Search

Sirkku Rintamäki avaa lectio praecursoriassaan tohtoritutkimuksensa keskeisiä näkökulmia. Hän lähestyi tutkinnossaan luovaa virttä taiteellisen tutkimuksen kautta. Tutkinnon taiteelliset osiot olivat Virsi kohtaa lapsen, Villivirsiä, Virsi ja vanha musiikki, Virsileikki ja Nykyvirsi. Rintamäen tutkielman nimi on Villivirrestä Virsileikkiin: Virren luomisesta luovaan virteen. Rintamäen luomia uusia virsikäsitystä rikastuttavia käsitteitä ovat villivirsi, virsileikki ja virsitila, jonka myötä virsi laajenee jaetuksi luovaksi tilaksi., In her lectio praecursoria Sirkku Rintamäki introduces the main perspectives of her doctoral research. Her study approached the subject of the creative hymn through a process of artistic research. The artistic components were Hymn meets Child, Wild Hymns, Hymns and Early Music, Hymnplay and Contemporary Hymn. Rintamäki's thesis is called From Wild Hymns to Hymnplay: From Hymn Creation to the Creative Hymn. Her new concepts are wildhymn, hymnplay and hymnspace.

Teksti tarkastelee ympäristösurua, ympäristöiloa ja leikin erilaisia ulottuvuuksia.

Katsaus käsittelee keppihevosiin liittyvän leikin liikunnallistumista ja (media)urheilullistumista. Peilaan digitalisaation vaikutuksia keppihevosten ympärille kehittyneeseen nykyleikkiin, harrastajiksi tunnustautuviin leikkijöihin ja urheilullistuvaan leikkikulttuuriin keppariharrastajien tuottamien sosiaalisen median sisältöjen ja aiheesta julkaistun verkkovälitteisen uutisoinnin kautta. Tarkastelun keskiössä on liikuttava leikki; lasten ja nuorten keppihevostoimintaan liittämät fyysisyyden, funktionaalisuuden, fiktionaalisuuden ja affektiivisuuden merkitykset. Totean, että alakulttuurinen ja leikkijälähtöinen toiminta synnyttää kilpaurheiluksi järjestäytyessään ympärilleen omaleimaisen yhteisön, joka vikuroi tarvittaessa vallitsevaa kilpaurheiluhegemoniaa vastaan.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä kaksi- ja monikielisten lasten vuorovaikutustodellisuudesta ja kielenoppimisesta suomenkielisessä esiopetuksessa silloin, kun heidän suomen kielen taitonsa on vielä vähäinen. Tutkimuksessa kysyttiin varhaiskasvatuksen opettajien havaintoja siitä, miten kaksi- ja monikielisten, eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten vertaisvuorovaikutus näyttäytyy lasten keskinäisissä vuorovaikutustilanteissa. Toinen kysymys selvitti opettajien havaintoja siitä, miten suomen kieltä harjoittelevien lasten osallistuminen ohjattuun toimintaan onnistuu. Kolmanneksi tutkimuksessa pohdittiin, miten opettajat arvelevat edellä kuvattujen ilmiöiden vaikuttavan lasten suomen kielen oppimiseen. Tutkimuksen aineisto koostui varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksista. Aineisto kerättiin kuulemalla yhdeksää esiopetuksessa toimivaa opettajaa. Haastattelut suoritettiin yhtä lukuun ottamatta Microsoft Teams ympäristössä, ja haastattelut tallennettiin. Opettajat saivat etukäteen heidän havainnointiaan ohjaavan kirjeen. Haastattelutilanne oli muodoltaan vapaa. Saatu aineisto tutkittiin eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä etsimällä. Noin 8 tuntia kestänyt ja 54 sivusta koostunut haastatteluaineisto lyhennettiin, ja saatu tieto yhdistettiin. Lapset kasvavat monikielisiksi syntymäkodeissaan, tai kun he omaksuvat uuden kielen elämänpiiriensä laajenemisen myötä. Kieli opitaan vuorovaikutuksessa. Tähän tutkimukseen osallistuneiden opettajien havaintoihin perustuen todetaan, että esiopetuksessa suomen kieltä harjoittelevien lasten vuorovaikutus jää usein vähäiseksi. Opettajat toteavat, että suomen kieltä harjoittelevat lapset jäävät helposti rinnakkaisleikkijän rooliin. Opettajat mainitsevat, että rinnakkain leikkimällä kieli ei kehity. Opettajien mukaan, kun lapsilla on vähäinen suomen kielen osaaminen, myös aikuisen ohjaamaan toimintaan osallistuminen on pulmallista. Tämän tutkimuksen keskeisiksi teemoiksi nouseekin aikuisen kieltä opettelevalle lapselle suuntaama sitkeä tuki, toimintaan osallistumisen mahdollistaminen, kaikkien lasten osallisuuden tukeminen ja lasta arvostava ote. Vuorovaikutteisen leikin mahdollistaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Alan kotimainen perusteos on syntynyt kirjoittajien pitkän yhteistyön pohjalta. Se avaa laajasti pelien kulttuurisia merkityksiä ja merkitysten muutoksia Suomessa ja kansainvälisesti. Kirjassa käsitellään tieteellisesti pelejä ja pelaamista sekä pelien lähisukulaista, eli leikkiä ja leikillisyyttä. Kriittisellä ja tutkimuksellisella orientaatiolla mutta samalla harvinaisen selkeästi kirjoitettu kirja auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään peleihin ja pelaamiseen liittyviä huolia sekä toiveita ja mahdollisuuksiakin. Se kannustaa lukijaa pohtimaan ja rakentamaan omaa suhdettaan peleihin ja rakentaa näin pelisivistystä.

Varhaiskasvatus on uusien haasteiden edessä. Aikaisemmat pitkäkestoiset seurantatutkimukset ovat johdonmukaisesti osoittaneet, että laadukas varhaiskasvatus on kaikkein kannattavin rahallinen sijoitus koulutusjärjestelmään maailmanlaajuisesti, mutta nykyiset kriisit moninkertaistavat haasteen ja monimutkaistavat idean varhaiskasvatuksen laadusta. Artikkelissa esitellään kehittävän varhaiskasvatuksen konseptin (Davydov, 1988) perusteita ja niiden pohjalta toteutettuja kokeiluja, joissa on tähdätty lasten luovan mielikuvituksen sekä aikuisten ja lasten yhteisten leikkimaailmojen avulla lasten persoonallisuuden kehittämiseen. Suunnitelma korosti lasten yleisten kykyjen ja yksilöllisten erojen samanaikaista kehittämistä. Aikuisten ja lasten yhteinen leikki on päämetodi tutustuttaa lapset yleisinhimillisiin arvoihin. Projektisuunnitelman pohjalta on käynnistynyt vuonna 1996 kaksi kokeellista kehittämisprojektia. Ensimmäinen on kohdistunut lasten luovan mielikuvituksen kehittämiseen ja toinen juonelliseen oppimiseen leikkimaailmaympäristöissä., Early childhood education has faced new challenges. There is credible evidence from previous follow-up studies that investment to high quality early education programs is the most profitable investment in any educational system globally, but worldwide crises multiply the challenge and complicate the idea what is quality of early education. This article introduces a forgotten project plan written by a task force led by Davydov (1988). The plan presents the idea of future oriented early childhood education, which focuses on personality development of every child. The plan emphasizes parallel development of general abilities and individual differences of all children. Joint play of adults and children is the main method of introducing human values to children. The project plan launched two experimental early education projects in 1996. The first one focuses on the development of children’s creative imagination and the second one on narrative learning in play world environments. The current paper will introduce and discuss these experimental projects.

The present study explored the perspectives of mothers from three communities regarding their role in play activities with their toddlers. The mothers of two-year-old children from Muenster, Germany (n = 34), Chennai, India (n = 36), and New York City, USA (n = 36), participated in the study. Qualitative content analysis was utilized to analyze the mothers' responses to semi-structured interview questions. Four roles were identified as characterizing the mothers' narratives, namely mothers as facilitators, teachers, play partners, or observers. The goal of facilitator was to support children's autonomy; teachers often described educational learning goals; and play partners and observers highlighted the play itself. In the data, two-thirds of the mothers from New York City were identified as facilitators, while half of the Chennai sample were identified as teachers. The Muenster sample recorded the largest variation with regard to the four roles. The findings suggest variations in how the mothers in our samples viewed their role in play situations, both within and across communities. peerReviewed

Pohdin tässä teatteritaiteen maisterin opinnäytetyössä, kuinka olisin näyttämöllä enemmän läsnäoleva. Käsittelen aihetta näyttelemisen hetkessä tapahtuvan kuuntelun pohjalta. Anna sille opinnäytetyössäni termin näyttämöllinen kuunteleminen. Pyrin selvittämään, mitä kaikkea näyttämöllinen kuunteleminen minulle tarkoittaa näyttelijäntyössäni. Perustavana havaintona on, että kuunteleminen käynnisti minussa näyttelijänä uuden vaiheen. Lisäksi se saa minut olemaan näyttämöllä enemmän läsnä ja utelias oikealla hetkellä. Lähestyn tutkimusaihettani paneutumalla aluksi lapsuuteen ja sen tarjoamiin lähtökohtiin näyttelijäksi tulemiselle. Käsittelen leikkiä ja sen suhdetta näyttelijäntyöhöni. Lapsuuden harrastukseni jääkiekkoa ja jalkapallo ovat vaikuttaneet tapaani nähdä ja kokea näyttämöllisiä tapahtumia. Tästä esimerkkinä syöttämisen ajattelu näyttelijöiden välisessä dialogissa. Lisäksi käsittelen syöttämisen suhdetta vaikuttumiseen. Musiikilliset harrastukseni, etenkin rumpujen soitto, ovat puolestaan luoneet minulle tavan jäsentää esityksen tai kohtauksen dramaturgiaa. Pohdin myös kokemuksiani näyttämöllisestä kuuntelemisesta kahden produktioesimerkin, sekä Hannu ”Puntti” Valtosen kanssa käytyjen keskusteluiden avulla. Esittelen näyttelijäntyöni viisi kulmakiveä, joista jokainen on sidoksissa näyttämöllisen kuuntelemisen aktiin. Työn lopuksi suuntaan katseeni kohti tulevaisuutta, esittämällä itselleni kysymyksiä tutkimusaiheestani 25 vuoden päähän.

Tässä teatteritaiteen maisterin opinnäytteessäni jäsennän ja artikuloin omaa näyttelemistäni ja näyttelijäntekniikkaani. Ajattelussani korostuvat erityisesti näyttelemisen ruumiillisuus ja ruumiin ajattelu. Tavoitteeni on näyttelemiseni avaamisen myötä ennen kaikkea paremmin ymmärtää näyttelemisen ytimessä olevaa vaikeasti sanallistettavaa ruumiillista elementtiä. Olen nimennyt tämän elementin ruumiinintuitioksi, korostaakseni näyttelemiseni ruumiillisuutta ja intuitiivisuutta erotuksena mielen ja tietoisen ajattelun tasosta. Kuvaan esimerkkien kautta ruumiinintuition seuraamisen roolia käyttökelpoisen näyttelemisen materiaalin tuottajana. Tarkastelen myös vaihtuvien näyttelemisen parametrien muodostamaa kehystä, jossa ruumiinintuitioni toimii. Tätä aina kulloiseenkin näyttelemisen kontekstiin liittyvää kehystä nimitän ruumiinlogiikaksi. Muita oleellisia käsittelemiäni näkökulmia näyttelemiseeni ovat leikki, subjektiviteetti, huomion ohjaaminen, Chekhov-tekniikka sekä itsetunto. Tukeudun tässä opinnäytteessäni oman kokemukseni lisäksi erityisesti Mikko Bredenbergin väitöstutkimukseen, Katariina Nummisen leikkiä käsittelevään artikkeliin, Elina Pirisen haastatteluun sekä Lenard Petitin pitämään Chehov- tekniikan kurssiin. Käytännön näyttelemisen kuvauksien pohjana toimivat erityisesti työharjoitteluproduktioni Saituri Oulun kaupunginteatterissa 2017–2018 sekä taiteellinen opinnäytteeni Jyväskylän kaupunginteatterin Sydänmaa-produktiossa 2018–2019. Opinnäytteeni lopputuloksena on näyttelemistäni itselleni relevantilla tavalla sanallistava malli, joka kuvaa tämänhetkistä käsitystäni omasta näyttelemisestäni. Pyrin näissä käytännön kuvauksissa pääsemään sen äärelle, miltä näytteleminen tuntuu ruumiissani, ja miten hahmottelemaani näyttelemisen mallia käytän. Toivon muidenkin voivan saada siitä näkökulmaa omaan näyttelijäntyölliseen ajatteluunsa. Pyrin tämän opinnäytteeni kautta osaltani osallistumaan laajempaan käynnissä olevaan näyttelemisen sanallistamisen prosessiin.

Perheiden ja lasten osallisuuteen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota varhaiskasvatuksessa. Perheen merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle on laajasti tunnustettu. Perhettä on tutkittu monesta näkökulmasta, mutta tutkimustieto perheestä lasten näkökulmasta on vielä vähäistä. Monet perheeseen ja päiväkotiin liittyvistä tutkimuksista keskittyvät kasvatusyhteistyöhön vanhempien ja työntekijöiden välillä. Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkoituksena oli saada tietoa lasten näkökulmasta ja selvittää, mitä lapset puhuvat perheestä ja millaisena perhe näyttäytyy lasten leikeissä päiväkodissa. Tutkimuksen aineisto on kerätty ha-vainnoimalla seitsemän 3–5-vuotiaan lapsen puhetta ja leikkejä päiväkotipäi-vien aikana lasten luonnollisissa toimintatilanteissa. Aineisto analysoitiin ai-neistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmillä. Lasten puheessa korostui perheenjäseniin ja heidän ominaisuuksiinsa liit-tyvä kerronta, erityisesti lapset puhuivat sisarustensa ominaisuuksista ja osaamisesta. Perhe näyttäytyi myös sen omaisuuden kautta. Lisäksi lapset ker-toivat perheen yhteisestä toiminnasta arjessa ja arjesta poikkeavissa tilanteissa. Lasten leikeissä, erityisesti kotileikeissä, perheenjäsenistä edustettuina olivat lapset ja äiti. Leikeissä lapset kuvasivat perheen arkea kotona ja sen ul-kopuolella sekä äidin ja lapsen välistä suhdetta. Äidin tehtävänä oli huolehtia lapsesta ja häneltä haettiin lohtua ja turvaa. Leikeissä esiintyi myös lasten ja äidin välisen suhteen hierarkkisuuteen viittavia tilanteita, joissa äiti päätti tai määräsi lapsen toiminnasta ja vastavuoroisesti lapsi uhmasi äitiä. Tutkimus osoitti, että lapset puhuvat perheestään innokkaasti ja jakavat perheeseensä liittyviä asioita päiväkodissa. Aiempien tutkimusten tapaan per-heen yhdessä viettämästä ajasta puhuttiin paljon ja lapset olivat kiintyneitä perheenjäseniinsä. Kotileikeissä lasten rooli oli keskeinen ja he pystyivät te-kemään asioita, joihin heillä kenties ei todellisessa elämässä ole mahdollisuut-ta. Leikeissään lapset siis heijastivat mahdollisia toiveitaan perhe-elämälle, mutta elämän realiteetit ilmenivät äidin roolissa sekä lapsen ja aikuisen välisen suhteen hierarkkisuudessa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä varhaiskas-vatusopiskelijavanhemmilla on sukupuolesta ja sukupuolirooleista. Lisäksi tutkimus tarkastelee, vaikuttavatko nämä käsitykset leikki-, lelu- ja vaatevalintoihin ja lasten sukupuolirooleihin. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää varhaiskasvatusopiskelijavanhempaa. Äitejä oli kolme, isiä yksi. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluna hyödyntäen puolistrukturoitua haastattelumenetelmää. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tuloksista selvisi, että vanhempien käsitysten mukaan sukupuoli jakaa ihmiset johonkin sukupuolikategoriaan, mutta sukupuoli ei saa estää ihmistä millään tavalla. Sukupuoliroolit nähtiin ulkopuolisen tahon määrittäminä ja niiden koettiin määrittävän naisten ja miesten käyttäytymistä. Lasten leikki-, lelu- ja vaatevalintoihin vaikuttivat lapsilähtöiset ja aikuislähtöiset syyt. Perin-teisistä ja vanhempien omista sukupuolikäsityksistä poikkeavat roolit, leikit, lelut ja vaatteet koettiin pääasiassa hyväksyttäviksi, mutta pojan feminiinisyys ja lasten stereotyyppiset sukupuolikäsitykset koettiin ei-hyväksyttäviksi. Vanhempien käsitysten mukaan sukupuoli on vapaa eikä se saa rajoittaa lasta. Lasten lelut ja vaatteet olivat sukupuolen mukaisia, mutta vanhempien sukupuolikäsitykset eivät vaikuttaneet suoraan valintoihin. Vaikka vanhempi-en käsitykset rajoittavat joissain tapauksissa lasta, pääasiallisesti lapsen yksilöllisyyttä halutaan kunnioittaa.

nonPeerReviewed

Tiivistelmä Patrikainen, Markus. 2017. Uimaopettajien ja luokanopettajien käsityksiä leikistä ja sen merkityksestä alkeisuimataidon oppimisessa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. 63 sivua. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää uimaopettajien ja luokanopettajien käsityksistä leikistä ja sen merkityksestä alkeisuimataidon oppimisessa. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan millaisia merkityksiä opettajat antavat leikille alkeisuimataidon oppimisessa ja toisessa sitä, millaisena luokanopettajat ja uimaopettajat näkevät vapaan leikin osuuden uimaopetuksessa. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimi leikkiin ja koululaisten uimaopetukseen liittyvä kirjallisuus. Leikki voidaan tutkimuskirjallisuuden valossa nähdä yhtä lailla vain tarkoituksettomana ajankuluna kuin kulttuurin perustana. Leikki on sellaista, mikä lasta kiinnostaa, kannustaa keksimään, tutkimaan ja kokeilemaan uusia asioita. Leikki on kokeilevaa toimintaa, jonka avulla lapsi löytää nautintoa, kun annamme hänen vapaasti juosta itseä kiinnostavien asioiden ja lelujen äärelle. Tutkimus on luonteeltaan fenomenologis-hermeneuttinen tapaustutkimus. Leikin koettiin alkeisuimataidon oppimisen osalta tuovan tekemiseen rentoutta ja vapautta. Leikin myös koettiin motivoivan oppimaan uusia asioita, rohkaisevan oppilaita uuden kokeilemiseen sekä kannustavan kekseliäisyyteen ja mielikuvituksellisuuteen veden äärellä. Vapaan leikin osuus uimaopetuksessa näyttäytyi opettajille havainnoimisen mahdollisuutena sekä arvioinnin osalta taitotason määrittelemisen välineenä ja tätä kautta opetuksen eriyttämistä helpottavana. Vapaata leikkiä pidettiin myös merkityksellisenä vähemmän uimassa käyville oppilaille. Asiasanat: Leikki, alkeisuimataito, tapaustutkimus, leikkikulttuuri, uinninopetus

This thesis proposes a model for young children's foreign language learning with a focus on fun and playfulness as well as emotional needs. The model is based on a wide range of literature on children's development, education, and foreign language learning specifically. Foreign language teachers are surveyed to discover their current practices. This data is analysed and compared to the proposed model. The study finds many teachers already follow many of the principles of the proposed model in their everyday practice. The use of fun activities as well as an awareness of learners' emotions are prevalent. Communication and technical aspects of language are also major themes common across teachers' practice. While some of the themes of the proposed model are already found in teachers' current practice, some are not as widely reported. Further research is needed to gain a better insight to teachers' practice as well as to further develop this model.

Leikin suoja on Hanna Brotkinin ja Heidi Pasasen laadullinen tutkielma, jossa analysoimme yhdessä omia kokemuksiamme vuorovaikutteisesti teoriaan peilaten. Nostamme tutkimuksessamme esiin niitä näkökulmia, jotka puhuttelevat meitä leikkiin ja leikillisyyteen liittyen. Tutkielman alussa oletimme, että leikki voi olla monitasoinen työkalu taidekasvattajalle. Tutkimusoletuksemme oli, että leikillä on suoja ja se voi lisätä hyvinvointia. Tutkimustehtävänämme oli selvittää, onko leikin suoja olemassa. Tutkielmassa asetimme teorian ja kokemuksemme subjektiiviset tulkinnat leikillisissä tilanteissa esimerkkiemme avulla vuoropuheluun keskenään. Näin rakensimme uutta ymmärrystä kokemiamme asioita analysoiden. Tutkimuksessa annoimme tulkinnan määräytyä kokemistamme leikin suojaan liittyvistä tapahtumista. Näiden kokemusten avulla suuntasimme katseemme tutkimusoletukseemme, peilaten sitä Hans-Georg Gadamerin hermeneuttiseen ajatteluun. Teimme tutkimusta parityönä, joten olimme avoimia toistemme näkemyksille, suhteutimme näkemyksiämme molempien kokemuksiin ja vertasimme niitä kokonaisymmärrykseemme aiheesta ja tarkastelimme tätä kaikkea leikin suojan näkökulmasta. Tutkimuksemme osoittaa, että leikillä on suoja ja leikki voi olla moniulotteinen työkalu kameleonttikasvattajalle. Leikin suoja syntyy erityisessä leikin tilassa ja toteutuu konkreettisissa leikkielämyksissä. Toteutuakseen leikin suoja vaatii leikillisen asenteen. Leikin suojassa voi oivaltaa ja tuoda näkyväksi asioita, jotka muuten jäisivät piiloon. Käsitteen luomisen rinnalla on syntynyt leikin suojan filosofia, jonka tiedostaminen tukee kameleonttikasvattajaa työssään. Leikin suojan filosofiasta on muodostunut osa ajattelutapaamme ja tutkimuksemme on vahvistanut oletuksiamme leikin suojan hyvinvointivaikutuksista. Leikin suoja luo hyvinvointia. Tutkielman aihe on ajankohtainen ja leikin merkityksellisyys yhteiskunnassa kiinnostaa tällä hetkellä monia muitakin tutkijoita. Olemme rekisteröineet Leikin suoja®:n tavaramerkiksi ja työ sen parissa jatkuu. Potential play is Hanna Brotkin’s and Heidi Pasanen’s qualitative study in which we analyze our own experiences in interaction with each other and in comparison with a theory. We emphasize those points of views that speak to us in relation to play and playfulness. In the beginning of the study, we presumed that play can be a multifaceted tool for an art pedagogy and our research hypothesis was that potential play exists and can increase one’s wellbeing. Our mission as researchers was to investigate if potential play exists. In the present study, with the help of our examples we placed the theory and the subjective interpretations of our experiences in playful situations in interaction with each other. In this way, we built new understanding by analyzing our own experiences. In addition, we let our interpretation be defined by the events related to potential play. With the help of these experiences, we then re-valuated our hypothesis and compared it with Hans-Georg Gadamer’s hermeneutic view. We conducted our study as a pair work and hence, we were open towards each other’s views and considered experiences by both authors when formulating our views. We also compared our views with our overall understanding of the topic as well as examined all this from the potential play´s viewpoint. Our study showcases that play can provide shelter and can be a multilateral tool for a chameleon pedagogy. Potential play comes into existence in a special potential space for play and actualizes itself in actual play experiences. To become real, potential play requires a playful attitude. Within potential play, one can recognize and make visible things that normally would remain hidden. In addition to creation of the term ‘potential play’, also the philosophy behind this concept has been developed. Familiarizing oneself with this philosophy supports chameleon pedagogy´s work. The philosophy behind potential play has become part of our way of thinking and the present study has confirmed our presuppositions on positive effects that potential play has on wellbeing. In sum, potential play creates wellbeing. Our topic is also contemporary, and the meaningfulness of play in society is a current interest of many other researchers as well. Furthermore, we have registered Leikin suoja® (Potential play) as our trademark and we will continue to work on the concept.

Räsänen, Markus. 2016. Aikuisten ja lasten välinen vuorovaikutus vapaissa leikkitilanteissa päiväkotikontekstissa. Kasvatustieteen pro gradu- tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. 89 sivua. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa vuorovaikutusta ja vuorovaikutuksen laatua aikuisten ja lasten välillä vapaissa leikkitilanteissa. Millaisissa tilanteissa aikuinen hakeutuu lapsen ja lapsi aikuisen luokse vapaassa leikissä? Tarkoituksena oli myös selvittää millaiset tekijät aikuisen ja lapsen välillä vaikuttavat vuorovaikutukseen vapaassa leikissä, sekä mikä on aikuisen rooli vapaassa leikissä ja miten aikuinen omalla toiminnallaan vaikuttaa lapsen toimijuuden tukemiseen aikuisen oman kokemuksen mukaan? Tutkimuskysymykset olivat seuraavanlaiset 1) Millaisena vuorovaikutus näyttäytyy vapaan leikin aikana? 2) Mitkä tekijät vaikuttavat vuorovaikutuksen laatuun vapaassa leikissä päiväkodin työntekijöiden mielestä ja millaista lasten toimijuutta tämä tukee? Tutkimusaineisto koostui havaintomateriaalista ja neljästä teemahaastatattelusta. Tutkimusaineisto kerättiin erään yksityisen päiväkotiketjun kahdesta eri-ikäisten lasten päiväkotiryhmästä. Lapsia molemmissa ryhmissä oli yhteensä kolmekymmentä ja aikuisia neljä. Aineisto purettiin ja analysoitiin teoriaohjaavan- ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin Tulosten mukaan lapsi oli aktiivisempi osapuoli vuorovaikutukseen hakeutuessa 3-5-vuotiaiden ryhmässä. Vastaavasti aikuinen oli aktiivisempi osapuoli vuorovaikutukseen hakeutuessa 5-7-vuotiaiden ryhmässä. Eniten aikuinen hakeutui lapsen luokse vapaan leikin aikana molemmissa lapsiryhmissä leikeistä kyselläkseen ja toiseksi eniten lasta auttaakseen ja aktivoidakseen. Lasten hakeutumisessa aikuisen läheisyyteen motiivina näytti pääosin olevan leikkien näyttäminen ja juttelu aikuiselle. Aikuisten vuorovaikutus oli ystävällistä ja ohjaavaa, mutta se sisälsi piirteitä myös hallitsevasta vuorovaikutuksesta. Lasten vuorovaikutus oli pääosin ystävällistä ja sopeutuvaa, mutta osittain myös uhmaavaa. Aikuisten puheessa korostui aikuisen oma rooli vuorovaikutuksen onnistumisen edellytyksenä. Erityisesti lapsen kokonaisvaltainen tunteminen ja lapsilähtöisyys koettiin tärkeäksi. Vuorovaikutusta heikentäväksi koettiin mm. kiire ja lapsen väheksyminen. Aikuisen vuorovaikutus osassa vapaan leikin tilanteita näyttäytyi lasten toimijuutta rajoittavana tekijänä.

TIIVISTELMÄ Lamminen, Anu. ”NINJAKIRPPAREITA JA MURKKUKAUPUNKII…” Fenomenologinen tutkimus 6-vuotiaiden lasten kokemuksista esiopetuksesta, esiopetuksen sisältöalueista ja koulusta. Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2016. 86 sivua, 2 liitettä. Julkaisematon. Esiopetus on aiheena ajankohtainen. Esiopetuksen opetussuunnitelmaa uudistetaan siten, että uusi opetussuunnitelma on käytössä vuoden 2016 alusta. Vuoden 2015 alusta astui voimaan myös laki esiopetuksen velvoittavuudesta. Aikuiset rakentavat vahvasti esiopetuksen puitteita ja samanaikaisesti esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen kentällä puhutaan paljon lasten omasta osallisuudesta sekä toimijuudesta. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lapsen ääni kuuluviin. Tarkastelun ja tutkimuksen kohteena ovat lasten kokemukset esiopetuksesta, esiopetuksen sisällöistä sekä koulusta opin paikkana. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla yhdeksää esiopetusikäistä lasta Itä-Uudellamaalla koulun yhteydessä toimivassa esiopetusryhmässä. Tutkimus on fenomenologinen ja teoreettinen viitekehys on rakentunut vasta haastattelujen ja niistä tehtyjen tulkintojen jälkeen. Tutkimuksessa on pyritty poissulkemaan tutkijan esiymmärrys tutkittavasta asiasta. Haastateltujen lasten kokemusmaailmassa keskeiseen asemaan esiopetuksessa nousivat leikki, liikunta sekä esiopetuksen tehtäväkirjahetket. Lasten puhetta värittivät aikuisten rakentama kulttuuri ja aikuisjohtoisuus. Leikin massiivinen esiintyminen lasten puheessa kertoo kuitenkin siitä, että leikki ja leikinomainen työskentelytapa ovat, ainakin tässä tutkimukseen osallistuneessa esiopetusryhmässä, keskeisellä sijalla toiminnassa. Aikuisjohtoisuuden rinnalla on tässä tutkimuksessa kuultavissa lasten oma toimijuus ja osallisuus aikuisjohtoisuuden rinnalla . Koulu oli haastatelluille lapsille selkeästi opin ja opiskelun paikka. Tämä saattaa johtua siitä, että esiopetusryhmä toimi koulun yhteydessä ja lapset mm. ruokailivat koulun ruokalassa. Koulumainen työskentelytapa (tehtäväkirjahetket) oli haastatelluille lapsille myös mieluisampaa kuin mitä aiemmat tutkimukset aiheesta osoittavat. Lasten haastatteluissa oli myös kuultavissa Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2010) henki ja sisältöalueet. Avainsanat: esiopetus, fenomenologinen tutkimusote, lapsi haastattelun kohteena, leikki, osallisuus

Länsimaiset perheet elävät tällä hetkellä muutoksen aikaa. Viimeisten vuosikymmenten aikana perhemuodot ja käsitykset perheestä ovat moninaistuneet. Perinteisen ydinperheen rinnalle on muodostunut suuri joukko erilaisia perhemuotoja, joita myös rakentuu jatkuvasti lisää. Perhe tutkimuskohteena on siis ajankohtainen ja tärkeä. Perhettä onkin tutkittu paljon eri näkökulmista yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien tasolla, mutta tutkimusta pienten lasten näkökulmasta löytyy hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata päiväkoti-ikäisten lasten näkemyksiä perheestä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten lapset määrittelevät perheen, keitä he mieltävät kuuluvan perheeseen ja millaisia rooleja perheenjäsenillä on lasten näkökulmasta. Tutkimuksessa etsittiin vastauksia myös siihen, miten perhe näyttäytyy lasten leikeissä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda lasten näkökulmaa esille ja siten monipuolistaa ymmärrystä perheestä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 2–6-vuotiaat lapset kahdesta yksityisestä päiväkodista. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella, mikä näkyi sekä aineistonkeruussa että aineiston analyysissä. Aineisto kerättiin monimetodisesti sekä haastattelemalla lapsia keskustelunomaisesti ryhmissä että havainnoimalla heidän leikkejään päiväkodin vapaan leikin aikana. Haastattelujen tukena hyödynnettiin lasten perhepiirroksia, jotka lapset piirsivät haastattelun aikana. Ryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 18 lasta, 2–3 lasta kerrallaan. Tutkimus osoitti lapsilla olevan monipuolisia ja vaihteleviakin näkemyksiä perheestä. Lapset mielsivät perheenjäsenikseen ydinperheen jäseniä, lemmikkieläimiä sekä muita läheisiä, kuten isovanhempia tai vanhempien uusia puolisoita. Perheeseen kuulumista määrittivät yhteinen koti sekä biologinen ja emotionaalinen suhde perheenjäsenten välillä. Lasten vanhemmille muodostui aineiston pohjalta kahdeksan erilaista roolia perheessä: huolehtija, hemmottelija, leikkikaveri, sadunlukija, avunantaja, harrastaja, rajojen asettaja ja työntekijä. Lapset itse puolestaan olivat leikkijöitä, pelaajia, apulaisia, sääntöjen noudattajia ja hauskuuttajia. Sisaruksia kuvattiin leikkikavereina, kiusantekijöinä, hoivan kohteina ja erityisoikeuksien saajina. Perhe näkyi lasten leikeissä erityisesti kotileikissä, jossa rooleina oli useimmiten äiti ja lapsi. Toisinaan leikissä saattoi olla mukana myös isosisko, vauva, isä ja koira. Kotileikissä lapset käsittelivät muun muassa perheen arjen askareita, kodin sääntöjä, työssä ja kaupassa käymistä, matkustamista sekä lasten päivähoitoon viemistä. Lapset esittivät näkemyksiään perheestä viitaten omaan perheeseensä, mutta olivat myös tietoisia muunkinlaisista perhemuodoista ja -käsityksistä. Perhe näyttäytyi lapsille merkityksellisenä ja tärkeänä. Yhteistä aikaa perheen kesken arvostettiin ja sitä myös toivottiin enemmän. Lapset toivoivat etenkin, että vanhemmat leikkisivät heidän kanssaan nykyistä enemmän. Tutkimus tuo perheille sekä lasten ja perheiden kanssa työskenteleville uusia näkökulmia perheestä, joiden avulla voidaan ymmärtää paremmin paitsi lapsen sisäistä maailmaa myös kasvattaa omaa ymmärrystä ja tietämystä lasten perhettä koskevista näkemyksistä.

Janatuinen, Päivi. LAPSEN OMAEHTOINEN LEIKKI – LASTENTARHANOPETTAJIEN JA VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJIEN ARVIOIMANA. Erityispedagogiikan pro gradu –tutkimus. Kevätlukukausi 2015. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lastentarhanopettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien käsityksiä lapsen omaehtoisesta leikistä. Kiinnostuksen kohteina olivat omaehtoisessa leikissä opittavat taidot, leikkiin kannustavat tekijät, kasvattajan rooli ja sen eroavuus tavallisessa ja erityisryhmässä, sekä opettajien työhön suhtautuminen ja työssä jaksaminen. Lisäksi selvitettiin mm. koulutuksellisia tarpeita sekä leikin toteutumista omassa ryhmässä. Aihetta on tärkeä tutkia, jotta osattaisiin luoda paremmat edellytykset omaehtoisen leikin toteutumiselle päiväkodeissa. Lisäksi tarvitaan tietoa kasvattajan roolista omaehtoisen leikin mahdollistajana. Määrällisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin verkkokyselyä. Informantteina olivat lastentarhanopettajat ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat kahdelta eri paikkakunnalta. Aineisto analysoitiin SPSS- ohjelmalla. Lapsi oppii ja harjoittelee leikissä monipuolisesti erilaisia taitoja. Aidosti läsnä oleva kasvattaja tarttuu hetkeen, järjestää aikaa leikille, kunnioittaa lasten omia leikki-ideoita sekä auttaa lasta pääsemään leikkiin mukaan. Aikuisen aktiivinen rooli leikissä korostuu mikäli lapsella on tuen tarpeita. Suurin osa opettajista pitää ammattiaan kutsumusammattina. Työssä jaksaminen on pääsääntöisesti hyvää, osa opettajista kokee työssään uupumista. Omaehtoista leikkiä arvostetaan. Erilaiset saatavilla olevat materiaalit, leikkiaika ja kasvattajan pedagoginen ymmärrys leikistä luovat leikin perustan. Tukea tarvitseva lapsi oppii leikkitaitoja vuorovaikutuksessa, aikuisen hienovaraisella ohjauksella. Kollegiaalinen tuki on merkityksellinen.

nonPeerReviewed

Tämä tutkielma käsittelee Martha Nussbaumin kasvatusfilosofiaa. Tutkimusongelmana on, kuinka Nussbaumin mukaan kaikille ihmisille on kasvatuksen avulla mahdollista tarjota kukoistava elämä. Lähestyn kysymystä ensin yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkastelemalla toimintaedellytyksiä korostavaa lähestymistapaa. Nussbaumin mukaan koulutus on keskeinen toimintaedellytys, joka luo pohjan muille toimintaedellytyksille. Kysyn, mahdollistaako toimintaedellytyksiä korostava lähestymistapa paremmat lähtökohdat kasvatukselle kuin muut yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta mittaavat näkökulmat. Tarkastelen myös lähestymistavan ongelmia, joita erityisesti ensisijaisia hyviä asioita korostavat ajattelijat ovat nostaneet esille. Nussbaumin ajattelulle oleellista on hänen käsityksensä emootioista. Kasvatuksen kannalta on ymmärrettävä, kuinka emootiomme rakentuvat ja vaikuttavat ihmisen toimintaan ja päätöksentekoon. Nussbaum käsittelee erikseen inhoa ja häpeää demokraattista toimintaa estävinä emootioina. Kasvatuksessa tulee keskittyä näiden emootioiden hallitsemiseen ja myötätuntoisen suhtautumisen opettamiseen. Myötätuntoinen suhtautuminen on erityisen tärkeää globaalissa maailmassa. Nussbaumin mukaan on oleellista oppia elämään kuin maailmankansalainen eli näkemään ihmiskunnan yhteiset piirteet - ei satunnaiset, ihmisiä toisistaan erottavan ominaisuudet. Esittelen Nussbaumin ja kriitikoiden välistä keskustelua maailmankansalaisuudesta, sen syistä ja ongelmista. Lopuksi lähestyn Nussbaumin esittelemiä keinoja myötätuntoisten maailmankansalaisten kasvattamiseen. Nussbaumin mukaan maailmankansalaiseksi kasvaminen vaatii yleissivistystä, kykyä kriittiseen ajatteluun ja keskusteluun sekä taitoa asettua mielikuvituksen avulla toisen asemaan. Miten näitä taitoja on mahdollista opettaa? Mitä hyötyä on humanistisesta koulutuksesta, taidekasvatuksesta ja etenkin kirjallisuudesta talouskasvuun tähtäävässä maailmassa?

Pro gradussani tutkin mahdollistuuko Grand Theft Auto V:n pelikokemuksessa esteettinen kasvatus. Käytän teoriana taidekasvatuksen klassikkoa Friedrich von Schillerin Kirjeitä ihmisen esteettisestä kasvatuksesta. Olen pyrkinyt mahdollisimman luonnolliseen pelikokemukseen. Schillerin kirjeitä lukiessa olen palannut analysoimaan ja tarkastelemaan pelikokemusta. Pääkäsitteet tutkimuksessa ovat leikki/peli ja vapaus: Leikissä vapaudumme olemassa olevista määrittelyistä. Tutkimusta elävöittävät peliesimerkit ja peliä havainnollistavat kuvat. Koettu sohvalla eletty mielessä -luvussa olen analysoinut pelin mieleenpainuvimpien teemojen kautta itsensä uudelleen määrittelyn vapautta pelikokemuksessa. Etäännymme reaalitodellisuudesta, kun hyväksymme pelimaailman säännöt ja moraalit. Otamme vastaan pelin tarjoamat tilanteet ja luomme uudelleen oman käyttäytymisemme näissä tilanteissa.

Tämä laadullinen tutkimus käsittelee 3−6-vuotiaiden lasten sukupuolelle antamia merkityksiä heidän leikeissään. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä 3−6-vuotiaat lapset antavat tyttönä ja poikana olemiselle. Kiinnostuksen kohteena oli myös se, miten lapset suhtautuvat omaan ja vastakkaiseen sukupuoleen. Valitsin tutkimukseni kohdejoukoksi erään jyväskyläläisen päiväkodin 1−6-vuotiaiden lapsiryhmän. Keräsin tutkimusaineiston haastattelemalla kaksikymmentäyksi 3−6-vuotiaista lasta kahden ja kolmen lapsen ryhmissä. Käytin haastatteluissa keskusteluun virittävänä materiaalina kuvia. Analysoin aineiston käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tuloksista selvisi, että jo 3-vuotiaat lapset olivat tehneet havaintoja sukupuoleen liittyvistä leikkieroista. Lapset määrittelivät tytöille kuuluviksi leikeiksi barbi- ja kotileikin sekä pojille kuuluviksi erilaiset rakenteluleikit. Vastakkaista sukupuolta olevan kanssa leikkimiseen suhtautuivat tytöt ja pojat osittain eri tavalla. Tytöt suhtautuivat poikien kanssa leikkimiseen myönteisesti ja toivat poikien kanssa leikkimisen avoimesti esiin. Pojat puolestaan eivät kertoneet tyttöjen kanssa leikkimisestä ennen kuin siitä suoraa kysyttäessä. Tällöin pojat ilmaisivat toisinaan epävarmuutta ja toisinaan myönteisyyttä tyttöjen kanssa leikkimisestä. Tulosten mukaan poikana olemiseen liitettiin vallattomuus ja rajuus, mahdollisuudet ja vapaudet sekä erottautuminen tyttöydestä. Tyttönä olemiseen taas liitettiin rauhallisuus ja säännöt, rajatut mahdollisuudet sekä herkkyys ja haavoittuvaisuus. Tuloksista selvisi tytöillä olevan vapaammat mahdollisuudet osallistua myös perinteisesti maskuliinisiksi luokiteltuihin leikkeihin, kun taas poikien kohdalla feminiinisistä leikeistä ja leluista erottautuminen koettiin tärkeäksi.

Sanaston oppiminen on tärkeä osa-alue vieraan kielen oppimisessa. Koska sanaston oppiminen vaatii motivaatiota, huomiota ja persoonallistamista, jotta uudet sanat siirtyvät muistiin pysyvästi, tulisi erilaiset oppijat ottaa huomioon opetuksessa. Oppimistyyleistä erityisesti kinesteettinen oppimistyyli jää nykyisissä opetusmateriaaleissa vähälle huomiolle, samoin vahva toiminnallisuus kielten opetuksessa. Näiden huomiointi edistäisi erityisesti varhaista kielenoppimista sekä sanaston oppimista. Tämä tutkielma pyrkii kehittämään opetusmateriaalia varhaiseen kielenoppimiseen käyttämällä metodina kielisuihkutusta ja kohderyhmänä päiväkoti-ikäisiä lapsia. Varhaisen kielenoppimisen tulisi olla lapsille luontaisella tavalla toteutettua oppimista, ja siksi siihen soveltuu hyvin leikkiminen ja liikuntapainotteisuus. Leikin ja toiminnan varjolla uusia sanoja oppii kuin huomaamatta. Oppimateriaali on suunniteltu käytettäväksi liikuntapainotteisessa päiväkodissa, 3–6-vuotiaiden lasten ryhmässä, englannin kielisuihkutukseen liikkuen ja leikkien. Myös tavallisessa englannin opetuksessa alakoulussa oppimateriaalia voi käyttää muun opetusmateriaalin ohella. Materiaali koostuu 40 aktiviteetista, jotka on jaoteltu viiteen kategoriaan. Jokaisessa kategoriassa on oma painotuksensa: rentoutuminen, toiminta, taitojen kehitys, tanssi ja mielikuvitus. Sanastoteemoina ovat mm. värit, numerot, eläimet, kehonosat ja toimintaa ilmaisevat verbit. Kuvat ja symbolit ohjaavat materiaalin käyttöä sanallisten ohjeiden tukena.

TIIVISTELMÄ Danschu, P. & Salminen, M. 2015. Pelastaako pelaaminen matematiikan? Pelillisyys osana kuudennen luokan matematiikan opetusta. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 105 s. ja 5 liitettä. Tarkasteltaessa kansallisten sekä kansainvälisten matematiikan oppimiseen liittyvien tutkimusten tuloksia on todettu, että oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan on heikentynyt Suomessa 2000-luvulla. Yhtenä ratkaisuna asenteiden muuttamiseen on nähty pelien ja pelillisyyden tuominen osaksi matematiikan opetusta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia opettajien käsityksiä pelillisyydestä ja sitä, millaisia vaikutuksia pelillisyyden toteuttamisella oli heidän pedagogiikkaansa sekä toimintatapoihinsa. Lisäksi tarkasteltiin, millaisia vaikutuksia pelillisyydellä oli matematiikan oppimiseen oppilaiden näkökulmasta. Tutkimusote oli fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimusjoukko muodostui kolmesta kuudennen luokan luokanopettajasta ja heidän oppilaistaan, joita oli yhteensä 38. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin puolistrukturoitua kyselylo-maketta, sähköistä puolistrukturoitua kyselylomaketta ja ryhmähaastattelua. Aineiston analyysi tehtiin hermeneuttisen kehän sekä fenomenologis-hermeneuttisen analyysin avulla. Analyysin pohjalta rakentui seitsemän merki-tyskokonaisuutta. Tutkimus osoitti, että opettajien näkemykset pelillisyydestä olivat dynaamisia, kuten koko pelillisen oppimisen kenttä on vielä tällä hetkellä. Pelillisyyttä osana matematiikan opetusta on haasteellista toteuttaa kaikessa siinä laajuudessa, jota termi pedagogisesta näkökulmasta tarkoittaa. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että matematiikan ja pelillisyyden yhdistämisessä on otettava huomioon muun muassa pelillisyyden teoreettinen viitekehys, oppilaiden sitouttaminen ja motivointi, pelillisyyden monipuolinen toteuttaminen, oppimispelien sisältöjen tunteminen ja opettajan kokonaisvaltainen rooli pelaamisessa. Lisäksi tutkimus osoitti, että pelillisyys lisäsi hauskuutta matematiikan oppimiseen, mutta oppilaiden motivaatio ei noussut odotetulla tavalla. Pelillisyys ei yksinään tutkimuksemme mukaan pelasta matematiikan opetusta ja muuta oppilaiden asenteita matematiikkaa kohtaan. ABSTRACT Danschu, P. & Salminen, M. 2015. Can Playing Games Save Math? Gameful-ness in Teaching Mathematics for the 6th Grade. The University of Jyväskylä. Kokkola University Consortium Chydenius. Master’s thesis in education. 105 pages, 5 appendices. The results of national and international research on learning mathematics show that in Finland the pupils’ attitudes toward mathematics has declined during the 21st century. Introducing games and gamification in teaching mathematics has been suggested as a possible solution to shifting the attitudes. The objective of this research was to study teachers’ views on gamification and the possible effects implementing gamification may have in their teaching and their working methods. Additionally, we studied how the pupils viewed the effects of gamification on their learning of mathematics. Our research method was hermeneutic phenomenological. The research group comprised of three 6th-grade teachers and their 38 students. The methods used in the data collection were semi-structured questionnaire forms, online semi-structured questionnaire forms and group interviews. The data analysis was conducted by using the hermeneutical circle and a hermeneutic phenomenological analysis. On the basis of the analysis, we compiled seven meaning categories. The research showed that the teachers’ views on gamification were dynamic – as is the whole field of learning through gamification at the moment. Implementing gamification as part of teaching mathematics as broadly as it is viewed from the educational point of view presents a challenge. On the basis of this research, we concluded that the theoretical frame of reference of gamification, commitment and motivation of pupils, versatile actualization of gamification, knowledge of the contents of learning games, and overall role of the teacher in the playing need to be taken into account when combining mathematics and gamification. Moreover, the research showed that whereas gamification increased the level of fun experienced in learning mathematics, it did not, however, increase the pupils’ level of motivation in the way we had anticipated. According to our results, gamification alone is not enough to save the teaching of mathematics and change the pupils’ attitudes toward mathematics.

One of the differences between art and everyday life as generally conceived at least in the West is that while art tends to strive towards novelty, uniqueness and individuality, the aesthetics of the everyday is characterized by familiarity, anonymity, or even the prosaic. In this paper I want to contribute to everyday aesthetics by tentatively exploring an area which bridges art and the everyday in evident, yet under-theorises ways, namely the activity of play. Children play, but they are by no means unique in this, and while my examples will mostly come from childhood I empahsise the broader significance of play as a resource in human life. Play is, like art, an area of active imagination, and the "mimetic dimension" is important in a number of ways. Here I discuss play with and emphasis on its performative aspects: on what goes on and what is done in the fundamentally social, as I argue, activity of play. peerReviewed

Tutkielma käsittelee erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden toteutumista päiväkotiryhmään integroituna. Kyseessä on laadullinen etnografinen tapaustutkimus, jonka tutkimuskohteena oli kaksi päiväkotiryhmään integroitua erityisen tuen lasta. Heidän yksilölliset tuen tarpeet liittyivät kielen ja CPvamman haasteisiin. Lisäksi tavoitteena oli arvioida aikuisen mahdollisuuksia tukea osallisuutta. Tutkimusaineisto koottiin havainnoimalla päiväkotiryhmän toimintaa keväällä 2014. Etnografisen lähestymistavan mukaisesti, havainnoinnin tueksi haastateltiin kaksi erityislastentarhanopettajaa, koottiin kirjallisia dokumentteja ja valokuvattiin lasten leikkejä. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin mukaisesti. Tutkimustulosten mukaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuus ryhmään vahvistui leikin kautta. Leikki toi esiin lapsen taitoja ja vahvuuksia. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuuden haasteet tulivat esiin sekä yhteisesti että yksilöllisesti haastavissa päiväkodin vuorovaikutustilanteissa, joissa oli vaikea ottaa huomioon kaikkia erityislasten yksilöllisiä vaikeuksia tai tuen tarpeita. Aikuinen pystyi omalla toiminnallaan lisäämään tai tukemaan näiden lasten osallisuutta. Aikuisen suora ja välitön tuki haastavissa tilanteissa mahdollistaa ja vahvistaa osallisuutta ryhmässä.

Tämän tutkimuksen aiheena on alakouluikäisten lasten vanhempien näkemys leikistä ja sen merkityksestä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesän ja syksyn 2014 aikana teemahaastattelun avulla. Kohdejoukkona tutkimuksessa oli kuusi alakouluikäisen lapsen vanhempaa, kaksi isää ja neljä äitiä. Haastateltujen vanhempien kouluikäiset lapset olivat iältään 7–11-vuotiaita. Analysointimenetelminä käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vanhempien näkemyksiä leikistä, sen merkityksestä kouluikäiselle lapselle ja leikin ilmenemisestä heidän lastensa elämässä. Tarkoituksena oli myös selvittää vanhemman näkemyksiä leikin olemuksesta ja merkityksestä vanhempi-lapsisuhteessa. Tutkimustuloksena tuli esille, että vanhemmat arvostivat leikkiä erittäin paljon. Leikki koettiin kouluikäisellekin lapselle välttämättömänä toimintana, johon haluttiin kannustaa ja luoda tarvittavat edellytykset. Vanhempien kuvaillessa lastensa leikkejä erottuivat lasten leikit perinteisen sukupuolijakautuneesti, tyttöjen ja poikien leikkeihin. Kuitenkin vanhemmat kuvailivat monipuolisesti erilaisia lastensa leikkejä. Vanhemmat olivat hyvin kiinnostuneita lastensa leikeistä. Lapset eivät leikeistään kuitenkaan mielellään kertoneet vanhemmilleen. Tietokone- ja konsolipelaaminen nähtiin leikin vastakohtana, sitä vanhemmat olivat halunneet rajoittaa, jotta vapaa leikki mahdollistuisi. Leikki nähtiin myös parempana tekemisenä kuin harrastukset, koska se koettiin monipuolisemmaksi toiminnaksi. Vanhemmat toivoivat lastensa leikkivän mahdollisimman pitkään, ainakin yläkouluikäiseksi saakka. Vanhemmat kuvailivat monipuolisesti erilaisia yhteisiä leikkejä kouluikäisten lastensa kanssa. Fyysisissä leikeissä tuli esille vanhempien oma leikkimielisyys ja huumori. Myös ns. rough-and-tumble-leikkiä esiintyi yhteisissä fyysisissä leikeissä. Yhteiset kuvitteluleikit olivat vanhempien mielestä vähentyneet lapsen kasvaessa, tosin vanhemmat eivät niihin kovin mielellään ryhtyneetkään. Vanhemmat kokivat yhteiset leikit lastensa kanssa ensisijaisesti positiivisina kokemuksina. Leikkiin ryhtyminen saattoi tuntua vanhemmasta hankalalta mutta itse leikki oli hieno yhteinen kokemus. Yhteisten leikkien kautta oli syntynyt vanhemman ja lapsen välille yhteys ja vahva suhde. Vanhempien mielestä ilman yhteisiä leikkejä suhde lapsiin olisi jäänyt etäiseksi. Vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa leikki oli ollut yhdistävä tekijä koko lapsen siihenastisen lapsuuden ajan. Vanhempien kiinnostuksella lapsensa leikkeihin sekä yhteisillä leikeillä näyttäisi olevan suuri merkitys lapsen ja vanhemman välisen kasvatussuhteen dialogisuudelle. Leikit muuttuvat lapsen kasvaessa mutta yhteisten leikkien ei silti tarvitse loppua, vaan ne jatkuvat läpi lapsuusajan luoden yhteyttä vanhemman ja lapsen välille. Tutkimus tuo uutta näkökulmaa kouluikäisten lasten leikkiin selvittämällä vanhempien näkemyksiä ilmiöstä. Tämä tutkimus vahvistaa näkemystä vanhemman merkityksestä lapsensa leikin tukijana ja kannustajana. Lapsen ja vanhemman yhteinen leikki ei kuulu vain lapsen varhaisvuosiin vaan se on parhaimmillaan koko lapsuuden ajan kestävä leikkisuhde. Vanhempi on tärkeä esimerkki lapselle siitä, että leikkimielisyys voi jatkua läpi koko ihmiselämän.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä alakouluikäiset lapset leikkivät metsässä ja mitä tarjoumia metsä antaa leikille. Tutkimusaineistona oli 66 alakouluikäisen lapsen piirrosta ja kirjallista leikkikuvausta. Aineisto kerättiin alakoulussa tutkijoiden suunnitteleman ja toteuttaman kuvataidetyöpajan yhteydessä. Aineisto analysoitiin teemoittele-malla piirrosten ja sanallisten kuvausten aiheet. Tutkimuksessa käytettiin met-sän tarkasteluun leikin kannalta James Gibsonilta peräisin olevaa ja Marketta Kytän soveltamaa tarjouman käsitettä. Tutkimuksemme taustalla oli ympäris-töpsykologian ja -sosiologian sekä leikkitutkimuksen monitieteinen kenttä. Tutkimustulosten analysointiin luotiin tarjouman käsitettä laajentaen neljä ka-tegoriaa. Ensimmäiset kategoriat, riippumattomuus ja tilallisuus kuvaavat metsän kokemusmerkityksiä lapsille. Toiset kaksi kuvasivat käytännöllisemmin aineistosta nousseita seikkoja: yksityiskohdat käyttöönotettuina tarjoumina ja ihmisen jäljet metsässä. Tutkimuksen mukaan suuri osa lapsista leikkii metsässä perinteisiä piha-leikkejä. Metsä on tarjonnut myös mielikuvitusleikkeihin otollisen ympäristön, johon on usein otettu vaikutteita lasten kulttuurista ja mediasta. Tulokset saivat tukea aiemmasta leikki- ja lapsuuden maantieteen tutkimuksesta. Tutkimusaineistossa tuli esiin metsän tilallisuus. Metsäympäristön tarjoama ja lapsille tärkeä riippumattomuuden tunne sekä erityisesti pojilla omien rajojen testaaminen liittyi metsään. Luonnon yksityiskohdat sekä ihmisen jättämät jäljet toimivat leikille merkityksellisinä tekijöinä.

Lapsen osallisuutta on tutkittu paljon viime vuosina. Huomion ulkopuolelle ovat kuitenkin jääneet erityistä tukea tarvitsevat lapset ja heidän sosiaalinen osallisuutensa. Tästä syystä aihetta on tärkeää tutkia ja tarkentaa tutkimuksen fokus sosiaaliseen osallisuuteen, sillä ei tiedetä tarkemmin, miten sosiaalinen osallisuus erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla rakentuu. Tutkimuksen tarkoituksena oli syventää tietämystä siitä, miten erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus toteutuu päiväkodin vapaan leikin tilanteissa. Alaongelmilla pyrittiin selvittämään tarkemmin, millaisena leikki ilmenee lapsella, jolla on erityisen tuen tarvetta sekä millaisia vertaissuhteet ovat tällaisella lapsella. Tutkimuksen toisena tarkastelun kohteena oli varhaiskasvattajien toiminta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia näkemyksiä varhaiskasvatustiimillä on erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalisesta osallisuudesta sekä miten varhaiskasvattajat tukevat erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalista osallisuutta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin ha-vainnoimalla kolmea 4–5-vuotiasta erityistä tukea tarvitsevaa lasta päiväkodin arjessa sekä toteuttamalla parihaastattelut heidän varhaiskasvattajilleen. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tulosten mukaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalista osallisuutta edistivät ja estivät monet eri tekijät. Sosiaalisen osallisuuden toteutumiseen vaikuttavat tekijät olivat yhteisöllisiä ja yksilöllisiä. Kasvattajayhteisö, vertaisryhmä ja lapsen yksilölliset piirteet määrittelivät erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalista osallisuutta: miten lapsi pääsi osaksi vertaisryhmää ja yhteisiä leikkejä. Tulokset osoittivat, että erityistä tukea tarvitsevalla lapsella oli haasteita yhteisissä leikeissä ja vertaissuhteissa toimimisessa. Nämä lapset leikkivät paljon rinnakkaisleikkiä ja yhteisleikit tarvitsivat onnistuakseen joko kasvattajan tai taitavamman vertaisen tukea ja ohjausta. Kasvattajan rooli erityistä tukea tarvitsevan lasten leikeissä oli tutkimuksemme mukaan kuitenkin ennen kaikkea havainnoija, ei aktiivinen leikkiin osallistuja. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomiota useisiin, toisistaan riippuvaisiin, tekijöihin, kun halutaan mahdollistaa erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus. Kasvattajilla ja vertaisilla sekä heidän tarjoamallaan tuella näyttää olevan suuri vaikutus siihen, miten erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus toteutuu. Tutkimus osoittaa, että erityistä tukea tarvitsevalla lapsella on haasteita sosiaalisessa osallisuudessa, mikä asettaa tarpeen varhaiskasvatuksen sosiaalisen ja fyysisen toimintaympäristön kehittämiselle.

The present study investigated early communicative gestures, play, and language skills in children born with family risk for dyslexia (FR) and a control group of children without this inheritable risk at ages 12, 15, 18, and 24 months. Participants were drawn from the Tromsø Longitudinal study of Dyslexia (TLD) which follows children's cognitive and language development from age 12 months through Grade 2 in order to identify early markers of developmental dyslexia. Results showed that symbolic play and parent reported play at age 12 months and communicative gestures at age 15 months explained 61% of the variance in productive language at 24 months in the FR group. These early nonlinguistic measures seem to be potentially interesting markers of later language development in children born at risk for dyslexia. peerReviewed

Analysoin tutkielmassani viidestä kuuteen -vuotiaan tytön, Matildan, tuottamaa kolmea teosta Joulukirjaa, Autokirjaa ja ”Keijukirjaa” lähilukemalla niitä Michael Armstrongin (2006) narratiivisen analyysin avulla, tulkitsemalla niiden sisäistekijyyttä erityisesti Pekka Tammen (1992) ja Shlomith Rimmon-Kenanin (1991) teorian pohjalta sekä pohtimalla, millä tavalla tieto lapsesta tekijänä vaikuttaa teosten todellisen tekijyyden tulkintalähtökohtiin kirjallisuuden teoriassa. Oletan, että tulkitakseen lapsen tuottamia teoksia on tunnettava myös lapsuuskonteksti, jossa minulle tärkeitä lähteitä ovat olleet Susan Engel (1995) ja Liisa Karlsson (2005). Lastenkulttuurin tuntemus on tärkeää, kun tutkii lapsen tuottamaa kirjallisuutta. Esimerkiksi intertekstuaaliset viittaukset muun muassa lastenohjelmiin voivat jäädä huomaamatta, minkä vuoksi lapsen teosten analyysi voi jäädä pinnalliseksi. Tutkielmani tutkimusosan avaa lähilukuanalyysi, jossa luen kirjojen kuvia ja merkityksiä tarkasti olettamalla, että jokaisella viivalla ja värillä on tarkoituksensa. Analyysin ansiosta olen löytänyt johdonmukaisia merkitysyhteyksiä teosten sisällä ja keskenään, minkä ansiosta olen päässyt myös lähemmäksi lapsen maailmaa. Lähilukuanalyysini toimii taustavaikuttajana sisäistekijyyden tulkinnassa. Kysyn, millaista sisäistekijyyttä lapsen tuottamissa teoksissa on. Väitän, että sisäistekijä on lapsenomainen. Pyrin hahmottamaan sisäistekijyyttä teoksista luettavien arvojen, maailmankuvan ja asenteiden kautta. Peilaan sitä sisäislukijuuteen, joka tulkitsee sisäistekijän tarjoamia lukuohjeita, ja lopuksi pohdin, miten olettamani lapsenomainen sisäistekijyys vaikuttaa kerronnan luotettavuuteen. Intertekstuaaliset viittaukset lastenkulttuuriin ja sisäislukijan kyky ymmärtää ne ohjaavat tuloksia kohti lapsenomaista sisäistekijyyttä. Matildan teokset koostuvat piirretyistä kuvista ja tekstistä. Tekstit ovat syntyneet saduttamalla, jossa aikuinen kirjoittaa suoraan lapsen sanelusta mitään muuttamatta tarinan tämän osoittamiin kohtiin. Kun kysyn, millaista tekijyyttä lapsi tuottaa, otan huomioon koko tekijyysprosessin erityisyyden kirjojen piirustusvaiheesta niiden lukemiseen yhdessä aikuisen ja muiden lasten kanssa. Myös tässä on tärkeää tuntea lastenkulttuuria, erityisesti leikkikulttuuria. Väitän, että kyseessä on leikinomainen prosessi, jossa rooliin eläytymisellä ja kokemuksellisuudella on merkittävä osansa. Tutkimustuloksissa havaitsen, että kokemuksellisuus ja draamallinen leikki ovat läsnä niin piirustusvaiheessa ja tarinoidessa kuin tekijän toteuttaessa sisäistekijöittensä kautta omia toiveitaan ja halujaan, jotka eivät olisi todellisessa elämässä mahdollisia. Phelanin (2005) näkemys sisäistekijästä, johon vaikuttavat tekijän tiedostamattomat toiveet, ja Fludernikin (1995, 2010) teoria kerronnan kokemuksellisuudesta tukevat tuloksia leikinomaisuuudesta myös tekstin tasolla. Tutkimusaiheeni liikkuu lapsuuden- ja lapsitutkimuksen paradigmojen välillä. Kirjallisuustutkimuksellisen näkökulman vuoksi lähestyn tutkimusongelmaani ja -aineistoani sekä teksti- että tekijyyslähtöisesti.

Pro gradu – työssä selvitettiin, miten lasten osallisuus ilmeni ja toteutui päiväkodin leikkitilanteissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada lasten leikistä esiin konkreettisia esimerkkejä siitä, millaisia osallisuuden muotoja ilmeni sekä tuoda esille, että lapset ovat aktiivisia toimijoita vertaiskulttuurissaan ja näin edistää lapsuudentutkimusta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, miten osallisuus ilmenee tytöillä ja pojilla. Aineistona oli valmiit videoaineistot, jotka litteroitiin ja analysoitiin yhdistäen laadullista ja määrällistä menetelmää. Analyysi perustui teoriataustaan, jolloin pääkategoriat ja alaluokat muodostettiin teoriasta ja niiden perusteella aineistosta etsittiin niitä vastaavia ilmenemismuotoja, jotka luokiteltiin. Tulokset analysoitiin sekä määrällisesti taulukoiden että laadullisesti aineistoesimerkkien avulla. Tutkimuksessa saatiin selville, että lasten osallisuus ilmenee leikeissä vahvasti aktiivisuutena, vallankäyttönä, leikin kulkuun vaikuttamisena ja leikin ylläpidon eri muotoina. Leikit olivat roolileikkiä, koska lapset aktiivisesti ottivat erilaisia rooleja ja nimesivät myös leikkitovereilleen rooleja. Osallisuus esiintyi niin verbaalisina kuin nonverbaalisina ilmaisuina. Lisäksi tyttöjen ja poikien eroavaisuudet tulivat esille osallisuuden eri ilmaisumuodoissa. Tutkimus osoitti, että osallisuus ilmeni eniten verbaalisesti. Leikkitilanteissa pojilla ilmeni enemmän osallisuutta kuin tytöillä. Tutkimus osoitti myös, että lapset ovat aktiivisia, kekseliäitä ja keskenään vuorovaikutuksessa olevia toimijoita ja siten osallisia leikkiin. Tutkimuksen perusteella vahvistui, että lasten leikkitilanteet ovat sosiokonstruktivistisia, koska leikki rakentui sosiaalisille suhteille ja lapset rakensivat leikkiä itse vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

nonPeerReviewed