Search

Rakentamisen lainsäädännön uudistuksessa valmistellaan siirtymistä nykyistä vähähiilisempään rakentamiseen. Vähähiilisyys tulee tulevaisuudessa huomioida rakennuksen koko elinkaaressa eli uudisrakentamisessa, korjausrakentamisessa ja rakennuksen purkamisessa. Elinkaaren vaiheet kietoutuvat toisiinsa, kun toistensa vaihtoehtoina tarkastellaan olemassa olevien rakennusten korjaamista ja purkavaa uudisrakentamista. Tässä raportissa kootaan tietoa rakennusten korjaamisen ja kehittämisen hiilijalanjälki- ja elinkaarikustannusvaikutuksista purkavan uudisrakentamisen vaikutuksiin verrattuna. Tarkastelu on rajattu pääasiassa yksittäisen rakennuksen tasolle. Hiilijalanjälkivaikutuksista on kerätty olemassa olevaa tutkimustietoa Suomesta ja maista, joissa on Suomea vastaavat ilmasto-olosuhteet. Tietojen puutteita täydennetään uusin, hiilijalanjälkivaikutuksia ja elinkaarikustannuksia yhdistävin laskennallisin tarkasteluin. Näiden tapaustutkimusten kohteina ovat 1950-luvun koulun peruskorjaus ja mahdollinen laajennus sekä 1970-luvun asuinkerrostalon korjaaminen ja korottaminen. Olemassa olevan rakennuksen kehittämiseen perustuvien vaihtoehtojen vaikutuksia verrataan kokonaan uusien rakennusten rakentamisen vaikutuksiin. Lisäksi on tuotettu tietoa ohjauskeinoista, joiden avulla peruskorjaamista ja purkavaa uudisrakentamista koskevaa päätöksentekoa voidaan ohjata kohti vähähiilisempiä valintoja. Tutkittujen tapausten perusteella peruskorjaaminen on purkavaa uudisrakentamista tehokkaampi keino välttää päästöjen syntymistä lähivuosikymmeninä, jotka ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen näkökulmasta. Kokonaisvaikutuksista kaupunkirakenteen tasolla tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimustietoa. Korjaamiseen kannustaminen purkamisen sijaan olisi saatettava rakentamisen vähähiilisyysohjauksen piiriin. publishedVersion

Highlights • Ecological risk assessment of metal-contaminated boreal lakes and sediments. • Sediment Quality Triad complemented with bioavailability and body residue studies. • Toxicity studies for natural sediments with several organisms and endpoints • Adverse effects observed. High variation on results between different methods. • Standard toxicity tests not suitable for testing, too low pH hampers the results. There are several methods for studying metal-contaminated freshwater sediments, but more information is needed on which methods to include in ecological risk assessment. In this study, we compliment the traditional Sediment Quality Triad (SQT) approach – including information on chemistry, toxicity and ecological status – with studies on metal bioavailability and metal body residues in local organisms. We studied four mining-affected boreal lakes in Finland by conducting chemical analyses of sediment and water, toxicity tests (L. variegatus, V. fischeri, C. riparius, L. stagnalis), and analysis of benthic organism community structure. In addition, we studied the relationships between metal loading, toxicity, metal bioavailability, and metal body residues in the field-collected biota. Chemistry and benthic organism community structures show adverse effects in those lakes, where the metal concentrations are the highest. However, toxicity was connected to low sediment pH during the experiment, rather than to high metal concentrations. Toxicity was observed in 4 out of 6 toxicity tests including growth test with L. variegatus, bulk sediment test with V. fischeri, and the L. stagnalis toxicity test. The C. riparius test did not show toxicity. Metal body residues in biota were not high enough to induce adverse effects (0.1–4.1 mg Cu/kg fw, 0.01–0.3 mg Ni/kg fw, 2.9–26.7 mg Zn/kg fw and 0.01–0.7 mg As/kg fw). Chemical analyses, metal bioavailability assessment and benthic community structures survey revealed adverse effects in the sediments, where metal concentrations are highest (Lake SJ and Lake KS). Standard toxicity tests were not suitable for studying acid, sulfide-rich sediments and, therefore, benthic structure study and chemical analyses are believed to give more reliable results of the ecological status of these sediments.

Presented at Indoor Air Seminar (Helsinki, Finland) 15 March, 2018. ISBN 978-952-5236-46-0. Mittasimme aineiden (hometoksiinit; rakennus- ja saneeraustuotteiden kemikaalit, siivousaineet) kulkeutumista päästölähteistä ilmaan tutkimuskammioissa. Tutkittavat aineet annosteltiin kammioiden pohjalla oleviin avoimiin astioihin. Kammioiden ilman kosteutta säädettiin lisäämällä pohjalle vettä ja ilmankostutin- ja kuivainlaitteilla. Lämpötilaa, kosteutta ja TVOC-pitoisuutta monitoroitiin jatkuvatoimisilla antureilla. Kammioilman vesihöyry ja vesiaerosolit tiivistettiin nestemäiseksi vedeksi kuivaimen säiliöön. Kun tiivistevesi analysoitiin, havaittiin, että mikrobitoksiinit (okratoksiini A, enniatiini B) ja siivous- ja saneeraustuotteiden sisältämät antimikrobiset (PHMG) aineet, neutraalit (polyglykoli-alkoksyylit) ja kationiset tensidit (DDDMAC) siirtyivät pinnoilta ilmaan ja sieltä ilmankuivaimen kondenssivesisäiliöön. We measured mobility of nonvolatile fungal toxins and chemical substances in products used in building construction or maintenance into indoor air. The measurement was conducted in enclosed chambers provided with sensors for continuous monitoring of air humidity, temperature, organic substance (TVOC). Airborn humidicity was cyclically up/down adjusted using humidifier / dehumidifier. Substances tested for emission, were placed in open dishes on chamber floor. Airborn humidity was condensed into liquid water, harvested in dehumidifer storage container, and analysed at the end of each experiment.We found that nonvolatile substances such as fungal toxins (ochratoxin A), non-ionic and cationic tensides (polyoxyethylene alkanol ethers, didecyldimethyl ammonium chloride) and antimicrobial biocidal substances (PHMG) , contained in cleaning and sanitation products in buildings, translocated were recovered in the the dehumidifer condensate, thus indicating airborn migration.

Puu on Suomessa merkittävä, ellei merkittävin rakennusmateriaali. Olemassa olevasta rakennuskannastamme suurin osa, 45%, on rakennettu puusta. Kaikesta rakennus- ja purkujätteestä yksi kolmasosa on puuta, toisen kolmasosan koostuessa betoni- ja tiilijätteestä ja lopun muista materiaaleista. Näin puuta voidaan jopa pitää merkittävimpänä purkujätejakeenamme.Tällä hetkellä purkupuuta ei hyödynnetä lähes lainkaan materiaalina, vaan lähes kaikki siitä poltetaan energiaksi. EU:n jätedirektiivi, jonka määräykset on siirretty Suomen kansalliseen lainsäädäntöön vuoden 2011 jätelaissa, kuitenkin edellyttää, että kokonaisten tuotteiden uudelleenkäyttö on asetettava energia- ja uusiokäytön edelle. Tämä raportti tarkastelee rakennuksista peräisin olevan puretun puumateriaalin uudelleenkäytön mahdollisuuksia rakentamisessa ko. materiaalin ominaisuuksien ja rakenteille sekä rakennuksille asetettavien vaatimusten näkökulmista. Purettua materiaalia määrittää voimakkaasti se, mistä rakennustyypeistä se on peräisin. Määrällisesti merkittävin purettu puurakennustyyppi ovat pientalot. Niiden purkaminen kohdistuu erityisesti jälleenrakennuskauden ja 1900-luvun alun rakennuskantaan, jolloin pääasiallisia rakentamistapoja ovat olleet ranka- ja hirsirakentaminen. Muita merkittäviä purettuja puurakennustyyppejä ovat liike- ja toimistorakennukset, julkiset rakennukset, teollisuusrakennukset sekä varastot. Näissä rakennustyypeissä purkamisen volyymit kohdistuvat selvästi uudempaan rakennuskantaan, erityisesti 1980-luvun rakennuksiin. Näille leimallisia rakentamistapoja ovat liimapuiset pilari-palkkirakenteet sekä kolminivelkehät.Raportissa esitellään em. rakentamistapojen ominaispiirteet, niissä käytetyt puiset rakennusosat tyypillisine mittoineen sekä tavanomaiset osien väliset liitostavat. Uusista puurakentamistavoista sivutaan lisäksi massiivipuulevyrakentamista (esim. CLT), koska sen käyttöä halutaan tällä hetkellä lisätä kerrostalotuotannossa, jolloin rakennusosien purettavuus ja uudelleenkäytettävyys olisi hyvä ratkaista jo ennen järjestelmien laajamittaista käyttöönottoa.Selvityksessä arvioidaan puisten rakennusosien välisten liitosten purettavuutta ja purkamisen tuottamien rakennusosien ja puumateriaalin ominaisuuksia uusiin rakennusosiin ja neitseelliseen puutavaraan verrattuna. Lisäksi esitetään tiivistelmä rakentamista koskevien määräysten muuttumisesta, sillä normien kiristykset paitsi selittävät muutoksia rakentamistavoissa, myös asettavat reunaehtoja vanhojen rakennusosien käyttömahdollisuuksille. Alkuperäiseen rakennukseen verrattuna rakennusosien uudelleenkäyttö edellyttääkin usein muutoksia rakenteisiin tai rakennejärjestelmään, esimerkiksi eristyksen lisäämistä, jännevälin lyhentämistä tai palkiston tihentämistä.Kaikista puurakenteista on saatavissa uudelleenkäytettäviä puuosia, mutta toiset rakennejärjestelmät soveltuvat silti uudelleenkäyttöön toisia paremmin. Uudelleenkäytön liiketoimintaedellytyksiä loisi erityisesti lainsäädännön selkiyttäminen uudelleenkäytettävien rakennusosien suhteen sekä lajittelu-, laatu- ja lujuusluokitusten luominen.

Kirjoittaja on Lääketieteellisen Mykologian Seuran hallituksen jäsen Suomessakin laajasti käytetty sisätilojen homesaneeraus tuote aiheutti keuhkovamma-epidemian, kun sitä käytettiin ilmankostuttimien puhtaanapitoon

Tutkimustyö tehtiin seuraaville hankkeille saadulla tuella: TEKES /Terveellinen Rakennus; Työsuojelurahasto tsr 112134 /Bioreaktiiviset toksiinit ja kemikaalit työtiloissa Sisäilmaa on jokaisen tilankäyttäjän pakko hengittää, joten toistettaville, terveyshaitan arviointiin soveltuville näytteenkeruumenetelmille sisäilmahaittaiseksi epäillyn rakennuksen ilmasta tai rakenteista on suuri tarve. Tässä työssä esitellään kolme uutta tekniikkaa, joita voidaan hyödyntää sisäilmahaittojen tunnistuksessa ja päästölähteiden paikantamisessa: 1. sisäilman vesihöyryn tiivisteen toksisuuden mittaus; 2. epäorgaanisten sulfidien (mm. rikkivety) muodostuksen tunnistaminen rakenteissa; 3. koneellisen ilmanvaihdon epäpuhtaus-kuorman arviointi tulo- ja poistoilmakoneiden suodattimista solutoksikologisin menetelmin.

Rakennusten purkaminen keskittyy Suomessa kasvukeskuksiin: sitä enemmän puretaan mitä enemmän rakennetaankin. Suurin osa 2000-luvulla purettujen betonirakennusten neliömetreistä on peräisin teollisuus- ja varastohalleista sekä liike- ja toimistorakennuksista. Asuinkerrostalojen purkaminen on toistaiseksi ollut vähäistä. On kuitenkin todennäköistä, että betonirakennusten purkaminen vain lisääntyy tulevaisuudessa. Betonirakentamisen volyymistä johtuen pienikin kasvu betonirakennusten purkamisessa lisää betonijätteen määrää ja prosenttiosuutta huomattavasti. EU:n jätedirektiivi vuodelta 2008, jonka mukaiseksi Suomen jätelakia muutettiin 2011, määrittelee, että kokonaisten tuotteiden valmistelu uudelleenkäyttöön on asetettava murskaavan materiaalikierrätyksen edelle. Vaikka useimpia elementtijärjestelmiä ei ole erityisesti suunniteltu elementtien ehjänä purkamista ja uudelleenkäyttöä silmälläpitäen, on erilaisissa koehankkeissa saatu siitä myös positiivisia kokemuksia. Suomen varsin nuoresta rakennuskannasta huolimatta siinä esiintyy huomattavasti korjaustarvetta. Tällaisten säälle alttiina olleiden rakenteiden uudelleenkäyttö on aina selvitettävä tapauskohtaisesti. Sellaisenaan niillä ei ole mahdollista saavuttaa nykyisin yleisesti vaadittavaa vähintään 50 vuoden käyttöikää. Sen sijaan rakennusten sisäolosuhteissa olevat rungot ovat yleensä moitteettomassa kunnossa. Rakennusten sisäilmaongelmat ovat jo pitkään olleet yksi merkittävä korjaustarvetta ja usein myös rakennusten purkamiseen johtava tekijä. Sisäilmaongelmat ovat hyvin tyypillisesti paikallisia ja ne syntyvät usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Rakenneosien uudelleenkäytön kannalta huomionarvoista on, että sisäilmailmaongelmaisissakin rakennuksissa on yleensä lukuisia rakenneosia, joissa ei ole minkäänlaisia kosteus- tai mikrobivaurioita. Rakenneosien uudelleenkäyttöön vaikuttaa merkittävästi rakennuksen ja sen materiaalien ikä, rakennuksen käyttötarkoitus ja rasitus, jolle rakenteet ovat altistuneet sekä uusi käyttötarkoitus. Suurin uudelleenkäyttöpotentiaali on sellaisilla betonielementeillä, jotka voidaan irrottaa ja uudelleen asentaa helposti. Uudelleenkäyttöä suunniteltaessa pitää ottaa huomioon, että betonirakenteet, jotka on alun perin suunniteltu sisäympäristöön, eivät saa altistua uudessa käyttötarkoituksessa alkuperäistä ankarammalle rasitukselle. Runkorakenteiden merkittävin vaurioitumisriski on purkamisen ja kuljettamisen sekä muun käsittelyn aikana. Erityisesti aukollisten elementtien purkamisessa vaurioitumisriski on suuri. Betonielementtirakentamista ohjaavat normit ja ohjeet ovat muuttuneet useasti elementtirakentamisen alkuajoista lähtien. Kuormitukset ja rakenteiden kapasiteetit on tarkistettava aina tapauskohtaisesti ja tarvittaessa suunniteltava rakenteiden vahvistukset. Nykyiset lämmöneristysmääräykset edellyttävät myös lisälämmöneristystä vanhoihin ulkoseinäelementteihin. Pilari-palkkirunkoisen hallin hiilijalanjälkitarkastelut puoltavat hallin rungon uudelleenkäyttöä, sillä merkittävimmän hiilidioksidipäästöt syntyvät betonielementtien valmistamisesta. Elementtien kuljettamisen päästöt ovat vähäisiä verrattuna elementin valmistukseen, mutta ne on otettava huomioon hallin uudelleenkäytön hiilijalanjälkitarkasteluissa.

Esiselvityksen rahoittaja: Kiinteistöalan koulutussäätiö Kiinko 2012

publishedVersion

Porin varsin tasainen maasto synnytti tarpeen rakentaa viemäreitä jo 1890-luvulla. Vettä sen sijaan riitti sekä Kokemäenjoessa että kaivoissa ja näin vesilaitos aloitti toimintansa vasta 1930-luvulla. Vesilaitos otti ensin raakavetensä Kokemäenjoesta, ja pohjavettä ryhdyttiin ottamaan lisävedeksi Vähäraumalta vuonna 1949. Kokemäenjoen veden laatu heikkeni kuitenkin uhkaavasti. Vuonna 1977 otettiin käyttöön Harjakankaan tekopohjavesilaitos. Laitosta on kehitetty jatkuvasti ja se on saatu erittäin toimintavarmaksi. Jätevesien puhdistus on kehittynyt ja keskittynyt asteittain Luotsinmäelle samalla kun pienpuhdistamot ovat vähentyneet. Tulevaisuuden haasteita ovat mm. ikääntyvät verkostot, kaupunkitulvat ja mahdollisesti laajeneva toiminta-alue. Teos kuvaa vesihuollon kehitystä ja keskeistä merkitystä Porin seudun ympäristönsuojelussa. Yli 500-sivuinen Näkymätönt Porrii sisältää viemärilaitoksen ja vesilaitoksen kehittymisen vaiheet 1800-luvulta lähtien nykypäivään. Kirja sisältää paljon vanhaa kuvamateriaalia. Kirja on tehty Tampereen Yliopiston, Tampereen Teknillisen Yliopiston ja Porin Yliopistokeskuksen (siellä Turun Yliopiston maisemantutkimuksen ja kulttuurituotannon yksikkö) yhteisprojektina. Kirjoittajat olivat fil.tri Petri Juuti, tekn.tri Tapio Katko, fil.lis. Sami Louekari ja tekn.tri Riikka Rajala. Kirjaa on mahdollista ostaa hintaan 29 € Satakunnan museosta, puh. 621 1063.

publishedVersion

publishedVersion

publishedVersion

publishedVersion

Sata vuotta sitten Helsingin rannikkovedet olivat pahasti saastuneita ja Töölönlahti lähes kuollut. Kaupunkilaisten ja teollisuuden jätevedet olivat pilanneet rannat käyttökelvottomiksi. Työ Itämeren pelastamiseksi käynnistyi, kun Helsingin ensimmäinen jätevedenpuhdistamo perustettiin Töölönlahden kupeeseen Alppilaan 1910. Sadassa vuodessa jätevedenpuhdistus on kehittynyt yhdessä kaupungin kanssa. Tänä päivänä yli miljoonan ihmisen jätevedet puhdistetaan tehokkaasti ja huomaamattomasti Viikinmäen kallioiden suojissa. Helsingin seudun jätevesien kuormitus Itämereen on nykyisin alhaisemmalla tasolla kuin se oli kertaakaan menneellä vuosisadalla. Hyvät puhdistustulokset ovat kohentaneet merkittävästi Helsingin edustan merialueiden kuntoa. Itämeri on elävä ja rakas osa pienen metropolimme arkea. Historian tutkija, FT, dosentti Petri Juuti, tekniikan tohtori Riikka Rajala ja TkT, dosentti Tapio Katko tekevät matkan vesiensuojelun vuosisataan Helsingissä. Tarinat, dokumentit ja valokuvat tekevät jätevedenpuhdistuksesta osan näkyvää kaupunkihistoriaa.