamaan todellisuuteen pyrkii muodostumaan.