Search

Supplemental material, sj-docx-1-jbd-10.1177_01650254231165837 for The structure of mental well-being and its relationship with generativity in middle adulthood and the beginning of late adulthood by Emmi Reinilä, Tiia Kekäläinen, Milla Saajanaho and Katja Kokko in International Journal of Behavioral Development

Which psychological and motivational factors contribute to older people’s adherence to the intervention and technology usage when using technology-supported physical activity intervention?

Supplemental Material for Cohort Differences in Depressive Symptoms and Life Satisfaction in 75- and 80-Year-Olds: A Comparison of Two Cohorts 28 Years Apart by Tiia Kekäläinen, Kaisa Koivunen, Katja Pynnönen, Erja Portegijs, and Taina Rantanen in Journal of Aging and Health.

Adverse childhood experiences (ACEs) are a major unaddressed public health threat in the U.S. (Center for Youth Wellness [CYW], 2017). ACEs are related to increased health risks across the lifespan including health-risk behaviors, multimorbidity, chronic disease, and early mortality (Felitti, 1998; Lin et al., 2021). ACEs are also associated with cognitive function across the lifespan (Gold et al., 2020; Pechtel & Pizzagalli, 2011; Ritchie et al., 2010; Z. Zhang et al., 2016). Childhood abuse, trauma, and toxic stress can contribute to alterations in brain structure, connection, and function (i.e., inhibited amygdala response, neurogenesis, and memory function) that are associated with deficits in hippocampal function and verbal declarative memory (Bremner, 1995; Shonkoff et al., 2012; Teicher et al., 2016). ACEs have been linked with increased risk of subjective cognitive decline, mild cognitive impairment, Alzheimer’s disease, and other dementias over time (Baiden et al., 2021; Radford et al., 2017; Schickedanz, 2021; Zhang & Zhang, 2021). Although ACEs have been associated with significant cognitive outcomes, less work has addressed how ACEs are associated with cognitive processes critical for cognitive aging. Episodic memory—the ability to recall and re-experience specific episodes from one’s past (Tulving, 2002)—is a sensitive indicator of cognitive function that may also be associated with ACEs. Some links between childhood adversity and episodic memory have been found: Adults with a history of childhood maltreatment have lower memory performance (Brown et al., 2021), and exposure to ≥4 ACEs increases the risk of memory impairment (Anda et al., 2006). There is evidence to suggest that men with history of childhood adversity may perform worse on memory tasks than women, and compared to men with no history of childhood adversity (Brown et al., 2021; Navalta et al., 2006; Pederson et al., 2004). Since nearly 1 in 6 American adults report ≥4 ACEs (Centers for Disease Control and Prevention [CDC], 2020), a better understanding of the relation between childhood adversity and episodic memory may help elucidate how long-term neurodegenerative conditions (e.g. dementia) manifest decades later. This research also informs interventions that promote cognitive activity, trauma-informed care approaches for processing traumatic memories, and minimize disparities in cognitive aging (Lachman et al., 2011; NCTSN Core Curriculum on Childhood Trauma Task Force, 2012). The purpose of this study is to examine the relation between self-reported childhood adversity and episodic memory in a sample of older American adults from the Health and Retirement Study (HRS).

Puolustusvoimien fyysisen koulutuksen tärkeimpänä tavoitteena on valmistaa sotilasta selviytymään omasta tehtävästään. Koulutus 2020 -ohjelman mukaisessa varusmieskoulutuksessa tavoitteena on kehittää liikuntakoulutusta siten, että varusmiesten kokonaisvaltainen toimintakyky parantuisi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on verrata uusimuotoisen ja suunnitelmallisen fyysisen toimintakyvyn harjoittelun vaikutuksia nykyiseen liikuntakoulutukseen tutkimalla varusmiesten kestävyys- ja voimaominaisuuksia, kognitiivista toimintakykyä, veren hormonipitoisuuksia, kehonkoostumusta ja terveyttä perus- (P), erikois- (E) ja joukko- (J) koulutuskausien aikana. Tutkimus toteutettiin Kainuun prikaatissa II/2019 saapumiserän varusmiehillä. Tutkimus oli pilotoitu harjoittelun osalta vuonna 2018 ja varsinainen tutkimus verinäytteineen ja laajennetulla kyselyllä toteutettiin vuonna 2019. Harjoittelututkimukseen osallistui kaksi yksikköä (1. JK ja 1. PIONK), 243 vapaaehtoista varusmiestä. Tutkittavista muodostettiin kaksi erillistä harjoitteluryhmää, joista toisen harjoittelu oli uudistetun ohjelman mukaista ja toinen ryhmä harjoitteli normaalin liikuntakoulutuksen mukaisesti kontrolliryhmänä. Kehon koostumuksen mittaus, verinäytteenotto ja kyselyt (ml. tavoiteorientaatiot ja minäpystyvyys) toteutettiin palveluksen ensimmäisellä viikolla tutkimusinfon sekä kirjallisten suostumusten allekirjoittamisen jälkeen. Kestävyys- ja voimamittaukset toteutettiin palvelusviikolla 2, varusmiespalvelukseen kuuluvan terveystarkastuksen jälkeen. Terveystarkastuksessa varmistettiin henkilön soveltuvuus palvelukseen sekä tutkimukseen. Kestävyys- ja lihaskuntoharjoittelu käynnistyi palvelusviikolla 3 ja jatkui palvelusviikolle 21. Mittaukset toistettiin tutkimuksen puolivälissä palvelusviikoilla 12. Loppumittaukset toteutettiin ennen palveluksen päättymistä palvelusviikkoon 22 mennessä. Tutkittavien tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) oireilua ja tapaturmien esiintyvyyttä kartoitettiin potilastietojärjestelmän käyntitietojen perusteella. Juoksutestin (12 min) tulos parani molemmissa ryhmissä, mutta enemmän koe- kuin kontrolliryhmällä (12 % vs. 6 %). Isometrinen maksimivoima parani sekä ylä- (4 %) että alaraajoissa (5 %) koe-, mutta ei kontrolliryhmällä. Tilastollisesti merkitseviä muutoksia ei havaittu vauhdittomassa pituushypyssä, istumaannousussa ja etunojapunnerruksessa kummassakaan ryhmässä. Kehon massa laski (-1,6 kg) koeryhmällä, mutta kontrolliryhmällä ei havaittu muutosta. Kyselyjen perusteella koe- ja kontrolliryhmän kokemukset ja mielipiteet varusmiesten liikuntakoulutuksista erosivat toistaan vain vähän. Uusimuotoisen liikuntakoulutuksen merkitys motivaatiolle ei ollut selkeä tämän tutkimuksen perusteella. Varusmiespalveluksen alkaessa runsaampi vapaa-ajan liikunta ja parempi kestävyys- ja lihaskunto olivat yhteydessä korkeampaan liikuntaan liittyvään minäpystyvyyteen. Viiden kuukauden palveluksella ei ollut vaikutusta liikuntaan liittyvään minäpystyvyyteen riippumatta liikuntakoulutuksen toteutustavasta. Kipukyselyt osoittivat, että joissakin kivuissa havaittiin lievää esiintyvyyden kasvua, mutta tilastollisesti merkitseviä tuloksia ei havaittu. Alaselkäkivun osalta kontrolliryhmällä oli kuitenkin koeryhmää enemmän kipuja. Kovatehoinen toiminnallinen harjoittelu, suhteellisen pienellä harjoitusmäärillä, näyttää olevan tehokas tapa parantaa varusmiesten kestävyysominaisuuksia. Voimaominaisuudet paranivat koeryhmällä keskimäärin vain vähän. Fyysisen kunnon paraneminen tapahtuu pääosin heikkokuntoisimmilla varusmiehillä, joten jatkossa pitää pohtia keinoja myös hyväkuntoisten fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Yksilöllisyyden ja riittävän harjoitusärsykkeen mahdollistaminen liikuntakoulutuksessa kuntotasosta riippumatta tulisi toteutua varusmiesten liikuntakoulutuksessa, ilman haittavaikutuksia tuki- ja liikuntaelinkipuihin. Lisäksi tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että varusmiespalveluksen liikuntakoulutuksen sisällön kaksi eri muotoa ei vaikuta oleellisesti varusmiesten kokemuksiin suuntaan tai toiseen. Uusimuotoisen liikuntakoulutuksen merkitys motivaation ja liikuntaan liittyvä minäpystyvyyden kannalta ei myöskään eroa normien mukaisesta liikuntakoulutuksesta. Motivaatiota ja minäpystyvyyttä tukevia periaatteita, kuten tasavertainen kohtelu, asiallinen ja kehittymistä korostava palaute, ja itsearvioinnin suuntaaminen henkilökohtaiseen kehittymiseen, tulisi toteuttaa yksittäisten suoritusten tai kilpailun sijasta. nonPeerReviewed

Objective: This study investigated whether (1) cognitive functions change after the transition from the perimenopausal to the postmenopausal stage, (2) cognitive functions and walking are associated in middle-aged women, and (3) cognitive functions assessed in perimenopause are associated with walking after reaching the postmenopause or vice versa. Methods: In total, 342 women, categorized as early (n = 158) or late perimenopausal (n = 184), were included in the study and followed up until postmenopausal. Psychomotor speed, executive functions related to set-shifting and updating, working memory, and visual memory were assessed. Walking was assessed with walking speed, walking distance, and dual-task cost in walking speed. Data was analyzed using the paired-samples t test, Wilcoxon signed rank test, multiple linear regression analysis, and structural equation modeling. Results: We found small but significant improvements in psychomotor speed (P = 0.01) and working memory (P < 0.001) among early perimenopausal and in psychomotor speed (P = 0.001), set-shifting (P = 0.02), visual memory (P = 0.002), and working memory (P < 0.001) among late perimenopausal women after the transition from peri- to postmenopause. Walking speed (β = 0.264, P = 0.001) and dual-task cost (β = 0.160, P = 0.03) were associated with updating, and walking distance was associated with updating and set-shifting (β = 0.198, P = 0.02, β=−0.178 P = 0.04 respectively) among the late perimenopausal women. We found no longitudinal associations between cognitive functions and walking. Conclusion: Cognitive performance remained unchanged or improved after reaching postmenopause. Cognitive functions and walking were associated during the late perimenopause, but the association depended on the cognitive process and nature of the physical task. Cognitive performance was not associated with walking after reaching postmenopause or vice versa. peerReviewed

Supplemental Material for Functional Capacity and Difficulties in Activities of Daily Living From a Cross-National Perspective by Tiia Kekäläinen, Martina Luchetti, Angelina Sutin, and Antonio Terracciano in Journal of Aging and Health.

The COVID-19 pandemic and social distancing measures targeting the transmission of the virus impacted everyday life in 2020. This study investigated pre- to in-pandemic changes in health behaviors and depressive symptoms during the COVID-19 pandemic and the role of personality traits in these changes in Finland. Data from a larger population-based cohort study of 51–59-year-old Finnish women were used (n = 358). Self-reported questionnaires gathered information about depressive symptoms, eating behavior, physical activity, and alcohol consumption before the pandemic time, at the onset, and at the end of the COVID-19 emergency conditions. Information about personality traits (extraversion and neuroticism) and sociodemographic factors was available from the pre-pandemic baseline. Women reported more depressive symptoms and unhealthier eating habits at the end of the emergency conditions compared to the pre-pandemic time. An increase in depressive symptoms was associated with changing to unhealthier eating habits. Higher extraversion was associated with a perceived decrease in alcohol consumption and with changing to healthier eating habits. Women with higher neuroticism reported changing to either healthier or unhealthier eating habits. In general, some women reported healthier lifestyle changes while other women reported the opposite. Personality traits help to understand these individual differences in adaptation to the pandemic situation. peerReviewed

Additional file 4: Table S4. Associations of personality traits and facets with accelerometer-assessed moderate-to-vigorous physical activity. Description: Results of the regression analyses for accelerometer-assessed moderate-to-vigorous physical activity.

nonPeerReviewed

peerReviewed

Väestön ikääntymisen ja palveluympäristöjen digitalisoitumisen seurauksena varttuneista kuluttajista on tullut yhä tärkeämpi kohderyhmä digitaalisille palveluille ja tuotteille. Ikääntyvien kuluttajien tarpeita, toiveita ja palveluiden käyttötottumuksia ei kuitenkaan usein oteta huomioon yritysten liiketoiminnassa, markkinoinnin suunnittelussa tai palvelumuotoilussa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan varttuneiden, noin 50–65-vuotiaiden, kuluttajien kokemuksia digitaalisissa palveluympäristöissä. Tutkimustulokset osoittavat, että varttuneet kuluttajat kohtaavat erityisiä haasteita mutta myös uusia mahdollisuuksia digitaalisten palveluympäristöjen käyttäjinä. Vaikka yli 50- vuotiaat kuluttajat kokevat nuoria enemmän epämukavuutta teknologian käytössä, he suhtautuvat yhä myönteisemmin teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin. Varttuneet kuluttajat käyttävät älypuhelinta moniin käyttötarkoituksiin vielä nuoria harvemmin, mutta suosivat tablettitietokoneen käyttöä ja ovat aktiivisia verkko-ostajia sekä käyttävät digitaalisia palveluympäristöjä, kuten sähköyhtiön sähköisiä palveluja, jopa nuoria enemmän. Pitkän aikavälin tarkastelu osoittaa, että erot teknologian välttämättömäksi kokemisessa eri ikäluokkien välillä ovat pienentyneet, ja kuuluminen tiettyyn ikäryhmään ei yksinään ennakoi teknologian käyttöä myöhemmällä iällä. Iän lisäksi teknologian omaksuminen ja käyttö ovat yhteydessä myös yksilön koulutukseen, tulotasoon, kotitalouden rakenteisiin ja persoonallisuuden piirteisiin, jolloin tietyn ikäryhmän sisällä on runsaasti yksilöllisiä eroja teknologian käytössä. Tutkimus osoittaa myös, että aktiivinen vapaa-aika ja kuluttaminen vapaa-ajan tuotteisiin ja palveluihin edistävät ikääntyvien koettua hyvinvointia. Varttuneet kuluttajat ovat kiinnostuneita oman sosiaalisen, emotionaalisen ja fyysisen hyvinvointinsa ylläpitämisestä, mikä luo uusia mahdollisuuksia yritysten liiketoiminnalle, kuten uudenlaisen hyvinvointiteknologian kehittämiselle. Tuotteiden ja palvelujen koettu hyödyllisyys, helppokäyttöisyys, helppo saatavuus ja sopiminen osaksi kuluttajan arkielämää motivoivat kaikenikäisiä kuluttajia uusien digitaalisten palveluiden käyttämiselle.

Tiia Kekäläinen (2015). Persoonallisuuden ja käden puristusvoiman yhteys keski-iässä. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma, 41 s. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko persoonallisuuden ja käden puristusvoiman välillä yhteyksiä keski-ikäisillä naisilla ja miehillä. Lisäksi tarkasteltiin, välittävätkö sosioekonominen asema tai terveyskäyttäytyminen ja koettu terveys näitä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytettiin Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimuksen 50-vuotiailta (syntyneet 1959) tutkittavilta vuonna 2009 kerättyä aineistoa. Tuolloin tutkimukseen osallistui 127 naista ja 144 miestä, eli yhteensä 271 tutkittavaa. Tutkimukseen osallistuneet edustavat hyvin suomalaista ikäkohorttiaan. Käden puristusvoima mitattiin tutkittavilta terveystarkastuksen yhteydessä dominoivasta kädestä, ja analyyseissa käytettiin jokaisen parasta maksimipuristusvoiman tulosta. Persoonallisuutta mitattiin NEO-PI-mittarilla (Viiden suuren malli), PANAS-mittarilla (positiivinen ja negatiivinen affektiivisuus) sekä Bussin ja Perryn aggressiivisuuskyselyllä (aggressiivinen käyttäytyminen). Analyysimenetelminä käytettiin Spearmanin korrelaatiokerrointa sekä lineaarista regressioanalyysia. Regressioanalyyseilla tutkittiin, välittävätkö sosioekonominen asema tai terveyskäyttäytyminen ja koettu terveys persoonallisuuden ja käden puristusvoiman välisiä yhteyksiä. Naisilla korkea neuroottisuus ja negatiivinen affektiivisuus sekä miehillä avoimuus olivat yhteydessä matalampaan käden puristusvoimaan. Kun pituus ja paino otettiin huomioon, yhteydet eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Naisilla ulospäinsuuntautuneisuus, avoimuus ja positiivinen affektiivisuus olivat epäsuoran polun kautta yhteydessä käden puristusvoimaan. Ne kytkeytyivät positiivisesti koulutustasoon ja ammattiasemaan, sekä ulospäinsuuntautuneisuus myös koettuun terveyteen, mitkä puolestaan selittivät käden puristusvoimaa. Sukupuolten välillä merkittävin ero oli, että miehillä käden puristusvoima ei ollut yhteydessä mihinkään muuttujaan avoimuutta lukuun ottamatta, toisin kuin naisilla. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan persoonallisuuden piirteillä on joitain suoria tai epäsuoria yhteyksiä käden puristusvoimaan, mutta vain naisilla. On kuitenkin tärkeää, että yhteyksiä tutkittaisiin isommalla otoksella. Tiia Kekäläinen (2015). Associations between personality and hand grip strength in midlife. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Gerontology and public health, Master’s thesis, 41 pp. The purpose of this study was to examine if there are associations between personality and hand grip strength in middle aged men and women. This study also examined whether socioeconomical status or health behavior and self-rated health mediate these associations. The data were based on the Jyväskylä Longitudinal Study of Personality and Social Development, particularly its latest data collection phase in 2009 when the participants (born in 1959) were 50 years old. At that time 127 women and 144 men, 271 in total, participated in the study. Participants represent well their respective Finnish age cohort group. Hand grip strength was measured in medical examination using the dominant hand. Each participant´s highest measured grip strength was used in the analysis. The personality was measured using NEO-PI-inventory (personality traits), PANAS Questionnaire (positive and negative affectivity) and Buss-Perry Aggression Questionnaire (aggression). Main analysis methods were Spearman´s correlation and linear regression analysis. Linear regression analysis was also used to test whether socioeconomical status or health behavior and self-rated health mediate associations between personality and hand grip strength. In women neuroticism and negative affectivity, and in men openness correlate negatively to hand grip strength. After controlling for height and weight, the correlations were no longer statistically significant. In women extraversion, openness and positive affectivity were associated with hand grip strength via indirect path. They correlate positively with educational background and occupational status, and extraversion also with self-rated health, which explain a better hand grip strength. Main difference between genders was that in men hand grip strength didn´t correlate with any other variable contrary to women. This research suggests that personality and hand grip strength could have some direct or indirect associations, but only in women. These associations should also be studied with a bigger sample.