Search

This dissertation focuses on the most recent changes that occurred in the Russian political regime and the instruments facilitating such adaptive changes. Based on the existing literature, this study relies on the premise that regional chief executives (also referred to as governors) are among the most important institutional pillars of the Russian political regime, and any significant changes in the regional politics and especially regarding the institution of the governorship in Russia may have political consequences for the national regime as well. In this respect, I consider the restoration of popular gubernatorial elections in Russia in 2012 as the beginning of the most recent stage of center-regional relations, and thus, the starting point for new developments in the Russian regime from a regional standpoint. The dissertation builds on the comparative literature on electoral authoritarianism by focusing on Russia as an example of this type of regime and on three political prerequisites for how it maintains its authoritarian rule: manipulating the electoral processes, placing excessive power in the hands of the president to manage the elites, and finding new ways to use the structures of the dominant party to its advantage. I suggest that the most recent regime developments in Russia show the transformation of the main political strategy of Russia’s authoritarian leadership and the introduction of new authoritarian add-ins to ensure the implementation of the new strategy, thus leading to regime consolidation and its gradual hegemonization. If previously the Kremlin had been mostly oriented towards maintaining the regional subordinates’ capacity to show high electoral support, the most recent trend, as this study shows, is the decreasing importance of electoral loyalty per se, the diminishing agency of governors, and a shift in the main Kremlin strategy towards minimizing the perceived political risks for further regime continuity. While contributing mainly to an understanding of contemporary Russian politics, these findings also add to a broader discussion on the trajectories, adaptation, and consolidation of electoral authoritarian regimes as well as the instruments of their political survival. The dissertation uses the empirical example of Russia to demonstrate that even under the consolidated institutional and political arrangements for maintaining authoritarian rule, autocrats are not only introducing significant transformations to the institutional and legal environment to adjust to the ongoing challenges of preserving the political status-quo, but also regularly developing hidden add-ins to the already well-established institutions and instruments to maintain authoritarian rule. Thus, this study gives a clearer picture of the dynamics of electoral authoritarian regimes and the trajectories of their possible transformations from competitive regimes into a more hegemonic type of regime and suggests avenues for developing both the theoretical apparatus and the empirical toolkit for further studies. Väitöskirja tarkastelee Venäjän poliittisen hallintojärjestelmän viimeaikaisia muutoksia ja välineitä, jotka ovat mahdollistaneet ne. Tutkimuksen lähtökohta on aiempaan kirjallisuuteen perustuen se, että alueelliset johtajat (joita kutsutaan myös kuvernööreiksi) ovat Venäjän poliittisen järjestelmän tärkeimpiä institutionaalisia tukipylväitä. Merkittävät muutokset aluepolitiikassa, etenkin kuvernööri-instituutiossa, voivat näin ollen johtaa poliittisiin seurauksiin kansallisella liittovaltiohallinnon tasolla. Väitöskirja pitää siksi suorien kuvernöörivaalien palauttamista vuonna 2012 keskustan ja alueiden välisen suhteen viimeisimmän vaiheen alkuna ja siten lähtökohtana Venäjän hallinnon uusille kehityskuluille alueellisesta näkökulmasta. Väitöskirja pohjautuu vertailevaan vaaliautokratioita tutkivaan kirjallisuuteen tarkastelemalla Venäjää esimerkkinä tämäntyyppisestä järjestelmästä. Vaaliautokratioissa hallinnon ylläpidolle on kolme edellytystä: vaaliprosessien manipulointi, vallan ylimittainen keskittäminen presidentille eliitin kontrolloimiseksi ja uusien tapojen löytäminen valtapuolueen rakenteiden hyödyntämiseksi. Väitöstutkimus esittää, että Venäjän hallintojärjestelmän viimeaikainen kehitys osoittaa autoritaaristen valtaapitävien muuttaneen poliittista päästrategiaan. Uuden strategian toteutumiseksi hallinto on ottanut käyttöön uusia autoritaarisia elementtejä, mikä on puolestaan johtanut hallinnon lujittumiseen ja sen asteittaiseen hegemonisoitumiseen. Aiemmin Kremlin tavoitteena oli säilyttää alueellisten johtajien kyky näyttää suurta kannatusta vaalien aikaan, mutta väitöstutkimus osoittaa tämänhetkisten trendien olevan vaalilojaalisuuden väheneminen, kuvernöörien toimivallan pieneneminen ja Kremlin pyrkimys minimoida poliittiset riskit hallintonsa jatkuvuudelle. Vaikka väitöstutkimus edistää pääasiassa Venäjän nykypolitiikan ymmärtämistä, sen tulokset osallistuvat keskusteluihin vaaliautokratioiden kehityskaarista, sopeutumisesta ja lujittumisesta, sekä niiden poliittisen selviytymisen välineistä. Väitöskirjassa osoitetaan Venäjän empiirisen esimerkin kautta, että vaikka autoritaarinen järjestelmä olisi institutionaalisesti ja poliittisesti syvään juurtunut, valtaapitävät muokkaavat silti jatkuvasti instituutiollista ja oikeudellista toimintaympäristöä vastatakseen poliittisen nykytilan säilyttämistä vastustaviin haasteisiin. Ne myös kehittävät uusia huomaamattomia lisäosia jo juurtuneiden autoritaaristen instituutioiden ja instrumenttien tueksi. Väitöskirja selkeyttää kuvaa vaaliautoritaaristen hallintojärjestelmien dynamiikasta ja niiden mahdollisesta kehityspolusta kilpaillusta autoritaarisesta järjestelmästä hegemonisemman tyyppiseksi hallinnoksi. Väitöskirja myös esittää keinoja sekä teoreettisten että empiiristen välineiden kehittämiseksi tulevassa tutkimuksessa.

This dissertation focuses on how Russian TV viewers make sense of the news in the context of the Russia-Ukraine conflict. It is based on focus groups with TV viewers and borrows the conceptual apparatus of political communication, psychology, and political science to analyze three separate domains of news processing under an electoral authoritarian regime: the formation of political opinions based on television news, the use of heuristics to evaluate the credibility of TV news, and the use of a range of information sources, both offline and online, in a high-choice media environment. Based on the existing literature, this study relies on the premise that citizens under authoritarian regimes lack incentives, cognitive tools, and opportunities to substantively process news and investigates how these three features are reflected in the political psychology and news processing of TV viewers. First, this study contributes to the literature on news processing under electoral authoritarian regimes. While scholars have identified numerous factors which affect how citizens (dis)trust news in authoritarian contexts, the role of political engagement in news processing is rarely taken into account in the analysis of electoral authoritarian regimes. My findings suggest that crucially affects how citizens make sense of the news. I find that a minority of focus group participants are politically engaged and rely on consistent political schemas to make sense of the news and demonstrate signs of consistency bias. Most participants are politically disengaged. They rely on the ideas which are more accessible in memory, contain both criticism and approval of state policies, and support the authoritarian equilibrium by being unable to articulate consistent opinions. Second, this study contributes to a better understanding of the functioning of low-information rationality under an electoral authoritarian regime. Scholars assume that in dealing with the news and political information, TV viewers rely on a wide variety of heuristics which are drawn from both daily life and the political environment. However, the literature on how citizens use heuristics outside democratic contexts is limited. I find that in dealing with the news, TV viewers prefer to rely on common sense and cultural stereotypes because political and media institutions under an electoral authoritarian regime are not seen as independent and authoritative. Finally, the study contributes to a better understanding of how the development of high-choice media environments affects news processing outside of democratic contexts. I find that politically engaged participants often find information which fits their pre-existing preferences demonstrating signs of selective exposure. Participants who are less politically engaged participants rely on TV news in combination with news aggregators to simplify information search. Since Russian news aggregators include information which is not different from TV news, this synchronization verifies the credibility of TV news. While the original concept of the personalized filter bubble is based on the complex interaction between individuals’ preferences and algorithms, I identify the orchestrated filter bubble effect which is based on the agenda of state-controlled television. Imposed in top-down fashion by the state, this filter bubble effect is used to reinforce the messages of the state-controlled television rather than citizens’ individual preferences under an electoral authoritarian regime. Tämä väitöskirjatutkimus tarkastelee venäläisten TV-uutisten vastaanottoa Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin kontekstissa. Tutkimusaineistoni koostuu fokusryhmähaastatteluista, joita analysoin poliittisen kommunikaation, psykologian ja politiikan tutkimuksen teorioita yhdistävän konseptuaalisen apparaatin avulla. Analyysini keskittyy kolmeen erilliseen vastaanoton alueeseen, jotka ovat 1) poliittisen mielipiteen muodostuminen TV-uutisten pohjalta, 2) heuristiset mallit TV-uutisten uskottavuuden arvioinnissa ja 3) eri tietolähteiden käyttö, käsittäen sekä internetin että perinteisen median, mediaympäristössä, jota määrittää valittavissa olevien uutislähteiden suuri määrä. Aiempaan tutkimukseen perustuen työn lähtöolettama on, että autoritäärinen poliittinen järjestelmä ei tarjoa kansalaisille kannustimia, mahdollisuuksia tai tue heidän kognitiivisia kykyjään prosessoida uutisia kriittisesti. Tätä lähtöolettamaa vasten väitöskirjani tutkii, kuinka yllä mainitut kolme uutisten vastaanoton aluetta heijastuvat venäläisten TV:n katsojien poliittiseen psykologiaan ja sitä kautta uutisten vastaanottoon Venäjällä. Työni edistää ensinnäkin uutisten vastaanottoa autoritaarisissa yhteiskunnissa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Vaikka aiemmat tutkimukset ovat tunnistaneet useita autoritaariseen poliittiseen järjestelmään liittyviä tekijöitä, jotka määrittävät kansalaisten uutisia kohtaan kokemaa (epä)luottamusta, otetaan poliittisen aktiivisuuden (engagement) rooli uutisten prosessoinnissa harvoin huomioon. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, että poliittisella aktiivisuudella (onko katsoja poliittisesti tiedostava vai ei) on merkittävä rooli siinä, kuinka TV:n katsojat Venäjällä muodostavat merkityksiä TV-uutisten perusteella. Tutkimuksessani vähemmistö fokusryhmiin osallistuneista henkilöistä on poliittisesti tiedostavia, ja he turvautuvat yhdenmukaisiin poliittisiin skeemoihin tulkitessaan TV-uutisten sisältöä ja näin ollen antavat merkkejä nk. yhdenmukaisuuden periaatteesta (consistency bias) eli taipumuksesta tulkita informaatiota omien uskomusten mukaisesti. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista fokusryhmähaastateltavista on poliittisesti passiivisia. Uutisen vastaanotossa he tukeutuvat muistinvaraisiin ideoihin, jotka sisältävät niin valtion politiikkaa tukevia kuin vastustavia näkökantoja. Heidän kykenemättömyytensä artikuloida johdonmukaisia mielipiteitä ylläpitää autoritaarista järjestelmää. Toiseksi tutkimukseni lisää ymmärrystä siitä, kuinka matalan informaation rationaliteetti (low-information rationality), eli taipumus prosessoida tietoa oikopolkujen ja yksinkertaistusten kautta, toimii autoritaarisessa järjestelmässä. Aiempi tutkimus olettaa, että käsitellessään uutisia ja poliittista informaatiota TV:n katsojat tukeutuvat laajaan valikoimaan heuristisia malleja eli informaation prosessointia nopeuttavia mentaalisia strategioita, jotka voivat liittyä niin arkielämään kuin myös ympäröivään poliittiseen todellisuuteen. Sitä, kuinka kansalaiset näitä erilaisia heuristisia malleja käyttävät ei kuitenkaan ole tutkittu laajasti demokratioiden ulkopuolella. Tutkimukseni osoittaa, että uutisten vastaanotossa venäläiset televisionkatsojat suosivat arkipäättelyä ja kulttuurisia stereotypioita, koska autoritaarisessa yhteiskunnassa media- ja poliittisia instituutioita ei pidetä riippumattomina tai luotettavina toimijoina. Lopuksi tutkimukseni lisää ymmärrystä siitä, kuinka valittavissa olevien tietolähteiden suuri määrä vaikuttaa uutisten vastaanottoon demokraattisten järjestelmien ulkopuolella. Tutkimukseni osoittaa, että poliittisesti aktiiviset haastateltavat löytävät mieltymyksiään vastaavaa informaatiota, mikä on merkki selektiivisestä altistumisesta. Ne tutkimukseen osallistuneet henkilöt, jotka eivät olleet poliittisesti aktiivisia yhdistelevät TV-uutisiin uutisaggregaattien kautta saamaansa informaatiota yksinkertaistaakseen informaation etsintää. Koska venäläisten uutisaggregaattien tarjoama informaatio ei eroa TV-uutisten tarjonnasta, vahvistavat ne TV-uutisten uskottavuutta televisionkatsojien silmissä muodostaen omanlaisensa informaatiokuplan. Vaikka yleisesti ottaen personoidun informaatiokuplan ajatus perustuu internetin käyttäjien henkilökohtaisten mieltymysten ja automatisoitujen algoritmien vuorovaikutukselle esittelen tässä tutkimuksessa paremmin autoritaarisen regiimin kontekstiin sopivan ”orkestroidun informaatiokuplaefektin” (orchestrated information bubble effect), joka perustuu valtion kontrolloiman television uutisagendaan. Koska tämä informaatiokuplaefekti toimii valtion säätelemänä ja ylhäältä annettuna suhteessa mediankuluttajiin, on sen tarkoitus vahvistaa ja uusintaa valtion kontrolloiman television välittämiä viestejä kansalaisten omien mieltymysten sijaan.

peerReviewed

The discussion of the perception of the strong state of Russia is not a discussion about a democratic and authoritarian regime or whether people endorse this or that type of regime more. The normative assumption in the past has been that Russia’s transformation has followed theories of democratisation, which led us to have misleading expectations of the direction it would follow and consequently of the methods which Russia’s regime would use to consolidate its power. This consolidation is common object of all types of regime, notwithstanding whether they are undemocratic or democratic. Rulers aim to increase the support and consent of their subjects: only the methods vary. In this respect we are not speaking about failed attempts of Russia’s regime to promote democracy, but about the instruments it has successfully used to gain popular support.