Search

Bullous pemphigoid (BP) is the most common autoimmune blistering disease. It mostly affects elderly patients and is characterized by intense pruritus and blistering or bullae. Treatment options include topical and systemic corticosteroids, other immunosuppressive drugs and doxycycline. Disease course may be chronic and relapses are common. The incidence of BP has been reported to have increased in the last few decades, but the reason for this trend is not known. The aim of this thesis was to study the risk factors of BP. Firstly, the influence of the use of dipeptidyl peptidase (DPP-4) inhibitors was analyzed as a risk factor, and then those of other oral diabetes medications. This study also aimed to determine whether drugs used for psychiatric and neurologic conditions are risk factors for BP. Finally, previously diagnosed dermatitis herpetiformis (DH) and celiac disease (CD) were examined as potential risk factors for subsequent BP. For this retrospective, matched case-control study, patient data were obtained from the Finnish Care Register for Health Care database, and data on reimbursed drugs from the Social Insurance Institution of Finland. In the present study, prior use of DPP-4 inhibitors was found to increase the risk of BP twofold and in particular, vildagliptin increased the risk tenfold. The mean time between the initiation of vildagliptin and diagnosis of BP was 449 days. Metformin and other conventional diabetes drugs were not risk factors for BP. Several drugs used for neurological and psychiatric diseases were associated with an elevated risk for BP, but no pharmacological or chemical properties of these drugs emerged as candidates to explain the increased risk. A prior diagnosis of DH increased the risk of BP 22-fold and a diagnosis of CD doubled it. Dapsone had been used in the two years before BP diagnosis by 44% of patients whose BP was preceded by DH. The mean time between the diagnoses of DH and BP was 3.3 years. This study confirms the view that DPP-4 inhibitors increase the risk for BP. No such association was found with other classes of diabetes drugs and therefore their use can be continued following a diagnosis of BP. Doctors treating patients with DH should be aware of the association between DH and BP, and be particularly vigilant if a DH patient’s skin symptoms change or become unresponsive to a gluten-free diet and/or dapsone. Tiivistelmä Rakkulainen pemfigoidi (pemfigoidi) on yleisin ihon autoimmuunirakkulatauti. Pemfigoidi on pääasiassa ikääntyneiden sairaus, ja sen tyypillisiä oireita ovat kova kutina ja rakkulat iholla. Pemfigoidin hoitoon käytetään paikallisia ja systeemisiä kortikosteroideja, muita immunosuppressiivisia lääkkeitä sekä doksisykliiniä. Taudinkulku on usein krooninen ja uusiutumiset ovat yleisiä. Rakkulaisen pemfigoidin ilmaantuvuuden on raportoitu lisääntyneen, mutta syitä tähän muutokseen ei täysin ymmärretä. Tämän tutkimuksen tavoite oli tutkia pemfigoidin riskitekijöitä Suomessa. Retrospektiivisessä tapaus-verrokkitutkimuksessa käytettiin aineistona Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä poimittuja pemfigoidipotilaita (N=3397) ja verrokkeina ihon tyvisolusyöpäpotilaita (N=12941). Tiedot korvatuista lääkeostoista saatiin Kelan lääkekorvausrekisteristä. Tutkimuksessa todettiin DPP-4:n salpaajien kaksinkertaistavan pemfigoidin riskin ja DPP-4:n salpaaja vildagliptiini lisäsi riskiä jopa kymmenkertaiseksi. Vildagliptiinin aloituksen ja pemfigoidin toteamisen välillä kului keskimäärin 449 vuorokautta. Metformiini ja muut tutkitut suun kautta otettavat diabeteslääkkeet eivät lisänneet pemfigoidin riskiä. Useiden psykiatrisiin ja neurologisiin sairauksiin käytettävien lääkkeiden todettiin lisäävän pemfigoidin riskiä. Pemfigoidin on kuvattu voivan puhjeta ihokeliakian jälkeen, mutta laajempia tutkimuksia näiden sairauksien yhteydestä ei oltu aiemmin tehty. Tämän vuoksi samassa potilasaineistossa tutkittiin ihokeliakiaa ja keliakiaa pemfigoidin riskitekijöinä. Edeltävä ihokeliakia lisäsi pemfigoidin toteamisen riskiä selvästi, jopa 22-kertaiseksi ja keliakia kaksikertaiseksi. Huomattava osa potilaista oli ostanut ihokeliakian hoitoon käytettävää dapsonia edeltävän 2 vuoden aikana ennen pemfigoidin toteamista, mikä voi kertoa ihokeliakian oireiden aktiivisuudesta. Tämä tutkimus vahvistaa näkemystä siitä, että DPP-4:n salpaajat ovat pemfigoidin riskitekijä. Muut tutkitut diabeteslääkkeet eivät lisänneet riskiä ja voidaan ajatella, että ne eivät edelleen hankaloita aiemmin todetun pemfigoidin oireita. Koska ihokeliakian todettiin olevan pemfigoidin riskitekijä, tulee näitä potilaita hoitavan lääkärin muistaa pemfigoidin mahdollisuus, jos ihokeliakian oireet muuttuvat tai hoitovaste menetetään.