Search

Merialueiden käyttö kasvaa maailmanlaajuisesti. Kun yhä suurempaa osaa meri- ja ranta-alueista hyödynnetään taloudellisesti, lisääntyvät myös meriympäristöön kohdistuvat paineet, minkä seurauksena meriekosysteemin tila heikkenee. Meriekosysteemin toiminta ja meren meille tarjoamien ekosysteemipalveluiden määrä ja laatu voivat kasvavien paineiden myötä heikentyä. Tässä selvityksessä arvioidaan, miten mereiset luontoarvot on huomioitu Suomen rannikolla ja merialueilla tehdyssä ympäristölupaharkinnassa. Selvityksessä käytiin läpi ympäristö- ja vesilupia Suomen merialueella vuosilta 2014–2019, arvioitiin niihin sisällytettyjä meriympäristön rakennepiirteitä ja käytettyjä aineistoja, sekä vertailtiin luvituksen lopputuloksia. Tämän lisäksi selvitykseen koottiin mereisten avainluontotyyppien suojelua parantavia suosituksia. Aluehallintoviraston hallinnoimasta avoimesta Lupa-tietopalvelusta poimittiin yhteensä 77 hanketta liittyen ja/tai vaikuttaen mereen. Lupia anottiin eniten vuosina 2015 ja 2018. Lähes kaikki hakemukset koskivat uusia meri- ja rannikkoalueen käyttöön liittyviä hankkeita ja suurin osa kaikista hakemuksista myös hyväksyttiin. Lupahakemusten määrässä oli eroja myös merialueittain. Lupaprosesseihin liittyviä ympäristövaikutusten arvioita (YVA) edellytettiin harvoin; lähtökohtaisesti YVA:a edellytettiin hankkeilta, joilla arvioitiin mahdollisesti olevan merkittäviä vaikutuksia meriympäristölle. Hankkeissa arvioituja meriympäristöön liittyviä muuttujia arvioitiin vaihtelevasti; vesipuitedirektiiviin suoraan liittyviä vesimuodostumien ekologiseen laatuun liittyviä tekijöitä ja hankkeen vaikutuksia virkistyskäyttöön arvioitiin yleisimmin. Hankkeiden vaikutuksista meriympäristöön tehtiin asiantuntija-arvio, jossa ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset luokiteltiin kolmeen eri luokkaan. Ihmistoiminnan kumulatiivisia vaikutuksia oli arvioitu hyvin harvassa lupahakemuksessa. Kalastoon kohdistuvia taloudellisia kompensaatiotoimia edellytettiin 11 luparatkaisussa, mutta ekologisia tai ravinnekompensaatioita ei luparatkaisuissa määrätty. Koostettuun aineistoon perustuen, meriekosysteemin rakenteen ja toiminnan kannalta keskeiset avainluontotyypit on huomioitu Suomen rannikolla tehdyissä luvituspäätöksissä puutteellisesti. Raportin suositukset liittyvät tarpeeseen tarkentaa meriluonnon monimuotoisuutteen liittyvää sääntelyä ja luvituskäytäntöjä, aineistojen saatavuuden parantamiseen ja yhteisvaikutusten huomiointiin, jotta meri- ja rannikkoalueiden avainluontotyyppien suojelua voi parantaa.

Global environmental and societal changes threaten the cultures of indigenous peoples and local communities (IPLC). Despite the importance of IPLC worldviews and knowledge to sustaining human well-being and biodiversity, risks to these cultural resources are commonly neglected in environmental governance, in part because impacts can be indirect and therefore difficult to evaluate. Here, we investigate the connectivity of values associated with the relationship Ngātiwai (a New Zealand Māori tribe) have with their environment. We show that mapping the architecture of values-environment relationships enables assessment of how deep into culture the impacts of environmental change or policy can cascade. Our results detail how loss of access to key environmental elements could potentially have extensive direct and cascading impacts on the cultural values of Ngātiwai, including environmental responsibilities. Thus, considering only direct effects of environmental change or policy on cultural resources, or treating IPLC social-ecological relations simplistically, can severely underestimate threats to cultures.

Alueiden käytön suunnittelun ja luonnonvarojen kestävän käytön tueksi tarvitaan ajantasaista luontotietoa. Luonnonarvoja voidaan turvata vain, jos ne tunnetaan ja niihin kohdistuvat vaikutukset arvioidaan ennen hankkeiden ja suunnitelmien toteuttamista. Tämä opas on valmisteltu ympäristöministeriön ohjauksessa ja on luonteeltaan suositus hyviksi käytännöiksi. Se ohjaa luontoselvitysten tilaajia ja tekijöitä sekä viranomaisia ja muita aiheen parissa työskenteleviä luonnonarvojen riittävän laajaan, tarkkaan ja asiantuntevaan selvittämiseen sekä asianmukaiseen luontovaikutusten arviointiin. Luontoselvitys tarkoittaa tietyn alueen luonnonarvojen selvittämistä kaikkine vaiheineen, alkaen olemassa olevien tietojen kokoamisesta ja sisältäen niin maastotyöt, arvottamisen ja suositusten antamisen kuin tulosten raportoinnin. Opas ohjeistaa muun muassa luontoselvityksen tilaajaa luontoselvityksen tarjouspyynnön laadinnassa sekä tilattavan selvityksen sisällön ja riittävyyden arvioinnissa. Luontoselvitysten tekijöille annetaan ohjeita esimerkiksi tietojen keräämisestä maastossa. Uusina asioina oppaaseen on tuotu esimerkiksi uhanalaiset luontotyypit ja ennakoivaa suunnittelua tukeva luonnonarvojen yleisselvitys. Sillä tarkoitetaan luontoselvitystä, jonka ansiosta esimerkiksi kunnan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät alueet ovat tiedossa jo hankkeen sijoituspaikkaa suunniteltaessa. Oppaassa esitellään myös valtakunnallisesti sovellettava arvottamisen luokitus ja kriteerit, joiden perusteella selvitysalueen eri osat asetetaan tärkeysjärjestykseen. Yhdessä arvottaminen ja luonnonarvojen huomioon ottamisesta annettavat suositukset tiivistävät luontoselvityksen keskeisen sisällön. Luontoselvitykseen pohjautuva luontovaikutusten arviointi sisältää vaikutusten tunnistamisen, vaikutusten merkittävyyden arvioinnin sekä mahdollisten lieventävien toimenpiteiden tarkastelun. Arvioinnin tueksi oppaassa esitellään sovellus vaikutusten merkittävyyttä sen osatekijöiden avulla järjestelmällisesti arvioivasta ARVI-lähestymistavasta. Kaavoitusmenettelyyn, YVA- ja SOVA-lainsäädäntöön sekä Natura-arviointiin liittyviä luontovaikutusten arvioinnin erityispiirteitä käsitellään oppaassa erikseen. Oppaassa esitellään myös lyhyesti kansainvälisiä sopimuksia ja kansallisia luontokatoa torjuvia toimenpiteitä sekä luontoselvitysten tekemistä ohjaavaa lainsäädäntöä. Oppaaseen kootut tietolähteet, muistilistat ja muut liitteet täydentävät oppaan tekstejä. Opas valmistuu tilanteessa, jossa luonnonsuojelulain ja maankäyttö- ja rakennuslain tulevien muutosten tiedetään aiheuttavat päivitystarpeita jo lähivuosien aikana. Osin tämän vuoksi opas julkaistaan ainoastaan sähköisessä muodossa.

This research focuses on conservation of traditional rural biotopes, which are biodiverse meadows and wood-pastures that are dependent on management through grazing or mowing. These low-intensity management actions have become rare as a result of agricultural modernisation. I have utilised a social-ecological approach in order to seek for the most critical factors hindering conservation of traditional rural biotopes in Finland. I also explore practical solutions that have the potential to improve their conservation status. The coverage of traditional rural biotopes has faced severe habitat loss during the last 150 years. This has led to endangerment of several habitat types and species that dwell in them. As a result of habitat loss and dynamic land use history, contemporary factors drive remnant biodiversity related to traditional rural biotopes in Central Finland. Therefore an emphasis on present, not past, better supports their conservation. On national level, the management actions are not targeted to ecologically most valuable sites. On site-level, management actions foster local biodiversity, but also cultural heritage and human–nature relationship. Understanding of this multiscale social-ecological complexity is crucial in promoting management actions among landowners according to conservation goals. Yet current agri-environmental policies treat the social-ecological interactions in a simplified manner, and therefore they do not self-evidently encourage management of traditional rural biotopes. My results show that the inefficiency in conservation of traditional rural biotopes largely follows from a scale mismatch between the extent and location of current management actions and the desired ecological response. More effective conservation of traditional rural biotopes calls for adoption of a new governance approach that aims for resilience through local focus and increased actor participation.

Traditional rural biotopes (TRBs) are threatened habitats that host significant biodiversity and several ecosystem services, and depend on active management such as low-intensity grazing. The current study explores private landowners’ decision-making on TRB management and abandonment within a social-ecological system framework. We provide insight into supporting resilience of TRB systems in the face of agricultural modernization. Using a mixed methods approach with content analysis and Q analysis, we demonstrate that TRB management fosters cultural, biological, aesthetic, and utilitarian values. These are reflected in different ways through conservationist's, profit-oriented farmer's, landscape manager's, and landscape admirer's discourses on TRB management. Overall, management reinforces landowners’ place attachment, and reflects an approach to landscapes as spatial representations of cultural heritage and identity over multiple generations. Landowners consider TRB pasturage and its social-ecological outcomes motivating and rewarding. Giving up grazing cattle and perceived bureaucracy of national agri-environment scheme contribute to TRB abandonment. Landowners point out that current policies detach TRB management from what is seen as “regular agriculture”, and the focus on monetary compensation bypasses the multiple values tied to TRB management. Based on our results, we suggest that promoting TRBs requires reconfiguring the current arrangement of remedial management payments and adopting a more participatory governance approach. Locally, resilience of TRB systems relies on the connections between landowners and landscapes that foster sense of place and landscape identity, which can be supported by knowledge sharing and collaborative grazing efforts among landowners. peerReviewed

Soita arvotetaan esimerkiksi maankäytön suunnittelua varten. Suunnittelua ohjaavat erilaiset ohjelmat ja tavoitteet, joita seuraamalla pyritään vähentämään turhia selvityksiä. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet luovat päällimmäiset ohjeistukset maakuntakaavoille, joiden avulla voidaan ennalta ohjata käyttöalueita ja suojelualueita. Suunnittelua varten soita pyritään arvottamaan niiden luontotyypin ja luonnontilaisuuden perusteella. Arvottamisessa ihmisen vaikutus näkyy soilla erityisesti niiden luonnontilaisuudessa. Tutkimuksen mukaan suurimpina vaikuttajina luonnontilaisuuteen nähdään olevan mm. metsätalouden, turvetuotannon, suojelualueiden ja sijainnin. Suon muutosherkkyyteen vaikuttaa suotyypin ja sen pinta-alan lisäksi toimintojen sijoittuminen suolla ja sen valuma-alueella. Tutkimuksessa arvotettiin yhdeksän keskisuomalaista suota luonto-, ihmisvaikutus- ja virkistyskäyttöarvojen perusteella. Arvottaminen tehtiin monikriteerimenetelmällä yhdistäen arviointipuun avulla luotuun WebHIPRE-malliin internetkyselyn, karttatarkastelun ja maastotutkimuksen tietoja. Mallin avulla etsittiin luontoarvojen perusteella arvokkaita soita, joihin kohdistui vähän ihmisvaikutuksia. Tietoa verrattiin maastokartoituksella saatuihin tietoihin ja näin voitiin arvioida mallin toimivuutta ennakkoarvioinnin keinona. Tutkimuksen yhteydessä saatiin internetkyselyn kautta selville ihmisten näkemys soihin vaikuttavien tekijöiden tärkeydestä. Ihmisvaikutuksille luotiin arvojärjestys, jota voitiin hyödyntää soiden arvottamisessa. Arvokkaimmat kohteet nousivat esiin, mutta samalla on huomattava arvotuksen perusteiden vaikutus tuloksiin. Pisteiden suhteellisuus toisiinsa nähden vaikuttaa osin lopputulokseen. Mallin mukaan ihmisvaikutusten vähäisyys ei ole suoraan yhteydessä korkeisiin luontoarvoihin. Sen sijaan ihmisvaikutus näkyy selkeimmin soiden kokonaislajipisteissä. Muuttamalla mallia lajistopisteiden osalta sekä tarkentamalla ihmisvaikutuksia voidaan sitä käyttää arvioinnin apuvälineenä. Peatland ecosystems are valued for land use planning, for example. By utilizing different programs and managing guide objectives, unnecessary research can be avoided. National land use objectives provide a general guideline for regional land use planning and can be used to support raw land and nature protection areas. Peatlands are valued based on their habitat types and intact landscape. Human disturbance is seen particularly in pristinity of peatlands. The greatest impact is seen to be caused by forestry, industrial harvesting of accumulated peat, nature protection areas and geographical location. A peatland´s sensitivity to change is dependent on the location of each disturbance in that peatland and its catchment basin, as well as on its habitat type and area. In this research nine peatlands from Central Finland were graded by nature value, human impact, and recreational use. Their values were ranked using multicriteria decision analysis. An internet questionnaire, map review, field research and value tree information were used to create a WebHIPRE -model. Valuable peatlands were identified based on their high natural value and low anthropogenic impact. Model´s information was compared to field research and its use as ex ante evaluation method was evaluated. As a result of this research, the different disturbances effecting peatlands were measured and ranked by importance. Hierarchy was created for anthropogenic effects and used for assessing peatlands. The most valuable peatlands were identified from results but at the same time it is important not to rely too heavily on the selected criteria chosen for generating results. The scoring scales established between each criteria can effect our overall results. After the model, low anthropogenic effect isn´t directly connected to high nature value. Instead, it´s seen more clearly in overall score of species in peatland. Model can be used as guiding tool for ecological assessment by changing the scoring scale given to each species and defining anthropogenic effects.

Alueiden rajaukset ovat saatavissa myös digitaalisessa muodossa ympäristöhallinnon Oiva-palvelusta: www.ymparisto.fi/oiva Tämän tutkimushankkeen tarkoituksena oli luoda kattava kuva Suomen tuuli- ja rantakerrostumista sekä tuottaa niistä ympäristöperusteinen luokitusaineisto alueidenkäytön ja suojelusuunnittelun sekä maa-aineslain mukaisen lupaharkinnan tausta-aineistoksi. Tuuli- ja rantakerrostumilla on geologisten ja maisemallisten arvojen lisäksi biologista merkitystä ja ekologisia erityispiirteitä uhanalaisten lajien elinympäristöinä. Monet niistä edustavat luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin luontotyyppejä sekä metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Tuuli- ja rantakerrostumista luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimpiä ovat rannikoiden dyynit, joihin liittyy useita erityisiä luontotyyppejä sekä uhanalaista tai harvinaista lajistoa. Taloudellisesti tuuli- ja rantakerrostumat ovat maa-ainesvarantona vielä puutteellisesti tunnettuja. Kiviaineshuollon kannalta lähinnä hiekka- ja soravaltaisilla rantakerrostumilla voi esiintymisalueillaan olla huomattavaa taloudellista merkitystä. Rantakerrostumien kiviaines tuleekin todennäköisesti olemaan jo lähitulevaisuudessa merkittävä kiviainesreservi. Tuuli- ja rantakerrostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, biologisten ja maisemallisten ominaisuuksien perusteella. Julkaisun lopussa on kohdeluettelo, josta ilmenevät kohteiden sijaintikunta, muodostumatyyppi, arvoluokka, pinta-ala ja arvotettujen tekijöiden pistearvot. Tuuli- ja rantakerrostumien kartat ja kohdekuvaukset on esitetty ympäristökeskuksittain julkaisun liitteenä olevalla DVD-levyllä.

Sarkkilanjärven Natura 2000 –alue (54 ha) on lintudirektiivin mukainen erityinen suojelualue (SPA-alue), jolla on merkitystä erityisesti lintujen uutonaikaisena levähdysalueena. Alueella tavataan myös luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja eläinlajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Euroopan Unionin Life Luonto –rahaston osarahoittamassa Pirkanmaan arvokkaiden lintuvesien kunnostus ja hoito –hankkeessa on Sarkkilanjärvelle laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma yhteistyössä alueen omistajien ja muiden käyttäjätahojen kanssa. Suunnitelmaan on koottu tietoa mm. alueen aiemmista ja nykyisistä luontoarvoista ja käytöstä. Suunnitelmassa esitetään alueen hoitotoimiksi vierasperäisten pienpetojen pyyntiä, järven pohjoisosan kunnostamista vesilinnuille ja kahlaajille sopivaksi pesimä- ja levähdysympäristöksi, rantaluhtien pensaikon raivausta ja rantalaidunnusta. Suunnitelmassa on myös arvioitu hoitotöiden vaikutuksia sekä linjattu jatkoseurantaa.

Kukkolanjärven Natura 2000 –alue (47 ha) on lintudirektiivin mukainen erityinen suojelualue (SPA-alue), jolla on merkitystä sekä lintujen pesimäalueena että muutonaikaisena levähdysalueena. Alueella tavataan myös luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja eläinlajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Euroopan Unionin Life Luonto –rahaston osarahoittamassa Pirkanmaan arvokkaiden lintuvesien kunnostus ja hoito –hankkeessa on Kukkolanjärvelle laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma yhteistyössä alueen omistajien ja muiden käyttäjätahojen kanssa. Suunnitelmaan on koottu tietoa mm. alueen aiemmista ja nykyisistä luontoarvoista ja käytöstä. Suunnitelmassa esitetään alueen hoitotoimiksi vierasperäisten pienpetojen pyyntiä, vesialueen kunnostamista vesilinnuille ja kahlaajille sopivaksi pesimä- ja levähdysympäristöksi, rantaluhtien pensaikon raivausta ja rantalaidunnusta. Suunnitelmassa on myös arvioitu hoitotöiden vaikutuksia sekä linjattu jatkoseurantaa.

Soranottoalueiden kartoitus ja kunnostustarpeen arviointi tehtiin Kaakkois-Suomen alueella 616 sorakuopalla. Kartoituksessa oli mukana pohjavesialueilla sekä pohjavesialueiden ulkopuolella asutuksen lähellä sijaitsevia sorakuoppia, joiden pinta-ala ylitti 2000 m2. Lähtöaineistona käytettiin Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen alueella vuonna 2001 tehdyn helikopterilennon aikana kerättyä tietoa sorakuoppien sijainnista. Lisäksi alueen kunnilta pyydettiin tietoja vanhoista sorakuopista. Sorakuoppien maastotarkastukset tehtiin vuoden 2006 aikana. Tutkitut alueet pisteytettiin niiden pohjavedelle aiheuttamien pilaantumisriskien mukaan, ja jaettiin kunnostustarveluokkiin. Tarkastetuista kuopista suuri kunnostustarve oli 14 sorakuopalla, kohtalainen kunnostustarve 98:lla ja 505 sorakuopalla kunnostustarve oli vähäinen tai ne eivät tarvinneet kunnostusta lainkaan. Sorakuoppien jälkihoidon suurimpia ongelmia olivat roskaantuminen, puutteellinen jälkihoito sekä sorakuoppien käyttöönotto uudelleen kotitarveoton muodossa. Yleisimmin tarvittavat jälkihoitotoimenpiteet olivat siistiminen ja rinteiden luiskaus. Huomiota herättivät myös pintarakennemateriaalin käytön sekä kasvien istutuksen vähäisyys jälkihoitotoimenpiteinä. Soranottoalueiden jälkihoidossa tulee pohjavedensuojelun lisäksi ottaa huomioon myös alueen maisemallinen arvo sekä alueen luontoarvot. Tämä voidaan tehdä kunnostamalla alueesta paikalliselle, usein myös jopa harvinaiselle lajistolle sopiva ympäristö. Jälkihoidon tilaa voidaan parantaa myös suunnittelemalla alueen käyttöä soranoton päätyttyä jo soranoton alkuvaiheessa, viranomaisvalvontaa tehostamalla sekä tiedottamalla kuntien asukkaille jätteiden oikeaoppisesta lajittelusta ja sijoituspaikoista.

Luontodirektiivin mukaan EU:n jäsenvaltioiden on tarvittaessa laadittava erityisten suojelutoimien (SAC) alueilla käyttösuunnitelmia. Niiden avulla yhteensovitetaan luonnontieteelliset arvot suojelualueverkossa tapahtuvan taloudellisen toiminnan, virkistyskäytön ym. toiminnan kanssa. Hämeen ympäristökeskuksen Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelma on työkalu, jota käytetään suunnittelutyön apuna. Se on laadittu yhteistyössä eri intressitahojen kanssa päätavoitteena Natura 2000 -alueiden suojeluperusteena olevien luontoarvojen turvaaminen. Hämeen Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä yksityiskohtaisen hoidon ja käytön suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura-aluekohtaisesti.

Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen (METE) kartoitusprojektin tavoitteena on kartoittaa METE-kohteet kaikissa yksityisissä talousmetsissä. Kartoitusprojekti on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja alueellisten metsäkeskusten yhteishanke, joka on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta metsäkeskuksissa erillisprojektina sekä normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä. Tässä raportoitavan analyysin tarkoitus on arvioida METE-kartoitusprojektin ja sen tuottaman aineiston laatua ja luotettavuutta. Analyysimme keskittyy tutkimaan pääasiassa aineiston yleistä laatua, ajan vaikutusta aineistoon, kartoittajan vaikutusta aineistoon sekä metsäkeskusten välistä vertailukelpoisuutta. Muuttujia, joita aineistosta voi analysoida, ovat METE-kohteiden pinta-alat, kuolleen puuston tiedot, monimuotoisuuskoodien ja lisämääreiden käyttö sekä lajiston kartoitustiedot. Lisäksi tutkimme METE-kartoitusprojektin laadunvarmistuskartoituksen tuloksia sekä LUOTSI-tietokantaan tallennettuja tietoja. Kartoitusperusteissa on kartoituksen edetessä tapahtunut systemaattisia muutoksia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kohteiden pinta-ala pienenee ja kuolleen puuston tilavuus kasvaa kartoituksen edetessä. Kartoitusvuoden lisäksi kartoittajien ja metsäkeskusten välillä on eroja kartoitusperusteissa. Aineistossa esiintyy myös virheitä ja puutteita. Virheistä vakavimpina voidaan pitää niitä, jotka koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde metsälain tarkoittama erityisen arvokas elinympäristö vai ei. Puutteista vakavin on se, että nollaa ei ole systemaattisesti käytetty kuvaamaan sitä, että esimerkiksi kuolleen puuston tilavuus on kohteelta kartoitettu mutta, että sitä ei ole, ja tyhjää havaintoa kuvaamaan sitä, että tietoa ei ole kerätty. Kuolleen puuston tiedot ja lajistotiedot ovat hyvin puutteellisia eikä niitä tule käyttää missään yhteydessä METE-kohteiden kuvaamiseen. Myös LUOTSI-tietokanta ja karttatiedosto, jossa kartoitustieto on merkittynä, sisältävät virheitä: Noin joka kymmenennen kohteen lisämääreessä on jokin virhe. Laadunvarmistuskartoituksen perusteella viidennes kohteista on vielä löytämättä ja joka kolmas kohde on lisämääreen, monimuotoisuuden tai pinta-alan suhteen virheellisesti kartoitettu. Analyysimme perusteella on selvää, että varsin suuri osa kohteista on vielä löytämättä. Lisäksi on selvää, että jo löydetyt kohteet on kartoitettu erilaisin perustein ja, että löydetyillä kohteilla on paljon virheitä. Monet virheistä ovat vakavia, koska ne koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde lain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö vai ei. Tulevaisuudessa kartoituksen jatkuessa normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä huomiota on kiinnitettävä siihen, että METE-kohteet, joita ei vielä ole löydetty, tulevat löydetyiksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kuitenkin siihen, että jo olemassa olevien kohteiden status tarkastetaan ja, että uusien kohteiden lisämääre tulee kerralla määritettyä oikein.

Erilaisten maankayttotapojen ja hoitotoimenpiteiden ekologiset vaikutukset metsiin - Man and the Biosphere (MAB) -seminaari 24.-25.8.1978 Hyytialan metsaasema.