Search

Tässä artikkelissa analysoin kolmea suomalaista scifiaiheista runoa. Runot ovat Markku Paasosen "Kone", Veera Antsalon "Play" ja Tomi Sonsterin "Tettiläinen". Jokainen tieteisfiktiivinen maailma on rakennettu novumin ympärille. Novum on jokin ilmiö tai keksintö, joka eroaa kirjoittajan omasta todellisuudesta ja joka on selitetty tieteellisesti. Carl Malmgrenin mukaan novumit voidaan nähdä ekstrapolatiivisina novumeina, jotka on tehty venyttämällä jokin asia tekijän omasta todellisuudesta, sekä spekulatiivisina novumeina, jotka tuovat lukijan keskelle täysin uusia todellisuuden lakeja. Nämä kaksi novumin päätyyppiä perustuvat runouden kielikuviin. Ekstrapolatiivinen novum perustuu metonymiaan ja spekulatiivinen novum metaforaan. Aluksi analysoin metaforaa ja metonymiaa novumeina, jotka konkretisoituvat runoissa. Sitten paikallistan teksteistä tieteiskirjallisuuden ja runouden yhteiset lajipiirteet. Seo-Young Chun mukaan nämä piirteet ovat 1) yksinpuhelu, 2) lyyrinen ajattomuus, 3) verbaalinen intensiivisyys, 4) musikaalisuus ja 5) poikkeavat tietoisuuden tilat. Analysoimani runot osoittavat, että koneiden hallitsema maailma on mielikuvitukseton ja tyhjä ja että nämä runot eivät toimi science fiction -runoina ilman intertekstuaalisia yhteyksiä muihin scifi-teksteihin. Ovatko nämä runot tieteiskirjallisuutta, on epäolennainen kysymys, koska scifiaiheisten runojen analysointi tieteisfiktion lajipiirteiden avulla lisää lukijan ymmärrystä oman todellisuutemme ongelmista.

Pro gradu –tutkielmassani analysoin Iida Rauman Finlandia-palkittua romaania Hävitys. Tapauskertomus (2022) ja sitä, millaisia rakenteellisen väkivallan muotoja Hävityksessä on intertekstuaalisuuden keinoin esitetty. Tavoitteeni on osoittaa, että teoksessa representoitu rakenteellinen väkivalta muodostuu historiallisen ja diskursiivisen toiston kautta ja konkretisoituu muun muassa sukupuolittuneen, ekologisen ja uskonnollisen väkivallan muodoissa sekä tyypillisesti myös erilaisissa instituutioissa kuten koulussa. Tutkimusongelma jakautuu edelleen alatutkimuskysymyksiksi seuraavasti: millaisia merkityksiä romaanissa voimakkaasti motivoituvat hysteria ja hysteerikko saavat ja miten väkivallan sukupuolittuneisuus korostuu viittauksissa psykoanalyysiin, minkälaisia muotoja rakenteellinen väkivalta saa uskonnollisessa ja historiallisessa diskurssissa sekä miten ekologinen väkivalta Hävityksen kontekstissa ilmenee ja minkälaisissa tekstienvälisissä suhteissa kysymys ekologisesta väkivallasta aktivoituu? Näiden tutkimuskysymysten perusteella muodostan kokonaiskuvan Hävityksessä representoidusta väkivallasta hyödyntäen ensisijaisesti intertekstuaalisuuden ja feministisen kirjallisuudentutkimuksen teorioita ja käsitteitä sekä feminististä lähilukua metodina. Tutkimukseni valaisee teoksessa esitetyn väkivallan kaikenkattavuuden ja suhteuttaa sen romaanin kouluväkivalta-aiheeseen: kouluväkivalta muodostuu väkivaltaisessa rakenteessa historiallisesti ja artikuloituu osaksi muita väkivallan muotoja, kuten diskursiivista, sukupuolittunutta ja ekologista väkivaltaa. Tärkeäksi huomioksi nousee myös väkivaltaisen merkityksenannon laajeneminen sukupuolittavasta diskurssista kohti laajempaa toiseuttamisen aluetta: vaikka romaani monissa kohdissa korostaa rakenteellisen väkivallan sukupuolittuneisuutta, struktuurin hierarkia on lopulta monimutkaisempi ja sisältää myös muun muassa ei-inhimilliseen ympäristöön kohdistuvan väkivallan. Lisäksi analyysini osoittaa, miten Hävitys hyödyntää rakenteellisen väkivallan esittämisessä kirjallisena ilmaisukeinona intertekstuaalisuutta. Keskenään dynaamisessa suhteessa olevat intertekstuaaliset viittaukset muodostavat verkoston, jonka kerroksellisuus ja toisteisuus vastaa niitä historiallisia diskursseja, jotka ovat muokanneet ja vahvistaneet väkivaltaisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita.

Tutkin artikkelissani, miten Anu Kaajan romaani Katie-Kate (2020) parodioi Disneyn Cinderella-elokuvan (1950) ja muiden Tuhkimo-satujen juonta ja henkilöhahmoja rinnastamalla ne audiovisuaalisen pornon konventioihin. Teoreettisena taustana artikkelissani on satuintertekstuaalisuuden ja -adaptaatioiden tutkimus sekä pornotutkimus. Kiinnitän huomioni halun ja unelmien kuvauksiin, jotka ovat ominaisia niin sadun kuin pornon lajeille. Unelmat kuitenkin näyttäytyvät Kaajan teoksessa joko mahdottomina saavuttaa tai muulla tavoin kyseenalaisina: nautinnon etsimiseen voi liittyä muiden alistaminen omien tarpeiden tyydyttäjiksi, ja yksilön unelmat saattavat olla viihdeteollisuuden tuottamia illuusioita paremmasta elämästä. Luen Katie-Katea satuaineiston adaptaationa ja uudelleenkirjoituksena, jonka suhde varioimaansa aineistoon ja satujen vakiintuneeseen käyttöön populaarikulttuurissa on kyseenalaistava. Rinnastamalla Disneyn tuottaman lastenelokuvan ja sen unelmakuvaukset pornokuvastoon romaani tutkii, millaisin tavoin viihdeteollisuus tuotteistaa, markkinoi ja esittää stereotyyppisiä naisten toiveita paremmasta ja rikkaammasta elämästä heteroparisuhteessa.

The icc represents a legal laboratory that is still consolidating itself, with multiple unclarities in evidence and procedural law requiring resolution through jurisprudence. Our paper draws on interaction analysis to unpack this process, focusing on the jurisprudential construction of ‘dual status’ victim participant testimony. To elucidate how this evidentiary/procedural element is locally negotiated, we examine an excerpt from the Ongwen hearing transcripts, in which the defense objects against the testimony by a dual status witness called by the victim participants’ legal representative. The analysis traces how the defense counsel’s objection is anchored in a trajectory of prior decisions, and demonstrates that the implementation of the criteria drawn from these decisions is mediated by deep-rooted common-sense assumptions about the ‘ownership’ of testimony. These unspoken assumptions open up a discursive space in which trial actors can discuss the interactional quality of testimony, which adds an element of contingency to the final decision.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen ruotsalaisen kuvataiteilijan Hilma af Klintin (1862–1944) De tio största -maalaussarjan (1907) intertekstuaalisia yhteyksiä. Hilma af Klint ja hänen laaja tuotantonsa ovat olleet yhä kasvavassa määrin suosittuja tutkimuksen kohteita 2010- ja 2020-luvuilla, pitkälti taide- ja kulttuurihistorian kentillä. De tio största -sarjan teoksia ei olla aikaisemmin tutkittu intertekstuaalisuuden viitekehyksessä eikä kirjallisuustieteen näkökulmia hyödynnetty näiden teosten, ja harvemmin muidenkaan kuvataiteen teosten, tulkinnassa. Intertekstuaalisuus korostaa teosten itsenäisen tarkastelun sijaan sen sisältämien yhteyksien tarkastelua ja koska De tio största -sarjan teosten kiehtova visuaalisuus ja niiden kytkeytyminen esoteerisuuteen ohjaa tarkastelemaan teoksia ympäröiviä yhteyksiä, on intertekstuaalisuus sopiva viitekehys tutkimukselle. Analysoin tutkielmassani millaisia erilaisia intertekstuaalisia yhteyksiä kohdeaineistostani nousee esiin tarkastellessani teoksia suhteessa valitsemiini teorioihin sekä millaisiin jäsennyksiin ja tulkintoihin nämä yhteydet ohjaavat. Lisäksi tutkin miksi ja miten intertekstuaalisuuden viitekehys ohjaa tarkastelemaan teoksia ympäröiviä konteksteja. Käsittelen teosten merkityksenmuodostumiseen olennaisesti liittyviä konteksteja, kuten esoteerisuutta sekä taiteilijan elämäkertatietoja, ja teen teostulkinnan niiden avulla. Lähestyn kohdeaineistoani kahden intertekstuaalisuuteen liittyvän teorian, Wendy Steinerin (1985) esittelemien maalaustaiteen intertekstuaalisten ulottuvuuksien sekä Gérard Genetten (1997a/1987) kirjallisuustieteellisen paratekstiteorian kautta. Wendy Steinerin käsittelemät maalaustaiteen intertekstuaalisuuden syntaktiset, semanttiset ja pragmaattiset ulottuvuudet tarjoavat eri näkökulmia intertekstuaalisiin yhteyksiin, osan tarkastellessa maalaustaiteen teosten konkreettisia, fyysisiä yhteyksiä toisten keskittyessä temaattisten ja tyylipiirteiden muodostamiin taidehistoriallisiin jatkumoihin. Näiden eri ulottuvuuksien käsittely ajaa tarkastelemaan sekä kohdeaineiston ulkopuolisia intertekstuaalisia yhteyksiä, että teosten sisäisiä suhteita. Gérard Genetten paratekstuaalisuuden laajalta kentältä valitsin tarkastelun kohteeksi otsikot, eli tässä tapauksessa teosnimet. Genetten jäsennykset auttavat hahmottamaan teosnimien toimintaa intertekstuaalisina mekanismeina ja käsittämään ne olennaisiksi osiksi teoksia ja niiden tulkintaa. De tio största -maalaussarjan teoksilla voidaan havaita olevan useita erilaisia intertekstuaalisia yhteyksiä. Sarjan yksittäiset teokset ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa, mutta myös muihin kuvataiteen teoksiin taidehistoriallisesti etenkin niiden teosnimien sekä tyylipiirteiden kautta. Erilaiset De tio största -sarjan teosten sisäiset, sekä niiden ulkopuoliset yhteydet vahvistavat käsitystä teosten sarjallisuudesta olennaisena osana yksittäisten teosten sekä teosten muodostaman kokonaisuuden tulkintaa. Teorialähteiden kautta havainnoidut intertekstuaaliset yhteydet auttavat tunnistamaan teossarjaan liittyviä tulkinnallisesti merkityksellisiä huomioita, kuten sarjan teosten nimien eri variaatioiden vaikutusta sekä paikan ja ryhmittelyn vaikutusta asettaessa teoksia esille fyysiseen tilaan. Kuitenkin vasta laajempi teostulkinta, jossa kohdeaineisto on vuorovaikutuksessa sen kontekstien kanssa, johtaa teosten sisältämien merkitysten tarkempaan avautumiseen. De tio största -sarjan teosten symboliikan tarkastelu muun muassa esoteerisuuden viitekehyksessä tuottaa yksityiskohtaisia tulkintoja teoksista.

Lauri A. Niskasen väitöskirja A Hubbub of Phenomenon: The Finnish and Swedish Polyphonic Translations of James Joyce’s Ulysses tarkastettiin 28.5.2021 Helsingin yliopiston humanististisessa tiedekunnassa. Väitöskirja on luettavissa verkossa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/329581

Planning support and education services requires multifaceted information from professionals, parents, and children. Despite this, educators have emphasized professional opinions in individual education plans (IEPs), whereas the perspectives of children and parents have remained inconsequential. In this study, we examine the intertextual voices of children, parents, and specialists in IEPs (N = 287) drafted in Finnish early childhood education and care (ECEC). The findings show that educators use intertextual voices to serve the following functions: (1) Creating a more multidimensional image of a child, (2) presenting evidence for their argumentation, and (3) assigning the responsibility to others. Consequently, the children, parents, and specialists were positioned as either speakers without influence, legitimators of educator’s knowledge, or powerful decision-makers. peerReviewed

Artikkelissa tarkastellaan eksistentiaaliseksi rationaalisuudeksi kutsuttua semioottista prosessia yritysten verkkosivujen visio-, missio- ja strategiateksteissä. Tavoitteena on ymmärtää, miten teksteissä määritellään julkisesti yrityksen identiteettiä, pyrkimyksiä ja sosiaalisia suhteita. Erityisesti huomion kohteena on se, miten tässä prosessissa hyödynnetään eksplikoitua moniäänisyyttä eli miten teksti mallintaa suhdettaan toisiin ääniin. Analyysi kohdistuu sellaisiin metadiskursiivisiin signaaleihin, joilla osoitetaan diskursiivisten ainesten lähteitä ja keskinäisiä suhteita. Tutkimuksessa on käyty 131 tekstistä läpi joukko intertekstuaalisia suhteita kuvaavia tai presupponoivia morfosyntaktisia rakenteita (puhetta tai ajatusta esittävät että-lauseet ja referatiivirakenteet, lainausmerkit, mukaan- ja mielestä-postpositiolausekkeet, kieltolauseet, kysymyslauseet) ja analysoitu niiden käyttöä erilaisissa tekstuaalisissa rakenteissa. Tyypillisiä moniäänisyyden hallinnan muotoja ovat traditionaalisten ja auktoritatiivisten äänten välittäminen, eri äänten metalingvistinen reflektio ja yhteensovittaminen, yrityksen kannalta positiivisten äänten tarjoaminen rekontekstualisoitaviksi sekä negatiivisten äänten kumoaminen tai neutralisoiminen., This article examines a process called existential rationality in visions, missions, and strategies on companies’ websites. The aim is to understand how the companies publicly define and idealize their identities, intentions, and social relations in these texts. The article focuses on the explicit modelling and controlling of relationships between recognizable discursive voices. The analyses look at a set of morpho-syntactic constructions that denote or presuppose intertextual relations (e.g., reported speech, quotation marks, questions, negations) with the aim of understanding how such constructions are used in textual structures to signal the functions, sources, and mutual relations of entextualized voices. The main types of voice mediation identified in the article are the transmission of traditional and authoritative voices, the metalinguistic reflection and reconciliation of diverging voices, the dissemination of positive voices, and the invalidation or neutralization of negative voices.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Zacharias Topeliuksen Lukemisia lapsille –satukokoelman (Läsning för barn, 1865–1896) ensimmäisen niteen kokemuksellisuutta ja satumaailman rakentumista. Teoreettinen viitekehys tutkimuksessa on kognitiivinen narratologia, josta analyysin tukena hyödynnän Monika Fludernikin (1996) teoriaa kokemuksen välittymisestä kognitiivisten kehysten kautta tajuntaan. Kertomuksen kerronnallisuus ilmenee välitettynä kokemuksellisuutena. Kertojan rooli kokemuksen tuottajana on vahva, sillä satujen alussa kerronnassa painottuu vuorovaikutuksellinen tilanne yleisön kanssa, mikä herättää lukijan mielenkiinnon. Kertoja myös esittää tapahtumat oman yksilöllisen kokemisensa kautta, jolloin kerrontaan rakentuu henkilökohtainen silminnäkijän aspekti. Analyysissani huomioni kiinnittyy kertojan luomaan kokemukselliseen tilaan sekä vuorovaikutteisuuteen yleisön kanssa. Satujen lopussa kertoja usein esittää loppuarvioinnin, joka painottaa kerronnan viestiä ja sanomaa. Toisena tutkimuksen tarkastelupisteenä toimii satumaailman rakentuminen, jonka teoreettisena pohjana on David Hermanin (2009) maailmanrakentumisen kategoriat. Satumaailman muodostumisessa merkittävä rooli on kerronnan outojen elementtien tulkinnalla, jonka toimii reaalimaailmasta peräisin olevien ymmärtämismallien kautta. Yksi keskeinen näkökulma satumaailman kokemuksellisuuteen on Marie-Laure Ryanin (2001) esittelemä immersio, joka tarkoittaa lukijan kokemuksellista heittäytymistä tarinamaailman tapahtumatasolle. Yhtäältä satumaailmassa ilmenee yhteys reaalimaailman tapahtumiin ja havaintoihin ja samalla mielikuvituksellinen seikkailu todellisen maailman ulkopuolelle muodostetussa fiktiivisessä kertomustasossa. Kokemuksen välittymisen tarkastelussa pyrin etsimään elementtejä, jotka kuljettavat merkityksiä kertomukselta vastaanottajalle ja mahdollistavat ”hermeneuttista seikkailua”. Tarinamaailman tasolla merkityksellinen hahmo saduissa on enkeliin viittaava Nukku-Matti, jolla on selkeä tehtävä kokemuksellisuuden ja tarinamaailman rakentumisen välittymisessä. Kertomusten kollektiivinen mieli ja allegorinen lukeminen toimivat myös näkökulmina Topeliuksen kokemuksellisuuden tarkasteluun. Kokemuksen kollektiivisuutta analysoin Alan Palmerin (2004) fiktiivisiä mieliä koskevan ajattelun avulla. Mielen narratiivi esitetään dynaamisena prosessina, jossa vuorovaikuttajina ovat kertoja, hahmo ja lukija, mutta kuitenkin tulkinnallisen merkituksen prosesille tuottaa lukija. Lukija myös täyttää kertojan tarinamaailmaan jättämät aukot niin, että kertomuksen kokonaisuudesta muodostuu ymmärrettävä kokonaisuus. Tarinamaailma pohjautuu reaalisen todellisuuden kokemuksiin, mutta sen ristiiriitaisuuksiisn lukija soveltaa valitsemaansa kehystä. Yksi tällainen tulkintakehys on Pirjo Lyytikäisen (2014) mukaan soveltamani allegorinen lukeminen, jota hyödynnän satujen allegorisen unimaailman, kollektiivisen kokemisen ja toposten välittämän temaattisuuden analyysissa. Kielikuvalliset ja temaattiset elementit vahvistavat ja visualisoivat satujen sanomaa. Huomioin toposten aseman kokemuksellisuuden kiintopisteenä ja satujen temaattisena tulkinta-avaimena. Kollektiivisen mielen tarkastelussa analysoin sadun yhteisön mielen kuvausta, jonka kautta kuulija ohjataan osaksi kollektiivista kokemista sekä vahvistetaan kerronnan sidosteisuutta. Kollektiivisessa tarkastelussa nousevat painotuksen ja toiston kautta kodin ja kristillisen ajattelun tematiikat osana kansallista identiteettiä. Intertekstuaalisuus eli tekstien välinen viittauksellisuus on tarkasteluni pohjalta myös yksi Lukemisia lapsille –saduissa kokemuksellisuutta lisäävä toisteinen tekijä. Esitänkin saduissa ilmenevien raamatullisen intertekstuaalisuuden kautta kokemuksellisuuden rikastamista luennassa rinnakkaisten kertomusten myötä. Satujen kokemustasojen ja tarinamaailman rakentumisen tarkastelun kautta avaan uusia näköaloja luennan mielikuvitukselliseen tilaan, immersion metodin käytettävyyteen sekä tutun kokemuselementin ja kollektiivisen mielen merkityksiin.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee transmediaalisen tarinamaailman rakentumista JP Ahosen Belzebubs-strippisarjakuvien varaan rakentuneessa monimediaalisessa ilmiössä. Sarjakuvien maailmassa yhdistyvät heavy metalin alalaji black metal sekä lämminhenkinen huumori. Sarjakuvat kertovat bändistä nimeltä Belzebubs, sekä arkisista sattumuksista bändi- ja perhepiirissä. Projektista on syntynyt myös reaalimaailman Belzebubs-yhtye, joka on levyttänyt musiikkia ja julkaissut musiikkivideoita. Sekä sarjakuvabändi että niin kutsuttu aktuaalisen maailman Belzebubs tuottavat kokonaisen kirjon tekstejä tiedotteista twiitteihin. Väitteeni onkin, että Belzebubsin transmediaalinen tarinamaailma rakentuu kaikista näistä teksteistä lajiin, mediumiin ja kanavaan katsomatta. Tutkimukseni perusosassa järjestän Belzebubs-tekstit kahteen pääkategoriaan. Ydinteksteihin olen luokitellut sellaiset tekstit, joita tuntematta lukijan käsitys ilmiöstä jää vaillinaiseksi. Näistä teksteistä tärkeimpiä ovat strippisarjakuvat, joita julkaistaan sekä sosiaalisessa mediassa että printtijulkaisuina. Ydintekstien kategoriaan kuuluvat lisäksi Pantheon of the Nightside Gods -musiikkialbumin lyriikkatekstit sekä animaatiomusiikkivideot. Sekundaariset tekstit, jotka jakautuvat haastattelu-, sosiaalisen median ja esinetekstien kategorioihin, täydentävät ja kommentoivat ydintekstejä. Valitusta mediumista riippuen tekstit rakentavat tarinamaailmaa kukin omalla tavallaan. Transmediaalinen tarinamaailma rakentuu kahden pääelementin, black metalin ja huumorin, varaan. Työni tutkii, esittelee ja hyödyntää black metalin klassikkotekstien konventioita ja kytkee ne kohdeaineiston avulla koomisuuteen. Huumoria käsittelen erityisesti inkongruenssiteorian ja sosiaalisen median aikakauden huumorin muotojen, kuten meemien, kautta. Black metalin ja huumorin avulla avaan myös tarinamaailman intertekstuaalista ja -mediaalista vivahteikkuutta. Tutkielmani toisen pääluvun fokuksena on tutkia, millaisia tekijyyksiä transmediaalinen tarinamaailma mahdollistaa. Nimeän kolme tekijäkategoriaa. Niin kutsutut perinteiset tekijät, kuten sarjakuvataiteilija JP Ahonen, osoittavat, kuinka aktuaalisen maailman ja tekstuaalisen aktuaalisen maailman välinen raja häilyy ja mahdollistaa tekijöiden liikkeen maailmasta toiseen. Fiktiiviset tekijät problematisoivat todellisuuden ja fiktion raja-aitaa entisestään: osoitan esimerkiksi, kuinka transfiktionaaliset sarjakuvahahmot voivat olla vuorovaikutuksessa todellisten fanien kanssa sosiaalisen median välityksellä. Lopuksi kysyn, riittääkö totunnainen käsityksemme tekijästä tällaisen aineiston käsittelyyn: myös Belzebubs-tekstien lukijat voidaan määritellä tekijöiksi. Koska tutkielmani kohdeaineistoa tuotetaan eri mediumeissa, olen hyödyntänyt analyysissani tarvittaessa eri taiteenalojen tutkimusta. Kokonaiskuvaa olen kuitenkin tarkastellut laajalinssisen transmediaalisuustutkimuksen ja erityisesti Marie-Laure Ryanin transmediaalisten tarinamaailmojen teorian avulla. Tutkielmani tekee työtä raskaan musiikin ja (kotimaisen) sarjakuvan tutkimuksen edistämiseksi ja avaa kysymyksiä transmediaalisuusteorian uusista sovellusalueista.

nonPeerReviewed

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani Siri Kolun romaanin Metsänpimeä (2008) intertekstuaalista suhdetta Aino Kallaksen Sudenmorsiameen (1928). Tutkin etenkin teosten henkilöhahmojen samankaltaisuutta, päähenkilöiden tarinakulkujen yhteneväisyyttä sekä molempien teosten luonto- ja myyttikuvausta. Tutkimuskysymykseni on, miten Metsänpimeässä esiintyvät intertekstuaaliset viittaukset Sudenmorsiameen luovat merkityksiä etenkin suhteessa hahmojen rakentumiseen, kertojuuteen, luontoon sekä luonnon ja naisen väliseen suhteeseen vastakkaisena miehelle. Tutkin tekstienvälisen vertailun avulla, millä lailla kummassakin teoksessa kuvataan luontoa ja naisen pakoa sinne, millaiseksi luonnon ja naisen välinen yhteys rakentuu sekä miten kumpikin teos käyttää ja uudelleenkirjoittaa naisen ja luonnon välistä myyttistä yhteyttä. Hypoteesini on, että Metsänpimeän tutkiminen Sudenmorsianta vasten tuo teokseen merkityksiä, joita pelkkä teoksen sisäisen maailman tutkiminen ei avaisi. Tutkin intertekstuaalisia suhteita subtekstianalyysin kehyksessä. Käytän tukenani etenkin Pekka Tammen näkemystä subtekstianalyysista. Lisäksi hyödynnän henkilöhahmojen intertekstuaalisuutta tutkiessani Wolgang G. Müllerin teoriaa interfiguraalisuudesta. Käsitellessäni kertojuutta hyödynnän Jukka Mikkosen ja Galen Strawsonin käsityksiä itsen kertomisesta ja Anne Whiteheadin teoriaa traumafiktiosta. Luontoa tutkiessani hyödynnän muun muassa Kukku Melkkaan ekofeminististä tutkimusta ja Annis Prattin uudestisyntymisteoriaa. Myyttejä käsitellessäni käytän apunani Liisa Saariluoman käsityksiä myyttien uudelleenkirjoittamisesta sekä Ilmari Leppihalmen, Minna Halosen ja Sanna Karkulehdon käsittelemää feminististä myyttikritiikkiä. Metsänpimeä on laajalti intertekstuaalinen teos, mutta sitä ei ole aiemmin tutkittu intertekstuaalisuuden näkökulmasta. Niin Metsänpimeässä kuin Sudenmorsiamessakin on keskiössä naishenkilöhahmon ja luonnon välinen vahva, myyttinen suhde ja sille vastakkaiseksi asetettu mieshenkilöhahmo. Tästä syystä olen valinnut intertekstuaalisen tarkastelun kohteeksi Metsänpimeän rinnalle juuri Sudenmorsiamen. Tutkielmani on viitekehykseltään intertekstuaalisuuden lisäksi joiltain osin myös ekofeministinen, sillä naisen ja luonnon välinen yhteys on ollut juuri ekofeministisessä tutkimuksessa keskiössä. Keskeisenä tuloksena tutkimuksessani esitän, että Metsänpimeän tarkastelu juuri intertekstuaalisesti avaa teoksessa merkityksiä, jotka ilman intertekstuaalisuuden huomioimista jäisivät analysoimatta ja näin teos jäisi osin etäiseksi ja käsittämättömäksi. Sudenmorsiameen liittyvien intertekstuaalisten viittausten huomioiminen ja analysoiminen auttaa ymmärtämään Metsänpimeän päähenkilöiden hahmokehitystä, tarinakulkua ja luontokäsitystä. Tutkielmani osoittaa, että intertekstuaalisuus on tärkeä osa Metsänpimeää.

Tutkielmani aineistona on Pauliina Rauhalan teos Synninkantajat, joka käsittelee fiktiivisen romaanin keinoin vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ilmenneitä epäkohtia ja vallankäyttöä. Kohdistan tutkimukseni romaanin runsaisiin intertekstuaalisiin aineksiin, jotka määrittävät henkilöhahmoja. Samalla intertekstuaaliset ainekset vaikuttavat affektiivisesti lukijaan ja rakentavat vanhoillislestadiolaisuudesta muodostuvaa käsitystä. Synninkantajat kertoo yhden suvun tarinaa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Romaanin nimen mukaisesti herätysliikkeen käytänteet siirtyvät sukupolvelta toiselle jo äidinmaidossa. Oma riittämättömyys ja Jumalalle kelpaamattomuus koetaan synteinä, joista yritetään selvitä herätysliikkeen määräysten turvin. Romaanin fiktiiviset henkilöhahmot pyrkivät esittämään sitä todellisuutta, jossa ihmiset ovat herätysliikkeen hoitokokousaallon aikoina eläneet. Romaanin toinen taso kulkee nykyajassa ja esittää vanhoillislestadiolaisuudessa käytävää muutosvaihetta eli murrosta. Käytän tutkimusmetodina Kiril Taranovskilta periytyvää subtekstianalyysia eli tarkastelen intertekstuaalisten ainesten ja romaanin välisiä suhteita, jotka määrittävät henkilöhahmoja. Romaanin intertekstuaaliset ainekset koostuvat monipuolisesti erilaisista teoksista, nimistä ja paikoista. Voimakkaimmin esillä on Raamattu. Intensiivinen subtekstianalyysi vaikuttaa samalla affektiivisesti itseeni lukijana. Tutkimuksen teoreettisina työkaluina toimivat henkilöhahmotutkimus, intertekstuaalisuus ja affektiivisuus. Tutkimukseni päämääränä on tarkastella, millaiset intertekstuaaliset ainekset määrittävät henkilöhahmoja ja millaisena romaanin vanhoillislestadiolaisuus näyttäytyy. Kaunokirjallisuuden esittämän lestadiolaisuuden vaikutuksia on tutkittu jo aiemmin, ja myös Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevä esikoisteos Taivaslaulu on ollut tutkimuksen kohteena. Tutkielmani todistaa osaltaan, että kaunokirjallisuudella on mahdollisuus vaikuttaa herätysliikkeessä käynnissä olevaan murrokseen tekemällä fiktion keinoin näkyväksi yksilön perusoikeuksia tallovaa vallankäyttöä. Lestadiolaisuutta käsittelevä kaunokirjallisuus tarjoaa lisäksi vertaistukea niille, jotka kipuilevat yhteisössä, etsivät ulospääsyä tai joutuvat työstämään irtioton seuraamuksia.

nonPeerReviewed

Raippalinna explores how consumers are mobilised for food waste reduction in media discourse. Food waste reduction initiatives are often criticised for putting the responsibility on individual consumers, but little research exists on the mobilisation of consumers in actual contexts. Through critical discourse analysis of media texts, Raippalinna investigates how the food waste problem and consumers are constructed in relation to each other in Finlands leading newspaper Helsingin Sanomat 2010–2017. The analysis demonstrates that the discourses of consumer mobilisation appear mostly as consumer education where the consumer’s role is to manage individual consumption and household practices. The theoretical framework combines governmentality studies with a practice theoretical approach on consumption. Raippalinna discusses if and how media discourse can contribute to a transformation of food (waste) related practices. peerReviewed

Artikkelissa tarkastellaan institutionaalista moniäänisyyttä poliisin kuulustelukertomuksissa, ja fokuksessa ovat erilaiset äänet, niiden tuottamisessa käytetyt kielelliset keinot, äänten keskinäiset suhteet ja äänten funktiot teksteissä. Kuulustelun kirjaavan poliisin valinnat vaikuttavat merkittävästi eri äänten esillepääsyyn sekä äänten välisiin suhteisiin kuulusteluker tomuksessa. Kansalaisen ääni tuotetaan kuulustelukertomuksissa aktiivin yksikön tai monikon 1. persoonan, erilaisten partikkeleiden, kieltomuotojen, deiktisten pronominien sekä puhutun kielen mukaisten sananvalintojen avulla. Äänen representaatiotapa välittää kansalaisen diskurssista kansalaisen itsensä kaltaisena esitettyä ja monia tehtäviä toteuttavaa kuvaa. Poliisi- ja oikeusinstituutioiden äänet esitetään kuulustelukertomuksissa yleisimmin verbien passiivimuotojen avulla. Myös viittaukset lakiteksteihin, työkäytänteisiin ja kuulustelun kirjausohjeisiin representoivat kuulustelukertomuksessa poliisi- ja oikeusinstituution ääniä. Äänten representaatiotapa välittää institutionaalisesta diskurssista viralliseksi määriteltyä ja velvoitteita toteuttavaa kuvaa. Kuulustelukertomus on yhdistelmä erilaisia ääniä, jotka joskus limittyvät. Avainsanat: intertekstuaalisuus, kuulustelukertomukset, moniäänisyys Keywords: multivoiced, police interviews, police records

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Apulannan albumeita Aivan kuin kaikki muutkin ja Plastik teoskokonaisuutena. Tutkimusaineistoni on intermediaalinen. Intermediaalisuudessa eri mediat viittaavat toisiinsa ja ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Albumin teoskokonaisuuden voi nähdä muodostuvan lauluista, sanoituksista ja levynkansitaiteesta. Levynkansitaide on varsinaisen tekstin eli laulujen ja sanoitusten periteksti. Albumin teoskokonaisuuteen vaikuttavat myös teoksen ulkopuoliset tekstit eli epitekstit. Albumin epitekstejä ovat esimerkiksi albumin lauluista tehdyt musiikkivideot. Rajaan tutkimusaineistokseni sanoitukset, levynkansitaiteen ja videot. Aiemmasta kirjallisuustieteellisestä tutkimuksesta poiketen tutkin albumeita visuaalisina taideteoksina. Tutkielmani tavoitteena on korostaa kuvan merkitystä sanoitusten rinnalla. Olen tutkielmassani kiinnostunut, minkälaisia merkityksiä levynkansitaiteen visuaalinen puoli ja videon audiovisuaalinen kerronta nostavat esille kohdeteosteni teoskokonaisuudessa. Tutkielmassani aion osoittaa, että levynkansitaide ja musiikkivideot eivät pelkästään avaa samaa teemaa sanoitusten kanssa, vaan ne tuovat myös uusia ulottuvuuksia tulkintaan. Tutkimuksessani minulla on pyrkimyksenä tuottaa uudenlaista välineistöä samankaltaisten, intermediaalisten aineistojen tutkijoille. Digitaalisena aikakautena suoratoistopalvelut ovat kyseenalaistaneet musiikkialbumia lajina ja musiikkialbumin merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta. Nykyään artistien suosiota ei mitata vain myydyillä albumeilla. Työni tavoitteena on kuitenkin tuoda esille musiikkialbumin kokonaisuuden merkityksellisyyttä ja korostaa sitä, että yksittäiset kappaleet ovat albumimuodossa merkityksellisempiä yhdessä kuin yksinään. Sanoituksia tutkin lyriikantutkimuksen välineillä. Tarkastelen sanoituksissa puhujatasojen hierarkkisuutta. Aivan kuin kaikki muutkin -albumilla analysoin sanoitusten välistä vuorovaikutusta erittelemällä sanoituksissa toistuvia aiheita. Plastikin sanoitusten välisiä suhteita ja teoskokonaisuuden rakentumista hahmotan abstrahoimalla kolme puhuja-asemaa. Keskeiset käsitteet lyriikantutkimuksesta ovat puhuja, mimeettinen minä, retorinen minä ja puhuja-asema. Molemmissa albumeissa keskityn myös aloituskappaleihin, koska teoskokonaisuudessa aloituskappaleet avaavat albumin maailmaa. Intermediaalisuuden lisäksi tutkielmani kannalta tärkeä käsite on intertekstuaalisuus eli tekstienvälinen suhde. Intermediaalisuuden voi nähdä intertekstuaalisuuden alalajina. Tutkimusaineistossani on useita intertekstuaalisia viittauksia kaunokirjallisiin teoksiin. Esimerkiksi Aivan kuin kaikki muutkin -albumin kappaleesta ”008” tehty musiikkivideo Hallaa on Apulannan versio Mary Shelleyn Frankensteinista. Plastikin levynkansitaide puolestaan viittaa muoviin käärityllä kuolleella naisella Twin Peaks -tv-sarjan Laura Palmeriin. Aivan kuin kaikki muutkin -albumin levynkansitaiteen analysointiin käytän teoriaa kollaasiromaanin tutkimuksesta. Plastikin levynkansitaiteessa tarkastelen liikkumattoman kuvan ja sanan suhdetta kuvakirjatutkimuksen avulla. Lisäksi käytän liikkumattoman kuvan analysointiin visuaalisen kertomuksen kerronnallisuuden teorioita, joiden avulla pystyn osoittamaan, että Plastikin levynkansitaiteen valokuvissa on sarjallisuutta ja kerronnallisuutta. Työssäni myös osoitan, että kohdeteosteni levynkansitaidetta voi tutkia kollaasiromaanin ja kuvakirjatutkimuksen välineillä. Tutkielmassani osoitan, että levynkansitaiteen huomioiminen musiikkialbumin teoskokonaisuudessa, lisää merkityksiä albumilla suhteessa sanoituksiin. Tutkielmani keskeisin tulos on, että levynkansitaide ja musiikkivideot tuovat uusia ulottuvuuksia kohdeteosteni teoskokonaisuuden tulkintaan ja hahmottamiseen. Tutkielmassani osoitan, että myös ulkomusiikilliset keinot ovat merkityksellisiä musiikin kuluttamisen kannalta.

Kirja-arvostelu teoksesta Edward St Aubyn: Mediamoguli. (Dunbar.) Johnny Kniga 2019. Suom. Markku Päkkilä. 240 s. nonPeerReviewed

Tämä tutkielma käsittelee mielikuvituksellisten maailmojen (imaginative worlds) rakentamista näkökulmanaan intertekstuaalisuus ja erityisesti, kuinka intertekstuaaliset maailmaa rakentavat viittaukset vaikuttavat narratiiviin. Tutkielma pohjautuu maailmojen rakentamisen eri teorioihin ja yhdistelee niitä vastaamaan erityisesti fantasiapöytäroolipelien tarpeita kuitenkin niin, että tutkielmassa esiteltyä teoriaa voi hyödyntää erilaisten maailmojen analysoinnissa. Teoriaosuuden keskiössä on intertekstuaalinen referointi ja referoijat, eli kuinka maailmaa rakentavia elementtejä yhdistellään erinäisten intertekstuaalisten viittausten tekijöiden (kirjoittaja, lukija, kriitikko) toimesta. Nämä maailmaa rakentavat elementit, jotka voivat olla metatekstuaalisia, aika-avaruudellisia sijainteja, erinäisiä henkilöhahmoja tai narratiivia rakentavia, muodostavat jatkumon maailman ja sen ympäröivän narratiivin välille. Näin tutkielmassa muodostettu uusi teoria pyrkii vastaamaan yhteen mielestäni tärkeimpään maailmojen rakentamisen tämän hetkisistä kysymyksistä: miten ja millä keinoin maailmat vaikuttavat narratiiviin? Tutkielma jakautuu siinä esitetyn uuden intertekstuaalisen maailmanrakentamisen teorian puolesta kolmeen osaan. Ensimmäiseksi tarkastellaan auktoriteettia tekstiin, eli kuinka tekstin tulkitsemiseen tai lukutapoihin voidaan vaikuttaa. Auktoriteetin todetaan olevan termi, jolla ei ole selviä rajoja, sillä jokainen kirjoittaja on pakosta intertekstuaalisten viittausten tekijä ja täten edistää omia tulkintojaan lukemistaan teksteistään. Auktoriteetin yhteydessä käsitellään myös, miten kirjoittajan, lukijan ja kriitikon roolit kohtaavat toisensa ja limittyvät toisiinsa. Toinen osa tutkielmassa esitellystä teoriasta keskittyy maailmojen rakentamisen intertekstuaalisuuteen. Aihetta lähestytään tarkastelemalla fantasiapöytäroolipeliä Dungeons & Dragonsia. Sen yhdessä osoitetaan, miten intertekstuaalinen referointi linkittää pelin saduista fantasian genrekonventioihin sekä kirjallisiin esikuviin. Lisäksi tässä yhteydessä analysoidaan The Adventure Zone -podcastista tuttua maailmaa, joka ei välttämättä ole maailmaa rakentavien elementtiensä puolesta sisäisesti koherentti. Koherenssi syntyy maailmaan narratiivin kautta, täten linkittäen narratiivin ja maailman tiukemmin toisiinsa. Lopuksi tarkastellaan potentiaalisia narratiiveja, jotka syntyvät, kun maailmaa rakentavat intertekstuaaliset elementit yhdistyvät ja luovat lukijan odotuksia tietynlaisille narratiiveille. Potentiaalia käsitellään sen kertymisen mekaniikan kautta ottaen huomioon lukijan merkityksen potentiaalin huomaamisessa ja siihen reagoinnissa. Lopuksi tarjotaan esimerkkinä tulkinta potentiaalista karnevalismiin The Adventure Zonessa.

Tutkielma tarkastelee Hannu Raittilan romaania Canal Grande (2001) rakenteellisen ironian näkökulmasta. Rakenteellisuudella tarkoitetaan ironiaa, joka läpäisee teoksen kaikki kerrokset aina yksittäisistä motiiveista sen keskeisiin teemoihin. Ironian rakenteellisuus ei tarkoita koko teoksen kattavaa leikittelyä sanojen todellisilla merkityksillä, vaan kysymys on ironisesta asennoitumisesta sanojen taustalla. Siitä, mikä on jätetty sanomatta. Romaani voi käsitellä vakavia aiheita ja tarkoittaa kirjaimellisesti kaiken mitä esittääkin, mutta silti suhtautua siihen ironisesti. Rakenteellisen ironian tulkitsemisessa korostuu tulkitsijan kompetenssi. Lukijalta se voi edellyttää esimerkiksi kirjallisuushistorian ja kirjallisuuden yleisten konventioiden hyvää tuntemista. Myös kontekstien merkitys korostuu. Canal Granden kohdalla teoksen ilmestymisajankohta on yksi tärkeä kontekstuaalinen tekijä. Romaanin ilmestymisvuonna (2001) Suomi oli ollut Euroopan unionin jäsen vasta kuusi vuotta. Canal Grandessa EU:n ja venetsialaisten monikansallinen byrokratia ja valtapeli asettuvat jyrkkään törmäyskurssiin romaanin suomalaisinsinöörin kanssa. Rakenteellisen ironian kannalta keskeiseen asemaan nousevatkin kulttuuriset erot ja niiden stereotypiat, joita romaanissa kärjistetään aina naurettavuuteen asti. Kohdeteoksessani kertojat ja henkilöhahmot sekä ironisoivat että ironisoituvat. Heidät on kyllästetty kansallisilla ja ammatillisilla stereotypioilla. He ovat siis helposti tunnistettavia ja liioiteltuja. Tarkastelen myös romaanin keskeistä kertojaa suhteessa insinööriproosan -käsitteeseen, josta on kirjoitettu usein Raittilan teosten kritiikeissä. Luen raittilalaisen insinööriproosan pikemminkin sen parodiaksi ja näin myös keskeiseksi osaksi teoksen rakenteellista ironiaa. Canal Grande rakentaa mutta myös purkaa luomaansa todellisuusilluusiota. Tämä tapahtuu viittauksilla sekä toisiin fiktiivisiin teoksiin että romaaniin itseensä. Näin intertekstuaalisuus ja metafiktiivisyys ovat keinoja tuottaa tekstiin ironista itsereflektiota. Intertekstuaalisuudella viitataan tekstienvälisiin suhteisiin. Canal Grande viittaa suoraan ja epäsuorasti lukuisiin kaunokirjallisiin teoksiin ja elokuviin. Samalla se asettuu ilkikuriseen vuoropuheluun 1900-luvun länsimaisen modernismin ja suomalaisten klassikoiden kanssa. Metafiktiolla tarkoitetaan kaunokirjallisuuden itsereflektiota, kun teksti viittaa oman rakentumisensa tapoihin fiktiivisenä teoksena. Tällainen itsereflektio on usein luonteeltaan tarkoituksellisen näkyvää ja ironista. Canal Grandessa jo romaanin tapahtumapaikkaa, Venetsiaa, voi pitää yhtenä osoituksena romaanin itsereflektiosta. Venetsia on yksi käytetyimmistä ja kuluneimmista tapahtumapaikoista taiteen historiassa. ”Kuolema Venetsiassa” on muutakin kuin Thomas Mannin novelli (1912). Se on kerronnallinen klisee. Canal Grande on tästä asetelmasta täysin tietoinen ja hyödyntää sitä itsekin. Kaupungin ja sinne sijoittuvan taiteen historia on osa romaanin intertekstuaalista ja metafiktiivistä leikkiä. Reflektoimalla itseensä ja toisiin teoksiin Canal Grande pitää esillä ajatusta koko Venetsiasta eräänlaisena fiktiivisenä tapahtumapaikkana. Tutkimus korostaa yhtäältä lukijan asemaa ironian tulkitsijana. Toisaalta yhteisöissä jaettuja käsityksiä ironiasta. Ironia ei ole kontekstistaan riippumatonta, universaalia ja jakamatonta. Tullakseen tulkituksi ironia edellyttää diskursiivisia yhteisöjä (Hutcheon 1995). Romaanissa vahvasti edustetut kansallisuuteen, kulttuuriin, ammattiin ja sukupuoleen liittyvät stereotypiat edellyttävät lukijalta niiden tunnistamista. Näin lukija voi jakaa saman diskursiivisen yhteisön, vaikka ei ehkä jakaisikaan teoksen esittämää ihmiskuvaa sellaisenaan. Toisaalta tutkimus kiinnittyy myös vahvasti klassisen narratologian viitekehykseen. Wayne C. Boothin (1961) lanseeraama sisäistekijän (implied author) käsite on edelleen hyödyllinen työkalu ironian tutkimuksessa. Samoin Gérard Genetten teoria fokalisaatiosta. Tuon myös esille, mitä mahdollisuuksia kerronnassa käytetty puheen epäsuora esitys antaa kaunokirjalliselle ironialle. Aivan keskeisessä asemassa romaanin itseironiaa on kuitenkin metafiktio, sillä kaikki keskeiset ironian tuottamisen keinot ovat yhteydessä myös romaanin keinoihin viitata itseensä kaunokirjallisena teoksena.

Tämän pro gradu -tutkielman pyrkimyksenä on havainnollistaa, millaisia intertekstuaalisia ja raamatullisia viittauksia on nähtävissä Edith Södergranin viidessä julkaistussa runokokoelmassa. Tutkielmassa kysytään myös mitä teemoja Edith Södergranin runoudesta voi löytää ja mitkä näistä voi eritoten yhdistää viittauksiksi Raamattuun ja Raamatun kirjoihin. Tutkielman hypoteesi on, että Södergranin kristillinen kasvatus ja elinympäristö ovat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa niin, että runoista on helppo löytää raamatullisia viittauksia. Primääri tutkimusmateriaali koostuu Edith Södergranin viidestä runokokoelmasta Dikter (1916), Septemberlyran (1918), Rosenaltaret (1919), Framtidens skugga (1920) ja postuumista kokoelmasta nimeltä Landet som icke är (1925). Sekundäärisenä tutkimusmateriaalina toimivat ruotsinkieliset Raamatun käännökset vuosilta 1917 ja 2001 ja suomenkielinen Raamattu vuodelta 1992. Tutkimuksen tavoitteena on laajentaa Södergranin runouden intertekstuaalista tulkintaa ja liian sekavan ja laajan lähdekirjallisuuden välttämiseksi tutkielmaa on rajattu koskemaan erityisesti raamatullisia intertekstuaalisia viittauksia ja tätä analyysiä tukevien termien käsittelyä. Tutkielmassa on hyödynnetty Edith Södergranista jo aiemmin tehtyjä tutkimuksia ja niiden näkökulmia sekä otettu huomioon runoilijan omaelämänkertakirjallisuuden tuomat havainnot ja pohdinnat. Intertekstuaalisuuden määrittelyn käsittely perustuu eri teoreetikkojen esille nostamiin avainhuomioihin. Analyysimetodi perustuu erittäin löyhästi kvalitatiiviseen sisällönanalyysiin, mutta johtuen intertekstuaalisuuden monitulkintaisuudesta tuloksia ei ole ollut mahdollista kategorisoida vaan ne on esitetty siirtyen yksittäisistä havainnoista yleistasoisempaan intertekstuaalisuuden kuvaukseen Södergranin runoissa. Tutkimustulokset tukevat tekemääni hypoteesia sillä tarkennuksella, että raamatulliset viittaukset ovat viittauksia, joilla useimmiten viitataan muihin subteksteihin eikä suoraan Raamatun sanomaan. Viittaukset ovat siis runoilijan hyödyntämiä viittauksia tuoda esiin omia näkökulmiaan ja edesauttaa oman kristinuskosta poikkeavan sanomansa esille tuontia. Tutkimus osoittaa intertekstuaalisuuden monitulkintaisuuden ja tutkimushavaintojen tärkeyden käännöstieteen ja kirjallisuustieteen tutkimustyössä.

Markku Lehtimäki, Hanna Meretoja & Arja Rosenholm (toim.): Veteen kirjoitettu: Veden merkitykset kirjallisuudessa. Helsinki: SKS, 2018, 394 s.

ämä tutkimus tarkastelee Kalevalaan kytkeytyvää intertekstuaalisuutta ja Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheisiin maalauksiin kytkeytyvää intervisuaalisuutta kahdessa eri Kalevalaan pohjautuvassa ja runsaasti visuaalista materiaalia sisältävässä teoksessa. Tutkimuksen varsinainen aineisto koostuu Mauri Kunnaksen lastenkirjasta Koirien Kalevala ja sen englanninkielisestä käännöksestä The Canine Kalevala sekä Don Rosan sarjakuvasta The Quest for Kalevala ja sen suomenkielisestä käännöksestä Sammon salaisuus. Intertekstuaalisuuden ja intervisuaalisuuden subteksteinä Kalevala ja Gallen-Kallelan maalaukset muodostavat tutkimuksen tausta-aineiston ja toimivat analyysin tukena. Tutkimuskysymykseni ovat, miten intertekstuaalisuus ja intervisuaalisuus rakentuvat aineistoteoksissa ja miten ne on käännetty teosten käännösversioihin. Koska Kalevala on hyvin kulttuurisidonnainen teos, kulttuurin vaikutus aineistossa on merkittävä. Tutkimuksen tavoite on tutkia intertekstuaalisuutta ja intervisuaalisuutta aineistoteoksissa ja niiden käännöksissä nimenomaan kulttuurisesta näkökulmasta. Koska toinen teoksista on alun perin englanninkielinen ja toinen suomenkielinen, aineiston tutkiminen yhdessä tarjoaa hyvän mahdollisuuden analysoida kohdekulttuurin vaikutusta kulttuurisidonnaisen intertekstuaalisuuden esiintymiseen. Lisäksi molemmat aineistoteokset ovat tekstilajinsa tyypillisinä edustajina vahvasti multimodaalisia tekstejä, minkä huomioiminen analyysissa on tärkeää varsinkin intervisuaalisuuden kannalta. Tutkimus tapahtuu pääasiassa vertailun kautta. Vertailen kaikkia aineistoteoksia Kalevalan ja Gallen-Kallelan maalauksien kanssa ja sekä alkuperäisiä teoksia käännösversioihinsa että englanninkielisiä ja suomenkielisiä tekstejä keskenään. Lähtökohtaisesti oletan, että englanninkielisille lukijoille kalevalaisia ja muita kulttuurisidonnaisia ilmiöitä on selitetty enemmän kuin suomenkielisille lukijoille, joille Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin voidaan olettaa olevan huomattavasti tutumpia. Tutkimus osoittaa, että sen lisäksi, että englanninkielisille lukijoille joitakin Kalevalaan liittyviä intertekstuaalisia tai muita kulttuurisidonnaisia viittauksia on selitetty, niitä on myös yksinkertaistettu, yleistetty tai jätetty kokonaan pois englanninkielisistä versioista, varsinkin suomesta englantiin käännettäessä. Lisäksi, alun perin englanniksi kirjoitetussa Rosan sarjakuvassa kalevalaisuutta ja suomalaista kulttuuria korostetaan lukijan kulttuurista merkittävästi poikkeavaksi. Sarjakuvan suomennoksessa, kuten myös Koirien Kalevalassa ja sen englanninkielisessä käännöksessä, vastaavaa vaikutelmaa kulttuurien välisestä kuilusta ei synny. Intervisuaalisuus on näkyvämpi Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalassa kuin Rosan sarjakuvassa, eikä sen suhteen ole muutoksia käännösversioissa.

peerReviewed

nonPeerReviewed

Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, että fantasiakirjallisuuden genrellä on omanlaisiaan keinoja käyttää paratekstejä. Esitän, että lukujen alkuun sijoitetuilla tekstikatkelmilla eli epigrafeilla on Robin Hobbin fantasiaromaanissa Fool’s Questissa sellaisia funktioita, jotka kytkeytyvät nimenomaan fantasian genreen. Epigrafeja tarkastelen analysoimalla niiden funktioita, joista tärkeimmiksi nousevat tiedon välittäminen ja intertekstuaalisuus. Tutkielmassani paratekstuaalisuuden ja interteksuaalisuuden tutkimus yhdistyy myös epigrafien retoriseen analyysiin, jonka avulla pyrin osoittamaan, miten epigrafit ja niiden funktiot toimivat teoksen kommunikaation osana. Tutkielman taustalla toimii siis kolme eri teoreettista lähestymistapaa – paratekstuaalinen, intertekstuaalinen ja retorinen – jotka kaikki kytkeytyvät olennaisella tavalla analyysissa kohdeteoksen genreen, fantasiaan, jolloin yhtenä tutkielman teoreettisena taustana toimii myös fantasiakirjallisuuden tutkimus. Tutkimuskysymykseni on, millä tavoin paratekstien ja erityisesti epigrafien funktiot toimivat fantasian genressä. Tutkielmassa teoria- ja analyysiosiot vuorottelevat kussakin luvussa. Toisessa luvussa käsittelen paratekstuaalisuuden teoriaa, jossa lähtökohtana on Gérard Genetten teoria parateksteistä ja erityisesti niiden funktioista. Tämän jälkeen seuraa epigrafien funktioiden analyysi Fool’s Questissa. Kolmannessa luvussa yhdistän Fool’s Questin retorisen analyysin interteksuaalisuuden analyysiin, joista ensimmäisessä keskityn James Phelanin teoriaan kirjallisuuden retoriikasta ja jälkimmäisessä jälleen Genetten määritelmään intertekstuaalisuudesta. Tutkielmani keskeinen tulos on, että Genetten muotoilemat epigrafien funktiot ovat sekä riittämättömät fantasiatekstiä tarkasteltaessa että toimivat osittain eri tavalla. Fool’s Questin epigrafien funktioista tärkeimmiksi nousevat informaation välittämisen ja intertekstuaalisuuden funktiot. Teoksen epigrafit ovat muodollisesti narratiivista erillään kuten paratekstien määritelmään kuuluu, mutta vastoin Genetten teoriaa ne toimivat läheisessä yhteistyössä narratiivin kanssa sekä selittäen teoksen taustalla olevaa fantasiamaailmaa, henkilöitä ja ilmiöitä että ennakoiden juonen tapahtumia. Fool’s Questin epigrafien analyysin kautta tuleekin esille se, miten parateksteillä voi olla omanlaisiaan funktioita nimenomaan fantasian genreen kuuluvassa tekstissä ja täten paratekstuaalisuuden teoriassa tulisi kiinnittää huomiota myös genrespesifiin lähestymistapaan. Valinnaisten opintojen tutkielma

Tutkielmassani tarkastelen Antti Hyryn romaanin Maatuuli (1980) tekstienvälisyyttä. Tutkimuskysymykseni ovat, minkälaiset piirteet ja yksityiskohdat teoksessa houkuttelevat tekemään tekstienvälisiä tulkintoja ja mitkä piirteet ja yksityiskohdat taas houkuttelevat lukemaan teosta yksittäisenä, suljettuna kokonaisuutena? Tutkielmani tavoitteena on osoittaa keinoja, joilla teos luo vaikutelman tietynlaisesta sulkeutuneisuudesta, syntagmaattisuudesta vastakohtana paradigmaattisuudelle. Paradigmaattisuuden vaikutelmalla tarkoitan sitä, että teos houkuttelisi tulkitsemaan itseään suhteessa muihin teksteihin ja koko kaunokirjallisuuden kenttään. Toisaalta osoitan teoksen tekstienvälisiä yhteyksiä ja ehdotan niistä tehtäviä, mahdollisia semanttisia tulkintoja. Osoitan, ettei teosta ole perusteltua lukea vain erillisenä, muusta kirjallisuudesta irrallisena kokonaisuutena. Osoitan kuitenkin myös, että tietynlainen syntagmaattisuuden vaikutelma muodostuu osaksi teoksen temaattista sisältöä. Tuon esille ajatuksen, jonka mukaan on syytä erottaa faktinen tekstienvälisyys ja tämä teoksen luoma sulkeutuneisuuden vaikutelma. Teos ei ole millään muotoa sulkeutunut siltä kannalta, että se tosiaan sisältää paljon piirteitä ja yksityiskohtia, jotka viittaavat muihin teksteihin, mutta teoksen temaattinen sisältö yhdistettynä osoittamiini muun kirjallisuuden käytön spesifeihin tapoihin luovat yhdessä teokseen sulkeutuneisuuden vaikutelmaa. Tarkempi tekstienvälinen analyysi tuo kuitenkin tulkinnassa tekstiin semanttista sisältöä, joka ei aukeaisi vain teosta itseään tarkastelemalla. Tarkastelen tutkielmassani myös piirteitä, jotka liittävät teoksen kirjallisuushistorialliseen jatkumoon. Kirjallisuushistoria liittää kohdeteokseni olennaisesti osaksi suurempaa tekstienvälistä verkostoa. Teen tähän liittyviä huomioita, mutta jätän kuitenkin aiheen laajemman tarkastelun rajaukseni ulkopuolelle ja keskityn pääosin itse kohdeteokseni analyysiin. Aineistona käytän kohdeteokseni lisäksi teoksia, jotka ovat siihen enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti tekstienvälisessä yhteydessä. Näitä ovat kirjailijan muu tuotanto, Raamattu, Pentti Haanpään romaani Isännät ja isäntien varjot (1935) sekä muutamat muut kaunokirjalliset ja uskonnolliset teokset. Tarkastelen tekstiä subtekstin teorioiden, tekstin analyysiin soveltuvalta osaltaan intertekstuaalisuuden teorioiden avulla sekä kirjallisuushistorian ja lajien tutkimuksen alaan kuuluvia sopivia lähteitä käyttäen. Näiden lisäksi käytän tekstienväliseen analyysiin soveltuvalta osaltaan Mihail Bahtinin teorioita.

Yhdistyneiden kuningaskuntien kansanäänestys Euroopan Unionista lähtemiseksi kesäkuussa 2016 oli monella tavalla järisyttävä, jopa odottamaton, tapahtuma. Yleisenä oletuksena oli, että vuoden 1975 kansanäänestyksen tulos toistuisi ja Yhdistyneet kuningaskunnat pysyisivät edelleen Euroopan Unionin jäsenmaana maassa pitkään vallinneesta euroskeptisyydestä huolimatta. Tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella, miten Brexitin keskustelluimmat teemat kuten maahanmuutto, talous ja identiteetti kehittyivät vuosina 2013-2016 lehdissä the Daily Mail ja the Guardian sekä miten nämä teemat vaikuttivat Brexitin kokonaiskuvaan lehdissä. Tarkastelun kohteena on myös, miten nämä lehdet vaikuttivat lukijoihinsa, sillä tutkitusti britit eivät olleet kovinkaan tietoisia Euroopan Unionista, mutta saapuivat silti äänestämään yli 70% äänestäjän voimalla. Tutkielman aineisto koostuu lehtiartikkeleista (61 kpl). Metodeina toimivat kriittinen diskurssianalyysi ja sisältöanalyysi sanomalehtimedian tutkimuksessa. Tutkimuksen tuloksista selviää, että sanomalehtien narratiivit olivat täysin erilaisia: the Guardian tuki Britain Stronger in Europe- kampanjaa, kun taas the Daily Mail kannatti Vote Leave- kampanjaa. Tämä heijastui maahanmuuttovastaisuutena sekä britti-identiteetin korostamisena the Daily Mailissa ja the Guardianissa maahanmuuton tukemisena sekä Euroopan Unionin puolustamisena taloudellisesta näkökulmasta. Lehtien käyttämät taktiikat agendojensa puolustamiseen olivat kuitenkin suhteellisen yhteneväisiä. Lehtiartikkeleista kävi ilmi, että molemmat lehdet valikoivat painattamansa tekstit ja niissä esiintyvät tiedot tarkasti. Artikkeleissa vaikuttivat erityisesti lehtien tekemät lingvistiset ja sanastolliset valinnat. Näistä ovat esimerkkinä intertekstuaalisuus, jota käytettiin muun muassa yhdistäessä menneitä tapahtumia nykyisiin ja viittaamalla lehden ulkopuolisiin lähteisiin, sekä modaalisuus, jolla ilmaistiin tiedon varmuutta ja oikeellisuutta. Näillä valinnoilla oli tarkoituksena legitimoida lehtien edustamaa kantaa ja näin vaikuttaa lukijoiden mielipiteisiin.

The latest wave of European integration process, cultural Europeanization, includes complex processes, such as the attempts to create a shared European memory that would transcend national interpretations of the past. The cultural Europeanization can be perceived as a narrative operation: in it the EU, Europe, and Europeanness are given meanings and made sense of through narrativization. The article investigates the EU’s attempts to create a shared European memory by analyzing the exhibition narrative of the Parlamentarium, the visitors’ center of the European Parliament. The analysis indicates how the construction of an official shared European memory is operationalized through textual and narrative devices such as intertextuality and the pending narrative structure. I argue that the EU’s memory texts are performative narratives which do not only describe a shared European memory in a particular way but also position the receivers as active agents in the story of the EU–Europe and invite them to produce it on their own initiative. peerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan intermediaalisuutta Pauli Kallion ja Ville Pirisen sarjakuva Ornette Birks Makkosessa. Tutkimuksessani pyrin selvittämään intermediaalisuuden funktion sarjakuvan musiikillisissa viittauksissa. Lisäksi pyrin jäsentämään Ornette Birks Makkosen musiikillista sisältöä intermediaalisten viittausten kategorioiden mukaan ja pohtimaan, onko Ornette Birks Makkonen musiikillistettu sarjakuva. Tutkielmani lopuksi pohdin sarjakuvan ja intermediaalisuuden suhdetta yleisemmin ja otan kantaa sarjakuvan kulttuuriseen asemaan. Intermediaalisuutta sarjakuvassa on tutkittu vähän ja pääosin sarjakuvan kuvaa ja sanaa yhdistävän luonteen kannalta. Tutkimukseni keskittyy kuitenkin sarjakuvan sisällön intermediaalisiin keinoihin ja niiden herättämiin mielikuviin ja intertekstuaalisiin mielleyhtymiin. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimivat intertekstuaalisuusteoria, Werner Wolfin ja Irina Rajewskyn intermediaalisuusteoriat ja sarjakuvatutkimus. Tutkimuksessani intermediaaliset viittaukset jakautuvat kertoviin ja näyttäviin viittauksiin. Kertovat viittaukset kuvailevat lähdemediaa kohdemedian keinoin. Näyttävät viittaukset imitoivat lähdemediaa joko kohdemedian keinoin tai yhdistämällä kohdemedian ja lähdemedian keinoja. Tutkielmassani sarjakuva ymmärretään itsenäiseksi mediamuodoksi, jolla on omat ainutlaatuiset keinonsa ilmaista asioita. Tutkimukseni aineistona toimii yhdeksän vuosina 1997?2011 ilmestynyttä Ornette Birks Makkonen -sarjakuva-albumia. Sarjakuvan on käsikirjoittanut Pauli Kallio ja piirtänyt Ville Pirinen. Tarkastelen aineistoa sisällönanalyysin keinoin käyttäen hyväkseni Werner Wolfin intermediaalisuustypologiaa. Intermediaalisuus rakentaa Ornette Birks Makkoselle tulkintakehyksen, joka johdattaa lukijan tulkitsemaan sarjakuvaa ja sen huumoria suhteessa musiikkiin. Viittaukset luovat sarjakuvaan vahvan mielikuvan musiikista. Niiden avulla suositellaan musiikkia ja voidaan saada musiikista innostunut lukija mielihyvän myötä kiinnittymään sarjakuvaan vahvemmin. Ornette Birks Makkonen ei kuitenkaan täytä kaikkia musiikillistetun fiktion tunnusmerkkejä. Sarjakuva hyödyntää intermediaalisuutta joustavasti ja ominaislaatuisesti. Intermediaalisuuden ja sarjakuvan tutkimus voisi kertoa lisää sarjakuvan ominaisuuksista ja rakentaa kuvaa sarjakuvan ympärille rakentuneesta kulttuurista. Näin se voisi osallistua sarjakuvatutkimuksen perustan vankistamiseen ja laajentamiseen.

In times when photojournalists experiment with various forms of visual production and journalistic photographs are disseminated not only in the press, but at the photography festivals and in museums, the question about the role of context in photography interpretation should be revisited. Thus, this study provides critical review of the contextual interpretation of journalistic images, focusing on the production, medium and page context. The context of production is discussed here by referring to the quantitative content analysis and iconological context analysis. The context of medium determines the perception of photographs and provides a particular page context, usually limited to the caption. The critical evaluation of contextual studies of journalistic images leads to the conclusion that “picture plus text” is not the only option for the photography interpretation. The proposed solution is to use intertextuality as an approach, especially useful for visual education. Intertextuality is based on the claim that each text and photograph is a quotation from other texts. Hence, the viewer interprets journalistic photographs from the angle of their own cultural background, visual competence, and experience. This kind of interpretation may, however, lead to unpredictable and surprising results, and thus, not please traditional way of thinking about journalistic images. peerReviewed

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen uuden median luoma ilmiö somekohu on ja miten somekohuista uutisoidaan. Tutkimuskysymyksiä ovat: Millaisia somekohu-uutisten otsikot ovat? Millaisista aineksista somekohu rakentuu? Aineisto koostuu 77 somekohuaiheisesta verkko-otsikosta. Tutkimus pohjautuu käsitykselle, että kielellä on valtaa ja kielenkäyttäjän valinnat rakentavat erilaisia representaatioita todellisuudesta. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus: kiinnostavaa on, miten somekohuista uutisoidaan ja miten uutisotsikossa rakennetaan merkityksiä, diskursseja ja valtarakenteita somekohun ympärille kuvatuista tapahtumista sekä toimijoista. Lisäksi teoreettisena ja metodisena taustana toimii moniäänisyyden ja intertekstuaalisuuden analyysin työkalut, sillä somekohut ja somekohuotsikot ovat aineiston perusteella paljolti näiden kielen ilmiöiden varaan rakennettuja. Aineiston somekohuotsikot voidaan jakaa otsikon journalistisen funktion pohjalta uutisotsikoihin, reagointiotsikoihin, seurausotsikoihin sekä näiden yhdistelmiin. Somekohuotsikoille tyypillistä on runsas referointi ja välimerkkien käyttö. Otsikoiden pitkät ja moniosaiset rakenteet johtuvat somekohu-uutistyypin luonteesta: aina on vähintään kaksi uutisoitavaa asiaa, joiden on mahduttava otsikkoon: (1) joku teki jotain ja (2) syntyi somekohu. Otsikoissa on lisäksi paljon erilaisia elementtejä, jotka houkuttelevat klikkaamaan ja osallistavat lukijaa ottamaan kantaa. Somekohuun tarvitaan polttava puheenaihe, raivostunut kansa sekä nälkäinen toimittaja. Moni somekohuista liittyy ajankohtaisiin ihmisiin, puheenaiheisiin sekä tabuaiheisiin: moraalista keskustelua herättävät teot ja aiheet ovat somekohujen ominta polttoainetta. Toimittaja voi mm. sananvalintojen avulla sävyttää otsikkoa ja tuoda ilmi omaa asennoitumistaan uutisen tapahtumiin ja toimijoihin: journalistinen media luo usein kuvaa suuresta luonnonvoimasta tai massahyökkäyksestä, ja positiiviset äänet häivytetään. Somekohuotsikoissa rakennetaan vastakkainasettelua raivostuneen kansan ja raivon kohteen välille referoinnin, moniäänisyyden, sananvalintojen sekä välimerkkien avulla. Kohu on kuin suurentava linssi, diskurssi, jonka läpi tapahtumat esitetään. Tutkimus antaa uutta tietoa uudesta median ilmiöstä sekä herättää pohtimaan journalismin tulevaisuutta: onko rehellinen ja objektiivinen uutisotsikko enää ihanne, jota ei nykyisessä markkinoituneessa online-journalismissa voi enää noudattaa? Onko uutisotsikkodiskurssi jakautumassa?

Tutkimus tarkastelee avoimia intertekstuaalisia viittauksia Ismo Alangon rocklyriikassa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia intertekstuaalisia viittauksia tai lainauksia teksteissä on ja mitä funktioita viittauksilla on eli millaisia merkityksiä ne luovat teksteihin. Lisäksi tutkimus tarkastelee sitä, esiintyykö tietynlaisia viittauksia erityisesti tietyn levyn tai aikakauden teksteissä ja onko eri aikakausien sanoitusten välillä havaittavissa eroja viittausten käytön ja niiden synnyttämien merkitysten suhteen. Myös tekstien genrepiirteet rocklyriikan edustajina ovat tarkastelun kohteena. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat intertekstuaalisuus, konteksti ja genre. Tutkimuksen fokuksessa on avoin eli selvästi näkyvä intertekstuaalisuus, eivät tulkinnanvaraisemmat yhteydet. Tutkimus perustuu funktionaaliseen käsitykseen kielestä: mitä kielellä tehdään ja miten sillä luodaan merkityksiä. Myös kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimusen näkökulmat ovat tutkielmassa olennaisia. Tutkittava aineisto koostuu Ismo Alangon vuosina 1980-2015 julkaisemasta rocklyriikasta (yht. 268 kappaletta). Sanoitukset on aluksi ryhmitelty sen mukaan, millaisiin teksteihin niissä viitataan. Tämän jälkeen osa sanoituksista analysoidaan esimerkinomaisesti tarkemmin etsien niistä mahdollisia yhteisiä teemoja ja diskursseja. Tutkimus on kvalitatiivista tekstintutkimusta. Tutkimuksesta käy ilmi, että tutkituissa sanoituksissa viitataan Raamattuun, laululyriikkaan sekä jonkin verran kaunokirjallisiin teoksiin. Näistä Raamattu on yleisin viittauskohde. Sanoituksissa näkyy ajallisia eroja: Raamatun käyttö korostuu erityisesti 1980-luvun yhteiskuntakriittisissä sanoituksissa, kun taas 1990-luvun sanoituksissa esiintyy eniten viittauksia laululyriikkaan ja sanoitukset asettuvat usein osaksi Suomea, suomalaisuutta ja yhteiskunnan medioitumista ja globalisoitumista kommentoivaa diskurssia. 2000-luvun sanoitukset sisältävät vähemmän viittauksia ja ne keskittyvät enemmän yksilön kokemusten kuvaukseen. Tutkielman esittämien havaintojen avulla voidaan ohjata yläkoulu- tai lukioikäisiä oppilaita harjaantumaan tekstien välisten yhteyksien sekä niistä syntyvien merkitysten havainnointiin. Tämä on yksi tapa opetella kriittistä lukutaitoa, joka on tekstien täyttämässä yhteiskunnassa olennainen taito.

peerReviewed

Tutkielmani tarkoitus on osoittaa, mitkä ovat My Little Pony: Friendship Is Magic TV-sarjan visuaaliset vaikutteet ja viittaukset japanilaiseen populaarikulttuuriin. Tutkimusmenetelmänä hyödynsin intertekstuaalisuutta, kun vertasin ponisarjan visuaalista materiaalia japanilaiseen kuvastoon. Tutkimuksessani vertasin ponisarjan visuaalista kuvastoa anime- ja mangatyyleihin ja viittauksiin japanilaiseen populaarimediaan. Tutkimukseni tukena hyödynsin ponisarjan tekijöitten haastatteluja kuin myös fanien reaktioita ja huomioita sarjasta.

Tutkin puhtaan runokuvan ja intertekstuaalisuuden ilmenemistä kiinalaisen Li Bain runoudessa. Määrittelen puhtaan runokuvan ja intertekstuaalisuuden käsitteet aiempaan tutkimukseen pohjaten ja selvitän, kuinka puhdas runokuva ja intertekstuaalisuus ilmenevät Lin runoudessa, kuinka ne vaikuttavat toisiinsa ja muokkaavat runojen tulkintaa.