Search

The gatekeeping literature has turned to look at the factors and practices that shape gatekeeping in the post-publication environment, i.e., after news has entered circulation. This article adds to the discussion and argues that news workers share gatekeeping power in the post-publication environment with audiences, platforms, and regulations. Further, this study extends the post-publication gatekeeping framework and considers it in the context of datafication. The article aims to broadly understand how (audience) data is part of editorial decision-making in news media from news workers’ perceptions. The current study was conducted by interviewing news workers from three Finnish news organisations. The interview data was analysed utilising qualitative iterative content analysis. Our analysis revealed that the use of (audience) data in news organisations increasingly shapes news workers’ journalistic decision-making processes. We found that news workers were ambivalent toward data (use) and that their reliance on platform data depended on the particular platform. Furthermore, when interviewed about journalism ethics, news workers only connected it with legislative issues, such as General Data Protection Regulation. Lastly, we could see that regulatory factors of data, i.e., legislation and media self-regulation, have power over news production and distribution. This study reflects how journalism (research) is shifting from an audience-centric view to a data-driven one, i.e., it is experiencing a data turn.

Median digitaalisessa murroksessa sanomalehteä on alettu pitää pölyttyneenä uutisvälineenä. Samat mielikuvat liitetään etenkin painetun sanomalehden lukijoihin. Heidät kuvitellaan ikääntyneiksi, maalla asuviksi ja vähemmän koulutetuiksi kuin digitaalisten uutisten seuraajat. Mä lehden luin -teos katsoo sanomalehteä ja sen murrosta lukijan näkökulmasta. Se selvittää yleisötutkimuksen keinoin, kuinka Karjalaisen ja Hämeen Sanomien lukijat muodostavat suhteen oman alueensa lehteen ja käyttävät sitä sen kolmella eri alustalla: paperilehtenä, digitaalisena näköislehtenä ja verkkolehtenä. Haastatteluissa hyödynnetään obsläs-menetelmää, jossa tutkija käy yhdessä lukijan kanssa läpi päivän lehteä selvittääkseen, mitä tämä on siitä lukenut. Analyysissä paneudutaan erityisesti lukemisen materiaaliseen puoleen, eli siihen, miltä lukeminen tuntuu ja millaisiin tilanteisiin sanomalehden eri olomuodot arjessa kytkeytyvät. Tutkimuksen perusteella yleisön suhde sanomalehden kolmeen eri arkkitehtuuriin on usein tilannekohtaista, eikä käyttöliittymän valinta välttämättä liity lukijan ikään eikä sosiodemografiseen taustaan. Lukijalle lehden eri olomuodot pikemminkin täydentävät kuin korvaavat toisiaan. Lukijat esimerkiksi jättivät joitain juttuja lukematta verkosta säästääkseen niitä seuraavan päivän paperilehden lukuhetkeen. Tämä viittaa siihen, ettei yleisöanalytiikka tavoita sanomalehden lukemisen kaikkia ulottuvuuksia. Kirja tuo esiin, kuinka eri tavoin journalismin tekijät ja sen yleisöt tarkastelevat sanomalehteä. Mediataloille sanomalehden tulevaisuus on ennen muuta taloudellinen kysymys: miten lehteä voitaisiin tehdä kannattavasti ja mistä sille saataisiin uusia tilaajia? Tämän selvittämiseksi mediatalot seuraavat yleisön käyttäytymistä verkossa yleisöanalytiikan algoritmisten työkalujen avulla. Vaikka lehtitilauksen hinta ja lehden saatavuus ovat tärkeitä myös lukijoille, sanomalehden merkitys ei ole heille rahalla mitattavissa eikä yleisöanalytiikan tavoitettavissa. Mä lehden luin tarkastelee sanomalehden ja erityisesti maakuntalehden tulevaisuutta myös mediatalouden erilaisten mittareiden ja viestintäpolitiikan näkökulmasta. Vaikka sekä levikit että tuotot ovat laskussa, kirjassa luodaan uskoa siihen, että sanomalehtien tulevaisuus on valoisampi kuin vallalla olevat synkät mielikuvat antavat olettaa. Sanomalehden merkitys ihmisten tärkeänä kiinnekohtana oman lähiympäristön ja maailman asioihin ei ole vakavasti uhattuna. Sisällys: 1 Johdanto 2 Sanomalehtien murros ja sen mittarit 3 Yleisökäänne journalismissa 4 Tutkimusasetelma 5 Mediankäytön historia ja nykyisyys 6 Lukeminen sanomalehden arkkitehtuureissa 7 Maakuntalehtisuhteen tulevaisuus 8 Lopuksi: Painettua vai digitaalista? In the current digital media environment, legacy newspapers and their readers are often regarded as obsolete. For media executives and many journalists, the future of news is exclusively digital. Given the economic uncertainties facing the industry, news producers’ eyes are focused on audience metrics and their capacity to shed light on readers' preferences. This book sets out to analyse news reading from the perspective of the audience. Employing interviews as well as the so called obsläs method, it examines how readers of two Finnish regional newspapers, Hämeen Sanomat and Karjalainen, navigate in three distinct architectures of the newspaper: printed, digital replica and online news application. The assumption underlying the analysis is that each of these user interfaces favour somewhat differing reading protocols and routines. The empirical analysis responds to the big question pondered by editors and publishers: Where are the readers? It appears that most of the participants of the study tended to move from one architecture to another depending on their contextual and situational needs. In this comparison, the strengths of a printed newspaper seemed evident for many, while the balance between the pros and cons of the digital environment was more mixed. In addition to reporting the findings of the empirical audience study, this book evaluates the future of newspapers in the context of economic statistics and media policies. While the newspaper business in Finland struggles with increasing costs and volatility of income, it may well rely on the robust newspaper reading culture among the Finnish reading public.

Yleisradio tilasi tutkimusryhmältämme laajan katsauksen Ylen audio-on-demand (AOD) -tarjonnan merkityksestä julkisen palvelun tehtävän toteuttamiselle. Raporttimme nojaa 1) aiempaan tutkimukseen ja jo olemassa olleisiin data-aineistoihin, 2) väestöllisesti edustavaan uuteen kyselytutkimukseen, 3) lähes 60 AOD-sisältötunnin analyysiin, sekä 4) kymmeneen tutkimushaastatteluun suomalaisten audiomedian asiantuntijoiden kanssa. Raporttiin pyydettiin selvittämään AOD-sisältöjen ja lineaarisen radion eroja ja yhtäläisyyksiä. Keskityimme erityisesti podcastien ja radion erotteluun, koska podcast-sisältöjen tuominen radiosisältöjen rinnalle edustaa Ylen tarjonnassa laajempaa muutosta kuin radio-ohjelmatallenteiden tai (harvoihin klassikkoteoksiin keskittyvä) äänikirjojen tarjonta verkossa. Toteamme, että podcasteilla on monia yhtymäkohtia radioperinteeseen, mutta ne ovat eriytymässä omaksi äänisisältöjen tyypikseen. Tämä tarkoittaa sitä, että podcastit eroavat tyyliltään ja sisällöiltään radiolähtöisistä sisällöistä ja että niitä kulutetaan ainakin osin eri tavalla. Suomessa tämä eriytymiskehitys on vasta alussa, ja suurin osa suomalaisista ei tee tarkkaa eroa eri äänisisältötyyppien välille. Sen sijaan podcasteja ammatikseen tuottaville ja tilaaville ne ovat, ainakin ideaalityyppinä, radiosta eroava väline. Erot ovat etenkin tyylillisiä ja kulttuurillisia: digitalisoituvassa mediaympäristössä tekniset erot ovat aiempaa merkityksettömämpiä. Raportilta toivottiin myös katsausta yleisön käyttäytymiseen ja äänisisältöjen kulutukseen. Tältä osin jo aiemmin havaitut trendit jatkuvat: lineaarisen radion kuuntelu laskee ja AOD-sisältöjen kulutus lisääntyy, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Ikä korreloi tilastollisesti merkitsevällä tavalla mediakäytön kanssa niin, että nuoremmat kuuntelevat enemmän musiikkia, podcasteja ja äänikirjoja, vanhemmat enemmän lineaarista radiota. Lineaarinen radio on yhä suomalaiset laajimmin tavoittava äänimediumi, mutta AOD-kuuntelun merkitys kasvaa. Huomionarvoinen havainto on myös se, että erilaisten AOD-alustojen, kuten Suplan, Areenan tai PodMe:n kuuntelu näyttäisi lisäävän todennäköisyyttä myös toisten alustojen käyttöön. AOD-palveluille on siis kasvavaa kysyntää, jota harva alusta pystyy yksin tyydyttämään. Katsauksen keskeinen tavoite oli arvioida Yleisradion tarjoamien AOD-sisältöjen merkitystä julkisen palvelun tehtävän toteuttamiselle. Tällä hetkellä Ylen AOD-sisällöt lisäävät kotimaisen tarjonnan ja kulutuksen monipuolisuutta, etenkin ajankohtais-, kulttuuri- ja asiasisältöjen osalta. Yleisradion tarjonnalla on myös joitain päällekkäisyyksiä muiden palveluntarjoajien sisältöjen kanssa. AOD-sisällöt parantavat Ylen palvelujen tavoittavuutta, koska niitä kuuntelevat myös sellaiset yleisöryhmät, jotka seuraavat vähemmän lineaarista radiota: nuoret ja naiset. Johtopäätöksemme on, että AOD-sisältöjen tarjoaminen on Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kannalta toivottavaa sikäli kun A) sisällöt ovat ominaisuuksiltaan julkisen palvelun periaatteiden mukaisia ja B) tarjonta ei ratkaisevasti estä kaupallisen AOD-markkinan kasvua ja monipuolistumista. nonPeerReviewed

Digital platforms, such as social media networks, have become intertwined in the news ecosystem, leading news media to lose their role as the sole gatekeeper in the public space. This development has given an active voice to audiences and turned journalism more into conversations between journalists and their audiences. The starting observation for this article was that alongside journalists, platforms and audiences play a part in the gatekeeping process that takes place post-publication, and therefore we need to gain a better understanding of this triadic relationship. Furthermore, as conversations are one of the main functions of social media platforms, more understanding of the role of social interaction in post-publication gatekeeping is needed. After analysing posts (N = 180) and their comments on Finnish newspapers’ Facebook pages utilising content and digital conversation analysis, we extend the traditional gatekeeping theory to post-publication practices of gatekeeping and finally suggest the concept of conversational gatekeeping. The concept explains how through social interaction journalists and social media audiences are able to build mutual understanding and create norms as well as decide on the content and action that is appropriate or wanted in the public news space formed on the particular online platform. peerReviewed

People are increasingly turning to social media for their news and for sharing and discussing news with others. Simultaneously, media organizations are becoming platform-dependent and posting short forms of their news on their social media sites in the hope that audiences will not only consume this news but also comment on and share it. This article joins other media and journalism studies exploring this phenomenon through a relational approach to media audiences to better understand how media organizations, particularly newspapers, are cultivating relationships with audiences via social media. Drawing on public relations theory about organization–public relationships, the article examines how news organizations nurture relationships with audiences via social media, such as through engagement and dialogic communication strategies. This article empirically examines organization–public relationships strategies (disclosure, access, information dissemination, and engagement) of nine newspapers with the largest reach in Australia, the US, and the UK. A content analysis is conducted of these newspapers’ posts (total 1807) published in March 2021 on their Twitter and Facebook sites to identify and examine these strategies. Findings show that their social media accounts are predominantly used for news dissemination rather than audience engagement. The implications are that although media professionals are frequently distributing news content among their audiences via their social media sites, they are not adequately engaging with them.

Pro gradu -tutkielmassani pyrin selvittämään, miten kuulija kiinnittyy radioon muistelun kautta. Termi kiinnittyä on tässä yhteydessä peräisin englanninkielisestä user engagementin käsitteestä, joka on usein käännetty käyttäjän tai kuluttajan sitoutumiseksi tai toisinaan myös kytkennäksi. Käytän itse tutkimuksessani sanaa kiinnittyminen, sillä se itseohjautuvampi kuin yleisemmin ja usein teknisen mittaamisen yhteydessä käytetty sitoutuminen. Kiinnittyminen ajatellaan tutkimuksessani eräänlaiseksi moniulotteiseksi prosessiksi, joka synnyttää ja ylläpitää yleisösuhdetta. Perehdyn tutkimuksessani engagement-aiheiseen kirjallisuuteen ja luon sen pohjalta oman analyyttisen mallini, jonka kautta tarkastelen tutkimusaineistoani eli Yle Radio Suomen kuulijamuistoja. Jaottelen teoreettisen mallini neljään erilaista kiinnittymistä kuvaavaan ulottuvuuteen: fyysiseen, yhteiskunnalliseen, sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen. En käsittele ja arvota edellä mainittuja ulottuvuuksia hierarkkisesti, sillä tutkimusaineistoa lajitellessani huomasin, että kiinnittymisen ulottuvuudet olivat usein limittäisiä ja yksittäisessä muistossa saattaa olla läsnä useampikin tapa kiinnittyä. Analyysissä etsin aineistosta eri ulottuvuuksissa toistuvia teemoja eli kuulijasuhteeseen liittyviä erilaisia elementtejä, joiden myötä kiinnittyminen voi syntyä. Tutkin kuulijoiden kiinnittymistä radioon kevään 2020 päätteeksi 30 vuotta täyttäneen Yle Radio Suomen kuulijamuistojen kautta. Suomen kuunnelluin radiokanava pyysi ennen merkkipäiväänsä Ylen verkkosivuilla julkaistussa jutussa kuulijoita muistelemaan omaa kuulijasuhdettaan juhlalähetystä varten. Verkkolomakkeen kautta kerättyjä muistoja saapui toimitukseen liki 200. Sain Yleisradiosta luvan käyttää muistoja pro gradu -tutkielmani tutkimusaineistona. Kuulijoiden kirjoittamissa muistossa on mukana koko ihmiselämä ja sen kaikki sävyt. Menetelmältään laadullista sisällönanalyysia edustava tutkimukseni sijoittuu joukkoviestinnän yleisötutkimuksen merkitystä korostavaan kulttuuriseen traditioon, mutta ei edusta sen pääsuuntauksia reseptiotutkimusta tai mediaetnografiaa. Tutkimukseni on Radio Suomen kuulijamuistoista koostuvan aineiston myötä muistelututkimus. Muistitietotutkimus edustaa tutkimukseni yhteydessä siis nimenomaan aineiston keruutapaa ja sen omintakeista luonnetta. Tutkimukseni päätelmiä ovat, että Radio Suomen kuulijan kiinnittyminen radioon on usein kokonaisvaltaista ja siksi myös kuulijasuhde on voimakas. Kuulija myös antaa radiolle monta tehtävää, jotka vaihtelevat eri elämäntilanteissa. Koska radio on niin suuressa osassa arkista elinympäristöämme, siihen syntyy tiedostamattakin suhde. Tuon henkilökohtaisen suhteen syntymisen ja ylläpidon mahdollistaa radion yksityinen ja intensiivinen luonne, joka erottaa sen muista perinteisistä viestintävälineistä. Yle Radio Suomen koetaan tutkimukseni mukaan edustavan kuulijoilleen pysyvyyttä ja sen myötä turvallisuuden tunnetta. Se on kanavan valtti, mutta samalla haaste. Nykyisessä mediaympäristössä kanavan pitäisi pystyä uudistumaan, jotta se houkuttelisi taajuudelleen uusia kuulijoita ja kykenisi siten perustelemaan olemassaolonsa myös tulevaisuudessa.

Live journalism is a new journalistic genre in which journalists present news stories to a live audience. This article investigates the journalistic manuscripts of live journalism performances. With the focus on texts, the article reaches beyond the live performance to explore the wider implications and potentials pioneered by live journalists. The data were gathered from Musta laatikko (‘Black Box’) manuscripts, a live journalism production by the Finnish newspaper Helsingin Sanomat. The manuscripts were analysed as eudaimonic journalism through four conceptual dimensions: self-transcendence, autonomy, competence, and relatedness. The results show how eudaimonic journalism can contemplate history, the future, and the meaning of finite human life. Moreover, by describing self-determinant individuals and communal social relationships, eudaimonic news stories can foster a sense of meaning and agency in audience members. By employing eudaimonia, journalists at large can reflect on the meaning and purpose of contemporary life and offer a more comprehensive understanding of the world. Such understanding includes not only facts and analysis, but also values, affects, and collective meanings mediated through the subjectivity of a journalist.

The article investigates the futures of journalism that pioneering entrepreneurial journalists anticipate. This comprises the different imaginaries that journalists employ to make sense of journalism’s present potentials, anticipate its possible futures, and inform their decision-making. By analysing semi-structured interviews with Finnish entrepreneurial journalists, the article identifies a peer-to-peer imaginary on which the interviewees draw and construct to anticipate the potential futures of journalism. In this peer-to-peer imaginary, journalism is produced in journalists’ and audiences’ peer networks of affinity and shared interests. The imaginary promises elevated audience engagement and increased income from audience members. It also emphasises journalistic work that is often seen as ideal: autonomous, multi-skilled, self-expressive and non-routine. Despite these potentially preferred outcomes, the imaginary risks distancing journalism from its public roles and embracing more individualised and market-oriented approaches. The peer-to-peer imaginary can shape a journalism that is increasingly elitist by orienting it towards serving paying audiences, contributing to the fragmentation of public discussion by its focus on niche interests and playing into the power interests of global social media platforms that govern much of the digital media infrastructure. The imaginary, thus, mirrors the prevailing contemporary tendency to employ emancipatory visions of digital technologies for commercial objectives. peerReviewed

Audience trust towards journalism gives meaning to the work of journalists. Yet this trust is in decline, which is threatening both media businesses and the society at large. This development is the worrisome but still natural result of trust’s intrinsic qualities. Trust is context-dependent: different situations evoke different expectations, the fulfilment of which defines what is “worthy of trust”. Changes to the journalistic environment shift audience expectations and thus disrupt the existing trust. The Internet and the introduction of online journalism are major drivers of such change. In light of these changes we can ask: what does the audience expect from online journalism? This article explores the question using experimental focus-group interviews with young Finnish adults (aged 18–28; n = 34). The results suggest this audience segment has very traditional, even puritan ideals for journalism – and that Finnish online journalism is not always able to meet the audience’s expectations. peerReviewed

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee verkkoanalytiikan käyttöä suomalaisissa uutistoimituksissa. Tässä tutkielmassa käsittelen sitä, miten toimitusten työntekijät käyttävät verkkoanalytiikkaa, mikä heidän asenteensa sen käyttöön on, millaista analytiikan avulla saatavaa tietoa he käyttävät sekä millainen on verkkoanalytiikan rooli työn päätöksenteossa sekä päivittäin että pitkällä aikavälillä. Tätä varten tutkin myös verkkoanalytiikan roolia ja paikkaa toimitusten työkulttuurissa sekä organisaatiorakenteessa. Tutkielmani osoittaa, että verkkoanalytiikan työkalut ovat käytössä pääsääntöisesti kaikissa toimituksissa. Silti aiheesta ei ole tehty juurikaan aikaisempaa akateemista tutkimusta Suomessa. Ilmiön ymmärtäminen on merkityksellistä, sillä verkkojulkaisu ja sen mittaaminen ovat jatkuvasti yhä tärkeämmässä roolissa journalistisessa mediassa. Tutkielman teoriaosuus tarkastelee modernin uutistoimituksen ja verkkoanalytiikan suhdetta kolmesta näkökulmasta: toimituskulttuurin muutosten, organisaatiorakenteiden sekä analytiikan työkalujen kautta. Teoriani pohjautuu Frederika Cherubinin ja Rasmus Nielsenin analytiikkakyvyn teoriaan sekä muuhun aiheesta tuotettuun relevanttiin teoriaan ja tutkimukseen. Tutkielmani aineisto on kerätty kyselytutkimuksella, johon vastasi yhteensä 79 suomalaisten uutistoimitusten työntekijää 35 eri julkaisusta tai yhteistoimituksesta. Jokainen vastaaja vastasi omaan ja organisaationsa analytiikankäyttöön liittyviin kysymyksiin, joukossa oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Aineistoa olen analysoinut sekä tilastollisesti että avovastauksia tyypitellen ja teemoitellen. Tutkielma esittää yhtäältä, että suomalaisten uutistoimitusten kyky käyttää verkkoanalytiikan työkaluja journalistisesti hyödyllisellä tavalla ei ole joitakin organisaatioita lukuun ottamatta kehittynyt kovin korkealle tasolle. Toisaalta kaikki toimitukset käyttävät verkkoanalytiikan työkaluja ja niiden käyttöä pidetään pääsääntöisesti mielekkäänä. Tutkimus tarjoaa myös ehdotuksia siihen, miten toimitusten kykyä hyödyntää verkkoanalytiikkaa voitaisiin kehittää.

Tutkin pro gradu-tutkielmassani sitä, miten toimittajat suhtautuvat yleisön osallistamiseen ja yleisön tuottamaan sisältöön. Samalla tutkin minkälaisia mahdollisuuksia osallistua yleisölle annetaan valitsemissani tapausmedioissa. Keskityin tutkimuksessani viiteen erilaiseen mediaan, jotka osallistavat yleisöään aktiivisesti. Valitut mediat olivat Aamuposti, Moro, Demi, Trendi ja sen verkkomedia Lily sekä Yle Uutiset Suora linja. Tarkastelin kustakin mediasta niiden yleisölleen tarjoamia mahdollisuuksia osallistua journalismin tekemiseen, ja haastattelin toimituksen jäseniä selvittääkseni heidän mielipiteitään yleisön osallistamisesta. Aineistoni koostui siis medioiden osallistamistapojen erittelystä ja kahdeksasta teemahaastattelusta, joita käsittelin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmani tutkimuksellisena viitekehyksenä olivat journalismin yleisösuhde ja osallistava journalismi. Taustalla vaikuttivat median murros ja laajempi osallistamisen kulttuuri, jotka ovat mahdollistaneet yleisön aktiivisemman roolin ja muuttaneet journalistisia käytäntöjä, sekä samalla luoneet toimituksille taloudellisia paineita. Myös käsitys yleisöydestä toimintana ja hajanaisena, eri rooleihin asettuvana yleisönä oli peruslähtökohta työlleni. Tutkimukseni perusteella tapausmediat tarjosivat yleisölleen monipuolisesti erilaisia tapoja osallistua journalismin tekemiseen. Yleisön osallistaminen keskittyi juttuprosessin sisällöntuotanto-vaiheeseen, minkä lisäksi yleisö otettiin mukaan etenkin juttuaiheiden ideointiin, haastateltaviksi ja kommentoijiksi. Sisältöjen julkaisemiseen ja aiheiden valintaan yleisöllä oli vähän tai ei ollenkaan mahdollisuuksia vaikuttaa. Haastattelemani toimitusten jäsenet pitivät yleisön osallistamista välttämättömyytenä, ja kokivat sen hyödylliseksi. Osallistaminen kuitenkin vaati aikaa ja vaivannäköä, ja yleisön osallistuminen oli epävarmaa. Tärkeimmät syyt osallistamiselle olivat yleisön sitouttaminen ja laadukkaammat journalistiset sisällöt. Tutkimukseni perusteella toimittajat halusivat jatkossakin pitää journalismin tekemisen ohjat tiukasti toimituksen käsissä.

Journalismin yleisösuhde on kahden viime vuosikymmenen aikana muuttunut perustavalla tavalla. Muuttuva maailma on murtanut journalismin perinteiset lähettäjän ja vastaanottajan roolit, ja kiristänyt kilpailua yleisöistä. Suurimman mullistuksen on tuonut Internet ja ennen muuta sosiaalinen media, joka on mahdollistanut juttujen ja uutisten reaaliaikaisen levittämisen,kommentoinnin, kritiikin ja palautteenannon. Samalla se on muuttanut journalistista työtä vaatien toimittajalta uudenlaista avoimuutta ja osallistumista. Tässä pro gradu -työssä selvitetään journalismin murroksen vaikutuksia toimittajan työhön. Tutkimuskohteena on yleisön ja toimittajien vuorovaikutus aivan työn arjen, toimittajien yleisöltä saaman palautteen tasolla. Tutkimus vastaa kysymyksiin siitä, millainen on toimittajien suhde yleisöltä tulevaan palautteeseen, mitä siitä ajatellaan ja miten sitä työssä hyödynnetään. Lisäksi työ selvittää, aiheuttaako lisääntynyt (kriittinen) palaute toimittajille stressiä. Selvää on, että sosiaalinen media on kasvattanut toimittajien saaman palautteen määrää. Vaikka kritiikki on ollut osa työtä aina, on nykyajassa uutta sen julkisuus ja volyymi. Juuri se tekee palautekokemusten tutkimisesta äärimmäisen ajankohtaista ja kiinnostavaa. Tutkimuksen aineistona ovat yhteensä kymmenen toimittajan teemahaastattelut, jotka tehtiin maalis–joulukuussa 2014. Pro gradun lähestymistapa on laadullinen, ja aineistoa eritellään sisällönanalyysin keinoin. Tulosten perusteella toimittajien palautekokemukseen vaikuttaa keskeisesti toimittajan aktiivisuus ja asennoituminen palautteeseen. Yleisön palaute on toimittajista toivottua ja tärkeää, mutta huomattava osa siitä on epärelevanttia, jopa asiatonta. Parhaimmillaan palaute motivoi ja muistuttaa toimittajaa yleisösuhteesta. Työn perusteella voidaan kuitenkin myös todeta, että kriittinen palaute on toimittaja työn kuormitustekijä, joka tulisi jatkossa ottaa huomioon esimerkiksi toimittajien työhyvinvointia ja työssäjaksamista pohdittaessa. Lisäksi toimittajan osallistuminen ja vuorovaikuttaminen sosiaalisessa mediassa pitäisi tunnustaa entistä painokkaamin osaksi 2010-luvun journalistista työtä.

Tutkimuskysymyksiäni olivat: 1. Millaista urheilujournalismia Keskisuomalaisen lukijat haluavat printti- ja verkkolehdeltä? 2. Millaisen tiedon yleisö hankkii jo edellisenä iltana verkosta tai muista sähköisistä medioista – mitä ei kannata laittaa lehteen? Näiden kysymysten ääreen minut johdatti urheilujournalismin modernisaatiokehitys, josta ammattikunta ja yleisö ajattelevat osittain eri tavoin. Tiedonkeruuni lähtökohtana olivat Keskisuomalaisen viiden urheilutoimittajan teemahaastattelut, joiden avulla kartoitin nykytilannetta ja kokonaiskuvaa. Pääaineisto kerättiin kolmella caselähtöisellä verkkokyselyllä, jotka toteutettiin Keskisuomalaisen käyttämän Research and Analysis of Media (RAM) -lukijapaneelin avulla. Lukijatutkimuksessa selvisi, että yleisö kaipaa edelleen myös vanhan polven tulos- ja selostuspainotteista urheilujournalismia. Journalistiset ihanteet ja yleisön tarpeet ovat siis osin ristiriidassa keskenään. Sähköisten ja painetun median välillä eniten päällekkäisyyttä koetaan olevan tulosuutisoinnissa. Loppupohdinnassa ehdotan, että jatkossa Keskisuomalaisen urheilutoimituksen kannattaisi tarjota muun muassa hyvin harkittua ultrapaikallista sisältöä, lisää juttuja nuorille ja naisille sekä vähemmän tulosurheilua. Lisäksi koko urheilujournalistisen kentän olisi syytä pohtia, olisiko aika jo kypsä urheilujournalismin ”urheilun” laajentamiselle.

Suomalaisissakin aikakauslehdissä ollaan hiljalleen siirtymässä kansainvälisen trendin perässä yksilösuorituksista tiimityötä ja laajempaa suunnittelua arvostavaan suunnittelevaan ja editoivaan työtapaan. Työtavan muutosta on perusteltu laskevilla levikkiluvuilla, kiristyvällä kilpailulla ja lukijoiden tarpeilla. Varmaa kuitenkin on, että suunnittelevampi työyhteisö merkitsee toimittajille itsenäisyyden vähenemistä. Uusi työtapa auttaa mediaa kiristyvässä kilpailussa ja sirpaloituneilla markkinoilla, koska se auttaa lehteä pitämään laadun numerosta toiseen ja kohdentamalla sisällöt tarkemmin tarkoitetulle yleisölle. Pidemmälle suunniteltua ja konseptiltaan mietit- tyä lehteä on myös helpompi johtaa, koska lehden tekijöillä on yhteinen työn kohde. Tässä työssä tarkastelen aikakauslehdessä toteutetun tutkimus- ja kehittämishank- keen aikana käytyjä lukijakeskusteluja. Vuosina 2006–2007 järjestetyn mediakonsep- tilaboratoriotutkimus- ja kehittämishankkeen päämääränä oli pysäyttää lehden las- kevat levikkikäyrät päivittämällä lehden konseptia. Hankkeen aikana kävi ilmi, että erityisesti käsitys lehden lukijasta osoittautui ongelmaksi. Saadakseni käsityksen lehden tekijöiden lukija-ajatuksista olen tarkastellut kehittämishankkeeseen osallistuneiden haastatteluja sekä varsinaisen mediakonseptilaboratorion lukijakeskusteluja. Aineistostani olen paikantanut lehden tekijöiden kolme erilaista tapaa ajatella hyvästä journalismista ja lukijasta. Näitä ääniä seuraten olen pyrkinyt myös löytämään tutkimus- ja kehityshankkeesta hetken, jolloin lehden tekijöille syntyi yhteinen käsitys lukijasta. Lukijakeskusteluissa käytettiin apuna kirjallisuustieteestä tuttua mallilukijan käsitettä. Mediakonseptilaboratoriotutkimus- ja kehittämishanke onnistui terävöittämään lehden konseptia, uudistamaan työprosessia ja rajaamaan lehden lukijakuntaa. Hankkeen aikana luotiin tarkemmin rajattu mallilukija.

Miten vihaa puretaan internetin chat-huoneissa? Kuka fanittaa koulumurhaajaa? Miten ihmisiä voitaisiin tukea mediasuhteissaan? Entä miten media voi toimia yhteiskunnallisen osallistumisen resurssina? Sirkku Kotilaisen toimittama artikkelikokoelma Suhteissa mediaan vastaa yllä oleviin kysymyksiin ja pyrkii herättämään uusia kysymyksiä. Artikkeleissa tehdään kurkistuksia mediasuhteisiin, erityisesti käyttäjien ja kuluttajien vuorovaikutukseen median kanssa. Yleisöyden lisäksi esillä on myös median tuotannon ja tekijöiden näkökulmia. Erilaiset viestimet tarjolla olevine sisältöineen ovat tulleet osaksi arkeamme. Varsinkin lisääntynyt internetin käyttö on pakottanut meidät määrittämään toimijasuhteemme mediaan monin tavoin. Teoksessa painottuukin yleisöjen toimijuuden näkökulma, joka pyritään osoittamaan tarpeelliseksi esimerkiksi valtamediassa säännöllisesti esillä olevan vaikutuspuheen rinnalla. Teoksen artikkeleissa tarkastellaan sitä, miten median tuotantotavat, esimerkiksi journalismi pyrkii osallistamaan yksilöitä ja yhteisöjä julkiseen toimintaan. Lisäksi kirjoittajat pohtivat, millaisia kokemuksellisia yleisösuhteita mediakulttuurissa rakentuu. Esillä ovat myös medialukutaidon ja -kasvatuksen kysymykset. Ne ovat tärkeitä, kun pohditaan ihmisten tukemista mediasuhteissaan. Teoksen kohderyhmänä ovat yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat, tutkijat sekä muut aiheesta kiinnostuneet. Artikkelien kirjoittajat ovat median, kulttuurin ja kasvatuksen asiantuntijoita Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Tampereen ja Turun yliopistoista: yhteensä tusina tohtoreita ja dosentteja.

Breakfast TV identifies with the world of the television viewer. Though television as a whole is faced with the fact that viewing is mostly casual and intermittent, in the case of morning TV this is a much more fundamental aspect. Therefore breakfast television has consciously adopted the role of structuring and sustaining household routines, in order to become part of them. To find out how the diverse needs and interests of the morning audience are met, the authors have looked more closely at three building blocks of breakfast television programmes: scheduling, styling and setting. We have chosen as our main subjects of study three commercial breakfast magazines from three different countries (the United Kingdom, the United States and Finland).