Search

Tässä tutkimuksessa yksityisellä sairaanhoidolla tarkoitetaan yksityissektorin lääkärissäkäyntejä, hammashoitoa sekä tutkimusta ja hoitoa, joista maksetaan sairausvakuutuslain perusteella sairaanhoitokorvauksia (Kela-korvauksia). Työpaperissa tarkastellaan yksityisten sairaanhoitopalvelujen käytön määriä, kustannuksia, korvauksia sekä asiakkaiden maksamia omavastuita rekisteriaineistolla vuosina 2013–2016. Erityisesti selvitetään sitä, miten vuoden 2016 alusta toteutetut huomattavat korvaustason alentamiset heijastuivat yksityisten sairaanhoitopalvelujen käyttöön ja korvauksiin sekä millaisia muutokset olivat eri väestöryhmissä. Tutkimuksessa hyödynnettiin rekisteritietoja Suomessa asuvan väestön iästä, sukupuolesta, voimassa olleista lääkehoitojen korvausoikeuksista, asuinpaikasta, vuosituloista sekä Kelan korvaaman yksityisen sairaanhoidon käytöstä. Tarkasteluun valittiin käynnit, jotka oli tehty tammi–kesäkuussa vuosina 2013–2016 ja joista oli maksettu korvaus kyseisen vuoden tammi–syyskuun aikana. Kun vertailtiin vuosien 2015 ja 2016 ensimmäisillä puolivuotisjaksoilla toteutuneita käyntejä, lääkärissäkäynneistä korvausta saaneiden määrä suhteessa väestöön pieneni 2,7 prosenttia ja tutkimuksesta ja hoidosta korvausta saaneiden osuus pieneni 2,2 prosenttia. Hammashoidosta korvausta saaneiden määrä suhteessa väestöön pieneni jonkin verran enemmän, 5,7 prosenttia. Yksityissektorin palveluiden käyttö oli vähentynyt naisilla hieman enemmän kuin miehillä. 0–9-vuotiaiden ja 10–24-vuotiaiden ikäryhmissä lääkäripalveluiden ja tutkimuksen ja hoidon käyttö yleistyi toisin kuin muissa ikäryhmissä. Lääkkeiden erityiskorvauksiin oikeutetuilla lääkäripalveluista sekä tutkimuksesta ja hoidosta korvausta saaneiden osuus pieneni keskimääräistä enemmän. Hammashoidosta korvausta saaneiden osuus sen sijaan pieneni enemmän niillä, joilla ei ollut erityiskorvausoikeuksia. Lääkärinpalkkioista, hammashoidosta sekä tutkimuksesta ja hoidosta korvausta saaneiden osuudet pienenivät eniten HYKSin ja TAYSin erityisvastuualueilla asuneilla. Lähes kaikkien tarkasteltujen yksityissektorin palveluiden käyttö väheni suhteellisesti sitä enemmän, mitä pienituloisemmasta ryhmästä oli kyse. Pienituloisimmillakaan palveluiden käytön väheneminen ei kuitenkaan ollut kovin suurta. Muutosten seurauksena tuloryhmien väliset erot yksityissektorin palvelujen käytössä kuitenkin suurenivat entisestään. Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaukset on päätetty lakkauttaa vuonna 2021. Suunnitteilla oleva sote-järjestelmä, jossa asiakas saa vapaasti valita perustason palvelut julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta, tulee muuttamaan palvelutuotannon kenttää. Kela-korvausten merkittävä pienentäminen ei näytä nykyjärjestelmässä suuresti vähentäneen yksityissektorin palveluiden käyttöä. Itse maksettaville tai yksityisen sairauskuluvakuutuksen korvaamille yksityissektorin palveluille on todennäköisesti kysyntää myös sote-uudistuksen jälkeen.

Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan maksamien sairaanhoitokorvausten (lääkekorvaukset, korvaukset yksityislääkärin palkkioista, korvaukset yksityisestä hammashoidosta, korvaukset yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sekä matkakorvaukset) jakautumista tulojen mukaan 25 vuotta täyttäneessä väestössä. Sairaanhoitokorvaukset ovat varsin merkittävä etuus: ne muodostivat noin 14 prosenttia Kelan etuuskuluista vuonna 2013. Korvauksia saaneiden osuuksia, korvaussummia ja korvauksensaajien itse maksamia omavastuuosuuksia ei ole aikaisemmin tarkasteltu systemaattisesti tulojen näkökulmasta eikä tulojen yhteyttä niihin ole tarkasteltu ikä- ja sukupuoliryhmittäin. Tämä tutkimus täydentää tietotarvetta aiheesta, josta on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Aineistona käytettiin Kelassa muodostettua, vuosia 2006–2011 koskevaa rekisteriaineistoa, jota varten yhdistettiin koko Suomen aikuisväestölle yksilötason väestötiedot, tiedot Kelan maksamista sairaanhoitokorvauksista sekä verottajan tiedot henkilöiden vuosittaisista veronalaisista tuloista. Tutkimus rajattiin 25 vuotta täyttäneisiin, joita oli aineistossa noin 3,8 miljoonaa. Tarkastelut tehtiin sekä koko 25 vuotta täyttäneelle väestölle että erikseen työikäisille ja eläkeikäisille miehille ja naisille. Henkilöt jaettiin tuloryhmiin 25 vuotta täyttäneen väestön tuloviidennesten mukaan. Iän, sukupuolen ja tulojen lisäksi huomioitiin asuinkunnan kaupunkimaisuus sekä suuralue. Ikä-, sukupuoli- ja tuloryhmittäin tarkasteltiin etuuslajeittain korvauksia saaneiden osuuksia väestöstä, korvauskertojen vuosittaisia määriä sekä keskimääräisiä maksettuja korvaussummia ja henkilöiden itsensä maksamia omavastuusummia. Pääosa analyyseista kohdistui vuoteen 2011, ja lisäksi tarkasteltiin, miten tilanne on muuttunut aikavälillä 2006–2011. Lukuja laskettiin sekä vakioimattomina aineistosta havaittuina osuuksina ja lukumäärinä että taustatekijät vakioituina, jolloin otettiin huomioon tuloryhmien väliset erot iässä, sukupuolessa ja asuinalueessa. Lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä ei vaihdellut juurikaan tulojen mukaan. Matkakorvausten saaminen oli käänteisessä yhteydessä tuloihin: korvauksia saivat useammat pieni- kuin suurituloiset. Korvauksia yksityislääkärin palkkioista, yksityisestä hammashoidosta ja yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sai johdonmukaisesti sitä suurempi osuus väestöstä, mitä suurituloisemmista oli kyse. 25 vuotta täyttäneestä väestöstä 85 prosenttia sai vähintään yhtä sairaanhoitokorvausten etuuslajia vuoden 2011 aikana. Koska eri etuuslajien korvaukset kohdistuivat tuloryhmiin eri tavalla, kaikkia sairaanhoitokorvauksia yhteensä tarkasteltaessa tuloryhmien väliset erot olivat varsin pieniä – poikkeuksena pienituloisimpien ryhmä, jossa korvausta saaneita oli jonkin verran vähemmän kuin muissa tuloryhmissä. Euromääräisesti tarkastellen sairaanhoitokorvauksia maksettiin keskimäärin selvästi suuremmassa määrin pienituloisille kuin suurituloisille, mikä oli seurausta pienituloisten suuremmista lääke- ja matkakorvauksista. Pienituloiset maksoivat myös keskimääräistä enemmän omavastuita sairausvakuutuksen korvaamista lääkkeistä ja matkoista. Sen sijaan yksityisen sairaanhoidon palveluiden käytöstä korvauksia maksettiin suuremmassa määrin suurituloisille, jotka myös maksoivat vuositasolla pienituloisia enemmän omavastuita näiden palveluiden käytöstä.

Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tarjota vaihtoehtoja keskusteluun hammashoidon sairausvakuutuskorvausjärjestelmän uudistamiseksi. Vaihtoehtoisten korvausmallien, porrasmallin ja tilimallin, korvauksia verrattiin vuonna 2009 voimassa olleen taksamallin korvauksiin. Laskelmien avulla arvioitiin, ketkä korvausta saaneet hyötyisivät ja ketkä häviäisivät. Tutkimuksen aineistona oli otos henkilöistä, jotka saivat sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvausta yksityisen hammashoidon kustannuksista vuonna 2009. Otoksen koko oli 100 000 henkilöä, joilla oli yhteensä 503 093 toimenpidettä. Aineistossa oli tiedot henkilöille tehdyistä toimenpiteistä, toimenpiteistä maksetuista palkkioista ja saaduista korvauksista. Taustamuuttujia aineistossa olivat sukupuoli, ikä, kotikunta ja valtionveronalaiset vuositulot. Laskelmissa käytettiin kahta vaihtoehtoista korvausmallia: porrasmallia ja tilimallia. Porrasmallissa korvaus nousi, kun asiakkaan kustannukset nousivat. Tilimallissa kaikilla oli käytössään vuosittain samansuuruinen korvaussumma. Tutkimusaineiston todellisille toimenpiteille laskettiin vaihtoehtoisten mallien mukaiset korvaukset. Laskelmissa oletettiin, että henkilöiden toimenpiteet ja toimenpiteiden palkkiot säilyvät ennallaan. Korvausmallit pidettiin kustannusneutraaleina, joten niiden korvaussumma oli korkeintaan vuoden 2009 tasolla. Laskelmat osoittivat, että tilimallista hyötyisi kolme neljästä korvauksen saajasta. Korvausprosentti oli taksamallia korkeampi, kun vuosikustannus eivät ylittäneet 500 euroa. Porrasmallin käyttöönotosta hyötyisi yksi kymmenestä korvauksen saajasta. Korvausprosentti kasvoi, jos vuosikustannus ylitti 800 euroa. Sitä pienemmällä vuosikustannuksella korvausprosentti pieneni taksamalliin verrattuna. Jos sairausvakuutuksen korvausjärjestelmää halutaan uudistaa kustannusneutraalisti ja samalla parantaa edellytyksiä käyttää yksityisiä hammashoitopalveluja, tulisi soveltaa tilimallia porrasmallin asemesta.

Lääkärinlausunto on avainasemassa, kun vakuutuslääkärit arvioivat eläkkeenhakijoiden työkyvyttömyyttä ja ehdottavat eläkeratkaisua. Selvityksessä vakuutuslääkärit arvioivat myös puutteellisten tietojen yleisyyttä lääkärinlausunnoissa. Keskeinen havainto oli, että hylättäväksi ehdotettujen hakemusten lausuntoja pidettiin useammin puutteellisina kuin myöntävän ehdotuksen saaneissa hakemuksissa. B2-lomakkeen käytön yleistyminen parantaisi lausuntojen tietosisältöä. Ilmeisesti lausunnot paranisivat vielä enemmän siten, että työkyvyttömyyden arviointiin laaditaan yhteiset kriteerit eläkelausuntoja kirjoittaville lääkäreille ja vakuutuslääkäreille. 6,40 euroa

Kela järjestää kuntoutustutkimuksia henkilöille, joiden työkyky on olennaisesti heikentynyt sairauden vuoksi. Vuosina 1993-1995 kuntoutustutkimukseen osallistuneiden 6 000 henkilön mahdollisia työkyvyttömyyseläkehakemuksia ja -ratkaisuja tutkittiin Kelan rekisteritietojen avulla. Erityisesti tutkittiin kuntoutustutkimuksen jälkeisten kuukausien aikana tehtyjen eläkehakemusten hylkäysosuuksia, joita verrattiin eläketilastojen hylkäysosuuksiin. 6,20 euroa