Search

Keskusteluartikkelissa väitöskirjatutkija Anna Puhakka ja yliopistonlehtori Riikka Taavetti pohtivat Leena-Maija Rossin kirjoitusten avulla valkoisuutta, rotua ja niiden risteämisiä sukupuolen, seksuaalisuuden ja ruumiin koon kanssa. Vuoropuhelussaan he keskittyvät erityisesti tutkimukseen ja yliopistolla opettamiseen liittyviin kysymyksiin. Keskustelu on käyty sähköpostikirjeenvaihtona kevään 2022 aikana. nonPeerReviewed

Moninaisuuden ja rasismin kysymyksiä on tarkasteltu Suomessa korkeakoulutuksen kentällä niukasti. Analysoimme artikkelissa korkeakoulutuksen hakuoppaiden kuvia ja kysymme, millainen on korkeakoulujen hakuoppaiden välittämä kuva ideaaliopiskelijasta: ketkä näkyvät ja ketkä eivät näy kuvissa? Moninaisuuden osalta tarkennamme katsettamme siihen, kuinka rodullistetuiksi ja ei-rodullistetuiksi asemoituja opiskelijoita oppaiden kuvissa esitetään. Lähestymme kuvia representaation, intersektionaalisuuden sekä rasismintutkimuksen käsitteellisistä viitekehyksistä. Tutkimuksemme aineisto koostuu 12 suomenkielisen korkeakoulun hakuoppaiden kuvista. Hyödynnämme kuvien analysoinnissa sekä määrällistä että laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksemme mukaan korkeakoulujen hakuoppaiden kuvien opiskelijaideaali on valkoihoinen, nuori, hyvinvoiva, iloinen nainen, jolla ei ole fyysisiä toimintarajoituksia tai ulkoisesti näkyvää uskonnollista vakaumusta. Moninaiset erot huomioon ottavalle ja inklusiiviselle opiskelijayhteisölle oppaissa on tilaa vähän, jos laisinkaan. Esimerkiksi vammaiset tai kansalliset vähemmistöt, kuten romanit, ovat näkymättömiä. Korkeakoulutuksen tila on hakuoppaissa normatiivisen valkoinen.

Particularly since the refugee “reception crisis” in 2015, Finland has started transforming into a more diverse and multicultural society. These societal changes have also been accompanied by sociolinguistic change, as well as language ideological debates and tensions, often manifesting in explicitly racist and xenophobic bursts of upset. In this article, our focus is on social media as a space where such societal and sociolinguistic upsets are articulated and re-worked. Drawing on recent sociolinguistic and discourse analytic work on transformative and critical popular cultural practices in social media, and studies on rap and belonging, we discuss how, in a mediatized society such as Finland, social media serve as a forum for antagonism and conflict, but also as a site for ‘talking back’. As our illustrative cases, we investigate two heteroglossic social media performances by entertainers and artists of color. In our analysis, we will show how these performances highlight and contest ideological notions of the way particular language resources are considered a key to Finnishness, as well as their role in the racialization and othering of people of color.

nonPeerReviewed

Tutkimukseni käsittelee rasismin kääntämiseen n-sanan yhteydessä käytettyjä käännösstrategioita Django Unchained -elokuvan suomenkielisissä tekstityksissä sekä Netflix- että Viaplay-suoratoistopalveluille. Selvitän, mitä kaikkia strategioita kääntämiseen on käytetty sekä miten kääntäjät ovat hallinneet rasististen ilmausten kääntämiseen liittyä riskejä. Selvitän, miten eri käännösstrategiat vaikuttavat myös kääntäjien riskinhallintaan. Tutkimuksen aineistona toimii yllä mainittu Django Unchained -elokuva sekä sen kahdet suomenkieliset tekstitykset eri kääntäjiltä ja näistä poimitut n-sanat, joita esiintyi elokuvassa 113 kertaa. Luokittelin n-sanan käännösstrategiat Pedersenin luokitukseen perustuviin käännösstrategialuokkiin: suora käännös, korvaaminen, poisto ja lisäys. Molemmat kääntäjät olivat käyttäneet suoraa käännöstä eniten. Viaplayn kääntäjä kuitenkin käytti laajemmin eri käännösstrategioita, kun taas Netflixin kääntäjä suosi suora käännöstä. Netflixin kääntäjä käytti suoraa käännöstä lähes 90 prosentissa käännösratkaisuja. Molemmat kääntäjät käyttivät toisiksi eniten poistoa ja tämän jälkeen korvausta. Vähiten käytetty strategia oli lisäys, joka esiintyi vain kerran Viaplayn käännöksessä. Tutkin käännösratkaisuja Anthony Pymin esittämän uskottavuusriskin, epävarmuusriskin ja viestintäriskin kannalta. Molemmat kääntäjät olivat ilmeisesti pyrkineet hallitsemaan uskottavuusriskiä pidättäytymällä suorassa käännöksessä. Viaplayn kääntäjä kuitenkin otti viestintäriskin paremmin huomioon välttämällä n-sanan kääntämistä lähes puolissa käännösratkaisuissaan. Koska rasismin kääntämistä on Suomessa tutkittu melko vähän, on haastava päätellä, mikä käännösstrategia toimii rasismin kääntämisessä parhaiten. Näin ollen kääntäjän tulee käännöksessään käsitellä rasistisia ilmaisuja tapauskohtaisesti ja valita käytettävä strategia teoksen kontekstin sekä kohdeyleisön huomioon ottaen.

Building on Ilse van Liempt’s (2023) lecture, this commentary addresses the connection and shift between forced displacement and local emplacement by addressing what becoming part of the city means for racialized immigrants. By bringing forward the notion of racialization I hope to contribute to a growing body of literature discussing how malleable and productive the concept of race – albeit erased and relegated to the past – keeps on shaping conversations about and across Europe. Connecting migration, space and race offers a particularly rich context in which to have this discussion because, as all three elements are mutually constructive, addressing them together exposes some of the complexities and nuances of the experience of becoming part of the city for racialized immigrants. Addressing this topic calls into question my own experience as an immigrant which, as a French white woman living in Finland and working at the University, is shaped by many privileges. It is therefore important to highlight the position of power from which I talk, in part because of the extent to which whiteness permeates much of our conceptual and methodological work as researchers. However, committed we, as individuals, might be to anti-racism, it is important to recognize that we are working within the structures of academia and as such are working within a (discursive) space that has historically been organized through whiteness. Exposing the racial structures at play in Academia is a small but critical step to contest it and work towards change within the academy as well as society. nonPeerReviewed

There is a growing number of various ethnic groups in Finland. The attitudes and categorizations that host country nationals have and make regarding migrants is frequently researched. The attitudes that migrants have towards other migrants has, however, been much less researched. This paper provides an in-depth analysis that considers what factors are behind the attitudes that migrants form of other migrants and how these impact categorizations and hierarchies. The empirical research material of this study is based on 77 qualitative interviews with migrants living in Finland, carried out in 2018–2019. In the analysis, various theories of minority relations are applied. The research finds that migrants evaluate other migrants according to their perceived advantageousness and, based on these evaluations, they form hierarchies, which are to some extent ethnic. Perceived advantageousness is based on being integrated (especially in economic terms), hard-working, non-threatening, pliable, similar to Finns (or an ideal of perceived Finnishness), “white”, and not being dependent on welfare benefits. As a fear of being lumped together and then discriminated against, migrants emphasise their distinctiveness from other migrant groups in a subjugating manner. Certain characteristics tend to be ascribed to certain backgrounds and ethnicities and, thus, migrant groups become categorized according to their positions in a hierarchy. Not being advantageous is attributed to personal shortcomings and even ‘racial’ attributes. A shared commonness of the majority population is presumed and functions as the underlying assumption which guides the idea of how and what people should be like in order to fit in. peerReviewed

Rasismi, valta ja vastarinta. Toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula & Faith Mkwesha. Gaudeamus. 287 s.

publishedVersion Non

Käsittelemme katsauksessamme yhtä kaikkien aikojen menestyneintä urheilijaa, tennistähti Serena Williamsia ja hänen harjoittamaansa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä. Pohdimme hänen julkisuuskuvaansa uusliberalistisen ja postfeministisen ajan mediaurheilijana, jonka suosio kätkee sisäänsä monenlaisia toiseuttamisen käytäntöjä.

Though there has been improvement in recent years, knowledge of the Sámi in the Finnish society in general and in the educational system is low. Among the Sámi this has been recognised as an issue decades ago, but only recently have the European Commission against Racism and Intolerance and government reports also made similar conclusions. General knowledge of the Sámi, of their histories and especially their rights are simply not known. When their perspectives go misreported and misunderstood, stereotypes have fertile ground and the Sámi face hate speech, discrimination and racism. Abuse of power is also possible and Sámi rights continue to be infringed upon. Various Sámi actors have however done much to improve the situation. One of these is the Dihtosis project, which holds workshops in school and produces materials to educate the majority about the Sámi. This thesis is a collaborative study with the Dihtosis project, which employs indigenous research and collaborative ethnography to better ensure ethical production of knowledge. By interviewing teachers and having discussions with the project, I examined the societal meaning of Dihtosis. More specifically, this thesis examined the teachers’ experiences of Dihtosis and the educational system regarding teaching about the Sámi. According to teachers the system provides little support for teachers despite some improvement, and leaves them responsible in bringing up the topic. Moreover, the responsibility structure is unclear and teachers are already over-whelmed by the flood of topics and shortage of time, which hinders teachers looking into the topic themselves to know more about it and also to figure out how to talk about such a topic as a member of the majority. Simultaneously, Sámi perspectives have not been taken into consideration in the making of the curriculum. Some teachers were also concerned whether they can do so considering the attitude climate. In other words, the situation is epistemically violent to-wards the Sámi but also to some degree towards those who are sympathetic—also the proactive agency of teachers is hindered. The teachers themselves explained the lack of knowledge through the cycle of structural unawareness and power and politics. The majority Finnish regimes of truth are held onto as on the societal level the Sámi are left out of master narratives and memories and are institutionally forgotten. In this way the current power structures, colonialism, different forms of violence and racism in its many forms are maintained. Through Sámi proactive agency, for instance in the form of Dihtosis, the hierarchy of knowledge can be broken and the teachers can be provided with aids to act proactively. Dihtosis highlights self-determination of knowledge by providing the knowledge that the Sámi want to be presented and in the form they would like it presented. Moreover, they draw from Sámi education, having a strong foundation on involvement, indirect learning and Sámi values, while it also employs principles of peace education and anti-prejudice methods. Most importantly Dihtosis has answered a need and it was found practical in the school context. However, it is still limited by scope, state structures and resources, also in which wider action is called for while considering self-determination and the context of teachers. In essence, through these notions and bringing out dangerous memories, Dihtosis can be seen as efforts of everyday peace building and decolonisation. Suomenkielinen tiivistelmä: https://nuor.fi/wp-content/uploads/2022/06/finaldihtosistiivistelma.pdf Inarinsaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/is/news-article/system-lii-piattam-meiddei-valduaalmug-dihtosis-haaha-sammilijd-lohtaseijee-tietimettumvuoda-raccon/?fbclid=IwAR2BB4aSWI_ryHyfZDgYKBxUtAp00LGvwuR_2YeUndpQWLdJ9kbZFC4NKmc Koltansaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/ks/news-article/systee%ca%b9m-lij-maannam-se-va%ca%b9lddnarood-dihtosis-ha%ca%b9n%c7%a9%c7%a9os-sa%ca%b9mmlaid-koll%ca%bcjeei-teadate%ca%b9mesvuod-pu%ca%b9r%c7%a7%c7%a7ee%ca%b9jen/?fbclid=IwAR3CT2zda6-MXvj0fbbZpKMEin7zftXF2Z_WrwIV3AYqGj9mpm4xf3pUxF0 Pohjoissaamenkielinen tiedote: https://nuor.fi/ps/news-article/systema-lea-beahttan-valdoalbmogage-dihtosis-proseakta-sapmelaccaide-laktaseaddji-diehtemeahttunvuoda-burgin/?fbclid=IwAR1DmnZJxVZYZSOSfYp2pSk9SyD7AokVWIr1cUbJC2vDRVZNL1HWXsELrvs

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan tämän vuoden helmikuun 24. päivä. Tällöin ensimmäisistä maan sisäisesti kodeistaan paenneista ja maan rajojen ulkopuolelle pakoon lähteneistä ihmisistä muodostunut pakkomuuttoliike on kasvanut kaikkineen nyt yli kuuteen miljoonaan Ukrainan rajan ylittäneeseen pakolaiseen (UNHCR, tilanne 23.5.2022). Tämän teemanumeron taustalla on halumme ymmärtää paremmin Ukrainan sodan aiheuttamaa pakolaisuutta sekä toisaalta tarkastella sitä aikaisemman aiheeseen liittyvän tutkimustiedon pohjalta. Tavoitteenamme oli koota yhteen maahanmuuton ja pakolaisuuden tematiikkaan erikoistuneilta tutkijoilta erilaisia näkökulmia liittyen Ukrainan sotaan ja sen synnyttämään pakolaisuuteen. Pohjustaaksemme seitsemää eri näkökulmatekstiä, pohdimme ensin lyhyesti Ukrainan sodan synnyttämiä reaktioita sekä rajojen politiikkaa. Russia invaded Ukraine on February 24th. As a result of this conflict, the number of refugees crossing the borders of Ukraine has now grown to more than six million (situation on 23.5.2022, UNHCR). Our editorial team began putting together this thematic issue on the war in Ukraine and forced migration shortly after the invasion. With this issue, we seek on the one hand to better understand the forced migration movements caused by the war in Ukraine and, on the other hand, to look at these movements in light of previous research on the theme. Our goal is to bring together varied perspectives from different scholars specialising in migration and forced migration. Before publishing seven texts, three in English and four in Finnish, in this introduction we will briefly consider the reactions to the war in Ukraine and the politics of borders. nonPeerReviewed

Tämä tutkielma tarkastelee Suomen itsenäistymisen jälkeisiä mielipiteitä, asenteita ja toimenpiteitä, jotka kohdistuivat niin kutsuttuun venäläiseksi miellettyyn kaupunkitilaan 1920-luvun Hämeenlinnassa. Keskiössä ovat sekä koettu kaupunkitila suomalaisten asukkaiden näkökulmasta että sen konkreettiset muutokset, eli kaupunkitilan derussifikaatio. Venäläiseksi mielletty kaupunkitila on käsite, joka on muodostettu kokijoiden mielikuvista tiettyjen paikkojen ja tilojen venäläisyydestä rakennuksista sekä alueista, joiden tiedetään historiantutkimuksen perusteella olleen venäläisten käyttämiä ja rakentamia. Tutkielman keskeisin lähdeaineisto pitää sisällään tutkimusajankohtana ilmestyneiden hämeenlinnalaisten sanomalehtien julkaisuja, joista olen tutkinut niissä ilmennyttä keskustelua sekä uutisointia. Lisäksi olen tutustunut vuosien 1918–1930 kaupunginvaltuuston pöytäkirjojen pohjalta koottuihin kunnalliskertomuksiin. Näiden lisäksi lähteet ja käsitteenmäärittelyssä käytetty aineisto pitävät sisällään karttoja, valokuvia, rakennushistoriaselvityksiä sekä aiempaa tutkimuskirjallisuutta koskien Hämeenlinnaa ja venäläisten sinne rakentamia rakennuksia. Pro gradu -työ yhdistelee kaupunki-, kokemus- ja taidehistoriaa sekä ottaa kantaa aiemmin tutkimattomaan Hämeenlinnan kaupunkikuvaan maailmansotien välisenä aikana. Keskeisiä näkökulmia ovat suomalaisen nationalismin ja venäläisvihan vaikutukset kaupunkitilaan, mitkä liittävät tutkimuksen osaksi myös identiteetti- ja vähemmistöhistoriaa. Hämeenlinna on venäläisen kaupunkitilan tutkimuksen kannalta merkittävä kaupunki, sillä siellä sijaitsi sen suhteellisen pienestä koosta huolimatta merkittävä venäläinen varuskunta ja venäläisten yhteisö 1900-luvun alussa. Tämän yhteisön toimesta ja tarpeita varten rakennettiin uusia rakennuksia ja kaupunkitilaan syntyi erilaisia merkkejä sen venäläisistä asukkaista. Suomalaisten suhde venäläisiin ja Venäjään muuttuivat autonomian ajan loppupuolelle sijoittuneiden venäläistämiskausien aikana. Venäläinen panslaavinen nationalismi sekä venäläistäminen tähtäsivät reuna-alueiden tiiviimpään integraatioon emämaan kanssa, mikä herätti vastarintaa Suomen kaltaisissa jo kansallisesti heränneissä maissa. Itsenäistyneessä Suomessa nousi pinnalle näiden sortovuosien herättelemää venäläisvastaisuutta ja -vihaa, mikä ilmeni esimerkiksi kielenkäytössä ja politiikassa. Venäläisiin kohdistunutta vihamielisyyttä oli havaittavissa myös Hämeenlinnassa, jossa asenteet ilmenivät esimerkiksi niin lehdistön aiheissa ja kielenkäytössä kuin valtuustonkin kannanotoissa. Venäläisviha oli koko Suomessa yleisempää oikeistopiireissä, ja tämä näkyi myös Hämeenlinnassa, jonka valtuusto oli oikeistovaltainen koko 1920-luvun. Tämä ilmapiiri vaikutti kaupunkitilaan, jonka venäläisistä paikoista, tiloista ja muista venäläisyyden ilmenemistä käytiin kriittistä ja jopa rasistista keskustelua. Arvostelua kohtasivat etenkin venäläisten rakentamat kasarmirakennukset sekä ortodoksiset pyhäköt. Ennakkoluulot ja asenteet venäläisiä kohtaan vaikuttivat näiden tilojen kokemiseen, minkä seuraukset ilmenivät puolestaan siinä, miten tiloja käytettiin, muokattiin tai jopa hävitettiin. Tutkielma osoittaa, että hämeenlinnalaisen kaupunkitilan derussifikaatio keskittyi erityisesti paikkoihin, joilla nähtiin olleen yhteyksiä Venäjän hallintoon tai venäläisiin sotilaisiin. Kasarmien kohdalla niistä käytyä diskurssia ja historiankertomusta muokattiin sopimaan paremmin tarinaan suomalaisesta armeijasta, josta tuli kasarmien uusi käyttäjä. Tähän vaikutti myös heikko taloudellinen tilanne, jossa rakennusten haaskaaminen ei olisi ollut järkevää. Muita venäläisten ja ortodoksien käyttämiä rakennuksia puolestaan takavarikoitiin ja Hämeenlinnan ortodoksinen sotilaskirkko jopa purettiin ja muutettiin kirjastoksi. Lisäksi venäläisyyttä ja sen kieltä häivytettiin katutilasta eli tätä tilaa suomalaistettiin. Tutkielma ottaa ensi kertaa kantaa yksittäisiä rakennuksia tai rakennustyyppejä laajemmin venäläiseksi miellettyjen paikkojen ja monumenttien derussifikaatioon suomalaisessa kaupungissa sotien välisenä aikana.

nonPeerReviewed

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylvään käyttämä ilmaus turvapaikanhakijoista ”loisivina elintasosurffareina” on lyhyessä ajassa vakiintunut osaksi poliittista retoriikkaa Suomessa. Se edustaa suomalaisen maahanmuuttopuheen retorista jatkumoa, jossa maahanmuuttajia kuvataan halventavilla ja rasistisilla kielikuvilla. Sitä voi tulkita myös merkkinä keskustaoikeistolaisen blokin vahvistumisesta ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja. nonPeerReviewed

Social media has been adopted by radical right populists and alt-right demagogues as a platform for circulating misogynous and racist hate speech and affectively mobilising supporters. This chapter examines hate speech as a form of gendered and racist violence, focusing on social media posts by two influential right-wing populist politicians: Jussi Halla-aho, the leader of the Finns Party, and Donald Trump, the president of the United States. It demonstrates how these politicians intertwine misogyny and racism in blog posts and tweets that target women in particular. Their affective online communication is interpreted as a new form of violence. This digitally mediated violence, although a relatively new phenomenon, is an integral part of the chain of violence that links interpersonal violence, violent societal structures and ideological and political violence. Discursive expressions of hatred are spread through social media and shape our understanding of reality. They are not only violent themselves but also pave the way for an ideological readiness to use other types of violence. peerReviewed

Keskustelu rasismista on ollut vähäistä suomalaisissa yliopistoissa, puhutaanpa rasismin tutkimukseen ja opetukseen kohdennetuista resursseista, rasismiteemojen sisällyttämisestä eri oppiaineiden tutkintovaatimuksiin tai antirasistisesta liikehdinnästä kampuksilla. Nyt yliopistoilta vaaditaan uudenlaista suhtautumista rasismin kysymyksiin.

Rasismia koskevaa yhteiskunnallista keskustelua näyttää leimaavan eräänlainen käsitenihilismi: rasismin käsitteen ajatellaan olevan epäselvyydessään niin altis erilaisille tulkinnoille, ettei yksiselitteistä määritelmää ole lainkaan löydettävissä. Myös tutkijat ja rasismin vastaista työtä tekevät tahot näyttävät alistuneen tähän oletukseen. Aiheen taustoittamisen ja sen potentiaalisesti haitallisten yhteiskunnallisten seurausten toteamisen jälkeen esitän filosofisesti perustellun lähestymistavan rasismin käsitteeseen. Ehdotan, että Yhdistyneiden kansakuntien Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus sisältää normatiivisen rasismin määritelmän, johon meidän tulee (prima facie) mukauttaa rasismin käsitteen käyttömme sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että tutkimuksessa. Totean, että tuon yleissopimuksen määritelmän voidaan – sen näennäisestä polveilevuudesta huolimatta – ymmärtää tuottavan tarkan ja käyttökelpoisen määritelmän rasismin käsitteelle. Esitän, että meidän on tällöin kuitenkin hylättävä klassinen näkemys käsitteistä ja niiden määritelmistä, ja pidettävä rasismin käsitettä niin kutsuttuna ryväskäsitteenä.

Suomalaiset ovat tutkitusti kiinnostuneita historiasta ja etsivät tietoa menneisyyden tapahtumista internetistä. Erityisesti netissä olevan materiaalin suhteen on vaarana, että lukijan on vaikea erottaa, mikä tieto perustuu tutkimukseen ja mikä on sepitettyä historiaa eli pseudohistoriaa. Pseudohistorian määritteleminen ei ole yksinkertaista, mutta karkeasti ottaen kyseessä on menneisyyden tapahtumien esittäminen tarkoitushakuisesti ja ilman historian tutkimuksen alalla vakiintuneita menetelmiä. Artikkelissa keskitymme tutkimaan pseudohistoriallisia kirjoituksia Suomen muinaisuudesta ja oletetuista kuninkaista. Olemme valinneet lähteiksi viisi aiheesta kirjoitettua blogikirjoitusta, kolme Jukka Niemisen aiheesta kirjoittamaa kirjaa ja nettikeskusteluita, joissa viitataan näihin kirjoituksiin. Blogikirjoitusten valintaperusteena on ollut löytää suosittuja blogeja, joita ylläpitävät ilman akateemisen historiantutkimuksen taustaa kirjoittavat kirjoittajat. Lähteiden lähiluvun kautta tutkimme artikkelissa, miten saagakirjallisuutta hyödynnetään pseudohistoriassa perustelemaan väitteitä Suomen muinaisuudesta ja muinaisista kuninkaista. Kirjoitusten vaikuttavuuden kannalta on kiinnostavaa seurata, miten niihin viitataan nettikeskusteluissa. Lopuksi pohdimme, miten historiantutkijoiden tulisi reagoida pseudohistorialliseen kirjoitteluun. Tuloksemme on, että blogikirjoituksia ja Jukka Niemisen kirjoja lainataan nettikeskusteluissa tukemaan väitteitä siitä, että Suomen historiasta ei ole kerrottu kaikkea totuudenmukaisesti ja että kyseessä on esimerkiksi svekomaanisten tutkijoiden salaliitto. On mahdollista, että pseudohistoriallisen muinaisuuden sepittely kiinnostaa äärioikeistolaisia ryhmiä, koska osa aihepiirin keskustelufoorumeista on nykyisessä ilmapiirissä selkeän äärioikeistolaisia. Näiden pseudohistoriallisten tekstien ja keskusteluiden luonne herättää pohtimaan, miten historiantutkijoiden tulisi reagoida pseudohistorialliseen kirjoitteluun. Yksi ratkaisu olisi saattaa tutkimustuloksia paremmin suuren yleisön tietoon.

Kirja-arvostelu teoksesta Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni (Jag ringer mina bröder). Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2020. 127 s. nonPeerReviewed

Syrjinnänvastaiset protestit ovat nostaneet rasismin historian huomion keskipisteeksi eri puolilla maailmaa. Patsaiden ja muiden kulttuuristen symboleiden sijaan mielenosoituksen perimmäisenä kohteena on laajalle levinnyt rakenteellinen rasismi, joka on keskeinen osa myös suomalaista yhteiskuntaa. nonPeerReviewed

Tämä maisterintutkielma käsittelee suomalaisten uusoikeistolaisten mediatekstien uudelleenkontekstualisointia Jaakko Yli-Juonikkaan vuonna 2017 julkaistussa romaanissa Jatkosota-extra. Tutkimus käsittelee tapoja, joilla romaani tuottaa satiiria uusoikeistolaisesta retoriikasta ja maailmankuvasta. Tutkimus tukeutuu populismin osalta erityisesti Ernesto Laclaun ja Benjamin Moffitin teorioihin, jotka ymmärtävät populismin olevan tyyli tai tapa artikuloida poliittisia kamppailuja, sen sijaan että se kantaisi mukanaan varsinaista ideologista sisältöä. Tutkielman näkökulma rajautuu erityisesti romaanin kollaasimaisiin ja multimodaalisiin piirteisiin. Tutkimus osoittaa, miten Jatkosota-extra haltuunottaa uusoikeistolaisia media-aineistoja ja hajottaa näille aineistoille ominaisia mielikuvia, merkityksiä ja narratiiveja. Romaanissa erilaiset Suomen kansaan liitetyt merkitykset hajoavat ja asettuvat kyseenalaisiksi. Tutkielma myös osoittaa miten uusoikeistolaisuuden sisällä jaetut diskurssit, narratiivit ja mielikuvat ohjaavat käyttäjien tulkintoja ympäröivästä maailmasta.

This article addresses the digital culture of Islamophobic bloggers, focusing on the online circulation of a forensic photograph of a Swedish woman who was assaulted. The analysis shows how through appropriating this image, the bloggers created a unifying, imagined whiteness in the transnational Islamophobic network. The empirical analysis clarifies how this one image migrated and transformed in the blogosphere and legitimated the recurrent discursive trope of “Muslim rape.” This image became a subcultural “memory freeze frame” crystallizing the contemporary Islamophobic ideologies articulated in connection to race, ethnicity, nation, gender, and sexuality. The viral circulation of this image constructed a cultural, gendered, and racial Swedish whiteness, imagined to have become victimized by both Islam and liberal feminism, and therefore requiring global protection.

nonPeerReviewed

Understandings of racism are produced and circulated in contemporary networked media forms, contributing new opportunities to both extend and challenge racializing discourses, images and frameworks. This study investigated how the concept of racism is used in Finnish public debate by employing a computational text analysis technique to derive topics related to racism from a large corpus of news media content and online discussion forum comments. Our findings show that discourses about racism are different in legacy media and online platform regarding both their prominence and framings. While social media produce various discourses of ‘reverse racism’, news media connects racism to historical and international contexts. We conclude that what racism is understood to be is not only an intensely political process but also one shaped by the type of media platform, specificities of Finnish language and national ideological battles.

Tutkielmani aihe on kulttuurinen identiteetti Riikka Pulkkisen romaanissa Vieras. Tutkimuskysymyksenä on, minkälaisilla kaunokirjallisilla keinoilla teoksessa esitetään kulttuurista identiteettiä sekä minkälaisia merkityksiä tämä muodostaa teoksen teeman kannalta. Kulttuurinen identiteetti on tutkielmani avainkäsite. Lähestyn aihetta transkulttuurisuuden näkökulmasta, mikä viittaa kulttuuristen identiteettien kohtaamistilaan. Lähestyn transkulttuurisuutta Homi K. Bhabhan käsitteillä. Bhabhan mukaan kulttuurinen identiteetti on jatkuvassa liikkeessä ja hybridisyyden prosessissa. Kulttuurinen identiteetti ja transkulttuurisuus ovat jatkuvasti globalisoituvan maailman näkökulmasta ajankohtaisia aiheita. Kirjallisuus ja kirjallisuudentutkimus voivat tuoda aiheeseen monialaista näkökulmaa, joka ei ilman niitä tulisi esiin. Nostalgiantutkimus on esimerkki tällaisesta näkökulmasta ja käsittelen tutkielmassani sen kautta tavoitettavia kulttuurisen identiteetin ulottuvuuksia. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu nostalgiantutkimuksen osalta ennen kaikkea Svetlana Boymin kaksitasoiseen nostalgiateoriaan, jossa nostalgia jakautuu restoratiiviseen ja reflektiiviseen ulottuvuuteen. Nostalgialla on tärkeä tehtävä kulttuurisen identiteetin hybridisyyden prosessin kannalta, sillä muisti on osa tätä prosessia ja sitä, miten yksilö hahmottaa henkilökohtaista ja yhteisöllistä historiaansa. Väitän, että tutkielmani myötä tulee ilmi, miten transkulttuurisuudella on Vieraassa useita kerroksia. Nämä kerrokset ulottuvat henkilöhahmojen kokemukseen itsestään ja kulttuuristaan. Esitän, että niitä kuvataan osittain tiedostaen mutta myös tiedostamatta yhteisön arvoihin ja traditioihin nojaten. Tutkielmani sijoittuu myös feministisen kirjallisuudentutkimuksen viitekehykseen, sillä tarkastelen sukupuolen vaikutusta kulttuurisen identiteetin kokemukseen ja kuvaukseen. Sukupuolentutkimusta lähestyn Judith Butlerin feministisen teorian ja vartalon julkisen ulottuvuuden kautta. Kulttuurista ja seksuaalista identiteettiä analysoin Satu Gröndahlin esittämän performatiivisen identifikaatioprosessin kautta. Tarkastelen tutkielmassani rasismia ja kulttuurista omimista osana kulttuurisen identiteetin kuvausta. Tässä käytän intersektionaalista analyysia, joka Gröndahlin määritelmän mukaan tarkoittaa kulttuuristen ja yhteiskunnallisten diskursiivisten vallan kategorioiden limittymisen, rakentamisen ja ylläpitämisen tarkastelua. Tutkin, millaisessa vuorovaikutuksessa yhteiskunnalliset valtarakenteet ja ennakkoluulot ovat teoksessa keskeisen osan saavan vierauden tunteen kanssa. Kristillinen kirkkoinstituutio nousee tutkielmassani merkittävään asemaan valtaa ylläpitävänä rakenteena. Erittelen ja analysoin teoksessa esiintyviä symboleja ja motiiveja sekä niiden muodostamaa merkitystasoa. Käytän symbolien ja motiivien määrittelyssä Yrjö Hosiaisluoman jaottelua, jonka perusteella käsitän symbolit uusien abstraktien merkitysten rakentajiksi. Motiivit taas ovat toistuvia elementtejä, jotka rakentavat teoksen tematiikkaa. Tulkitsen Vieraassa matkat ja peilit motiiveiksi, jotka rakentavat ja tukevat teoksen minuuden uudelleen rakentamisen teemaa. Symboleiksi lajittelen tanssin, uskontokuvaston ja New Yorkin. New York on teoksessa utopistisia piirteitä saavuttava kaupunki, joka esittäytyy kulttuurisena kontaktivyöhykkeenä. Utopian määritelmässä käytän idealisoivaa ja romantisoivaa käsitystä, missä korostuu arkisesta irrottautuminen ja kaipaus.

Tarkastelen tutkielmassani rodun merkitystä intersektionaalisessa aktivismissa ja tutkimuksessa. Intersektionaalinen lähestymistapa korostaa rodun huomioon ottamisen tärkeyttä, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja valtarakenteiden tarkastelua, ja akatemiassa sitä on poliittisuutensa takia karsastettu ja yritetty hiljentää. Avaan hiljentämistä tutkimalla, miksi rodun ja feminismin suhde on historiallisesti hankala. Tarkastelen intersektionaalisuuden radikaaliuden vaimentamista nykytutkimuksessa käymällä läpi intersektionaalisuuden käyttöalasta ja rotuanalyysien asemasta käytäviä kamppailuja. Lisäksi tutkin rodun merkitystä suomalaisessa intersektionaalisessa feminismissä. Graduni on teoreettis-keskusteleva ja argumentoiva. Tutkin kirjallisuudessa intersektionaalisuudesta esitettyjä käsityksiä, vertailen niitä toisiinsa ja pyrin esittämään perusteluja tietynlaisen käsitystavan puolesta. Tämän lisäksi perehdyn intersektionaaliseen aktivismiin sekä sen tarpeeseen ja mahdollisuuksiin suomalaisessa kontekstissa esimerkkinäni Ruskeat Tytöt, joka on ensimmäinen suomalainen ruskeilta ihmisiltä ruskeille ihmisille –media. Mustaan feminismiin pohjautuva intersektionaalinen aktivismi ja tutkimus on arvostellut rodun huomiotta jättävää feminismiä ja pyrkinyt tekemään näkyväksi sorron järjestelmien yhteenkietoutuvuuden. 1980-luvulta lähtien intersektionaalinen teoria on raivannut tietään sisälle yliopistoihin, mutta akatemiassa on alusta asti pyritty kontrolloimaan intersektionaalisuutta tutkimusta valkoistamalla. Valkoistaminen toimii vähättelemällä rotuanalyysien tärkeyttä ja intersektionaalisuuden juuria mustien ja muiden ei-valkoisten naisten aktivismissa ja teoretisoinnissa, mikä on mahdollistanut intersektionaalisuuden epämukavuutta aiheuttavien poliittisten pyrkimysten syrjäyttämisen ja paremmin akatemian normeihin sopivan intersektionaalisen tutkimuksen tekemisen. Intersektionaalisen feminismin kautta Suomessakin rotu ja rasismi ovat vihdoin nousseet julkiseen keskusteluun. Suomalaisuuden representaatiot ovat olleet varsin homogeenisiä ja valkoisia, mutta kuvasto muuttuu pikkuhiljaa esimerkiksi Ruskeiden Tyttöjen uraauurtavan työn tuloksena. Intersektionaalinen lähestymistapa on mahdollistanut tarkemman sortojärjestelmien analyysin sekä aktivismin että tutkimuksen parissa, ja osoittanut tarpeen monenlaiset paikantumiset huomioon ottavalle näkökulmalle.

Tutkielmassa tarkasteltiin maahanmuuttajataustaisten nuorten paikalliselle ja ylirajaiselle kuulumiselle antamia merkityksiä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaista paikallinen ja transnationaali kuuluminen ja kuulumattomuus on maahanmuuttajanuorten arjessa, ja mitä merkityksiä he sille antavat. Teoreettinen viitekehys rakentui arjen sosiologian, kuulumisen ja transnationaalisuuden teorioille, ja näkökulmina painotettiin erityisesti emotionaalista ja poliittista kuulumista, kuulumisen politiikkaa ja kuulumattomuutta. Kuulumisen teorian hyödyntäminen mahdollisti maahanmuuttajanuorten arjen kokemusten tarkastelun laajemmassa yhteiskunnallisen muutoksen kontekstissa. Tutkimusote rakentui suomalaisen muuttoliike- ja monikulttuurisuustutkimuksen perinteeseen, jossa painotetaan maahanmuuttajien oman kokemuksen ja äänen kuuluville tuomista, ymmärrystä kulttuurisesta moninaisuudesta ja rodullistamisen prosesseista. Aineisto koostui kuudesta löyhästi strukturoidusta teemahaastattelusta, jotka tehtiin 19–27 -vuotiaiden pakolaistaustaisten nuorten kanssa. Aineiston analyysissä yhdisteltiin kategoria- ja diskurssianalyysia. Analyysiprosessi paljasti nuorten kerronnassa kolme olennaista kuulumisen merkitystä: emotionaalisen kuulumisen, poliittisen kuulumisen ja kuulumattomuuden. Emotionaalinen kuuluminen liittyi lähtömaahan ja Suomeen liitettyihin tunnemerkityksiin ja kulttuuriseen kuulumiseen, ja se oli vahvassa vuoropuhelussa nuorten paikallisen ja transnationaalin arjen kanssa. Poliittisen kuulumisen rakentamisessa korostuivat nuorten paikalliset ja ylirajaiset lähiyhteisöt, kuten perhe ja vertaisyhteisöt, sekä kansalaisoikeuksiin ja -velvollisuuksiin perustuva tilan vaatiminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuulumattomuus ilmeni maahanmuuttajanuorten elämässä valtaväestön yhteisöjen ulossulkemisina, kuten kiusaamisena ja arjen rasismina sekä laajempina yhteiskunnallisina ja globaaleina eriarvoisuuksina. Tutkielma osoitti, että maahanmuuttajanuorten kuuluminen jakautuu monitasoisesti ja ylirajaisesti emotionaalisen ja poliittisen kuulumisen ja kuulumattomuuden teemoihin, jonka vuoksi nuorten erilaisia kuulumisen tapoja tulisi tukea samanaikaisesti ja monitasoisesti. Erilaiset kuulumisen tasot ovat myös vuoropuhelussa keskenään, ja yhden kuulumisen tason tukeminen tukee myös muun kuulumisen rakentamista. Maahanmuuttajanuorten kokemusta tulisi kuulla kotoutumis- ja maahanmuuttopolitiikkaa laadittaessa. Erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat yksintulleet ja pakolaisnuoret tulisi huomioida paremmin. Rasismia ja sen syntyä yhteiskunnallisena ilmiönä tulisi tutkia tarkemmin ja siihen pitäisi puuttua poliittisella ja toimenpiteiden tasolla.

”Euroopan pakolaiskriisin” myötä Suomeen vuoden 2015 loppupuolella saapuneiden turvapaikanhakijoiden poikkeuksellisen suuri määrä kiihdytti julkista keskustelua maahanmuutosta. Vuoden 2015 keskustelulle erityistä oli sosiaalisen median osuus turvapaikanhakijoita koskevien mielikuvien tuottamisessa ja leviämisessä. Vilkkaissa uutiskeskusteluissa huomiota kiinnitettiin erityisesti nuorten miesten isoon osuuteen turvapaikanhakijoidenhakijoiden joukossa. Keskustelua tulijoista käytiin pitkälti suomalaisuuteen peilaten. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen mieheyden rakentumista ja sosiaalisia järjestyksiä turvapaikanhakijoita koskevissa Helsingin Sanomien verkkosivujen uutiskeskusteluissa syksyltä 2015. Tutkin intersektionaalisesti erityisesti rodullistamisen ja valkoisuuden näkökulmista, millaista mieheyttä nettiuutisten kommentoijat tuottavat kirjoituksissaan. Mieheyksien rakentumista lähestyn sekä Judith Butlerin (1990) performatiivisen sukupuolikäsityksen että löyhästi hegemonisen maskuliinisuuden kehyksessä. Tarkastelen sukupuolta, rodullistettuja käsityksiä ja valkoisuutta diskursiivisesti tuotettuina. Tulosten perusteella mieheydet rakentuvat kulttuuristen hierarkioiden kautta, ja suhteessa toisiin miehiin sekä naisiin. Mieheydelle muodostuvat merkitykset vaihtelevat ja asemoituvat sosiaalisiin järjestyksiin leikatessaan rodullistamisen, valkoisuuden, kansallisuuden ja iän kanssa. Näin toiset mieheydet näyttäytyvät tavoiteltavampina ja arvokkaampina kuin toiset. Puheessa toistetaan käsityksiä, jotka asettavat mieheyden ideaaliksi rationaalisena, sankarillisena ja kunniallisena nähdyn suomalaisen miehen. Valkoisuus piiloutuu osaksi suomalaista mieheyttä, jota rakennetaan suhteessa kulttuurin ja uskonnon kautta rodullistettujen turvapaikanhakijoiden mieheyteen. Siinä missä valkoiset, suomalaiset miehet nähdään ennen kaikkea yksilöinä, turvapaikanhakijat nähdään homogeenisenä ryhmänä, jonka toimintaa tulkitaan keskustelussa ennen kaikkea kulttuurin ja uskonnon kautta. Ryhmän jäsenet ovat sukupuolittuneet nuoriksi muslimimiehiksi. Keskustelussa toistetaan rodullistavia ja stereotyyppisiä mielikuvia vaarallisista, kouluttamattomista ja hyperseksuaalisista turvapaikanhakijamiehistä. Nuoria miehiä ei nähdä haavoittuvina, joten heidän avun tarpeensa kyseenalaistetaan. Keskusteluissa uusinnetaan vastakkainasettelua suomalaisen, sivistyneen miehen ja takapajuisen toisen miehen välillä sekä käsitystä miehistä naisten, lasten ja vanhusten suojelijana. Jotkin kielteisinä nähdyt määreet korostuvat, olemuksellistuvat ja jämähtävät tiukemmin kiinni rodullistettuihin miehiin. Samat määreet näyttävät olevan helpommin irrotettavia valkoisuudesta ja ne voidaan nähdä jopa osana tilanteista sankaruutta. Esimerkiksi suomalaisten hetkellinen väkivaltaisuus ymmärretään kunniallisena isänmaan, naisten tai lasten puolustamisena, kun taas seksuaalisen väkivallan uhan nähdään olevan rodullistetun miehen pysyvä ominaisuus. Tulosten perusteella myös esimoderoiduissa verkkokeskusteluissa julkaistaan aggressiivista, rodullistavaa, rasistista ja naisvihamielistä puhetta.

This article explores connections between music and anti-racism. Based on our analyses of recent anti-racist demonstrations and musical media productions, we have constructed an ethnographic descri...

Horsti's article analyses how transformations in the media environment shaped the political success of the anti-immigration movement in Finland from 2003 to 2013. The qualitative textual analysis of blogs and mainstream media debates that relate to racism and the national populist Finns Party demonstrates how changes in the mediascape in general and in new media technology in particular have provided opportunities for the emerging anti-immigration movement. These changes facilitated the earlier development of the Finns Party but the fragmentation of online space later hindered the internal coherence of the movement and its integration into the populist party political family. In order to regain unity, the Finns Party performed the public scapegoating of individuals for racist speech, thus distancing itself from racism. Horsti shows that, rather than being isolated and marginal, the anti-immigration movement and the ‘uncivil’ public sphere overlap with traditional politics and the mainstream media. peerReviewed

Raamatun tulkinnoilla on historian saatossa perusteltu rasismia, kansanryhmien orjuuttamista ja väkivaltaa. Toisaalta Raamattu edustaa sorron vastustamista ja kaikkien ihmisten yhtäläisiä oikeuksia. Jo alkukirkon aikana kirkon katsottiin murtavan etnisten ryhmien väliset raja-aidat, mutta samalla mustan afrikkalaisen sielun tuli muuttua valkoiseksi kasteella tai viimeistään matkalla taivaaseen. Raamatulla on perusteltu afrikkalaisten apartheidia, mutta Raamattuun tukeutuivat myös orjuuden vastustajat ja mustien kansalaisoikeusliikkeen keulahahmo Martin Luther King. Raamatulla on puolustettu niin juutalaisvihaa kuin juutalaisen kansan erityisasemaakin. Suomessa erityisesti venäläisvihaa ja saamelaisiin kohdistuneita ennakkoluuloja on perusteltu Raamattuun ja kristinuskoon vedoten. Raamattu ja rasismi teoksessa TT Minna Heimola kuvaa, miten Raamattu on taipunut yhtä lailla kolonialismin ja sorron kuin ihmisoikeuksien puolustamisen työkaluksi. Kirja herättää pohtimaan Raamatun tulkintojen moninaisuutta ja tulkitsijan etiikkaa. Alunperin julkaistu 2017 (2. p.); ensimmäinen painos 2016 2. painos

Väitöskirjani tarkastelee kansallissosialistista kasvatusta, jonka kautta pohdin myös nykyisen pedagogiikan kysymyksiä ja sen problematiikkaa. Tutkimuksessani käsittelen saksalaisen kasvatusperinteen historiallista kehittymistä ja sen yhteyttä kansallissosialistisen politiikkaan ja sen kasvatukseen. Sen tarkoituksena on tarkastella kansallissosialistisen kasvatusideologian ja sen pedagogiikan sekä niihin perustuneen sosialisaation perusrakennetta ja niiden opinkappaleita kansallissosialistisen ihmisen kasvattamiseksi. Tätä teemaa olen avannut seitsemällä tutkimusartikkelilla, joiden avulla pyrin ymmärtämään pedagogiikan asemaa, tehtävää ja roolia kansallissosialistiseen yhteiskuntaan sosiaalistajana. Artikkeleissa olen käsitellyt kansallissosialistisen pedagogiikan olemusta, sen opetussuunnitelmia, ruumiinkasvatusta, opettajuutta, naiskasvatusta, apukoulupedagogiikkaa ja nuorisokasvatusta. Kaikki artikkelit ovat luettavissa myös itsenäisinä osatutkimuksina. Tutkimukseni lähdeaineisto on perustunut julkaistuihin alkuperäislähteisiin, aikalaiskirjoituksiin, tutkimuskirjallisuuteen, julkaisemattomiin opinnäytetöihin ja muuhun kirjallisuuteen. Aikalaiskirjallisuus ja alkuperäislähteet ovat syntyneet ennen vuotta 1945, vaikka jälkimmäiset on julkaistu kansallissosialistisen hallinnon luhistumisen jälkeen tehdyissä kokoomateoksissa. Sekä julkaistut alkuperäislähteet että aikalaiskirjallisuus erottuvat syntyperänsä vuoksi muusta lähdeaineistosta, jota tässä tutkimuksessa edustavat tutkimuskirjallisuus, julkaisemattomat opinnäytetyöt ja muu kirjallisuus. Väitöskirjani on luonteeltaan kasvatuksen aatehistoriallista tutkimusta, jossa tarkastelen kansallissosialistisen kasvatuksen pyrkimyksiä sosiaalistaa kansalaiset kansanyhteisön jäsenyyteen. Tutkimukseni on myös kasvatuksen kriittistä historiantutkimusta, jossa tarkastelen kansallissosialistisen ajan pedagogiikkaa oman aikamme pedagogisten ideologioiden näkökulmasta. Sen lähtökohtana on ajatus, että menneisyys voi opettaa meitä. Uskon, että kasvattaja, joka tuntee oman tieteenalansa menneisyyttä, ymmärtää paremmin sen nykyisyyttä ja kykenee vastaamaan paremmin myös kasvatuksen tulevaisuuden haasteisiin. Tutkimukseni osoittaa, että kansallissosialistinen kasvatus ammensi juurensa Saksan yhteiskuntahistorian ja siihen nivoutuneen kasvatuksen synkästä synteesistä, jonka keskeisiä ainesosia olivat olleet niin sovinismi, imperialismi ja militarismi kuin rasismi ja antisemitismi. Pedagogiikkana kansallissosialismi oli saksalaisen kasvatustradition epäpuhdasta jatkuvuutta. Se jäi hajanaiseksi ja epämääräiseksi yhdistelmäksi vanhan pedagogiikan tiettyjä ainesosia, joihin kansallissosialistit liittivät omia näkemyksiään. Sen kokoavana elementtinä oli rotubiologiaan perustunut rasistinen ja antisemistinen rotuoppi, jolla kansallissosialistit oikeuttivat valloitussodat, ihmisten alistamisen ja tuhoamisen. Ihmiselämän kansallissosialismi ymmärsi sosiaalidarwinistisena taisteluna, jossa vain rotupuhtaalla, terveellä ja voimakkaalla ihmisaineksella, hyödyllisillä ihmisillä, oli elämisen oikeus. Sen sijaan muilla ei tätä oikeutta ollut. Luonteeltaan kansallissosialistinen kasvatus oli sotasosialisaatiota, joka hylkäsi kaiken ihmisyyden ja inhimillisyyden sekä tuhosi pedagogisen vastuun täydellisesti. Se perustui jatkuvaan alaikäisenä pitämisen ideologiaan, joka tähtäsi subjektin tietoisuuden ohittamiseen ja suunnitelmalliseen väärinkäyttämiseen. Kansallissosialistisen kasvatuksen tavoitteena ei ollut sivistynyt ihminen, vaan sen kasvatuksen tuli tuottaa kilpailukykysovinismilla ja rasismilla voideltu valioyksilö, soturi, jonka tuli kyetä osoittamaan aina ylivoimaisuutensa ja paremmuutensa suhteessa toisiin ihmisiin. Tutkimukseni osoittaa, että monet oman aikamme globaaliset ja kansalliset kriisit ovat paljastaneet yhteiskuntien kyseenalaisia toimintatapoja ja hallinnan mekanismeja. Nykypedagogiikassa kasvatuksen perimmäisistä arvoista lähtevä puhe on jäänyt totalisoivan talous- ja teknologieetoksen alle. Sen moraalissa vanha soturimentaliteetti on tehnyt paluun, kun ihmisen arvo on palautunut hänen suorituksiinsa ja hyödyllisyyteensä yhteiskunnalle. Pedagogiikka on taloudellis-teknologisen euforian ohjaamana suistumassa omaan ontologiseen kriisiinsä, jonka seurauksena markkinaoikeudenmukaisuus on syrjäyttänyt tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihanteet kasvatuksen eettisinä imperatiiveina. Myöskään kasvatustieteen omalle tiedeidentiteetille nykyinen ajattelu ei lupaa hyvää, kun yhä useampi kasvatustieteen edustaja vaikuttaa pitävän itsestäänselvyytenä, että taloudellisen kasvun, tuottavuuden ja kilpailukyvyn edistäminen on niin kasvatuksen kuin ihmisen toiminnan viimekätinen päämäärä. Pedagogien tulisi historiallisten kokemusten valossa havahtua huomaamaan pedagoginen vastuunsa sellaisten yhteiskunnallisten, taloudellisten ja teknologisten valta- ja alistussuhteiden havaitsemiseksi ja paljastamiseksi, jotka ovat tässä ajassa estämässä ihmisiä tavoittelemasta tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti hyvää, humaania ja onnellista elämää. Tässä kasvattajat tarvitsevat pedagogista katsetta yhteiskuntaan ja sen toimintojen kriittistä reflektiota. Heidän tulee tuntea historiallinen, eettinen ja moraalinen velvoitteensa siitä, etteivät he hyväksy pedagogiikan kaventumista yhdeksi totuudeksi, josta kansallissosialismi oli varoittava esimerkki. Sen sijaan pedagogiikan olemukseen pitää aina kuulua moniarvoisuus, toisin ajattelemisen ja toisin toimisen mahdollisuus, koska tulevaisuudesta ei kenelläkään voi olla varmaa tietoa. Siinä menneisyyden ymmärtämisestä saattaa olla apua, sillä tietoisuus pedagogiikan historiasta voi omalta osaltaan ehkäistä kasvatusta joutumasta yhteiskunnallisen vallan ja sen hallinnan mekanismien välineellistäväksi tekniikaksi. My thesis deals with National Socialist education, through which I also examine issues and problems in modern pedagogics. I discuss the historical development of the German educational tradition, and its links with National Socialist politics and education. My aim in this is to examine the fundamental structure of National Socialist educational ideology and its pedagogics. I consider the socialization based on these phenomena, and the associated doctrines, which aimed at rearing a National Socialist human being. I have approached this theme in seven articles, in which I have sought to explicate the status, objective, and role of pedagogics in socializing young people for National Socialist society. Within the articles I discuss the nature of National Socialist pedagogics and its curricula, including physical education, didactics, female education, pedagogics for the mentally retarded, and youth education. All the articles can also be read as self-contained studies on individual aspects of the theme. The source material of my study consists of published original sources, contemporary writings, research literature, unpublished dissertations, and other literature. The contemporary literature and the original sources came into being prior to 1945; however, the latter were published in compendia drawn up after the collapse of the National Socialist administration. Because of their origin, both the published original sources and the contemporary literature differ from other source material, such as research literature, unpublished dissertations, and other literature. My thesis can be characterized as an ideological-historical study of education, within which I discuss the efforts of National Socialist education to socialize citizens as members of the national community. My thesis also comprises a critical/historical study of education, in which I examine the pedagogics of the National Socialist period from the perspective of the pedagogical ideologies of our own age. It starts from the notion that we can learn from the past. I believe that educators who are familiar with the past of their discipline can better understand its present, and will be better equipped to meet the challenges facing education in the future. My study shows that the roots of National Socialist education lay in a murky synthesis of previous German social history with forms of education that became intertwined with it. The main components in this were chauvinism, imperialism, and militarism, together with racism and anti-Semitism. In terms of pedagogics, National Socialism presented a hodgepodge of notions carried over from the previous German educational tradition. It remained an incoherent and vague combination, encompassing certain components of the old pedagogics, to which the National Socialists added their own views. Its unifying element was a racist and anti-Semitic doctrine, which was based on notions of racial biology; this was used by the National Socialists to justify wars of conquest and the subjection and destruction of human beings. National Socialism viewed human life as a Social Darwinist struggle, in which only racially pure, healthy, and strong human material – thought to form useful human beings – had the right to live. Others did not have this right. National Socialist education can be characterized as socialization for war: through it, all humanity and humaneness was rejected, and pedagogical responsibility was utterly abandoned. It was based on an ideology of keeping people permanently in a state of subjection, ignoring and systematically abusing the subject’s consciousness. The objective of National Socialist education was not to create a civilized human being; its aim was rather to produce an outstanding individual – a warrior, anointed with competitive chauvinism and racism, always capable of showing his superiority towards other people. My study indicates that many global and national crises in our own times have brought to light modes of social action and control mechanisms that are suspect. In modern pedagogics, discussions springing from the fundamental values of education have been overwhelmed by a totalitarian economic and technological ethos. In this moral world we see a return of the ancient warrior mentality, with the value of individual humans becoming reduced to their achievements and their usefulness for society. Driven by economic-technological euphoria, pedagogics is rushing towards its own ontological crisis. As a result, the justice of the marketplace has replaced ideals of equality and social justice as the ethical imperative of education. Nor does the present way of thinking foreshadow anything good for the identity of education as a discipline, given that representatives of education seem increasingly to view the advancement of economic growth, productivity, and competitiveness as self-evidently the ultimate goal of both education and human beings generally. In the light of historical experiences, I argue that pedagogues should awaken to their pedagogical responsibility to discover and unmask the economic and technological relations of power and subordination; at the present time, these prevent people from pursuing a good, humane, or happy life based on equality and justice. In this connection, educators should look at society from a pedagogical perspective and reflect critically on its functions. They should be aware that they have a historical, ethical, and moral obligation not to accept the reduction of pedagogics to a single truth – with National Socialism serving here as a cautionary example. Instead, pluralism – the possibility to think and act differently – should always be an essential element in pedagogics, since no-one can have certain knowledge of the future. Here, an understanding of the past may be useful, since an awareness of the history of pedagogics can help in preventing education from becoming a purely instrumentalizing technique, serving nothing but social power and its control mechanisms.

Emilia, Salo. 2017. Kansainvälisesti adoptoidun kohtaama arkipäivän rasismi ja sen seuraukset - mediatekstien analyysi. Kasvatustieteen kandidaatintutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. 49 sivua. Rasismi on Suomessa arkaluontoinen, mutta sitäkin merkittävämpi asia osana ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavien ihmisten elämää. Tutkimuksen tarkoituksena oli mediatekstien tarkastelemisen avulla selvittää, millaisia arkipäivän rasismin kokemuksia Suomeen kansainvälisesti adoptoidut kohtaavat. Samalla pyrkimyksenä oli tuoda esille, millaisia seurauksia näillä arkipäivän rasismin kokemuksilla on kansainvälisesti adoptoidulle. Tutkimuksen aineistona hyödynnettiin valmista aineistoa, joka muodostui 12 mediatekstistä ja yhdestä videosta. Laadullisen tutkimuksen aineiston analysoinnissa hyödynnettiin laadullisiin menetelmiin kuuluvaa teemoittelua. Tutkimuksen tulosten perusteella kansainvälisesti adoptoidut kohtaavat arjessaan monenlaisia rasismin kokemuksia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Avointen arkipäivän rasismin kokemusten, kuten väkivallan tai loukkaavien kommenttien ohella, sanattomien ilmeiden ja tekojen kohtaaminen oli yleisempää. Ilmeet, eleet ja teot ovat usein hienovaraisempia ja siten vaikeammin havaittavissa. Arkipäivän rasismin seuraukset näyttäytyivät kansainvälisesti adoptoitujen elämässä yksilöllisesti. Kokemuksilla oli kielteinen merkitys sekä psyykkiseen että sosiaalisen hyvinvointiin. Ei-valkoinen ihonväri näyttäisi olevan ominaisuus, joka altistaa kansainvälisesti adoptoidut rasismille ja suomalaisuuden kyseenalaistamiselle. Arkipäivän rasismin kokemukset aiheuttavat ristiriitaa adoptoidun käsitykseen itsestä ja luovat kansainvälisesti adoptoidulle tarpeen perustella omaa kansaan kuulumistaan ja suomalaisuuttaan. Asiasanat: kansainvälinen adoptio, rasismi, arkipäivän rasismi, rasismin seuraukset, mediateksti

Tämä pro gradu -tutkielma etsii vastausta kysymykseen suomalaisen maahanmuuttovastaisen ajattelun äärioikeistolaisuudesta. 2000-luvulla maahanmuuttovastaisuus on noussut tärkeäksi teemaksi suomalaisessa politiikassa, ja tämänkaltaisilla mielipiteillä on saavutettu poliittista menestystä. Joskus maahanmuuttovastaisuudesta puhutaan äärioikeistolaisuutena. Samalla keskustelun ilmapiiri maahanmuuttovastaisten ja maahanmuuttoon suopeammin suhtautuvien välillä on kärjistynyt. Tutkielmassani kysyn, kuinka mielekästä eduskuntaan asti päätyneen maahanmuuttovastaisen ajattelun näkeminen äärioikeistolaisena on. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu kolmen suomalaisen maahanmuuttovastaisen poliitikon internet-blogeista sekä Suomen Sisun ja Perussuomalaisten julkaisuista. Aineistoa on tutkittu temaattisesti tarkastelemalla niissä esiintyvien käsitteiden käyttöä, sekä vertaamalla tätä käsitteiden käyttöä siihen, miten eurooppalainen äärioikeistolainen ajattelu on tavallisesti käsitteitä hyödyntänyt ja ymmärtänyt. Tutkimuksen tulos vihjaa äärioikeistolaiseksi miellettävän ajattelun olevan varsin yleistä aineistossa ja ehdottaa maahanmuuttovastainen-käsitteen uudelleentarkastelua.