Search

Puu- ja metsäaiheisen taiteen, monitieteisen tutkimuksen ja julkisen keskustelun runsastuminen ilmentää ihmisten kasvavaa kiinnostusta luontoon, metsiin ja ei-inhimilliseen elämään. Tässä artikkelissa tutkimme puiden ja puusuhteiden merkityksiä minuuden ja oman elämän jäsentäjinä kahdessa erilaisessa aineistossa, suomalaisessa 2019–2021 aikana julkaistussa puuaiheisessa nykyrunoudessa ja vuosina 2019–2020 toteutetun lempipuuaiheisen verkkokyselyn vastauksissa. Molemmat tekstilajit liittyvät vahvasti itseilmaisuun ja omien tuntemusten ja kokemusten sanoittamiseen. Keskitymme puihin ja puusuhteisiin minuuden, identiteetin ja ihmiselämän jäsentämisen näkökulmista, koska nämä merkitykset nousevat keskeisiksi molemmissa aineistoissa. Runo- ja kyselyaineistossamme minuutta ja identiteettiä jäsennetään suhteessa tiettyyn puuhun ensinnäkin siihen liittyvien, usein perheeseen tai sukuun liittyvien muistojen ja kokemusten perusteella. Toiseksi puut voivat olla myös merkittäviä elämänkatsomuksen, maailmankuvan ja arvomaailman kannalta, ja keskeiseksi huoleksi nousee puun menettäminen. Tutkimusmenetelminä artikkelissa hyödynnetään teemoittelevaa analyysia ja ekokriittistä lähilukua. Puusuhteiden, minuuden ja identiteetin kytkösten käsitteellistämisessä tukeudumme humanistisen ympäristötutkimuksen, erityisesti monilajisten suhteiden tutkimuksen sekä posthumanistisen filosofian tarjoamiin näkökulmiin. Aineistojen analyysissa nostamme esiin myös suomalaisten puusuhteiden kulttuuri- ja kirjallisuushistoriallisia taustoja. Artikkelissa osoitamme, että puut antavat välineitä jäsentää ja sanoittaa ihmiselämän perustavimpia vaiheita ja kokemuksia sekä ihmisen omaksumia arvoja ja identiteettiä. Runoissa ja kyselyvastauksissa näkyy, kuinka ihminen inhimillistää puuta ja samalla puullistaa omaa ihmisyyttään., Art, multidisciplinary research and public discussions about trees and forests are becoming increasingly popular in Finland, illustrating the growth in interest in nature, forests and nonhuman life. In this article, we examine the meaningfulness of trees and human–tree relationships for identity formation and self-conception in two different types of data: Finnish contemporary poetry published between 2019 and 2021, and responses to an online survey concerning Finns’ favourite trees conducted within the same time period. Both data types represent verbalisations of peoples’ feelings about trees. Our focus is on the ways trees and relations to trees are used in identity formation and in the expression of the self, life history and values, since this thematic is central in both of our data types. We concentrate on two sub-thematics from our data, one concerning memories and experiences relating to childhood and family, and the other concerning values and affection attached to trees, often expressed as a worry about losing one’s favourite tree. Methodologically, we utilise thematic analysis and ecocritical close reading. In conceptualising the connections present in human–tree relations, self and identity, we draw from multispecies studies and other related strands within environmental humanities. In our analysis we also discuss the literary historical and cultural historical backgrounds of Finnish human–tree relationships. In our article we demonstrate that trees offer perspectives, imagery and tropes to address the fundamental phases and experiences of human life, and that trees are also involved in the formation of values and identities. Our manifold data shows how humans anthropomorphise trees and dendromorphise themselves when construing their own humanity and individuality.

Artikkelissani tarkastelen Suomen sotienjäkeisen lyriikan puita osana 1950-luvun kirjallisuus- ja modernismikeskustelua. Erityisesti keskityn kolmeen aihealueeseen: ihmisen ja maiseman suhteeseen, havainnon ja ilmaisun puhtauden ideaaliin sekä kielen uudistamisen tarpeeseen. Lähestyn aineistoani kontrapunktisen luennan kautta ja suon tilaa erilaisten äänten vuoropuhelulle saman kokonaisuuden osina. Tarkastelemistani sotienjälkeisen ajan runoista on selvästi huomattavissa, että modernismi- ja yleisempikin kirjallisuuskeskustelu ulottuu myös metatasolla kaunokirjallisiin teksteihin. Runojen puilla osallistutaan keskusteluun monipuolisesti, näkökantoja punniten, testaten ja kommentoiden.

This chapter investigates the close relationship between the list form and experimental writing, and the poetic and literary usage of the form in the ideologically countercultural experimental setting of the 1960s. The focus is on Finnish literature of the decade and texts that utilize the culinary forms of recipe and menu, both of which are essentially based on listing. The texts examined, thus, combine two traditions: the history of food listings in literature, and the fondness for the list form in experimental and avant-garde traditions. The article begins by considering the recurring position of lists in the experimental writing of the 1960s. Lists are compared to other formal resources used in experimental writing, like found texts or constraints. Then, four examples, literary menus and recipes by Kari Aronpuro, Kalevi Lappalainen, Anselm Hollo, and M. A. Numminen are taken into closer reading.

Kirja-arvostelu teoksesta Ann Jäderlund: syvä rakkaus ei ketään. Runoja 1992-2015, suom. Jyrki Kiiskinen, Siltala 2022, 187 s. nonPeerReviewed

Artikkeli pyrkii tunnistamaan ja analysoimaan sanaleikkejä sellaisena kuin ne näyttäytyvät kotimaisessa nykyrunoudessa, sekä etsimään kirjallisia syitä niiden käyttöön. Fokuksessa ovat kirjain- ja äänneperustaiset sanaleikit. Artikkelissa keskitytään anagrammiin (kirjainten järjestyksen vaihdokset), paragrammiin (kirjainmuunnokset, -virheet) ja spoonerismiin (sananmuunnokset) ja rinnastetaan niitä sellaisiin sukulaisilmiöihin kuin palindromi (kirjaimistoltaan symmetriset tekstit), paronomasia (monimerkityksinen sanaleikki), tai neologismit (uudissanat). Siinä missä arkipuheessa sanaleikit pyrkivät kuulijan (yleensä alatyyliseen) huvittamiseen, mainonnassa tiiviiseen itseironiaan, artikkelin hypoteesin mukaan kotimaisessa nykyrunoudessa sanaleikki kurottautuu huumorin alueelta kirjallisesti kunnianhimoiseksi, pohdituksi ja tekijän kirjoittamiskäsitykseen niveltyväksi taiteelliseksi toiminnaksi. Sanaleikin periaatteita ei käytetä lukijan huvittamiseen, vaan kielen toiminnan tarkkailuun ja ennakoimattomien merkitysten synnyn mahdollistamiseen. My article investigates the use of wordplay in contemporary poetry, and considers the possibilities of serious wordplay, especially in the context of experimental poetics. The term wordplay refers here not only to puns, as paronomasia (a play on words which sound alike), but also to such letter-based wordplays as palindrome, anagram, spoonerism, and paragram. Unlike puns, these can be seen also as constraints in the way the term has been used in the parlance of OuLiPo, the French group concentrating in rules and structural methods of poetry. Besides this Oulipian context of repeatable rules or procedures, the wordplay is shortly scrutinized from the viewpoints of play, poetic intention or communication, and literary marginal. Typological groupings of the phenomenon are considered, before going into the gist of the article: readings of texts that use anagrams and spoonerisms in literary, poetic, serious (i.e., non-humorous) setting. I argue that anagrams and spoonerisms share structural, methodical and poetical similarities, which separate them from palindrome, paragram, and pun. They both utilize source texts and apply material permutation systematically to the units of verbal manifestations, namely letters or syllables. In the readings I trace the "limited autonomy” of language, the common effect of wordplay: the feeling that language itself has something to say, and, eventually, its connection to the writer's role in the unforeseeable emergency of wordplays. peerReviewed

Tässä artikkelissa analysoin kolmea suomalaista scifiaiheista runoa. Runot ovat Markku Paasosen "Kone", Veera Antsalon "Play" ja Tomi Sonsterin "Tettiläinen". Jokainen tieteisfiktiivinen maailma on rakennettu novumin ympärille. Novum on jokin ilmiö tai keksintö, joka eroaa kirjoittajan omasta todellisuudesta ja joka on selitetty tieteellisesti. Carl Malmgrenin mukaan novumit voidaan nähdä ekstrapolatiivisina novumeina, jotka on tehty venyttämällä jokin asia tekijän omasta todellisuudesta, sekä spekulatiivisina novumeina, jotka tuovat lukijan keskelle täysin uusia todellisuuden lakeja. Nämä kaksi novumin päätyyppiä perustuvat runouden kielikuviin. Ekstrapolatiivinen novum perustuu metonymiaan ja spekulatiivinen novum metaforaan. Aluksi analysoin metaforaa ja metonymiaa novumeina, jotka konkretisoituvat runoissa. Sitten paikallistan teksteistä tieteiskirjallisuuden ja runouden yhteiset lajipiirteet. Seo-Young Chun mukaan nämä piirteet ovat 1) yksinpuhelu, 2) lyyrinen ajattomuus, 3) verbaalinen intensiivisyys, 4) musikaalisuus ja 5) poikkeavat tietoisuuden tilat. Analysoimani runot osoittavat, että koneiden hallitsema maailma on mielikuvitukseton ja tyhjä ja että nämä runot eivät toimi science fiction -runoina ilman intertekstuaalisia yhteyksiä muihin scifi-teksteihin. Ovatko nämä runot tieteiskirjallisuutta, on epäolennainen kysymys, koska scifiaiheisten runojen analysointi tieteisfiktion lajipiirteiden avulla lisää lukijan ymmärrystä oman todellisuutemme ongelmista. In this article I analyze three Finnish poems which all include topics from Science Fiction. The poems are Markku Paasonen’s “Kone” (“Machine”), Veera Antsalo’s “Play” and Tomi Sonster's “Tettiläinen” (“Practical Trainee”). Every science fiction world is constructed around a novum. Novum is something that differs from the author’s own reality, and which is explained with a scientific method. According to Carl Malmgren, novums are based on poetic figures of speech. The extrapolative novum is based on metonymy and the speculative novum is based on metaphor. First, I analyze metaphor and metonymy as novums which become concrete in the poems. Then I localize five features that are common with science fiction and poetry. According to Seo-Young Chu, those features are 1) science fictional soliloquists, 2) lyric time, 3) verbal intensity, 4) musicality and 5) heightened and eccentric states of subjectivity. In my main conclusion poems show that the world ruled by machines will be uninventive. If these poems are science fiction is an irrelevant question, because analyzing them through the genre of science fiction increases the reader’s understanding of the problems in our own reality. peerReviewed

nonPeerReviewed

peerReviewed

Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia runokääntäjäkuvia runosuomennosten kritiikeissä esiintyy. Erityinen kiinnostuksen kohde on se, esiintyykö aineistossa luovuuden kautta määrittyvää kääntäjäkuvaa. Runokääntämisen luovuutta tarkastellaan Paul Kussmaulin kääntämisprosessin luovuutta koskevan tutkimuksen kautta sekä Haroldo de Camposin transkreaatio-käsitteen avulla. Runouden kääntämisen erityispiirteitä käsitellään muun muassa André Lefeveren käännösstrategioiden tutkimuksen kautta. Tutkimuksessa valotetaan myös runokääntäjäkuvaa niin käännöstieteessä kuin sen ulkopuolella. Vallitsevien kääntäjäkuvien syntymistä tutkitaan käyttämällä hyödyksi André Lefeveren pohdintaa romantiikan ajalta periytyneestä kirjailijakuvasta sekä Lawrence Venutin tutkimusta kääntäjän näkymättömyydestä. Käännöskritiikkien teoriassa keskitytään Katharina Reissin poeettisten tekstien kritikointia käsittelevään tutkimukseen sekä Antoine Bermanin käännöskritiikkitutkimukseen. Tutkimuksen aineisto koostuu 16 runosuomennoksen kritiikistä, jotka on julkaistu kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomadossa vuosina 2011–2018. Kääntäjäkuvat muodostetaan analysoimalla kritiikkien kieltä diskurssianalyysin keinoin. Aineistosta hahmottui seitsemän erilaista kääntäjästä käytettävää diskurssia: akateeminen asiantuntija, lukijan apuri, tieteilijäksi halajava, melkein kirjailija, välittäjä, ahkera työläinen ja muutaman virheen tekijä. Löydetyistä diskursseista seitsemässä kritiikissä esiintynyt melkein kirjailija diskurssi esitti kääntäjän luovana kirjoittajana. Kuitenkin myös kääntäjän kirjailijalle alisteisena esittävä välittäjä-diskurssi oli yleinen. Useimmiten diskurssit esiintyivät yhdessä, mikä teki kääntäjäkuvasta monikerroksisen. Toisaalta kolmessa kritiikissä kääntäjäkuva jäi kokonaan muodostumatta. Analyysin tulosten perusteella kääntäjä nähdään luovana todennäköisimmin silloin, kun kritikoitavan teoksen kirjoittaja kuuluu länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin tai teoksen kirjallinen tyyli on erityisen huomion kohteena. Välittäjä-diskurssin yleisyyden voi katsoa viittaavan siihen, että perinteinen, romanttinen kirjailijakäsitys vaikuttaa edelleen siihen, kuinka kääntäjään asennoidutaan.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee runoudenopetuksen nykytilaa lukion äidinkielen opettajien näkemysten perusteella. Tutkimukseni tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva lukion runoudenopetukseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimukseni keskeinen menetelmä on haastattelututkimus. Tutkielma liittyy kirjallisuuspedagogiikan teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimusaineistoni koostuu 25 lukion äidinkielen opettajan vastauksista, joista enemmistö on kerätty verkkolomakkeen välityksellä. Toisena aineistonkeruumenetelmänä hyödynsin kasvokkaista etähaastattelua videoyhteydellä. Verkkolomake osoittautui suosituimmaksi haastattelumuodoksi nopeasti täytettävänä ja opettajan vapaavalintaisen osallistumisajankohdan perusteella. Kasvokkaisessa etähaastattelussa puolestaan korostuivat vuorovaikutteisuus sekä joustavuus keskusteluaiheiden välillä. Haastattelututkimukseni tulokset osoittavat, että lukion runoudenopetukseen valikoituja runoaineistoja määrittävät eniten lukion opetussuunnitelma sekä sen perusteella laaditut oppimateriaalit. Tulosten perusteella muut aineistoja määrittävät tekijät perustuvat opettajan oman mielenkiinnon mukaiseen aineistonvalintaan huomioiden myös opiskelijoiden omia mieltymyksiä. Opettajien vastauksista voidaan päätellä, että lukion lyriikantunneilla käsitellään ensisijaisesti perinteistä ja modernia runoutta sekä laululyriikkaa. Tutkimustulosteni perusteella käytetyimmiksi opetusmenetelmiksi osoittautuivat runojen analyysi- ja tulkintatehtävät, joita sovelletaan niin yksilö- kuin pienryhmätyöskentelyssäkin. Saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että enemmistö lukion äidinkielen opettajista on tyytyväisiä tämänhetkiseen runoudenopetuksen tilanteeseen sekä sen osuuteen lukion opetussuunnitelmassa. Opettajien näkemysten mukaan vuoden 2018 ylioppilaskoeuudistuksella on ollut suotuista vaikutus runoudenopetuksen asemaan. Varjopuolena opettajien vastauksissa korostuu ajanpuute sekä kirjallisuusosuuksien alituinen niukentaminen opetussuunnitelmissa. Syksyllä 2021 voimaan tulevan opetussuunnitelman rakenneuudistus mahdollistaa runoudenopetuksen käsittelyä aikaisempaa joustavammin. Tutkimukseeni osallistuneiden opettajien havainnoimana runoudenopetuksella on osoitettu olevan hyötyä laajemmin oppimisen kannalta niin luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseen kuin tunteiden säätelyn, ajattelun ja ongelmanratkaisutaitojenkin kannalta.

peerReviewed

Artikkelissa tarkastellaan Aleksis Kiven lyriikan tapoja rakentaa, esittää ja merkityksellistää maisemia. Tutkimusaihe mahdollistaa monitieteisen törmäyttämisen, joka hyödyntää kirjallisuustieteen analyysikeinojen lisäksi maisematutkimuksen sekä humanistisen maantieteen ja jossain määrin kirjallisen maantieteen välineitä. Kuitenkin kaunokirjallisten representaatioiden maisema on verbalisoinnin vuoksi erilainen kuin moniaistisesti hahmottuva todellinen maisema. Kiven lyriikan maisemille on tyypillistä samanaikainen konkreettisuuden vaikutelma ja sen taustalla oleva elämyksellinen tai merkityksiä luova tendenssi. Maisemaa voi lukea topografisesti tai luontorunon konventioista käsin, mutta usein representaatioon liittyy viitteitä, jotka ehdottavat tulkintakehyksiä tai säätelevät maiseman vastaanottoa. Metafyysinen maisema limittyy usein lyyrisen minän kokemisen tapaan, jolloin maisemareseption eletty, koettu ja esitetty ulottuvuus aktivoituvat runon puhetilanteessa. Paikoin runoissa esiintyvät uskonnollisten näkyjen maisemat, joissa ilmenee raamatullista laina-ainesta sekä yleisempää subliimin, epifanian tai henkilökohtaisen hurmoksen visualisointia. Kuvauksista voi tunnistaa ns. idealisoidun ihannemaiseman piirteitä ja romantiikalle tyypillisiä topoksia sekä maisematutkimuksen mallinnuksista tuttua spatiaalista jäsennystä. Ideologisen maisemoitumisen tendenssejä on vain rajallisesti nähtävissä, mikä poikkeaa Kiveä ympäröineen kirjallisuuden linjoista.

Artikkelissa tutkitaan suomalaisen maiseman ja identiteetin kuvauksia suomenkielisessä rocklyriikassa vuosina 1980–1999. Aineisto muodostuu kahdestakymmenestä laulusta yhdeltätoista eri artistilta ja yhtyeeltä. Tutkimusmetodina käytetään temaattista sisällönanalyysiä. Kappaleiden ja niiden lyriikoiden tutkimus tuo lisätietoa Suomi-kuvan tutkimukseen ja nostaa esiin suomalaisen rockmusiikin äänen, joka on mukana ihmisten arjessa. Suomalainen rockmusiikki on osa suomalaista populaarikulttuuria ja kulttuurihistoriaa. Sillä on kyky uusintaa ja representoida Suomea ja suomalaisuutta. Aineiston kappaleiden maisema muodostuu pääkaupungin, pikkukaupunkien, luonnon ja maaseudun ympäristöistä. Kappaleissa ollaan välitilassa, yksikään ympäristö ei nouse johtavaksi teemaksi. Lyriikoissa uusinnetaan topeliaanista suomalaisuutta niin kestävyyden, sitkeyden, vapaudenhalun kuin kohtaloon alistumisen muodossa sekä suomalaisen kirjallisuuden ja iskelmän luontokuvauksen perinnettä. Sanoituksissa kommentoidaan agraarin ja urbaanin lähekkäin oloa, suomalaisen elämänmuodon ja identiteetin murrosta sekä 1990-luvun lamaa. Sanoitusten maisema ja identiteetti kietoutuvat subjektin tunteisiin ja tarinaan, universaaleihin aiheisiin rakkaudesta ja omasta eksistenssistä. Ne paljastavat, toisin kuin matkailumarkkinointi, Suomen ja suomalaisuuden säröt positiivisten asioiden ohella.

Tutkielma tarkastelee Instagram-runoutta lyriikan tuoreena alalajina, lähestyen ilmiötä erityisesti yhteisöllisyyden ja affektiivisuuden kautta. Instagram-lyriikasta ei ole vielä tehty laajasti tutkimusta. Tutkielmassani kartoitan uutta lajia ja hahmottelen sen ominaisuuksia. Työn alkupuolella erittelen Instagram-runoudelle tyypillisiä piirteitä. Esimerkkien avulla keskeisiksi piirteiksi hahmottuvat suoraviivaisuus, visuaalisuus, self help-tyyli sekä taiteilijakuvan rakentuminen. Useat lajin toistuvista piirteistä kytkeytyvät Instagramiin niiden jakamisen alustana. Sosiaalinen media nousee käsittelyn keskiöön siirtyessäni purkamaan lajin yhteisöllisyyttä. Runoja jakavat ja niitä lukevat muodostavat sovelluksessa yhteisön, jonka yleinen vire on positiivinen ja kannustava. Myönteinen ilmapiiri ilmenee muun muassa kommenteissa, joita runojulkaisut keräävät. Laji sijoittuu osaksi muutosta median tuottamisen ja kuluttamisen tavoissa. Hyödynnän Henry Jenkinsin konvergenssikulttuurin käsitettä, joka viittaa median virtaamiseen ja sekoittumiseen useilla eri alustoilla. Konvergenssin myötä kuluttajista on tullut median tuottajia. Tutkielman lopuksi analysoin Instagram-lyriikkaa affektiivisuuden näkökulmasta. Käytän affektiivisuutta kattokäsitteenä erilaisille tunneilmiöille, ja tukeudun Suomessa viime vuosina tehtyyn affektiivisuuden tutkimukseen. Keskeisiä affektiivisuuden ilmenemismuotoja Instagram-lyriikassa ovat samaistuminen, self help-tyyli, yhteisön myönteinen ilmapiiri sekä tunteiden kuvaus, jonka osoitan runoanalyysissa Kaurin teoksista. Instagram-runouden tarkastelussa toistuvat ja merkittäviksi nousevat yhteisön kannustus ja tuki toisilleen, oman brändin markkinoiminen sekä samaistuminen kierrätettyihin elämänviisauksiin. Yhteisön hyväksyntä osoittautuu merkittävämmäksi kuin kriittiset vaatimukset.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

A time-snap review – moments captured pictorially – means the creation of multi-layered observation. The enquiring gaze then extends beyond the present moment: to its existential roots. However, it is not a question of presenting an historical list, a collection of topics of various types and periods. Of course, understanding the present also requires knowledge of the people and events of the past. In this way it also becomes possible to study the recurring nature of existence. Can war-related travel also count as cultural travel? Is it possible to talk about war tourism? Presumably, in many countries the answer to this will be positive. It relates to the history of ideas and also to national sentiment. This kind of cultural education may be indoctrinating in character, with the goal of insinuating into people's minds the concept of the incomparable excellence of their own nationality. The spirit of the 2010s contains shades of indoctrination. Fortunately, alongside this struggle to impress, education for democracy is also present. Photographs and poetry are powerful media, helping us to create a nostalgia for being. Then, too, a longing for the past is awakened. It is here that a philosophy of yearning or wistfulness is needed, providing an exploratory tool for analyzing the nature of the individual and the community. Modernity needs philosophical poet-travellers. They are adept at loving the wisdom of travel.

nonPeerReviewed

Artikkeli tarkastelee populaarimusiikin roolia historiaan viittaavien kollektiivisten traumojen, uhriasemien ja antagonististen kuvastojen tuottajana. Itäisessä Keski-Euroopassa suosittua ’kansallismielistä rock-musiikkia’ esimerkkinään käyttäen se tutkii sitä, miten populaarimusiikki sekä siihen liittyvät diskurssit ja sosiaalisen kanssakäymisen muodot tuottavat, kierrättävät ja lujittavat kansakuntakeskeisiin uhriasemiin ja traumoihin perustuvia historian tulkintoja ja näin siirtävät niitä osaksi historiakulttuuria. Empiirinen analyysi perustuu unkarinkielisen rock-lyriikan lähilukuun, Budapestissa kesällä 2018 esitetyn Trianon-rockmusikaalin tulkintaan sekä nationalististen musiikkitoimijoiden julkisiin lausuntoihin ja omaelämäkerrallisiin kirjoituksiin. Artikkelin tematiikka kytkeytyy äärioikeistolaisten poliittisten liikkeiden normalisoitumisen tutkimukseen, mutta myös keskusteluun siitä, miten historiaa itäisen Keski-Euroopan postsosialistisissa maissa käytetään ja miten historia on kulttuurisesti läsnä. Tekijä esittää alustavan hypoteesin laajemmalle tutkimusasetelmalle, jossa populaarimusiikin ja nationalistisen identifikaation suhdetta tarkastellaan tunteiden kautta. Tekijä esittää myös, että kansallismielisen rockin suosiota on mielekästä tarkastella osana laajempaa eurooppalaista muistin politiikkaa, kenties eräänlaisena antagonistisena vastamuistina. peerReviewed

What does it mean to take a photographic, imaginary, or fictional journey to some destination? How does indirect observation of the object differ from direct observation? What are they like, the immediate and the mediated Turku? Which of them is more real or more authentic? Turku is Finland’s most poetic city. It is also the most European of our cities. As the flâneur saunters along the banks of the River Aura, he traverses several centuries. The murmur of yesteryear is to be heard in the old buildings and in the foliage of the time-honoured trees. Here is the cradle, the first home of Finnish civilization. The philosopher-poet is able to see into the essence of a city: he has the patience to linger and listen to the humming resonance of the ages. The tourist cannot do that. What is needed is a traveller who makes sufficiently profound and discerning observations. It is in his existential looking glass that the many faces of Turku are reflected.

nonPeerReviewed

nonPeerReviewed

Artikkelissani törmäytän toisiinsa kirjallisuudentutkimuksen tekstianalyysia ja kuolemantutkimuksen mallintamia tapoja esittää ja merkityksellistää kuolema. Törmäyttämisellä on pyritty pois joskus kapeana nähdystä rajauksesta, jossa kaunokirjallisuudessa esiintyviä kuoleman representaatioita lähestytään vain teemoina, trooppeina tai sanataiteen estetisoituina kohteina, siis eräänlaisena kuoleman kirjallistumisena (”literaturization of death”, Teodorescu 2015a, 2). Uutta tietoatuotanyhdistämällä kuolematutkimuksen monitieteisiä näkökulmia kirjallisuustieteelliseen tekstianalyysiin sekä analysoimalla Lauri Viidan (1916–1965) vähän tai ei lainkaan tutkittuja runoja, joissa ilmenee keskenään erilaisia tapoja käsitellä sekä konkreettista kuolemista että kuoleman abstraktiota.Kuoleman filosofia ja kuoleman kulttuurihistoria tarjoavat hyödyllisiä työkaluja tunnistaa ajattelukehikoita, jotka heijastuvat runon puhujan kuolemasuhteen käsittelyssä ja ilmaisuvalinnoissa. Tässä artikkelissa analysoin ensin kahta ulkoisesti pienimuotoista mutta kuolemasuhteen kannalla moniulotteista runoa (”Mutta, muisti muurahainen” ja ”Tiedonpuu”). Sen jälkeen tarkastelen väkivaltaisen kuoleman aihetta (mm. ”Pedot”, ”Vallankumous” ja ”Legenda”) sekä variaatioita olemassaolon rajat ylittävästä jatkuvuudesta (mm. ”Mitä mietin mullan alla” ja ”Julku”). Lopuksi nostan lyhyesti esiin joitakin muita Viidan runojen tapoja esittää kuolema.Yksittäiset runot tarjoavat keskenään erilaisia kuvauksia, käsitteistyksiä ja tulokulmia olemassaolon rajallisuuden kysymyksiin.

Tässä tutkielmassa tarkastelen neljän suositun suomalaisen naisartistin, Sannin, Evelinan, Vesalan ja Vestan, kappaleiden lyriikoita. Tarkastellut lyriikat ovat Sannin albumilta Sanni, Evelinan albumilta 24K, Vesalan albumilta Vesala ja Vestan albumilta nimeltä Lohtulauseita. Suosion lisäksi artistien valintaperusteenani oli se, että he ovat itse kirjoittaneet omat sanoituksensa. Lähestyn lyriikoita tutkimalla naiseuden normeja, parisuhdekäsityksiä ja seksuaali-suuteen liittyviä asenteita, jotka muodostavat lyriikoiden naiskuvaa. Tutkimuskysymyksenäni on, millaisia naisia ja sukupuolirooleja koskevia arvoja ja oletuksia artistien kappaleiden kirjallisiin esityksiin kätkeytyy. Tarkoituksenani on kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin lyriikat mahdollisesti toistavat ja purkavat sukupuolistereotypioita. Lisäksi tavoitteenani on osoittaa, että populaarimusiikin sanoitusten analysointi on mielekäs ja antoisa lähtökohta tarkastella esimerkiksi sukupuolinormeja. Käsittelen lyriikoiden naiskuvaa feministisen tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielmassa on käytetty teoriapohjana lisäksi esimerkiksi sukupuolentutkimusta ja lyriikan tutkimusta. Ennen tutkielman teon aloittamista hypoteesinani oli, että suosittujen suomalaisten naisartistien lyriikat tuovat esiin naiseuteen liittyviä normeja, kuten esimerkiksi naisten rajoittuneita mahdollisuuksia toteuttaa itseään työelämässä. Tutkielman keskeisenä tuloksena on, että suosittujen suomalaisten naisartistien lyriikat tuovat monipuolisesti esiin sukupuoliin, erityisesti naiseuteen, liittyviä stereotypioita ja normeja. Teksteissä kuvataan esimerkiksi naista, joka ei koe olevansa kiinnostunut asioista, joista naisen stereotyyppisesti ajatellaan kiinnostuvan. Nainen representoituu teksteissä suhteellisen passiivisena suhteessa seksuaalisuuteen. Nainen esitetään kuitenkin osassa teksteistä epäsuorasti seksiä hakevaksi niin, että hän kehittää pyynnölleen tekosyyn. Parisuhdekuvausten osalta nainen näyttäytyy pääosin aktiivisempana toimijana, joka hallitsee ristiriitatilanteita eikä suostu muuttamaan itseään toisen vuoksi. Teksteissä nainen ei representoidu itse uskottomaksi, vaan joutuu pettämisen uhriksi tai on pettäjän toinen, salainen kumppani.

peerReviewed

peerReviewed

nonPeerReviewed

peerReviewed

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin lasten runotulkintoja suomalaisesta lastenrunoudesta ja niissä kuvaillusta luonnosta. Tutkimuksessani vaikuttaa niin kirjallisuudentutkimuksellinen kuin lapsuudentutkimuksellinen näkökulma: tutkimusaihe sijoittuu kirjallisuudentutkimuksen kentälle, kun taas tutkimukseni tavoite antaa ääni yhteiskunnassamme usein hiljennetyille lapsille noudattaa lapsuudentutkimuksen ideologiaa. Tutkimukseni metodologiset valinnat pohjaavat lapsinäkökulmaisen tutkimuksen periaatteeseen, jonka mukaan lapset tuottavat ja rakentavat tietoa kulttuurissamme. Näin ollen siirrän lastenrunouden asiantuntijuuden tutkimuksessani lapsille. Tutkimustani varten keräsin aineistoa kahdelta 10-12-vuotiaiden lasten ryhmältä. Aineistonkeruutilanne koostui kolmesta eri vaiheesta. Ensiksi lasten tehtävänä oli lukea suomalainen lastenruno, jonka jälkeen he piirsivät siitä kuvan. Lasten piirtämät kuvat toimivat kimmokkeena puolistrukturoidulle ryhmähaastattelulle, jota ohjasin haastattelukysymyksillä. Ryhmähaastatteluista muodostui lopulta analyyttinen kirjallisuuskeskustelu, joka eteni lasten huomioiden ja pohdintojen mukaan. Tutkimukseni aineistona on siis lasten piirtämät kuvat sekä niistä virinnyt, runoja koskeva haastattelumateriaali. Tutkimusaineistossa, eli lasten runotulkinnoissa, korostuvat pohdinnat siitä, mitä luonto merkitsee jatkuvasti muuttuvassa maailmassamme, ja kenelle luonto on merkityksellinen. Lasten tulkintojen perusteella tutkimukseni keskeisin kysymys koskettaa ihmisen ja luonnon suhdetta, jota tarkastelen analyysissani lasten havaintojen perusteella viidestä eri näkökulmasta. Keskeistä tulkinnoissa on kritiikki ihmiskeskeistä ajattelua kohtaan. Heijastan analyysiani ekokritiikin ja posthumanismin teorioihin, jotka jäsentävät luonnon merkityksiä, luontokäsityksiä sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen rajapintoja. Kaiken kaikkiaan tutkimukseni aiheessa ja metodologiassa yhdistyvät lapsuus, luonto ja kirjallisuus, niin käsite- kuin ilmiötasolla. Tuomalla nämä ilmiöt yhteen pyrin häivyttämään luonnon ja ihmisen sekä luonnon ja kulttuurin välisiä dikotomioita.

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen Eino Leinon Helkavirsien vironnoksia. Tarkastelen runomittaa, sanastoa ja alkusointuja sekä alkuperäisissä suomenkielisissä runoissa että niiden vironkielisissä käännöksissä. Runot ovat kääntäneet Annist August ja Villem Ridala. Teoreettisena viitekehyksenä käytän runokäännösteoriaa. Aihe on kiinnostava kulttuurihistorian kannalta, sillä Suomen ja Viron kirjallisuuden yhteys on merkittävä. Tutkimuskysymykseni koskevat kolmea pääseikkaa, joita tutkimuksessani tarkastelen. Tutkimuksen päämääränä on vastata seuraaviin kysymyksiin: 1. Säilyykö runojen kalevalamitta? 2. Millaista sanastoa käännöksissä esiintyy? 3. Siirtävätkö kääntäjät alkusoinnut käännökseen? 4. Miten kääntäjien versiot eroavat toisistaan? Nämä kysymykset valikoituivat tutkimuskysymyksiksi, koska alkusointua ja runomittaa pidetään kalevalaisen runon tunnusomaisina piirteinä ja hyvin tärkeinä runojen olemuksen kannalta. Lisäksi sanasto on kiinnostava tutkimuskohde, sillä alkutekstissä esiintyy runsaasti kalevalaisia sanoja, joista moni on käytössä esimerkiksi suomen murteissa. On kiinnostavaa selvittää, käyttävätkö kääntäjät viron yleiskielen sanoja tai esimerkiksi murteellisia sanoja. Vertailen alkutekstissä esiintyvien runokielen piirteitä käännöksiin ja tarkastelen, miten kääntäjät siirtävät runomittaa viron kielelle. Sanaston tutkimuksessa käytän apuna Kalevalan sanat –sanakirjaa ja selvitän, millaisia sanavalintoja kääntäjät tekevät varsinkin epätavallisempien ja murteellisten sanojen kääntämisessä. Alkusointuja tutkin vertailemalla niiden määrää alkutekstissä ja käännöksessä. Ridalan käännös vaikuttaa tavoittelevan virolaista lukijaa siinä missä Annistin käännös on kiinnostava näytös siitä, miten suomalaista kansanrunoutta voi kääntää viron kielelle niin, että se siirtyy viron kielelle lähes niin tarkasti kuin mahdollista.

Tämän Pro Gradu – tutkielman tarkoitus on selvittää, miten rakkaus käsitteellistetään ja millaisena se esitetään populaarimusiikissa. Aihetta lähestytään tutkimalla sanoituksissa esiintyviä käsitteellisiä metaforia, niiden yleisyyttä eri vuosikymmeninä sekä esittävän artistin sukupuolen vaikutusta käsitteellisten metaforien käyttöön. Tutkielma perustuu aineistoon, joka koostuu kaikkien amerikkalaisen Billboard Hot 100 – listan kärkisijalle 1960-luvun alusta lähtien nousseiden kappaleiden sanoituksista. Tutkielman teoreettisena pohjana toimii käsitteellisen metaforan teoria sekä kriittinen metafora-analyysi. Käsitteellisen metaforan teorian mukaan kielikuvalla on merkittävä rooli ihmisten ajattelussa, sillä sen avulla tehdään abstraktista käsitteestä helpommin ymmärrettävä rinnastamalla se johonkin konkreettisempaan käsitteeseen. Tietynlaisen kielikuvan käyttö siis ilmentää tietynlaista tapaa hahmottaa jokin käsite. Kriittinen metafora-analyysi puolestaan pohjautuu ajatukseen siitä, että kielikuvaa voidaan käyttää myös tehokkaana vaikutuskeinona, johon on vaikeaa kohdistaa rationaalista kritiikkiä. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna myös populaarimusiikin sanoituksissa johdonmukaisesti esiintyvien kielikuvien nostaminen tarkastelun kohteeksi on tärkeää, sillä populaarimusiikki on läsnä miljoonien ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Tutkielmaa varten koottuun aineistoon kohdistetussa metafora-analyysissä nousi esiin kahdeksan vakiintunutta käsitteellistä metaforaa, joiden kautta rakkaus esitetään kappaleiden sanoituksissa hyödykkeenä, säiliönä, eläimenä, huumausaineena, liekkinä, fysikaalisena voimana, pelinä tai hulluutena. Näiden kahdeksan metaforan yleisyydessä suhteessa toisiinsa havaittiin merkittäviä eroja koko aineiston tasolla, hyödykemetaforan ollessa yleisin. Analyysissä havaittiin myös, että tietyt käsitteelliset metaforat, kuten säiliömetafora, ovat yleistyneet suhteessa toisiin viime vuosikymmeninä. Tämä viittaa rakkauden käsitteen asteittaiseen muutokseen populaarimusiikissa. Aikaan liittyvien trendien lisäksi tutkimus osoitti, että esittävän artistin sukupuolella on yhteys tiettyjen käsitteellisten metaforien, erityisesti pelimetaforan, yleisyyteen kappaleiden sanoituksissa.

nonPeerReviewed

This doctoral dissertation investigates the imagery of Sáminess in contemporary Sámi poetry. The research material of the study consists of poetry collections published in North Sámi and Norwegian by eight Sámi authors: Inger-Mari Aikio (previously Aikio-Arianaick), Inga Ravna Eira, Rawdna Carita Eira, Irene Larsen, Rauni Magga Lukkari, Hege Siri, Nils- Aslak Valkeapää, and Ellen Marie Vars. The emphasis is on poetry published at the turn of the 2010s. The study examines how Sáminess has been depicted and constructed in poetry from the 1980s onwards. The four original research articles ask how images traditionally connected to Sáminess and indigenousness are used in contemporary poems and how this imagery has been deconstructed and updated. Further, the way the poems manifest the intersection of the internal differences and categorisations of Sáminess is scrutinised. The analysis uses the method of socially contextualising close reading. The translation of the studied poems into Finnish forms the basis for interpretation. Thematic reading of individual poems and their comparison give shape to a larger picture of the focal points of contemporary Sámi poetry. The study is positioned in the ethically and politically oriented field of poetry research. It is connected to transnational literary studies, which aims to deconstruct the unconsciously nation-oriented research known as methodological nationalism. The dissertation also represents indigenous research by discussing the meaning of indigenous methodologies for literary criticism and by reflecting on research ethical questions related to the position of a researcher who comes from outside the Sámi culture. Moreover, the relationship between indigenous research and post-colonialism is scrutinised. Since the representation of Sáminess has a prominent role in the research material, this study suggests that Sámi poetry takes part in the ethno-political project and in the production of national Sámi self-understanding. Established Sámi imagery is found in abundance in the poems as Sáminess is connected to, for example, the Sámi language, yoik, handicraft, reindeer herding, and mythology. The poetry, however, shows the traditional Sámi features in a new light. Three different ways to relate to Sáminess can be outlined in the heterogeneous research material. Everyday Sáminess is commonplace and self-evident, and it is constructed, for example, through the practice of traditional Sámi livelihoods. Aware and reflective Sáminess is characterised by an active reflection on the individual and collective meanings of Sámi cultural features. Hybrid and mixed Sáminess is constructed at the interface of Sámi tradition and contemporary reality, and it is marked by the experience of between-ness and alienation. Instead of one uniform Sáminess, contemporary poetry constructs multiple forms of Sáminess both by leaning on the Sámi tradition and by problematising and updating it.

Tarkastelen Pro Gradu -tutkielmassani tanskalais-palestiinalaisen Yahya Hassanin omaelämäkerrallista runoteosta Yahya Hassan. Runot. Työssäni tutkin teoksessa rakentuvaa ylirajaista identiteettiä ja sen performatiivista omaelämäkerrallisuutta. Lähiluvun avulla analysoin, millaisilla keinoilla teos rakentaa Yahya Hassanin henkilökuvaa. Tarkastelen myös sitä, miten Hassanin esikoiskokoelma asettuu osaksi kahden kirjallisuudenlajin jatkumoa: omaelämäkerrallista ja monikulttuurista kirjallisuutta. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys muodostuu useammasta erilaisesta suuntauksesta, mutta keskeisimmän perustan työlleni luovat omaelämäkertatutkimus sekä monikulttuurisen kirjallisuuden tutkimus, jonka juuret ovat jälkikolonialistisessa tutkimuksessa. Hyödynnän tutkielmassani myös runoanalyysin käsitteitä, Stuart Hallin identiteettiteoretisointia sekä Judith Butlerin performatiivisuusteoriaan perustuvaa käsitystä siitä, että identiteetti ja omaelämäkerta ovat performatiivisia tekoja: ne tuotetaan sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa diskursseissa ja käytännöissä toistamalla tai toisintoistamalla normeja ja sääntöjä. Tutkimuskontekstiini vaikuttavat myös Hassanista ja hänen teoksestaan kirjoitetut mediatekstit ja kommentit. Tulkitsen, että teos ja sen aiheuttama mediakeskustelu tuottavat performatiivisesti Hassanin henkilökuvan ja että tällä performanssilla on myös poliittisia seurauksia. Analyysisini perusteella tulkitsen, että Hassanin teos edustaa 2000-luvulle ominaista omaelämäkerrallisuuden muotoa, jonka tarkoituksena on herättää yleisössä voimakkaita reaktioita. Rakentaessaan omaa ylirajaista identiteettiään kahden kulttuuriperinnön jakajana Hassan edustaa tulkintani mukaan myös niin kutsuttua monikulttuurista kirjallisuutta. Teosanalyysissäni tulkitsen Hassanin omaelämäkerrallisen esityksen rakentavan kuvan Hassanin hybridisestä, ylirajaisesta identiteetistä, joka muodostuu toistamalla ja toisintoistamalla useita, keskenään ristiriitaisiakin identiteettitarinoita. Tutkimukseni keskeinen johtopäätös on, että omaelämäkerrallinen esitys voi olla samanaikaisesti niin sanataideteos, tietoinen, poliittinen teko kuin tekijän identiteettiprojektikin.