Search

publishedVersion

publishedVersion

publishedVersion

Arvio teoksesta Räsänen, Tuomas & Nora Schuurman toim. Kanssakulkijat. Monilajisten kohtaamisten jäljillä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2020. 402 s. ISBN 978-951-858-225-3. publishedVersion Non

publishedVersion

publishedVersion

The present paper is based on thematic interviews that were used to study the views of seven urban planning professionals, particularly about the appropriateness of urban wood building, the means of adapting buildings to urban environment, and the relation between wood buildings and their surroundings. The interviews took place during the period 2019–2020. Cities, consisting of individual buildings and entire housing areas, have an important role in facilitating wooden infill construction. Contemporary wood construction is based on industrial wood products different from traditional materials. Furthermore, height in residential construction has increased. The interviews suggest three primary cases: wood buildings that contrast with surrounding buildings, wood buildings consistent with their environment, and entire areas with characteristic new wooden construction. Wooden facades are particularly important in urban wood building. Regarding wooden facades, the results were compared with research literature about wooden facades. publishedVersion

publishedVersion

publishedVersion

Asukas- ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vaatii tuekseen laajempaa ymmärrystä asumisen arjesta ja asukkaiden kokemuksista, joista tulisi suodattaa suunnittelulle hyödyllistä tietoa. Artikkelissa vastataan haasteeseen tarkastelemalla asukkaiden näkemyksiä asumisen koetuista laatutekijöistä. Tarkastelu perustuu tarjoumateoriaan, jota sovellettiin osallistavaa valokuvamenetelmää hyödyntävien fokusryhmähaastattelujen analyysissa. Tulokset nostavat esiin sellaisia houkuttelevan asumisen aineksia, joita on käsitelty vähän tutkimuskirjallisuudessa. Jotta tulokset palvelisivat mahdollisimman hyvin asukas- ja käyttäjäkeskeisen suunnittelun tiedontarpeita, on niitä reflektoitu erityisesti tästä näkökulmasta., The article examines the ingredients of attractive housing and perceived quality factors from the dweller’s perspective. It produces detailed and qualitative understanding of the everyday experiences of dwellers. The explorative and participatory approach is based on the theory of affordances, which was applied in the analysis of focus group interviews guided by participant-produced photographs. The results reveal some desirable dwelling features which remain largely uncovered in the research literature. In the article these results are discussed also from the user-centered design perspective, contributing not only to housing research but also to the field of housing design.

publishedVersion

This paper investigates the landscape of the north-eastern outskirts of Madrid, in the area where it links to the historical axis of the Camino de Aragón, today calle de Alcalá, from its historical configuration to its present reality. To this end, we analyse the transformation of the landscape identity of a route that condenses a distinct architectural type of Madrid, the country state, which, located between vast cereal fields, was progressively absorbed by a growing city. The purpose of this investigation is twofold: on the one hand, it aims to highlight the underresearched Quinta de los Molinos as a crucial part of the urban sequence. In addition, the study attempts to elucidate how a traditional typology has adapted to a new use, its insertion into a transformed urban fabric and its role in the future of the city. acceptedVersion

publishedVersion

acceptedVersion

acceptedVersion

Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen vahva megatrendi, joka liitetään ilmiönä useimmiten suurkaupunkeihin. Helposti unohtuu urbanisaation hennompi prosessi, joka muokkaa pienempiä kaupunkeja ja yhdyskuntia sekä näitä ympäröivää maaseutua. Vaikka tämän tyyppinen muutos ei ole määrällisesti tarkasteltuna yhtä kiinnostava, se avaa tärkeitä näkökulmia yhdyskuntien laadulliseen muutokseen ja sen hallintaan. Maahanmuutto, digitalisaatio ja biotalous ovat esimerkkejä vahvistuvista muutosajureista. Ne tulevat muokkaamaan kaupunkielämää, -taloutta, -tilaa ja -rakennetta tavoilla, joita tunnemme toistaiseksi huonosti. On myös mahdollista, että keskittyminen suurille kaupunkiseuduille laukaisee vastaliikkeen, jossa arvostetaan puhtautta, hiljaisuutta ja turvallisuutta. Tällaisia laatuja haetaan yleensä pienemmistä yhdyskunnista. Jotta pienille ja keskisuurille kaupungeille löydetään niille ominaiset kehittämisperiaatteet, tarvitaan ”urbanismin” käsitteen laajentamista. Tutkimuksen kohdealueena on Etelä-Pohjanmaa, jonka kaupunkikehittämistä tarkastellaan tästä näkökulmasta., Urbanisation is a strong megatrend that is usually connected to big cities. This trend easily overshadows the more subtle side of urbanisation that shapes small towns and cities. Although small-scale urban transformation is not the primary issue in research agendas, it opens up important aspects into the qualitative change of urban communities. Immigration, digitalization, and bio-economy are popular examples of the drivers for urban transformation. They will change urban life, economy, space and structures in ways we are not very well aware. It is also possible that strong urban growth triggers a counter movement with aspirations to secure, clean and quiet urban settings. Usually these kinds of qualities are sought after in smaller urban communities. For being able to create specific development principles for small and middle-sized towns and cities, we need to redefine the concept of “urbanism”. The target area of our study is the South-Ostrobothnia region in Finland and its urban development.

Rakentamisen lainsäädännön uudistuksessa valmistellaan siirtymistä nykyistä vähähiilisempään rakentamiseen. Vähähiilisyys tulee tulevaisuudessa huomioida rakennuksen koko elinkaaressa eli uudisrakentamisessa, korjausrakentamisessa ja rakennuksen purkamisessa. Elinkaaren vaiheet kietoutuvat toisiinsa, kun toistensa vaihtoehtoina tarkastellaan olemassa olevien rakennusten korjaamista ja purkavaa uudisrakentamista. Tässä raportissa kootaan tietoa rakennusten korjaamisen ja kehittämisen hiilijalanjälki- ja elinkaarikustannusvaikutuksista purkavan uudisrakentamisen vaikutuksiin verrattuna. Tarkastelu on rajattu pääasiassa yksittäisen rakennuksen tasolle. Hiilijalanjälkivaikutuksista on kerätty olemassa olevaa tutkimustietoa Suomesta ja maista, joissa on Suomea vastaavat ilmasto-olosuhteet. Tietojen puutteita täydennetään uusin, hiilijalanjälkivaikutuksia ja elinkaarikustannuksia yhdistävin laskennallisin tarkasteluin. Näiden tapaustutkimusten kohteina ovat 1950-luvun koulun peruskorjaus ja mahdollinen laajennus sekä 1970-luvun asuinkerrostalon korjaaminen ja korottaminen. Olemassa olevan rakennuksen kehittämiseen perustuvien vaihtoehtojen vaikutuksia verrataan kokonaan uusien rakennusten rakentamisen vaikutuksiin. Lisäksi on tuotettu tietoa ohjauskeinoista, joiden avulla peruskorjaamista ja purkavaa uudisrakentamista koskevaa päätöksentekoa voidaan ohjata kohti vähähiilisempiä valintoja. Tutkittujen tapausten perusteella peruskorjaaminen on purkavaa uudisrakentamista tehokkaampi keino välttää päästöjen syntymistä lähivuosikymmeninä, jotka ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen näkökulmasta. Kokonaisvaikutuksista kaupunkirakenteen tasolla tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimustietoa. Korjaamiseen kannustaminen purkamisen sijaan olisi saatettava rakentamisen vähähiilisyysohjauksen piiriin. publishedVersion

Kriiseillä on moninaisia vaikutuksia yhteiskuntaan, kuten koronaviruspandemia on viimeksi osoittanut. Rakennetun ympäristön mukautumiskyky voi auttaa ehkäisemään kriisistä seuraavien toissijaisten kriisien puhkeamista, mikä antaa arkkitehdeille tärkeän roolin kriisien ratkaisijoina. Crises have manifold effects on the society, as the Covid-19 pandemic has recently shown. However, a more resilient built environment can help prevent secondary crises from unfolding, which makes architects part of the solution. publishedVersion

En: Constelaciones. ISSN. 2340-177X. n. 9, 2021, pp 61-78 Las obras de vivienda unifamiliar construidas por Mies van der Rohe a finales de los años 20 reflejan algunas constantes en las estrategias de proyecto utilizadas en cuanto a los modos de apropiación del territorio, la composición de volúmenes o la relación del espacio doméstico con su entorno inmediato. Por otro lado, el primer proyecto realizado por Mies en 1926 para la colonia Weissenhof en Stuttgart plantea una manera de enfrentarse a los problemas del habitar colectivo y su adaptación al lugar que no se corresponde con la solución finalmente ejecutada. El artículo propone un análisis de esta primera propuesta de Siedlung desde algunas estrategias de habitación e implantación en el paisaje ensayadas en los proyectos de vivienda unifamiliar de Mies, en una relación bidireccional entre vivienda unifamiliar y colectiva que permite seguir pensando la ciudad moderna a través del material histórico de los maestros. The single-family houses built by Mies van der Rohe in the late 1920s reflect recurrent project strategies in his work in such issues as the ways of grasping the territory, the composition of volumes, and the relationship between domestic and outdoor spaces. On the other hand, the first project drawn by Mies in 1926 for the Weissenhofsiedlung in Stuttgart proposes a way of addressing the theme of collective housing and its adaptation to the site that does not coincide with the solution finally implemented. The paper proposes an analysis of this first proposal for Siedlung from some housing strategies and their relationship with the landscape that were tested in Mies' single-family housing projects. Both scales of single-family housing and collective housing relate bidirectionally in a manner that allows the rethinking of the modern city through the historic material by the masters.

publishedVersion

Our study stems from the ongoing public discourse on urbanisation, especially as it pertains to growing and declining regions. Regional development and policies reflect narratives that are based on different value judgements. The growth narrative, which justifies centralising regional policies, has gained an almost paradigmatic standing. On the other hand, the place-based narrative, presently on the rise in academic and political forums, draws attention to local geographies and institutions as development potentials for regions and municipalities of all sizes. The study looks at both of these two narratives, with a focus on the latter. We briefly analyse recent research and policy papers with an aim to find answers to our main question: What kind of conceptual means do we need to interpret and implement place-based regional strategies? On this basis, we introduce a model of multilevel socio-technical networks for dealing with regional and urban development that is complex and uneven. publishedVersion

publishedVersion Non

publishedVersion

Tämän diplomityön aiheena on Mikkelin keskussairaalan U-rakennuksen laajennus. Laajennusosaan sijoittuvat niin sanotut kuuman sairaalan toiminnot: päivystys, ensihoito, teho-osasto ja leikkausosasto. Diplomityössä esitellään suunnitelma, joka on laadittu todellisesta projektista erillisenä työnä. Suunnittelun lähtötietoina on käytetty todellisen projektin tilaohjelmaa ja muita lähtötietoja. Diplomityössä esitellään laaditut suunnitelmat ja perustellaan suunnitelmassa tehdyt ratkaisut. Suunnittelua taustoittavassa osuudessa avataan suunnittelun lähtökohtia liittyen suunnittelualueeseen, tilallisiin ja toiminnallisiin vaatimuksiin sekä tiettyihin sairaalasuunnitteluun liittyviin erityispiirteisiin. Diplomityön tavoitteena on ollut kehittää tekijän osaamista ja tietämystä liittyen rakennussuunnitteluun ja erityisesti sairaalasuunnitteluun.

This thesis explores the solutions for effective learning through Learning Environment Design. This thesis has been done as a part of the Research Project In-Learn – (Innovative Learning Infrastructure and ecosystem) Coordinated by University Properties of Finland (SYK oy) & University of Turku, Finland. The primary aim of the project is to develop a Campus for a Primary & Secondary School in the city of Pune, India. The school would be approximately for 1000 students. This thesis would be mainly focusing on the Physical and Social aspect of the Learning environment and how do they co-relate to each other. The further plan of the author is to digitalize the same and how technology can be incorporated within it so as to achieve the maximum efficiency. This thesis will also explore the possibilities to create a flexible learning environment which could be adjusted as per the needs of the user supporting the Learning Pedagogy. Co-creation is one of the major aspect which could influence the design of learning environment in various ways. Involving the user in the design process makes the design more efficient In the First place, the author would be discussing how he got involved in this project and developed interest in the Learning environment. Then he would be discussing the roles of different stakeholders in this project & the visit by Finnish delegation to India. The thesis would also describe the role of the author to act as a mediator between the Finnish & Indian counterpart. Further, this thesis would elaborate about the city of Pune & a basic urban analysis of the same. It would further describe the site & vicinity. Based on the analysis there will be a proposal for the Site. In the next chapters, this thesis would elaborate on the spatial concept of the proposed school and the outdoor learning environment. Based on the surrounding environment, it will explore the solutions to develop the school as a center of community and how the social & physical environment could co-relate with each other. Further, the study would elaborate the basic component of the school that is a Classroom. The arrangement of the classroom and a brief about pedagogy. The aim is to explore the possibilities to develop a small school environment in a large school thereby providing flexibility in the functioning of the school. The classroom would be the Private zone and then the study would further explore the semi-public building which includes the ancillary activities of the school such as Auditorium, Music room, Arts room, Dining, etc. which could be used by the surrounding community in the evening. This thesis would also describe the Outdoor Learning Yard including Science Yard, Arts Yard, Play Yard, Flower/Vegetables Yard, etc. which would also be a semi public area catering the school & the community. Finally, this thesis would propose the relevant solution for the campus development of the school in Pune and a brief about how the author would further continue with this project, hoping it becomes reality in the near future.

In comprehensive-school stage of life, pupils need to be prepared, basically, knowledge and social integration for life later on. Pedagogy of imparting knowledge have long history of reforming, nowadays, study program have being gradually blurred distinction between subjects in early comprehensive school. There would no longer be subjects, instead, pupils are getting flexible personalized learning from classroom to social environment . Next step, which is conducted later but simultaneously and in parallel, confguration of study space between groups and agegroups have also being blurred and opening towards community sharing. That reformation could facilitate integration between pupils and social contexts, rather than restrain specifc activities in specifc age-groups. Based on that idea, Multipurpose Building – Sammontalo is a part of a project to modernize the social service network in western part of Lappeenranta city. That also aims to foster the dynamic relationship between school community and wider society. The thesis targets to bring a thoughtful solution for Sammontalo and its surrounding urban planning. By discussing how to organize confguration of physical learning environment, the thesis are explaining the space design of building. In addition, the thesis will also discuss how to improve identity of central zone and enhance social interaction through future urban fabric design. Lappeenranta is also committed to promoting sustainable development by improving the environmental impacts of its operations. Therefore, besides following purely architecture targets, energy saving are also put under consideration in the project by studying low-carbon emission material and life-cycle power supply for the building. Above all, the ultimate goal of Sammontalo is a sustainable project from building to urban design which has to guarantee a sustainable development of central zone of western Lappeenranta

Vammaisten asuminen Suomessa on ollut kuluneella vuosikymmenellä muutoksessa. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia käsittelevän sopimuksen voimaanastuminen vuonna 2016 on lisännyt liikkumisesteisten ja kehitysvammaisten itsemääräämisoikeutta, ja valtakunnallinen KEHAS-kehityshanke taas määritti tavoitteekseen kehitysvammaisten laitosasumisen alasajon vuoteen 2020 mennessä. Tämä on luonut myös palveluntarjoajille tarpeen kehittää uusia, tavanomaisiin asuinympäristöihin integroituja asumisratkaisuja perinteisen laitosmaisen asumisen rinnalle. Tässä diplomityössä tarkastellaan erilaisia tapoja toteuttaa vammaisten asumispalveluja, sekä määritellään niihin liittyviin tiloihin kohdistuvia tarkempia esteettömyys- ja käytettävyysvaatimuksia mitoituksesta varustelutasoon. Työ koostuu kahdesta osasta: Erityisasumista käsittelevästä teoriaosuudesta sekä tilaohjeesta, jonka tarkoitus on toimia apuvälineenä vammaisten asuinkohdetta palveluntarjoajaa varten suunnittelevalle arkkitehdille. Työn painopiste on tilaohjeessa, joka muodostuu erilaisia asumisratkaisuja erittelevästä osasta sekä kohteen yleisiä tiloja ja asuntoja kuvaavista osioista. Ohjeistuksen taustoja ja tavoitteita on avattu tilaohjeen oheen kirjatuin tarkentavin kommentein. Lisäksi työ sisältää ohjeistuksen pohjalta tehdyn ryhmäkodin esimerkkisuunnitelman, jota on käytetty myös havainnollistamaan eri tilojen ominaisuuksia osana tilaohjetta. Diplomityö on tehty yhteistyössä vammaisten asumispalveluja tarjoavan toimeksiantajan kanssa. Työn keskeisen sisällön muodostava tilaohje on koostettu heille tilaustyönä tulevien kohteiden suunnittelun lähtökohdaksi. Johtuen tilaohjeen sisältämistä liikesalaisuuksista sen julkistettavasta versiosta on jouduttu poistamaan osia, muun muassa toimeksiantajan nimi ja muut tiedot.

Owing to Martin Heidegger’s accounts of our everyday experiences—whereas we fluidly encounter entities in a number of hitch-free activities—our primary way of understanding hardly becomes an issue for us. Here, we always already have an implicit understanding of a meaning-giving context that we are unreflectively immersed in, namely “the world”, whereby entities are inconspicuously understood to make sense in a certain way. In other words, since we are unreflectively “thrown into” the world, thereby presupposing (so feeling familiar with) what entities are in terms of their significance in our concern, the way we can be always fluidly familiar with them becomes possible, so to speak, by keeping ourselves estranged from them. In this sense, the more it is familiar to us in our everyday experience, the more we overlook it. The most ordinary things, thus, possibly have the most extra-ordinary background as it has been the least observed while it is always already implicitly understood by us. This thesis, by applying this interpretation of what lies behind the ordinary to the context of architecture, postulates that if such overlooked side of architecture in our everyday experience can be illuminated, we may have a chance to re-encounter the ordinary kind of architecture in an extra-ordinary sense: With that in mind, this thesis aims to explore notion of ambiguity in architectural design in terms of its capacity to allow us to re-discover the ordinary. The methods of study take a form of hermeneutic circle, moving back and forth between illustrating few architectural works that supposedly embody ambiguity and examining notion of ambiguity in general by incorporating a case study with Jacques Tati’s films, grounded in some thoughts of Martin Heidegger. The evidence for study is thereby composed of interpretations of few architectural works and Tati’s films, reflected against Heidegger’s phenomenological analysis of our everyday experience. The study of ambiguity results in an overview of how phenomenological interpretations of ambiguity in architecture allow us to re-discover the ordinary in architecture, where a certain kind of ambiguity is found to play a crucial role in illuminating the background of our everyday experience, shedding light on what inconspicuously lies in our implicit understanding of the world. This result argues that the particular kind of ambiguity can be a means of leading us to concern architecture in terms of its way of being while we at the same time concern it in terms of what it usually is. The thesis also explores notion of ambiguity in the context of architectural theory in general, by reinterpreting Robert Venturi’s view of it; here, the thesis aims to examine his articulation of ambiguity not only in terms of the basis of form/matter dichotomy (i.e. theoretical understanding alone) but in the sense of both pre-theoretical (implicit) and theoretical understanding. This study of ambiguity results in differentiating ambiguity into the three modes in terms of what kind of understanding the source of ambiguity is based on (pre-theoretical understanding alone, both pre-theoretical and theoretical understanding, or theoretical understanding alone). Thus, the thesis argues ambiguity in terms of its possibility to illuminate what grounds our ways of understanding the reality.

Algorithms are ordered sequences of instructions or procedures to solve a defined problem or to explore possible solutions to an open-ended problem. In the field of digital building design, algorithms refer to enhancing, automating and reinventing digital design workflows with procedures created using programming languages or visual programming interfaces. This thesis is an assessment of the potential of algorithmic design in the context of early-stage architectural design of residential development projects done in a BIM environment. The research consists of two main parts: a literary review to explain the evolution of digital design towards algorithmic modeling and BIM, and the underlying concepts behind the subject; and a case study commissioned by the Finnish subsidiary of the multinational housing developer Bonava Group. In the study two generalized design algorithms were created to streamline and enhance the digital drafting process of a large residential project. The case study revealed that algorithmic design has lots of potential applications in architectural BIM efforts. However, the promise of visual programming to bring the creation of algorithms available to the ordinary designer does not materialize. Specific expertise is required to efficiently benefit from design algorithms, but availability of formal training on the subject is scarce. The immaturity of available software tools makes it hard to create concise design algorithms whose continued functionality is guaranteed. Algorithmic design currently offers promising possibilities to early adopters, and with further development ongoing, it has immense potential to become an inseparable part of an architect’s digital toolset in the near future. Algoritmit ovat tietyssä järjestyksessä suoritettavien ohjeiden tai toimintojen sarjoja. Niillä pyritään ratkaisemaan ennalta määriteltyjä ongelmia tai etsimään ratkaisuvaihtoehtoja avoimiin kysymyksiin. Digitaalisessa rakennussuunnittelussa algoritmeilla tarkoitetaan olemassaolevien työskentelytapojen parantelua ja automatisointia sekä uusien kehittämistä hyödyntämällä tietokoneohjelmointia joko tekstipohjaisia ohjelmointikieliä tai graafisia ohjelmointiympäristöjä käyttäen. Tässä työssä arvioidaan algoritmiavusteisen suunnittelun käyttökelpoisuutta tietomallintamalla tehtävässä asuntokohteiden ehdotussuunnittelussa. Tutkimus koostuu kahdesta pääosasta. Ensimmäisenä on kirjallisuuskatsaus, jossa käydään läpi periaatteet aiheen taustalla sekä digitaalisen rakennussuunnittelun kehityskaari kohti algoritmiavusteisuutta ja tietomallintamista. Toinen osa on Bonava Suomi Oy:n tilaama tapaustutkimus, jossa kehitettiin kaksi suunnittelualgoritmia avustamaan suuren asuntorakennuskohteen luonnostelussa. Tapaustutkimuksen perusteella algoritmiavusteisella suunnittelulla on paljon potentiaalisia käyttökohteita arkkitehtisuunnittelun tietomallinnuksessa. Graafisten ohjelmointiympäristöjen lupaus algoritmien kehittämisen tulosta keskivertosuunnittelijan saataville ei kuitenkaan toteudu. Erikoisosaaminen on tarpeen algoritmiavusteisessa suunnittelussa, mutta koulutusta ei juurikaan ole tarjolla. Nykyisillä ohjelmistoilla on haastavaa aikaansaada tiiviitä ja yleispäteviä algoritmeja, joiden jatkuva toiminta olisi taattua. Algoritmiavusteisuudesta on kuitenkin tälläkin hetkellä huomattavaa hyötyä varhaisille omaksujille, ja jatkuvan kehitystyön ansiosta sillä on suuri potentiaali tulla erottamattomaksi osaksi suunnittelijoiden digitaalista työkalupakkia lähitulevaisuudessa.

Tämä diplomityö esittelee suunnitelman pohjautuen Lappeenrannan kaupungin ja seurakuntayhtymän yhteistyössä järjestämään suppeaan yleiseen ideakilpailuun Lappeenrannan raatihuoneen korttelin suunnittelusta. Kilpailu käytiin aikavälillä 18.6.-8.10.2018 ja sillä haettiin ideoita korttelialueen kehittämis- ja täydennysrakentamismahdollisuuksiin. Tavoitteena oli alueen kaupunkikuvallinen kehittäminen ja historiallisen korttelin erityispiirteisiin soveltuvan ratkaisun löytäminen, jotka yhdessä tukisivat tiiviimmän ja eloisamman kaupunkirakenteen muodostumista. Kilpailu järjestettiin Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukaisena kilpailuna. Osallistuin ehdotuksella kilpailuun. Diplomityöni pääpaino on suunnitelmallisessa osuudessa, jossa esittelen suunnitteluprosessin ja kilpailuehdotusta varten laaditut suunnitelmat. Suunnitelmallisen osuuden lähtötiedoksi kuvaan kilpailualueen kehityksen historiasta nykyhetkeen. Suunnittelualueesta esitellään historiallinen rakennuskanta, joka on olennaisesti ohjannut suunnittelua. Lisäksi esitellään arkkitehtuurikilpailun keskeiset ohjeet ja tavoitteet. Diplomityöni tavoitteena on kehittää ja syventää ymmärrystäni rakennussuunnittelusta historiallisia erityispiirteitä omaavaan kaupunkiympäristöön.

Participatory urban planning has been struggling with a fundamental issue in urban planning: power structures. Although the efforts for new participatory processes and methods in urban planning have reduced the imbalances in the power structures of this field, yet the participation itself is questioned for not being inclusive of marginalized people and minorities. This research aimed to find a new participatory method and impact on the power structures in urban planning toward being more inclusive. Therefore, I reviewed power theory of Michel Foucault to understand the power networks in the society and especially about immigrants as my target group, I looked at theatrical methods of Augusto Boal as a successful method in challenging power structures and transforming society, and I also explored the participatory urban planning methods and researches to find the obstacles which cause exclusion. Then I proposed a new method that I called “theater for change” as a new possibility to use theatrical methods in participatory urban planning with the specific objective of including more marginalized people in the process. To evaluate the proposed method, I did three experimental workshops in the Hervanta neighborhood of Tampere city with the target group of immigrants. In the end, I analysed the workshops’ outcomes and the method I used based on the power theory of Foucault. The result shows that benefiting from theater in urban planning improves participants’ imagination, activates the bodies as a tool for communication, encourages people to transform the reality of urban spaces in their surroundings and disturbs the power imbalances in urban planning. This method introduces itself as a form of resistance by challenging the disciplines and norms in traditional urban planning methods and by liberating the bodies from subjectivity and submission. However, the findings indicate that this process more than its objectives effects on the democratisation of the research and transformation of researcher and participants. Keywords: Participatory urban planning, Theatrical methods, Marginalized people, Theatre in urban planning, Power relations, Social justice

The thesis is a plan of residential block to suburb Meri-Rastila. The capital area of Finland is experiencing a major flow of migration also resulting as increase in number of families with children. Mega trends steer builders towards production of small apartments, but also families are in need of residences. The main focus of the residential block is in child-friendly outdoor spaces since children spend a great amount of their time outdoors. Child-friendliness is examined based on Melukylä-model by Marketta Kyttä and based on my own experiences. In forming the outdoor spaces I have applied Camillo Sitte’s views on urban space. Central elements of the residential block design are alternative school routes and highlighting the variation in level of privacy concerning squares and outdoor spaces. The block constitutes of four subblocks, which are sliced by semi-public paths. The school in the adjacent plot and children on their school way to school need safe and interesting places to stay, since the main street in Meri-Rastila is busy and children cross it in hurry and often without consideration of the vehicles. The plan was initiated in the context of Asuntoreformi Helsinki Asuminen 2020 competition, which was launched in autumn 2018 and ended in spring 2019. The competition’s goal was to find new kind of residential building, which would differentiate from the current ways of building, but would nevertheless fit into the surrounding urban area. The competition gave general framework for this thesis but, however, I emphasised my own perspective Diplomityö on lapsilähtöinen asuinkorttelisuunnitelma Meri-Rastilan esikaupunkiin. Pääkaupunkiseudulle kohdistuu suuri muuttoliike, joka näkyy Helsingissä myös lapsiperheiden määrän kasvuna. Megatrendit ohjaavat pienten asuntojen valmistamiseen, mutta myös perheelliset tarvitsevat asuntoja. Korttelisuunnitelman pääpaino on lapsiystävällisissä ulkotiloissa, sillä lapset viettävät paljon ajastaan ulkona. Lapsilähtöisyyttä käsitellään Marketta Kytän Melukylä-mallin pohjalta ja omiin kokemuksiin ja havaintoihin perustuen. Ulkotilojen muodostamisessa olen soveltanut Camillo Sitten näkemyksiä kaupunkitilasta. Korttelisuunnitelman keskeiset kohdat ovat vaihtoehtoisten koulureittien suunnittelu sekä aukiotilojen ja ulkotilojen yksityisyysasteiden rajan esiin tuominen. Kortteli koostuu neljästä osakorttelista, joita halkovat puolijulkiset reitit. Viereisen tontin koulu ja koulureitillään kulkevat lapset tarvitsevat turvallisia ja kiinnostavia oleskelupaikkoja, sillä Meri-Rastilan tie on vilkasliikenteinen ja lapset ylittävät sen kiireellä ja autoja varomatta. Suunnitelma sai alkunsa Asuntoreformi Helsinki Asuminen 2020 -kilpailusta, joka järjestettiin syksyllä 2018 ja ratkesi keväällä 2019. Kilpailussa haettiin uudenlaista asuinrakentamista, joka poikkeaa nykyisestä, mutta kuitenkin sopii kaupunkikuvaan. Kilpailusta on sovellettu yleisimmät suuntaviivat diplomityölle, mutta kuitenkin omaa näkökulmaa painottaen.

The constant growth of our cities is a complex process which calls numerous challenges to urban planners, architects, city officials, businesses, local communities, and even ordinary people. One of these tasks is the future of former industrial and port zones which have lost their function and significance. This thesis aims to explore the potential of one of such sites in St. Petersburg, Russia - a historic harbor of the 18th century and the surrounding area, and in this context tries to rethink the role of water in city’s life, somehow diminished at the moment. The goal is to propose a development strategy and a design which will breathe a new life into that part of the city and integrate naturally with the urban environment. This work starts with the general information about St. Petersburg, opinions of its residents, and historical background of the harbor, proceeds to the site analysis and, finally, introduces a master plan proposal for Galernaya harbor. Redevelopment of such a large scale is a long process which includes research and analysis, devising a development strategy, mobilization of local actors, planning phase, urban design, etc. This thesis does not aim to ultimately cover all of these aspects and present an overall and complete solution but rather to demonstrate various opportunities that Galernaya harbor provides.

Diplomityö tarkastelee asumisen ajankohtaisista teemoja. Se on suunnitelmatyö, joka perustuu Asuntoreformi Helsinki - Asuminen 2020 -kilpailuehdotukseen. Työn lähtökohta on yhteisöllisyys eri tasoilla sekä uudenlaisten asumisratkaisujen tutkiminen ajatellen asumista laajemmin elämisenä. Missä menevät yksilön henkilökohtaisen tilan rajat, missä asunnon. Työ on tutkielma ajassa ja paikassa joustavista tiloista sekä eriluonteisista jaettavista tiloista; värinästä rajapinnassa minun-sinun-meidän. Tutkimuskysymyksenä on, miten jaetuilla tiloilla on mahdollista saavuttaa tilallista joustavuutta ja yhteisöllisyyttä. Ja toisaalta minkälaista asumisen joustavuutta yhteisöllisyys tuottaa yksittäisen asukkaan näkökulmasta.

The main topic of this master thesis is to assess how gamification techniques could be utilized within urban planning processes as a participative tool which can increase the quality of the outcome and hopefully eliminate (or at least decrease) some of the current issues of citizens engagement. The first part represents theoretical base explaining terms and methods that are later used in the practical experiment. Besides the definition of terms, the theoretical part is searching for connections between theories related to participatory urban planning and theories and design methods related to gamification. These connections are later used for implementation gaming into planning. The theoretical base is also used for creating an evaluation system for different participatory methods, which is necessary for comparing the gaming method and the traditional one and justifying its use in the planning practice. The second part is focused on the gamification experiment itself: mostly on the Ravipeli game in Vaasan Ravilaaakso (Vaasa 2018), and also on a previous gaming experiment Karjaranta (Pori 2017) an obvious inspiration for Ravipeli. There is a brief description of the areas and tasks which supposed to be addressed during the participatory gaming sessions, gaming mechanism and sessions itself. Each game is evaluated by using the same system as mentioned above. The conclusion of the thesis is focused on general evaluation and possible vision of how gamification tools in urban planning can evolve in the future.

Kaupunkien kasvu painottuu nyt täydennysrakentamiseen. Kaupungistumisesta syntyviä haasteita, kuten liikenteen ja infrastruktuurin kasvua, pyritään hallitsemaan keskittämällä rakentaminen joukkoliikenneväylien varteen, aluekeskuksiin ja keskustaan. Vaikka yksittäisten korotushankkeiden volyymi on pienempi kuin uudisrakentamisen, sillä saavutetaan monia muita etuja: Korottamisen avulla olemassa olevia rakennuksia voidaan modernisoida sekä teknisesti että kaupunkikuvallisesti, tila- tai asuntojakaumaa voidaan monipuolistaa ja saadaan lisärahoitusta kunnossapitokustannuksille. Korottamalla matala rakennus voidaan vähentää tarpeetonta purkamista ja siten vähentää uudisrakentamisen energian ja luonnonvarojen kulutusta, sekä rakennus ja kulttuurihistorian häviötä. Korottaminen ei myöskään heikennä luonnon- ja viherympäristöä tai lisää hulevesiä. Yhteiskunnallisesti hyödyllistä olisi kannustaa korotushankkeita alkuun myös aluekeskuksissa ja lähiöissä, joissa on uudistus- ja korjaustarpeita. Tässä työssä selvitetään Tampereella toteutetut korotusrakentamisen kohteet rakennuslupien perusteella ja kootaan kokemustietoa suunnitteluun vaikuttaneista tekijöistä suunnittelijoiden ja viranomaisten haastatteluilla. Alan uusin tutkimustieto yhdistetään haastatteluista saatuun kokemustietoon korotusrakentamisen arkkitehtisuunnittelun käytännölliseksi ohjeeksi. Lisäksi haastatteluiden avulla tarkastellaan, miten kaava- ja rakennuslupaprosessia voidaan kehittää korotusrakentamista kannustavaan suuntaan. Tutkimuskumppanina työssä on Tampereen kaupungin asemakaavoitus. Tampereella on toteutettu 2000-luvulla 21 korotuskohdetta, joissa on syntynyt uusia asuntoja. Suurin osa korotuksista sijaitsee keskustassa, lähiöissä on korotettu joitakin vuokratalokohteita lähinnä jakson alkupuolella. Korotuksissa on toteutettu 1 – 2 uutta kerrosta. Tuotto-odotukset ohjaavat tekemään kahden kerroksen korotuksen, vaikka yhden kerroksen korotukset sopivatkin rakennuksiin ja kaupunkikuvaan helpommin. Haastattelutiedon mukaan korotukset poikkeavat toisistaan sekä laajuuden että käytetyn rakenteen ja tekniikan osalta. Pienetkin korotushankkeet Tampereen keskustassa ovat olleet yhtiöille kannattavia ja niissä on saavutettu muitakin kuin taloudellisia etuja. Kohteita on modernisoitu ja tehty esteettömiksi. Korotusten kaupunkikuvallinen ideointi ja julkisivusommittelu on toistaiseksi ollut vaisua. Yleisimmin on toteutettu kattokerrosta muistuttavia korotusosia. Tulevaisuudessa vähintäänkin keskustakohteilta toivotaan rohkeampaa, uudistavaa otetta. Korotusten aiheuttamaan varjostukseen ennestään tiiviillä ja korkeilla keskusta-alueilla tulee jatkossa suhtautua kriittisesti. Keskustan asuntotarjontaan korotukset tuovat arvokkaan lisän, valmistumassa on mm. suuria ja kaksikerroksisia maisema-asuntoja. Kaavoitukseen toivotaan nopeutta ja sujuvuutta, toisaalta kaavahankkeiden tehokkuusodotukset nähdään ylimitoitettuina. Kokemus- ja tutkimustiedon kokoamisen avulla voidaan kannustaa ja helpottaa korotusrakentamisen suunnittelun aloittamista. Jatkotutkimuksena tulisi laatia alueellisia korotuspotentiaalitarkasteluja aluekeskuksiin ja lähiöihin, joissa on kunnostustarpeessa olevia matalien kerrostalojen kokonaisuuksia.

Opiskelija-asumiseen vaikuttavat tällä hetkellä monet muutokset. Opiskelijoiden soluasuminen on heikossa maineessa ja ympäri maata purettavien asuntojen tilalle rakennetaan kovan kysynnän vuoksi yksiöitä. Ympäristöministeriön säädösten muuttumisen myötä opiskelija-asunnot ovat vuoden 2018 alusta voineet olla entistä pienempiä. Tämä muutos vaatii pienien asuntojen suunnitelulta kauaskantoisuutta, jotta ne eivät myöhemmin kokisi samaa kohtaloa kuin soluasunnot nyt. Opiskelija-asumisen kehittämisessä vaikuttaa samanaikaisesti laajemmat muutokset kun nykyinen, entistä liikkuvampi elämäntyyli on kasvattanut tarvetta monipuolisemmalle asumistarjonnalle. Joustavuus mahdollistaa opiskelija-asumisen mukautumisen erilaisiin asumistarpeisiin- ja tilanteisiin. Sen avulla saadaan tehokasta ja monipuolista tilankäyttöä, mikä palvelee nykyhetkessä niin yksittäistä opiskelijaa, asukasryhmää kuin rakennuttajaa. Joustavuuden keinoin pystytään myös parantamaan rakennuksen sopeutumista sen elinkaarensa aikana kohtaamissa muutoksissa. Yhteisöllinen asuminen on kansallisesti ja kansainvälisesti kasvattanut jatkuvasti kiinnostusta. Opiskelija-asumisessa on valtava potentiaali yhteisölliselle asumiselle. Yhteiset tilat opiskelija-asumisen yhteydessä palvelevat niin opiskelijayhteisöä kuin lähiympäristöä. Näin myös pystytään osaltaan vastaamaan kysyntään, mitä nykyistä monipuolisempaa asumistarjontaa sekä jakamistaloutta kohtaan on. Tämä diplomityön tavoitteena oli tarjota Tampereen opiskelija-asuntosäätiölle eli TOAS:ille keinoja vastata nykyisen opiskelija-asumisen asukaslähtöisiin kehittämistarpeisiin. Tärkeimmiksi näkökulmiksi vastauksena nykytilanteen haasteisiin nousivat joustavuuden ja yhteisöllisyyden kehittäminen. Työ tuottaa ratkaisukeinoja etenkin TOAS:in tämän hetken suurinta kehityshanketta, Hippoksen aluetta varten. Diplomityössä tarkasteltiin ensin keskeisiä asukaslähtöisyyden, yhteisöllisyyden ja joustavuuden näkökulmia kirjallisuuskatsauksen muodossa. Näiden näkökulmien pohjalta kehitettiin Tampereen opiskelija-asuntosäätiölle suunnittelutyökalu. Suunnittelutyökalulla ja sen ratkaisumalleilla pyrittiin yhdistämään keskeiset näkökulmat ja tavoitteet suunnitteluprosessin vaiheisiin ja helpottamaan vuorovaikutusta opiskelija-asumishankkeen osapuolten välillä. Kaaviomainen tieto helpottaa suunnittelutyökalun käyttöä ja jatkojalostamista myöhemmissäkin TOAS:n hankeissa. Ratkaisumalleissa esiteltiin esimerkkisuunnitelmia Hippoksen tontille sovellettuna selvennykseksi suunnittelutyökalun periaatteista.

The thesis explores the field of humanitarian architecture within the context of extreme poverty through the design of a secondary school in Malawi, Africa. The role of an architect goes beyond developing the built environment of the western world. Humanitarian architecture fills the need for architects working beyond their typical unwritten borders. The introduction included here will explain the role of a humanitarian architect by expressing a common reason for designing and building in third world countries, with the values and limits of it being explored through the lens of ethics. Certain general facts about Malawi are included, regarding the realities of the existing school system and mapping and works as a definition of the current challenges that are being faced there. The site where the proposed secondary school will be located will be presented, showing the values and the unrivalled character of the place. A final, and crucial component of this thesis will focus on the design process of the school. It is a guide through the geographical background of the location and the overall concept and organization of the project. The technical issues, as a major challenge for designing in Malawi, are explored with regards to materiality, structural and construction techniques, water and sanitation, ecology, environmental and maintenance concerns. These are essential topics for development of a project located within such extreme poverty. All decisions have been made in order to reinforce the special character of the place, while considering the needs of the community and the realities of the project’s location. The final design proposal will be displayed through floor plans, sections, elevations and three-dimensional views and will defend the decisions made according to the completed analysis, with keeping in mind the rich unique aspect of the site.

Today, we as architects have a growing challenge where we must redefine architectural meaning in our heterogeneous, diverse, unrelated, yet ever-connected global society. Architecture of a muted intensity is a response directed at challenging the current conditions of our postmodern world with various concepts that together create an emotionally stimulating dialogue between space, individual, and context. The goal is to return to the basic human condition and produce architecture that is universally appealing and engaging, regardless of the background of the individual experiencing it. The postmodern world in which we live today challenges the projection of universal ideologies. As there is no consensus of values and beliefs in our world, few universally accepted truths exist. Architects often tend to rely on metaphors and symbols in their work, though within the present global situation, these are no longer valid justifications for architecture. We must today consciously refuse the projection of extra-architectural meaning onto the spaces we design and instead focus on our primal human condition as the basis for architecture. This thesis includes an overview of Swiss culture and values, which contain several themes that align with the goals of the architecture of a muted intensity. In order to accurately express the need for a shift in present architectural discourse, explorations of the concepts of responsibility and honesty, along with their relationships to architecture are required. These concepts, together with a modified definition of non-referentiality, are the preconditions for a muted intensity in architecture. The key principles exist in physical and phenomenological qualities relating to singularity, essentiality, sensation, atmosphere, and anatomy. The utilization of these elements works to enhance characteristics of the built environment that will result in a more universally engaging architecture. Architecture of a muted intensity is not a critique of the technological, economical, and ecological themes present in today’s architectural discourse, but rather a personal definition and reflection on particular themes that challenge the mundane and strive for the extraordinary.

Diplomityössä tutkitaan kytkettävien asuintilojen käyttömahdollisuuksia Asuntoreformi 2018 -kilpailun kilpailutyöstä kehitetyssä suunnitelmassa. Asuntoreformi 2018 asumisen ideakilpailussa etsittiin uusia ideoita tulevaisuuden asumisen haasteisiin, kuten uusia hallintamuotoja, yhteisöllisyyden ja jaettujen tilojen muotoja, elinkaariasumisratkaisuja ja muuntojoustavuustapoja. Kytkettäviin asuintiloihin keskittyvä diplomityö luo näihin teemoihin ja erityisesti muuntojoustavuuteen yhden ratkaisun. Työhön valittiin kilpailun kolmesta tontista Jyväskylän Kuokkalan tontti. Työn tutkimuskysymykset ovat: miten asunnon kokoa voidaan muuttaa kytkettävillä asuintiloilla ja millaisia kytkettävät asuintilat voisivat olla Kuokkalan tontilla? Työn näkökulma on käytäntöpainotteinen, mutta työ pohjautuu jo aiheesta luotuun teoriaan. Työ jakautuu kahteen osaan: teoreettisempaan taustoittavaan kirjallisuuskatsaukseen ja suunnitelmaosuuteen. Taustoittavassa osuudessa käydään lävitse, miten kytkettäviä asuintiloja on tähän mennessä tutkittu, ja miten ja millaisia kytkettäviä asuintiloja voitaisiin toteuttaa. Suunnitelma pohjautuu kahteen kytkettävillä asuintiloilla toimivaan tyyppitalokonseptiin: urbaaniin ja townhouse-konseptiin. Tyyppitaloja on tutkittu sekä toiminnallisesta, teknisestä, kaupunkikuvallisesta ja arkkitehtonisesta näkökulmasta. Diplomityö luo yhden ratkaisun Kuokkalan tontille, mutta suunnitteluperiaatteet ovat yleistettävissä laajempaakin käyttöön. Tyypillisestä asuntotuotannosta poikkeava lähestymistapa herättelee asukkaita ja rakennusalaa pohtimaan, mitä asuminen voisi olla tulevaisuudessa. Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.

Tämä diplomityö käsittelee 3D-tulostusta arkkitehtuurin näkökulmasta. 3D-tuloste voi arkkitehtuurissa toimia esimerkiksi prototyyppinä, muottina tai valmiina lopputuotteena. Työssä selvitetään, mitä etuja ja rajoituksia 3D-tulostuksella on arkkitehtuurissa, ja miten menetelmä vaikuttaa arkkitehdin työhön. 3D-tulostus, virallisemmin materiaalia lisäävä valmistus, määritellään työssä kappaleiden valmistamiseksi digitaalisesta mallista erityisellä laitteella materiaaleja yhteen liittämällä. Tietoa aiheesta on etsitty tutkimuksista ja erilaisista verkkolähteistä. Tiedon syventämiseksi tehtiin teemahaastattelu, jossa haastateltiin yhteensä kahdeksaa alan asiantuntijaa. Tutkimus oli kvalitatiivinen. 3D-tulostusta testattiin myös käytännössä tekemällä 3D-tulostuskokeilu. Kerätyn aineiston perusteella 3D-tulostus tarjoaa arkkitehdeille uudenlaista suunnittelun vapautta, edellyttäen että suunnittelija ymmärtää valmistusmenetelmän luonteen. 3D-tulostuksen suurimpana etuna arkkitehtuurin näkökulmasta voidaan pitää menetelmän mahdollistamaa muodon vapautta. Käytännössä 3D-tulostuksen nykyisessä kehitysvaiheessa ei voida kuitenkaan puhua täysin vapaasta muodosta. Menetelmän merkittäviä etuja ovat myös materiaalien räätälöintimahdollisuus sekä menetelmän mahdollistamat, aivan uudentyyppiset sovellukset arkkitehtuurissa. Suurimmat rajoitukset liittyvät sekä 3D-tulostusteknologian, että tulostusmateriaalien rajoitteisiin. Kolmas merkittävä rajoite 3D-tulostuksessa on puutteellinen suunnitteluosaaminen. Työn tulosten perusteella 3D-tulostuksessa valmistusteknologia ja -materiaali, sekä niiden suunnittelu limittyvät tiivisti yhteen arkkitehtisuunnittelun kanssa. Tiivis yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa on merkittävässä asemassa sekä yksittäisessä 3D-tulostusprojektissa, että koko alan kehityksessä. Arkkitehdeillä on mahdollisuus olla mukana kehittämässä alaa luomalla valmistusmenetelmälle uusia sovelluksia ja tuomalla esiin arkkitehtien menetelmälle asettamia odotuksia. 3D-tulostuksen mahdollisuuksien selvittämiseksi arkkitehtuurissa tarvitaan lisää tutkimusta ja innovatiivisia 3D-tulostushankkeita.

This Master’s thesis deals with the appropriate relationship of floor area and number of rooms in dwellings. The thesis has two essential issues. The first issue is whether new apartments built in Finland should be more spacious. The second issue is to find architectural concepts, which enable spacious living in various ways. In this thesis a spacious apartment is considered as an apartment which has a large floor area compared to its number of rooms. In the overview of history of housing in Finland presented in this thesis, it is noticed that the average floor area and number of rooms have increased in Finnish apartments during the entire 20th century. At the same time housing became more equal as housing conditions of the poor have improved due to modernization of dwellings. Over the past decade this development has reversed as the average size of new dwellings has decreased and housing inequality between the rich and the poor has started to increase. Finnish apartments are, on average, smaller than their Western European counterparts. The differences are the most apparent in small apartments, where in many other European countries the minimum size is more strictly regulated than in Finland. In Finland, especially the housing conditions of small households are usually more crowded than those of their European counterparts. Inequality of housing in Finland is greater than in most other European countries, since in Finland income level of the residents has a stronger connection to the size of their dwelling. Finnish residents wish to live in a more spacious apartment in all groups of residents addressed in this thesis – from the young to the old, from those who live alone to families and from those with low income to those with high income. However, spacious living is not equally essential for all residents. For instance, elderly residents and residents who live alone wish for smaller apartments than residents on average. However, no noticeable trend to wish for urban living in specifically small apartments could be noticed in this thesis. Desire for urban living is not strongly connected to the size of the resident’s dream apartment. Fulfillment of the wishes of Finnish residents is restricted especially by financial factors, factors connected to everyday living and restrictions imposed by the housing stock. In the light of statistics, it is observed that while the average size of new apartments in Finland has decreased, the cost of housing has increased. Thus, the reduced size of dwellings has not made housing more affordable. Despite of this, the average floor area per person has slowly increased in Finnish apartments in the 2010s. This is explained by diminishing average size of households. Average size of dwellings increases the older the residents are until they reach the retirement age after which it starts to decrease. Overcrowding is most common for largest households, which are typically formed by families with children. The functional benefits of spacious apartments are versatile furnishing options, large amount of storage space, practical accessibility and natural differentiation of living spaces. At their best, spacious apartments improve the spatial qualities of living. Even though living in a small apartment reducesthe carbon footprint of its residents, spacious apartments are often more flexible and adaptable to changing future needs, which supports sustainability. The site of this Master’s thesis is located in the Alppila district of the city of Helsinki, on a parking lot of the amusement park Linnanmäki. The design is an apartment building block that infills the existing city structure of the district of Alppila. The design has a spatially flexible housing concept which enables spacious living by utilising different strategies. The design demonstrates that it is possible to design an apartment building which contains spacious and spatially flexible apartments from an ordinary massing and dimensioning basis. Tämä diplomityö käsittelee asunnoille sopivaa pinta-alan ja huoneluvun suhdetta. Työssä on kaksi keskeistä tavoitetta. Ensinnäkin työssä pohditaan, tulisiko Suomessa rakentaa nykyistä tilavampia kerrostaloasuntoja. Toiseksi työssä pyritään löytämään arkkitehtonisia konsepteja, jotka mahdollistavat tilavaa asumista erilaisin tavoin. Tilavalla asunnolla tarkoitetaan tässä työssä asuntoa, jonka pinta-ala on huonelukuun nähden suuri. Asumistason historiaan keskittyvässä katsauksessa havaitaan, että asuntojen keskipinta-ala ja huoneluku ovat nousseet koko 1900-luvun ajan ja asuminen on muuttunut aiempaa tasa-arvoisemmaksi, kun vähävaraisimpien asumistaso on asuntojen modernisoitumisen myötä parantunut. 2010-luvulla kehitys on taittunut, kun uudet asunnot ovat alkaneet pienentyä ja asumisen eriarvoisuus varakkaiden ja vähävaraisten välillä jälleen lisääntyä. Suomalaiset asunnot ovat keskimäärin länsieurooppalaisia pienempiä. Erot tulevat esiin erityisesti pienasunnoissa, joiden minimikokoa on useissa Euroopan maissa rajoitettu Suomea tiukemmin. Suomessa etenkin pienet asuntokunnat asuvat ahtaammin kuin eurooppalaiset vastineensa yleensä. Asuminen on Suomessa useimpia muita Euroopan valtioita eriarvoisempaa, sillä tulotaso vaikuttaa meillä asunnon kokoon keskimääräistä voimakkaammin. Suomalaiset asukkaat toivovat nykyistä tilavampaa asuntoa kaikissa tässä työssä tarkastelluissa asukasryhmissä nuorista iäkkäisiin, yksinasujista perheisiin ja pienituloisista suurituloisiin. Kaikille tilavampi asuminen ei kuitenkaan ole yhtä oleellista. Esimerkiksi ikääntyneet ja yksinasujat toivovat keskimäärin muita pienempiä asuntoja. Asukkaiden toiveissa ei kuitenkaan tässä diplomityössä ollut erotettavissa trendiä, jossa jokin asukasryhmä toivoisi urbaania asumista erityisesti pienasunnoissa. Urbaanit asumistoiveet eivät ole vahvasti kytköksissä asukkaan unelma-asunnoltaan toivomaan kokoon. Asukkaiden toiveiden toteutumista rajoittavat etenkin taloudelliset tekijät, asumisen arkeen liittyvät käytännön syyt ja asuntokannan asettamat rajoitteet. Tilastojen valossa havaitaan, että samalla, kun uusien asuntojen keskikoko on pienentynyt, on asuminen myös kallistunut eikä asuntojen pieneneminen ole siksi mahdollistanut aiempaa edullisempaa asumista. Asumisväljyys on tästä huolimatta 2010-luvulla kasvanut, joskin aiempaa hitaammin. Tätä selittää asuntokuntien keskikoon pieneneminen. Asuntojen keskimääräinen koko kasvaa asukkaan iän karttuessa aina eläkeikään saakka. Ahtaasti asuminen on yleisintä kaikista suurimmilla asuntokunnilla, jotka ovat tyypillisesti lapsiperheitä. Tilavien asuntojen toiminnallisia etuja ovat monipuolinen kalustettavuus, säilytystilan suuri määrä, esteettömyyden helppo toteutuminen ja asumistoimintojen luonteva eriytyminen omiksi tiloikseen. Tilavat asunnot mahdollistavat parhaimmillaan myös tilallisesti laadukkaamman asumisen. Vaikka pienessä asunnossa asuminen pienentää asukkaan hiilijalanjälkeä, ovat tilavat asunnot kuitenkin usein pieniä joustavampia ja mahdollistavat kestävän kehityksen mukaisen varautumisen tulevaisuudessa muuttuviin asumistarpeisiin. Diplomityön suunnittelualue sijaitsee Helsingin Alppilassa, Linnanmäen tulevaisuudessa käytöstä poistuvalla parkkipaikalla. Suunnitelma on Alppilan olevaa kaupunkirakennetta täydentävä asuinkerrostalokortteli, jonka muunneltavat asumiskonseptit mahdollistavat tilavaa asumista erilaisilla strategioilla. Suunnitelma osoittaa, että tilavia ja muunneltavia asuntoja sisältävän asuinkerrostalon suunnittelu on mahdollista tavanomaisista massoittelu- ja mitoituslähtökohdista.

Tämä diplomityö esittää suunnitelman Selkämeren kansallispuiston luontokeskuksesta. Työn tavoitteena on suunnitella luontokeskus, jossa ekologiset tekijät ovat suunnittelutyötä ohjaavassa asemassa. Rakennuksen on tarkoitus olla mahdollisimman energiaomavarainen ja materiaalivalinnoissa asetetaan etusijalle vähiten ympäristöä kuormittavat vaihtoehdot. Luontokeskusta suunniteltaessa on myös syytä kiinnittää erityistä huomiota rakennuksen paikkaan. Kun suunnitellaan rakennusta rakentamattomaan ympäristöön, pitää sen vaikutus ympäröivään luontoon huomioida tarkoin. Rakennuksen luonne tulee valita siten että se heijastelee siihen tarkoitettua toimintoa ja on uskottava, muttei äänekäs. Luontokeskuksen sijoituspaikkana on Pamprinniemi Uudenkaupungin Pyhämaassa. Tontti on Uudenkaupungin seurakunnan omistuksessa oleva alue, joka on suurelta osin luonnonsuojelualuetta. Suunnittelualue on rantatontti, josta avautuu upea näkymä Uudenkaupungin saaristoon ja Selkämeren kansallispuistoon. Työn analyysivaiheessa tutustun Selkämeren kansallispuiston luontoon ja kulttuurihistoriaan. Näiden avulla pyrin hahmottamaan kansallispuiston kokonaisuutena, löytämään siitä välittyvän tunnelman ja siirtämään sitä osaksi rakennussuunnitelmaa. Tutustun myös luontokeskukseen toiminnallisena kokonaisuutena, ja pyrin hahmottamaan luontokeskuksen toiminnan kuvaa sekä asiakkaan että henkilökunnan näkökulmasta. Nämä lähtökohdat pyrin siirtämään suunnitelmaksi mahdollisimman hyvin palvelevasta luontokeskuksesta Selkämerelle.

Vasikkasaari on saari Helsingin Kruunuvuorenrannan edustalla, 3,5 kilometrin päässä Kauppatorilta. Vasikkasaari toimi 1940-70-luvuilla erityisesti Kallion työläisväestön eloisana ja yhteisöllisenä kesänviettopaikkana. Nykyisin saarella on jäljellä pienentynyt, mutta aktiivinen mökkiläisyhteisö. Vasikkasaari asemakaavoitettiin 2000-luvun alussa, mutta pääsaarelle ei ole kaavoituksen jälkeen rakennettu. Helsinki on aktivoitunut merellisten alueidensa kehittämisessä; 2010-luvulla useita saaria on avattu yleisölle. Vasikkasaari elää hiljaiseloa, mutta tulevaisuudessa saaren kehittäminen on todennäköistä. Diplomityössä tarkastellaan Vasikkasaaren kehittämisen mahdollisuuksia globaalien ajankohtaisten kysymysten, urbanisaation, kestävyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmista. Diplomityö jakautuu neljään osaan. Ensimmäinen osio 1. Mitä nyt? - Suomi-Helsinki-Meri käsittelee urbanisaation ilmiötä sekä Helsingin saariston ja rantojen luonnetta ja paikallista merkitystä. Osiossa 2. Miten nyt? - Kaupunkilaisten saaristo pohditaan yhteisöllisyyden merkitystä Helsingin saaristossa sekä avataan urban commons –toimintaa, sen toimivuutta ja mahdollisuuksia saariympäristössä. Kolmannessa osiossa 3. Minne nyt? – analyysi saadaan käsitys Vasikkasaaresta Helsingin yhteisöllisenä kehityskohteena saaren identiteetin, ympäristön ja nykyisten suunnitelmien tarkastelun avulla. Viimeisessä osassa 4. Tässä nyt. Sovellukset tarjotaan strategisia ideoita Vasikkasaaren sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävään kehittämiseen. Osiossa hahmotellaan visio Vasikkasaaren tulevaisuudesta nykyisen asemakaavan muuttamisen ja erilaisten saarelle sopivien toimenpiteiden ja niiden vaiheistamisen avulla. Diplomityö on tehty itsenäisenä projektina. Innoitus työhön on kuitenkin lähtenyt tekijän aiemmasta työstä Helsingin kaupungin Merellisessä yleissuunnitelmassa. Diplomityön aiheeseen ja näkemyksiin ovat vaikuttaneet myös Vasikkasaaren ajankohtainen asema saariston kehittämisessä.

Tampereen kaupungin Hervannan kirjaston tilallisuus ja toiminnallisuus ovat aikakaudelta, jolloin kokoelmat varaavat paljon tilaa suhteessa kohtaamiseen mahdollistavalle tilalle. Perinteiselle hiljaiselle kirjastotilalle on edelleenkin tilausta, mutta sen rinnalle on noussut muitakin tavoitteita ja tehtäviä. Tämän päivän länsimaista globaalia yhteiskuntaa muokkaa eniten digitalisaatio ja monikulttuurisen yhteisön kasvu. Kirjaston yhteiskunnallinen painotus on luoda tasa-arvoa edistävä julkinen tila, joka mahdollistaa eri kulttuurien välisen vuoropuhelun. Digitalisoituminen ja alati moniarvoistuvampi yhteiskunta aiheuttaa kansalaisten yksilöllistymistä ja pirstaloituneemman elämäntavan, mutta paradoksaalisesti kirjaston rooli fyysisenä kohtaamispaikkana korostuu. Yleiset kirjastot voivat olla niitä harvoja tiloja, joissa erilaiset ihmiset altistuvat toistensa arvoille ja näkemyksille. Kirjastolla on potentiaali olla niin kutsuttu matalan intensiteetin kohtaamispaikka, joka edistää julkista keskustelua ja näin ollen demokratiaa. Hervannan kirjasto on ansiokkaan arkkitehtipariskunnan, Raili ja Reima Pietilän, suunnittelema. Pariskunta loi Hervantaan 1970- ja 80-luvulla ainutlaatuisen post-modernistisen kaupunkikeskuksen, kun suomalainen arkkitehtuuri oli muutoin menettämässä näkyvyyttään ja muuttumassa universaaliksi massaksi. Hervannan kirjasto on yksi keskusakselin hienoimmista sisätiloista. Tässä työssä käsiteltävää kirjaston kehityssuunnitelmaa ohjaa merkittävästi rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo. Suunnitelmassa alkuperäiset kirjastotilat rakennuksen toisessa kerroksessa säilyvät perinteisenä hiljaisena kirjastotilana. Osa aikaisemmista ensimmäisen kerroksen toiminnoista saa väistyä, ja kerros muuntuu kansalaisten kohtaamispaikaksi. Kirjaston saavutettavuuden ja houkuttelevuuden parantamiseksi sisäänkäynti on suunnitelmassa näkyvämmällä paikalla ja erilaisiin oheistoimintoihin panostetaan. Suurimpana yksittäisenä muutoksena kirjaston kerrokset yhdistetään yhdeksi virtaavaksi tilaksi avaamalla välipohjaan aukko kupolin alle. Kerroksien välinen yhteys korostuu uusilla näyttävillä portailla. Samalla arkkitehtuurin alkuperäinen keidasidea voimistuu. Suihkulähde, palmupuut ja beduiinitelttaa muistuttava kupoli ovat Hervannan kirjaston sydän. Avainsanat: Hervannan kirjasto, kirjastorakennukset, monikulttuurisuus, Raili ja Reima Pietilä, Hervannan keskusakseli.

Päiväkotiympäristöt ovat monipuolistumassa. Oppimisen tavat ovat muuttumassa päiväkodeissa ja muutokset alkavat näkyä myös päiväkotirakennuksissa. Uusia päiväkoteja tarvitaan vastaamaan lisääntyneeseen varhaiskasvatuksen tarpeeseen etenkin kasvukeskuksissa. Vanhat päiväkodit eivät välttämättä enää sovellu tilaratkaisuiltaan uusiin varhaiskasvatusperiaatteisiin, ja niiden sisäilmaongelmat ovat erityisesti nostaneet tarpeen uusista päiväkodeista. Nykypäiväkodeilta vaaditaan joustavuutta, monikäyttöisyyttä ja yhteisöllisyyttä, mikä tulee ottaa huomioon uusien päiväkotien tilaratkaisuissa. Monipuolisella tilojen käytöllä pystytään tehostamaan tilojen käyttöastetta. Tilojen joustavuus näkyy avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääntymisenä, mikä parantaa turvallisuutta ja ympäristön hallittavuutta, kun suurempi osa päiväkodista on hahmotettavissa kerralla. Tässä työssä tutkittiin päiväkotien tilaratkaisuja tavoitteena löytää kehitysideoita päiväkotien tilojen parantamiseksi ja monipuolistamiseksi. Työssä selvitettiin, miten päiväkodit ovat muuttuneet historiasta nykypäivään. Lasten ja kasvattajien tarpeita ja toiveita päiväkodin tiloille kartoitettiin kirjallisuudesta löytyneen aineiston ja päiväkotivierailujen avulla. Päiväkotien tilaratkaisuja analysoitiin toimintojen, tilallisten pääperiaatteiden, tilahierarkian ja pohjapiirrosten typologioiden avulla. Uudet tilaratkaisut päiväkodeissa korostavat tilojen joustavuutta, muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä. Joustavien tilojen toteutustapoja kehitettiin ja muodostettiin viisi joustavuuden kategoriaa: vapaasti joustavat tilat, tilojen laajentuminen ja jakaminen, tilojen joustaminen ulkotilaan, visuaalinen tilan joustavuus ja tilaelementtien siirrettävyys. Joustavilla tiloilla mahdollistetaan varhaiskasvatuksen tavoitteet lasten liikkumisen ja leikkimisen tärkeydestä. Luonto lapsen tärkeänä kasvattajana ja kehittäjänä haluttiin tuoda päiväkotiin luontoyhteyden lisäämisenä oman vehreän sisäpihan, kattopihan ja talvipuutarhojen avulla. Joustavuuden toteutustapoja testattiin kolmen päiväkotikonseptin avulla. Suunnitelmiin sisällytettiin myös leikkiä, liikkumista ja luontoa lisääviä tilallisia keinoja. Avainsanat: päiväkoti, joustavuus, muunneltavuus, avoimuus