Search

Erityisruokavaliot ovat osa ruokakulttuuriamme. Ravitsemushoitoa edellyttävien sairauksien yleistyminen on lisännyt terapeuttisten ruokavalioiden käyttöä. Terveystietoisuuden yleistyminen ja lisääntynyt kiinnostus ruokaa ja ruokavaliota kohtaan taas heijastuvat elämäntapaan liittyvien ruokavalioiden yleistymiseen. Tässä tutkimuksessa elämäntapaan liittyvillä ruokavalioilla tarkoitetaan omaehtoiseen noudattamiseen ja hyvinvoinnin tavoitteluun perustuvia ruokavalioita. Suomalaiset noudattavat hyvin erilaisia ruokavalioita, ja ruokavalioiden suosiossa on ollut vuosien saatossa vaihtelua. Erilaiset ruokavaliot saavat paljon medianäkyvyyttä, millä on vaikutuksensa erityisruokavalioiden noudattajien lisäksi niihin, jotka eivät erityisruokavalioita noudata. Syöminen on jatkuvasti muuttuvaa, ja erilaiset ruokavaliot määrittävät ruokakulttuuriamme uudelleen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten sosiodemografiset tekijät, asenteet ja poliittinen kanta selittävät erityisruokavalioiden noudattamista. Tutkimukseen valitut erityisruokavaliot olivat omaehtoinen gluteeniton ruokavalio, runsasproteiininen ruokavalio sekä laihdutus. Tutkimuksen aineistona on Helsingin Sanomien ruokakyselyn 18–79-vuotiaat vastaajat (n = 22 706). Aineisto kerättiin poikkileikkausasetelmalla ajanjaksolla 1.–19.3.2020. Tutkimuksessa sosiodemografisina tekijöinä olivat sukupuoli, ikä, koulutustaso, asuinpaikka ja työmarkkina-asema. Asenteista käsiteltiin kymmenen ruoan valintaan liittyvää motiivia. Poliittista kantaa määriteltiin sen perusteella, mitä puoluetta vastaaja ilmoitti äänestäneensä eduskuntavaaleissa vuonna 2019. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Kuvailevien tunnuslukujen lisäksi tutkimusmenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, khiin neliö -testiä, Cramerin V:tä ja gammaa. Näiden jälkeen aineistossa edettiin logistiseen regressioanalyysiin. Logistisella regressioanalyysilla pystyttiin ennustamaan sitä, miten kukin selittävä muuttuja vaikuttaa kunkin tutkitun ruokavalion noudattamisen todennäköisyyteen. Lisäksi monimuuttujamallissa pystyttiin vakioimaan selittävät muuttujat suhteessa toisiinsa. Aineiston analysointiin käytettiin IBM SPSS Statistics 26.0 -ohjelmaa. Tutkimustulosten mukaan sosiodemografisista tekijöistä etenkin naissukupuoli ja ikä ennakoivat sekä omaehtoisen gluteenittoman ruokavalion noudattamista että laihduttamista. Laihduttaminen oli todennäköisintä 40–59-vuoden ikäisillä ja omaehtoisen gluteenittoman ruokavalion noudattaminen 40–49-vuotiailla. Sen sijaan runsasproteiinisen ruokavalion noudattaminen oli todennäköisempää miehillä ja vanhimpaan ikäryhmään kuuluvilla. Asenteista sekä omaehtoista gluteenitonta ruokavaliota että runsasproteiinista ruokavalioita ennakoi parhaiten ruoan terveyttä edistävien vaikutusten arvostaminen. Laihdutusta taas se, että ruoka ei lihota. Lisäksi jokaisen tutkittavan ruokavalion kohdalla yhdistävänä tekijänä oli epäluottamus suomalaisia ravitsemussuosituksia kohtaan. Mitä enemmän vastaaja luotti ravitsemussuosituksiin, sitä epätodennäköisempää oli tutkittujen ruokavalioiden noudattaminen. Ruokavalioita päätyi myös harvoin noudattamaan sellainen, joka kokee terveellisen syömisen olevan helppoa ja ruoan tuottavan iloa itselleen. Puoluekannalla oli vaikutus runsasproteiinisen ruokavalion noudattamiseen, ja yhteys pysyi tilastollisesti merkitsevänä vielä vakioinnin jälkeenkin. Vihreitä äänestäneisiin verrattuna ruokavalion noudattaminen oli todennäköisintä perussuomalaisia äänestäneillä. Yhteenvetona voidaan todeta, että sosiodemografisilla tekijöillä, asenteilla ja puoluekannalla on kaikilla vaikutusta siihen, päädytäänkö laihduttamaan tai noudattamaan omaehtoista gluteenitonta ruokavaliota tai runsasproteiinista ruokavaliota. Taustatekijöiden vaikutus ruokavalioihin ei kuitenkaan ole samanlainen kaikissa ruokavalioissa. Laihdutusta ennakoi parhaiten sosiodemografiset tekijät, kun taas omaehtoista gluteenitonta ruokavaliota vaikuttaisi määrittävän enemmänkin asenteet. Runsasproteiinisen ruokavalion noudattamiseen vaikuttivat sekä sosiodemografiset tekijät, asenteet että puoluekanta.

Keliakian hoidossa käytettävää tiukkaa gluteenitonta ruokavaliota voisi monipuolistaa puhtaalla kauralla. Joidenkin tutkimusten mukaan kaura voi kuitenkin aiheuttaa oireita ja jopa ohutsuolivaurioita, mutta asiasta on vain vähän pitkäaikaistutkimusta. Vertasimme pitkäaikaisen gluteenittoman ruokavaliohoidon tuloksia kauraa käyttävien ja kauraa käyttämättömien keliaakikkojen välillä. Tutkimme myös mitkä tekijät vaikuttavat kauran käytön aloittamiseen. Maanlaajuiseen tutkimukseen osallistui 869 aiemmin diagnosoitua keliaakikkoa, joiden gluteenittoman ruokavaliohoidon mediaanikesto oli 10 vuotta. Laajan haastattelun lisäksi he täyttivät validoidut GSRS-, PGWB- ja SF-36-kyselylomakkeet oireiden ja elämänlaadun selvittämiseksi. Lisäksi heiltä määritettiin keliakiavasta-ainetasot verinäytteestä. Sairaustiedot ja kontrollitähystyksen tulokset tarkastettiin potilaskertomuksista. Kaikkiaan 82 % käytti kauraa osana gluteenitonta ruokavaliotaan. Kauran käyttöä ennustavia tekijöitä olivat diagnoosi vuoden 2000 jälkeen, diagnoosin saaminen seulonnassa ja lievät kliiniset oireet. Kauran käyttäjät ja ei-käyttäjät eivät eronneet ruokavalion noudattamisessa (96.5% vs 97.4%, p=0.746), nykyisten oireiden esiintyvyydessä (22.9% vs 22.5%, p=0.931), keliakiavasta-ainepositiivisuudessa (8.8% vs 6.0%, p=0.237), suolinukkavaurion paranemisessa vuoden jälkeen (63.1% vs 60.0%, p=0.773), maligniteeteissä (4.8% vs 3.3%, p=0.420), osteoporoosissa/osteopeniassa (9.2% vs 11.0%, p=0.489) tai murtumissa (26.9% vs 27.9%, p=0.791). Ainoa merkitsevä ero kyselylomakkeissa oli kauran käyttäjien paremmat pisteet fyysisissä roolirajoituksissa (p=0.020) ja yleisterveydessä (p=0.048). Tulokset antavat vahvaa näyttöä, että kauran pitkäaikaiskäyttö keliakiassa on turvallista ja voi vaikuttaa myönteisesti terveyteen ja elämänlaatuun.

Keliakia on pitkäaikainen immuunivälitteinen sairaus, joka johtaa ohutsuolen limakalvovaurioon geneettisesti alttiilla henkilöillä. Sairaus voi ilmentyä monipuolisina vatsaoireina tai suoliston ulkopuolisina oireina. Toistaiseksi ainoa hoito on elinikäinen ja tiukka gluteeniton ruokavalio. Tämä tarkoittaa vehnän, rukiin ja ohran sekä lisättyä gluteenia sisältävien tuotteiden poistamista ruokavaliosta. Tavallisesti gluteenittoman ruokavaliohoidon aloittaminen lievittää keliakian oireita nopeasti, ohutsuolen limakalvovaurion korjaantuessa hitaammin. Gluteenittoman ruokavalion pitkäaikaisvaste on kuitenkin huonosti tunnettu. Kliininen kokemus antaa viitteitä siitä, että merkittävä osa hoidetuista keliaakikoista saattaa kärsiä pitkittyneistä vatsaoireista. Maailmalla yleisin syy huonoon hoitovasteeseen on gluteenin saannin jatkuminen. Muita syitä oireisiin voivat olla samanaikainen muu sairaus, kuten mikroskooppinen koliitti, toiminnalliset vatsavaivat sekä harvoin refraktaarikeliakia tai syöpäsairaus. Kuitenkin monilla potilailla syy vatsaoireisiin jää tunnistamatta. Epiteelin stressitekijöillä sekä suoliston mikrobiston, synnynnäisen immuniteetin ja epiteelin yhteneväisyyden muutoksilla tiedetään olevan osuutta aktiivisessa, hoitamattomassa keliakiassa. Näiden tekijöiden vaikutusta hoidetuilla keliaakikoilla ei kuitenkaan ole vielä tutkittu. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena oli tutkia pitkittyneiden vatsaoireiden yleisyyttä ja vakavuutta hyvin määritellyillä, hoitamattomista ja hoidetuista keliaakikoista koostuvilla aineistoilla sekä verrata keliaakikkojen oireita muihin ruoansulatuskanavan sairauksiin. Lisäksi tavoitteena oli valottaa pitkittyneiden vastaoireiden mekanismeja hoidetuilla keliaakikoilla. Tämä tehtiin vertailemalla kliinistä taustaa, ohutsuolen mikrobiston ja ruokavalion koostumusta, ohutsuolen limakalvon immuniteetin aktivoitumista sekä epiteelimuutosten esiintymistä oireisilla ja oireettomilla hoidolla olevilla keliaakikoilla. Lisäksi tutkittiin huonontuneen elämänlaadun ennustetekijöitä. Väitöskirjatyö koostuu neljästä erillisestä osatyöstä. Osatyössä I tutkittiin oireiden esiintyvyyttä ja vakavuutta 856 eri hoidon vaiheessa olevalla keliaakikolla sekä terveillä verrokeilla. Osatyössä II tutkittiin pitkittyneisiin oireisiin ja huonontuneeseen elämänlaatuun liittyviä tekijöitä 596 pitkään hoidetuilla keliaakikoilla sekä terveillä verrokeilla. Osatyössä III verrattiin pohjukaissuolen mikrobiston koostumusta 34 oireisella ja oireettomalla, hoidolla olevalla keliaakikolla. Lisäksi osatyössä IV verrattiin päivittäistä kuidun saantia sekä epiteelistressiin, synnynnäiseen immuniteettiin ja epiteelin yhteneväisyyteen liittyviä merkkiaineita 47 oireisella ja oireettomalla, hoidetulla keliaakikolla. Osatyössä I oireet helpottivat ruokavaliohoidon aloittamisen jälkeen, joskin lyhyen aikaa hoidetut potilaat kärsivät vielä ripulista. Liki neljänneksellä pitkään hoidetuista keliaakikoista oli pitkittyneitä vatsaoireita, ja refluksi oli oireista yleisin. Keliaakikoiden oireet olivat monimuotoisia ja vakavuudeltaan lieviä tai kohtalaisia verrattuna muihin ruoansulatuskanavan sairauksiin. Osatyössä II pitkä diagnostinen viive, vakavat oireet ennen keliakiadiagnoosia sekä samanaikainen kilpirauhassairaus, muu ruoansulatuskanavan sairaus, ruokarajoite tai mikä tahansa muu keliakiaan liittyvä liitännäissairaus lisäsivät riskiä pitkittyneille oireille. Lisäksi pitkä diagnostinen viive, vatsaoireet tutkimushetkellä sekä samanaikainen psykiatrinen sairaus altistivat huonolle elämänlaadulle. Osatyössä III jatkuvista oireista kärsivillä hoidetuilla keliaakikoilla oli erilainen ohutsuolen mikrobikoostumus verrattuna oireettomiin potilaisiin. Lisäksi osatyön IV hoidolla olevat oireiset potilaat käyttivät merkittävästi vähemmän kuitua kuin oireettomat potilaat. Oireista kärsivillä potilailla oli myös vähemmän CD3+ epiteelinalaisia lymfosyyttejä ohutsuolen limakalvolla. Muissa epiteelistressiin, synnynnäiseen immuniteettiin tai epiteelin yhteneväisyyteen liittyvissä merkkiaineissa ei havaittu eroja. Väitöskirjatyön tulokset osoittivat, että pitkittyneet vatsaoireet ovat yleisiä pitkään gluteenitonta ruokavaliota noudattaneilla keliaakikoilla. Osa oireista saattaa vaatia pidemmän ruokavaliohoidon ennen lievittymistä, ja keliaakikkoja hoitavien lääkäreiden tulee ottaa tämä huomioon. Tulokset myös tukevat ajatusta siitä, että vähäisellä kuidunsaannilla ja ohutsuolen mikrobiston muutoksilla voi olla osuutta huonoon oirevasteeseen. Näiden tekijöiden ja oireiden välistä kausaliteettia, kuten myös mahdollisia yhteisiä mekanismeja ärtyvän suolen oireyhtymän kanssa tulee kuitenkin tutkia tarkemmin. Tulokset eivät tue sitä, että synnynnäisen immuniteetin tai epiteelin yhteneväisyyden muutoksilla olisi osuutta pitkittyneiden oireiden kehittymisessä. Löydökset tulehdussoluissa antavat kuitenkin viitettä siitä, että epiteelinalaisten lymfosyyttien osuus keliakiassa voi olla aiemmin luultua monimutkaisempi. Coeliac disease is a chronic immune-mediated disease leading to the destruction of small-intestinal mucosa in genetically susceptible individuals. The disease may manifest as various gastrointestinal or extraintestinal symptoms. The only available treatment is a lifelong and strict gluten-free diet. This means the exclusion of wheat, rye, barley, and products with added gluten from the diet. Initiation of dietary treatment usually alleviates the symptoms rapidly, followed by slower recovery of the intestinal mucosa. However, the long-term response of the gluten-free diet is not well-known. Clinical experience suggests that a considerable proportion of treated coeliac disease patients may suffer from persistent gastrointestinal symptoms. Globally, the most frequent cause of poor clinical response is ongoing gluten consumption. Other reasons include concomitant diseases such as microscopic colitis, functional gastrointestinal disorders, and, rarely, refractory coeliac disease or malignancy. Nevertheless, in many patients there is no identifiable reason for symptoms. Epithelial stress and alteration in the intestinal microbiota, innate immunity and epithelial integrity have been suggested to play a role in active coeliac disease. However, these issues have not been investigated in treated coeliac disease patients. The aim of this dissertation was to investigate the prevalence and severity of gastrointestinal symptoms in well-defined cohorts of untreated and treated coeliac disease patients, and to compare the results with other common gastrointestinal diseases. A further aim was to elucidate the mechanisms of persistent gastrointestinal symptoms by comparing the clinical background, composition of intestinal microbiota and diet, and markers of small-bowel mucosal immune activation and epithelial integrity in treated coeliac patients with and without gastrointestinal symptoms. In addition, predictors for reduced quality of life were investigated. The dissertation is composed of four separate studies. Study I investigated the prevalence and severity of symptoms in 856 coeliac disease patients with different durations of gluten-free diet and in healthy controls. In Study II, factors associated with persistent gastrointestinal symptoms and reduced quality of life were investigated in 596 long-term treated coeliac patients and compared with healthy controls. In Study III, the composition of the duodenal microbiota was compared in 34 treated coeliac patients with and without persistent symptoms. Further, in Study IV, dietary factors and markers of epithelial stress, innate immunity and epithelial integrity were compared in 47 treated coeliac disease patients with and without persistent symptoms. In Study I, symptoms were alleviated after patients began dietary treatment, yet short-term treated patients had excessive diarrhoea. Almost a quarter of the long-term treated patients had persistent gastrointestinal symptoms compared with healthy controls, reflux being the most frequent symptom. The symptoms of coeliac disease patients were variable and considered mild to moderate compared with other gastrointestinal diseases. Study II showed that a long diagnostic delay, severe symptoms before diagnosis and the presence of thyroid disease, other gastrointestinal disease, food intolerance or any coeliac disease-associated comorbidity increased the risk of persistent symptoms. Furthermore, a long diagnostic delay, current gastrointestinal symptoms and psychiatric comorbidity increased the risk of a reduced health-related quality of life. In Study III, treated coeliac disease patients with ongoing gastrointestinal symptoms were shown to have different intestinal microbiota composition and a reduced bacterial richness compared with asymptomatic patients. Additionally, in Study IV, the treated coeliac patients with persistent symptoms were shown to have a significantly lower intake of fibre than asymptomatic patients. Symptomatic patients also had lower densities of CD3+ intraepithelial lymphocytes in their intestinal mucosa. No differences were observed in the other markers of epithelial stress, innate immunity, or epithelial integrity. The results of this dissertation show that persistent gastrointestinal symptoms are common in coeliac disease patients on a long-term gluten-free diet. Some symptoms may require long-term dietary treatment before alleviation, which should be taken into account by physicians treating coeliac disease patients. The findings also support the hypothesis that a low fibre intake and alterations in the intestinal microbiota may play a role in poor symptom response. The causality of these issues with respect to symptoms, as well as possible common mechanisms with irritable bowel syndrome, should be further investigated. Based on the present study, it is possible that an altered innate immune activation or epithelial integrity does not have a role in the development of persistent symptoms. However, findings in inflammatory cells suggest that the role of intraepithelial lymphocytes in coeliac disease may be more complex than previously thought.

Vaikuttaa siltä, että monet keliaakikot kärsivät pitkittyneistä vatsavaivoista ja huonontuneesta elämänlaadusta tiukasta gluteenittomasta ruokavaliosta huolimatta. Tutkimuksessamme "Persistent symptoms and reduced quality of life in treated coeliac disease patiets: a large cross-sectional study" pyrimme löytämään ennustavia tekijöitä edellä mainittuihin ongelmiin. Koko maan kattavassa poikkileikkaustutkimuksessa 596 aikuista keliaakikkoa täyttivät suostumuslomakkeet ja strukturoidut kyselylomakkeet, jonka jälkeen heitä haastateltiin. Osallistujilta kysyttiin demografisia tietoja, heidän tautinsa kliinistä kuvaa, hoitoa, diagnoosiaikaa ja -paikkaa sekä keliakiaan liittyviä tai muita mahdollisia sairauksia. Terveyteen liittyvän elämänlaadun ja ruoansulatuskanavan oireiden arviointiin käytettiin validoituja, keliakiatutkimuksessa laajalti käytettyjä kyselylomakkeita. Pitäytymistä gluteenittomassa ruokavaliossa arvioitiin potilaan oman ilmoituksen sekä serologisten testien perusteella. Tuloksien analysointiin käytettiin binaarista logistista regressiota, jonka avulla laskettiin ristitulosuhteet (OR) sekä 95 % luottamusvälit. Diagnoosin saaminen työikäisenä sekä merkittävät tai pitkään jatkuneet oireet diagnoosihetkellä altistivat pitkittyneille, nykyhetkenä esiintyville oireille. Sen sijaan osallistujilla, jotka kärsivät diagnoosihetkellä suoliston ulkopuolisista oireista, oli vähemmän pitkittyneitä ruoansulatuskanavan oireita. Lisäksi kilpirauhassairaus, keliakiaan liittymättömät ruoka-aineintoleranssit, ruoansulatuskanavan sairaudet sekä mikä tahansa keliakiaan liittyvä liitännäissairaus altistivat pitkittyneille vatsavaivoille. Pitkä oireiden kesto ennen diagnoosin saamista sekä psykiatriset sairaudet altistivat huonontuneelle elämänlaadulle. Tutkimus osoitti, että merkittävä osa keliaakikoista kärsii pitkittyneistä vatsaoireista ja huonontuneesta elämänlaadusta tarkkaan noudatetusta ruokavaliosta huolimatta. Tutkimuksen tulokset tähdentävät keliakian varhainen toteamisen ja huolellisen hoidon tärkeyttä. Originally published: Paarlahti P, Kurppa K, Ukkola A, Collin P, Huhtala H, Mäki M, Kaukinen K.: Predictors of persistent symptoms and reduced quality of life in treated coeliac disease patients : a large cross-sectional study. BMC Gastroenterology 2013 Apr 30; 13(75)

Tämä tutkimus "Keliakia ikääntyvässä väestössä" selvitti keliakian esiintyvyyttä ja ilmaantuvuutta, kliinisiä oireita ja gluteenittoman dieetin hyötyä yli 50 -vuotiailla. Tutkimusaineisto koostui Päijät-Hämeen maakunnassa asuvasta 2815 satunnaisesti valitusta 52-74 -vuotiaasta henkilöstä, jotka osallistuivat ikääntymistä, hyvinvointia, terveyttä ja palvelutarpeita koskevaan tutkimukseen (Ikihyvä Päijät-Häme). Aineistosta selvitettiin ensin osallistujien oman ilmoituksen perusteella keliakiaa sairastavat henkilöt, joiden keliakiaa oli diagnostisoitu ennen tutkimuksen aloittamista, ns. kliinisin oirein löydetyt -keliaakikot. Kaikilta tutkimukseen osallistuneilta seulottiin verestä immunoglobuliini A-luokan kudostransglutaminaasi vasta-aineet (tTGA). Henkilöille, joilla oli vasta-aineita (tTGA positiiviset), tarjottiin mahdollisuus ohutsuolen näytepalan ottoon keliakian toteamiseksi. Samanlainen seulonta tehtiin uudelleen kolmen vuoden kuluttua. Henkilöitä, jotka osallistuvat molempiin seulontoihin, oli 2216. Serokonvertoituneille henkilöille tarjottiin mahdollisuus ohutsuolen koepalan ottoon. Gluteenitonta dieettiä suositeltiin kaikille uusille keliaakikoille. Sekä aiemmin että seulonnalla todetuilta keliakiaa sairastavilta potilailta selvitettiin sairaudet, suolistovaivat ja oireet ennen keliakian toteamista, sukuhistoria, elämänlaatu sekä gluteenittoman dieetin noudattaminen. Ensimmäisestä seulonnasta löytyneitä keliakiaa sairastavia pyydettiin seurantaan. Dieetin tehoa arvioitiin ottamalla uusi koepala ohutsuolesta noin vuoden kuluttua. Gluteenittoman ruokavaliohoidon hyötyä arvioitiin myös laboratoriotutkimuksilla ja luuntiheysmittauksella ennen dieettiä ja 2-3 vuoden kuluttua dieetin aloituksen jälkeen sekä henkilökohtaisella haastattelulla. Potilaat täyttivät lisäksi vatsaoireita ja elämänlaatua selvittävät kyselylomakkeet. Aineistosta löytyi 26 kliinisin oirein löydettyä keliaakikkoa ja seulomalla löydettiin 35. Kolmen vuoden kuluttua uusitussa seulonnassa tutkimusaineistosta löytyi viisi serokonvertoitunutta keliakiaa sairastavaa henkilöä, joten keliakian vuosittainen ilmaantuvuus (insidenssi) oli 75/100 000. Keliakian koepalalla varmistettu esiintyvyys (prevalenssi) lisääntyi kolmen vuoden seurantajakson aikana 2.13%:sta 2.34%:iin, ja keliakiaa sairastavien ja tTGA seropositiivisten yhteenlaskettu esiintyvyys 2.45%:stä 2.70%:iin. Aineiston keliaakikoista kolmasosalla (28%) oli toteamishetkellä keliakiaan liitetyt klassiset oireet, 35%:lla vähäisiä oireita, ja täysin oireettomia oli 38%. Viidellä potilaalla (8%) oli pahanlaatuinen tauti, ja heistä kahdella ohutsuolilymfooma. Neljällätoista (20%) oli keliakiaan liitetty autoimmuunitauti, 27:llä (39%) alentunut luustontiheys. Myöntyvyys dieettihoitoon oli hyvä: vain kolme potilasta ei aloittanut gluteiinitonta ruokavaliota. Heillä, jotka suostuivat seurantaryhmään, oli ennen ruokavaliohoitoa subkliininen raudanpuute, sillä seerumin keskimääräinen ferritiinitaso oli matala. Gluteeniton dieetti korjasi ferritiiniarvot normaalitasolle ja nosti merkittävästi keskimääräisiä vitamiini B12, D25 ja foolihappoarvoja sekä paransi luuntiheyttä. Vatsaoireet helpottuivat, mutta elämänlaatu ei keskimäärin muuttunut. Tämä tutkimus osoitti, että keliakia vasta-aineet ja keliakia voivat ilmetä vasta myöhemmällä iällä. Keliakian esiintyvyys tässä aineistossa oli korkeampi yli 50 -vuotiailla kuin on raportoitu nuoremmassa ikäryhmässä. Kuten nuoremmassa ikäryhmässä monilla yli 50 -vuotiailla oli ennen keliakiadiagnoosia vain vähäisiä oireita tai he olivat jopa oireettomia. Kuitenkin retrospektiivisesti tarkastellen valtaosalla seulomalla löydetyistä keliakiapotilaista voitiin todeta keliakiaan liitetty sairaus, oire tai löydös, josta keliakiaa olisi voinut epäillä. Riskiryhmässä sairastua keliakiaan ovat, ikään katsomatta, keliakiaa sairastavien ensimmäisen asteen sukulaiset, autoimmuunisairautta, osteopeniaa tai osteoporoosia sairastavat, vähä-energisen murtuman saaneet, anemiasta tai vitamiinin puutteista tai lievistä vatsaoireista kärsivät henkilöt. Gluteeniton dieetti paransi lievät oireet, korjasi imeytymishäiriöt ja paransi luuntiheyttä muttei huonontanut elämänlaatua, joten myös vanhempi ikäryhmä hyötyy dieetistä. Yli 50 –vuotiaiden keliakian aktiivinen seulonta riskiryhmissä on suositeltavaa, koska ikä ei suojaa keliakian puhkeamiselta. This dissertation "Coeliac disease in the elderly population" addresses the prevalence, incidence and clinical picture of coeliac disease (CD) and the benefit of gluten-free diet (GFD) in a population-based sample of individuals aged 50 years or more in Päijät-Häme province in Finland. The study comprised 2,815 randomly selected subjects 52–74 years of age. The subjects participated a follow-up research project on ageing and well-being entitled Good Ageing in Lahti Region (GOAL). Clinical cases of CD were recorded and all subjects were screened with immunoglobulin A (IgA) class tissue transglutaminase (tTGA) antibodies. Seropositive subjects underwent small bowel biopsy. A second screening in the same population was carried out three years later, now comprising 2,216 individuals. tTGA seroconversion cases were confirmed with small bowel biopsy. All new coeliac cases were placed on GFD, and a control biopsy was carried out after one year. Their family and disease history, symptoms and dietary compliance were elicited. CD patients adhering to GFD were followed up for three years. The effect of GFD was evaluated by laboratory parameters and bone density measurements, personal interview and questionnaires about gastrointestinal (GI) symptoms and quality of life (QoL). In 2005 of the 2,815 GOAL -participants 26 reported clinically detected CD and the screening of the population found an additional 35 CD patients. In 2008 five new cases were found among previously seronegative individuals, giving an annual incidence of 75 /100 000 CD in this study population. The prevalence of biopsy-proven CD increased within three years from 2.13% to 2.34%, and the overall prevalence of biopsy-proven and seropositive cases from 2.45% to 2.70%. Twenty-eight per cent of clinically detected and screen-detected CD patients had classic and 35% subtle symptoms, 38% were symptom-free at the time of diagnosis. Five (8%) had malignant disease, two of them small bowel T cell lymphoma. Fourteen (20%) had an autoimmune condition known to be associated with CD. Twenty-seven (39%) had low bone mineral density (BMD). Dietary compliance was good; only three out of 66 patients did not adhere to GFD. At the time of diagnosis of CD the mean serum ferritin values were in general low, indicating subclinical or manifest iron deficiency, which was restored on GFD. The diet also significantly increased vitamin B12, vitamin D and erythrocyte folic acid levels and improved BMD. The alleviation of GI symptoms was evident and QoL remained unchanged. The study showed that positive serology and CD may appear later in life. The prevalence of CD was higher in patients 50 years of age or more than that reported in younger individuals. Like younger patients, many had only subtle symptoms or were even asymptomatic. However, in retrospect the majority of screen-detected patients had signs, symptoms or conditions associated with CD, which would suggest an increased risk of CD. Regardless of age those at risk are first-degree relatives of CD patients, patients with autoimmune diseases, osteoporosis or osteopenia, low-energy fractures, anaemia or vitamin malabsorptions or subtle abdominal symptoms. Abdominal complaints were alleviated on GFD, and signs of malabsorption when present improved, but QoL did not deteriorate, so ageing CD patients benefit from GFD. Active case-finding by serological screening in at-risk groups is encouraged, since ageing does not protect against CD.