Search

Suomessa taataan iäkkäälle mahdollisuus asua kodissaan myös sairaana ja toimintakyvyn rajoittuessa kotihoidon palveluiden avulla. Iäkkäiden määrän lisääntyessä kotihoidon asiakkaiden määrä kasvaa edelleen ja ammattilaisia kotihoitoon tarvitaan lisää. Kotihoitotyön imago on heikko ja alaa vaivaa työvoimapula. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että kotihoitotyöhön sisältyy fyysistä ja henkistä kuormitusta aikapaineen ja rajallisten resurssien vuoksi. Nämä huomiot nousevat esille usein myös julkisessa keskustelussa. Sen sijaan työn mielekkyyttä lisäävät piirteet, kuten läheinen kontakti asiakkaisiin, työn vaihtelevuus ja autonomia, ovat vähemmän esillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata kotihoidon ammattilaisten kokemuksia työstään. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää kotihoidon kehittämisessä, alan vetovoiman lisäämisessä sekä alan julkisuuskuvan laajentamisessa aiempaa myönteisemmäksi. Tutkimusaineisto kerättiin ryhmähaastatteluilla, etäkokoussovelluksen avulla kahden maakunnan alueelta vuonna 2020 osana Veto- ja pitovoimaa kotihoitoon -hanketta. Osallistujina oli yhteensä 30 kotihoidon ammattilaista. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten kotihoidon ammattilaiset kuvaavat työtään. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä. Tulokset osoittavat, että kotihoitotyötä tehdään asiakaslähtöisen työskentelyn kautta vaihtelevassa ja monimuotoisessa työympäristössä. Kotihoitotyön imago on heikko. Työskentely edellyttää joustavaa työn organisointia sekä osaamista muuttuvissa ja yllätyksellisissä tilanteissa. Kotihoidon kehittämiskohteita ovat kuntouttavan ja moniammatillisen työotteen lisääminen, asiakaslähtöisten teknologioiden hyödyntäminen, joustavuuden lisääminen palveluiden toteuttamisessa sekä alalle tulevien perehdyttäminen ja mentorointi. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kotihoidon kehittämisessä sekä yhteiskunnallisesti kotihoidon julkisuuskuvan laajentamisessa. Näillä toiminnoilla on mahdollista lisätä kotihoitotyön veto- ja pitovoimaa.

Tarkastelemme artikkelissamme kotihoidon työntekijöiden teknologian käyttämiseen liittyviä tunteita ja syitä niiden takana. Tutkimuskysymyksemme ovat: 1) Millaisia tunteita kotihoidon työntekijät liittävät työssä käyttämäänsä teknologiaan? 2) Millaisia syitä kotihoidon työntekijöiden tunteiden taustalta on havaittavissa? Artikkelimme perustuu vuonna 2019 kerättyyn kyselytutkimusaineistoon ja sen avokysymykseen, joka koskee työssä käytettyyn teknologiaan liittyviä tunteita. Tarkastelemme niiden 819 vastaajan vastauksia, jotka ovat ilmoittaneet pääasialliseksi toimipaikakseen kotihoidon. Analysoimme tutkimusaineiston aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Analyysimme osoittaa, että vastauksissa painottuivat kielteisiksi mielletyt tunteet, kuten turhautuminen, epävarmuus ja suuttumus. Toisaalta aineistossa näkyi melko paljon myös myönteisiä tunteita, kuten iloa ja innostusta teknologiasta. Osa vastaajista kuvasi sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. Kielteiset tunteet eivät kuitenkaan kohdistu niinkään itse teknologiaan vaan sen käyttöön liittyviin olosuhteisiin, kuten teknologian toimimattomuuteen sekä kotihoidon heikkoihin työskentelyolosuhteisiin ja työntekijöiden aikapaineisiin. In this article, we explore the emotions home care workers feel towards technologies they use at work and the reasons behind those emotions. We analyse an open question from a survey collected in 2019, where the respondents were asked what kind of emotions accompany their use of technology at work. We analysed the responses of 819 participants who were working in home care services. Our analysis shows that the majority of the described emotions were negative, such as frustration, insecurity, and anger. However, there were also positive emotions towards technology, such as joy and enthusiasm. Some respondents reported both positive and negative emotions. Negative emotions were mainly directed not towards the technology itself, but to the conditions surrounding its use, such as the inoperability of the technology, the time pressure felt by the workers, and the overall weak working conditions in home care services. peerReviewed

Puolet suomalaisista hoiva-alan ammattilaisista vanhuspalveluissa kokee, että teknologia ei paranna heidän mahdollisuuksiaan tehdä työtään hyvin. Moninäkökulmaista ymmärrystä teknologian käytöstä hoivatyössä on edelleen niukasti. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoitajien, johtajien ja teknologian kehittäjän käsityksiä digitaalisen toiminnanohjausjärjestelmän käytöstä tehostetun palveluasumisen yksikössä. Aineistona oli 11 teemahaastattelua, jotka analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineiston analyyttisenä lukutapana hyödynnettiin affordanssiteoriaa. Tutkimuksessa havaittiin, että toimijat mieltävät saman järjestelmän päätehtävän eri tavoin: hoitajat päivittäisten työsuoritteiden tukijärjestelmänä, johtajat asiakastietojärjestelmänä ja teknologian kehittäjä hoidonohjausjärjestelmänä. Lisäksi toimijat kuvasivat järjestelmän avaamia toimintamahdollisuuksia ja rajoitteita osittain eriävillä tavoilla. Hoitajien näkökulmasta järjestelmä helpottaa oman työn johtamista ja organisointia mutta rajoittaa ammattilaisen autonomiaa ja joustavuutta asiakaskohtaamisissa. Teknologian kehittäjän ja johtajien näkökulmista järjestelmä tukee palveluiden kokonaisvaltaista sujuvuutta, jota kuitenkin rajoittaa tietojärjestelmien puutteellinen integraatio. Eri käyttäjien työtehtävät ja työn tavoitteet ovat erilaisia, joten he kokevat merkityksellisiksi toiminnanohjausjärjestelmän eri toimintamahdollisuudet. Nämä eri toimijoiden kokemat tarjoumien ja rajoitteiden rajapinnat voivat luoda teknologian käyttötilanteissa jännitteitä ammattilaisten työn arkeen. Digital ERP system - support or constraints for elderly care? Half of Finnish care professionals in elderly care services feel that technology does not enable them to do their work well. There is still a lack of multi-faceted understanding of the use of technology in care work. The purpose of this study was to explore the perceptions of caregivers, managers, and a technology provider about the use of a digital enterprise resource planning (ERP) system in a residential elder care unit. The empirical data consisted of 11 thematic focused interviews. As an analytical approach, we used data-driven content analysis and affordance theory as an interpretative framework. The study found that different professional groups perceive the main function of the same system in different ways: caregivers as a support system for daily tasks, managers as a client information system, and a technology provider as a care management system. In addition, each party described the possibilities and constraints of use in different ways. From the professionals’ perspective, the system helps to facilitate the management and organisation of their own work but limits their professional autonomy and flexibility to make their own decisions concerning clients’ situational needs during the encounters. From the perspective of the technology provider and managers, the system supports the administration of the work tasks and services but is limited by the lack of its integration into other information systems in use. The results indicate that different users have different work tasks and work objectives, and therefore the different functionalities of the ERP system become relevant for them. The use of ERP may thus be manifested in care work as tensions between the possibilities and restrictions that the use of technologies creates in everyday care work.

Tässä teoksessa ollaan kotona. Tutkijat kuljettavat lukijan hyvinvointityön tekijöiden kotikäynneille ja asumisessaan tukea tarvitsevien asiakkaiden luokse. Hyvinvointityön tekijöillä viitataan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiin, joista kirjassa ovat edustettuina muun muassa sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja sairaanhoitaja. Koti, hyvinvointityö ja haavoittuvuus ovat kirjan pääkäsitteet, joita tarkastellaan eri tulokulmista. Hyvinvointityössä kohdataan eri tavoin haavoittavissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä keskellä arkea. He saattavat tarvita tukea mielenterveyden hallintaan, fyysisiin sairauksiin, raitistumisen, toipumisen ja kuntoutumisen haasteisiin tai vaikkapa vanhuuden mukanaan tuomiin vaikeuksiin. Yhtäältä heidän toimijuutensa on rajallista ja heikkoa, mutta toisaalta heillä on myös monenlaisia vahvuuksia ja voimavaroja. Kirja kiinnittyy merkittävään hyvinvointipalveluiden ja -työn murrokseen, jossa yhteiskuntapoliittisiksi tavoitteiksi on määritelty jokaisen oikeus omaan kotiin ja kotona asumisen turvaaminen mahdollisimman pitkään. Monet yhteiskunnalliset tekijät ovat viimeisten noin viidenkymmenen vuoden aikana mahdollistaneet laitosten purkamisen, laitospaikkojen vähentämisen, laitoshoitojaksojen lyhentämisen, avohoidon kehittämisen, pienten asuin- ja hoitoyksiköiden rakentamisen sekä viimeisimpänä kotiin vietävien palveluiden kehittämisen. Tätä laitosten purkamisen viimeisintä vaihetta kirjassa kutsutaan kotikäänteeksi. Kotikäänne on yhteiskunnallisena muutossuuntana kompleksinen – ja sellaisena sitä myös kirjassa käsitellään. Kun koti on hyvinvointipolitiikan ja -työn keskeinen toteuttamisen paikka, on tärkeää tutkia lähemmin sitä, mitä kotikäynneillä konkreettisesti tapahtuu ja mitä erityiskysymyksiä näihin liittyy. Teos on ajankohtainen puheenvuoro hyvinvointipalveluiden kehittämisestä ja hyvinvointityön tekemisen arjesta. Siinä hyödynnetään etnometodologiaan ja ihmismaantieteeseen sitoutunutta vuorovaikutuksen tutkimusta. Aineistoina käytetään kotikäyntien nauhoituksia, tutkijan kenttäpäiväkirjoja sekä työntekijä- ja asiakashaastatteluja. Kokonaisuus sisältää sekä taustoittavia käsiteteoreettisia lukuja että empiirisiä tutkimuksia asiakkaan ja työntekijän kotikäyntikohtaamisista. Kotona tehtävään hyvinvointityöhön liittyy monia jännitteitä ja eettisiä kysymyksiä, joita teoksessa jäsennetään ja tehdään näkyväksi tutkimuksen keinoin. Painettu teos on tilattavissa verkkokaupoista (mm. Booky.fi, Suomalainen.com ja Adlibris.com). Sisällys 1 Johdanto: Koti hyvinvointityön ja haavoittuvuuden kohtaamisen ympäristönä / Suvi Raitakari, Kirsi Günther & Jenni-Mari Räsänen Osa I Koti käsitteellisenä ilmiönä 2 Kotikäänne: Hyvinvointipalveluiden ja -työn muutos / Suvi Raitakari & Kirsi Juhila 3 Koti asiakkaan ja työntekijän kohtaamispaikkana / Kirsi Juhila 4 Kotiin paikantuvan tutkimuksen metodologisia lähtökohtia / Kirsi Juhila, Johanna Ranta & Suvi Holmberg Osa II Kotona tehtävän hyvinvointityön käytäntöjä 5 Kotikäyntityön rajat ja rajattomuus mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa / Kirsi Juhila & Suvi Raitakari 6 Koti päihdetyön näyttämönä: Kotikäyntityön aloituksia ja päättämisiä ohjaavat kehykset / Kirsi Günther 7 Haittojen vähentäminen ja asunto ensin -malli huumeita käyttävien asumisen tuessa / Johanna Ranta & Riikka Perälä 8 Kotiin kietoutuva tiedonkeruu aikuissosiaalityössä / Jenni-Mari Räsänen 9 Riskit ja luottamus syrjäseudun aikuissosiaalityön kotikäynneillä / Suvi Raitakari, Henna Takala & Sirpa Saario Osa III Koti kuntoutumisen, hoivan ja sairastamisen paikkana 10 Kotona katkolla: Asiakkaan arki osana kotiin vietävää katkaisuhoitoa / Suvi Holmberg & Johanna Ranta 11 Neuvottelut toimijuudesta aikuissosiaalityön asiakkaiden kotikäynneillä: Selontekoja ja vastarintaa / Suvi Raitakari, Kirsi Günther & Ilkka Vuorinen 12 Vanhan ihmisen haavoittuvuus ja hoivateknologia kodissa / Hilla Kiuru, Marjo Outila & Heli Valokivi 13 Muuttuuko koti sairaalaksi? Potilaiden ja hoitajien käyttämät tavarat ja tilat kotona / Riikka Lämsä, Mia Niemi & Marjaana Seppänen 14 Kotikäänteen ja kotiympäristössä tehtävän hyvinvointityön kompleksisuus / Suvi Raitakari, Kirsi Günther & Jenni-Mari Räsänen In this edited volume the authors take the reader on welfare workers’ home visits to clients in need of support in their living. Welfare workers refer to professionals in health and social care who in the book are represented among others by social workers, social care workers and nurses. The main concepts of the book are home, welfare work and vulnerability and these are contemplated from different angles. Welfare work entails encountering people who are in vulnerable situations in the midst of their everyday lives. They may need support in coping with their mental health, with physical illnesses, with the challenges of achieving sobriety and recovery or perhaps with the difficulties accompanying old age. On the one hand their ability to act is limited and weak but on the other they have many kinds of strengths and resources. The book addresses a significant turning point in welfare services and work at which the objective is defined as the right of every individual to their own home and making living at home feasible for as long as possible. In the last fifty years or so many societal factors have made possible the dismantling of institutions, the reduction of places and the shortening of stays in institutions, the further development of care in the community, the construction of small residential and care facilities and most recently the further development of services to be taken into people’s homes. The last stage of this dismantling of institutions is referred to in the book as the “home turn”. As a societal change the home turn is complex – and that is how it is approached in the book. When one’s own home is the main place in which welfare policy and work are implemented, it is important to scrutinize more closely what actually occurs there and what special issues are connected to this given context. The book offers a timely point of view on the development of welfare services and the grass-root level welfare work done in the homes. It draws on interaction research based on ethnomethodology and human geography. Research data consist of recordings of home visits, researchers' field diaries and interviews with clients and workers. The volume includes both chapters providing conceptual and theoretical overviews and empirical research on the encounters between client and worker(s) on home visits. Welfare work accomplished in people’s homes entails many tensions and ethical issues which are analysed in the book and made visible through the means of research. Available in print from online bookstores (e.g. Booky.fi, Suomalainen.com and Amazon Europe).

As new communication technologies become embedded in care work, there is a need to understand how they affect its temporal order. This article analyses group-based mobile instant messaging (IM) in residential elder care work in Finland. The article asks (i) how care workers use group-based messaging for work; and (ii) how they negotiate the rules for its use. Theoretically, the article draws on science and technology studies focusing on ‘taming’ and ‘unleashing’ (Pols, 2017), and temporality (Wajcman, 2008). Analysis is based on a qualitative interview study of care workers and nurses (n = 25) conducted in 2018. The results showed how the time-shifting functionality of IM allows employees to ‘tame the technology’ and unleash effective communication practices. However, IM also increases a risk of boundless accessibility and tames its users, pointing to a growing need for time work to manage their work-life balance in the complex temporal order of care work. peerReviewed

The article elaborates what aspects of knowledge eldercare workers describe concerning everyday long-term care practices. The article utilises a thematic analysis of Finnish long-term care workers’ semi-structured interviews (n = 25), and in doing so, it contributes to the discussion concerning the epistemological basis of care. The analysis specifies four aspects of knowledge in long-term care work: objective/objectifying, particular, corporeal and tacit. In line with existing literature on knowledge and care, the findings indicate that rational-technical epistemological approaches are insufficient when complex and fluid care relations are concerned. Moreover, cognitive impairments and other particularities of eldercare provide previously under-researched epistemological perspectives for consideration.

Tässä luvussa tarkastelemme kotona asuvien vanhojen ihmisten, kotihoidon asiakkaiden, kokemuksia kotiin tuodusta hoivateknologiasta. Kysymme, mitä tapahtuu vanhan ihmisen hoivalle ja haavoittuvuudelle, kun teknologia tulee kotiin osana kotihoidon työntekijöiden hoivatyötä. Näkökulmamme hoivan teknologisoitumiseen on sen sosiaalisissa, ruumiillisissa ja organisatorisissa seurauksissa, joita lähestymme hoivan digitaalisen maiseman käsitteen kautta (digital landscapes of care) (Milligan & Wiles 2010; Lindberg & Carlsson 2018). Tarkastelun kohteena olevat hoivateknologiat ovat etäseurantajärjestelmä “Kukkatolppa”, videoneuvottelupuhelinjärjestelmä “Kuvapuhelin” ja siihen kytketty sisältöpalvelu ”Sävelsirkku”, joka sisältää muun muassa erilaisia liikunta-, musiikki- ja muisteluohjelmia. peerReviewed

Robots have been slowly but steadily introduced to welfare sectors. Our previous observations based on a large-scale survey study on Finnish elder-care workers in 2016 showed that while robots were perceived to be useful in certain telecare tasks, using robots may also prove to be incompatible with the care workers’ personal values. The current study presents the second wave of the survey data from 2020, with the same respondents (N = 190), and shows how these views have changed for the positive, including higher expectations of telecare robotization and decreased concerns over care robots’ compatibility with personal values. In a longitudinal analysis (Phase 1), the positive change in views toward telecare robots was found to be influenced by the care robots’ higher value compatibility. In an additional cross-sectional analysis (Phase 2), focusing on the factors underlying personal values, care robots’ value compatibility was associated with social norms toward care robots, the threat of technological unemployment, and COVID-19 stress. The significance of social norms in robot acceptance came down to more universal ethical standards of care work rather than shared norms in the workplace. COVID-19 stress did not explain the temporal changes in views about robot use in care but had a role in assessments of the compatibility between personal values and care robot use. In conclusion, for care workers to see potential in care robots, the new technology must support ethical standards of care work, such as respectfulness, compassion, and trustworthiness of the nurse–patient interaction. In robotizing care work, personal values are significant predictors of the task values.

PurposeThis paper focuses on how gendered processes of working life are (re)constructed and are also challenged discursively in paid and volunteer care and work in reception centers. The purpose of this paper is to show how caring work with asylum seekers can both enhance the traditional gender order and challenge it through enabling men to have opportunities to care.Design/methodology/approachThe data were produced through qualitative interviews among paid workers and volunteers in reception centers, and analyzed through a discourse analysis approach.FindingsThree discourses of care and work were identified: a discourse on solidarity and care; a discourse on control and order; and a discourse on caring men. The findings show that traditional attitudes toward gender are easily discerned in other cultures, but not as easily recognized in the everyday processes near at hand. Gender order is retained through traditional roles, which also reflects conventional attitudes in a society often seen as a model country for equality. However, change is possible, and one core issue is the need to involve men in care work and caring in general.Social implicationsThe findings can be applicable to the deconstruction of traditional gender order in working life; to the disclosure of gendered xenophobia in work with asylum seekers, in particular through dialogue with “Others”; and to the enabling of care by men.Originality/valueLittle previous research has been done on care in reception centers and care as a gendered activity with value. In the future many countries are likely to encounter increases in asylum seekers, and therefore, intersections of gender and ethnicity are of importance in societies as regards migration, work and care.

nonPeerReviewed

Non

This thesis examines the challenges that might arise when caregivers combine work and care from the authorities’ perspective. The changes in the welfare state have led to the increased emphasis on individual responsibility, and caregiving is even seen as an extension to the public care services, and as an alternative to expensive institutional care, which the state and municipalities cannot afford due to the shift in population structure and the tilt in the care balance. At the same time, active labour market policies aim for higher employment rates and for the non-active citizens to be available to the labour markets. Caregiving is exceptionally located between formal and informal care, and this position generates contradictions in the carers’ employment targets and in the combining of work and care. The employment should be supported with special services for caregivers. However, these support functions are not experienced to be sufficient. In the thesis, the theme of combining work and care is approached by asking “How do the authorities perceive the combining of care and employment of caregivers?” By interviewing different social work authorities who work with caregivers, it is possible to achieve a more institutional perspective to the spectrum of challenges in combining employment and care. Six semi-structured authority interviews were conducted for the study. The interviewees are representatives of caregiver support services, employment services, and the Social Insurance Institution. Caregivers might deal with all of these service and support providers during their care periods or employment processes. In addition to that, one of the interviewees had acted as a caregiver supervisor but worked in the mental health and substance abuse services at the time of the interview. Based on the data, five themes are formed that describe the authorities’ perceptions on why the caregivers work alongside caregiving, the challenges in combining employment and care, and the means to enable the combining employment and care better. These five themes are the caregivers' need for livelihood, their difficulties finding employment, their coping, the binding nature of caregiving which calls for flexibility in employment, and the services as enablers in the combining of employment and care. According to the findings of this study, livelihood issues often force caregivers to find employment beside caregiving. Based on the interviewees’ statements, employers’ attitudes, prolonged time outside working life, and the deficiencies in skills and know-how, among other things, cause difficulties in finding employment. On the other hand, from the perspective of the authorities, it is also problematic that the caregivers cannot obtain the status of unemployed jobseeker, since caregiving prevents them from accepting a full-time job. The strenuousness of caregiving and the coping of carers might prevent employment but employment can also help the caregiver by offering variety in the daily caregiving. Caregiving is often quite binding which is why the authorities suggest that substitute caring could be a primary way of enabling the combining of employment and caregiving. Also other services targeted at caregivers would support the combining of work and care, as well as the improving of the caregivers wellbeing. The interviews also imply that the authorities see caregivers to be in a contradictory position, and that there are conflicting objectives directed at them. Tutkielmassa tarkastellaan omaishoitajien työn ja hoivan yhdistämiseen liittyviä haasteita viranomaisten näkökulmasta. Hyvinvointivaltion muutos on johtanut siihen, että yksilöiden vastuuta läheisistä korostetaan enemmän, ja omaishoito nähdään jopa julkisten hoivapalveluiden jatkeena, vaihtoehtona kalliille laitoshoivalle, johon valtiolla ja kunnilla ei väestörakenteen muutoksen ja hoivatasapainon kallistumisen takia ole enää samalla lailla varaa. Samaan aikaan aktiivinen työvoimapolitiikka tähtää korkeampaan työllisyyteen ja siihen, että ei-aktiiviset kansalaiset saataisiin työmarkkinoiden käyttöön. Omaishoito sijaitsee mielenkiintoisesti formaalin ja informaalin hoivan välimaastossa, ja tämä asema asettaa ristiriitoja omaishoitajien työllistämistavoitteisiin ja työn ja hoivan yhdistämiseen. Työllistämistä tulisi tukea omaishoitajille suunnatuin palveluin ja tukitoimin, joita ei kuitenkaan tällä hetkellä koeta riittäviksi. Työn ja hoivan yhdistämisen teemaa lähestytään tutkielmassa kysymällä ”Miten viranomaiset hahmottavat omaishoitajien hoivan ja ansiotyön yhdistämisen?” Eri omaishoitajien kanssa työskenteleviä sosiaaliviranomaisia haastattelemalla saavutetaan institutionaalisempi näkökulma siihen, millaisia haasteita työn ja hoivan yhdistämisessä saattaa olla. Tutkielmaa varten kerättiin kuusi puolistrukturoitua viranomaishaastattelua. Haastateltavat edustavat omaishoidon tuen palveluja, työllisyyspalveluja sekä Kansaneläkelaitosta, joiden kaikkien kanssa omaishoitajat saattavat hoivausjaksonsa tai työllistymisprosessinsa aikana asioida. Lisäksi yksi haastateltavista oli toiminut omaishoitajien työnohjaajana, mutta työskenteli mielenterveys- ja päihdepalveluissa haastatteluajankohtana. Aineiston perusteella tutkielmassa muodostetaan viisi teemaa, jotka kuvaavat viranomaisten näkemyksiä siitä, miksi omaishoitajat tekevät ansiotyötä omaishoidon rinnalla, työn ja hoivan yhdistämiseen liittyviä haasteita, sekä keinoja, joilla työn ja hoivan yhdistäminen paremmin mahdollistetaan. Nämä viisi teemaa ovat omaishoitajien tarve toimeentuloon, omaishoitajien vaikeudet työllistyä, omaishoitajien jaksaminen, omaishoidon sitovuus vaatii työn joustoja, sekä palvelut työn ja hoivan yhdistämisen mahdollistajina. Tutkielman tulosten mukaan toimeentulon ongelmat pakottavat omaishoitajat usein etsimään ansiotyötä omaishoidon rinnalle. Vaikeuksia työllistymisessä aiheuttavat viranomaisten mukaan muun muassa työnantajien asenteet, pitkittynyt tauko työelämästä sekä puutteet osaamisessa ja taidoissa. Toisaalta viranomaisten näkökulmasta ongelmallista on myös se, että omaishoitajat eivät voi saada työttömän työnhakijan statusta, koska omaishoito estää heitä vastaanottamasta kokoaikaista työtä. Omaishoidon raskaus ja hoivaajien jaksaminen voivat olla esteenä työllistymiselle, mutta ansiotyö voi myös auttaa omaishoitajaa jaksamaan tarjoamalla vaihtelua hoiva-arkeen. Omaishoito on usein hyvinkin sitovaa, ja siksi viranomaisten näkökulmasta sijaishoito voisi olla ensisijainen keino työn ja hoivan yhdistämisen mahdollistamisessa. Myös muunlaiset omaishoitajille kohdistetut palvelut tukisivat työn ja hoivan yhdistämisessä sekä omaishoitajien hyvinvoinnin kohentamisessa. Haastatteluista käy ilmi, että viranomaiset näkevät omaishoitajien olevan ristiriitaisessa asemassa, ja heihin kohdistetaan ristiriitaisia tavoitteita.

Tutkimuksen tarkoitus on tutkia ja tuottaa tietoa toistaiseksi vähän tutkitusta perhehoidosta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisena toimeksiantosopimuksella toimivat ikääntyneiden pitkäaikaiset perhehoitajat käsittävät oman asemansa ja elämäntilanteensa. Tutkimuskysymyksenä on, miten työ, moraalinen orientaatio ja suhde ilmenevät perhehoitajien hoivatyölleen antamissa merkityksissä? Tutkimukseni aineistoni muodostuu tekemistäni seitsemän perhehoitajan yksilöteemahaastatteluista. Analysoin aineistoa teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin, jossa hyödynnän hoivaetiikan keskusteluihin osallistuvan Virginia Heldin (2006) hoivan jäsennystä, jossa hoivaa lähestytään työnä, moraalisena orientaationa ja suhteena. Hoivatyölle annetuiksi merkityksiksi muodostuvat ammatillisuus perhehoidossa, kutsumus moraalisena orientaationa ja henkilökohtaisuus hoivasuhteena. Näissä merkityksissä ilmenee eri tavoin hoivatyötä ympäröivä epävarmuus. Ammatillisuus ei määritä hoivatyötä mutta perhehoitajat kertovat suurimman osan heistä omaavan jonkin hoito- tai hoiva-alan koulutuksen. Kutsumus moraalisena orientaationa näkyy vaatimuksena sitoutua, ajatuksena perhehoidossa tarjottavasta aidosta hoivasta ja perhehoitajien erilaisissa suhtautumisissa hoivatyön taloudelliseen epävarmuuteen. Asukkaiden henkilökohtainen tunteminen ja henkilökohtaisen suhteen muodostaminen nähdään perhehoitajien hoivatyössä keskeisimpänä asiana. Henkilökohtaisuus johtaa erilaiseen vastuukokemukseen hoivasuhteiden muutos- ja kriisitilanteissa ja vastuu perhehoidon toiminnasta myös henkilöityy perhehoitajaan. Henkilökohtaistuvasta vastuusta huolimatta perhehoitajat näkevät perhehoidon parhaimpana tapana tarjota aitoa, kokonaisvaltaista hoivaa. Kuntien vaihtelevat käytännöt siinä, kuka pääsee perhehoitoon ja kuinka paljon hoidosta ollaan valmiita maksamaan, asettaa perhehoitajat epätasa-arvoiseen asemaan ja prekaarin työn tekijöiksi. Pitkäaikaisen perhehoidon ideaalien toteutumista, henkilökohtaisten hoivasuhteiden muodostumista, jatkuvuutta ja turvallisuutta näyttävät rapauttavan asukkaiden vaihtuvuus ja sijoitusten lyhyt kesto. Jatkossa tulisi selvittää, ketkä toimivat pääsääntöisesti perhehoitajina, millä edellytyksin ja toisaalta tutkia, ketkä ikäihmiset pääsevät perhehoitoon ja millä kriteerein. Samalla palkkaus- ja kriteerijärjestelmää tulisi valtakunnallisesti yhtenäistää. Tärkeää olisi tutkia omaisettomien asemaa perhehoidossa ja sen seurauksia perhehoitajalle, sillä markkinaistetut vanhuspalvelut lisäävät yksilön ja hänen läheistensä vastuita hoivan järjestelyissä. This dissertation focuses on adult foster carers of older people – a care segment that has so far received little attention. The aim of the study reported here was to ascertain how long-term adult foster carers of older people operating under a mandate agreement perceive their own position and life situation. I wished to determine how the work, moral orientation and relation of the carers are included in the meanings given by the carers to their caring work. My data consist of seven thematic single interviews with foster carers. The interviews were conducted individually. I analyze the data via theory-based content analysis, based on the discussions on care ethics presented by Virginia Held (2006) in which care is approached as a work, a moral orientation and a relation. As revealed in the interviews, the meanings given to care work highlight professionalism in foster care, vocation as a moral orientation and a personal relationship in carework. Moreover, the meanings are framed by a sense of insecurity within care work. Professionalism does not in itself define foster carework but most of the interviewed do have some kind of training in healthcare or carework. The vocation considered as a moral orientation includes a requirement to commit oneself, the notion of foster care as a genuine care and the various way to cope with financial insecurity associated with the care work. Personal knowledge of the residents and the formation of a personal relationship with the residents are seen as the most essential elements in care work. When changes occur, or crisis arise in the caring relations, personalized care leads to a range of personalized responsibilities, with the responsibility for care activities falling on the carer as an individual. Despite of person-spesific nature of the responsibilities, the foster carers see foster care as the best overall means of offering holistic care. The varying practices of the municipalities regarding who should be admitted to foster care and how much money should be allocated to care, place foster carers in an unequal and precarious position. The ideals of foster care which include long duration, personal care relations and security are impaired by a rapid turnover of residents and short-term placements. In the future it will be important to look more closely at the persons who work as foster carers and their working conditions; also to study which elderly people are placed in foster care, and under what terms. Overall, there is a need for clearer system regarding foster care, including uniform national remuneration and placement criteria. Research is also needed on the position of persons in foster care who have no relatives, and the consequences for the carers, given that the marketization of elderly care services is tending to increase the responsibilities of the individuals and their relatives within care systems.

Laitteiden ja sovellusten toimimattomuus vaikeuttaa vanhustyön tekemistä enemmän kuin palkansaajilla keskimäärin. Luottamuksen rakentaminen teknologiaan vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja kehitystyötä. nonPeerReviewed

Robots are emerging in welfare services, and organizations require information on whether novel technologies are approved among staff. On the basis of technology acceptance theories, this study proposes a model that adds a principled approach to the intention to use care robots. Data of 544 professionals with care robot experience were collected. The use intention was predicted by usefulness, enjoyment, social influence, and attitude. Respondents who found robots useful and accepted by their colleagues were more likely to view robot use as consistent with their personal values. The care robot acceptance model supports consideration of the profession-specific context in robotization. peerReviewed

This article argues for a re-conceptualisation of care relations and uses the re-conceptualisation to scrutinise the way in which technology is adopted in eldercare practices. First, it draws on the definition of care as attentiveness to vulnerability, as used in the tradition of care ethics. Second, it specifies four essential aspects of care relations: relationality, dyadic mutuality, corporeality and devotion. Third, using socio-technical and phenomenological perspectives, care relations are contrasted with the idea of intertwining technological and human actors in care practices. Finally, using two adaptations of telecare as examples, the essential aspects of care relations are shown to be crucial for a thorough socio-technical understanding of eldercare and technology.

Successful implementation of robots in welfare services requires that the staff approves of them as a part of daily work tasks. In this study, we identified psychological and socio-demographic determinants associated with readiness for robotization among professional Finnish care-workers. National survey data were collected from professional care workers (n = 3800) between October and November 2016. Random samples were drawn from the member registers of two Finnish trade unions. The data were analyzed with regression models for respondents with and without firsthand experience with robots. The models explained 34–39% of the variance in the readiness for robotization. The readiness was positively associated with self-efficacy, perceived social norms, interest in technology, and perceived impacts on employment. It was also found that the readiness was less determined by age, gender, profession and job satisfaction among the respondents with firsthand robot experience. Among care workers with no experience with robots, older age and lower job satisfaction predicted a readiness for robotization. Care workers stand out as a distinctive group of potential service robot users, with their high confidence in using new technology and low job satisfaction predicting a higher readiness for robotization. Social norms among care workers emerged as an important factor in the readiness for robotization.

Twenty-five years ago, robotics guru Joseph Engelberger had a mission to motivate research teams all over the world to design the ‘Elderly Care Giver’, a multitasking personal robot assistant for everyday care needs in old age. In this article, we discuss how this vision of omnipotent care robots has influenced the design strategies of care robotics, the development of R&D initiatives and ethics research on use of care robots. Despite the expectations of robots revolutionizing care of older people, the role of robots in human care has remained marginal. The value of world trade in service robots, including care robots, is rather small. We argue that the implementation of robots in care is not primarily due to negative user attitudes or ethical problems, but to problems in R&D and manufacturing. The care robots currently available on the market are capable of simple, repetitive tasks or colloquial interaction. Thus far, also research on care robots is mostly conducted using imagi-nary scenarios or small-scale tests built up for research purposes. To develop useful and affordable robot solutions that are ethically, socially and ecologically sustainable, we suggest that robot initiatives should be evaluated within the framework of care ecosystems. This implies that attention has to be paid to the social, emotional and practical contexts in which care is given and received. Also, the political, economic and ecological realities of organizing care and producing technological commodities have to be acknowledged. It is time to openly discuss the drivers behind care robot initiatives to outline the bigger picture of organizing care under conditions of limited resources. peerReviewed

According to the Swedish science fiction TV series Äkta människor (Real Humans, SVT and Matador film 2012-2014), humanoid robots called “hubots” are replacing the human workforce in care work and assembly line industries. Against the backdrop of current debates about immigration and citizenship in the Nordic countries, this article does a close, contextual reading of the series, exploring how the hubots influence work and family life. We are particularly interested in how hubots tie in with the cultural circulation of affect in relation to Otherness and how responses towards the “not-quite” human or dehumanized Other are negotiated in the present-day Nordic cultural imaginaries. What kinds of affects are at stake in how Äkta människor takes up and interacts with debates about immigrant workers and the “not-quite” human? To answer these questions, the article develops the notion of “affective imaginaries” as an analytical tool for understanding the exchange between popular culture and political debate. peerReviewed

nonPeerReviewed

Care robots are often seen to introduce a risk to human, touch based care. In this study, we analyze care workers’ opinions on robot assistance in elderly services and reflect them to the idea of embodied relationship between a caregiver, care receiver and technology. Our empirical data consists of a survey for professional care workers (n = 3800), including registered and practical nurses working in elderly care. The questionnaire consisted scenarios of robot assistance in care work and in elderly services and the respondents were asked to evaluate whether they see them as desirable. The care workers were significantly more approving of robot assistance in lifting heavy materials compared to moving patients. Generally, the care workers were reserved towards the idea of utilizing autonomous robots in tasks that typically involve human touch, such as assisting the elderly in the bathroom. Stressing the importance of presence and touch in human care, we apply the ideas of phenomenology of the body to understand the envisioned robot-human constellations in care work.

Tutkimus käsittelee hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuutta ja teknologian käyttöä vanhustyössä. Kuormituksen vastapainoksi selvitään työn kannustavia tekijöitä. Aiheen taustalla on keskustelu vanhusten hoivan nykytilasta. Aiheita tarkastellaan työn sosiologian ja sosiaaligerontologian näkökulmista. Yhteiskunnallisena tavoitteena on tehokkaiden ja laadukkaiden vanhuspalvelujen tuottaminen. Yhteiskunta esittää raamit ja puitteet vanhustyön toteuttamiseksi. Käytännössä hoitajat joutuvat sopeuttamaan omat voimavaransa ja ammatillisen osaamisensa eri tahoilta tuleviin ristipaineisiin, joita aiheuttavat yhteiskunnallisten tavoitteiden lisäksi työ ja työyhteisö, asiakkaat ja lisääntyvä teknologia. Tutkimuksen aineisto muodostui vuonna 2012 tehdystä postikyselystä (N= 357) SuPerin jäsenille. Vastausprosentti oli 30 %. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi käytettiin hoitajien vapaamuotoisia vastauksia ja ryhmähaastatteluja. Aineisto kerättiin Tulevaisuuden palvelukoti – seniori-ikäisten turvapalvelut, TupaTurva-hankkeen yhteydessä. Kyselyyn vastanneiden hoitajien keski-ikä oli 48,9 vuotta. Moni hoitaja oli toiminut alalla pitkään. Hoitajista yli kolmannes oli ollut alalla yli 20 vuotta ja neljännes 11-20 vuotta. Hoidettavista vanhuksista suurin osa oli 76-85-vuotiaita ja osa sitäkin vanhempia. Monet hoidettavat vanhukset olivat monisairaita, paljon apua tarvitsevia ja dementoituneita. Vanhusten hoiva muodostui lähinnä ruokailusta, hygieniasta, lääkityksestä huolehtimisesta sekä hoitotoimenpiteistä. Hoitajat myös tukivat ja lohduttivat asiakkaita. Hoivatyö vanhusten parissa oli fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa. Hoitajat pitivät työtään fyysisesti raskaana ja pakkotahtisena. Hoitajat työskentelivät päivittäin kyyryssä, vääntyneessä tai muuten hankalassa asennossa. Lisäksi he nostivat tai siirsivät raskasta esinettä tai ihmistä ja työskentelivät hankalissa työolosuhteissa. Moni hoitaja tunsi itsensä fyysisesti väsyneeksi töiden jälkeen. Usealla oli hankaluuksia töistä palautumisessa. Työhön sisältyi monelta suunnalta henkistä kuormitusta. Valtaosa työntekijöistä oli kokenut kritisointia ja haukkumisia asiakkaiden taholta. Usea hoitaja oli kohdannut asiakkaan väkivaltaista käytöstä, uhkailua ja sukupuolista häirintää. Työpaikoilla tapahtui myös työpaikkakiusaamista. Hoitajat joutuivat kritisoinnin tai haukkumisen kohteeksi useammin työtovereiden kuin esimiehen toimesta. Moni oli kokenut, että esimies oli suosinut toisia työntekijöitä. Työn kuormittavuutta lisäsi henkilöstömäärän vähyys. Moni teki palkallista ylityötä ja ajoittain myös palkatonta ylityötä. Usea hoitaja kokikin ristiriitaa ammattietiikan ja henkilöstöpulan välillä. Yleinen vanhustyön arvostus koettiin vähäiseksi. Suurin osa hoitajista arvioi,etteivät kunnan virkamiehet ja poliitikot arvosta heidän työtään tai arvostavat vain vähän. Myös ”suuren yleisön” arvostuksen moni hoitaja koki vähäiseksi. Myönteistä oli, että hoitajat itse arvostivat omaa työtään. Arvostusta koettiin saatavan asiakkailta ja työtovereilta. Eniten töistä palautumisessa auttoivat elämän pienistä asioista nauttiminen, keskustelut työtovereiden kanssa, hiljaisuudesta nauttiminen, harrastukset ja liikunta. Työhön liittyi monia kannustavia tekijöitä. Asiakkaat olivat tärkeä voimavara työssä. Halu auttaa ihmisiä olikin yleisin peruste hakeutua hoiva-alalle. Muita yleisiä perusteita olivat oman ammatin saaminen, monipuoliset työtehtävät ja kutsumus. Monelle merkityksellisiä olivat hyvät asiakassuhteet ja asiakkaiden kiitollisuus. Asiakkaiden kohtaamisesta koettiin saatavan myös itselle myönteisiä kokemuksia. Merkityksellisiä olivat myös työn sisältö, työyhteisö ja turvattu toimeentulo. Yhteinen työtyytyväisyyden ylläpitäjä oli organisaatiokulttuuri. Enemmistö hoitajista oli sitä mieltä, että teknologialla pyritään liikaa korvaa-maan ihmisten vuorovaikutusta vanhusten hoivatyössä. He eivät nähneet, että teknologian käyttö antaisi enemmän aikaa toimia asiakkaiden parissa. Lisääntyvää teknologiaa ei kuitenkaan pidetty uhkana työpaikan menettämiselle. Teknologian tarpeellisuus tiedostettiin silloin, kun se vastaa tarkoitustaan, on helposti käytettävää, joustavaa ja toimii ilman toimintahäiriöitä. Sähköistä tietojen kirjaamista toivottiin kehitettävän joustavammaksi ja eri ohjelmia paremmin yhteensopiviksi. Nyt koettiin, että työajasta menee paljon aikaa tietokoneelle kirjaamiseen. Hoitajilla tiedusteltiin 24 erilaisen turvalaitteen, -järjestelmän ja -palvelun tunnettavuutta ja käytettävyyttä hoitajien omassa työssä sekä vanhusten arjen helpottajina ja turvallisuuden tukena. Laitteiden käytöllä nähtiin mahdollisuuksia. Laitteiden ja palvelujen todettiin helpottavan enemmän vanhusten arjesta selviytymistä ja turvallisuutta kuin hoitajien omaa työtä. Vapaamuotoisten vastausten perusteella hoitajia huolettivat erityisesti kotihoidossa olevat vanhukset. Osa kotihoidon asiakkaista on heidän mielestään niin heikkokuntoisia, ettei kotihoito ole heille enää asianmukainen hoivapaikka. Hoitajat toivoivat pienempiä hoitoyksikköjä, eriytettyjä yksiköitä mm. muistisairaille ja enemmän aikaa virikkeelliseen toimintaan ja ulkoiluun vanhusten kanssa. Hoitaja-mitoitukseen toivottiin tarkennusta siitä, keitä voidaan laskea mukaan hoitajamäärään. Hoiva-alalle hakeutuville toivottiin soveltuvuustestejä. Tulokset osoittivat, että hoivatyö vanhusten parissa on monella tavoin kuormittavaa. Ihmetystä herättääkin se, ettei muutosta tässä asiassa ole tapahtunut. Vuodesta toiseen saadaan samansuuntaisia tuloksia hoivatyön kuormittavuudesta. Tulokset tuovat lisävalaistusta myös teknologian käytettävyydestä vanhustyössä ja vanhusten hoivan kehittämistarpeista hoitajien näkökulmasta. Tarkoituksena on, että tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää vanhustyössä toimivien hoivatyöntekijöiden työn ja vanhuspalvelujen kehittämiseen. Yhteiskunnallisella tasolla tarvitaan seurantaa ja ohjausta tavoitteiden saavuttamiseksi. Samoin työelämässä tarvitaan seurantaa ja rajojen asettamista, joitta hoitajien kuormitusta voidaan vähentää. The study on care workers’ work load and use of technology in elderly care covers the work load and technology use of care workers in elderly care. To counter-weight work load, the work empowerment factors shall be determined. Debate on the current situation of elderly care is in the background of the subject. The sub-jects shall be reviewed from both the sociological and social-gerontological aspects of work. The social objective is the production of efficient and high-quality services for the elderly. The society sets boundaries and frameworks for the implementation of elderly care. In practice, care workers must adapt their own resources and expertise to pressure conflicts from various bodies, which are caused by social objectives, in addition to the work and work community, customers and increasing technology. The material of the study was formed from the post questionnaire (N= 357) carried out in 2012 for SuPer’s members. The response rate was 30 %. In addition to ready-made answer options, the care workers’ free-form answers and the care workers’ group interviews were used. The material was collected in connection with The Future Care Home – Inregrated Safety Services for the Senior-aged project. The average age of care workers, who responded to the survey, was 48.9 years. Many of the care workers had worked in the field for a long time. More than a third of the care workers had been in the field for more than 20 years, and a fourth had been in the field for 11-20 years. Most of the elderly people to be cared for were 76-85-year-olds and older. Many of the elderly people, who were cared for, had several illnesses, needed a lot of assistance and were demented. Elderly care mainly consisted of dining, hygiene, the administration of medication, and care procedures. The care workers also supported and comforted the customers. Care work with the elderly was physically and mentally loading. Care workers consider their work to be physically strenuous and machine-paced. Care workers worked in a hunched, twisted or otherwise difficult position on a daily basis. In addition, they lifted and moved heavy items, or people, and worked in difficult working conditions. Many care workers felt physically tired after work. Several of them had difficulties with recovery from work. The work involved mental load from various aspects. A majority had experienced customer criticism and denouncing. Several care workers had encountered violent behaviour, threats and sexual harassment from customers. Workplace bullying took place at workplaces. Care workers were more often subject to criticism and denouncing by their co-workers than by their supervisors. Many had experienced situations where their supervisor had favoured other employees. The scarcity of staff increased work load. Many carried out paid overtime work, and some-times also unpaid overtime work. Thus, many care workers experienced contradictions between professional ethics and the lack the staff. The general appreciation of elderly care was considered to be low. Most of the care workers estimated that municipal officers and politicians do not appreciate their work, or appreciate it very little. The “general public’s” appreciation was also considered to be low by many care workers. The positive aspect was that the care workers personally appreciated their own work. Appreciation was considered to be gained from customers and co-workers. Enjoying the little things in life, discussions with co-workers, enjoying quietness, hobbies and sports were of the most help in the recovery from work. The work involved several encouraging factors. Customers were an important resource in work. The desire to help people was the main reason for choosing to work in the care sector. Other general reasons were to obtain a profession, varied work duties and a personal calling. Many considered good customer relationships and customers’ gratitude to be important. Encountering customers was also con-sidered to be meaningful. The work content, working community and secured income were also important. A common maintainer of occupational satisfaction was the organisation culture. Most of the care workers agreed that technology is aimed to be used too much to replace human interaction in elderly care. They did not consider that the use of technology would provide more time to operate with the customers. The increa-sing amount of technology was not, however, considered a threat in losing their jobs. The necessity of technology is understood, when it corresponds to its purpose, is easy to use, flexible and operates without problems. Care workers were ho-ping that electronic data logging would be developed to be more flexible, and different software would be more compatible with each other. At the moment, it was considered that many spend a lot of their working hours logging data on computers. The awareness and usability of 24 different safety devices, systems and services in the care workers’ own work and as facilitators and safety support in the eve-ryday life of the elderly, were enquired from the care workers. The use of the devi-ces was seen to have potential. The devices and services were stated to be better for the facilitation of the everyday life and safety of elderly people rather than in the care workers’ own work. On the basis of free-form answers, the care workers were particularly concer-ned of the elderly people in home care. Some of the customers in home care are in such weak condition, that home care is no longer an appropriate location of care for them. Care workers hope for smaller care units, specialised units for e.g. cus-tomers with memory illnesses and more time for stimulating activities and going outdoors with the elderly people. It was hoped that the sizing of care workers would be specified as to who can be considered in the number of care workers. Aptitude tests were hoped to be included for people applying to work in the care sector. The results indicated that care work with elderly people is loading in many ways. Thus, it raises astonishment as to why no changes have taken place. Year after year, similar results are obtained on the load of care work. The results provide additional light on the usability of technology in elderly care as well as the needs of development in caring for elderly people from the care workers’ perspectives. The purpose is that the results of the study can be used in the development of the work of care workers operating in elderly care as well as in the development of services for the elderly. At a social level, monitoring and guidance is needed to achieve the objectives. In the same way, monitoring and limitations are required in working life, so that the load of care workers can be reduced.

Millaista apua ja hoivaa maaseudun asukkaat tarvitsevat – entä millaista apua paikallinen yhteisö voi tarjota? Maaseudun asukkaiden vapaaehtoisen toiminnan yhdistäminen osaksi paikallista palvelujen tarjontaa voisi ratkaista monia harvaan asuttujen alueiden terveyden edistämisen haasteita. Omaehtoinen, hyvinvointia edistävä yhteisöllinen toiminta on jo osa monien maaseudulla asuvien arkea. Samalla yhteisöllisyys on tärkeä arvo, jota halutaan vaalia osana maaseudun elämäntapaa. Tässä artikkelissa pohdin tämän kulttuurisen voimavaran hyödyntämistä osana paikallisten palvelujen kehittämistä. peerReviewed

NORDCARE2-tutkimushanke on pohjoismaisen tutkijaryhmän vuonna 2015 toteuttama uusintatutkimus kymmenen vuotta aiemmasta tutkimuksesta, joka tuotti ensimmäistä kertaa vertailukelpoista tietoa hoivatyön työtehtävistä ja työolosuhteista eri Pohjoismaissa. Tämä raportti esittää hankkeen keskeisimmät tulokset suomalaisen hoivatyön näkökulmasta. NORDCARE2-hankkeen kyselyaineisto kerättiin syksyllä 2015. Suomessa tutkimuksen otoksena toimi molemmilla kerroilla Superin, JHL:n ja Tehyn vanhustyötä tekevästä jäsenkunnasta tehty satunnaisotos. Sairaanhoitajat eivät sisälly tutkimukseen. Vuonna 2005 kysely lähetettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kussakin 1200 vastaajalle ja vuonna 2015 2000 vastaajalle. Vuonna 2005 tutkimuksen vastausprosentti oli 72 ja kymmenen vuotta myöhemmin 55 prosenttia. Henkilökunnan ikärakenteessa on tapahtunut muutos, kun yksi suuri ikäluokka on vuoden 2005 jälkeen jäänyt eläkkeelle ja nuoret työntekijät ovat tulleet tilalle. Tämä sukupolvenvaihdos on nostanut myös henkilökunnan koulutustasoa. Raportin tulokset osoittavat useita huolestuttavia kehityssuuntia suomalaisessa vanhushoivatyössä. Jotkut yksittäiset asiat ovat muuttuneet myönteiseen suuntaan, mutta yleiskuva suomalaisen vanhustyön tilasta ja kehityksestä on negatiivinen. Ympärivuorokautisessa hoivassa eli laitoshoidossa ei ole juurikaan tapahtunut positiivista kehitystä ja kotihoidon työolosuhteet ovat heikentyneet aiemmasta. Kotihoidossa on tapahtunut vuosien 2005 ja 2015 välillä enemmän muutoksia kuin laitoshoidossa. Asiakasmäärät ovat nousseet jokaisessa työvuorossa merkittävästi ja tämä on johtanut suomalaisen kotihoidon työntekijöiden työpaineen nousuun Pohjoismaiden korkeimmalle tasolle. Kiristynyt työpaine näkyy sekä palkallisen että palkattoman ylityön lisääntymisenä. Luottamus kotihoidon työntekijöiden ja heidän esimiestensä välillä on kärsinyt, sillä työntekijät ovat kokeneet vaikutusmahdollisuuksiensa ja esimiehen tuen vähentyneen ja samaan aikaan työhönsä kohdistuvan kontrollin lisääntyneen. Kotihoidon työntekijät ovat aiempaa huomattavasti huolestuneempia terveydestään ja turvallisuudestaan. Samaan aikaan väkivalta ja sen uhka sekä myös seksuaalinen häirintä ja työntekijöihin kohdistuva kritiikki ovat nousseet Suomen kotihoidossa selvästi muita Pohjoismaita yleisemmiksi. Suomalainen kotihoidon henkilökunta on myös sairauslomilla muita maita enemmän. Suomalaiset työntekijät ovat myös Pohjoismaiden kriittisimpiä hoivan laadun ja yksilöllisyyden suhteen. Työntekijöiden riittämättömyyden tunteet ovat kasvaneet, koska he eivät koe pystyvänsä tarjoamaan asiakkailleen riittävää hoitoa ja henkilöstön vähäisyyden pelätään usein aiheuttavan riskejä asiakkaille. Kaiken kaikkiaan kotihoidon työntekijät arvioivat työolosuhteittensa viimeaikaisen kehityksen olleen kielteistä. Tämän tuloksena nykyisen työnsä lopettamista vakavasti harkitsevien osuus on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja vuonna 2015 jopa kaksi viidestä (41 %) kotihoidon työntekijästä harkitsi lopettamista. Laitoshoidon (ml. erimuotoiset asumispalveluyksiköt) puolella kymmenen vuoden aikana tapahtuneet muutokset ovat olleet vähäisempiä, mutta toisaalta lähtötilanne oli 4 laitoshoidossa monessa suhteessa kotihoitoa heikompi. Muiden Pohjoismaiden laitoshoitoyksiköiden henkilöstömitoitus oli vuonna 2015 arkisin päivävuorossa 26–65 prosenttia Suomen yksiköitä korkeampi. Iltavuorossa Ruotsin ja Norjan hoitoyksiköiden henkilöstömitoitus oli puolestaan 49–60 prosenttia korkeampi kuin Suomessa ja Tanskassa. Työ laitoshoidossa on raskaampaa kuin kotihoidossa, ja henkilökunnan fyysiset ja henkiset rasitusoireet ovat hyvin yleisiä. Huomattava muutos on ollut laitoshoidon työntekijöiden kasvanut huoli omasta terveydestään ja turvallisuudestaan. Väkivaltaa tai sen uhkaa viikoittain kokevien osuus on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja oli vuonna 2015 peräti 40 prosenttia. Väkivallan lisäksi myös seksuaalinen häirintä on suomalaisissa laitoksissa lisääntynyt ja on jo yleisintä Pohjoismaissa. Kuten kotihoidossa, suomalaiset hoivatyöntekijät ovat laitoshoidossakin Pohjoismaiden kriittisimpiä hoidon yksilöllisyyden sekä asiakkaille aiheutuvien riskien suhteen. Suomessa ja Tanskassa kaksi viidestä laitoshoidon työntekijästä ei itse haluaisi vanhana ottaa vastaan oman yksikkönsä tarjoamaa apua. Työntekijöiden kokema työn kontrollointi on kasvanut myös laitoshoidossa ja samaan aikaan vaikutusmahdollisuudet oman työn organisointiin ovat vähentyneet. Hoitajien näkemys työn saamasta arvostuksesta oli heikolla tasolla niin 2005 kuin 2015. Myös laitoshoidossa suomalainen henkilökunta katsoo työolosuhteidensa heikentyneen aiemmasta, ja työnsä lopettamista harkitsee tässäkin ryhmässä lähes kaksi viidestä (38 %).

Ikääntyneiden kotona asumista pyritään tukemaan monin eri tavoin, onhan se myös yksi valtakunnallisista vanhuspoliittisista linjauksista. Lisäksi 1.7.2013 voimaan tullut laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista painottaa ikääntyneen mahdollisuutta asua omassa kodissaan tai avohuollon palveluasumisessa mahdollisimman pitkään. Siitä huolimatta osa ikääntyneistä joutuu väistämättä pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Tutkielman tehtävä on tutkia, millaisena ikääntyneen toimijuuden tukeminen näyttäytyy ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa ja mielenkiintoni kohdistuu siihen, millaisena se näyttäytyy ympäristössä, jossa arkea määrittävät rutiinit sekä organisaatiolähtöinen hoiva. Tutkielma on tehty käyttäen etnografista tutkimusotetta ja on paikannettavissa etnometodologiaan. Toimijuutta lähestyn sen modaliteettien sekä koordinaattien kautta. Tutkielman aineisto on kerätty erään kaupungin pitkäaikaishoidon osastolta eri astein osallistuvan havainnoinnin keinoin ja aineistona toimivat tekemäni kenttämuistiinpanot (50 sivua), keskustelut eri toimijoiden kanssa, henkilökunnan kirjoituspyynnön perusteella kirjoittamat tekstit (36 sivua) sekä kolmen omaisen haastattelu (3 sivua). Aineisto on analysoitu siten, että kenttämuistiinpanoista muodostin osaston arkea koskevan toimintakäytäntöjen kuvauksen. Henkilökunnan kirjoitukset on analysoitu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja omaisten haastattelut olen yhdistänyt muuhun aineistoon tuloksissa. Käytetyt sitaatit ovat otteita havaintopäiväkirjasta, henkilökunnan kirjoituksista sekä omaisten haastatteluista Tulosten pohjalta voidaan todeta, että pitkäaikaishoidossa rutiinit säätelevät niin arkea kuin toimijuuden tukemistakin. Rutiinit puolestaan muodostuvat tiettyyn aikaan tapahtuvista perustoiminnoista kuten ruokailu, hygienian hoitaminen sekä liikkuminen ja pukeutuminen, jotka seuraavat toisiaan päivästä toiseen. Näissä toiminnoissa rakentuu ikääntyneen toimijuuden tukeminen, johon osaltaan vaikuttavat resurssit, henkilökunta sekä asukkaan terveydentila ja toimintakyky. Tulosten mukaan paremman toimintakyvyn omaavilla ikääntyneillä on paremmat mahdollisuudet toimijuuteen vuoteeseen hoivattaviin nähden ja ikääntyneiden toimijuuden tukemisen välillä on kuilu. Toimijuuden koordinaateista merkityksellisimmäksi muodostuvat ikääntyneen sukupuoli sekä ympäristö, ja modaliteettien ilmenemisessä on laajaa yksilökohtaista vaihtelua. Tämän vuoksi ei ole mahdollista antaa yhtä selkeää kuvausta siitä, kuinka modaliteetit pitkäaikaishoidossa ilmenevät.

nonPeerReviewed

Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Lena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu ja Tiina Vaittinen: Hoivan arvoiset. Vaiva yhteiskunnan ytimessä. Gaudeamus 2016.

Artikkelissa tarkastellaan hoivatyön glokalisoitumista kansainvälisen rekrytoinnin kontekstissa. Esimerkkinä on filippiiniläisten sairaanhoitajien värväys Suomeen lähihoitajiksi yksityisiin vanhusten hoitoalan yrityksiin vuosina 2008–2010. Artikkelin aineisto muodostuu suomalaisten hoiva-alan ja rekrytointiyritysten edustajien sekä filippiiniläisten sairaanhoitajien teemahaastatteluista (N=19). Kansainvälinen rekrytointi näyttäytyy tutkimuksessa vastauksena demografiseen hoivaköyhyyteen eli ikääntyvän ja eläköityvän Suomen kohtaamaan hoivaajapulaan. Rekrytoinnin käytännöt puolestaan jäsentyvät jälkikolonialistisen logiikan mukaisesti: Filippiinit nähdään lähes loputtomien työvoimaresurssien maana, josta Suomi voi ammentaa laadukkaita hoivatyöntekijöitä paikkaamaan kotimaista hoitajapulaa. Rekrytoinnin tarkastelu paljastaa, että filippiiniläiset sairaanhoitajat ymmärretään hyödykkeinä, joissa heidän toimijuutensa sivuutetaan niin ammatillisessa kuin inhimillisessä mielessä. Rekrytointia tukee suomalainen maahanmuuttolainsäädäntö sekä tutkinnon hyväksymistä koskevat ammatilliset rajoitukset. Artikkeli osallistuu globaaleja hoivaketjuja koskevaan laajempaan teoreettiseen keskusteluun tuomalla erityisesti esiin jälkikolonialistisen logiikan keskeisenä tekijänä ylirajaisten hoivaverkostojen luomisen prosesseissa.

Häivälä, U. 2016. Miesalkuopettajat dikotomioita ylittämässä. Isyydestä vahvistusta kasvatushoivaan. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 107s. ja 1 liite. Tutkielman kohteena ovat miesalkuopettajat. Työssänsä pienten lasten parissa he joutuvat ylittämään hoivan dikotomioita, jotka osoittavat hoivaamisen kuuluvan naiselle. Tutkielmassa tarkastellaan millaisia keinoja miesalkuopettajat käyttävät saadakseen ympäröivältä yhteisöltä luvan antaa oppilailleen kasvatushoivaa alkuopetuksen opettajina. Lisäksi tarkastellaan miesopettajan isyyden merkitystä kasvatushoivan tukena ja apuna. Tutkielman keskeinen teoreettinen viitekehys on hoivan dikotomiat, jotka läpäisevät ilmiön kolme teoreettista tasoa: ruohonjuuritason, kulttuurisen ja yhteiskunnallisen tason. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Sen aineisto on kerätty puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joihin osallistui 6 miesalkuopettajaa. Haastateltavat olivat myös isiä. Aineiston analysoinnissa sovellettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jonka analyysirunkona oli teoreettisen tarkastelun tuloksena itse kehitelty teoriakokonaisuus. Tutkielman tavoitteena oli paitsi tarkastella miesalkuopettajien keinoja ylittää hoivan dikotomioita, myös testata teoriakokonaisuuden vastaavuutta käytännössä. Teoriakokonaisuuden laadinnassa, tulosten analysoinnissa ja johtopäätösten vetämisessä on sovellettu hermeneuttista tulkintaa. Analyysin tuloksena ilmeni, että miesalkuopettajat ylittävät hoivan dikotomioita joko häivyttämällä miessukupuolensa, tai häivyttämällä kasvatushoivan feminiinistä latausta. Lisäksi isyydestä koitui heille sisäistä ja ulkoista vahvistusta kasvatushoivan antamiseen. Analyysirunkona toimineelle teoriakokonaisuudelle löytyi vastinetta käytännössä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ruohonjuuritason hoivaavalla isyydellä on positiivinen vaikutus sekä miesalkuopettajan suhtautumisessa kasvatushoivaan käytännön työssään, että sukupuolisen ja ammatillisen segregaation lieventämiseen.

Tutkimukseni tarkastelee luontoavusteisen toiminnan soveltamista hoivatyössä vanhus- ja vammaistyöntekijöiden kokemana erityisesti työntekijöiden ammatillisen ja henkilökohtaisen kehitys- ja muutosprosessin näkökulmasta. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat millaisia kokemuksia hoivatyöntekijöillä on luontoavusteisen toiminnan ammatillisesta toteuttamisesta, miten työntekijät kokevat luontoavusteisen toiminnan vaikuttaneen hoivatyön tekemisen tapoihin, ajatteluun ja omaan ammatilliseen toimijuuteensa sekä millä tavalla luontoavusteisuus vertautuu työntekijöiden henkilökohtaiseen luontosuhteeseen ja aiempaan koulutus- ja työhistoriaan. Aineistona tutkimuksessani on yhdeksän hoivatyöntekijän haastattelut viidestä eri vanhusten ja vammaisten asumispalveluyksiköstä. Tutkimusmenetelmänä on narratiivinen haastattelu, jossa haastateltava saa kertoa kokemuksistaan vapaasti kertomuksena, missä muutos, transformaatio ja prosessi tulevat luonnollisesti esille osana kertomusta. Analyysimenetelmänä on aineistolähtöinen Grounded theory ja narratiivinen tyypittely. Tutkimukseni yhteiskunta- ja sosiaalitieteelliset teoreettiset lähtökohdat kiinnittyvät ihmisen ja luonnon välistä suhdetta tarkasteleviin ympäristönäkökulmiin, joita edustavat erilaiset ihmis- ja luontokäsitykset sekä ekososiaalisen sosiaalityön ja ns. vihreän sosiaalityön lähestymistavat. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden näkökulmasta luonnon ja ympäristön merkitys liittyy erityisesti eri aikoina eri tavalla painottuviin ja muokattaviin hoito- ja hoivatyön ydinsisältöihin ja ihmiskäsityksiin, jolloin tutkimuksen teoreettiseen tarkasteluun nousevat tiedonmuodostukseen ja muutostematiikkaan liittyvät näkökulmat esimerkiksi toiminnan syvärakenteista tai oppivasta organisaatiosta. Tutkimustuloksena esitän luontoavusteisen hoivatyön toimijuudesta kolme mallitarinaa, joita kutsun luontolähtöisten osaajien, ammatillisten kokeilijoiden ja ekokriittisten kehittäjien näkökulmiksi. Mallitarinat kuvaavat haastatteluaineistosta hahmottamiani luontoavusteisen hoivatyön toimijuuden kehityspolkuja. Mallitarinoiden pohjalta kuvaan edelleen luontoavusteisen hoivatyön organisaatiotason prosessia ns. kriittisten pisteiden kautta. Esitän, että luontoavusteisen toiminnan omaksuminen edellyttää sekä työntekijältä että organisaatiolta aktiivista, tavoitteellista ja luovaa uusien ajattelu- ja toimintatapojen prosessinomaista työstämistä. Tuossa prosessissa yksilön henkilökohtainen luontosuhde, osaaminen ja ammatillinen kehitys vahvistuvat organisaation mahdollistamien resurssien, kannustamisen ja toiminnasta saadun palautteen seurauksena osaksi organisaation luontoavusteista toimintaa. Haastateltavien kokemukset antavat viitteitä myös ihmisen luontosuhteen yhteiskunnallisen uudelleen määrittelyn tarpeesta sekä laajemmasta yhteiskunnallisesta kysymyksenasettelusta ja paradigman muutoksesta ihmisen luonto- ja ympäristösuhteessa osana sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa.

Suomen sekä muiden EU-maiden haasteena on ikääntyvä väestökanta ja sen mukanaan tuomat vanhusten hoivaan liittyvät kysymykset. Eliniän nousu on johtanut ikärakenteen muuttumiseen; työikäisen väestön määrä vähenee ja ikäihmisten määrä kasvaa. Sosiaa-lialan ammattialaisena olen seurannut aiheesta käytyä keskustelua eri maissa. Suomessa tämän haasteen ratkaisemiseen liittyviä keskusteluita käydään paljolti taloudellisesta näkö-kulmasta. Huomioni kiinnittyi Tanskaan, jossa vanhustenhoivaan vaaditaan elämänlaatua. Tanskalaisessa vanhustyön tutkimuksessa ja lainsäädännössä elämänlaatu nähdään tärkeä-nä asiana. Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia etnografian avulla, mistä asioista elämänlaatu koostuu tutkimassani tanskalaisessa vanhainkodissa. Vastauksia tähän tutkimuskysymykseeni etsin havainnoimalla, keskustelemalla, haastattelemalla sekä valo- ja videokuvaamalla. Tutki-mus on aineistolähtöinen ja se on analysoitu sisällönanalyysilla. Tämän tapaustutkimuksen kautta on tavoitteena ymmärtää, mitkä ovat tanskalaisen vanhustenhuollon keskeiset arvot. Teoreettisena lähtökohtana tässä tutkimuksessa on elämänlaatu vanhustenhoidossa sekä siihen liittyvät elementit. Tällaisiksi määrittelin tanskalaisen Ældrekomissionen (2012) raporttia mukaillen seuraavat käsitteet: valta, osallistuminen, elämyksellisyys ja viihtyi-syys, asukkaat keskiössä ja koti vanhainkodissa. Tutkimukseni perusteella sain selville, että tässä tanskalaisessa vanhainkodissa ikäihmisten elämänlaatu on hoivatyön lähtökohtana. Henkilökunta on koulutettu vanhuuspedagogiikan osaajiksi. Tämän johdosta asukkaiden toimintakykyyn ja itsemääräämisoikeuteen kiinnite-tään huomiota. Asukkaat ovat osallisia omassa elämässään. Elämyksellisyyteen ja viihtyi-syyteen on panostettu huomattavan paljon. Tämä näkyi viihtyisinä sisä- ja ulkotiloina sekä viihtyisänä ilmapiirinä. Vanhuksilla on myös paljon tekemistä, joka koostuu arkipäivän askareista elämyksiin. Tanskalainen hygge on vahvasti läsnä. Näiden vanhusten elämä jatkui normaalina elämänä myös vanhainkotiin muuttamisen jäl-keen. He asuvat omissa, tilavissa asunnoissaan ja heidän toimintakykyään tuetaan voima-varojen kartoituksen ja kuntoutuksen avulla. Heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioite-taan, he ovat edelleen oman elämänsä subjekteja. Keskeisin johtopäätökseni oli, että valta säilyi vanhuksilla itsellään eikä siirtynyt läheisille tai hoitotyöntekijöille.

VANHUS KOTONA OMAISHOIDON TURVIN Omaishoidettavan kokemuksia kodista, hoivasta ja rooleista Tässä tutkimuksessa tutkitaan omaishoitoa omaishoidettavan näkökulmasta ja tarkemmin heidän kokemuksiaan kodista, hoivasta ja rooleista. Tutkimus on tärkeä siksi, että omaishoitajuutta on tutkittu paljon omaishoitajan, mutta ei juurikaan omaishoidettavan näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla haastattelemalla seitsemää Alavuden kaupungissa asuvaa omaishoidontuen saajaa. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisesti. Tutkimustulosten perusteella voidaan nähdä, että kotona oleminen yhdessä läheisen kanssa on vanhukselle tärkeää. Koti nähdään yhteiselon paikkana. Kodin fyysistä sijaintia ei pidetä merkityksellisenä, vaan koti syntyy autonomisuuden ja pärjäämisen tunteesta sekä läheisistä ihmisistä ja tutuista tavaroista. Tutkimukseen haastatellut vanhukset kokivat omaishoidossa saadun hoivan riittäväksi. Omaishoidettavat toivat haastatteluissa esille, etteivät he halua olla taakaksi omaisilleen. Tästä syystä jokainen haastateltavista koki omaishoidon onnistuvan kotona niin kauan kun omaa toimintakykyä on jäljellä. Tutkimustulosten perusteella omaishoitotilanteella ei ole vaikutusta perheen sisäisiin rooleihin. Omaishoidettavat kokivat, ettei hoitotilanne muuttanut totuttuja tapoja tai arjen toimintoja. Kuitenkin kaksi haastatteluun osallistunutta naista, joiden puoliso toimi omaishoitajana, toivat esille parisuhteen muuttuneen pelkäksi hoiva- ja kaverisuhteeksi. Omaishoidettavien antamat merkitykset kodista, hoivasta ja roolista voidaan tiivistää kolmeen pääluokkaan: koti yhteiselon paikkana, toimintakyky hoivan tarpeen määrittäjänä sekä roolien pysyminen muuttumattomina. Tutkimuksessa omaishoidettavat antoivat positiivisia merkityksiä omaishoidosta sekä yhteisestä elämästä läheisten kanssa. Tulokset asettavat haasteita yhteiskunnalle. Tulevaisuudessa tulee kiinnittää huomioita omaishoitotilanteiden yksilöllisyyteen tukipalveluja järjestettäessä sekä rakentaa lisää palveluasuntoja, jotka mahdollistavat pariskunnan yhteiselon elämään loppuun saakka. Myös omaishoidettaviin kohdistuvaa tutkimusta tarvitaan lisää. ELDERLY PEOPLE AT HOME IN CARE OF CLOSE RELATIVES Care recipients' experiences of home, the care and the roles In this thesis, informal care was studied from the care recipients' point of view. Special attention was paid on their perceptions of home, the care and the roles in their relationships. The study is important, because so far informal care has been predominantly studied from caregivers' perspective. Data was collected by interviewing seven informal care recipients living in Alavus. The interviews were transcribed and analyzed by using inductive content analysis. The findings showed that living at home with relatives was important to the elderly people. Home was percieved as a place of everyday living. The physical location of home was not considered significant, whereas the feeling of autonomy, the close relationships and the familiar things were regarded as important. The interviewees thought that informal care was adequate. However, they brought up that they did not want to be a burden to their close relatives. For this reason, every one of the interviewees felt that the care at home could be continued as long as their own ability to function was not substantially impared. On the basis of the research, it can be stated that informal care does not have an effect on the roles inside the family. However, two women interviewees who were cared of by their spouses brought up that their marriage relationships had changed into mere friendships and care relationships. Furthermore, the care recipients experienced that the habits and the daily routines at home had not changed in any way. To conclude, the care recipients' experiences could be summarized as follows: home was percieved as a place of everyday living, the care at home could be adjusted to the functional abilities of the care recipient and finally the roles in the majority of these relationships had remained unchanged. According to the research, the care recipients regarded both informal care and life with close relatives as very important. Therefore, arranging caring services is going to be a major challenge to society: more attention has to be paid on the individuality of informal care and more old people's homes have to be built to enable couples to live together until the end. Nevertheless, further and more comprehensive research on the experiences and life of care recipients is required.

Suomessa on arviolta 65 000 etäomaishoitajaa, jotka hoitavat lähinnä vanhempaansa tai isovanhempaansa. Tutkimusten mukaan tyypillisimmillään etäomaishoitajat ovat työssäkäyviä, korkeasti koulutettuja ja vastuuntuntoisia naisia. Etäomaishoiva on ilmiönä kuitenkin vielä suhteellisen tuntematonta etenkin suomalaisessa kontekstissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille etäomaishoitajien arjen kokemuksia omaisensa hoivasta ja hoivan järjestämisestä. Etähoivalla tai etäomaishoivalla tarkoitetaan sitä, että hoivan tarvitsijan ja -antaja asuvat mahdollisesti eri paikkakunnilla jopa eripuolella Suomea tai ulkomailla. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla kuudelta etäomaishoitajalta. Tutkimusote on laadullinen ja sen analysoinnissa on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä teemoja mukaillen. Teoriaohjaava analyysi oli toimiva lähestymistapa, koska se mahdollisti haastatteluiden uuden tiedon yhdistämisen jo olemassa olevaan tietoon. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että etäomaishoiva on luonteeltaan erityyppistä kuin samassa taloudessa tapahtuva omaishoiva. Etäomaishoitajien konkreettiset auttamistoimet eivät etäisyydestä johtuen ole hoivan keskeisin tehtävä. Etäomaishoitajan tehtävissä korostuivat eritahojen kanssa käytävät hoivaneuvottelut, hoivan järjestäminen sekä hoivan toteutumisen seuranta ja valvonta. Etäomaishoivassa välimatkan aiheuttama läsnäolon puute koetaan henkisti hyvin kuormittavana. Fyysinen ja taloudellinen kuormittavuus ei ollut kovin merkittävää. Etäomaishoiva vaikutti kuitenkin omaan elämään oman ajan tai perheen yhteisten ajan puutteena. Työelämässä olevilla oli hoivaan mahdollisesti virka-aikaan hoidettavien asioiden hoitaminen hankalaa, sillä se häiritsi keskittymistä työhön tai se ei ollut lainkaan mahdollista. Myös työstä palautuminen ja lepoaika jää vähemmälle, kun viikonloppuisin tehdään vanhuksen luona konkreettisia auttamistoimia.

This article considers the temporal variations of social and health care workers’ agency from the point of view of the social structures and practices of the contemporary Finnish public service sector. It finds that the contemporary Finnish public sector increasingly operates according to market principles and economic framing of time, contrary to the relational understanding of time in care practices. To maintain their sense of self as skilled professionals, workers actively reassess and adjust their identities according to the exigencies of the contemporary working life, but not without difficulties. The results of the interview study reflect the intuitive, habitual and innovative nature of temporality of care practices, but also the constraints that the contemporary, economic-rationalistic temporal frame in working life poses on welfare service work. The results suggest that the question of time management is therefore central not only from the point of view of the efficiency of service production but from the point of view of welfare service workers’ exercise of their professional agency. peerReviewed

Tämän työn tarkoituksena on tarkastella tytärten narratiiveja hoivasta. Tutkimus perustuu Omaishoito, palkkatyö ja identiteetit -tutkimushankkeessa kerättyihin kerronnallisiin haastatteluihin, joista on valittu neljäntoista äitiään päivittäin hoivaavan tyttären kertomukset. Työn tarkoituksena on tarkastella sitä, millaisten tarinatyyppien kautta kokemus hoivasta tulkkiutuu äitiään hoivaavilla tyttärillä ja toisaalta millainen merkitys konstruoidulla tarinatyypillä on tulkinnan kautta elämän jäsennyksissä. Narratiivit nähdään merkityksellisen rakennelman muodostamisena sellaisesta, joka muutoin olisi sattumanvarainen. Yhdessä ne muodostavat sosiaalisen tarinavarannon: nämä kulttuuriset tarinamallit tarjoavat tietyn kulttuurin jäsenille yhteisen merkitysperustan, jonka pohjalta voidaan luoda omaa tarinaa, tulkita itseä ja toisia sekä myös ennakoida toisten tulkintoja. Työn analyysimenetelmänä on käytetty narratiivista metodia sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä. Tytärten tarinoissa voitiin tunnistaa romanssin, tragedian ja ironian tarinatyyppejä, jotka kertoivat siitä, miten tyttäret hahmottivat kokemustaan äitinsä hoivasta ja millaisiin kulttuurisiin tarinamalleihin he nojautuivat. Romanssille tyypillinen käsitys hoivatilanteesta oli harmonian tilaa tavoitteleva kamppailu, tragedialle häviöön tuomittu taistelu elämää suurempia voimia vastaan ja ironialle etäännyttäminen ja sen hyväksyminen, että asiat voisivat olla toisinkin. Kulttuuriset mallit liittyivät käsityksiin perheestä ja sen vastuusta, vastuiden oikeudenmukaisesta jakautumisesta sekä elämän eri aspektien nivoutumisesta yhteen arjessa. Tutkimus osoittaa, miten tyttäret käyttävät erilaisia tarinallisia malleja elämäntilanteensa jäsentämiseen ja hahmottamiseen. Se tuo esille hoivan kokemuksen moninaisuuden tytärtenkin osalta, mutta viittaa myös niihin tapoihin, joilla elämäntilanteen jäsennykset ja tulkinnat hoivasta yleisemminkin hahmottuvat. Hoivan eri ulottuvuuksien, myös kokemuksellisuuden, moninaisuuden ymmärtäminen on olennaista, jotta hoiva- ja hyvinvointipolitiikassa olisi mahdollista huomioida eri osapuolten yksilöllisesti rakentuvia jäsennyksiä. Tämän kautta voidaan mahdollistaa soveltuvien ja joustavien palveluiden järjestäminen tukemaan niitä, jotka huolehtivat läheistensä hyvinvoinnista.

Työssäkäynnin ja omaishoivan yhteensovittaminen on ajankohtainen ilmiö, sillä väestömme ikääntyy ja iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa eliniän pidentyessä. Yhtäältä yhteiskuntapoliittisena tavoitteena esitetään työssäkäyvien ihmisten työurien pidentämistä. Samaan aikaan julkinen taho kannustaa omaisia huolehtimaan ja ottamaan vastuuta läheistensä hyvinvoinnista. Hoivapolitiikan keinoin tuetaan ikäihmisten kotona asumista tarjoamalla heille tukea ja palveluja. Iäkkäiden ihmisten saamaa informaalia hoivaa ja huolenpitoa antavat usein lähiomaiset, kuten puoliso, lapset ja lastenlapset. Aineistolähtöinen sisällönanalyysini koostuu yhdeksän hoiva-alalla työskentelevän naisen haastattelupuheesta, jossa he kertovat työn ja omaishoivan yhdistämisestä. Keskityn tarkastelemaan perus-, lähi- ja sairaanhoitajien puhetta, jossa he kuvaavat ja kertovat hoivatyön ja omaishoivan vaikutuksista toisiinsa. Aineistossani pääosin terveydenhuollossa vuorotyötä tekevät hoitoalan ammattilaiset antavat vapaa-ajallaan apua ja hoivaa omille äideilleen. Tutkimukseni osoittaa, että hoiva-alalla työskentelevät naiset kokevat omaishoidolla olevan myönteisiä vaikutuksia palkkatyössä toimimiseen. Omaishoidon kautta haastateltavat kokevat inhimillistyneensä työntekijöinä työpaikalla. He kertovat suhtautumisensa omaisiin muuttuneen ymmärtävämmäksi. Naiset antavat apua äideilleen lähes päivittäin ja huolehtivat heidän hyvinvoinnistaan. Eniten apua annetaan käytännön asioissa, kuten siivous, kaupassakäynti sekä muut arjen uusintamiseen liittyvät tehtävät. Naiset kokevat työpaikkansa ja työyhteisön voimavarana, josta he saavat tukea ja ymmärrystä omaishoitajana toimimiseen. Kukaan naisista ei sanonut olevansa tällä hetkellä valmis luopumaan palkkatyöstään omaishoidon vuoksi. Tutkimukseni naisilla on kokemusta palvelujärjestelmästä niin sisältä kuin ulkoakin. Hoiva-alan ammattilaisina heillä on näköalapaikka sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuviin muutoksiin. Jatkon kannalta olisi tärkeää selvittää, millaiset joustot ja tuet parhaiten edesauttavat ja helpottavat työn ja hoivan yhteensovittamista.

Ikääntyminen, huoltosuhteen heikentyminen ja taloudellisten resurssien niukkuus ovat nostaneet omaishoidon julkiseen keskusteluun. Omaishoidosta on tehty viime vuosina runsaasti myös tutkimuksia eri näkökulmista, mutta siitä huolimatta omaishoitajien arjesta tiedetään varsin vähän. Tämä tutkimus tehtiin Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n aloitteesta, ja se kohdistui ensi sijassa sellaisiin omaishoitajiin, jotka eivät saa kunnallista omaishoidontukea. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää omaishoitajien arkea ja sitä määrittäviä tekijöitä sekä toimijuutta kolmitasoisen mallin avulla. Tutkimus liittyy Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton Ovet-projektiin, jossa eräänä tavoitteena on omaishoitajien toimijuuden vahvistaminen. Haastatellut omaishoitajat osallistuivat projektiin liittyviin valmennuksiin syksyllä 2010. Aineiston muodosti kahdeksan haastattelua, jotka kerättiin kahdella paikkakunnalla Etelä- ja Länsi-Suomessa. Molemmilta paikkakunnilta haasteltiin kolme omaishoitajaa. Haastatteluissa sovellettiin aktiivisen haastattelun mallia toimijuuden näkökulmasta. Aineiston analysoinnin apukeinona käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksen raportti on kirjoitettu tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, jolloin empiria kulkee teorian mukana alusta asti. Tutkimuksen mukaan omaishoitajien arjen kuvauksia voisi olla yhtä monta kuin omaishoitajilla on päiviä. Arjen ohella omaishoitajien toimijuus oli erilaista, mutta silti molemmissa saattoi havaita yhteneväisiä piirteitä. Omaishoitajilla oli kullakin pitkä yhteinen historia hoidettavan kanssa. Hoivan sitovuus vaikutti arjen kulkuun ja toimijuuteen pakottavana rakenteena.Omaishoitajat jaettiin toimijuutensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvaan, sopeutuneeseen ja heikkoon toimijaan. Tämän tutkimuksen mukaan sopeutuneeseen toimijuuteen olisi mahdollisista päästä ja siihen tulisi pyrkiä valmennuksella ja rakenteita muuttamalla. Tässä tutkimuksessa yhteiskuntapoliittiset linjaukset nähtiin omaishoitajien toimijuuden makrorakenteina. Tästä syystä tämä tutkimus osallistui samalla yhteiskunnalliseen keskusteluun. Omaishoitajat hoivaavat joka tapauksessa, mutta jotta omaishoitajuus olisi todellinen vaihtoehto, tulisi heidän yhteiskunnalliseen asemaansa kiinnittää erityistä huomiota. Tutkimuksen aineisto ei mahdollistanut mahdollisia sukupuolierojen analysoimista. Sen lisäksi tutkimuksen ulkopuolelle jäivät työssäkäyvät omaishoitajat, joiden toimijuuden tutkiminen olisi tärkeää. Toimijuuden näkökulmasta tehty tutkimus mahdollistaa arjen tutkimisen läheltä, ja antaa omaishoitajille kuuluvan arvostuksen ja mahdollisuuden saada äänensä kuuluville.

Kirja-arvio teoksesta Anttonen, Anneli, Valokivi, Heli & Zechner, Minna (toim.) Hoiva – Tutkimus, politiikka ja arki. Vastapaino, Tampere, 298 s. nonPeerReviewed