Search

Helsingin Viikinojanpuistossa sijaitsevan Viikinojan luonnonmukaisen vesiaiheen ruohovartista kasvillisuutta kartoitettiin vuonna 2008, noin 10 vuotta vesiaiheen rakentamisen jälkeen. Viikinojan vesiaihe on entisen valtaojan osuus joka on muokattu puronvarsimaiseksi kosteikoksi. Vesiaiheen alueelle ja ympäristöön istutettiin vuonna 1999 28:aa ruohovartista koristekasvilajia, joista 23 sijoittui kosteikkomaiselle alueelle. Tutkimuksessa selvitettiin kosteikkoalueelle istutettujen perennojen menestymistä ja verrattiin sitä kirjallisuudesta selvitettyihin kyseisten lajien elinkiertostrategian piirteisiin. Samalla kuvattiin alueen spontaania ruohovartista kasvillisuutta ja verrattiin eräiden spontaanien lajien menestymistä näiden lajien elinkiertopiirteisiin. Vallitsevien elinkiertostrategioiden perusteella arvioitiin kasvillisuuden sukkession vaihetta tutkimusalueella. Lajien menestymisen mittareina käytettiin lajin paikallisten esiintymien yleisyyttä, yleistä peittävyyttä ja peittävyyttä paikallisissa esiintymissä. Vertailut tehtiin perennoilla erikseen istutusalueilla ja kontrollialueilla. Kosteikkoalueen 23 perennalajista 19 oli säilynyt ja näistä 12 oli runsastunut tai säilyttänyt asemansa. Spontaaneja ruohovartisia kasveja tunnistettiin yhteensä 88 taksonia 66 suvusta. Perennojen yhteenlaskettu peittävyys oli 57 % tutkimusalueesta, kun spontaanien lajien yhteenlaskettu peittävyys oli yli 90 %. Molempia ryhmiä hallitsivat pääasiassa muutamat heinä- ja sarakasveihin kuuluvat lajit. Kasvillisuus oli vesiaihealueen eri osissa vaihtelevaa, paikallisesti usein yksipuolista ja yhden lajin hallitsemaa. Elinkiertopiirteistä kilpailevuus, kasvuston maksimikorkeus ja kasvullinen leviävyys vaikuttivat positiivisesti varsinkin perennojen menestymiseen istutusalueilla. Kontrollialueiden perennoilla sekä spontaaneilla lajeilla vaikutukset olivat samantyyppisiä, mutta heikompia ja epävarmempia. Ruderaalisuus vaikutti negatiivisesti kontrollialueiden perennojen paikalliseen peittävyyteen. Stressinsietokyvyllä ei ollut vaikutusta lajien menestymiseen. Viikinojan kasvillisuuden sukkession pääteltiin olevan pitkälti edennyt vaiheeseen, jossa kilpailijalajit hallitsevat yhteisöä ja ruderaalityyppiset lajit ovat syrjäytyneet. Useat perennalajit näyttivät levinneen Viikinojalle paitsi istutuksista, myös läheisistä luonnonpopulaatioista. Perennaistutusten tarpeellisuus luonnonmukaisessa viherrakentamisessa voidaankin kyseenalaistaa, kun kyse on luonnossa yleisistä lajeista ja pitkän aikavälin tähtäimestä. Lyhyellä aikavälillä ja käytettäessä luonnossa harvinaisia lajeja istutusten vaikutus on suurempi.

ei saatavilla

In urban forestry, the assessment and valuation of ecosystem services provided by urban trees are increasingly important both for the rationale of planting new trees and for retaining and managing existing tree populations. To support the field of practical urban forestry, research is needed on the net effects of ecosystem services and costs. The aim of this thesis was to analyse the ecosystem service potential of young street tree plantings. To this end, transplanting recovery, tree growth and carbon and water exchange were studied on two case study streets, one planted with Tilia × vulgaris Hayne and the other with Alnus glutinosa (L.) Gaertn. f. pyramidalis Sakari . The relationships between tree growth, tree and soil water and carbon exchange, environmental variables and tree properties were examined. Transplanting recovery of Tilia trees was delayed due to excess soil water, while Alnus trees recovered within the first few years. Alnus shoot growth responded positively and Tilia negatively to an increase in soil water content. Branch leaf area in relation to branch basal area varied, showing effects of transplanting and subsequent adaptation of the trees to the new growing sites. The studied trees accumulated carbon in their woody biomass during the first decade after transplanting, but the sequestration was small relative to carbon loss from the man-made tree soils. Several additional decades of tree growth were estimated to be needed to attain net carbon sequestration in these street tree plantings if peat originating C and/or renewable C lost from tree soils was counted as C loss. Biomass equations developed in traditional forests predicted total aboveground street tree biomass fairly well, but performed unsatisfactorily in estimating specific aboveground biomass compartments. The biomass distribution and litter production of street trees also require further study to gain insights into the role of tree litter in urban biogeochemical cycles. The annual variation in tree water use of the studied trees was high, but within one year, a Penman-Monteith-based evapotranspiration model with added stomatal conductance and leaf area dynamics description, together with soil water status, explained the variation in tree transpiration quite well. Using a single parameterization over all four years examined did not produce reliable tree water use estimates however. Scaling tree transpiration to different canopy cover percentages implied that especially the columnar Alnus trees could transpire a considerable proportion of annual rainfall with attainable canopy cover, potentially contributing to stormwater management. Tietoa ja ymmärrystä kaupunkipuiden tuottamista ekosysteemipalveluista tarvitaan, kun perustellaan puiden istuttamista ja hoitoa. Kaupunkipuuston järkevä hallinta ja ylläpito edellyttävät tietoa puista saatavista hyödyistä, mutta myös niistä kustannuksista, joita hyötyjen tuottamisesta syntyy. Tässä tutkimuksessa arvioitiin nuorten katupuuistutusten potentiaalia hiileen ja veteen liittyvien ekosysteemipalveluiden tuottajina. Puiden siirtoistutuksesta toipumista, hiilen kertymää ja veden käyttöä sekä näiden yhteyttä ympäristöoloihin tutkittiin uusimpien menetelmien avulla. Toisella Helsingin Viikissä seuratulla kadulla kasvoi kantavalle kasvualustalle istutettua puistolehmusta ja toisella pilaritervaleppää. Lehmusten toipumista siirtoistutuksesta viivästytti kasvupaikan liiallinen märkyys, kun taas tervalepät toipuivat muutamassa vuodessa. Tervaleppien versonkasvu parani maan kosteuden lisääntyessä, lehmusten puolestaan heikkeni. Seuratut puut keräsivät hiiltä biomassaansa ensimmäisen vuosikymmenen kuluessa vähemmän kuin niiden kasvualustoista menetettiin hiiltä ilmakehään. Laaditut ennusteet viittasivat siihen, että kuluisi vielä vuosikymmeniä ennen kuin katupuuistutusten nettovaikutus olisi hiiltä sitova, mikäli kasvualustasta menetetty hiili huomioidaan puuistutuksen hiilikustannuksena. Hiilikustannus riippuu kuitenkin kasvualustan hiilen lähteestä ja hajoamisvauhdista. Metsäpuille kehitetyt biomassayhtälöt ennustivat katupuiden maanpäällistä kokonaisbiomassaa hyvin, mutta puun eri osien, kuten oksien tai rungon osalta ennusteet eivät toimineet. Kaupunkipuiden biomassan jakauma ja erityisesti kariketuotto sekä sen rooli kaupunkiekosysteemin ainekierroissa vaativatkin lisää selvitystyötä. Tutkittujen puiden vedenkäyttö vaihteli suuresti vuosien välillä. Yhden vuoden sisällä sitä voitiin selittää melko hyvin Penman-Monteithin yhtälöllä, kun siihen lisättiin kuvaus ilmarakojohtavuudesta, latvuspinnasta ja lehtialan kehityksestä, sekä huomioitiin maan kosteusolot. Kaikkien neljän mittausvuoden yli ei kuitenkaan pystytty kuvaamaan puiden haihdutusta luotettavasti. Puiden vedenkäyttö suhteessa sadantaan ja latvuspeittävyyteen viittasi siihen, että erityisesti pilaritervalepällä voisi olla tarjottavaa hulevesien hallintaan. Hiileen ja veteen liittyvät ekosysteemipalvelut tuovat pienen lisän muiden katupuiden tarjoamien hyötyjen rinnalle.