Search

Several anaesthetics are able to induce a burst-suppression (B-S) pattern in the electroencephalogram (EEG) during deep levels of anaesthesia. A burst-suppression pattern consists of alternating high amplitude bursts and periods of suppressed background activity. All monitors measuring the adequacy of anaesthesia recognize the EEG B-S as one criterion. A better understanding of EEG burst-suppression is important in understanding the mechanisms of anaesthesia. The aim of the study was to acquire a more comprehensive understanding of the function of neural pathways during deep anaesthesia. The thesis is comprised of four prospective clinical studies with EEG recordings from 64 patients, and of one experimental study of a porcine model of epilepsy with EEG registrations together with BOLD fMRI during isoflurane anaesthesia (II). In study I, somatosensory cortical evoked responses to median nerve stimulation were studied under sevoflurane anaesthesia at EEG B-S levels. In study III, The EEGs of three Parkinson’s patients were observed to describe the characteristics of B-S during propofol anaesthesia using scalp electrodes and depth electrodes in the subthalamic nucleus. In study IV, EEG topography was observed in 20 healthy children under anaesthesia mask induction with sevoflurane. Twenty male patients were randomized to either controlled hyperventilation or spontaneous breathing groups for anaesthesia mask induction with sevoflurane in study V. EEG alterations in relation to haemodynamic responses were examined in studies IV and V. Somatosensory information reached the cortex even during deep anaesthesia at EEG burst-suppression level. Further processing of these impulses in the cortex was suppressed. The EEG slow wave oscillations were synchronous over the entire cerebral cortex, while spindles and sharp waves were produced by the sensorimotor cortex. The development of focal epileptic activity could be detected as a BOLD signal increase, which preceded the, Tiivistelmä Useat anestesia-aineet pystyvät aiheuttamaan aivosähkökäyrän (EEG) purskevaimentuman syvän anestesian aikana. Purskevaimentuma koostuu EEG:n suuriamplitudisten purskeiden sekä vaimentuneen taustatoiminnan vaihtelusta. Kaikkien anestesian syvyyttä mittaavien valvontalaitteiden toiminta perustuu osaltaan EEG:n purskevaimentuman tunnistamiseen. Tämän ilmiön parempi tunteminen on tärkeää anestesiamekanismien ymmärtämiseksi. Tutkimuksen päämääränä oli saada kattavampi käsitys hermoratojen toiminnasta syvässä anestesiassa. Väitöskirjatyö koostuu neljästä prospektiivisesta yhteensä 64 potilaan EEG-rekisteröinnit sisältävästä tutkimuksesta sekä yhdestä kokeellisen epilepsiatutkimuksen koe-eläintyöstä, jossa porsailla käytettiin isofluraanianestesiassa sekä EEG-rekisteröintejä sekä että magneettikuvantamista (fMRI) samanaikaisesti (II). Ensimmäisessä osatyössä tutkittiin keskihermon stimulaation aiheuttamia somatosensorisia herätepotentiaaleja aivokuorella EEG:n purskevaimentumatasolla sevofluraanianestesian aikana. Kolmannessa osatyössä selvitettiin propofolianestesian aiheuttamaa EEG:n purskevaimentumaa kolmelta Parkinsonin tautia sairastavalta potilaalta käyttäen sekä pintaelektrodien että subtalamisen aivotumakkeen syväelektrodien rekisteröintejä. Neljännessä osatyössä tutkittiin EEG:n topografiaa 20:llä terveeellä lapsella indusoimalla anestesia sevofluraanilla. Kaksikymmentä miespotilasta nukutettiin sevofluraanilla ja heidät satunnaistettiin joko kontrolloidun hyperventilaation tai spontaanin hengityksen ryhmiin osatyössä V. EEG-muutoksia sekä niiden yhteyttä verenkiertovasteisiin selviteltiin molemmissa osatöissä IV ja V. Omasta kehosta tuleviin tuntoärsykkeisiin liittyvä somatosensorinen informaatio saavutti aivokuoren myös syvässä EEG:n purskevaimentumatasoisessa anestesiassa. Impulssien jatkokäsittely aivokuorella oli kuitenkin estynyt. EEG:n hidasaaltotoiminta oli synkronista koko aivokuoren alueella, sen sijaan unisukkulat ja terävät aallot paikantui

STUDY AIM : To provide a consensus of European leading authorities about the optimal use of clinical neurophysiological (CN) tests (electroencephalogram [EEG]; evoked potentials [EP]; electroneuromyography [ENMG]) in the intensive care unit (ICU) and, particularly, about the way to make these tests clinically useful for the management of individual patients. METHODS : This study gathered together several European clinical neurophysiologists and neurointensivists whose leading contributions in the adult or paediatric ICU and in continuous neuromonitoring had been peer-acknowledged. It was based on both a literature review and each participant's own experience. Given the methodological impossibility to gather studies fulfilling criteria of evidence-based medicine, this article essentially relies on expert opinions that were gained after several rounds, in which each expert was invited to communicate his own contribution to all other experts. A complete consensus has been reached when submitting the manuscript. RESULTS : What the group considered as the best classification systems for EEG and EP abnormalities in the ICU is first presented. CN tests are useful for diagnosis (epilepsy, brain death, and neuromuscular disorders), prognosis (anoxic ischemic encephalopathy, head trauma, and neurologic disturbances of metabolic and toxic origin), and follow-up, in the adult, paediatric, and neonatal ICU. Regarding prognosis, a clear distinction is made between these tests whose abnormalities are indicative of an ominous prognosis and those whose relative normalcy is indicative of a good prognosis. The prognostic significance of any test may vary as a function of coma etiology. CONCLUSION : CN provides quantitative functional assessment of the nervous system. It can be used in sedated or curarized patients. Therefore, it should play a major role in the individual assessment of ICU patients., BUT DE L’ÉTUDE : Présenter l’avis consensuel d’un groupe d’experts européens à propos de l’utilisation optimale de la neurophysiologie clinique (électroencéphalogramme : EEG, potentiels évoqués : PE, électroneuromyographie [ENMG]) en unité de soins intensifs (USI) et, plus particulièrement, de la manière de maximiser l’utilité de ces tests dans la mise au point individuelle des patients. MÉTHODES : Cette étude a rassemblé plusieurs neurophysiologistes cliniciens et neurointensivistes européens dont la compétence en matière de neuroréanimation adulte ou pédiatrique et de neuromonitoring était unanimement reconnue par leurs pairs. Elle est basée à la fois sur une revue de la littérature et sur l’expérience de chaque participant. Vu l’impossibilité, d’ordre méthodologique, de rassembler des études satisfaisant les critères de la médecine factuelle, cet article repose essentiellement sur des opinions d’experts et un consensus atteint au bout de plusieurs « tours de table » lors desquels chaque expert était invité à soumettre sa propre contribution à l’opinion de tous les autres. RÉSULTATS : Nous présentons d’abord ce que le groupe a considéré comme les meilleurs systèmes de classification des anomalies EEG et PE en USI. Les tests neurophysiologiques sont utiles pour le diagnostic (épilepsie, mort cérébrale, anomalies neuromusculaires), le pronostic (encéphalopathies anoxo-ischémiques, traumatismes crâniens, dysfonctionnements neurologiques d’origine métabolique ou toxique) et le suivi, dans les USI adultes, pédiatriques et néonatales. Sur le plan du pronostic, il importe de bien distinguer les tests dont les anomalies sont indicatives d’un mauvais pronostic et ceux qui, lorsqu’ils sont relativement peu perturbés, impliquent un pronostic favorable. Un même test peut avoir une signification pronostique variable en fonction de l’étiologie du coma. CONCLUSION : La neurophysiologie clinique évalue fonctionnellement et quantitativement le système nerveux, même chez les patien