Search

The United Nations’ Sustainable Development Goals (SDGs) are based on the Agenda 2030 according to which ‘no one is left behind’, highlighting the need for inclusive citizenship at all levels. This article examines self-help groups in rural Tanzania as potential arenas for inclusive citizenship, which is defined as bottom-up practices of membership, participation, and livelihood enhancement. However, inclusive citizenship is also characterised by exclusions. Therefore, while acknowledging the important contribution of self-help groups for development, this article scrutinises the question of patterns of exclusion, first, in practices of self-help groups, and second, in the relationships between self-help groups and their wider environments. Based on participant observation, individual interviews, and focus groups discussions in three villages in Mpwapwa District in Tanzania, we found exclusions in the process of establishing groups, while participating in the groups, and in relation to the community and the wider socio-economic system. The findings show how less privileged members of a community are easily excluded from the groups based on criteria related to wealth and perceived trustworthiness, and how the improvements in livelihoods, capacities, and collective action remain local, and do not expand to engagement in wider decision-making nor to addressing the root causes of poverty. peerReviewed

This concluding chapter summarizes the key findings of the individual chapters. It recaps the diverse conceptualizations of civic space used, as well as the restrictions and civil society responses identified. The chapter concludes with reflections on other perspectives not elaborated in this particular volume and on potential agendas for future research.

This open access book contributes to thriving debates in academic as well as professional circles about the role of civil society in shrinking civic spaces, rising authoritarianism and right-wing populism, conflicts, fragile states, and most lately, the global COVID-19 pandemic. This is one of the first books to address the implications of changing civic spaces for civil society organizations worldwide. It offers a unique overview of how social movements and civil society groups in very different settings are responding to state-imposed restrictions of basic civic freedoms. The authors are all experts in the field, and their analyses are based on original and onsite research. This unique book also contributes to a better understanding of the conceptualizations and practices of civil society. It is of keen interest to academic scholars, students, civil society practitioners, and policy makers in the field of international development research and civil society action. peerReviewed

Citizens are called upon to become active participants in creating a more sustainable food system. As food citizens, people participate in defining and constructing their food systems according to their needs and values. In food policies, the concept of food citizenship is often left undefined or with reference only to individual activities. In the food citizenship literature, the role of nonhuman agency in constituting food citizenship needs more examination. Here we investigate food citizenship activities in a citizen-led community-supported agriculture group and explore the role of materiality in constituting food citizenship. We ask (1) what is the role of material-discursive arrangements in community-supported agriculture activities, and (2) how does materiality constitute food citizenship? We analyze semi-structured interviews, as well as observation and visual material, using qualitative content analysis. Our findings indicate that materialities, such as the field, time, and body, play a central role in community-supported agriculture activities. With materialities, food citizenship is understood as collective and active doing, aiming to change the food system. Instead of endorsing food citizenship as a human trait or status, we claim that it is more productive to regard it as a phenomenon, produced in intra-action with(in) material-discursive arrangements. Acknowledging nonhuman agency emphasizes the political, collective, and responsible nature of citizenship as well as the power relations behind the constitution of citizenship. We conclude that in food policies more attention should be paid to collective ways of civic participation and to the materiality of becoming a food citizen. peerReviewed

This introductory chapter contextualizes how the volume resonates to current global trends and research debates concerning democracy, civil society, and civic space. The chapter shows how the debates on the decline of democracy, civil society actors, and changing civil spaces underpin the book’s agenda of exploring civil society responses to civic space. The chapter argues in favour of contextual and relational analyses of how civil society actors and civic space are negotiated, in the context of historically formed governance systems. It also provides an overview of the chapters of the book underlying their original contributions to ongoing debates.

This chapter argues that civil society organizations (CSOs) engage in continuous legitimacy negotiations that both shape and are shaped by civic space. It focuses on President John Magufuli’s term in Tanzania, which was labelled as an authoritarian turn characterized by shrinking civic space. The chapter employs broad definitions: of civic space as an arena for action by formal CSOs as well as groups and individuals; of legitimacy as a continuous negotiation of appropriateness; and of democracy as a dynamic form of governance with different manifestations. Drawing on interviews with both professional urban NGOs and rural self-help groups, the chapter investigates restrictions experienced by CSOs, analyses the central themes negotiation over CSO legitimacy, and reflects on these vis-á-vis the evolution of democracy in Tanzania over time.

Artikkelissa paneudutaan aiheeseen, jonka merkitys on periaatteessa tunnistettu mutta jota on empiirisesti tutkittu vasta vähän: oman tilan merkitykseen kansalaistoimijoille ja kansalaistoiminnan muotoutumiselle. Aihetta havainnollistetaan kahden tapausesimerkin kautta, jotka ovat seurantalot sekä maailmankauppayhdistysten (kehitysmaakauppayhdistysten) myymälät. Seurantalot ovat aatteellisten ryhmittymien kokoontumistiloikseen rakentamia taloja, joita on kutsuttu suomalaisen kansalaistoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan peruskiviksi. Maailmankauppaliike puolestaan piti vuosikymmenten ajan yllä reilun kaupan erikoismyymälöitä ympäri Suomea. Molemmat ovat esimerkkejä kansalaistoiminnasta, jossa oman tilan merkitys on keskeinen. Artikkelissa kahta keskenään erilaista teemahaastatteluaineistoa tarkastellaan esimerkkeinä tilan merkityksen eri ulottuvuuksista kansalaistoiminnassa. Kysymme, mitä oma tila merkitsee kansalaistoimijoille ja miten se vaikuttaa kansalaistoimintaan. Analyysin aiheena on siis se, miten tila sopivin ehdoin tuottaa toimintaa sen lisäksi, että se mahdollistaa sitä. Artikkelissa pohditaan myös tilan ja toiminnan eriytymistä kahdesta näkökulmasta: tilaa ilman toimintaa (seurantalojen nykytilanne monin paikoin) ja toimintaa ilman tilaa (maailmankaupat). Tilan merkitykseen liittyvät pohdinnat kudotaan keskusteluihin kansalais- ja yhteistoiminnan pedagogisista merkityksistä sekä laajempiin yhteiskunnallisen toiminnan ja osallistumisen kysymyksiin. Analyysin perusteella esitämme, että oma tila voi tuottaa yhteisöllisyyttä, joka sekä mahdollistaa kansalaistoimintaa että on sitä laajempi asia. Varsinaiseen toimintaan liittymätön yhteisöllinen tilankäyttö ylläpitää toimintaa ja saattaa tuottaa uusia toiminnan muotoja, samoin kuin vahvistaa yhteisöllisyyttä paikallisesti (seurantalot) tai oman viiteryhmän kesken (maailmankaupat)., The article explores a recognised, yet empirically understudied topic: the significance of physical spaces for civic action and its formation. The topic is approached through two case studies: people’s houses1 and world shops. People’s houses are spaces constructed by various non-profit associations to serve as their assembly spaces, sometimes referred to as ”the groundwork of the Finnish civil society”. The world shop movement, for its part, operated fair trade boutiques around the country for decades. Both cases exemplify civic action, in which own physical space has particular significance. The article analyses two separate sets of thematic interview data to illustrate the various dimensions of the significance of physical spaces for civic action. We ask, what does physical space under one’s control signify for active citizens and what is its impact on activities. In other words the analysis asks, how does physical space in given circumstances generate action, instead of merely enabling it. The article also discusses, from two perspectives, the separation of physical spaces and civic action: spaces without activity (the case of people’s houses in many locations) and activity without spaces (world shops). The reflections on the significance of physical spaces are interwoven into discussions on the pedagogical meanings of civic and collective action, and broader questions related to societal action and participation. On the basis of our analysis we argue that physical space under one’s control can generate a community orientation which both enables civic action and has significance beyond the immediate activities. Uses of physical space not related to civic activities can nevertheless uphold these activities and possibly generate new forms of them, as well as strengthen a sense of shared identity locally (people’s houses) or within a group (world shops).

Perinteisen järjestötoiminnan rinnalle on muodostunut uudenlaista liikehdintää, ei-hierarkkisesti organisoitunutta kansalaistoimintaa. Pohjois-Karjalassa toimiva Kohtuus vaarassa -kansalaisliike on verkosto, joka tavoittelee kulutuskeskeisen ajattelun- ja elämäntavan muutosta. Se järjestää muun muassa seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Ryhmä on valtakunnallisen kohtuusliikehdinnän alullepanija. Tarkastelen ryhmää ekososiaalisena sivistäjänä. Tulkinta pohjautuu kestävyystutkijoiden Arto O. Salosen ja Marjatta Bardyn jaotteluun ekososiaalisen sivistyksen piirteistä. Sen pohjalta analysoin seitsemän aktiivin haastatteluja teorialähtöisellä laadullisella analyysilla: hain aineistosta vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kuvauksia. Tausta-aineistona ovat liikkeen julkaisut ja osallistuva havainnointi. Tulosten mukaan Kohtuus vaarassa -ryhmässä vastuullisuus ymmärretään laajana, koko elonkehää koskevana huolenpitona. Liikkeen ytimessä oleva kohtuullisuus on kulutuskriittisyyttä, hankkimista tarpeen mukaan. Luonnonvarojen käytön tulee olla kohtuuden rajoissa. Ihmistenvälisyys on keskeistä, ja kasvokkaisia tapaamisia arvostetaan. Kohtuus vaarassa -toimijat välittävät ekososiaalisen sivistyksen sanomaa paitsi luentojen ja muiden yleisötapahtumien avulla myös arkisissa kohtaamisissaan kuten tavatessaan ystäviään.

Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS) teemajulkaisusarja.

The main aim of the study is to investigate the current role and future perspectives of the sports clubs of the Finnish Workers Sport Federation (Suomen Työväen Urheiluliitto, TUL) by two online surveys made in 2005 and 2018. The response rates were 23 % and 25 % (n=257 & n=200) of the clubs. According to the surveys, the working-class ideology is being replaced by an ideology of well-being, which signifies physical activity, health and equality. To activate children and youth was and will be the most significant task of the clubs, which clearly points out the strategic orientation of the clubs. The main financial assets of the clubs were volunteers, and direct and indirect support from the clubs. The main threats to the clubs were decrease of volunteers, members and financial support, and increase of the fees of the facilities. The close connection between the clubs and public sector is important for the clubs, and the clubs would like to develop this cooperation further. For the success of the main organization of the clubs, the TUL, the cooperation between the national, regional and local levels is needed, and specific attention has to been given to grass root level actors, the sport clubs. nonPeerReviewed

This article focuses on the life courses of young people of migrant origin who are active in civic and political fields in Finland. The aim is to analyse, from the micro-level life course perspective, the issues in their lives that have helped them to become active. The article draws on empirical data collected using participatory methods. Four young people of migrant origin participated in the research process and contributed to the data analysis. The theoretical framework consists of Bourdieusian concepts of political habitus and emotional, cultural and social capital. The article shows that participants gained strong emotional capital during their childhood, which laid the groundwork for the formation of their cultural capital–referring here to an ability to navigate between diverse cultures. This, in turn, helped them to network widely across ethnic and linguistic lines, not only in Finland but also transnationally. Different capitals have been significant in the formation of the young people’s political habitus, which is transnational in nature. Although they belong to a minority in Finnish society and face discrimination, they have made good use of the opportunities in Finland to become active in civic and political fields. peerReviewed

In this chapter, we offer a background to the edited volume, the research project that produced it and its content—a series of investigations of the contested notions of citizenship and learning, and their interconnections. We set the agenda for exploring citizenship and learning as defined in philosophical traditions, and as experienced and described in selected locations in Tanzania and Uganda, and also introduce the contributions from the perspectives of both citizenship and conceptualizing learning.

Football arrived in Finland with English seamen in the late nineteenth century. Although Finland engaged in international football as early as the 1912 Olympic Games in Stockholm, football did not become a popular national game. The Football Association of Finland (FAF) emphasised that football should be developed according to amateur principles. Between the World Wars, football had to fight with the Finnish version of baseball (pesäpallo) for living space. Football has been a sport of the cities and urban areas and spread to the countryside slowly. Nevertheless, unlike in other sport domains with a split between non-socialist and workers’ sport movements until the 1990s, the FAF united the political sides from the 1940s. The well-functioning civic sector, the agricultural economic structure, the slow urbanisation, and the lack of facilities prevented the emergence of market-oriented professional football. While football is the largest sport as measured by the number of players, this has not been transformed into international success or growth in attendance. Consequently, Finland has undergone modernisation and nation-building processes without any significant addition from football. In the 1970s, the commercial sector began to gain relevance in the sport environment. The men’s league was set up in 1989 and the women’s league was established in 2006. While these point to the differentiation in the sports landscape, no considerable football business has evolved; even today, elite football is characterised by various levels of semi-professionalism. International games at all levels as well as increasing player migration have bound Finland more closely to the global football system. nonPeerReviewed

This chapter contributes to the debates concerning contextualized conceptualizations of citizenship. Based on the work of pragmatist philosopher John Dewey, it offers a definition of citizenship as constructed in everyday communities in the course of taking care of shared issues. Further, it examines the habits of citizenship that are both acquired and reformulated in the processes of participation in these communities. The empirical example of villages in Kondoa District, Tanzania illustrates the diverse communities in which inhabitants participate, and the kinds of habits acquired. Six types of communities, the village community, cultural groups, religious groups, self-help groups, economic groups and civil society organizations’ groups were identified. Further, six categories of citizenship habits emerged including political citizenship, engaging citizenship, economic citizenship, cultural citizenship, responsible citizenship and moral citizenship.

Valtion vieraanvaraisuus, viranomaisten päävastuu pakolaisten asuttamisesta ja tuki kansalaisyhteiskunnan pakolaisten avustustoiminnalle on tärkeää, jotta vältytään vastakkainasettelulta, epäluottamukselta ja solidaarisuuden hiipumiselta. nonPeerReviewed

The article draws on and contributes to debates on the legitimacy of non-governmental organizations (NGOs) engaged in development, defining organizational legitimacy as a social construct that is continually negotiated in relationships with diverse audiences. To explore the negotiated nature of NGO legitimacy, the article examines the efforts of a Ugandan NGO, Kabarole Research and Resource Centre (KRC), to foster citizens’ capacities in rural communities in the western part of the country. Drawing on interviews and participant observation, we scrutinize the ways in which KRC balances between different and even contrasting legitimacy expectations stemming from three types of encounters significant to the NGO: those with international collaborators, community members, and local government. We show how international collaborators prioritize support for active citizenship, manifested in mobilizing to claim rights and accountability; village residents emphasize good citizenship, comprising a secure livelihood and community contributions; and local government endorses citizenship characterized by fulfilling obligations. The NGO must balance between those expectations to secure funding, fulfil their empowerment mission, and maintain their ability to act without restrictions. In conclusion, the article argues for a notion of NGO legitimacy as a state of continual negotiation, wherein the specificities of significant audiences and the nature of the negotiations vary, based on the activities and contexts of any particular development NGO. peerReviewed

Maaseudulla kehitetyt kansalaisyhteiskuntalähtöiset ja eri sektoreiden väliseen kumppanuuteen perustuvat sosiaaliset innovaatiot vahvistavat monin tavoin paikallisyhteisöjen hyvinvointia ja elinvoimaa. Ne ilmentävät uudenlaisia tapoja tuottaa palveluja, edistää yhteisöllisyyttä ja yhteisölähtöistä kehittämistä, vahvistaa paikallisdemokratiaa sekä kehittää asumista ja infrastruktuuria samoin kuin paikallista työllisyyttä ja elinkeinoja. nonPeerReviewed

This open access book discusses and addresses the compelling questions concerning the ideals of citizenship, the processes of learning to fulfill these ideals, and possibilities of education in fostering citizenship. Rather than advocating for one framework, the authors demonstrate the continuously contested nature of the concept of citizenship as theoretically discussed and practically experienced. The monograph combines, in an unconventional way, selected philosophical accounts and everyday experiences from certain locations in Tanzania and Uganda. It provides contributions from philosophical ideas drawing on scholars such as Chantal Mouffe, Rosi Braidotti, Theodor Adorno, and Étienne Balibar on the one hand, and the conceptions articulated by groups of inhabitants of rural and urban settings in Africa, on the other hand. Therefore, the book offers fresh readings under the lenses of citizenship and learning. peerReviewed

peerReviewed

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa aktiivisten kansalaisten kokemuksia osallisuudesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa joukkoliikenteen suunnitteluun. Lisäksi tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita niistä poliittisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, jotka mahdollistavat joukkoliikenteen olemassaolon sekä tarjoavat erilaisia toimintamalleja kansalaisille osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon. Tutkimuksessa toteutettiin kyselytutkimus, joka julkaistiin internetissä suomen ja saksan kielisinä sähköisinä kyselyinä kesällä 2020 Helsingissä ja Göttingenissä. Helsingissä kyselyyn vastasi 57 henkilöä. Vastaajat olivat pääasiassa ”Lisää kaupunkia Helsinkiin” Facebook -ryhmän jäseniä. Göttingenissä kyselyyn vastasi 53 henkilöä. ”Meine Stadt Göttingen” Facebook -ryhmän jäsenet sekä Georg August Yliopiston opiskelijat edustivat Göttingenin vastauksia. Kyselytutkimuksen aineistoa analysoitiin tilastollisilla menetelmillä, kuten jakaumatarkasteluilla, ristiintaulukoinneilla ja riippuvuustarkasteluilla. Lisäksi kyselyllä kerättiin tietoa myös avoimilla kysymyksillä kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksista sekä koetuista konkreettisista vaikutuksista. Nämä avokysymykset analysoitiin laadullisin menetelmin sisällönanalyysin avulla teemoittelemalla aineistosta nousseet merkittävät vastaukset. Osallisuus ja kansalaisvaikuttaminen ovat tutkimuksen keskeisimmät käsitteet ja niiden kautta on haettu syvempää ymmärrystä kansalaisten kokemuksista ja mahdollisuuksista olla osallisina vaikuttamassa kaupunkien päätöksentekoprosesseissa. Tutkimuksessa havaittiin vahva riippuvuus onnistuneen vaikuttamiskokemuksen ja luottamuksen sekä yhteisöön kuulumisen tunteen välillä. Avokysymyksissä havaittiin keskeisiksi motiiveiksi vaikuttamiselle arjen sujuvuuden parantaminen, osallisuuden vahvistaminen, tasavertaisen kohtelun sekä turvallisen kaupunkiympäristön kehittäminen. Lisäksi kaupunkien välisessä vertailussa näkyi, että Helsingissä on aktiivisia vaikuttamiskanavien käyttäjiä, kun taas Göttingenissä haluttaisiin vaikuttaa enemmän, mutta toistaiseksi vaikuttamiskanavia on ollut tarjolla melko vähän. Tulosten tulkinnassa hyödynnettiin keskeisiä liikenteen sosiologian tutkimuksia ja kehitettyjä teorioita (mm. Urry 2000, 2013, Banister 2007 ja Toiskallio 2022). Tulosten pohjalta esitetään suosituksia ja keinoja kansalaisvaikuttamisen vahvistamiselle joukkoliikenteen kehityksessä ja toteutuksessa.

Fringe stakeholders with limited resources, such as grassroots organizations (GROs), are often ignored in business and society literature. We develop a conceptual framework and a set of propositions detailing how GROs strategically gain legitimacy and influence over time. We argue that GROs encounter specific paradoxes over the emergence, development, and resolution of an issue, and they address these paradoxes using cognitive, moral, and pragmatic legitimacy strategies. While cognitive and moral strategies tend to be used consistently, the flexible and paradoxical use of pragmatic strategies has important consequences, both for GROs’ legitimacy and for their potential influence over powerful organizations associated with them. We enrich our framework with the help of two illustrative cases and discuss the implications of the framework for GROs’ legitimacy strategies in business and society literature.

Of the 12 different tools and platforms that are used in citizen science activities, the top three were websites, smartphones and databases. Respondents to a survey conducted by the CS Track project indicated that they used technology primarily for gathering scientific data and knowledge as well as for communication and dissemination of information with other enthusiasts and researchers. nonPeerReviewed

Nyt kun maailma seuraa YK:n ilmastokokousta Glasgowssa, on hyvä hetki miettiä, miten ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua. Kolme asiantuntijaa pohtivat, mitkä näkökulmat keskustelusta puuttuvat. nonPeerReviewed

This chapter describes how digitalization has affected activism in Russia by tracing the evolution, particularity, and the most visible forms of online activism in the context of the increasingly authoritarian Russian state. It discusses online activism in relation to “connective action” and illustrates it with two examples of contentious political activism: the anti-corruption campaign led by Alexei Navalny and the struggle to protect online communication from state surveillance by the Telegram messenger service. In addition, the chapter presents examples of Russian activism, which do not directly challenge the Kremlin.

Hankkeen tavoitteena oli selvittää toimintaympäristön muutosten vaikutuksia kansalaistoimintaan ja tehdä suosituksia siitä, miten kansalaisyhteiskuntaa voidaan tukea. Yhdistystoiminnan asema Suomessa on säilynyt vahvana, mutta yksityisen ja julkisen sektorin toimintalogiikat ovat alkaneet yhä enemmän ohjata kansalaistoimijoita. Keskitetty johtaminen ja “asiakasajattelu” ovat lisääntyneet järjestöissä ja ne ovat ammattimaistuneet ja keskittyneet. Vapaaehtoistyöhön ja jäsenmaksuihin pohjaavasta kansalaisyhteiskunnasta on siirrytty rahoituksen osalta kohti mallia, jossa valtio rahoittaa järjestöjä strategisista lähtökohdistaan projektiluontoisesti. Vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan kyky tehdä innovatiivisesti yhteiskunnallisia aloitteita heikkenee samoin kuin niiden mahdollisuus vapaasti kritisoida valtiota. Samalla “neljännellä sektorilla” tapahtuvan kansalaistoiminnan yleistyminen muuttaa kansalaistoimintaa ja sen suhdetta julkiseen valtaan. Kansalaisyhteiskunnan autonomian, yhdenvertaisuuden ja elinvoiman takaamiseksi sen riippuvuutta rahoittajan strategisista tavoitteista tulee vähentää. Kansalaisyhteiskunnan ja julkisten rahoittajien välistä yhteistyötä pitää lisätä ja rahoittajien käytäntöjä yhtenäistää yhdistysten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kansalaisyhteiskunnan keskittymistä pitää välttää tukemalla vapaaehtoispohjalta toimivia yhdistyksiä ja liikkeitä. nonPeerReviewed

Perinteisesti kansalaisten omaehtoiseen toimintaan perustuneen kolmannen sektorin tehtävät ja toimintatavat ovat muutoksessa. Aiempi tutkimus osoittaa, miten palvelutuotanto, kaupallistuminen, ammatillisuus ja muut julkisen ja yksityisen sektorin toimintaperiaatteita yhdistävät hybridit piirteet lisääntyvät järjestöjen toiminnassa. Artikkelissa tarkastellaan, miten nuorisotyön kentällä toimivat valtakunnalliset nuorisojärjestöt legitimoivat olemassaoloaan osana muuttuvaa kolmatta sektoria. Laadullisen tarkastelun kohteena ovat järjestöjen legitimaatioargumentit sekä legitimaatioyleisöt, joille argumentit osoitetaan. Tärkeimpiä nuorisojärjestöjen legitimaatioyleisöjä ovat rahoittajat ja jäsenet. Järjestöjen käyttämien legitimaatioargumenttien perustana on nuorisotyön kentän yhteinen käsitys toiminnan moraalisesta oikeutuksesta, jota järjestöt täydentävät korostamalla erityistä rooliaan nuorten kansalaistoiminnan mahdollistajana, erityisten kohderyhmien saavuttajina tai managerialistisesti tehokkaina toimijoina. Järjestöjen legitimaatiossa yhdistyy sekä julkisen, yksityisen että kolmannen sektorin ominaispiirteitä. Johtopäätöksenä esitetäänkin, että hybridit piirteet ovat muodostuneet merkittäväksi osaksi järjestöjen institutionaalisen toimintaympäristön käsityksiä siitä, millaisia kolmannen sektorin organisaatioiden tulee nykyisin olla. peerReviewed

Tulosten merkitys: Turun kaupungin ja järjestöjen yhteistyön kehittyminen yhä tiiviimmäksi on luonut uudenlaisia mahdollisuuksia ketterään ja arjen tarpeista esiin nousevaan kehittämistoimintaan. Tulevaisuudessa onkin tärkeää tunnustaa järjestöjen osaaminen ja rooli matalankynnyksen toiminnan kehittäjänä sekä hyödyntää entistä suunnitelmallisemmin eri toimijoiden välisiä palvelupolkuja.

This chapter describes selected features of the contemporary Tanzania that form the context for learning of citizenship in civil society. The chapter grasps the contextual conditions and circumstances of citizenship in Tanzania by looking at historical evolvement of the notion of development, maendeleo, over the period from colonial eras to the postcolonial single-party system to the contemporary multiparty democracy. The chapter continues with analyses of the moments of donor enthusiasm for civil society and NGOs and the recent debates on the shrinking space of civil society. Essentially, different stages presents different idea of an ideal citizen and also different efforts in order to shape citizens by state and civil society organizations. It further reflects on how the traces of these developments might show in today’s citizenship habits including patterns of participation and citizenship identities, not only vis-á-vis the state but also other groups and forums where rights and responsibilities are negotiated, and thus, active citizenship is constructed. peerReviewed

nonPeerReviewed

Suomen sotaan (1808–09) päättyi monisatavuotinen Ruotsi-Suomen valtiollinen yhteiselämä, kun Suomesta tuli suuriruhtinaskuntana autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Aleksanteri I vahvisti Porvoon valtiopäivillä 1809 Ruotsin vallan ajan lainsäädännön, joka merkitsi valtiopäivätoiminnan jatkumisen säätyjaon pohjalta. Kaupunkien hallinnosta vastasivat veroa maksavat porvarit, jotka valitsivat myös porvarissäädyn valtiopäiväedustajat. Tässä työssä vertailevan tutkimuksen kohteena ovat Tampereen, Oulun ja Kuopion kaupungeissa pidetyt valtiopäivävaalit, joilla valittiin edustajat 1809, 1863–64, 1882, 1904–05 ja 1905–06 valtiopäiville. Näiden vaalien kautta tarkastelen, miten demokratisoituminen ja kansalaisyhteiskunta kehittyivät vuosisadan aikana ja mitä eroja oli valituissa kolmessa kaupungissa. Demokraattisuutta arvioitaessa olen ottanut huomioon äänioikeuden laajuuden, äänioikeutetun äänimäärän ja ehdokasasettelun. Yksittäiset porvarissäädyn edustajat, 34 miestä, ovat keskeisinä tutkimuskohteina. Heidän sosiaalisesta taustastaan ja yhteiskunnallisesta toiminnastaan ilmenee sääty-yhteiskunnan muuttuminen varakkaiden ruotsinkielisten porvarien ja virkamiesten hallitsemista kaupungeista viimeisten säätyvaltiopäivien ajan suomenkielisiksi demokraattisemmiksi yhteisöiksi. Lähdeaineistona ovat kunkin kaupungin arkistolähteet, sukututkimukselliset lähteet, sanomalehdistö ja kirjallisuus. 1800-luvun alkupuoli oli vielä hyvin staattista vaihetta. Lainsäädäntöteitse tehdyt uudistukset mahdollistuivat vasta säännöllisen valtiopäivätoiminnan käynnistyttyä vuodesta 1863. Uusi valtiopäiväjärjestys 1869, ensimmäinen ”suomalainen perustuslaki”, ja 1873 säädetty kunnallislaki mahdollistivat oikeudellisesti kehityksen kohti 1905–06 valtiopäivillä hyväksyttyä yleistä äänioikeutta. Perustuslain muutos ja elinkeinovapaus 1879 poistivat porvariston erioikeudet ja tekivät kaikista kaupungin asukkaista periaatteessa tasavertaisia. Autonomian alussa ja vielä seuraavilla 1863–64 valtiopäivillä äänioikeus oli vain porvarisoikeuden omaavilla. Äänimäärä oli sidottu veroäyrien määrään ja vaalikelpoisuus oli äänioikeutetuilla, pormestarilla ja kokeneilla raatimiehillä. Kun äänimäärällä ei aluksi ollut ylärajaa, valta oli pienellä ruotsinkielisellä eliittiryhmällä kauppiaita ja pormestareita. Tampere, Oulu ja Kuopio eivät poikenneet tästä perusasettelusta lähettäessään edustajia kaksille ensimmäisille autonomian ajan valtiopäiville. Uudet lait määrittivät äänioikeuden kaikille veroa maksaville kaupunkilaisille ja asettivat katon äänimäärille. Lakeihin jäivät laajat karsintapykälät, jotka rajoittivat mm. naiset ja työläiset lähes kokonaan äänioikeuden ulkopuolelle. Kunnallisvaaleissa työläiset saivat äänioikeuden lainmuutoksella 1897, mutta maksimiäänimäärä säilyi 25:ssä autonomian ajan loppuun. Valtiopäivävaaleissa karsintapykälä säilyi muuttumattomana, mutta maksimiäänimäärä laski asteittain kahteen. Näin viimeisissä säätyvaltiopäivien vaaleissa äänestäjän varakkuudella ei enää ollut ratkaisevaa merkitystä. Uusien lakien ja säännösten soveltaminen toteutui hyvin sekä Tampereella, Oulussa että Kuopiossa. Vuoden 1882 valtiopäiville edustajia valittaessa vaalikamppailu näkyi politisoituneiden ehdokaslistojen lisäksi myös lehdistössä. Tampereella kilpailu edustajapaikoista oli kiivaampaa kuin Oulussa ja Kuopiossa. Muodollisesti vuoden 1881 valtiopäivävaalit olivat demokraattisempia aikaisempiin verrattuna, mutta yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta vielä kovin kaukana. Varakkuus ratkaisi edelleen valinnan, vaikka porvarissäädyssä uusi koulutetumpi miesjoukko ohitti ensimmäisen kerran lukumäärässä ns. vanhan porvarisaineksen. Kuopiossa valinta kohdistui suomenmielisiin virkamiehiin. Tampereelta ja Oulusta valitut edustajat olivat maltillisia ruotsinmielisiä, joista yksi kummassakin kaupungissa oli allekirjoittanut liberaalisen puolueen ohjelman. Kaikki valitut edustajat ajoivat kotikaupunkiensa ja myös suomenkielisen väestön etuja. Puolue-elämä monipuolistui työväenliikkeen myötä vuosisadan loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Kielikysymyksen ohella alkoholipolitiikka nousi keskeiseksi mielipiteiden jakajaksi. Raittiusaate yhdisti työväkeä ja sitä kaupunkilaisten joukkoa, joka ei itse hyötynyt taloudellisesti väkijuomien myynnistä ja anniskelusta. Kansalaisjärjestöt loivat tärkeitä sosiaalisia verkostoja. Valtiopäivämiesten toiminta monissa luottamustehtävissä ja järjestöissä lisäsi kontakteja eri yhteiskuntaryhmiin kuuluvien kanssa. Kansalaisyhteiskuntaa ja uutta poliittista julkisuutta luotiin erilaisten instituutioiden kautta. Poliittisissa puolueissa, työväenliikkeessä, yhdistyksissä ja vapaaehtoistyössä toimiminen mahdollisti sen, että myös ne, joilla ei ollut äänioikeutta, voivat vaikuttaa siihen, keitä valtiopäiville valittiin. Autonomian lopussa valituiksi tuli erilaisista lähtökohdista lähteneitä ja erilaisen aatemaailman omaavia henkilöitä. Vaalioikeuden muuttuminen koskemaan ”kaikkia” kaupunkilaisia jätti naiset ja työväestön ulkopuolelle. Autonomian lopussa valituiksi tuli erilaisista lähtökohdista lähteneitä ja erilaisen aatemaailman omaavia henkilöitä. Viimeisille valtiopäiville tehtyihin valintoihin Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa vaikutti myös muuttunut Venäjän politiikka. Koko Suomen kansanvallan kasvu näkyi 1900-luvun alussa ”painostuksen” tuottaessa tulosta sortokauden liennytyksessä. Muuten keisarilla oli lainsäädäntö- ja päätösvalta. Tutkimustulokset porvarissäädyn demokratisoitumisesta kiteytän Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa kahdeksaan kaksien viimeisten säätyvaltiopäivien edustajaan. Miehet muodostavat pienoiskoossa kansalaisyhteiskuntakaupungin, joka on kaukana autonomian ajan alun tiukasta säätyjakoisesta kaupunkiyhteisöstä. Tässä kahdeksan miehen kaupungissa naisten asema oli huomattavasti parantunut ja heidän mahdollisuutensa käyttää oikeuksiaan myös valtiollisissa vaaleissa oli käytännön toteutusta vailla. Vaatimattomista kotioloista lähteneillä oli mahdollisuus ja kyky nousta poliittisesti vaativiin tehtäviin. Tätä ryhmää edustavat sosialidemokraattiset valtiopäivämiehet: tamperelainen prokuristi Heikki Lindroos ja oululaissyntyinen, kansakoulunopettaja Juho Kari. Kotikaupunkiensa monipuolisista toimijoista valitsin Kuopion kuurojenkoulun johtajan Kustaa Killisen ja Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun perustajan, kagaali, herännäisjohtaja Mauno Rosendalin. Vanhasta säätyjakoisesta porvariskaupungista on mukana arvostettuun sukuun kuuluva Oulun pormestari Johan Arthur Castrén. Tamperelainen insinööri, kutomonjohtaja, isännöitsijä Magnus Lavonius kuuluu perinteisten kauppiaiden ja teollisuudenharjoittajien ryhmään. Joukossa on myös yksi ruotsinmielinen: tamperelainen tehtaanomistaja, ”Kuljun kartanon patruuna” Anton Elving, jolla ei ollut nousujohteista poliittista uraa, vaan perinteinen, rikas porvariselämä. Kokonaan uudenlaista kaupunkiyhteisöä edustaa tuleva diplomaatti, FK, tamperelainen toimittaja Erkki Reijonen. Enemmistö edustajista kansalaisyhteiskuntakaupungissani on Tampereelta, koska siellä näkyi porvarissäädyssä tapahtunut muutos selvemmin kuin Oulussa ja Kuopiossa. Tampereella työväestö ja heidän asioitaan ajavat edustajat aktivoituivat vaikuttamaan ja päättämään koko valtakunnan asioista.

nonPeerReviewed

Koulu-uudistusprosessin liikkeellelähtö 1960-luvun alussa tapahtui paljolti yksittäisten kansalaisten ja vapaiden kansalaisjärjestöjen aktiivisuuden pohjalta. Me kirjoittajat elimme lapsuutemme ja nuoruutemme koulu-uudistuksen sydämessä 1950-luvulta lähtien. Perehdyttyämme isämme Onni Niemen jäämistöön valotamme tässä artikkelissa kahden yksityishenkilön, diplomi-insinööri Aarne Hellemaan ja filosofian tohtori Onni Niemen, uraauurtavaa työtä koulunuudistusprosessin käyntiinpanossa Suomessa.

Suomalainen liikunta- ja urheiluseuratoiminta on pitkälti perustunut vapaaehtoisuuteen. Yhteiskunnan muutokset, valtiovallan odotukset ja seuran jäsenten määrän kasvaminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ammattilaisen palkkaaminen on tullut monelle seuralle tarpeelliseksi. Ihmiset haluavat rahoilleen vastineeksi laatua ja erilaisia palveluita. Tämä muutos on mahdollistanut urheilutoiminnan tuotteistamisen ja näkyy seurojen toimintakulttuurin muutoksena. Liikunta- ja urheiluseuroja kohtaan on syntynyt paineita ammattimaistaa toimintaa laatuvaatimusten ja kuluttamiseen liittyvien muutosten seurauksena. Tässä tutkimuksessa lähdin selvittämään millaisia muutoksia ammattimaistuminen on tuonut liikunta- ja urheiluseuratoimintaan. Tarkoitukseni oli kuvata seuran ammattimaistumisen eri vaiheita ja muutoksia sekä selvittää seuratoimijoiden välisen työnjaon ja toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja. Lisäksi tutkimukseni tavoitteena oli tiedon tuottaminen seuratoiminnan tulevaisuuden hahmottamiseen ja kehittämiseen. Tutkimukseni oli luonteeltaan tapaustutkimus ja sen kohteena oli keskisuomalainen voimisteluseura Jyväskylän Naisvoimistelijat ry. Aineisto koostui viidestä teemahaastattelusta. Jokainen haastateltava oli toiminut seuran toimihenkilönä tai luottamushenkilönä. Aineisto analysoitiin teemoitellen ja tyypitellen. Ammattimaistuminen on kehittänyt Jyväskylän Naisvoimistelijoiden seuratoimintaa pelkästään myönteiseen suuntaan, vaikka ensimmäiset vuodet haastoivat seuraa taloudellisesti. Palkatun työntekijän ansiosta seuran toiminta on kasvanut ja monipuolistunut vuosi vuodelta. Toiminnan laatua on saatu nostettua muun muassa ohjaajien koulutusjärjestelmän sekä kilpa- ja valmennusjärjestelmän laatimisen ansiosta. Lisäksi toiminnan laadun paraneminen näkyy yleisesti myös harrastustoiminnan kehittymisenä, jolloin seuran on helppo houkutella uusia jäseniä mukaan toimintaan. Tulevaisuudessa liikunta- ja urheiluseuroissa joudutaan miettimään uudenlaisia toimintatapoja, jotta seurojen ammattimaistuminen ei vähentäisi tärkeän vapaaehtoistyön merkitystä. Osallistuminen ja sitoutuminen pitkäaikaisiin tehtäviin eivät enää houkuttele kuten aikaisemmin. Myös Jyväskylän Naisvoimistelijoiden haasteita tulevina vuosina ovat uusien vapaaehtoisten rekrytoiminen sekä voimistelun näkyvyyden parantaminen ja yhteistyökumppanuuksien solmiminen. Ammattimaistuminen on tullut jäädäkseen suomalaiseen urheiluseuratoimintaan. Seurojen toiminnasta tulee palkatun työntekijän myötä laadukkaampaa ja monipuolisempaa. Liikunta- ja urheiluseurat toteuttavat tärkeää kansalaistoimintaa, joka nojaa edelleen vahvasti vapaaehtoistyöhön. Seurojen palkatut työntekijät ovat tukemassa tätä toimintaa omalla panoksellaan. Yhteiskunnalliset muutokset ovat muuttaneet kansalaistoiminnan muotoja. Ammattimaistuminen ja vapaaehtoistyö eivät ole toisiaan pois sulkevia voimavaroja. A desired, successful and high-quality sport club : a case study of change in sport club activity in Jyväskylä Gymnastics Club. Finnish sport club activity has been based for a long time on voluntary work. Changes in society, government expectations and growth in number of sport club members have led to situation that hiring a professional has become necessary for many sport clubs. People want run for money quality and different kinds of services. This change has made productization possible and appears change in culture of action in sport clubs. Consequences of changes in quality requirement and consuming have increased the pressure to professionalize the action. This research investigated the changes that occur within professionalization of sport club. The purpose of the research was to describe the different levels of transformation and find out the roles between actors and values in background. The purpose of the research was to increase understanding of the changes that occur when gainful employment is first commenced in the club. In addition, the purpose of the research was to produce information about the future of sport clubs. The research was carried out as a case study within one Finnish gymnastics club. The data consists of five theme interviews. Every interviewee had practiced as an employee or as a person elected to a position of trust. The data was analyzed using thematic analysis and typification. Professionalization of Jyväskylä Gymnastics Club has developed the culture of action to positive direction even though the first years were economically challenged. With the help of a paid employee, sport club activity has grown and diversified a year after a year. Quality of activity has improved because of education system for instructors and training system. In addition, the improved quality attracts new members to join the club. In the future in sports clubs need to think of new ways of working so that the professionalization of clubs does not reduce the importance of important volunteering. Long-term participation and commitment don’t persuade like before. The challenges in the future consist of recruiting new volunteers, increasing coverage of gymnastics and getting new partners in cooperation. Professionalization of Finnish sport clubs is here to stay. After commencement of employment the activities become more high-quality, diversified and organized. Voluntary work and civic activity form the bedrock for sport club activity. The paid employees of sport clubs are supporting this activity with their own contribution. The changes in society have formed the forms of civic activity. Professionalization and voluntary work aren’t exclusionary resources.

peerReviewed

Pro gradu -tutkielmani aiheena on espanjalainen 15M-liike, joka on ollut 2000-luvun Espanjan suurin ruohonjuuritason yhteiskunnallinen liike. Se sai osakseen laajan kannatuksen espanjalaisten keskuudessa – kyselytutkimusten mukaan selvä enemmistö espanjalaisista tunsi sympatiaa liikettä kohtaan ja koki sen vaatimukset oikeutetuiksi. Hierarkiattomalla, koko kansan liikkeellä ei ollut johtajia eikä yhtenäistä viestintää. Yksi sen keskeisiä iskulauseita oli ”¡Democracia Real YA!” – ”Todellista demokratiaa NYT!” 15M loi uusia ja innovatiivisia poliittisen toiminnan tiloja, muotoja ja mahdollisuuksia, mutta sitä kritisoitiin muun muassa utopistisuudesta ja konkreettisten ehdotusten puuttumisesta. Tutkimuksessani etsin vastausta siihen, minkälaisia jaettuja normatiivisia yhteiskuntapoliittisia näkemyksiä ja demokratiakäsityksiä 15M-liikkeen kannattajilla oli, ja minkälaista demokratiaa sen kannattajat visioivat vaatiessaan ”todellista demokratiaa”. Käytän tutkimukseni aineistona espanjalaisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuskeskuksen Centro de Investigaciones Sociológicas teettämää syvähaastattelumateriaalia vuodelta 2011. Tutkimusmetodini on diskurssianalyysi, jonka apuvälineenä käytän myös Perelmanin argumentaatiotutkimusta. Diskurssien analyysissä ja tulkinnassa peilaan omaa tutkimustani aikaisempaan tutkimukseen sekä teorioihin uusista yhteiskunnallisista liikkeistä, vastademokratiasta ja performatiivisesta poliittisesta toiminnasta. Diskurssianalyysi keskittyy ensisijaisesti merkitysten luomisen prosesseihin, mutta sen lähtöoletuksiin kuuluu myös, että muutokset diskursseissa heijastuvat myös muutoksina koettuun todellisuuteen. Tutkimusaineistosta nousee esiin kuusi normatiivista yhteiskuntapoliittista diskurssia: (1) ”alhaalta ylös” -diskurssi, (2) kansalaisten osallistamisen ja deliberatiivisen edustajuuden diskurssi, (3) päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja johdonmukaista viestintää korostava diskurssi, (4) äänestämisen ja vaalidemokratian diskurssi, (5) distributiivisen oikeudenmukaisuuden diskurssi, ja (6) korruptionvastainen diskurssi. Kaikkia havaitsemiani diskursseja yhdistää niiden taustalla hallitseva voimakas postmoderni yksilökeskeisyys, sekä pyrkimys irtautua politiikan perinteisistä jakolinjoista. Niissä ei vastusteta edustuksellista järjestelmää sinänsä, mutta toivotaan parempia mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon myös vaalien välillä. Tämän toteuttamiseksi haastatellut vaativat puolueetonta tiedonvälitystä, korruption kitkemistä, sekä osallistavampaa, deliberatiivisempaa ja läpinäkyvämpää päätöksentekoa.

Kaupunkien kehittämisessä ja suunnittelussa kohtaavat erilaiset kokemukset ja tulkinnat hyvästä kaupungista sekä tavoista, joilla kansalaiset voivat olla prosessissa aidosti mukana. Tässä monitieteisessä teoksessa pohditaan miten osallistumista ja osallisuutta olisi tänä päivänä mielekästä lähestyä. Teoksessa ei tavoitella yhtä oikeaa tulkintaa, vaan luodaan välineitä ymmärtää kansalaisosallistumisen ja kaupunkikehityksen monitahoista logiikkaa. Kirjoittajat tarkastelevat teemoja hallinnon institutionaalisista rakenteista aina yksittäisen ihmisen kokemusmaailmaan saakka ja pohtivat monipuolisesti, mitä osallistuminen ja osallisuus lopulta ovat. Äänensä tuovat esille niin julkishallinnon toimijat, kolmannen ja neljännen sektorin aktivistit kuin erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa olevat asukkaatkin. Teos on tarkoitettu oppikirjaksi eri tieteenaloille sekä tietolähteeksi osallistumisen kysymysten kanssa työskenteleville ja kaupunkien kehittämisestä kiinnostuneille kansalaisille.

Alkusanat, s. 5 OSA I: POLIITTISEN OSALLISTUMISEN NYKYTILA Vaali- ja puolueosallistumisesta demokratiainnovaatioihin: syventyykö vai heikentyykö demokratia?, s. 8, Elina Kestilä-Kekkonen & Paul-Erik Korvela Demokratian ritareista näppäimistösotureihin: Poliittisen osallistumisen kirjo laajenee, s. 30, Miira Raiskila & Matti Wiberg Viisi väitettä osallistumisesta, s. 52, Sami Borg & Elina Kestilä-Kekkonen OSA II: POLIITTISEN OSALLISTUMISEN MUUTOS Verkostodemokratia: osallistuminen politiikka- ja hallintaverkostojen toimintaan, s. 77, Ari-Veikko Anttiroiko Hallinto- ja kansalaisaloitteinen osallistaminen, demokratia ja politiikka, s. 110, Pertti Lappalainen Hallinnallistuuko kansalaistoiminta? Valtion ja kansalaisyhteiskunnan suhteet hallinnan paradigmojen muutoksessa, s. 134, Marja Keränen OSA III: ONKO OSALLISTUMINEN AINA TOIVOTTAVAA JA MERKITYKSELLISTÄ? Paljonko osallistumista tarvitaan?, s. 161, Matti Wiberg Vaalimenettelyt ja äänestämisen hyöty äänestäjälle, s. 190, Hannu Nurmi Kun valta kauas karkaa: EU, kansainvälistyminen ja poliittisen osallistumisen vaikeus, s. 219, Tapio Raunio Lähteet, s. 245 Kirjoittajat, s. 279