Search

Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera L.) eli raakku on yksi kaikkein uhanalaisimmista akvaattisista lajeista Euroopassa. Raakku loisii osan elinkierrostaan lohikaloissa, ja tästä syystä yksityiskohtaista tietoa lajin isäntäspesifisyydestä tarvitaan lajin suojelua varten. Tässä tutkimuksessa tutkittiin kalojen sumputuskokeilla sekä laboratorioaltistuksella, onko raakku sopeutunut eri populaatioissa eri isäntäkaloihin ja onko populaatioissa sopeutumista paikalliseen isäntäpopulaatioon. Lisäksi tutkittiin vierasperäisen puronieriän (Salvelinus fontinalis Mitchill) soveltuvuutta raakkujen isännäksi. Tutkimuspopulaatioiksi valittiin Livojoen raakkupopulaatio, jonka alueella on ennen vesistörakentamista tavattu lohta (Salmo salar L.) sekä 5 puron raakkupopulaatiot, joiden isäntäkala on luultavasti aina ollut taimen (Salmo trutta L.). Tutkimuspopulaatiot sijaitsevat Iijoen vesistöalueella. Neljässä viidestä taimenpurosta taimenkannat olivat glokidium-toukkamäärillä mitattuna lohta soveltuvampia isäntiä raakulle. Yhdessä purossa merkitsevää eroa lohen ja taimenkantojen välillä ei ollut. Livojoella lohi osoittautui soveltuvammaksi isännäksi kuin mikään kokeilluista taimenkannoista. Paikallinen taimenkanta ei osoittautunut raakkupopulaatioille muita taimenkantoja paremmaksi isännäksi. Toisin kuin oletettiin, paikallinen taimen osoittautui kahdessa neljästä taimenpurosta muita taimenkantoja huonommaksi isännäksi. Tämä voi viitata siihen, että näissä puroissa isäntä onkin sopeutunut paikalliseen raakkuun eikä päinvastoin. Puronieriä ei osoittautunut soveltuvaksi isännäksi tutkituille raakkupopulaatioille. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että eri raakkupopulaatiot voivat olla sopeutuneita eri isäntäkalalajeihin, mikä tulee huomioida raakun suojelutyössä ja populaatioiden elvytyksessä. Freshwater pearl mussel (Margaritifera margaritfera L.) is one of the most endangered aquatic animals in Europe. Freshwater pearl mussel lives part of its life as a parasite on the salmonid fish, so detailed knowledge of the host specificity of this species is needed for conservation actions. The aim of this study was to investigate host specificity differences and patterns of local adaptation between freshwater pearl mussel populations. I also studied suitability of the introduced brook trout (Salvelinus fontinalis Mitchill) as a host for freshwater pearl mussel. Studied mussel populations were from river Iijoki catchment area; River Livojoki which used to inhabit Atlantic salmon (Salmo salar L.) population prior to construction of water powerplants and 5 tributaries in which the host has propably always been brown trout (Salmo trutta L.). Methods included cage experiments in the field and a laboratory exposure experiment. In 4 of the 5 small streams different trout strains were more suitable hosts for freshwater pearl mussels than salmon (measured as abundance of glochidia), while in one stream salmon did not differ from the trout strains. In river Livojoki salmon was more suitable host for mussels than any of the tested trout strains. Local trout strain was not more suitable host for mussel populations than other trout strains. In two streams local trout strain was even less suitable host than non-local strains, which may indicate local adaptation by the host rather than by the parasite. Brook trout was not suitable host for studied freshwater pearl mussel populations. The results suggest that different freshwater pearl mussel populations could be adapted to different host species. These results thus have important implications for management and conservation of the freshwater pearl mussel populations. The possibility that different freshwater pearl mussel populations are adapted to different host species should be better recognised in management and conservation plans.

Jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera L.) elämänkierron eri vaiheiden ajoitus tunnetaan heikosti, mikä vaikeuttaa mm. suojelutoimien suunnittelua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli havainnoida jokihelmisimpukan glokidium-toukkien kehittymistä ja lukumääriä kahdessa Iijoen alueen taimenpurossa. Erityisesti pyrimme saamaan tietoa siitä, milloin toukat kiinnittyvät kaloihin ja milloin ne irtoavat niistä. Lisäksi tavoitteena oli saada tietoa toukkien kasvunopeudesta loisvaiheessa. Tutkimus kohdistettiin kahteen lämpötiloiltaan erilaiseen puroon Iijoen alueella 9.6. ja 7.9. välisenä aikana. Tutkimuskalana käytettiin purotaimenta (Salmo trutta m. fario L.), joka on puroissa luonnostaan esiintyvä raakun loisvaiheen isäntäkala. Työ on osa pohjoismaista Interreg Raakku -hanketta (2011–2014). Glokidium-toukkien irtoaminen kaloista ajoittui lämpimällä purolla pääasiassa välille 9.6.–28.6. ja kylmällä purolla välille 27.6.–20.7. Uudet toukat eivät olleet tarttuneet kaloihin kylmällä purolla vielä 2.8., mutta 31.8. näytteessä niitä havaittiin ja toukat olivat keskipituudeltaan 80 µm. Lämpimällä purolla uusia toukkia ei havaittu vielä 31.8., mutta 7.9. näytteessä niitä esiintyi keskipituuden ollessa 70 µm. Toukkien pituudesta voidaan päätellä, että kylmällä purolla infektoituminen uusilla glokidium-toukilla on tapahtunut selvästi ennen elokuun loppua, koska aikaisemmat havainnot viittaavat uusien toukkien olevan kooltaan n. 70 µm. Erot toukkien kehittymisessä eri puroissa johtunevat pääasiassa veden lämpötilaerosta. Veden lämpötila oli kylmässä purossa yli 15 °C viiden vuorokauden ajan aikavälillä 29.6.–3.7. Toukkien pudottautuminen kaloista lienee alkanut kyseisenä ajanjaksona, koska aikaisemmissa tutkimuksissa toukkien on havaittu irtoavan kaloista veden lämpötilan ollessa ”pysyvästi” yli 15 °C. Tulokset tukivat tätä kynnyslämpötilan ”pysyvän” ylityksen tarpeellisuutta toukkien parveilun ajoittumiseen. Kylmän puron toukat olivat kesäkuun alussa huomattavasti pienempiä verrattuna lämpimään puroon. Seuraavana tutkimuspäivänä 27./28.6. ero oli lähes tyystin kadonnut. Lämpimällä purolla lämpötila laski 3.9.–5.9 nopeasti alle 13 °C:een, mikä on ehkä toiminut laukaisevana tekijänä uusien glokidium-toukkien parveilulle. Kylmän puron vesi oli alle 13-asteista aikavälillä 5.8.–15.8., joten siellä toukat ovat voineet tarttua kaloihin jo elokuun alkupuoliskolla. Raakun loisvaihe kesti siis kylmällä purolla ehkä 11-11,5 kk ja lämpimällä purolla n. 10,5 kk, jos infektoitumisen oletetaan tapahtuneen molemmilla puroilla myös edellisenä vuonna samoihin aikoihin.