Search

Background The open dialogue (OD) approach includes the need-adapted use of psychiatric medication in treating first-episode psychosis (FEP), but there is limited information on how psychiatric medications are actually used in OD-based services. This study aims to analyse long-term medication dispensing patterns among FEP cohort treated according to the OD. Methods The OD cohort consisted of people who received treatment for FEP in the Finnish Western Lapland catchment area at a time of OD implementation (n=61). The comparison group included people whose FEP treatment commenced outside the catchment area during the mid-1990s (n=1378). Data were gathered from national registers from onset to the end of the 10-year follow-up or death. A non-confirmatory descriptive comparison was performed to evaluate the usage patterns and cumulative exposure to psychiatric medication. Results Under OD, a smaller proportion had been dispensed benzodiazepines, antidepressants, and neuroleptics. Persons who had received these medications did not differ in cumulative exposure. In both groups, most of those who received neuroleptics in the first follow-up years continued using medication throughout follow-up. Discussion OD may assist in detecting FEP patients who can manage without neuroleptics, thus minimizing iatrogenic effects. Due to the observational design, further studies are required to confirm this hypothesis. peerReviewed

Psykoosilääkkeet lievittävät skitsofrenian psykoosioireita ja vähentävät relapsiriskiä. Psykoosilääkityksen pitkäaikaiskäytön hyöty-haittasuhde skitsofrenian hoidossa on osin tuntematon. Etenkin suurten psykoosilääkeannosten pitkäaikaiskäyttö voi altistaa metabolisille, neurologisille, kognitiivisille ja psykologisille haitoille. Psykoosilääkehoidon haittoja voidaan minimoida systemaattisella lääkehoidon ohjauksella, jossa lääkehoito suunnitellaan ja toteutetaan moniammatillisessa yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä kanssa. Lääkehoidon ohjaus voi auttaa käyttämään pienintä vaikuttavaa hoitoannosta sekä parantaa hoitoon sitoutumista ja hoidon tuloksellisuutta. Skitsofrenian psykoosilääkehoidon ohjauskäytäntöjen toteutus edellyttää eri ammattiryhmien kouluttamista, psykoosilääkehoidosta vastaavaa tiimiä ja organisaatiorajat ylittävää moniammatillista työpari- ja verkostotyötä. peerReviewed

Open Dialogue (OD) is an integrated approach to mental health care, which has demonstrated promising outcomes in the treatment of first-episode psychosis (FEP) in Finnish Western Lapland region. However, little is known how treatment under OD is retrospectively experienced by the service users themselves. To address this, twenty participants from the original Western Lapland research cohort diagnosed with psychosis (F20–F29) were asked about their treatment of FEP, initiated under OD 10–23 years previously. Thematic analysis was used to explore how the treatment was experienced. Most participants viewed network treatment meetings as an important part of their treatment, as they enabled interactions with other people and the chance to go through difficult experiences. A minority of the participants had mixed experiences regarding family involvement and immediate home visits. OD may have the potential to promote therapeutic relationships, but replications from other catchment areas are needed.

Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the most common endocrine disorder in reproductive-aged women. It affects 9–18% of the female population, but often remains undiagnosed. In addition to the common somatic comorbidities of the syndrome, including decreased fertility and hormonal and metabolic issues, there is emerging evidence showing higher risk for psychological distress, especially depression and anxiety, in PCOS. Furthermore, the latest studies indicate an increased prevalence of more severe psychiatric diseases, e.g., schizophrenia, in females with PCOS. Thus, PCOS exerts a severe health burden which decreases the health-related quality of life (HRQoL). Despite increasing interest and research, it is still unclear how the psychological and psychiatric health and HRQoL of women with PCOS are affected through aging up to menopause, as most studies have been conducted on reproductive-aged women. The main aim of this work was to assess the risk for psychological distress and decreased HRQoL in PCOS during two different time points, at age 31 and 46, using data from the prospective longitudinal Northern Finland Birth Cohort 1966 (NFBC66). Additionally, the long-term psychosis risk in women with PCOS was assessed by linking the NFBC66 data with the national registers. The results showed a higher prevalence of anxiety and/or depression symptoms in women with PCOS at both ages. The lifetime risk for depression was nearly 2-fold higher up to age 46. PCOS was also associated with a 3-fold higher risk for psychosis until age 50, even after adjusting for parental history of psychosis, which is the most common risk factor. The affected women showed a lower HRQoL up to age 46, in addition to a decreased health status and life satisfaction. The analyses indicated that the findings could not be explained by overweight, obesity, hyperandrogenism, or infertility. Overall, the findings suggest that PCOS is an independent risk factor for psychological distress up to a late reproductive age. The study showed that women with PCOS have an increased risk for psychosis and that they experience a long-term decrease in their HRQoL. These observations highlight the need to recognize the long-term health impacts of PCOS beyond metabolic and fertility issues, especially regarding psychological distress and quality of life. Tiivistelmä Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä (PCOS) on lisääntymisikäisten naisten yleisin hormonaalinen häiriö. Sen esiintyvyys on 9–18 % naisväestössä, mutta se on yleisesti kuitenkin alidiagnosoitu. Tavallisten somaattisten liitännäisongelmien, kuten alentuneen hedelmällisyyden sekä metabolisten vaikutusten lisäksi PCOS on näyttänyt lisääntyvässä määrin olevan yhteydessä myös psyykkisten ongelmien riskiin, esimerkiksi masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Tämän lisäksi viimeisimmät tutkimustulokset ovat osoittaneet, että myös vakavampien mielenterveyden sairauksien, kuten skitsofrenian, esiintyvyys on kasvanut PCOS-naisilla. PCOS aiheuttaakin merkittävän terveysriskin naisille, mikä johtaa terveyteen liittyvän elämänlaadun laskuun. Lisääntyneestä kiinnostuksesta ja tutkimuksista huolimatta on edelleen epäselvää, miten PCOS:n vaikutukset psyykkiseen terveyteen ja elämänlaatuun mahdollisesti muuttuvat lähestyttäessä vaihdevuosia, sillä aiemmat tutkimukset ovat pääasiassa käsitelleet lisääntymisikäisiä naisia. Tämän työn päätavoite oli tutkia PCOS-naisten psyykkistä terveyttä ja elämänlaatua 31- ja 46-vuotiaina käyttäen tutkimusaineistona Pohjois-Suomen syntymäkohorttia 1966. Lisäksi PCOS-naisten pitkäaikaista psykoosiriskiä tutkittiin hyödyntämällä syntymäkohortin lisäksi kansallisia rekisteritietoja. Tutkimuksen tulokset osoittivat ahdistus- ja/tai masennusoireiden lisääntyneen PCOS-naisilla molemmissa aikapisteissä. Masennusriski oli lähes kaksinkertainen ikävuoteen 46 mennessä kontrolleihin verrattuna. Psykoosiriski 50 vuoden ikään mennessä oli kolminkertainen, vaikka huomioon otettiin vanhempien psykoosihistoria. Oireisilla naisilla myös elämänlaatu sekä itsearvioidut elämäntyytyväisyys ja terveydentila olivat heikentyneet 46-vuotiaaksi saakka. Analyysit osoittivat myös sen, etteivät ylipaino, hypernadrogenismi tai infertiliteetti selittäneet löydöksiä. Tutkimuksen tulokset osoittivat PCOS:n olevan itsenäinen riskitekijä psyykkisen terveyden heikentymiselle ja elämänlaadun laskulle vaihdevuosiin saakka. Tutkimus osoitti myös psykoosiriskin olevan kohonnut. Tutkimustulokset korostavat tarvetta tunnistaa PCOS:n pitkäaikaisvaikutuksia myös metaboliaan ja lisääntymiseen liittyvien seikkojen ulkopuolelta, erityisesti koskien psyykkistä terveyttä ja elämänlaatua.

Noin neljäkymmentä prosenttia väestöstä on kokenut kummia. Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittama teos rakentaa monitieteistä, kulttuurintutkimuksen lähtökohdista kumpuavaa aikalaisanalyysiä arkiymmärryksen ylittävien, kummien kokemusten asemasta nyky-Suomessa. Kirjoittajat hahmottavat kummien kokemusten paikkaa arjessa, tieteessä, uskonnossa ja taiteessa. He ottavat kokemukset todesta ja kysyvät, mitä kummista kokemuksista seuraa pikemminkin kuin ovatko ne totta. Kirja on tärkeä puheenvuoro mielenterveyden kulttuurisuutta käsittelevässä keskustelussa, sillä se ravistelee käsityksiä normaalista ja legitimoi sangen yleisiä, mutta yleisesti patologisoituja, leimaavia kokemuksia. nonPeerReviewed

Objective: Sauna bathing has been suggested to promote mental well-being and relaxation, but the evidence is uncertain with respect to mental disorders. We aimed to assess the association of frequency of sauna bathing with risk of psychosis in the Kuopio Ischemic Heart Disease prospective population-based study. Subjects and Methods: Baseline sauna bathing habits were assessed in 2,138 men aged 42–61 years who had no history of psychotic disorders. Participants were classified into three groups based on the frequency of sauna bathing (once, 2–3, and 4–7 times per week). Results: During a median follow-up of 24.9 years, 203 psychotic disorders were recorded. A total of 537, 1,417, and 184 participants reported having a sauna bath once a week, 2–3 times, and 4–7 times per week, respectively. In Cox regression analysis adjusted for age, compared to men who had 1 sauna session per week, the hazard ratio (95% confidence intervals) of psychosis for 4–7 sauna sessions per week was 0.23 (0.09–0.58). In a multivariable model adjusted for several risk factors and other potential confounders, the corresponding hazard ratio was 0.21 (0.08–0.52). The association was similar after further adjustment for total energy intake, socioeconomic status, physical activity, and C-reactive protein (0.22 [0.09–0.54]) and was unchanged on additional adjustment for duration of a sauna session and temperature of the sauna bath (0.23 [0.09–0.57]). Conclusion: Our study suggests a strong inverse and independent association between frequent sauna bathing and the future risk of psychotic disorders in a general male population.

Background: The long-term effectiveness of antipsychotic maintenance treatment after first-episode psychosis (FEP) is contested. In this real-world observational study, we examined how cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from FEP was associated with the 19-year outcome. Methods: Finnish national registers were used to detect all patients who were hospitalized due to non-affective psychosis in the mid-1990s, and who were treatment naïve prior to the inclusion period (N = 1318). Generalized linear models with logit link function were used to estimate how cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from onset was associated with mortality, work capability, and the use of psychiatric services at the end of the 19-year follow-up. To adjust for confounding by indication, the primary outcome analyses implemented stabilized inverse probability of treatment weighting using propensity scores. Results: Persons with a higher cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from FEP were more likely to still be receiving antipsychotics (adjusted odds ratio [OR] = 2.1; 95% CI: 1.5−2.8), psychiatric treatment (OR = 1.4; 95% CI: 1.1−1.7), and disability allowances (OR = 1.3; 95% CI: 1.01−1.6) at the end of the 19-year follow-up, as compared to low/zero-exposure. Higher cumulative exposure was also associated with higher mortality (OR = 1.5; 95% CI: 1.1–2.1). Conclusions: After adjustment for confounders, moderate and high cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from FEP was consistently associated with a higher risk of adverse outcomes during the 19-year follow-up, as compared to low or zero exposure. Due to potential unmeasured confounding, controlled trials are needed.

Objective: Individuals with severe mental disorders have an impaired ability to work and are likely to receive income transfer payments as their main source of income. However, the magnitude of this phenomenon remains unclear. Using longitudinal population cohort register data, the authors conducted a case-control study to examine the levels of employment and personal income before and after a first hospitalization for a serious mental disorder. Methods: All individuals (N=50,551) who had been hospitalized for schizophrenia, other nonaffective psychosis, or bipolar disorder in Finland between 1988 and 2015 were identified and matched with five randomly selected participants who were the same sex and who had the same birth year and month. Employment status and earnings, income transfer payments, and total income in euros were measured annually from 1988 to 2015. Results: Individuals with serious mental disorders had notably low levels of employment before, and especially after, the diagnosis of a severe mental disorder. Their total income was mostly constituted of transfer payments, and this was especially true for those diagnosed as having schizophrenia. More than half of all individuals with a serious mental disorder did not have any employment earnings after they received the diagnosis. Conclusions: The current study shows how most individuals in Finland depend solely on income transfer payments after an onset of a severe mental disorder. peerReviewed

Psykoosi-ilmiön epäyhtenäisyys on vaikeuttanut tarkoin määriteltyjen hoitomenetelmien kehitystä. Psykososiaalisen näkökulman avulla voidaan hahmottaa psykoosi-ilmiön ja sen määritelmien suhteellinen luonne. Tästä näkökulmasta psykoosiksi tulkittavia ilmiöitä ei voida tyhjentävästi kategorisoida, samaistaa biologisiin mekanismeihin tai hoitaa kontekstista eli henkilön elinpiiristä irrotettuna psykopatologiana. Näkökulman laajentaminen auttaa kehittämään tutkimus- ja hoitokäytäntöjä integratiivista lähestymistapaa käyttäen. peerReviewed

peerReviewed

The aim of this dissertation was to study outcomes in schizophrenia and their predictors in a meta-analysis and in the Northern Finland Birth Cohort 1966 (NFBC 1966). The NFBC 1966 is an unselected, population-based cohort consisting of 12,068 pregnant women and their 12,058 live-born children. This dissertation utilises data that has been collected from medical records, national registers and from two extensive psychiatric studies conducted when the cohort members were 34 and 43 years old, including interview, neurocognitive and brain magnetic resonance imaging data, and questionnaires. Depending on the topic investigated, the sample size ranges between 43 and 103 individuals with schizophrenia. The meta-analysis found that approximately 13.5% of subjects with schizophrenia recovered both clinically and socially, and the recovery rate has not increased in recent decades. Studies from countries with poorer economic indices had higher recovery estimates. In the NFBC 1966, individuals with schizophrenia who were young and single at illness onset, who experienced an insidious onset, and who had more hospital treatment days early on, were at greater risk of a poor outcome in terms of later psychiatric hospitalisations and lack of remission. A novel finding was an association between suicidal ideations at onset and higher number of later psychiatric hospitalisations. Associations were detected between decreased gray matter density in the left frontal and limbic areas and decreased total white matter volume, and concurrent poor outcomes at 34 years. Concerning neurocognitive functioning at 34 years, better long-term verbal memory predicted a better global outcome (symptoms, hospital treatments, social relationships and working combined) and better visual memory predicted a better vocational outcome nine years later. The results of this study show that recovery is possible, but not very common in schizophrenia. Though outcomes are relatively difficult to predict, many clinically relevant predictors were observed that can be used in predicting outcome in a nearly 20-year follow-up. However, more research is needed in order to explore predictors that could possibly be modified via early interventions so as to enhance outcomes. Tiivistelmä Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli tutkia skitsofrenian ennustetta ja ennustetekijöitä meta-analyysin ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortin avulla. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortti on valikoitumaton, yleisväestöpohjainen kohortti, johon kuuluu 12 068 raskaana olevaa naista ja heidän 12 058 elävänä syntynyttä lastaan. Tässä väitöstutkimuksessa hyödynnetiin sairauskertomuksia, kansallisia rekistereitä sekä kahdessa laajassa kenttätutkimuksessa (34- ja 43-vuotistutkimukset) kerättyjä tietoja, jotka koostuvat haastatteluista, useista kyselyistä, neuropsykologisesta tutkimuksesta sekä aivojen magneettikuvauksesta. Tutkimuksen aiheesta riippuen aineiston koko eri osajulkaisuissa vaihteli 43:n ja 103:n välillä. Meta-analyysin perusteella 13,5 % skitsofreniaa sairastavista toipuu sekä kliinisesti että sosiaalisesti, eikä toipuminen ole viime vuosikymmeninä yleistynyt. Toipuneiden osuus oli suurempi köyhissä maissa. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttitutkimuksissa todettiin, että huonompi ennuste myöhempien sairaalahoitojen ja remission suhteen oli niillä, jotka olivat sairastuessaan nuoria ja naimattomia, joiden psykoosisairaus alkoi hitaasti ja joilla oli sairauden alkuvaiheissa enemmän sairaalahoitoja. Uusi löydös oli yhteys itsetuhoisten ajatusten ja myöhempien sairaalahoitojen välillä. Tiettyjen aivoalueiden tilavuuden ja rakenteen muutokset liittyivät monella tavoin samanhetkiseen taudinkuvaan 34-vuotiaana. Neurokognitiivisessa testauksessa parempi viivästetty kielellinen muisti 34-vuotiaana ennusti parempaa kokonaisvaltaista vointia (oireet, sairaalahoidot, sosiaaliset suhteet ja työssäkäynti yhdistettynä) ja parempi näönvarainen muisti ennusti työssäoloa 9 vuoden seurannassa. Tämän väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että skitsofreniasta toipuminen on mahdollista, vaikkakaan ei kovin yleistä. Vaikka taudinkulun ennustaminen on haastavaa, tutkimuksessa havaittiin useita kliinisesti merkittäviä tekijöitä, joilla on ennustearvoa jopa 20 vuoden seurannassa. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan, jotta löydettäisiin sellaisia ennustetekijöitä, joihin kohdistuvalla varhaisella interventiolla voitaisiin parantaa skitsofrenian ennustetta.

This is a study on the significance of group poetry therapy and the use of metaphors by people diagnosed with psychosis. The data includes seven client interviews, poems and other texts written in the poetry therapy sessions, and my research diary; it was collected from a group I personally directed for one year. The research aimed to answer these questions: 1) what are the most meaningful and therapeutic aspects in group poetry therapy from the point of view of the client? 2) What is the per- sonal significance of therapeutic metaphor and poetic language for people who experience psychosis? 3) What kind of poetry therapy model is suitable for people with schizophrenia and other psychoses? The analysis was carried out using a grounded theory approach (Strauss & Corbin 1990). The results showed that the most significant therapeutic fac- tors of the poetry therapy process were social interaction, sa- fety and written self-expression (also as a group). Writing in a group setting, especially communal writing, had many positive effects on the clients. It allowed them to experience life’s worth raising their hope. Metaphors and procedural writing made it possible to discuss difficult experiences. Self-confidence impro- ved thanks to the interactive tasks, as well as interactive skills themselves. Writing was experienced as an art form too, with a value in itself besides its utility as a therapy. Poetry therapy has a proven clinical utility for people with schizophrenia. It helps to test reality, to process metaphors, to find words for feelings and to conceive the self (Kähmi 2013, 50). Metaphors aid in writing about painful things, and a safe group gives people a chance to socialize and empathize. I argue that poetry therapy would be more efficient, however, in preventing psychoses. For some people writing is a better way to express oneself than speaking, so it should be available to them in therapy. Poetry therapy could also have a central role in dealing with chronic problems. Giving a voice to hidden feelings and thoughts can produce the kind of strong experien- ces that a mental patient´s life often lacks, including the joy of living.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimukseni keskeisenä tarkoituksena on pyrkiä esittämään tutkimuksen muodossa yksi puheenvuoro skitsofreniasta, sen hoidosta ja siitä kuntoutumisesta. Tutkimuksessani tarkastelen skitsofreniasta kuntoutumisen prosessia useista näkökulmista. Ensinnäkin mukana ovat omat kokemukseni skitsofreniasta ja siitä kuntoutumisesta. Toiseksi olen haastatellut kuntoutuksessani mukana olleita työntekijöitä, josta nousee tutkimuksen toinen näkökulma. Kolmas näkökulma on muodostunut asiakasuhteen, yhteistyön ja työskentelytapojen merkityksestä. Neljäs näkökulma taas valottaa vertaistuen ja yhteisöllisyyden vaikutusta eli sitä miten toiset kuntoutujat ovat auttaneet minua tässä prosessissa. Mielestäni skitsofrenian tarkastelu useista näkökulmista on perusteltua, sillä se on lunonteeltaan monimutkainen ja vaikeaselkoinen sairaus. Tarkoitukseni on ollut löytää tekijöitä, jotka ovat kohdallani vaikuttaneet ja vieneet minua tähän tervehtymisen prosessiin. Käyn läpi sitä, mitkä hoidossa ja kuntoutuksessa on auttanut minua ja millaisisa onnistuneet hoito- ja kuntoutussuhteet ovat kohdallani olleet. Tutkimus lähteekin liikkeelle kertomusmuodossa omista kokemusistani. Näitä kertomuksia olen jäsentänyt teoreettisesti esimerkiksi sosiaalityön, hoitotyön ja kuntoutuksen keskustelujen kautta. Olen siis pyrkinyt tulkitsemaan aikaisempaa tietoa skitsofreniasta ja siitä kuntoutumisesta omien kokemusteni antia hyödyntäen. Tutkimusaineiston olen kerännyt kolmella tavalla: ensinnäkin lukemalla aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia sekä terapeuttisuudesta käytävää keskustelua. Toiseksi olen käynyt läpi omia hoito- ja kuntoutuskokemuksiani käyttämällä lähteenä esimerkiksi omia päiväkirjamerkintöjäni. Ja kolmanneksi haastattelin hodossani ja kuntoutuksessani mukana olleita työntekijöitä, mistä keräsin tutkimuksen empiirisen aineiston teemahaastatteluilla. Asiakassuhteen ja vuorovaikutuksen merkitys tuli esiin omista kokemuksistani, työntekijöiden haastatteluista sekä teoreettisista keskusteluista. Itse näen hoito- ja kuntoutustyön fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena ilmiönä. Myös työntekijät hahmottivat työnsä kokonaisvaltaiseksi, ja he kokivat tärkeäksi asiakkaiden tulevaisuuden miettimisen, heidän suuntautumisensa takaisin arkeen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Eräs tutkimukseni tärkeimmistä lähteistä on Martin Buberin teos Minä ja Sinä. Muuten olen keskittynyt vertailemaan omia kokemuksiani sosiaalistyöstä, hoitotyöstä ja kuntoutuksesta käytäviin keskusteluihin.