Search

This paper deals with the extensively documented crisis regarding present transnational education and curriculum policy and leadership practices from a curriculum theory point of view. This crisis, which the Finnish education policy analyst Pasi Sahlberg has characterized with the acronym GERM (Global Education Reform Model), “the virus that is killing education”, is considered through the lenses of two major curriculum theory paradigms, Anglo-American Curriculum and Northern European Bildung/Didaktik traditions. Bluntly stated, the Anglo-American curricular perspective reflects an (obsolete) image of natural science through behaviorist and cognitivist theories, which has led to administrative and political transformations based on the principles of accountability, standardization and privatization. In contrast, the Bildung tradition conceives of education and educational science as explicitly political rather than camouflaging politics by positioning science as neutral. This tradition of thought, however, has been experiencing an intellectual extinction in even its home ground of Germany. Astonishingly similar education policy outcomes to those that followed the Sputnik shock in the USA have also occurred following the German PISA shock of 2001. Since then, the Northern European Bildung camp has adopted accountability, standardization, and privatization as key drivers of their respective education reforms, with Finland, thus far, the solitary exception. The powerful reductionism of the current political tenet “economic thought is coterminous with rationality,” adopted by neoliberal education and curriculum policy makers, may be corroding our images of democratic society and education as a vehicle of and for democracy. This paper presents examples and implies a further need for critical reactivation of the symbolic legacy of Bildung as an educational springboard for a democratic project that would identify broader social visions and moral and political considerations beyond the instrumentality of “raising test scores” and would recognize these as essential elements of sound education policy making. Dr. Tero Henrik Autio has served as Professor of Curriculum Studies and Teacher Education at the University of Tampere, Finland and as invited International Professor of Curriculum Theory at Tallinn University, Estonia. Most recently, he has worked with the European Union to enhance PhD studies in education in post-Soviet Baltic countries. Autio has previously worked as classroom teacher in Finland specializing in math education, as a special education teacher in a child and youth psychiatric ward in Tampere University Hospital, and as a teacher educator in a vocational teacher education college in Jyväskylä, Finland. He is Vice President of the European Association for Curriculum Studies and co-chaired the Second IAACS Conference in Tampere in 2006. During his years as a student, he worked as a certified car mechanic and long distance truck driver. He loves architecture, theater, classical, pop and crossover music, interesting discussions, and curriculum theory., Journal of the American Association for the Advancement of Curriculum Studies (JAAACS), Vol 11 No 2 (2016)

”Meillä tämän pallon asuttajilla on edessämme tavattoman isoja ongelmia, voittopuolisesti negatiivisia utopioita, ilmastonmuutos, köyhyys, eroosio, hupenevat energiavarastot jne. Tylerilaistyyppinen arvioinnin kulttuuri, joka vahvasti jyllää yliopistolaitoksessakin, on näköalattomuudessaan ja todellisten globaalien haasteiden edessä hieman samaa kuin kuumetta mittaamalla yritettäisiin parantaa sairaus”, kirjoittaa professori Tero Autio suomien kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen antautumista markkinavoimille.

Presidential Address at the AAACS Meeting, April 2006, San Francisco, USA, Journal of the American Association for the Advancement of Curriculum Studies (JAAACS), Vol 3 (2007)

Tutkimus liittyy kahden kansainvälisesti merkittävimmän opetussuunnitelmatyötä ohjanneen ajattelumallin, amerikkalaisen (curriculum studies) ja saksalaisen (Didaktik), kriittiseen tarkasteluun. Näiden kahden tradition välinen tutkimuksellinen dialogi on voimakkaasti lisääntynyt kuluneen vuosikymmenen aikana, jolloin perinteisesti opetussuunnitelmatutkimusta ohjanneet kansalliset mielikuvat ja tarpeet ovat saaneet rinnalleen laajempia haasteita erityisesti ns. globaalitalouden vanavedessä. Tämän seurauksena myös koulutuksen ja opetussuunnitelman rakenteita on pyritty maailmanlaajuisesti uudistamaan taloudellista kilpailukykyä korostaen, jolloin kansallisvaltion (koulutus)poliittinen painoarvo on suhteelliseti vähentynyt. Kasvatustieteellinen tutkimus on seuraillut tätä kehitystä voittopuolisesti myötäillen. Opetussuunnitelmasta on tullut tekninen ja menetelmällinen asia, ei niinkään yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ongelmien identifiointiin ja niiden koulutuksellisiin ratkaisuihin paneutuva kysymys. Esimerkiksi käynnissä oleva perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien uudistaminen perustelee uudistusta viittauksilla globalisaation aiheuttamiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, mutta ohjeistukset latistuvat koulutyöstä irroitetun, akateemisen asiantuntijavallan tyrkyttämään psykologisen konstruktivismin ja ns. uusien oppimisnäkemysten markkinointiin arvioinnilla tiukennetun keskushallintobyrokratian tukemana. Samoin ammatillinen ja aikuiskoulutus ovat nekin sulkeneet tutkimusmielessä silmiään ja korviaan pahalta maailmalta, nekin muodikkaasti globalisaatioon vedoten, panostamalla älyllisiä resurssejaan laatujärjestelmien, muutosagenttiopettajuuden, uusien oppimisympäristöjen ja muiden varsin puhtaasti organisatoristen tai ideologisesti yksisilmäisten ratkaisujen korostamiseen. Useissa maamme yliopistoissa kasvatustieteelliseksi muotikysymykseksi noussut työelämätutkimus näyttää toimivan kuin suuria rakenteellisia ja nimenomaan työelämän radikaalien muutosten myötä koko yhteiskuntaa ja persoonallisuusihanteita heiluttavia ongelmia ei olisikaan. Esimerkiksi pitkittyvä ja uudentyyppinen rakenteellinen työttömyys, jossa työvoiman tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa, tai työelämämuutosten vaikutukset perheiden kautta kasvatuksen ja perussosialisaation epäonnistumiseen eivät ole löytäneet tietään työssäoppimisen ja ammatillisen kasvun psykologisoiviin ja "ongelmakeskeisiin" ohjelmiin. Tämäntyyppisten nykyhetken kotimaisten havaintojen motivoimana, jotka sellaisinaan eivät ole tämän tutkimuksen teemana, lähdetään rakentamaan historiaa, teoriaa ja kritiikkiä kasvatustiedettä ja opetussuunnitelmallista tutkimusta kansainvälisestikin ohjanneelle väline- ja menetelmäkeskeiselle ajattelulle, jossa mcluhanilainen "väline on viesti" voidaan hieman karrikoiden kääntää kasvatustieteessä ja opetussuunnitelmateorioissa muotoon "menetelmä on sisältö". Tämän tiedeihanteen ja tutkimusideologian jäljittämiseksi tässä tutkimuksessa tulkitaan ja kritikoidaan mm. Descartesin, Locken, Kantin, Herbartin, Weberin, Tylerin ja joidenkin nykyhetken tutkijoiden kuten Habermasin, Hessen, Dollin, Pinarin ja Latherin tekstejä. Opetussuunnitelmatutkimuksen strategisena linjauksena esitetään perusteluja intertekstuaaliselle tutkimuskäytännölle, kun perinteiset jaot kasvatusfilosofiaan, kasvatushistoriaan, kasvatuspsykologiaan tai -sosiologiaan eivät enää päde opetussuunnitelman avoimen ideologisoitumisen, opetussuunnitelmatutkimuksen kansainvälisen tason ideologis-teoreettisen terävöitymisen ja yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Tutkimuksen rivien välissä korostuu myös opettajankoulutuksen, niin yleissivistävän kuin ammatillisenkin, opetussuunnitelman merkitys paitsi opettajan aineosaamisen myös kulttuurisen, sosiaalisen ja eettisen lukutaidon edistäjänä tilanteessa, jossa vahvat mutta kasvatuksen ja koulutuksen perusluonnetta huonosti ymmärtävät ideologiset ja tutkimukselliset intressit pyrkivät määrittämään opetustyötä ja opettajan identiteettiä. Opetustyön jälkimodernia kuormittavuutta lisää entisestään valtakunnan tason koulutuspoliittisen näkemyksen puute, jolloin sisällöllisen koulutuspolitiikan harjoittaminen näyttää ainakin osaksi kutistuneen tehokkuuden vaikutelmaan tähtääviksi arviointivetoisiksi näennäisreformeiksi. This study is related to two main intellectual traditions of the curriculum field: the one draws on the Anglo-American tradition of curriculum studies, the other on the Continental European tradition of Didaktik. The main argument of the study will claim that both of these two basic models might prove insufficient in dealing with the educational challenges posed by worldwide developments in education where its structures and functions have been strongly challenged during the last two decades. These developments have become known as the "restructuring of education" movement, a kind of globalization of educational institutions in terms of economic metaphors. The argument here would be that this phenomenon is but a transformation of the use of instrumental rationality already decipherable in the authoritative closure of symbolic power deployed by the discourses of the American traditional curriculum studies, humanistically oriented German Didaktik and the nation-state bureaucracy. This background has prompted an appraisal, from both a historical and a current viewpoint, of some interrelated issues involved in instrumentalist curriculum theory, policy and practice. The emphasis will be on an intertextual endeavor to detotalize reading and writing on these topics through a fragmentation and mutual experimentation with historical, philosophical, psychological, social theory and economic interests. The ideological aim of this textual manouvre is to defend, in an indirect and tentative way, a hybrid form of curriculum discourse more sui generis, not be reduced to forms of application to any particular interests foreign to educational experience and intentionality.

PERUSOPETUKSEN UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN perusteissa monilukutaito pohjautuu laaja-alaiseen käsitykseen tekstistä. Teksti voi olla eri symbolijärjestelmissä ja niiden yhdistelmissä esimerkiksi visuaalisena, verbaalisena tai auditiivisena. Teksti voi myös ilmetä eri tavoin, muun muassa digitaalisena, painettuna tai puhuttuna. Opetussuunnitelma ei kuitenkaan tarjoa keinoja tekstien välisten merkitysten tuottamiseksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan taidekasvatukseen kehitettyä intertekstuaalista menetelmää ja sen yhteyttä mediapedagogiikkaan. Tutkimusaineistona on Helsingin yliopiston opettajaksi opiskelevien intertekstuaalisia tulkintoja kuvataiteen kytköksistä kulttuuriin. Opetuksessa kehitettyä mallia ehdotetaan sovellettavaksi monilukutaitoon ja (kuvataiteen)opetukseen. Sen avulla laaja-alaisia tekstejä voidaan tutkia avoimesti sekä tuottaa, tulkita ja luoda uusia merkityksiä taiteen, tieteen, kulttuurin, median ja oppijoiden välisessä pedagogisessa monimerkityksellisessä tilassa.

Suomalaisessa kasvatuskulttuurissa on melko tasaisin välein korostettu integroimisen ja eheyttämisen merkitystä jo yli sadan vuoden ajan. Kuluneen neljännesvuosisadan aikana ovat keskustelua virittäneet muun muassa Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet vuosilta 1994, 2004 ja 2014. Viime aikoina integrointia koskevan keskustelun keskiössä ovat olleet uusimman Opetussuunnitelman perusteet -asiakirjan (2014) lanseeraamat monialaiset oppimiskokonaisuudet, joiden toteuttajana tässä tarkastellaan kokonaisopetusta. Artikkelissa esitellään evoluutioteoreettiseen näkökulmaan perustuva oppimisympäristö. Sen tavoitteena on tuottaa opettajan ja oppilaiden välistä sekä oppilaiden keskinäistä yleissivistävää vuorovaikutusta, joka syntyy samanaikaisen oppiainejakoisen ja eri aineiden sisältöjen integroimiseen perustuvan oppimisen yhteisvaikutuksesta. Teoreettisten tarkastelujen lisäksi esitellään havaintoja, kokemuksia ja videointeihin pohjaavia litterointeja kahdesta alakoulussa suoritetusta kokonaisopetuksellisesta kokeilusta.

Opetussuunnitelmatutkimus, englanniksi Curriculum Studies, on kansainvälinen, monitieteinen pyrkimys ymmärtää kasvatus- ja koulutustodellisuuden kokonaisuutta monimutkaisena keskusteluavaruutena. Opetussuunnitelmatutkimus informoi kansallisia opetussuunnitelmauudistuksia, koulutuspoliittista suunnittelua ja päätöksentekoa, opettajien perus- ja täydennyskoulutusta sekä opettajan työn käytännöllistä ja organisatorista arkea. Tutkimussuunta laajentaa myös opettajaksi opiskelevan ymmärrystä oman opetustyön periaatteista ja omista äänettömistä sitoumuksista. Kymmenestä vertaisarvioidusta artikkelista koostuva teos rakentuu kolmesta teemasta. Ensimmäisessä kirjan teemassa, Suomalaisen opetussuunnitelma-ajattelun historiaa, luodaan kokonaiskuvaa niistä kehityskuluista, joiden kautta on edetty 2020-luvun vallitseviin kasvatuksen ideaaleihin. Saksalainen sivistys (Bildung) -traditio yhdessä angloamerikkalaisen Curriculum-tradition kanssa ovat tuottaneet aikamme suomalaista koulutusta ja opetussuunnitelma-ajattelua. Toisessa kirjan teemassa, Opettajankoulutuksen diskurssien jännitteisyys ja monipuolistaminen, puretaan dilemmoja, joissa koulutukseen kohdennetut akateemiset ja tieteelliset odotukset törmäävät opettajan työtodellisuuteen liittyviin vaatimuksiin. Opettajankoulutuksen rooli jännitteiden purkamisessa nähdään keskeisenä. Lisäksi tarkastelussa pyritään opetussuunnitelmadiskursseja monimutkaistamalla laajentamaan opetussuunnitelmaa koskevaa ymmärrystä. Kolmannessa kirjan teemassa, Opettaja opetussuunnitelman tulkitsijana ja toteuttajana, tarkastellaan koulun ja opettajan asemaa autonomian ja ulkoisen ohjauksen ristipaineessa sekä opettajaa pedagogisena johtajana ja opetussuunnitelman ideologisuutta tulkitsevana toimijana. Katse suunnataan myös vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmauudistukseen. Opetussuunnitelmatutkimus tekee näkyväksi sen, miten institutionaalinen kasvatus on sekä historiallista että poliittista; se on arvosidonnaista, jännitteistä ja jatkuvan neuvottelun kohteena olevaa. Sitä koskevissa neuvotteluissa kaikilla päätöksillä ja ratkaisuilla on seurauksensa.

From monologues to dialogue. A discussion about changing the fragmented character of the debate concerning schools to one of negotiation, in the spirit of social constructionism. The starting point for the study is the assumption that the interested parties concerning schools such as teachers, students, public servants within school administration or politics construct the idea of the school in disparate ways. It looks as if the representatives of the various interested parties perceive the school in distinctive ways or with particular emphases. Additionally, there are not many discussion forums where these different interested parties have an equal right to speak and be heard. It seems that the lack of dialogue characterizes the debate about school. At the centre of the study are negotiations concerning schools, and the conditions that promote changing the fragmented character of this school debate in a more promising and collectively responsible process of negotiation. The aims of the study are to find both an empirical and theoretical basis for more equal ways to negotiate about school, and to increase cultural self reflection. Social constructionism plays a key role in aspiring to meet these research aims. The research questions are (1) How do the informants of the study construct the idea of school in their texts, and (2) What kind of prospects does social constructionism bring to the negotiations about school. The research informants construct the idea of school in their texts in several ways. To sum up: school is constructed as a place for learning, a place for building the future, a place where ethical education is lived out, a place for social education and Bildung, and a place where the students well-being is ensured. The previously presented assumption that the interested parties of a school construct the idea of a school in disparate ways or with various emphases seems to have support in the informants texts. Based on that, a condition can be put forward: different perspectives should have an equal opportunity to be heard in negotiations about school. It would also be helpful if there was a chance for different perspectives to be documented and/or in some way, visualized. This ensures that different constructions of school are within reach of all the participants. Additionally, while making the process of negotiation transparent, this documentation becomes an important medium for self reflection. On one hand it visualizes the complexity of the school. On the other hand it protects the school and education from serving as the spokesman of any single truth that is presented as objective or universal. Social constructionism seems to offer a stable theoretical basis for changing the fragmented character of the school debate in one of negotiation. More equal and collectively responsible school negotiation presumes that certain aspects or conditions drawn from postmodernism and social constructionism have been studied. In the study, six conditions are presented that can be seen as mediums for changing the fragmented character of the school debate into one of more equal negotiation. Keywords: social constructionism, Kenneth J. Gergen, school negotiation, education policy, dialogue. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus siitä, että koulusta käytävään keskusteluun osallistuvat tahot, kuten opettajat, oppilaat, opetushallinnon edustajat tai poliitikot puhuvat toistensa ohi neuvotellessaan koulusta. Koulusta käytävän keskustelun osalliset vaikuttavat mieltävän koulun toisistaan eriävin tavoin tai painotuksin. Ei ole myöskään kovin monia keskustelufoorumeja, joissa eri tahojen äänet tulevat yhtälailla kuulluksi. Koulusta käytävälle keskustelulle vaikuttaa olevan ominaista dialogisuuden puute. Tässä tutkimuksessa tarkastelun keskiössä on koulusta käytävä keskustelu sekä se, millä ehdoin koulusta käytävää ohipuhumista voidaan muuttaa yhteisvastuullisemman neuvottelun suuntaan. Tavoitteena on löytää empiiristä ja teoreettista perustaa tasa-arvoisemmille tavoille käydä neuvottelua koulusta sekä lisätä kulttuurista itsereflektiota. Tutkimuksen tavoitteisiin pyritään sosiaalisen konstruktionismin ymmärrystavan välityksellä. Tutkimuksessa on asetettu kaksi tutkimustehtävää, jotka ovat seuraavat: 1) Miten aineiston kirjoittajat (suhteessa kouluun eri lailla paikantuneet ihmiset) merkityksellistävät koulua kirjoituksissaan? 2) Minkälaisia näkymiä sosiaalinen konstruktionismi avaa perusopetuksesta käytävään neuvotteluun? Aineiston kirjoittajat merkityksellistävät koulua lukuisin eri tavoin. Tiiviisti ilmaistuna koulu merkityksellistyy viitenä paikkana, jotka ovat seuraavat: oppimisen paikka, tulevaisuuden rakentamisen paikka, eettisen kasvatuksen toteuttamisen paikka, kasvattamisen ja sivistämisen paikka sekä oppilaan hyvinvoinnin turvaamisen paikka. Kirjoittajat vaikuttavat todentavan tutkimuksen lähtökohta-ajatusta, jonka mukaan suhteessa kouluun eri lailla paikantuneet ihmiset mieltävät koulun toisistaan eriävin tavoin tai painotuksin. Tutkimusaineistossa ilmenevän näkökulmien kirjon voi nähdä tukevan kantaa, jonka mukaan koulusta käytävän neuvottelun tulee olla sellaista, että eri perspektiivit tulevat yhtälailla kuulluiksi. Kuulluiksi tulemisen ohella eri perspektiivien on hyvä tulla sanallistetuiksi ja/tai muuten näkyväksi tehdyiksi. Tämä mahdollistaa muun muassa sen, että kaikilla osallisilla on mahdollisuus päästä kiinni niihin erilaisiin ymmärtämisen tapoihin, joita intressiryhmien edustajat tuovat esiin tai painottavat neuvotellessaan koulusta. Dokumentoinnin ja/tai muun visualisoinnin voi myös nähdä toimivan merkittävänä prosessin itsereflektion välineenä, joka toisaalta tekee näkyväksi koulun monikerroksisuutta ja toisaalta varjelee koulua ja kasvatusta redusoitumiselta minkään yksittäisen ja väistämättä näkökulmallisen totuuden välittäjäksi. Sosiaalinen konstruktionismi vaikuttaa tarjoavan teoreettisesti kestävää perustaa sille, että koulusta käytävästä ohipuhumisesta voidaan ja on aiheellista siirtyä kohti tasa-arvoisempaa neuvottelua. Tämä edellyttää sitä, että tutkitaan tiettyjen postmodernista ja sosiaalisesta konstruktionismista ammentavien ehtojen soveltamisen mahdollisuuksia. Tutkimuksessa esitetään kuusi ehtoa, jotka voidaan nähdä välineinä, joilla edistää siirtymää koulusta käytävistä ohipuhumisista kohti tasa-arvoisempaa neuvottelua. Tutkimuksen avainsanat: sosiaalinen konstruktionismi, Kenneth J. Gergen, koulusta käytävä neuvottelu, koulutuspolitiikka, dialogi