Search

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten puolueiden ilmastopolitiikkaa ja sen muuttumista vuosina 1986–2018. Tarkastelu kohdistuu kahdeksaan suurimpaan eduskuntapuolueeseen, jotka ovat Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus, Perussuomalaiset, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Vihreä liitto, Vasemmistoliitto, Suomen ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Kristillisdemokraatit. Tutkimusaineisto koostuu kyseisellä aikavälillä julkaistuista puolueohjelmista, joissa ilmastonmuutosta käsitellään. Aineistoksi rajautui 205 ohjelmaa, ja ohjelmat jakautuvat ajallisesti siten, että 1980-luvulta ohjelmia on 6, 1990-luvulta 22, 2000-luvulta 70 ja 2010-luvulta 107. Eniten ohjelmia on vihreiltä (49 ohjelmaa) ja vähiten perussuomalaisilta (9 ohjelmaa). Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään yhteiskunnallisten kysymysten politisoitumiseen liittyvää käsitteistöä sekä ilmastonmuutosta yhteiskunnallisena ilmiönä. Tulkitsevan politiikka-analyysin ja diskurssianalyysin avulla on selvitetty puolueiden ilmastopolitiikan vaiheita ja etenemistä sekä sitä, millaisena poliittisena kysymyksenä ilmastonmuutos puolueohjelmissa näyttäytyy. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvulla ilmaston muuttuminen huomioitiin ohjelmissa osana puolueiden ympäristöpolitiikkaa, mutta ilmastonmuutos ei erottunut selkeästi erillisenä kysymyksenä. 2000-luvun alussa eri puolueiden – vihreitä lukuun ottamatta – ilmastonmuutokseen liittyvät kannanotot olivat vielä suppeita. 2000-luvun alkupuolella ilmastonmuutos huomioitiin kansainvälisiin sopimuksiin sitoutumisena, mutta kansallisen ja paikallisen tason toimia esitettiin vähemmän. Vihreät alkoivat nostaa ilmastonmuutosta ohjelmissa esille laajemmin 2000-luvun ensi vuosina, ja muilla puolueilla ilmastonmuutoksen käsittely lisääntyi 2000-luvun ensikymmenen lopulla. Tutkimuksen johtopäätöksissä tarkastellaan sekä yksittäisen puolueen ilmastopolitiikan muuttumista että yleisempää ilmastopolitiikan muutosta. Vuodesta 2007 eteenpäin ilmastonmuutos on otettu esiin suurimmassa osassa puolueiden vaaliohjelmia ja kysymystä käsitellään ilmasto- ja ympäristöohjelmien lisäksi muissa erityisohjelmissa. Puolueet perustelevat ilmastotoimia erityisesti taloudellisiin vaikutuksiin vedoten, minkä lisäksi ohjelmissa on keskusteltu ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta, ydinvoimasta, liikkumisesta sekä ruoantuotannosta.

Taiteen ja kulttuurin tukemisen motiivit ovat säilyneet lähes muuttumattomina puolueohjelmissa 1960-luvulta saakka. Tuolloin suomalaisilla puolueilla näytti olevan aito halu muuttaa kulttuuri jokakansalaisen saavutettavaksi. Nyt nuo kirjaukset tuntuvat edistyksellisyyden sijaan väljähtäneiltä aiempien vuosikymmenten kirjausten toistoilta. nonPeerReviewed

Kansalaisuuden käsitteellä on tehty politiikkaa suomalaisten puolueiden ohjelmissa jo 1800-1900-lukujen taitteesta alkaen. Eduskuntavaaliohjelmat ovat yksi areena, jossa puolueet määrittelevät neljän vuoden välein kansalaisuutta ja julkisen vallan suhdetta kansaan. Samalla puolueet luovat arvoihin perustuvia odotuksia siitä, millaisia kansalaisten tulisi olla. Kansalaisuuden kautta määrittyvät myös yhteiskuntapolitiikan sisällöt, sillä tulkinnat kansalaisista ja heidän tarpeistaan ohjaavat palveluiden ja etuuksien kokonaisuutta hyvinvointivaltiossa. nonPeerReviewed

Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi millaisia ideologisia valintoja Suomen neljä suurinta puoluetta ovat tehneet eduskuntavaaliohjelmissaan suhteessa hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseihin 1991 vuodesta alkaen. Tarkastelemme erityisesti vaaliohjelmissa tuotettuja kansalaisen poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä kansalaisen ja valtion välistä oikeudellinen sidettä ja sen legitimointia. Tarkastelemme puolueiden hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista käytävän kamppailun viitekehyksessä. Kansalaisuustulkinnat ohjaavat yhteiskuntapolitiikkaa ja esimerkiksi määritelmät kansalaisten tarpeista vaikuttavat palvelurakenteeseen. Tutkimuksen aineisto koostuu Kansallinen Kokoomus r.p.:n, Perussuomalaiset r.p.:n, Suomen Keskusta r.p.:n ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.:n eduskuntavaaliohjelmista vuosilta 1991–2019. Perussuomalaiset r.p.:n osalta aineisto kattaa vaalivuodet 1999–2019. Tutkimuksen menetelmällinen lähestymistapa on kriittinen diskurssianalyysi ja sen avulla pyritään erityisesti löytämään argumentaatiota ja keinoja, joilla vaaliohjelmissa perustellaan kansalaisuustulkintoja. Kansalaisen poliittisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyen tunnistimme kaksi diskurssia: palveluiden kohteena olevan kansalaisen ja omatoimisen kansalaisen diskurssit. Kansalaisen ja valtion oikeudelliseen siteeseen ja legitimiteettiin liittyen tunnistimme kansanvallan diskurssin. Puolueiden diskurssien välillä ei ollut löydettävissä perustavanlaatuisia näkemyseroja, vaan erot liittyivät enemmänkin painotuksiin.

Poliitikkojen väitetään vaikenevan taiteesta ja kulttuurista. Suurimmalla osasta puolueista on silti tarve sanallistaa suhdettaan taiteeseen ja kulttuuriin sekä niiden edistämiseen. Tutkimusaineistoni koostuu viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana toimineen 48 puolueen 1270 poliittisesta ohjelmasta. Vuosina 1960–2019 toimivista ja vuodesta 1969 lähtien rekisteröityjen puolueiden ohjelmista yhteensä 579:stä löytyy taide- ja kulttuurikirjauksia. Tämän artikkelin tavoitteena on laadullisen ja määrällisen sisällönanalyysin kautta löytää, tunnistaa ja nimetä eri puolueita yhdistävät pitkät linjat, päämäärät ja motiivit taidetta ja kulttuuria koskevissa kirjauksissa poliittisissa ohjelmateksteissä sellaisina kuin ne ohjelmissa esiintyvät eri aikoina. peerReviewed

Tiivistelmä KILPAILU- VAI HYVINVOINTIVALTION KULTTUURIPOLITIIKKAA? Kulttuuri, nationalismi ja talous Suomen eduskuntapuolueiden ohjelmien sivistys- ja kulttuuripolitiikassa 2000-luvulla. Olli Jakonen Valtio-oppi/kulttuuripolitiikka Pro gradu -tutkielma Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Ohjaaja: tutkijatohtori Mikko Jakonen Syksy 2013 144 sivua Tutkielmani tarkoitus on selvittää, kuinka nationalismi ja siihen kytkeytyvät kansalliset sekä kansalaisuuteen liittyvät teemat ja näkökulmat ilmenevät suomalaisten eduskuntapuolueiden kulttuuri- ja sivistyspolitiikassa 2000-luvun ohjelmissa. Kulttuuripolitiikan avainkäsitteisiin kuuluvan nationalismin ilmenemistä ja kulttuuripolitiikkaa ei ole laajasti tutkittu viime aikojen puolueohjelmissa. Tutkielmassa keskeisenä nationalismiin liittyvänä käsitteenä ja teoreettisena taustana on uusliberaali kilpailuvaltio, jolla kuvataan kansallisvaltion ja globaalin talouden suhdetta. Erityisesti tarkoituksena on tarkastella, millaista puolueiden politiikkapuhuntojen nationalismi on. Samalla tutkielmassa selvitetään, millaista poliittista kamppailua puolueiden välille muodostuu ja mikä on eri puolueiden suhde hyvinvointivaltio – kilpailuvaltio -paradigmaan kulttuuri- ja sivistyspolitiikan alalla. Tutkielmassa selvitetään myös puolueiden kulttuuripolitiikan käsitteistöä, käsitteiden välisiä suhteita ja kulttuurin määrittelyä. Tutkielman näkökulma kulttuuriin, nationalismiin ja puolueisiin pohjautuu Antonio Gramscin valtioteoriaan ja ajatuksiin poliittisista puolueista valtion hegemoniakoneistoina. Keskeisenä teoreettisena taustana työssä ovat lisäksi Pauli Kettusen nationalismitutkimus sekä Anu Kantolan ja Risto Heiskalan kilpailuvaltiotutkimukset. Tutkielman analyysimenetelmänä on käytetty puolueohjelmien teemoittelua ja diskurssianalyysia kilpailuvaltion sanastojen avulla. Kyse on kilpailuvaltion avainsanojen ja toisaalta kilpailuvaltion vastakäsitteiden esiintymisestä ja käytöstä politiikassa. Aineiston muodostavat eduskuntapuolueiden erilaiset 2000-luvulla julkaistut ohjelmat. Tutkielman tulokset osoittavat, että nationalismi kiinnittyy 2000-luvulla puolueiden kulttuuripolitiikkaan sekä kilpailuvaltiollisesti että perinteisesti. Puolueiden kulttuuripuhunta on vahvasti sidoksissa sivistyksen käsitteeseen ja kansalliseen sivistysperinteeseen. Nationalismin käyttö ja hyvinvointivaltio- ja kilpailuvaltioparadigma luovat kuitenkin eroja puolueiden välille.

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, kuinka Labour-puolueen käyttämä taloudellinen retoriikka ja käsitteet olivat muuttuneet parlamenttivaaliohjelmissa ajanjaksona 1979–1997. Ajanjakso on kattava kuvaus Labourin poliittisesta ja rakenteellisesta muutoksesta. Toisen maailmansodan jälkeisessä Britanniassa vallitsi jatkuva talouskasvun aikakausi, jota kutsutaan tutkimuksessa ”hyvinvointikonsensukseksi”. Vuoden 1973 öljykriisistä käynnistyi ajanjakso, jota kuvasi korkea työttömyys ja inflaatio. Britannian uusoikeisto haastoi ”hyvinvointikonsensuksen” 1970-luvun lopulla. Tutkimuksen näkökulma on muotoiltu Philip Cernyn esittämän teesin pohjalta: talouspoliittista ja yhteiskunnallista muutosta karakterisoi nopea siirtyminen ”keynesiläisestä hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioksi”. Tarkastelun kohteena oli miten Labour hylkäsi keynesiläisen hyvinvointivaltion idean, kielen ja käsitteet ja muutti talouspoliittisia lähtökohtiaan. Analyysi perustuu puolueohjelmatutkimukseen ja käsiteanalyysiin. Tutkimuksen aineiston muodostivat Labourpuolueen parlamenttivaaliohjelmat vuosilta 1979, 1983, 1987, 1992 ja 1997. Poliittisen kielen luennalla nostetaan esiin vaaliohjelmien talouspoliittisen kielen muutoksen kannalta oleelliset osat. Analyysi jakautuu kilpailuvaltion taloudellisten peruskäsitteiden sekä välttämättömyyden kielen analyysiin. Kilpailuvaltion käsitteitä ovat muutos, jousto, kilpailukyky, osaaminen, innovaatio ja teknologia. Analysoitavia peruskäsitteitä ovat talous, hyvinvointi ja yhteiskunta. Tutkimustulokseni esitän, että Labourin vaaliohjelmien 1979 ja 1983 käsitteet nousevat ”keynesiläisestä hyvinvointivaltiokielestä ja vuosien 1987 ja 1992 ohjelmien talouspoliittinen kieli oli murrosvaiheessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että New Labouriksi julistautunut puolueen vuoden 1997 vaaliohjelman käsitteet tulevat monetaristisesta talousteoriasta ja kilpailuvaltion kielestä. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että Labour on kokenut vuosien 1979 ja 1997 välisenä aikana käsitteellisen muodonmuutoksen.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Yksityistämistä tai ulkoistamista on toisinaan käytetty synonyymeinä samasta ilmiöstä puhuttaessa. Perusterveydenhoito on kansalaisille ensimmäisen tason yleisesti tarjottu kokonaisvaltainen terveydenhuollollinen palvelu, joka on lakisääteisesti kuntien järjestämisvastuulla. Hallituksen ajatukset ilmenevät hallitusohjelmassa. Tutkielmassa ulkoistamista tarkastellaan haasteena, mahdollisuutena vai uhkana. Ulkoistamista tutkitaan terveydenhuollon asiantuntijoiden, suurten puolueiden ohjelmien ja 1990-luvun hallitusohjelmien sekä suuren yleisön käsitysten valossa. Tutkimuksessa pyritään näkemään ulkoistaminen lähtökohdiltaan osaksi aatteellisena sekä osaksi taloudellisena ja käytännön toimintona. Ulkoistaminen voi koskea kokonaisia toimialoja tai organisaation ydinliiketoiminnan ulkopuolella olevia toimialueita. Hallitusten johtavien puolueiden ohjelmat on käyty läpi vuodesta 1920 alkaen käyttäen Tampereen Yliopiston ylläpitämää POHTIVA tietokantaa. Ulkoistamisesta haettuja puoluepoliittisia kannanottoja perusterveydenhuollon yksityistämisestä tai ulkoistamisesta ei ilmeisesti ole Suomessa aiemmin tutkittu. Talous on avainsana perusterveydenhuollon tulevissa järjestelyissä. Palvelujen tuottajina voivat olla julkinen, yksityinen tai kolmas sektori ja näiden erilaiset yhdistelmät.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksen kohteena on kristillisen sionismin esiintyminen Suomen Kristillisessä Liitossa (SKL) 1970-luvulla. Kristillinen sionismi on aate, jossa Israelin valtion tukemista perustellaan kristillisellä uskolla. Etenkin Yhdysvalloissa kristillinen sionismi on vaikuttanut maan Lähi-idän politiikkaan voimakkaasti. Sama aate esiintyy myös Suomen kristillisissä liikkeissä, mutta sen vaikutusta ei ole aiemmin tutkittu. Varsinainen tutkimuskysymykseni on kaksiosainen: esiintyikö SKL:n piirissä kristillistä sionismia, ja miten se ilmeni käytännössä? Tutkimuksen aineistona ovat puolueen arkisto, ohjelmat ja äänenkannattaja, Kristityn Vastuu -lehti, sekä valtiopäiväasiakirjat ja haastattelut. Vuonna 1958 perustettu SKL, nykyisin Suomen Kristillisdemokraatit, sai ensimmäisen paikkansa eduskunnassa vuonna 1970. SKL oli juuriltaan protestipuolue, joka nousi vastustamaan yhteiskunnassa näkemäänsä maallistumista ja moraalista rappiota. 1970-luvun loppuun mennessä se oli saanut kolme perättäistä vaalivoittoa eduskuntavaaleissa, kirjoittanut ohjelmansa ja vakiinnuttanut muutenkin asemansa suomalaisessa politiikassa. Tuona aikana puolue keskittyi ennen kaikkea sosiaalisiin kysymyksiin ja sai eniten julkisuutta vapaamman alkoholi- ja aborttilainsäädännön leppymättömänä vastustajana. Ulkopolitiikassa puolue pyrki seuraamaan vallitsevaa linjaa ja pysytteli pääsääntöisesti erossa ulkopolitiikasta. Tutkimuksessa osoitan, että SKL aktiivisesti ja tietoisesti poikkesi vallitsevasta ulkopolitiikasta yhden asian suhteen: puolustaakseen Israelin valtiota. Syy tähän oli uskonnollinen. Uskonnolliselta pohjalta nouseva Israelin puolustaminen, kristillinen sionismi, ilmestyi SKL:n ulkopoliittiseen ohjelmaan jäsenjärjestöjen aloitteesta vuonna 1974 ja vakiinnutti myöhemmin asemansa myös puolueen yleis- ja periaateohjelmassa. 1970-luvulla SKL:n vaikuttajiin kuului monia kristillisiä sionisteja, puheenjohtajaa myöten, ja puolueen äänenkannattaja otti säännöllisesti Israelin puolesta kantaa käyttäen voimakkaan uskonnollista argumentointia. Eri puolueaktiivit perustelivat Israelin tukemista eri tavoin, mutta puolueen sisällä Israelin asia ei nostanut esiin kritiikkiä eikä kaivannut edes perusteluja. Suomen Kristillinen Liitto oli ohjelmiensa, äänenkannattajansa ja useiden jäsentensä puolesta kristillissionistinen puolue. Tämä ei kuitenkaan johtanut sitä sanoista tekoihin, muutamaa lähinnä Parlamenttien välisessä liitossa (IPU) tapahtunutta poikkeusta lukuun ottamatta. Israelin asia ei loppujen lopuksi ollut kotimaan sosiaalisiin kysymyksiin keskittyneellä puolueella tärkeimmällä sijalla, eikä ulkopolitiikka pienen oppositiopuolueen päätettävissä.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmani tarkastelee kolmansien puolueiden vaikeutta etabloitua Yhdysvaltain poliittiseen järjestelmään. Näkökulmana on etenkin vaalijärjestelmän ja siihen liittyvien institutionaalisten tekijöiden vaikutus. Pohdin tutkimusongelmaani etenkin Maurice Duvergerin luoman institutionaalisen teorian valossa. Duvergerin teoria väittää, että kaksipuoluejärjestelmä ja enemmistövaalitapa yhdessä luovat sellaisen poliittisen järjestelmän, jossa muiden kuin kahden valtapuolueen on hyvin vaikea ellei jopa mahdotonta menestyä. Perustelen Duvergerin käyttöä sillä, että uudemmat tutkimuksetkin palaavat yhä hänen tuotantoonsa ja vaikka hänen teoriaansa kritisoidaan, voidaan sitä pitää kuitenkin klassisena mallina tutkittaessa puoluejärjestelmiä. Empiirinen analyysiosuus käsittelee kolmansien puolueiden puolueohjelmia. Tarkoitukseni oli lähestyä tutkimusongelmaa itse toimijoista käsin ts. kokevatko kolmannet puolueet myös itse vaalijärjestelmän epäoikeudenmukaiseksi ja kahta valtapuoluetta suosivaksi. Tähän etsin vastausta tutkimalla niitä muutosvaatimuksia vaalijärjestelmää kohtaan, joita puolueohjelmista oli löydettävissä. Tutkimusmetodini oli puolueohjelmien sisällönanalyysi. Jokaisella kolmannella puolueella, jonka puolueohjelmia analyysini koski, oli löydettävissä muutosvaatimuksia vaalijärjestelmää kohtaan. Suurimpana esteenä koettiin osavaltioiden erilaiset vaaleja koskevat lait ja rajoitukset. Myös kampanjarahoitus, eritoten liittovaltion jakamat avustukset, koettiin epätasa-arvoisena. Muutosvaatimuksia kohdistettiin myös itse vaalitapaan, jota osa puolueista vaati muutettavan enemmistövaalitavasta suhteelliseksi. Presidentin valitsijakokouksen lopettamista kannatti kolme puoluetta. Pyrin myös tekemään erotteluja ja yleistyksiä kolmansien puolueiden kesken käyttämällä apuna ideologisia ulottuvuuksia. Taulukoin puolueet vasemmisto-oikeisto ja konservatismi-liberalismi ulottuvuuksia apuna käyttäen ja tutkin oliko eri ideologioilla merkitystä esitettyihin muutosvaatimuksiin. Vasemmisto-oikeisto-ulottuvuus ei tuottanut suuria eroja, mutta konservatiivisuus-liberalismi jaottelu tuotti tulosta. Tällä jaottelulla sain tulokseksi sen, että liberaaliset puolueet ovat konservatiivisia puolueita halukkaampia muuttamaan varsinaista vaalitapaa. Tutkielmani tulosten perusteella voidaan sanoa, että vaalijärjestelmä on suurin este ja vaikeuttaa huomattavasti kolmansien puolueiden menstymistä vaaleissa. Tätä tukee sekä teoreettinen viitekehykseni että empiirisessä analyysiosassa tekemäni oma tutkimus kolmansien puolueiden puolueohjelmista. Näin ollen kolmannet puolueet itse kokevat vaalijärjestelmän olevan suurin syy siihen, etteivät ne ole kyenneet etabloitumaan.