Search

Tässä tutkimushankkeessa tarkasteltiin vertaisoppimista kuudessa rakennusalan yrityksessä. Mukana oli suuria ja keskisuuria urakoitsijayrityksiä sekä yksi rakennusalan suunnittelutoimisto. Vertaisoppimista on tutkittu aikaisemmin melko vähän alalle ominaisena työssä oppimisen muotona. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin laaja havainnointi-, haastattelu- ja dokumenttiaineisto mm. useista työpajoista ja ohjausryhmän kokouksista, joissa käsiteltiin yritysten oppimistavoitteita, osaamisen kehittämistä sekä sen haasteita ja ratkaisuja. Tässä tutkimuksessa vertaisoppimista on tarkasteltu arjessa tapahtuvina oppimispolkuina. Polut muodostuvat niitä pitkin kulkiessa. Polulla on suunta ja päämäärä, mutta matkan varrella tulee vastaan mutkia ja joskus matka keskeytyy tai pysähtyy kokonaan. Tutkimushankkeen alussa jokainen yritys määritteli omia oppimistavoitteitaan. Osalla yrityksistä tavoitteena oli uudenkoulutuskokonaisuuden käynnistäminen, osalla konkreettisten työhön liittyvien taitojen opettelu tai jo testattujen toimintamallien käyttöönotto ja laajentaminen yrityksen toiminnassa. Pääosin tavoitteet liittyivät suunnittelijoiden tai työnjohdon osaamisen kehittämiseen. Yksi yrityksistä määritteli tavoitteeksi digitaalisten laitteiden käyttöönoton rakennustyöntekijöiden työssä. Tämän tutkimuksen teoreettinen lähestymistapa kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja siihen pohjautuva kehittävä työntutkimuksen menetelmä mahdollistivat vertaisoppimisen kehittämisen ja tutkimuksen osana käytännön työtä ja sen oppimishaasteiden ratkaisua. Vertaisoppimisen kohteet ja tavoitteet vaihtelivat yritysten välillä ammatillisen osaamisen kehittämisestä työvälineiden tai menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä osaamisen siirtämiseen työntekijältä toiselle. Eniten oppimishaasteita liittyi välineiden kehittämiseen ja käyttöön, uusien työroolien luomiseen ja oppimistavoitteiden toteutukseen (ks. luvut 5.1 ja 5.2). Oppimistavoitteiden määrittelyn jälkeen alkoi osaamisen kehittäminen yrityksissä. Kukin yritys kulki omaa polkuaan kohti tavoitettaan. Sanomattakin on selvää, että osaamisen kehittäminen hektisessä ja vaativassa työelämässä oli välillä haasteellista. Tässä tutkimuksessa seuratuissa poluissa nousi esiin monia suunnanmuutoksia, katkeamisia ja pysähdyksiä matkan varrella. Joskus oppimistavoitteet saavutettiin hyvinkin nopeasti ja uusia tavoitteita voitiin nostaa aikaisempien rinnalle. Osaamisen kehittämisen kannalta keskeisiä olivat paitsi yksiköiden taidot ja oppiminen, myös rakenteet joilla henkilöstö voi jatkossa jakaa omaa osaamistaan tai käydä keskustelua kehitystarpeista. Eri yritysten oppimispolut on kuvattu luvussa 5.3. Vertaisoppiminen ei rajautunut vain yritysten sisäiseen kehittämiseen. Hankkeen ohjausryhmissä yritysedustajat jakoivat tietoa oman hankkeensa tilanteesta, haasteista ja ratkaisuista. Keskusteluissa tapahtui myös ideoiden ja oppimistavoitteiden siirtymistä yritykseltä toisella. Hankkeen loppuvaiheessa järjestettiin työpaja, johon kutsuttiin myös hankkeen ulkopuolisia tahoja pohtimaan yrityksille yleistä haastetta, Last Planner -menetelmän käyttöönottoa uusissa hankkeissa. Tämä tutkimus kuvaa erilaisten oppimispolkujen muodostumista. Tulokset osoittavat, että osaamisen kehittäminen vaatii osaamistarpeiden tunnistamista, oppimispolun huolellista suunnittelua ja resursointia, tukea uudelle toiminnalle sekä johtamista ja sitoutumista pitkäjänteiseen muutokseen, että oppimistavoitteiden mukaiset uudet toimintamallit saavutetaan ja voidaan vakiinnuttaa. Oppimisessa on lopulta kyse toiminnan muutoksesta. Se vaatii aikaa, resursseja, motivaatiota, ohjausta ja tukea erityisesti siinä vaiheessa, kun uutta opittua toimintatapaa viedään käytännön hankkeisiin. Muutos ja siihen liittyvä poisoppimisen tarve voidaan nähdä myös uhkana, jota vastustetaan. Herää kysymyksiä, kannattaako uuteen panostaa, tuoko muutos jotain parempaa nykyiseen verrattuna? Miten saadaan ihmiset innostumaan ja motivoitumaan uuden oppimiseen? Pitääkö heitä palkita osaamisen kehittämisestä ja jos kyllä, niin miten palkitseminen kannattaa tehdä? Osaamisen kehittäminen voidaan nähdä myös riskinä: mitä jos kilpailijat nappaavat osaavat työntekijät itselleen. Toisaalta vahva osaamiseen panostaminen nähdään myös rekrytointivalttina: yrityksen tarjoama ura- tai oppimispolku voi huokutella työnhakijaa valitsemaan juuri tämän työnantajan. Asiasanat: vertaisoppiminen, osaamisen kehittäminen, oppimispolku, suunnittelu, rakentaminen, kehittävä työntutkimus

Suunnittelun- ja tuotannonohjauksen uusien menetelmien käyttöönotto ja vakiinnuttaminen rakennusalalla, loppuraportti Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshankkeetsta numero 115430. Tässä tutkimushankkeessa tarkasteltiin viiden eri yrityksen kehitys- ja muutoshankkeita sekä sitä, millaisia haasteita tai onnistumisia näiden läpiviemiseen liittyi. Tutkimusta varten havainnoitiin hankkeisiin liittyviä koulutuksia, haastateltiin hankkeisiin osallistuneita henkilöitä ja havainnoitiin toimintaa, jossa uusia toimintatapoja otettiin käyttöön. Lisäksi hankkeisiin osallistuneille yrityksille järjestettiin useita työpajoja, joissa pohdittiin mm. muutoksen haasteita ja miten niitä voitaisiin helpottaa tulevaisuudessa. Tutkimukseen osallistuneet muutoshankkeet esitellään tapahtumien kulkuna. Tapahtumat alkavat siitä, kun nykytoiminnan ongelmia pohditaan ja idea uudesta menetelmästä syntyy tai käyttöönotettava menetelmä valitaan. Ne jatkuvat siihen saakka, kun menetelmää vakiinnutetaan yrityksen toimintatavaksi tai vakiinnuttamista aletaan valmistella. Tarinoilla, joissa kehitysponnistukset tuottavat tuloksia, on selkeästi yhteisiä piirteitä. Vastaavasti niillä tarinoilla, joissa muutos tai kehitystyö ei etene odotetusti, on myös tunnistettavissa saman tyyppisiä haasteita. Tulokset osoittavat, että muutos edellyttää muutostarpeen ymmärtämistä, muutosprosessin vahvaa johtamista ja sitoutumista pitkäjänteiseen toimintaan. Muutoksessa on kyse uuden oppimisesta ja se vaatii aikaa, resursseja, koulutusta, ohjausta ja tukea erityisesti siinä vaiheessa, kun uutta opittua toimintatapaa viedään käytännön hankkeisiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja tutkimusmenetelmät ovat ekspansiivisen oppimisen teoria ja kehittävän työntutkimuksen menetelmä. Jokaisesta hankkeesta on laadittu nk. mikrosyklit, jotka perustuvat ekspansiivisen oppimisen sykliin. Syklit osoittavat kuinka kehitysprosessi etenee, katkeilee ja välillä palaan lähtöruutuun jatkuakseen taas kohti tavoiteltua päämäärää tai haihtuakseen uusien tavoitteiden noustessa kehittämisen kohteiksi.

Muutostoimijuus voi syntyä spontaanisti kehittämishankkeissa, joissa joukko toimialansa asiantuntijoita sitoutuu ratkaisemaan työyhteisönsä ristiriitaa, häiriötä tai ongelmaa. Artikkelissa tutkitaan muutostoimijuutta ensimmäisessä suomalaisessa rakennusalan solmutyöskentelyn hankkeessa.

Tietomallien laajeneva käyttö vaatii johtamisen, organisoinnin ja koordinoinnin kehittämistä rakennushankkeissa. Tutkimushankkeessa selvitettiin millä eri tavoilla ja kenen toimesta tietomallintamista johdetaan ja koordinoidaan rakennushankkeissa, millä eri tavoin tietomallintamista käytetään ja hyödynnetään kiinteistöjen suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa, miten tietomallien tuottamisesta ja käytöstä sovitaan hankkeen eri vaiheissa ja millä eri tavoin tietomallintamisen johtamista, organisointia ja koordinointia voidaan tukea erilaisten yhteistyömallien avulla? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja menetelmä perustuvat toiminnan teoriaan ja kehittävään työntutkimukseen. Tutkimusta varten haastateltiin alan asiantuntijoita (44 haastattelua) ja havainnoitiin rakennushankkeiden kokoustyöskentelyä (11 kokousta). Hankkeen tuloksena on syntynyt uutta tietoa tietomallintamisen johtamisen, organisoinnin ja koordinoinnin uusista tehtävistä, käytännöistä ja yhteistyömuodoista. Tutkimuksessa tunnistettiin tilaajan tietomallikoordinaattorin, suunnitteluryhmän tietomallikoordinaattorin ja erityisalaa edustavan tietomallivastaavan tehtävät. Tilaajan tietomallikoordinaattori tukee tilaajan tehtävää valvomalla tilaajan etua ja hoitamalla tilaajan vastuuseen liittyvä tehtäviä rakennushankkeessa Suunnitteluryhmän tietomallikoordinaattori ohjaa, tukee ja valvoo tietomallinnusta suunnitteluryhmän tasolla. Suunnittelualan tietomallivastaava vastaa yrityksen sisäisestä tietomallintamisen ohjauksesta ja valvonnasta suunnittelualan suhteen. Johtamisen, ohjauksen ja koordinoinnin tehtävien teko voidaan organisoida eri tavoin hankkeissa. Tietomallintamisen johtamisen, organisoinnin ja koordinoinnin jännitteet liittyvät päätösvaltaan, pääsuunnittelijan toimimiseen tietomallikoordinaattorina ja suunnittelualan osaamisen ja tietomalliosaamisen väliseen jännitteeseen. Kaikille toimijoille yhteisen, yhden tietomallin käyttö rakennuksen elinkaaren aikana on epärealistista. Tällä hetkellä tietojärjestelmien integraatio tapahtuu nykyisten tietoinfrastruktuurien puitteissa. Osittainen, askeleittain etenevä tietomallien ja tietoinfrastruktuurin linkitys ja integrointi voisi olla mahdollinen tapa edetä. Tämä edellyttää, että eri käyttäjäryhmät, mukaan lukien loppukäyttäjät saadaan mukaan tietotarpeiden määrittelyyn ja tietomallintamisesta löytyy etuja käyttäjille. Tarvitaan myös uudenlaisia ohjelmistoja ja palveluja tietomalleihin liittyen.

BIM is targeted at providing information about the entire building and a complete set of design documents and data stored in an integrated database. In this paper, we study the use of BIM in two life-cycle construction projects in Kuopio, Finland during 2011. The analysis of uses of BIM and their main problems will constitute a foundation for an intervention. We will focus on the following questions: (1) How different partners use the composite BIM model? (2) What are the major contradictions or problems in the BIM use? The preliminary findings reported in this study show that BIM has been adopted quite generally to design use but the old ways of collaboration seem to prevail, especially between designers and between designers and building sites. BIM has provided new means and demands for collaboration but expansive uses of BIM for providing new interactive processes across professional fields have not much come true.

This study examines boundaries in health care organizations. Boundaries are sometimes considered things to be avoided in everyday living. This study suggests that boundaries can be important temporally and spatially emerging locations of development, learning, and change in inter-organizational activity. Boundaries can act as mediators of cultural and social formations and practices. The data of the study was gathered in an intervention project during the years 2000-2002 in Helsinki in which the care of 26 patients with multiple and chronic illnesses was improved. The project used the Change Laboratory method that represents a research assisted method for developing work. The research questions of the study are: (1) What are the boundary dynamics of development, learning, and change in health care for patients with multiple and chronic illnesses? (2) How do individual patients experience boundaries in their health care? (3) How are the boundaries of health care constructed and reconstructed in social interaction? (4) What are the dynamics of boundary crossing in the experimentation with the new tools and new practice? The methodology of the study, the ethnography of the multi-organizational field of activity, draws on cultural-historical activity theory and anthropological methods. The ethnographic fieldwork involves multiple research techniques and a collaborative strategy for raising research data. The data of this study consists of observations, interviews, transcribed intervention sessions, and patients' health documents. According to the findings, the care of patients with multiple and chronic illnesses emerges as fragmented by divisions of a patient and professionals, specialties of medicine and levels of health care organization. These boundaries have a historical origin in the Finnish health care system. As an implication of these boundaries, patients frequently experience uncertainty and neglect in their care. However, the boundaries of a single patient were transformed in the Change Laboratory discussions among patients, professionals and researchers. In these discussions, the questioning of the prevailing boundaries was triggered by the observation of gaps in inter-organizational care. Transformation of the prevailing boundaries was achieved in implementation of the collaborative care agreement tool and the practice of negotiated care. However, the new tool and practice did not expand into general use during the project. The study identifies two complementary models for the development of health care organization in Finland. The 'care package model', which is based on productivity and process models adopted from engineering and the 'model of negotiated care', which is based on co-configuration and the public good. Rajoja pidetään joskus haitallisina esteinä jokapäiväisessä elämässä. Tutkin rajoja ajallisesti ja paikallisesti laajentuvina kehittämisen, oppimisen ja muutoksen tiloina terveydenhuollossa. Mikä on kehittämisen, oppimisen ja muutoksen rajoihin liittyvä dynamiikka monista sairauksista kärsivien potilaiden hoidossa? Miten yksittäiset potilaat kokevat rajat terveydenhuollossa? Miten terveydenhuollon rajat muodostuvat ja uudistuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa? Mikä on rajan ylityksiin liittyvä dynamiikka uusien työvälineiden ja käytäntöjen kokeilussa? Kokosin tutkimusaineiston 26:n helsinkiläisen montaa sairautta sairastan potilaan hoidosta sitä kehittävän hankkeen yhteydessä vuosina 2000-2002. Hankkeessa sovellettiin muutoslaboratorio-menetelmää, mikä on tutkimusavusteinen kehittävää työntutkimusta edustava työn kehittämismenetelmä. Potilaat, työntekijät ja tutkijat osallistuivat kaikki aktiivisesti kehittämistyöhön. Tutkimuksen aineisto koostuu haastatteluista, havainnoinneista, nauhoitetuista muutoskokouksista ja potilasdokumenteista. Tutkimusmenetelmä yhdistää toiminnan teoriaa ja antropologisia menetelmiä. Tutkimuksen mukaan montaa sairautta sairastavien potilaiden hoito on potilaiden ja ammattilaisten, eri erikoisalojen ja terveydenhuollon tasojen välisten rajapintojen pirstomaa. Terveydenhuollon rajat ovat historiallisesti muodostuneita rakenteita ja käytäntöjä. Rajoista johtuen tutkimuksen potilaat kokivat epävarmuutta ja jopa laiminlyöntejä hoitojärjestelyissään. Potilaiden hoitoa haittaavia rajoja voitiin kuitenkin muuttaa muutoslaboratorioistunnoissa. Erityisesti hoitojärjestelyissä ilmenneet tiedonkatkokset ja vastuuaukot käynnistivät rajoja ylittävän oppimisen. Sen tuloksena käyttöönotettiin ja kehitettiin hoitosopimus ja neuvotteleva käytäntö montaa sairautta sairastavien potilaiden hoitoon. Uusi työväline ja käytäntö eivät kuitenkaan levinneet hankkeen kuluessa yleiseen käyttöön terveydenhuollossa. Tutkimuksessa tunnistetaan kaksi vaihtoehtoista, mutta toisiaan täydentävää terveydenhuollon kehittämisen mallia Suomessa. 'Hoitopakettimalli' perustuu tuottavuusajattelulle ja teollisuudesta omaksutuille prosessimalleille. 'Neuvotteleva hoitokäytäntö' perustuu yhteiskehittelylle ja yhteisen hyvän periaatteille.