Search

Tämä artikkeli tarkastelee sosiaalisen median roolia muunsukupuolisten ihmisten identiteettityössä (Gray 2009) pohjaten elämänkerralliseen haastatteluaineistoon. Muunsukupuolisuus on noussut näkyvämmäksi ilmiöksi viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta sitä ei ole toistaiseksi Suomessa juuri tutkittu. Koska sukupuolen kaksijakoisuus on yhä vallitseva normi, ja muunsukupuolisuus on nimettynä identiteettinä uusi, tieto ei-binäärisen sukupuolen mahdollisuudesta löytyy usein epävirallisia reittejä pitkin, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (esim. Juvonen 2019). Tässä artikkelissa tarkastelen haastateltavien kertomuksia kohtaamisista murrostekstien (Cavalcante 2017), eli identiteettityötä herättävien ensimmäisten representaatioiden, kanssa. Analyysi korostaa muunsukupuolisten ihmisten monenlaisia kokemuksia ja tarkastelee kolmea identiteettityön muotoa: samaistumista, disidentifikaatiota ja kyseenalaistamista. Artikkeli havainnollistaa, että sosiaalisen median uusi konteksti tarjoaa laajemmin ja moninaisempia representaatioita kuin perinteinen media mutta ei näytä merkittävästi muuttavan muotoja, joita varhainen identiteettityö ottaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten muunsukupuoliseksi identifioituvat informantit kertovat tuovansa esiin sukupuoli-identiteettiään kielen avulla ja miten informantit kokevat ympäristönsä kielellisten valintojen vaikuttavan oman sukupuoli-identiteettinsä rakentumiseen. Aihetta käsitellään kahden muunsukupuoliseksi identifioituvan informantin ajatusten kautta, joita on selvitetty haastattelumenetelmällä. Teoreettisesti tutkielma edustaa sosiolingvistiikan kolmatta aaltoa, jossa kiinnostuksen kohteena ovat kielen avulla tuotetut sosiaaliset merkitykset sekä identiteetit ja niiden tuottaminen kielen variaaton avulla. Tutkielma nojaa erityisesi kielitietoisuustutkimukseen tarkasteltaessa informanttien käsityksiä heidän omasta kielestään. Lisäksi tutkielmaa ovat vahvasti ohjanneet postmodernin feminismin ja queer-teorian lähtökohdat ja ajatukset. Tutkimusaineistona on kahden informantin kanssa yhdessä tehty keskustelunomainen fokusparihaastattelu. Haastattelu pidettiin syksyllä 2022 Tampereella, ja se on pituudeltaan 1 tunnin ja 24 minuuttia. Puolistrukturoidussa haastattelussa saatiin esiin informanttien arkisia omakohtaisia kokemuksia sekä laajempia yhteiskunnallisia pohdintoja muunsukupuolisten kielellisestä identiteetistä. Aineisto analysoitiin diskursiivisella otteella aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aineiston analyysi osoittaa, että molemmat informantit pitävät sukupuolineutraalia kieltä itselleen ainoana luonnollisena tapana käyttää kieltä. Sukupuolineutraalin kielen käyttäminen on ollut heille molemmille tietoinen valinta. Haastateltavat kertovat huomanneensa kielen sukupuolittuneisuuden niin sanaston kuin kieliopin tasolla. Sukupuolineutraali kieli on ainoa informanttien nimeämä kielellinen keino, jolla he kertovat tuovansa sukupuoli-identiteettiään esiin. Lisäksi aineistossa ilmenee, että informanttien mukaan kielellä on merkittävä rooli kohtaamisissa heidän sukupuoli-identiteettinsä näkökulmasta siinä, miten he kokevat tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi omina itsenään. Kielellisillä valinnoilla voidaan esimerkiksi rakentaa luottamusta tai asettaa sukupuoli-identiteetti kyseenalaiseksi. Aihetta alustavasti laadullisin menetelmin kartoittava tutkimus osoittaa, että kielellinen identiteetti on keskeinen ulottuvuus muunsukupuolisten elämässä. Kahden haastateltavan kokemuksiin ja ajatuksiin perustuva fokushaastattelu kannustaa jatkotutkimuksiin aiheesta, sillä molemmat muunsukupuoliset informantit ovat aktiivisesti pohtineet kielenkäyttöään osana identiteettinsä tuottamista. Informanttien omakohtaisten kokemusten ja ajatusten tarkastelu osoittautui mielekkääksi tutkimuskohteeksi ja fokusparihaastattelu sopivaksi aineistonkeruumenetelmäksi, jota aihepiiriä tutkivissa kysymyksissä kannattaisi hyödyntää myös jatkossa.