Search

Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen opinnoissa tutustutaan monimediaiseen kirjoittamiseen ja audiovisuaalisuuden perustietoihin. Opiskelijat suunnittelevat elämäkerran, joka hyödyntää monimediaisia ilmaisukeinoja. Elämäkerrallinen kirjoittaminen tarkoittaa elämän kuvailun ohella yleensä arvottavaa otetta ja johtaa pohtimaan hyvän elämän piirteitä.Tämän artikkelin keskeisiä tutkimuskysymyksiä on, millaisena hyvinvointi näyttäytyy suunnitelmissa sekä jakson oppimispäiväkirjoissa. Tutkimus selvittää, millaisin kuvallisin, sanallisin ja auditiivisin keinoin elämäkertasuunnitelmissa kuvataan hyvinvointia.Opiskelijat hyödyntävät multimodaalisia ilmaisukeinoja ja teknologiaa vaikeiden aiheiden etäännyttämiseen. Kirjoittaminen myös tuottaa hyvinvointia, jos se kiinnittää huomion elämän myönteisiin puoliin. Audiovisuaalisuus näkyy suunnitelmissa sen perinteisessä merkityksessä sekä myös laajemmin tulkittuna. Suunnitelmiin kuuluu kiinnittyminen paikkaan, jossa elämää eletään ja tutkitaan. Puhummekin artikkelissa paikallistuvasta audiovisuaalisuudesta.Avainsanat: elämäkerrat, moni-mediaisuus, kirjoittaminen, hyvinvointi, paikallisuus“Since when have sound and moving images been a part of writing?” Well-being and the writing of multimedia biographiesWriting studies at the University of Jyväskylä introduce students to multimedia writing and the basics of audiovisuals. As part of their studies, students plan a biography that utilizes multimedia means of expression. In addition to describing an individual’s life, biographical writing usually means adopting an evaluative approach and it can lead the biographer to consider the characteristics of a good life.The central research questions of this article address how well-being appears in students’ plans and learning diaries during the study unit. This study examines which visual, verbal, and auditory means students use to describe well-being in their biography plans.Students use multimodal means of expression and technology to distance themselves from sensitive topics. Designing a multimedia biography and writing a learning diary can also produce well-being when it draws attention to the positive aspects of one’s own life. Audiovisuality can be seen in the plans in its traditional sense as well as in a broader interpretation. The plans include situational understanding of places where life is lived and explored. Thus, in the contexts of multimodal biographies, we introduce a concept of localized audiovisuality.Keywords: autobiography, life writing, multimedia, multimediality, writing, well-being, locality

Laura Piippo & Juha-Pekka Kilpiö (toim.) 2022: Intermediaalinen kirjallisuus. Jyväskylän yliopisto: Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 132, 274 s.

Mistä kumpuaa pakonomainen tarve olla jatkuvasti läsnä sosiaalisen median kanavilla ja miten nuoret internetissä toimivat? Problematiikkaa käsitellään parasta aikaa suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Länsimaiden digitalisoitumisen seurauksena 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen suomalaisessa nuorten proosassa esiintyy tuon tuostakin intermediaalisia digitaaliteknologian kuvauksia ja enenevästi myös sosiaalisen median alustojen ja niiden käytön kuvausta. Artikkelissa tarkastellaan sellaisia kotimaisia, nuorille suunnattuja proosateoksia, jotka sivuavat tai tematisoivat sosiaalista mediaa. Laajan kirjallisuuskatsauksen avulla muodostuu kuva siitä, millaisia funktioita sosiaalisen median representaatioilla nuortenkirjallisuudessa on ja miten fiktiossa suhtaudutaan teknologiseen determinismiin. Deterministinen lähestymistapa hahmottuu monessa tapauksessa teknologiapessimismiksi. Erityisesti näin tapahtuu Jukka Behmin Pehmolelutyttö-romaanissa (2017), joka käsittelee sosiaalista mediaa groomingin näkökulmasta. Grooming tarkoittaa internetin välityksellä tapahtuvaa rikollista lasten ja nuorten houkuttelua ja valmistelua seksuaalista riistoa varten. Kaunokirjallisuus osallistuu keskusteluun sosiaaliseen mediaan liittyvistä kulttuurisista merkityksistä. Nuortenproosan sosiaalisen median representaatiot heijastavat digitalisoitunutta suomalaista yhteiskuntaa. Teknologiaa käsitellään kuitenkin kriittisestä, sen aiheuttamiin lieveilmiöihin keskittyvästä näkökulmasta, joka ei ole yhtä selkeästi vallalla muussa institutionaalisessa keskustelussa. Nuoret kohtaavat fiktiossa konflikteja, jotka korostavat teknologiapessimismiä nuorten suojelutarpeeseen liittyvänä esitystapana. Toisaalta sosiaalisen median aiheuttamiin ongelmiin suhtaudutaan myös huumorilla, ja nuoria pyritään voimauttamaan.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen kuinka esitetyn sanataiteen tulkintaan vaikuttavat esityksissä käytetyt mediat. Tutkimuskysymykseni on miten monimediaisuus ja monimediaiset esityselementit vaikuttavat tallennetun sanataiteellisen esityksen tulkintaan. Lähestyn tutkimuskysymystäni tutkimalla videotallennetta Nuoren Voiman Liiton Helsingin Suvilahdessa Tiivistämöllä 24.8.2021 järjestämän Runokuu-tapahtuman Päätösklubi: Kasvuston ohjelmistoa, jonka esityksistä olen ottanut tutkimuksen kohteeksi Olli-Pekka Tennilän, Pauli Tapion, Jan Kausin, Jyrki Heikkisen, sekä Katri Naukarin ja Janne Myllymäen esitykset. Monimediaisuuden vaikutusten tutkiminen on nykyaikaisessa kirjallisuuskentässä ajankohtainen kysymys, varsinkin Covid-19-pandemian myötä yleistyneen striimauksen ja tallenteiden muodostamien videoformaattisten esitysten suhteen. Tutkimuskysymykseni selvittämiseksi käytän monitieteellistä viitekehystä, yhdistäen inter- ja transmediaalisuuden käsiteittä mise-en-scenen käsitteen käyttöön. Hyödynnän tätä asetelmaa esitetyn sanataiteen tulkitsemisessa ja sitä kautta medioiden merkityksen erittelyssä tälle tulkinnalle. Inter- ja transmediaalisuuden suhteen hyödynnän Lars Elleströmin määrittelyjä näistä termeistä, käyttäen tätä pohjana valittujen sanataide-esitysten medioiden määrittelyyn ja ymmärtämiseen. Mise-en-scenen käsitteen suhteen hyödynnän Helen Abbottin, Patrice Pavisin, David Bordwellin ja Kristin Thompsonin määrittelyjä siitä, mikä mise-en-scene on ja miten se muodostuu, käsitellen sitten sanataide-esityksiä tämän viitekehyksen kautta. Tutkimukseni loppu-tulemaksi muodostui, että käytetyt mediat tässä tutkimuksessa käsitellyissä esityksissä vaikuttivat muun muassa puhetasojen signalointiin, tekstin metaforien ja metonymioiden syntymiseen ja tukemiseen. Esitetyn sanataiteen kohdalla monimediaisuus pitää siis ottaa huomioon kattavan analyysin muodostamiseksi. Monimediaisen esitetyn sanataiteen kohdalla nähdään kuinka medioiden kokonaisvaikutukset ovat päällekkäisiä ja komplementaarisia. Niitä on tarkasteltava, jos haluaa kokonaisvaltaisen tulkinnan sanataide-esityksestä, ja näitä elementtejä tarkastelemalla tulkinnallinen kehys sisällyttää suuremman ja mahdollisimman kattavan analyysin ainekset ja perustelut tulkinnallisille tuloksille.

Marko Hautalan Leväluhta (2018) kertoo Vallin perheen useissa aikatasoissa liikkuvan synkän pohjalaisen kronikan. Äärimmäinen black metal -alakulttuuri nousee tarinan keskeiseksi ilmiöksi tapahtumien kerratessa ja heijastaessa vanhoja pelkoja, joista sikiää nykyhetkessä uusia. Tutkin intermediaalisen kokemuksen käsitteen avulla, mitä sanoilla esittäminen pakottaa lukijan kuvittelemaan ja miltä Leväluhdan kaltaisen teoksen kuvitelmat tuntuvat. Menetelmäni nojaa Lisa Blackmanin fenomenologisiin näkemyksiin psykologisesta affektiivisuudesta. Kirjailija Hautala on osallistunut tutkimuksen toteuttamiseen. Tarkastelen, miten kirjallisen tekstin mediaalisen ympäristön affektiivisten piirteiden analysointi Blackmanin välittyneen havainnoimisen käsitteen keinoin tekee eroa Brian Massumin uusmaterialistiseen näkemykseen affektista raakana selkärangasta kumpuavana ilmiönä. Väitteeni mukaan lukiessa olennaista ei ole, miten keho reagoi ulkopuolisiin biologisiin tai mytologisiin vaikuttimiin, vaan miten sanallisen kauhun intermediaalinen kokemus tuottaa Leväluhdan eri toimijoiden tapoja nähdä, kuulla ja tuntea todellisuuksia.

Teos on ensimmäinen intermediaalista kirjallisuutta ja kirjallista intermediaalisuutta käsittelevä suomenkielinen kokonaisesitys. Kaikenlaiset mediat, myös kirjalliset, limittyvät teknologioiden moninaistumisen myötä yhä tiiviimmin arkeen ja elämään. Laajimmillaan intermediaalisuus viittaa kaikkiin sellaisiin ilmiöihin, joihin tavalla tai toisella liittyy useampi kuin yksi media. Mediaalisuuden painoarvo merkityksen muodostumisessa, taiteessa, kulttuurissa, vallankäytössä ja politiikassa kasvaa alati. Intermediaalisen kirjallisuuden aiheet liikkuvat H. P. Lovecraftista Puluboihin ja Don DeLillosta The League of Extraordinary Gentlemeniin. Myös kirjallista hiljaisuutta, kinekfrastisia novelleja, Eino Ruutsalon ABC 123 -elokuvaa ja digitaalisten ympäristöjen transmediaalisuutta tarkastellaan omissa artikkeleissaan. Samalla kirjassa tutkitaan intermediaalisuuden käsitteitä niin kulttuurisesti, historiallisesti kuin paradigmaattisestikin. Tämä vertaisarvioitu artikkelikokoelma osoittaa intermediaalisuuden ”keskellä”, ”välissä” ja ”seassa” liikkuen, miten paljon mediaalista variaatiota kirjallisuus sisältää ja kuinka monenlaisia kirjallisia medioita on olemassa. Mitkä oikeastaan ovat konventionaalisesti erillisiä medioita? Konventiot ovat muokattavissa ja rajat on aina mahdollista piirtää uusiksi.

Lauri A. Niskasen väitöskirja A Hubbub of Phenomenon: The Finnish and Swedish Polyphonic Translations of James Joyce’s Ulysses tarkastettiin 28.5.2021 Helsingin yliopiston humanististisessa tiedekunnassa. Väitöskirja on luettavissa verkossa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/329581

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee transmediaalisen tarinamaailman rakentumista JP Ahosen Belzebubs-strippisarjakuvien varaan rakentuneessa monimediaalisessa ilmiössä. Sarjakuvien maailmassa yhdistyvät heavy metalin alalaji black metal sekä lämminhenkinen huumori. Sarjakuvat kertovat bändistä nimeltä Belzebubs, sekä arkisista sattumuksista bändi- ja perhepiirissä. Projektista on syntynyt myös reaalimaailman Belzebubs-yhtye, joka on levyttänyt musiikkia ja julkaissut musiikkivideoita. Sekä sarjakuvabändi että niin kutsuttu aktuaalisen maailman Belzebubs tuottavat kokonaisen kirjon tekstejä tiedotteista twiitteihin. Väitteeni onkin, että Belzebubsin transmediaalinen tarinamaailma rakentuu kaikista näistä teksteistä lajiin, mediumiin ja kanavaan katsomatta. Tutkimukseni perusosassa järjestän Belzebubs-tekstit kahteen pääkategoriaan. Ydinteksteihin olen luokitellut sellaiset tekstit, joita tuntematta lukijan käsitys ilmiöstä jää vaillinaiseksi. Näistä teksteistä tärkeimpiä ovat strippisarjakuvat, joita julkaistaan sekä sosiaalisessa mediassa että printtijulkaisuina. Ydintekstien kategoriaan kuuluvat lisäksi Pantheon of the Nightside Gods -musiikkialbumin lyriikkatekstit sekä animaatiomusiikkivideot. Sekundaariset tekstit, jotka jakautuvat haastattelu-, sosiaalisen median ja esinetekstien kategorioihin, täydentävät ja kommentoivat ydintekstejä. Valitusta mediumista riippuen tekstit rakentavat tarinamaailmaa kukin omalla tavallaan. Transmediaalinen tarinamaailma rakentuu kahden pääelementin, black metalin ja huumorin, varaan. Työni tutkii, esittelee ja hyödyntää black metalin klassikkotekstien konventioita ja kytkee ne kohdeaineiston avulla koomisuuteen. Huumoria käsittelen erityisesti inkongruenssiteorian ja sosiaalisen median aikakauden huumorin muotojen, kuten meemien, kautta. Black metalin ja huumorin avulla avaan myös tarinamaailman intertekstuaalista ja -mediaalista vivahteikkuutta. Tutkielmani toisen pääluvun fokuksena on tutkia, millaisia tekijyyksiä transmediaalinen tarinamaailma mahdollistaa. Nimeän kolme tekijäkategoriaa. Niin kutsutut perinteiset tekijät, kuten sarjakuvataiteilija JP Ahonen, osoittavat, kuinka aktuaalisen maailman ja tekstuaalisen aktuaalisen maailman välinen raja häilyy ja mahdollistaa tekijöiden liikkeen maailmasta toiseen. Fiktiiviset tekijät problematisoivat todellisuuden ja fiktion raja-aitaa entisestään: osoitan esimerkiksi, kuinka transfiktionaaliset sarjakuvahahmot voivat olla vuorovaikutuksessa todellisten fanien kanssa sosiaalisen median välityksellä. Lopuksi kysyn, riittääkö totunnainen käsityksemme tekijästä tällaisen aineiston käsittelyyn: myös Belzebubs-tekstien lukijat voidaan määritellä tekijöiksi. Koska tutkielmani kohdeaineistoa tuotetaan eri mediumeissa, olen hyödyntänyt analyysissani tarvittaessa eri taiteenalojen tutkimusta. Kokonaiskuvaa olen kuitenkin tarkastellut laajalinssisen transmediaalisuustutkimuksen ja erityisesti Marie-Laure Ryanin transmediaalisten tarinamaailmojen teorian avulla. Tutkielmani tekee työtä raskaan musiikin ja (kotimaisen) sarjakuvan tutkimuksen edistämiseksi ja avaa kysymyksiä transmediaalisuusteorian uusista sovellusalueista.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Apulannan albumeita Aivan kuin kaikki muutkin ja Plastik teoskokonaisuutena. Tutkimusaineistoni on intermediaalinen. Intermediaalisuudessa eri mediat viittaavat toisiinsa ja ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Albumin teoskokonaisuuden voi nähdä muodostuvan lauluista, sanoituksista ja levynkansitaiteesta. Levynkansitaide on varsinaisen tekstin eli laulujen ja sanoitusten periteksti. Albumin teoskokonaisuuteen vaikuttavat myös teoksen ulkopuoliset tekstit eli epitekstit. Albumin epitekstejä ovat esimerkiksi albumin lauluista tehdyt musiikkivideot. Rajaan tutkimusaineistokseni sanoitukset, levynkansitaiteen ja videot. Aiemmasta kirjallisuustieteellisestä tutkimuksesta poiketen tutkin albumeita visuaalisina taideteoksina. Tutkielmani tavoitteena on korostaa kuvan merkitystä sanoitusten rinnalla. Olen tutkielmassani kiinnostunut, minkälaisia merkityksiä levynkansitaiteen visuaalinen puoli ja videon audiovisuaalinen kerronta nostavat esille kohdeteosteni teoskokonaisuudessa. Tutkielmassani aion osoittaa, että levynkansitaide ja musiikkivideot eivät pelkästään avaa samaa teemaa sanoitusten kanssa, vaan ne tuovat myös uusia ulottuvuuksia tulkintaan. Tutkimuksessani minulla on pyrkimyksenä tuottaa uudenlaista välineistöä samankaltaisten, intermediaalisten aineistojen tutkijoille. Digitaalisena aikakautena suoratoistopalvelut ovat kyseenalaistaneet musiikkialbumia lajina ja musiikkialbumin merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta. Nykyään artistien suosiota ei mitata vain myydyillä albumeilla. Työni tavoitteena on kuitenkin tuoda esille musiikkialbumin kokonaisuuden merkityksellisyyttä ja korostaa sitä, että yksittäiset kappaleet ovat albumimuodossa merkityksellisempiä yhdessä kuin yksinään. Sanoituksia tutkin lyriikantutkimuksen välineillä. Tarkastelen sanoituksissa puhujatasojen hierarkkisuutta. Aivan kuin kaikki muutkin -albumilla analysoin sanoitusten välistä vuorovaikutusta erittelemällä sanoituksissa toistuvia aiheita. Plastikin sanoitusten välisiä suhteita ja teoskokonaisuuden rakentumista hahmotan abstrahoimalla kolme puhuja-asemaa. Keskeiset käsitteet lyriikantutkimuksesta ovat puhuja, mimeettinen minä, retorinen minä ja puhuja-asema. Molemmissa albumeissa keskityn myös aloituskappaleihin, koska teoskokonaisuudessa aloituskappaleet avaavat albumin maailmaa. Intermediaalisuuden lisäksi tutkielmani kannalta tärkeä käsite on intertekstuaalisuus eli tekstienvälinen suhde. Intermediaalisuuden voi nähdä intertekstuaalisuuden alalajina. Tutkimusaineistossani on useita intertekstuaalisia viittauksia kaunokirjallisiin teoksiin. Esimerkiksi Aivan kuin kaikki muutkin -albumin kappaleesta ”008” tehty musiikkivideo Hallaa on Apulannan versio Mary Shelleyn Frankensteinista. Plastikin levynkansitaide puolestaan viittaa muoviin käärityllä kuolleella naisella Twin Peaks -tv-sarjan Laura Palmeriin. Aivan kuin kaikki muutkin -albumin levynkansitaiteen analysointiin käytän teoriaa kollaasiromaanin tutkimuksesta. Plastikin levynkansitaiteessa tarkastelen liikkumattoman kuvan ja sanan suhdetta kuvakirjatutkimuksen avulla. Lisäksi käytän liikkumattoman kuvan analysointiin visuaalisen kertomuksen kerronnallisuuden teorioita, joiden avulla pystyn osoittamaan, että Plastikin levynkansitaiteen valokuvissa on sarjallisuutta ja kerronnallisuutta. Työssäni myös osoitan, että kohdeteosteni levynkansitaidetta voi tutkia kollaasiromaanin ja kuvakirjatutkimuksen välineillä. Tutkielmassani osoitan, että levynkansitaiteen huomioiminen musiikkialbumin teoskokonaisuudessa, lisää merkityksiä albumilla suhteessa sanoituksiin. Tutkielmani keskeisin tulos on, että levynkansitaide ja musiikkivideot tuovat uusia ulottuvuuksia kohdeteosteni teoskokonaisuuden tulkintaan ja hahmottamiseen. Tutkielmassani osoitan, että myös ulkomusiikilliset keinot ovat merkityksellisiä musiikin kuluttamisen kannalta.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen videorunouden poetiikkaa ja kuvan ja sanan suhdetta kahdessa suomalaisessa videorunoteoksessa. Tutkimuskysymykseni on, minkälaisia poeettisia keinoja kuvan ja sanan vuorovaikutuksesta on löydettävissä ja miten nämä keinot rakentavat kokonaisvaltaisempaa poetiikkaa kohdeteoksissani. Tarkastelen sekä kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa syntyviä poeettisia keinoja että sitä, miten nämä keinot luovat tematiikkaa ja kokonaisvaltaisempaa poetiikkaa teoksissa. Pohdin, miten videorunoteosten säkeiden semanttinen taso saa lisämerkityksiä materiaalisvisuaalisten ominaisuuksien kautta ja miten kuvan elementistä voi löytää sanankin elementtiin liitettäviä poeettisia rakennusosia. Video mediumina on tutkimuksessani diskursiivinen tila, jossa kuvan ja sanan elementtien vuorovaikutus tapahtuu ja joka osaltaan luo elementeille erilaisia ominaisuuksia. Tutkimuksessa keskityn kuvaan ja sanaan elementteinä, videorunouden poetiikan elimellisinä rakenneosina ja lähtöoletuksenani on, että kuvan ja sanan elementit pitää materiaalisesta samankaltaisuudestaan huolimatta erottaa toisistaan poeettisten keinojen abstrahoimiseksi kohdeteoksista. Esittelen tutkimuksessa videorunoutta myös suhteessa sen läheisiin taiteenlajeihin. Tutkimusaineistonani ovat J. P. Sipilän videorunoteokset Sudenolento (2012) ja Sukupolvi (minä odotan sinua) (2013). Kaksitoistaminuuttinen Sudenolento koostuu kahdestatoista osasta, kun taas Sukupolvi on vain noin kolmen minuutin pituinen videorunoteos. Keskeisinä tutkimusmenetelminäni poeettisten keinojen löytämiseksi ovat teosten vertailu sekä ekfrasististen kohtien erittely kohdeteosten säkeiden retorisesta rakenteesta. Seuraan tutkimuksen analyysiosiossa Jarkko Toikkasen näkemystä intermediaalisesta kokemuksesta ja ekfrasiksesta. Intermediaalinen kokemus muodostuu kohdeteoksissani yksittäisissä kohtauksissa, joiden kautta kokonaisvaltaisempi poeettinen kokemus rakentuu. Myös Lars Elleströmin näkemykset intermediaalisuudesta ovat tutkimuksessani mukana. Yhdistän Kai Mikkosen ajatukset ikonotekstuaalisuudesta ja ekfrasiksesta Roland Barthesin vuorottelu- ja ankkurointifunktioihin ja W. J. T. Mitchellin ekfrasisteoriaan. Tutkimukseni loppupuolella Espen Aarsethin kybertekstiteoria ja Markku Eskelisen näkemykset kybertekstuaalisuudesta tuovat uusia näkökulmia ekfrasikseen ja videorunoteosten rakenteen erittelyyn. Tutkimukseni keskeisin johtopäätös on kontrastoitumisen muodostuminen tärkeimmäksi poeettiseksi keinoksi. Muita löytyneitä keinoja ovat kineettisyys, toisteisuus ja itsereflektiivisyys. Lisäksi tutkimustuloksenani on, että lukijan on tulkintaprosessin etenemiseksi ja poeettisen kokemuksen täydentymiseksi huomioitava ekfrasistiset kohdat havainnoimalla kohdeteosten säkeiden intermediaalista luonnetta ja retorista rakennetta.

The articles in this two-issue thematic cluster of Image [&] Narrative (20.1 and 20.2) explore the contemporary status of the book (in literature and, more generally, in culture). This introduction addresses the cultural context of the notion of book today and presents the various articles of the issue. nonPeerReviewed

peerReviewed

Avaimia nettimeemien tulkintaan – Meemit transnationaalina mediailmiona Monitulkintaisia internetmeemeja kaytetaan yha useammin myos valtavirtajulkisuudessa esimerkiksi ajankohtaisten asioiden kommentointiin. Netin meemikuvat ovat transnationaali mediailmio, joka liittyy niin verkon alakulttuureihin, nuorisokulttuuriin kuin poliittiseen pilantekoonkin. Meemit ovat kopioinnin ja matkimisen kautta leviavaa kulttuurista sisaltoa ja verkon kansantaidetta. Tama artikkeli on tarkoitettu avaukseksi suomalaiseen meemitutkimukseen. Mediatutkija Limor Shifmanin tyohon tukeutuen maarittelen nettimeemin osaksi mediakulttuuria ja pohdin meemien kiertoa verkossa. Pohdin, milla tavoin meemikuvat asettuvat osaksi transnationaalia verkkokulttuuria. Transnationalismilla tarkoitetaan kansallisvaltioiden rajat ylittavia ja maailmanlaajuisia taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia kytkoksia ihmisten, paikkojen ja instituutioiden valilla. Transnationalismi liittyykin olennaisesti globalisaatioon. Kasitetta voidaan kayttaa myos tutkimuksellisena lahestymistapana. Pohdin myos, mita meemien suomalaiset elementit kertovat ja miten ne sekoittuvat globaalien vaikutteiden kanssa. Analysoin artikkelissa kahta suosittua suomalaisella anonyymilla kuvafoorumilla esiintynytta meemia. Meemeista toinen ”Sad Frog” on tahmaista ja helposti levitettavaa sisaltoa, jota kaytetaan ikavien tunteiden ilmaisemiseen ja kuvittamiseen. Toinen analysoimani meemi ”Liekkipipo ja pirikiikarit” voidaan ymmartaa yhteiskuntaluokkaa kommentoivana karnevalistisena ja dadaistisena pilantekona. Meemit ovat usein niin pitkalle intermediaalisia – mediarajat ja -genret ylittavaa merkitysten liiketta sisaltavia –, etta niiden esittamat hahmot, kuten Muumien Haisuli tai Disneyn Nalle Puh, ovat irtautuneet alkuperaisesta merkityksestaan symboloimaan myos jotain muuta. Meemien karnevalistinen pilkanteko voikin olla varsin satunnaista, ja meemin kantaaottavuus syntyy lopulta siita, minkalaiseen kontekstiin se asetetaan. Keys to Interpreting Internet Memes – Memes as a Transnational Media Phenomenon Ambiguous internet memes are increasingly seen in the mainstream public where they stand as commentaries on current affairs. Internet memes are a transnational media phenomenon connected to online subcultures, youth culture, and political humour. They are cultural content that spreads through copying and imitation. This article maps out ways to analyse internet memes. In order to do this, I study two popular memes that have appeared on a Finnish anonymous image-board. I build on the work of media scholar Limor Shifman. I define internet memes as a part of media culture, and reflect on their transnational online circulation. Transnationalism connects to globalization, and refers to global and cross-national economic, social and political connections between people, places, and institutions. The concept can also be used as an academic approach. I argue that the analysed memes express distinctly Finnish elements while incorporating global content. Of the two memes analysed here, ‘Sad Frog’ is a piece of ‘sticky’ and spreadable content which is often used to express difficult feelings. The other meme, ‘Flame Beanie and Speed Goggles’, can be understood as a carnivalesque commentary, and as mockery of a social class. Memes are often intermedial, containing movement of meaning across media genres. For this reason, the characters represented in the memes have constantly evolved, and their original meanings have transferred into something different. The carnivalesque mockery evident in memes is often random, and ultimately, the ironic edge of the meme depends on the context in which it is placed.

Tutkielmassa tarkastellaan Nils-Aslak, Áillohaš, Valkeapään (1943-2001) teosta Beaivi, áhčážan (1988). Teosta pidetään multitaitelijan päätyönä, jossa esitetään saamelainen maailmankuva. Teos koostuu joikurunoista, saamelaisaiheisista kuvista ja dokumentaarisista valokuvista. Valkeapään teosta lähestytään tutkimuksessa ekokriittisestä näkökulmasta käsin. Keskeisimmät tutkimuskysymykset rajautuvat koskemaan kohteessa esitettyjä luontoelementtejä, aurinkoa ja poroa. Työssä kysytään, mitä ja miten luonto esitetään näiden konkreettisten elementtien kautta. Keskeisin kysymys on saada selville, millainen luontosuhde kohdeteoksesta välittyy. Kohdeteoksessa on yhtä aikaa läsnä eri taiteen lajeja: kuva, sana ja musiikki. Tästä johtuen teoksen kokonaistulkinnan kannalta on hyödyllistä yhdistää luentaan intermediaalisuuden käsite. Työssä lähestytään Valkeapään teoksen sisältämiä taidelajeja niiden keskinäisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tutkimusmetodina käytetään runo- ja kuva-analyysia. Analyysiin yhdistetään tulkintavaiheessa saamelaisessa kulttuurissa tunnettuja myyttejä ja metaforia. Haastetta lisää joikumusiikin ymmärtäminen osana teosta ja sen välitön yhteys teoksen runoihin. Ekokriittisestä teoriasta hyödynnetään elämäntapaan, omistamiseen, luonnon prosesseihin ja pastoraaliin liittyviä käsitteitä. Eri viestintäkeinojen rinnakkainen ja yhtäaikainen tarkastelu tuottaa teoksen esittämästä luonnosta monipuolisemman kuvan. Se toimii samalla teoksen kokonaistulkintaa kokoavana menetelmänä. Tutkielma pohtii lisäksi kielen mahdollisuuksia ja rajoituksia esittää luontoa. Ei-inhimilliselle luonnolle annetut, inhimillisen kielen avulla tuotetut, merkitykset näyttävät tutkielman mukaan sisältävän selkeitä rajoituksia siinä suhteessa, mitä ja miten luontoa esitetään. Ekokriittinen luenta tuo Valkeapään teoksesta esille keinoja, jolla se esittää, edustaa ja puhuu luonnon puolesta.

Tämän tutkielman aiheena on teatterin ja elokuvan välinen intermediaalisuus. Nykyaikana eri mediumit eivät toimi irrallaan toisistaan, vaan ne ovat yhä enenevässä määrin vuorovaikutuksessa keskenään niin sisältöjen, estetiikan kuin merkitysten tasolla. Tarkastelen tutkielmassani formalistisen esitys- ja elokuva-analyysin avulla, miten intermediaalisuus näkyy ukrainalaisen teatteriohjaaja Andriy Zholdakin Turun Kaupunginteatteriin ohjaaman Anna Karenina -esityksen ja englantilaisen elokuvaohjaaja Joe Wrightin ohjaaman Anna Karenina -elokuvan esteettisissä keinoissa sekä käsitysmalleissa. Analysoin, miten toisesta mediumista lainatut piirteet asettuvat ja miten ne on asetettu osaksi esimerkkiteosteni oman mediumin estetiikkaa. Käsittelen intermediaalisuutta näkökulmasta, jonka mukaan se voidaan ymmärtää jonkin mediumin esteettisten keinojen sekä näkemisen, kuulemisen ja olemisen tapojen jäljittelynä tai toteuttamisena toisessa taidemuodossa. Esittelen tutkielmassani kaksi intermediaalisuuden käsittelyyn syntynyttä tarkastelukulmaa, medium- ja intermedialähtöisen näkemyksen, ja määrittelen kaksi intermediaalisuuteen olennaisesti liittyvää käsitettä, multimediaalisuuden ja transmediaalisuuden. Tarkastelen lisäksi tarkemmin teatterin ja elokuvan välistä intermedialisuutta sekä niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Käsittelen postdraamallista teatteria ja postklassista elokuvaa esimerkkeinä intermediaalisesta teatterista ja elokuvasta. Analyysieni perusteella intermediaalisuus näkyy sekä Zholdakin Anna Kareninassa että Wrightin Anna Kareninassa teosten aika- ja tilaestetiikassa, itserefleksiivisyydessä sekä teknologian käytössä ja näyttelijäntyössä. Toisen mediumin estetiikkaa on käytetty esimerkeissäni luomaan jatkuvuutta tai leikkaamaan kohtauksia sekä korostamaan asioita, yksityiskohtia ja tunnelmia. Toisen taidemuodon keinoilla on pystytty luomaan oman mediumin ylittävää estetiikkaa. Esimerkkieni intermediaaliset piirteet on kuitenkin teatterillistettu ja elokuvallistettu eli muokattu osaksi niiden omia esteettisiä keinoja. Vaikka intermediaalisuuden lisäämän sisältöjen, estetiikan ja merkitysten kierrätyksen eri mediumien välillä voisi luulla yhtenäistävän ja yksipuolistavan kulttuurikenttää, esimerkkieni perusteella näyttää ennemminkin siltä, että intermediaalisuuden avulla voidaan kehittää uudenlaista estetiikkaa. Toisen mediumin keinot eivät ole koskaan samanlaisia eri taidemuodoissa, koska mediumit ovat erilaisia ominaisuuksiltaan ja modaliteeteiltaan. Tämä luo uutta. Mediumeja tulisi kulttuurin intermediaalisen luonteen takia tarkastella suhteessa toisiinsa.

Tutkielmassa käsitellään Steven Hallin romaania Haiteksti (The Raw Shark Texts 2007) ja sen muodostamaa outoa elämäntarinaa. Työn ydin on teoksen kertoja: tutkimus pyrkii hahmottamaan fiktiivisen omaelämäkerran rakentumista erittelemällä minäkertoja Eric Sandersonin kerrontakeinoja sekä kerrottuja asioita. Haitekstiä määrittelevä postmodernismi antaa suuntaviivat myös teoreettisille lähtökohdille, joista olennaisimpia ovat hajoava kerronta, intertekstuaalisuus, ontologinen maailmankuva ja kulttuurintutkimuksen tarjoama laajempi näkökulma. Kerronnan analyysissa pohjana toimii klassisen sekä jälkiklassisen narratologian vertailu ja tarkastelu suhteessa Haitekstiin. Erityisesti luonnollisen ja epäluonnollisen narratologian vastakkainasettelu nousee tutkimuksessa oleelliseksi kehykseksi. Tutkielma osoittaa, kuinka jokainen näistä suuntauksista samanaikaisesti toimii ja ei toimi Haitekstin kaltaisen moniäänisen ja kerronnalliselta rakenteeltaan hajoavan romaanin analyysissa ja tulkinnassa. Voimakkaan intertekstuaalisuuden ja teokselle ominaisen kuvallisuuden myötä tutkimuksessa pohditaan myös intermediaalisen narratologian mahdollista roolia ja sitä, mitä kyseisen suuntauksen tulisi edes tutkia. Kerrontaan liittyvien elementtiensä lisäksi intertekstuaalisuus ja -mediaalisuus ovat tärkeitä kerrottujen asioiden kannalta, sillä Haitekstissä sekoittuvat alluusioiden ja pastissien kautta kertomukset Herman Melvillen Moby Dickistä Steven Spielbergin elokuvaan Tappajahai. Tutkielma pyrkii osoittamaan, kuinka nämä lainatut kertomukset toisaalta rikkovat teoksen sisäistä ontologiaa ja samalla kuitenkin rakentavat sitä: Eric Sanderson eheyttää murtuvan todellisuuden muiden kertomusten tarjoamilla kirjallisilla kehyksillä. Olennaista on myös romaanin intertekstuaalisuuden diakronisuus, sillä kuten Tappajahaista Moby Dickin kautta Raamattuun ketjuuntuvat merkitykset osoittavat, tekstit eivät koskaan synny kirjallisessa tyhjiössä. Haitekstin konkreettinen hajautuminen eri maiden painoksiin ja tekijän kotisivuillaan pudottelemat vihjeet rakentavat romaania vielä fyysisten kansien ulkopuolellakin. Tutkielmassa lähestytään tätä kerronnallista haastetta paratekstuaalisuuden näkökulmasta korostaen sitä, että Haitekstille ominaiset intertekstuaalisuuteen verhotut mysteerit muodostavat eräänlaisen kirjallisen pelin tekijän ja lukijan välille. Kirjailija Hall ojentaa paratekstien kautta lukijalle mahdollisuuden olla osallisena rakentamassa Eric Sandersonin kertomaa kertomusta. Tutkielman viimeisessä luvussa kerronnan ja intertekstuaalisuuden suhde ulotetaan kaunokirjallisuuden ulkopuolelle kulttuurintutkimukseen ja tarkemmin meemiteoriaan. Haitekstin tärkeimpien teemojen (kirjallinen mieli, kertomus ja muisti sekä kuolema ja siitä kertominen) kautta lähestytään niitä kysymyksiä, joita romaani laajemmalla tasolla käsittelee. Rinnastamalla Haiteksti useisiin kaunokirjallisiin teoksiin sekä elokuviin pyritään vastaamaan siihen, mitä romaani esittää kielestä sekä kertomusten luonteesta ja rakentumisesta yleisesti.

Tutkielma käsittelee intermediaalisuutta eli medioiden välisyyttä Bob Perelmanin runossa ”The Manchurian Candidate: A Remake” (kokoelmasta The Future of Memory, 1998) ja erityisesti sen suhdetta tiettyyn elokuvaan, John Frankenheimerin poliittiseen trilleriin The Manchurian Candidate (1962). Werner Wolfin termein teosten suhteessa on kyse intermediaalisesta viittauksesta, jossa merkitsijöiden tasolla käytetään yhtä mediaa mutta toinen on läsnä merkittynä ja representaation kohteena. Ilmiötä tarkentamaan esitellään termi kinekfrasis, jolla tarkoitetaan elokuvan tai muun liikkuvan kuvan sanallista representaatiota. Sen pohjana on klassisen retoriikan termi ekfrasis, jolla nykyisin viitataan staattisen kuvataideteoksen verbalisointiin. Perelmanin runo eroaa kuitenkin monin tavoin perinteisestä ekfrasiksesta. Sen lisäksi, että kinekfrasis on tarpeellinen luonnehdittaessa ”Candidatea”, se on myös sovellettavissa muihin teksteihin. Tekstianalyysissa tarkastellaan runon kinekfrastisia keinoja ja mediaalisia ominaisuuksia, kuten runokuvan ja elokuvan suhdetta, tekstin mahdollisuuksia toistaa ääntä, elokuvaan liittyviä diskursseja runokielen materiaalina sekä elokuvan vaikutusta tarinamaailmaan. Analyysissa käy ilmi, että runo ei pyri mallintamaan elokuvaa mahdollisimman jäännöksettömästi esimerkiksi puhtaan kuvan keinoin, vaan se on tietoinen omasta mediaalisuudestaan ja kielensä materiaalisuudesta. ”Candidaten” intermediaalisuus osoittautuu myös keinoksi tematisoida ontologisia kysymyksiä ja kytkeytyy näin Brian McHalen teoretisoimaan postmodernismiin.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pro gradu -työssäni tarkastelen kuinka medioiden välisiin suhteisiin viittaava intermediaalisuus rakentaa Lordi-yhtyeelle keskeistä monimediallista hirviömaailmaa. Lordin olen valinnut tutkimukseni kohteeksi, koska yhtyeellä on käytössään poikkeuksellisen laaja valikoima medioita äänilevyistä sarjakuvien kautta musiikkivideoihin. Lordi hyödyntää eri medioitaan tehokkaasti ja tuottaa tällä tavoin itselleen koherenttia hirviömaailmaa, joka toimii yhtyeelle tärkeänä erottautumistekijänä. Intermediaalisuus ei ole yksinomaan Lordia koskeva ilmiö, vaan siitä voidaan havaita merkkejä yhteiskunnassa laajemminkin. Näin Lordi heijastaa mediatutkimuksen kannalta ajankohtaista ilmiötä. Intermediaalisuuden ajankohtaisuus korostuu nykyisessä mediaympäristössämme, jossa tarjolla olevien medioiden määrä on ehkäpä laajempi kuin koskaan. Samanaikaisesti kun saatavilla olevan mediavalikoiman tarjonta on muun muassa digitaalisen teknologian myötä kasvanut, ovat myös perinteiset medioiden väliset rajat muuttuneet häilyvämmiksi, mikä korostuu muun muassa median konvergoitumisen ja hybridisoitumisen kaltaisissa ilmiöissä. Tällaisessa tilanteessa nousee myös keskeiseksi ymmärtää medioiden välisiä intermediaalisia suhteita. Intermediaalisuus on alkanut herättää vähitellen kiinnostusta akateemisella tutkimuskentällä, mutta tutkimussuuntana se on vasta alkumetreillään. Erityisesti 2000-luvun myötä kiinnostus aiheen ympärillä on kuitenkin vähitellen lisääntynyt, mikä myös viestii aiheen ajankohtaisuudesta mediatutkimuksessa. Konkreettisia esityksiä intermediaalisten suhteiden vaikutuksista ei kuitenkaan vielä ole tehty paljon. Siksi keskityn tuottamaan pro gradu -työssäni konkreettista esitystä siitä, kuinka intermediaalisuus vaikuttaa Lordin hirviömaailman rakentamisessa. Teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta työni voidaan määritellä Lordin hirviömaailmaan ja sen intermediaalisuuteen keskittyväksi tapaustutkimukseksi, jossa hyödynnetään kulttuurintutkimuksellisia termejä, kuten bricolagea ja artikulaatiota. Tutkimukseni empiirinen aineisto jakautuu kolmeen Lordille keskeiseen mediaan: sarjakuviin, musiikkivideoihin ja äänilevyihin. Tutkimusaineiston analyysissa kiinnostavia tutkimuskysymyksiä ovat, mitä eri mediat Lordin hirviömaailmaan osaltaan tuovat ja millaisia intermediaalisia suhteita medioiden välillä voidaan havaita. Keskeisenä analyysimenetelmänäni on ollut monenlaisten mediatyyppien analyysiin soveltuva lähiluku. Tutkielmani keskeisenä havaintona on, että Lordin eri mediat tuovat hirviömaailmaan jokainen jotain omaansa, ja että hirviömaailman koherentti kokonaisuus rakentuu juuri monen eri median yhteissummana. Havainto korostaa, että intermediaalinen näkökulma on hyvä ottaa huomioon nykymaailmalle tyypillisten kompleksisten mediailmiöiden tarkastelussa, ja intermedialisuus ansaitsisi siksi myös entistä enemmän huomiota nykyisessä mediatutkimuksessa. Keskeisiä lähteitäni edustavat intermediaalisuuden alalta Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Artikulaatioteorian osalta lähteinäni ovat Stuart Hall ja Lawrence Grossberg. Bricolagen osalta lähteinäni ovat Claude Lévi-Strauss sekä Deena Weinstein.

Politiikan viestinnän tutkimusta on vaivannut kaksi vinoutumaa: politiikan rationaalisuuden korostaminen ja painottuminen niin sanotun laatumedian analyysiin. Artikkeli haastaa nämä vinoutumat intermediaalisuuden käsitteen avulla. Analysoin empiirisesti politiikan julkisuuden intermediaalisuutta vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Aineistoina ovat Suomen Gallupin tekemät äänestäjäkyselyt, ehdokkaiden, kampanjatyöntekijöiden ja median edustajien teemahaastattelut sekä media-analyysit. Aineistojen avulla etsitään vastauksia kysymyksiin: minkälainen rooli eri viestimillä oli vaaleissa äänestäjien, kampanjoiden ja vaalijulkisuuden kokonaisuuden kannalta ja miten eri viestimet suhteutuivat toisiinsa? Analyysi osoittaa, että käsitys politiikasta ja ehdokkaista rakentuu monipuolisessa intermediaalisessa prosessissa, joka ei palaudu yhteen viestintävälineeseen tai genreen. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa televisiolla oli keskeinen rooli, mutta sen valta-asema politiikan julkisuuden vaikutusvaltaisimpana viestintävälineenä alkoi kyseenalaistua nuorempien äänestäjien keskuudessa ja monikanavaympäristössä. Intermediaalisuuden analyysi nostaa esille äänestäjä- ja mediasukupolvien väliset erot ja legitimiteettiongelman, joka korostuu politiikan journalismin ja poliitikkojen auktoriteettien vastakkainasettelussa. Politiikan julkisuus kaipaa dialogisempaa viestintää, missä mediagenrejen monipuolisempi huomioon ottaminen ja vuorovaikutteisten verkkoviestinten käyttö voivat olla avuksi.