Search

Media-ala ja media alalla tehtävä työ ovat digitalisoituneet nopeasti. Artikkelissa tarkastellaan, miten erityisesti toimitustyön digitalisoitumista käsitellään työmarkkinajärjestöjen ulostuloissa. Millaisena ongelmana digitalisaatio esitetään? Millaisiin oletuksiin ja olosuhteisiin tämä representaatio perustuu? peerReviewed

Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot'n vuonna 1991 kehittämä teoria toiminnan moraalisesta oikeuttamisesta on yksi keskeisistä Pierre Bourdieun jälkeisen "pragmatistisen" sosiologian saavutuksista. Tässä artikkelissa esitetään Boltanskin ja Thévenot'n oikeuttamisteoriaan sekä Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan kehittämään julkisen oikeuttamisen analyysiin (JOA) perustuva metodi, joka havainnollistaa ja visualisoi moraalisen oikeuttamisen kategorioiden verkostoitumista. Artikkelissa metodia havainnollistetaan New York Timesin ilmastokeskustelua koskevan aineiston avulla, mutta sitä voidaan soveltaa kaikkiin julkisia kiistoja koskeviin tekstiaineistoihin. Se voidaan mieltää diskurssiverkostoanalyysin (Discourse Network Analysis) erityistapauksena, jossa aineiston koodaus on suoritettu julkisen oikeuttamisen analyysin metodilla ja jossa muodostetun verkostokuvion solmut kuvaavat julkisen oikeuttamisen kategorioita ja linkit kategorioiden välisiä suhteita. peerReviewed

Feministinen rauhantyö on ollut keskeinen osa rauhantyötä luultavasti aina, niin kauan kuin ihmiset ovat kehittäneet keinoja rauhanomaiseen yhteiseloon. Feministiset rauhanliikkeet, tunnetuimpana Women’s International League for Peace and Freedom (WILFP) ovat tehneet merkittävää työtä rauhan asian edistämiseksi sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Iso osa tästä useimmiten naisten tekemästä työstä on kuitenkin kirjoitettu rauhanliikkeen historioiden marginaaleihin – tai niistä ulos. Sama koskee akateemista rauhantutkimusta. Juhlavuosinakin feministien tieteenalalla ja aktivismin kentällä tekemä työ saattaa toisinaan unohtua. Historiaan vaikuttaneet naiset voidaan unohtaa kutsua juhlapäivien paneeleihin puhujiksi, tai heidän työnsä unohdetaan mainita tutkimusalan genealogiaa kartoittavissa teoksissa. Tämä kahdesta lyhyestä tekstistä koostuva symposium kertoo kaksi pientä tarinaa siitä, mitä feministinen rauhanaktivismi ja -tutkimus on ollut ja miten sitä on edistetty Suomessa viime vuosina ja historian saatossa. Tutkimukset peilaavat myös feministisen rauhantutkimuksen ja -aktivismin merkitystä kansainvälisesti. Kirjoitukset perustuvat kirjoittajien omakohtaisiin muistelmiin ja heidän pieneen osaansa feministisen rauhantyön historiassa. Kirjoitukset ovat siis vain rajattu välähdys siitä, mitä kaikkea feministinen rauhantyö on ollut, Suomessa ja kansainvälisesti, mitä kaikkea se voisi olla ja tulee olemaan. Kirjoitusten tarkoi- tus on muistuttaa, että feministisellä rauhantyöllä on ollut keskeinen merkitys rauhanliikkeen historiassa. Samalla se on kutsu tutkimaan feministisen rauhantutkimuksen genealogiaa – ja asianosaisille myös kutsu muistelemaan. publishedVersion Non

Arvioitu teos: Timo Airaksinen: Hyvinvointivaltion hylkäämät. Ikääntyneiden hoidon etiikka. Bazar Kustannus Oy, Helsinki. 2020. Non

Non

acceptedVersion Non

Artikkeli on laadittu osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ”Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU)” -tutkimushanketta (hanke nro 312710). Artikkeli on julkaistu alun perin e-julkaisuna 9.10.2020 A recent qualitative study of the highest income permille in Finland showed that the wealthiest segmentof society considers the welfare state to be costly,inefficient and demoralizing (Kantola & Kuusela2019). On the basis of Finnish data from the EuropeanSocial Survey 2008 (n=2,195) and 2016 (n=1, 925), weexamine the extent to which the connection between anindividual’s disposable income and attitudes towardsincome inequality and social security can be found atthe level of the entire population. In line with Kantolaand Kuusela, we concentrated on the top income group,here consisting of the highest decile, executives andprivate entrepreneurs.Te results of regression analyses indicate anexpected relationship: the higher the income, themore critical the view of the welfare state’s perceivedcosts and adverse incentives for economic activity.Such sentiments were particularly pronounced amongexecutives and entrepreneurs, who did not considerincome inequalities particularly problematic either. Onthe other hand, these groups were not blind to the socialbenefts of the welfare state, including the prevention ofpoverty and increased social fairness. Altogether, theseresults imply that the sense of political solidarity, oftenconsidered a social plaster in the Nordic model, has notvanished but might be gradually eroding.

publishedVersion Non

acceptedVersion

Visuaalinen rauhantutkimus tarkastelee sitä, miten rauhaa voidaan havainnollistaa ja edistää kuvien avulla. Esittelemme artikkelissa visuaaliseen rauhantutkimukseen nojautuen aktiivisen katsomisen käsitettä sekä sen soveltamista rauhanvälityksessä. Hahmottelemme toisin sanoen visuaalis-diskursiivista rauhanvälitystoimintaa, jossa käytetään kuvia ensinnäkin tapana ilmaista ja kuvitella rauhaa sekä toisaalta keinona edistää konfliktin muutokseen keskeisesti liittyvää merkityksen muodostamista. Aktiivisen katsomisen käsite perustuu sellaiseen ymmärrykseen konfliktin muutoksesta, jossa arvostetaan avoimuutta, erilaisuutta ja monitulkintaisuutta sen sijaan, että tähdättäisiin samanlaisuuteen perustuvaan ongelmanratkaisuun. Hyödynnämme erityisesti niitä kuvien ominaispiirteitä, jotka liittyvät kuvien sekä kielen väliseen yhteyteen. Yhtäältä aktiivisen kuuntelun käsitteestä sekä toisaalta rauhanvälityksessä käytetyistä kertomuksellisista lähestymistavoista ammentava aktiivinen katsominen on siten sekä lähestymistapa konfliktien ratkaisuun että käytännön sovittelutaito. Artikkeli on ensiyritys kehittää soveltavaa visuaalista rauhantutkimusta, joka sopisi niin akateemisille rauhantutkijoille kuin rauhanvälityksen ammattilaisillekin. Visual Peace Research (VPR) thinks with and through images about peace. It asks: How can peace be visually represented? But it also asks: How can images contribute to peace? We start this article with briefly reviewing crucial theoretical and conceptual debates surrounding the visual dimension of peace before elaborating VPR’s relevance beyond theoretical and conceptual thinking by exploring images’ potential contributions to peace mediation. We identify selected shortcomings of current approaches to international peace mediation and, starting from there, conceptualize what we term a conflict conversation constellation (CCC). Inspired by the concept of active listening and narrative approaches to mediation, we advance the notion of active looking in peace mediation: a visual-discursive mediation practice that includes images as a mode of expression and contribution to meaning-making processes, capitalizing on specific characteristics of images, especially regarding the relationship between visual images and verbal language. We propose active looking as both an approach to conflict mediation and a mediation skill derived from an understanding of conflict transformation that – instead of aiming at problem-solving based on sameness – appreciates openness, difference, and ambiguity. Rather than as a comprehensive guide for practitioners, this article is thought as a first attempt to translate the theoretical debates into more practical approaches, developing a theoretically informed applied visual peace research that is relevant for both academic peace researchers and practitioners. publishedVersion

Työn tuunaaminen on oma-aloitteista työn kehittämistä työn voimavaroja ja vaatimuksia muokkaamalla. Tutkimme, millaisia tuunausprofiileja voidaan löytää kolmesta erilaisesta tuunaustavasta, jotka olivat työn voimavarojen lisääminen, työn vaatimusten lisääminen ja työn vaatimusten optimoiminen. Selvitimme myös, miten työhyvinvointi vaihtelee profiileissa. Sähköiseen kyselyyn osallistui 1 024 sosiaali- ja terveysalan organisaation työntekijää. K-keskiarvojen klusterianalyysin avulla tunnistimme neljä työn tuunaamisen profiilia: aktiiviset tuunaajat (19 %, monipuolinen tuunaaminen), optimoivat tuunaajat (21 %, työn vaatimusten optimointi), passiiviset tuunaajat (27 %, keskimääräistä vähemmän tuunausta) ja keskiverrot tuunaajat (34 %, keskimääräisesti tuunauksen eri tapoja). Moniulotteinen kovarianssianalyysi osoitti, että aktiiviset tuunaajat kokivat eniten työn imua ja työn merkityksellisyyttä. Passiiviset tuunaajat kokivat niitä vähiten. Aktiivisilla tuunaajilla ja optimoivilla tuunaajilla oli hieman muita profiileja enemmän emotionaalista uupumusta. Nuoremmat työntekijät olivat vanhempia työntekijöitä aktiivisempia työn tuunaajia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sote-alalla kannattaa edistää työn tuunaamisen tapoja, sillä monipuolinen työn tuunaaminen oli yhteydessä erityisesti työn imuun ja työn merkityksellisyyteen. Job crafting means self-initiated work behaviour aimed at improving one’s job through shaping its resources and demands. In our study, we aimed to discover what kind of job crafting profiles can be found by using three different job crafting types, which were seeking resources, seeking challenges, and optimising demands. We also examined how the profiles differ from each other in relation to their occupa-tional well-being. An online survey was completed by 1,024 employees of a healthcare organisation. Using K-means cluster analysis, we identified four job crafting profiles: active crafters (19%, versatile job crafting), optimising crafters (21%, optimising demands), passive crafters (27%, lowest job crafting), and average crafters (34%, average job crafting). A multivariate analysis of covariance (MANCOVA) revealed that the profiles differed in occupational well-being. The active crafters experienced the highest levels of work engagement and meaningfulness, while the passive crafters experienced the lowest levels of work engagement and meaningfulness. Active crafters and optimising crafters reported slightly more exhaustion than others did. Younger employees were found to be more active job crafters compared to their older colleagues. Overall, our results indicate that diverse types of job crafting are worth promoting in the healthcare industry, as they are related to work engagement and meaningfulness at work. peerReviewed

publishedVersion

Yhä useampi suomalainen vanhustyöntekijä harkitsee nykyisen työnsä lopettamis-ta. Artikkelin mukaan työntekijöiden psykofyysinen kuormitus on selvästi keskeisin lopettamisaikeita ennustava tekijä. Lisäksi lopettamisaikeita ennustavat epäkohdat työn sisällössä ja lähijohtamisessa. Nuoret, yrityksissä työskentelevät, osa-aikatyötä tekevät ja yli kahden vuoden hoitotyön koulutuksen saaneet vanhustyöntekijät har-kitsivat työnsä lopettamista muita vastaajia tavallisemmin. Increasing numbers of employees working in the care of older people in Finland are seriously considering leaving their jobs. This article examines factors that predict care workers’ leaving intentions. The data consist of NORDCARE survey responses collected from Finnish care workers in 2005 and 2015.The analysis shows that psychophysical workload is by far the most important predictor of intentions to leave. However, shortcomings in the content and management of care work also increase care workers’ intentions to leave. Furthermore, younger workers, those employed by for-profit providers, part-time workers and workers with more than two years’ training for care work are more likely than others to have intentions to leave. Keywords: care work, care for older people, long-term care, leaving intentions, psychophysical overload, management. peerReviewed

Tutkimuksessa tarkastellaan hoivakotiasukkaiden läheisten kokemuksia koronapandemiasta. Laadullisen tutkimuksen aineistona on 41 läheisten kanssa tehtyä teemahaastattelua (794 sivua litteroituna) ja metodina aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tulosten perusteella vierailukiellot ja etäisyyden pitäminen ovat heikentäneet läheisten hyvinvointia sekä suhdetta asukkaaseen ja hoitotahoon. Läheiset olivat huolissaan asukkaan voinnista ja hoidosta ja kokivat tilanteen vuoksi ahdistusta, surua ja voimakasta stressiä. Moni kertoi asukkaan terveyden tai toimintakyvyn heikentyneen pandemian aikana huomattavasti, ja voinnissa tapahtuneiden muutosten uskottiin johtuvan aktiviteettien ja sosiaalisten kontaktien puutteesta. Läheiset kärsivät myös siitä, etteivät he saaneet turvavälivaatimuksen vuoksi osoittaa hellyyttä tai osallistua asukkaan hoitamiseen, kuten syöttämiseen. Vierailemista ilman yhteisiä aktiviteetteja ei aina koettu mielekkääksi, ja osa oli turhautunut epäreiluiksi kokemiensa käytäntöjen vuoksi. Läheisillä oli kuitenkin myös hyvin myönteisiä kokemuksia hoivakotien joustavasta toiminnasta ja poikkeusoloja varten kehitetyistä uusista yhteistyön muodoista. Tulokset korostavatkin tarvetta kehittää turvallisia tapoja, joilla läheiset voivat osallistua hoivakotiasukkaiden elämään ja hoivaan myös poikkeuksellisina aikoina.

Non

acceptedVersion

publishedVersion Non

Vuonna 2009 uudistetun yliopistolain jälkeen yliopistojen hallintomallit ja työkulttuurit ovat olleet monenlaisten muutosten kohteena. Johtamisjärjestelmien kehittämisen trendinä on ollut ”strategisen johtamisen” ja markkinalogiikan vahvistaminen yliopistodemokratian kustannuksella, toisin sanoen vallan siirtäminen yliopistoyhteisöltä keskusjohdolle ja ulkopuolisille. Työyhteisöihin näillä muutoksilla on tavoiteltu esimerkiksi työn tuottavuuden kasvua, mutta samaan aikaan reformit saavat aikaan odottamattomia seurauksia. Vaikka tietotyön organisointia koskevaa keskustelua on käyty viime vuosina kasvavassa määrin, on etenkin työntekijöiden kokemusten peilaaminen laajempiin organisatorisiin käytänteisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin ollut vähäisempää. Artikkelissa kokoamme yhteen Työyhteisön pohjavirtaukset -tutkimushankkeen kolmen empiirisen osatutkimuksen tuloksia ja analysoimme niitä yliopistodemokratian kaventumisen näkökulmasta sekä peilaamme tuloksia strategista johtajuutta peräänkuuluttavaan yliopistopolitiikkaan. Aineistossa yliopistotyö näyttäytyy työntekijöiden kokemuksissa emotionaalisesti kuormittavana ja epävarmuuden sävyttämänä. Artikkelissa tarkastelemme, millaisia seurauksia markkinalogiikkaan perustuvalla tietotyön organisoinnilla on yliopistoyhteisöjen toiminnalle ja akateemisen subjektiviteetin rakentumiselle. Päädymme kysymään, miten yliopistoyhteisön itsehallinnon vahvistaminen – siis demokraattisempi päätöksenteko – voisi korjata tietotyön organisoinnin epäkohtia ja vahvistaa yliopistojen demokraattista sivistystehtävää. After the 2009 Universities Act the working cultures of Finnish universities have been in constant change. Management systems have been developed by strengthening strategic management and market logics over university democracy, in other words, shifting the power from the university community to central management and operators from outside. The aim of these changes has been to increase the productivity of work communities, but at the same time, these reforms have been causing unexpected consequences. Even though the discussion about the organisation of knowledge work has been substantial in recent years, the discussion about the reflection of workers' experiences in relation to larger organisational practices and changes in society has been scarce. In this paper, we summarise the results of the project The undercurrent of the groups and communities. We re-interpret three empirical studies from the university democracy point of view and reflect these results on university policies that are demanding strategic leadership. In our data, the academics and other university personnels experience their work as emotionally burdening and characterized by uncertainty. In this article, we explore which kind of consequences the organisation of knowledge work by market logics has for the operations of university communities and for the development of academic subjectivity. We also ask how strengthening the self-government of the university community – thus more democratic decision-making – could repair the grievances in organisation and strengthen the mission of universities democratic purpose. publishedVersion

Vertaisarvioitu. English summary. Noin kolmannes sekä nuorista lääkäreistä että senioreista on kiinnostunut johtamistehtävistä, molemmissa ryhmissä miehet enemmän kuin naiset. Esimiestehtävissä olevat nuoret lääkärit ovat johtamiseen ¬motivoituneita ja heidän johtajauransa kehittymistä kannattaisi tukea.

Autismikirjon henkilöiden tarinankerrontaa on tutkittu sekä kokeellisin menetelmin että keskustelunanalyyttisesti, mutta tarinan vastaanottoon liittyvien käytänteiden erittely on jäänyt vähemmälle. Tässä tutkimuksessa paikataan tätä tutkimuksellista aukkoa keskittymällä erityisesti autismikirjon henkilöiden tarinan vastaanottoon ja affiliaatioon. Aineistona on kymmenen videoitua keskustelua kahden mieshenkilön välillä, joista toisella on todettu Aspergerin oireyhtymä (AS) ja toinen on neurotyypillinen. Esittelemme keskustelunanalyyttisen tapaustutkimuksen avulla, miten kolme autismikirjon häiriöön ja sen vuorovaikutukseen liittyvää erityispiirrettä (sääntökeskeisyys, paikallissuuntautuneisuus ja egosentrisyys) heijastuvat AS-henkilöiden tapoihin ottaa vastaan vuorovaikutuskumppaninsa kertomia tarinoita ja millaisilta nämä tavat näyttävät affiliaation näkökulmasta. Lisääntynyt ymmärrys vuorovaikutuksen käytänteiden merkityksestä osallistujien toiminnan ja heidän välisensä suhteen rakentumiselle voi auttaa autismikirjoon liittyvien vuorovaikutuksen erityispiirteiden kuvaamisessa, sekä rakentaa ymmärrystä erilaisten ihmisten ja vuorovaikutustyylien välille. publishedVersion

Artikkelissa tarkastelemme, kuinka mielenterveyskuntoutujat rakentavat käsitystä itsestään Klubita- lon yhteisöllisen mielenterveyskuntoutuksen ryhmävuorovaikutustilanteissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 35 videotallennetusta mielenterveyskuntoutusryhmän tapaamiskerrasta, joissa oli läsnä 2–10 kuntoutujaa ja 1–3 ohjaajaa. Aineiston analyysissa hyödynnetään Rom Harrén, Michael Bambergin ja muiden positiointiteoreetikoiden työtä suhteuttaen ja yhdistäen tätä lähestymistapaa keskustelunanalyysiin ja jäsenyyskategorisoinnin analyysiin. Analyysin pohjana toimiva aineistokokoelma koostuu vuorovaikutussekvensseistä (N=96), joiden alussa kuntoutujajäsen tekee tietoisen itsensä positioin- nin yksikön ensimmäisessä persoonassa. Analyysimme osoitti, että jäsenyyskategorioita ”kuntoutujayhteisön jäsen”, ”pätevä työntekijä” ja ”sairas” koskevat kuntoutujien itsen positioinnit eivät saaneet Klubitalon ryhmätapaamisissa paljoakaan tukea ryhmän ohjaajilta. Tulkitsemme ohjaajien toimintaa Klubitalolla vaikuttavien kuntoutusideologioiden – toipumisorientaation ja yhteisöllisen ideologian – valossa. Näihin ideologioihin ankkuroituvien institutionaalisten tehtäviensä ohella ohjaajat kuitenkin osallistuvat asiakkaidensa identiteetinrakennustyöhön myös heidän voimaantumisensa kannalta mahdollisesti ongelmallisilla tavoilla.

Kysymys kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta on puhuttanut ihmiskuntaa läpi historian. Tässä tutkimuksessa tarkastelen, millaisena kohtuullisuus näyttäytyy nykyaikana runsauden yhteiskunnassa elävien, tavallisten ihmisten ruokapuheessa. Tutkimuksen aineiston muodostavat Kanadassa ja Suomessa toteutetut yksilö- ja ryhmähaastattelut, joihin osallistui yhteensä 42 henkilöä. Tutkimuksen kumpikin kohdemaa on hyvinvoiva länsimainen kulutusyhteiskunta, jossa ruoan runsauden kysymysten voidaan nähdä kehystävän ihmisten elämää. Analyysin perusteella kohtuullisen ja kohtuuttoman ruoankulutuksen problematiikka paikantuu erityisesti terveyden, tarpeiden ja ruumiin koon kysymyksiin. Ympäristöön ja laajempaan yhteiskuntavastuuseen liittyvät kysymykset jäävät kohtuullisuudesta keskusteltaessa toissijaiseen rooliin. Analyysissä kohtuullisuuden keskeisiksi ulottuvuuksiksi nousivat järkeily, tasapainoilu ja opettelu sekä tolkullisuus ja armollisuus. Kohtuullisuuden tarkastelu paljastaa yhteiskunnassa vallitsevan hyvän ihmisen ideaalin: ihanneyksilö on rationaalinen, oppiva ja joustava, mutta myös kohtuullisuuden vaateissaan kohtuullinen ja itselleen ja muille armollinen. Tulokset osoittavat, että ruoankulutuksen kontekstissa kohtuullisuus on yhä laadullinen määrämitta, jonka avulla ihmiset navigoivat, selvittelevät ja suhteuttavat itseään kysymykseen siitä mikä on tarpeeksi, sopivaa tai järkevää. Terveyteen ja ruumiiseen liittyvänä määreenä kohtuullisuus kytkeytyy erityisesti ruoan paljouteen ja runsauden kanssa elämisen problematiikkaan yksilöllisellä ja lähipiirin tasolla. Kohtuullisen ruoankulutuksen ideaalit normalisoivat ajatusta kontrolliin kykenevästä ja halujansa hallitsevasta kuluttajakansalaisesta. Nyky-yhteiskunnassa tavoitteena on erityisesti yksilön terveys ja ruumiin koko. Kohtuullisuuden tarkastelu paljastaa yhteiskunnassa vallitsevia ristiriitoja ja jännitteitä koskien eettisiä kulutusvalintoja ja nautinnon ja tarpeen välisiä suhteita. publishedVersion

Kirja-arvio. Arvioitu teos: Heikki Sarmaja: Perheen synty. Edvard Westermarckin ja ihmisluonnon jäljillä. Helsinki: Terra Cognita, 2020. ISBN 978-952-7367-05-6. Non

Artikkelissa tarkastellaan affektiivista kuulumista nuorille aikuisille tarkoitetussa kolmannen sektorin mielenterveystyössä. Järjestöjen tuottaman mielenterveystyön määrä on lisääntynyt viime vuosina. Ne paikkaavat psykiatrisen hoidon vaihtelevaa laatua sekä tarjoavat vaihtoehtoja asiantuntijakeskeisille mielenterveyspalveluille. Tutkimuksen aineistona on etnografisia havaintoja erään mielenterveysjärjestön toiminnasta sekä haastatteluja ja ryhmäkeskustelu. Artikkelissa pohditaan, miten affektit osaltaan tuottavat ja vahvistavat yhteisöön kuulumisen tunnetta. Toimintaan osallistuvilla nuorilla aikuisilla saattaa olla hyvinkin erilainen elämäntilanne, mutta tämä ei estä yhteenkuuluvuuden ja solidaarisuuden kokemuksen syntyä. Vertaisuus affektiivisena solidaarisuutena haastaa ajattelemaan nuoren ”mielenterveyskuntoutujan” usein autettavana ja haavoittuvana näyttäytyvää hahmoa toisin. Monin tavoin epävarmassa tilanteessa elävien nuorten aikuisten yhteenkuuluvuudessa on mahdollista nähdä oman elämän haltuun ottamisen ja poliittisen toimijuuden aineksia.

Eurooppalainen ohjausjakso on EU:n talous- ja eurokriisin myötä kiristetyn talouspoliittisen ohjauksen keskeinen työkalu, joka on lisännyt EU-instituutioiden mahdollisuuksia puuttua jäsenmaiden talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Ohjausjaksoa on kritisoitu talouskurin ja työehtoja heikentävien rakenneuudistusten priorisoinnista, sosiaalisten tavoitteiden alistamisesta taloutta koskeville tavoitteille sekä byrokraattisista ja teknokraattisista prosesseista, joissa demokraattisesti valituilla instituutioilla ja poliittisella keskustelulla on vain pieni rooli. Artikkelin tavoitteena on analysoida, miten ja millaisten mekanismien välityksellä eurooppalainen ohjausjakso vaikuttaa kansalliseen politiikkaan ja hallinnan prosesseihin Suomessa. Artikkeli kysyy, mihin suuntaan ohjausjakso on ohjannut Suomen talous- ja sosiaalipolitiikkaa, millaisia valtahierarkioita ohjausjakson kansallisiin prosesseihin liittyy ja mitkä ovat eri toimijoiden mahdollisuudet vaikuttaa Suomelle annettujen suositusten sisältöön. Analyysi perustuu ohjausjaksoon liittyvään asiakirja-aineistoon ja ohjausjakson keskeisten toimijoiden haastatteluihin. publishedVersion

Artikkelissa tarkastellaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kilpailukykysopimusprosessia (2015–2016) koskevaa journalismia kielessä esiintyvien metaforien kautta. Tutkimuksemme etenee laskennallisten menetelmien avulla käsitellystä laajasta aineistosta (HS, YLE, STT ja Iltalehti) rajatumman aineiston laadulliseen lähilukuun. Tutkimus käsittelee sitä, millaisena kilpailukykysopimukseen liittyvä poliittinen prosessi esitettiin kielessä esiintyvien metaforisten ilmausten kautta. Vastaamme kahteen tutkimuskysymykseen: Miten kilpailukykysopimustapausta merkityksellistetään journalismissa sekä mitä metaforilla tehdään journalismin kielessä. Näkökulmanamme on metaforien yhdistäminen affektiivisuuden käsitteeseen, joka ymmärretään tässä tutkimuksessa laajasti kielen kommunikatiivisena ja dialogisena ulottuvuutena. Metaforisessa kielessä on tällöin kyse affektiivisesta merkityksellistämisestä, minkä kautta ohjataan lukijan huomiota, säädellään etäisyyttä ja läheisyyttä suhteessa lukijoihin sekä rakennetaan lukijasuhdetta. Metaforat saavat siis journalismissa niin argumentaatioon kuin lukijasuhteen rakentamiseenkin liittyviä tehtäviä. Kilpailukykysopimusta jäsennettiin journalismissa erityisesti kolmen metaforamaailman, matkan, draaman ja sodan kautta. Matkan ja liikkeen metaforan kautta kuvattiin erityisesti poliittisia prosesseja sekä talouden liikkeitä; matkametafora tuottaa käsitystä politiikasta strategisena hallintona ja hallintana, jossa kansalaisten ja lukijoiden rooli on rajattu. Sodan maailmaan liittyvät voimakkaat metaforat kuvasivat politiikkaa konflikteina ja vastakkaisten pyrkimysten yhteentörmäyksinä. Draaman maailmaan liittyvillä metaforilla taas otettiin etäisyyttä politiikan toimijoihin ja kutsuttiin lukijoita seuraamaan politiikkaa etäältä, yhdessä sitä arvioivan journalismin kertojan kanssa.

Sisäilmaongelmien yhteys erilaisiin terveysongelmiin on edelleen osittain kiistanalainen. Tämä voi vaatia sisäilmasta oireilevilta tai sairastuneilta tavallista intensiivisempää identiteettityötä. Analysoimme tässä tutkimuksessa diskurssianalyyttisestä näkökulmasta, millaisia erilaisia identiteettejä vastaajat tuottivat, kun he kirjoittivat kokemuksistaan työpaikkansa sisäilmaongelmista. Esseeaineisto oli kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta (N=20 vastaajaa). Tunnistimme kuusi erilaista identiteettiä, joissa kussakin kirjoittaja haki eri tavoin moraalista tunnustusta itselleen: normaali yksilö, hyvä ihminen, rationaalinen toimija, oikeutettu uhri, kärsimyksen viisastama ja yhteisten oikeuksien ajaja. Identiteetit erottuivat toisistaan sen mukaan, kuinka eroa sairastuneen ja terveiden välille rakennettiin, korostiko kirjoittaja niissä yksilöllisiä ominaisuuksia vai ryhmäjäsenyyksiä, kuinka heikkoja tai vahvoja toimijuuksia identiteetit tarjosivat ja mitä erilaisia stigmoja niillä pyrittiin torjumaan. Sama vastaaja saattoi tuottaa useaa erilaista identiteettiä, ja identiteettityötä leimasi tasapainottelu niiden eri muotojen välillä. Sisäilmaongelmista kärsivien potilaiden kunnioittava kohtaaminen edellyttää terveydenhoitohenkilökunnalta ymmärrystä potilaiden haastavasta identiteettityöstä ja niistä stigmoista, joita identiteettityöllä pyritään torjumaan.

Non

Vuodesta 2010 alkaen syntyvyys laski Suomessa yhdeksän vuotta peräjälkeen, mikä herätti julkisen keskustelun ilmiön syistä ja vaikutuksista. Huolestuneita lausuntoja on esitetty muun muassa hyvinvointivaltion maksukyvystä. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten sosioekonomisten tekijöiden muutokset Suomessa ovat yhteydessä kuntakohtaiseen kokonaishedelmällisyyteen. Havaitsemme työttömyyden, opiskelijoiden osuuden, sekularisaation ja tuloluokista varakkaimman kymmenyksen suhteellisen väestömäärän kasvun olevan kuntatasolla yhteydessä alempaan kokonaishedelmällisyyteen. Koulutusasteen kasvu sekä kunnan muuttovoitto korreloivat korkeampien kunnittaisten kokonaishedelmällisyyslukemien kanssa. Maantieteellisesti sosioekonomiset muuttujat ennustavat toteutunutta kunnittaista kokonaishedelmällisyyttä hyvin Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Kainuun alueilla. Etelä-Suomessa sosioekonomiset muuttujat ennustavat toteutunutta kokonaishedelmällisyyttä heikosti. Poikkeuksena tästä on opiskelijoiden suhteellinen osuus, joka kasvaessaan ennustaa kohteena olevan kunnan heikentyvää kokonaishedelmällisyyttä merkittävästi etenkin Etelä-Suomen alueella. Kokonaishedelmällisyyden kehitystä ennustettaessa tulisi analysoida tarkemmin kasvukeskuksia ja väestökeskittymiä toisiinsa verraten.

Artikkeli pohjaa VTT Hannu Lahtisen 27.9.2019 Helsingin yliopistossa pidetyn väitöstilaisuuden lektioon. Sosioekonomiset – esimerkiksi yksilön koulutustasoon, ammattiasemaan tai tuloihin liittyvät – erot äänestämistodennäköisyydessä ovat klassinen tutkimuskohde useilla yhteiskuntatieteiden aloilla. Suomessa on tilaisuus aiheen tutkimiseen poikkeuksellisen luotettavasti rekisteriaineistojen avulla. Sosioekonomiset tekijät, äänestämässä käynti ja rekisteriaineistot muodostavat perustuksen, jonka varaan rakensin väitöstutkimukseni. Tutkimus osoittaa, että varsinkin nuorten aikuisten koulutusryhmittäiset äänestysaktiivisuuserot ovat nyky-Suomessa ovat suorastaan hälyttävällä tasolla, ja ne ovat myös kärjistyneet huomattavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Esitän lisäksi näyttöä siitä, että kyselytutkimukset ovat aliarviointeet näitä eroja sosiaalisesta suotavuudesta ja vastaajien valikoitumisesta kumpuavien mittausvirheiden takia.