Search

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko yhdellä 16 minuutin kestoisella korkean intensiteetin intervalliharjoittelukerralla akuutteja vaikutuksia nuorten perusterveiden tutkittavien toiminnanohjauksen komponenttien nopeuteen ja tarkkuuteen. Tutkimus on toteutettu osana laajempaa NEEDS (Neural Effects of Exercise, Diet and Sleep) tutkimusaineistoa yhteistyössä Jyväskylän yliopiston monitieteisen aivotutkimuskeskuksen, psykologian laitoksen, liikuntabiologian tieteenalan sekä Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön kanssa. Yhteensä tutkimukseen osallistui 54 nuorta, joista tyttöjä 34 ja poikia 20. Osallistujat olivat iältään 16-19 vuotiaita ja heidät rekrytoitiin tutkimukseen Jyväskylän alueelta. Tämän kandidaatin tutkielman aineisto koostuu niiden yhdeksän tutkittavan mittaustuloksista, jotka valikoituivat NEEDS-tutkimuksen jatkomittauksiin ja suorittivat mittaukset loppuun saakka. Tutkimuksessamme keskityimme toiminnanohjauksen komponenteista erityisesti inhibitioon, jonka mittarina käytettiin Stroopin väri-sanatestiä. Korkean intensiteetin intervalliharjoittelukerta koostui kahdeksasta 30 sekunnin pituisesta korkean intensiteetin intervallista, joista jokaista seurasi 1,5 minuutin pituinen matalaintensiteettinen aerobinen polkemisjakso polkupyöräergometrilla toteutettuna. Polkupyöräergometrin korkean intensiteetin intervalliperiodien vastukseksi määriteltiin 10% tutkittavan rasvattomasta kehon massasta. Samoille tutkittaville suoritettiin sekä koe- että kontrollimittaus, ja tutkittavat suorittivat molemmilla mittauskerroilla kaksi Stroopin väri-sanatestin 480 sanan trialia. Jokaisesta trialista laskettiin erikseen oikeiden kongruenttien vastausten sekä oikeiden inkongruenttien vastausten reaktioajat ja näille laskettiin keskiarvot. Lisäksi tutkittiin HIIT-harjoittelun vaikutuksia kongruenssiefekteihin muodostamalla neljä erotusmuuttujaa vähentämällä saman mittauskerran inkongruenttien vastausten reaktioaikojen keskiarvoista kongruenttien vastausten reaktioaikojen keskiarvot. Toiminnanohjauksen prosessien tarkkuutta tutkittiin tarkastelemalla HIIT-harjoittelun vaikutuksia virheellisten vastausten määrään. Tässä tutkimuksessa tutkittavien virheellisten vastausten määrät vähenivät yksittäisen mittauskerran alku- ja loppumittauksen välissä riippumatta siitä, oliko kyseessä koe- vai kontrollimittaus. Sen sijaan HIIT-harjoittelulla ei ollut vaikutusta tutkittavien Stroopin väri-sanatestin reaktioaikoihin eikä kongruenssiefekteihin. Tämä tutkimus kuuluu Jyväskylän yliopiston profilointialaan monitieteinen aivotutkimus, jota rahoittaa Suomen Akatemia. The purpose of this study was to find out how one 16-minute high intensity interval training session affects short-term on the speed and accuracy of young participants’ components of executive functions. This study is carried out as a part of the NEEDS (Neural Effects of Exercise, Diet and Sleep) research in co-operation with Jyväskylä Centre for Interdisciplinary Brain Research, Department of Psychology, Unit of Biology of Physical Activity and the Institute of Biomedicine of University of Eastern Finland. Altogether, 54 young people participated in the study, of which 34 were girls and 20 were boys. Participants were 16 to 19 years old and recruited from the Jyväskylä area. The data of this Bachelor’s thesis consists measurement results of nine participants that completed further measurement of the study. In our study from components of executive functions, we focused especially on inhibition which was measured by Stroop’s color-word test. High intensity interval session consisted of eight 30-second high intensity intervals, each of which followed a 1.5 minute low intensity aerobic interval with bicycle ergometer. Bicycle ergometer’s resistance was defined as 10% of participants’ fat-free body mass. The same participants took part in experimental and control measurements and performed two Stroop color-word test trials in both measurements. Reaction times for correct congruent and incongruent responses were calculated separately and averaged. Moreover, the effects of high intensity interval training on participants’ congruence effects were analyzed by generating four new variables by subtracting averaged reaction times of congruent responses from averaged reaction times of incongruent responses. The accuracy of the components of executive functions was analyzed by examining the effect of high intensity interval training on the number of incorrect answers. In this study, the number of incorrect answers of Stroop color-word test were significantly lower at the final trial of a single measurement session compared to the initial trial in both, experimental and control measurements. High intensity interval training had no effect on participants’ reaction times or congruence effects. This study is part of University of Jyväskylä’s profiling field Interdisciplinary Brain Research, which is funded by Academy of Finland.

Musiikki on iso osa ihmisten kulttuuria ja elämää. Musiikin vaikutukset kognitioon on kuitenkin suurelta osin vielä selvittämättä. Musiikin aikana tapahtuvia suorituskyvyn muutoksia on selitetty vireystilan muutoksilla sekä musiikin häiriövaikutuksella. Tutkimuksessamme "Musiikin vaikutus tunne- ja tiedonkäsittelytoimintoihin" pyrimme selvittämään musiikin vaikutusta tehtävän kannalta merkityksettömän tunnepitoisen häiriöärsykkeen, uhkaärsykkeen, automaattiseen käsittelyyn sekä musiikin vaikutuksia reaktioaikoihin näkötarkkaavuustehtävässä. Tutkimukseen pyydettiin nuoria terveitä koehenkilöitä ja koehenkilöt toimivat itsensä verrokkeina. Tutkimuksessa käytetty musiikki oli jaettu uhkaavaan ja turvalliseen musiikkiin. Testinä oli tietokoneella suoritettava toiminnanohjaustoimintoja kuormittava Go/NoGo -testi. Koehenkilöt arvioivat musiikin laatua testin aikana. Tuloksissa havaitsimme nopeus-tarkkuusvaihdoksen eli neutraalin musiikin aikana koehenkilöiden reaktioajat lyhenivät, mutta virheet lisääntyivät. Musiikin ja uhkaärsykkeen välillä havaittiin interaktio reaktioajoissa. Arvioimme interaktion johtuvan musiikin vireyttä parantavasta vaikutuksesta. Tehtävän kannalta merkityksetön uhkaärsyke hidasti reaktioaikoja turvallisen musiikin ollessa päällä. Uhkaavan musiikin ollessa päällä koehenkilöt tekivät vähemmän virheitä uhkaavalla ärsykkeellä kuin neutraalilla. Tutkimuksemme lisää ymmärrystä musiikin vaikutuksista suorituskykyyn. Tarvitsemme lisää tutkimuksia selvittämään miksi musiikki ei lisännyt virheitä uhkaavalla ärsykkeellä.

Katse on tärkeä osa sosiaalista vuorovaikutusta, ja toisen ihmisen katse aiheuttaa havaitsijassa sekä tiedostamattomia että tietoisia tunnereaktioita. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli affektiivisen alustamisen koeasetelmalla ja aivojen tapahtumasidonnaisia herätevasteita mittaamalla selvittää katsesuunnan aiheuttamia implisiittisiä affektiivisia reaktioita. Affektiivisessa alustuskokeessa käytettiin alustusärsykkeinä erilaisia katsekuvia (suora katse, käännetty katse ja suljetut silmät) ja kohdeärsykkeinä positiivisia ja negatiivisia sanoja. Tutkittavien tehtävänä oli luokitella sanojen valenssi mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Alustuskokeen aikana mitattiin herätevasteita, joiden avulla voitiin selvittää, missä vaiheessa sanojen prosessointia katseärsykkeet vaikuttivat sanojen käsittelyyn. Lisäksi alustuskokeessa mitattiin reaktioaikoja ja erillisessä kokeen osassa eksplisiittisiä arvioita eri katsesuuntien valenssista ja virittävyydestä. Herätevastetuloksissa affektiivinen alustusvaikutus ilmeni N170-herätevastekomponentissa ja katseen suunta vaikutti myös LPC-vasteiden suuruuksiin. N170-vasteet olivat suurempia positiivisille sanoille ja LPC-vasteet negatiivisille sanoille suoran katseen kuin suljettujen silmien esittämisen jälkeen. Reaktioaikatulokset tukivat näitä herätevastetuloksia siten, että positiiviset sanat tunnistettiin nopeammin suoran katseen kuin suljettujen silmien esittämisen jälkeen. Yhdessä alustuskokeen herätevaste- ja reaktioaikatulokset tukivat hypoteesia siitä, että suora katse oli suljettuja silmiä affektiivisesti kongruentimpi positiivisten sanojen kanssa ja inkongruentimpi negatiivisten sanojen kanssa. Lisäksi eksplisiittiset arviot suoran katseen ja suljettujen silmien valenssista olivat hypoteesien mukaisesti päinvastaiset kuin implisiittiset reaktiot: suora katse arvioitiin vähemmän positiiviseksi kuin suljetut silmät. Affektiivisen alustuskokeen herätevaste- ja reaktioaikatulokset yhdessä osoittavat, että suora katse aiheutti implisiittisesti mitattuna positiivisemman reaktion kuin suljetut silmät. Tämä affektiivinen alustusvaikutus ilmeni jo varhaisessa vaiheessa sanojen prosessointia (N170), ja katseen suunta vaikutti sanojen käsittelyyn myös myöhäisemmässä vaiheessa sanojen prosessointia (LPC). Mahdollisesti suoran katseen sosiaalisen palkitsevuuden vuoksi toisen ihmisen kohti suunnattu katse herätti havaitsijassa automaattisesti positiivisemman reaktion kuin suljetut silmät.

Kasvonilmeet ovat yksi vauvan tärkeimpiä keinoja viestiä tarpeitaan ja saada aikuiselta tarvittava huolenpito. Oksitosiini on hormoni ja välittäjäaine, joka yhdistetään kiinteästi vanhemman sensitiivisyyteen, eli herkkyyteen havaita lapsensa tarpeet ja huolehtia niistä tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi oksitosiini on osallisena useissa muissa lisääntymiseen ja jälkeläisten hyvinvointiin liittyvissä toiminnoissa, kuten synnytyksessä ja imetyksessä. Oksitosiini liitetään erityisesti sosiaaliseen käyttäytymiseen, ja sen on havaittu olevan yhteydessä kasvonilmeiden parempaan tunnistamiseen. Erityisesti äideille negatiivisten kasvonilmeiden tehokas havaitseminen saattaa olla tärkeää, jotta he osaavat tunnistaa merkkejä hädästä ja suojella lastaan. Tutkimuksessa selvitettiin, miten nenän kautta annettu oksitosiini vaikuttaa äitien nopeuteen havaita emotionaalisia vauvojen ja aikuisten kasvonilmeitä. Vauvan kasvonilmeiden nopean havaitsemisen voidaan ajatella parantavan äidin sensitiivisyyttä, ja edistävän näin äidin kykyä huolehtia lapsestaan. Tutkimukseen osallistui 15 äitiä, joilla oli noin vuoden ikäinen lapsi. Kaikki äidit tutkittiin kaksi kertaa. Tutkimuksessa käytettiin kaksoissokkoasetelmaa, jossa äideille annettiin toisella tutkimuskerralla nenäsumutteena oksitosiinia ja toisella lumevalmistetta. Tutkimus toteutettiin Continuous flash suppression -menetelmällä (CFS), jonka avulla voidaan tutkia hyvin aikaista kasvojen prosessointia. Tehtävässä äideille esitettiin toiseen silmään emotionaalinen kasvokuva ja toiseen silmään peiteärsyke. Ensin peiteärsyke esti kasvokuvan näkemisen, mutta peiteärsykkeen kontrastia laskettiin asteittain, jolloin kasvokuvan havaitseminen helpottui vähitellen. Kun äiti pystyi havaitsemaan kasvot, hänen tuli mahdollisimman nopeasti nuolinäppäintä painamalla määritellä, kummalla puolella ruutua kasvot sijaitsevat. Nämä reaktioajat toimivat kasvojen havaitsemisen nopeuden mittarina. Hypoteesina oletettiin, että nenäsumutteena annettu oksitosiini vaikuttaa kasvonilmeiden havaitsemiseen äideillä niin, että vauvojen negatiiviset kasvonilmeet havaitaan kaikkein nopeimmin silloin, kun äiti on saanut nenäsuihkeena oksitosiinia. Tutkimuksessa ei saatu hypoteesien mukaisia tuloksia. Oksitosiinin ei havaittu vaikuttavan reaktioaikoihin missään tilanteessa. Vain ilmeen valenssin havaittiin vaikuttavan reaktioaikoihin niin, että iloiset kasvonilmeet havaittiin nopeammin kuin surulliset kasvonilmeet. Tulosten perusteella on mahdollista, että oksitosiinilla ei ole vaikutusta vielä aikaiseen havaitsemisen tason prosessointiin. Sen sijaan se saattaa vaikuttaa myöhempiin tiedonkäsittelyn vaiheisiin, kuten kasvonilmeiden tunnistamiseen. Myös äitien yksilölliset ominaisuudet ja kokemushistoria saattoivat vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. Lisäksi pieni otoskoko voi olla tuloksiin vaikuttava tekijä. Tutkimus oksitosiinin vaikutuksista kasvojen nopeaan havaitsemiseen antaa lisää tietoa siitä, mihin tiedonkäsittelyn vaiheisiin oksitosiini vaikuttaa. Lisäksi tieto oksitosiinin yhteyksistä äidin sosioemotionaaliseen prosessointiin voi auttaa varhaista vuorovaikutusta tukevien interventioiden kohdistamisessa ja toteuttamisessa.

Vastasyntyneen itkun akustiikan on arveltu heijastavan keskus- ja ääreishermoston kehitystasoa. Aiemmissa tutkimuksissa vastasyntyneiden itkun akustisten ominaisuuksien kuten keskimääräisesti korkean perustaajuuden (f0), ja perustaajuuden suuren vaihtelevuuden (SD f0) on havaittu ennustavan heikompaa kognitiivista kehitystä vauvoilla, joilla on merkittäviä lääketieteellisiä riskitekijöitä syntyessään. Ei vielä tiedetä, ennustaako varhainen itku kognitiivista kehitystä myös terveillä täysiaikaisesti syntyneillä vauvoilla. Osana laajempaa tutkimusprojektia, tässä tutkimuksessa tutkittiin yhteyttä vastasyntyneiden itkun perustaajuuden (f0) ominaisuuksien (korkeuden ja vaihtelevuuden) ja myöhemmän tiedonkäsittelyn välillä terveillä täysiaikaisilla vauvoilla. Seurantakäynnillä 8 kuukauden iässä silmänliikkeistä mitattavia reaktioaikoja ja tarkkaavuuden irrottamista eri kasvonilmeistä (neutraali, iloinen, pelokas) ja kontrolliärsykkeestä mitattiin silmänliikekameraa hyödyntäen. Tässä pitkittäistutkimuksessa (n = 44) havaittiin, että itkun perustaajuuden korkeus (f0) oli negatiivisesti yhteydessä tarkkaavuuden irrottamisen todennäköisyyteen 8 kuukauden iässä. Vauvat, joilla oli keskimäärin korkeampi itkun perustaajuus vastasyntyneenä, irrottivat vähemmän todennäköisesti tarkkaavuuttaan huomion kohteena olevasta ärsykkeestä 8 kuukauden iässä. Yhteyden voimakkuus pysyi samana, kun lapsen ikä, syntymäpaino ja pään ympärysmitta syntymähetkellä ja itkun vaihtelevuus oli otettu huomioon. Itkutaajuuden vaihtelevuus (SD f0) ei ollut yhteydessä tarkkaavuuden irrottamistodennäköisyyteen. Tässä pitkittäistutkimuksessa ei havaittu kummankaan vauvan itkun perustaajuusmuuttujan osalta merkitsevää yhteyttä silmänliikkeiden reaktioaikoihin 8 kuukauden iässä (n = 54), eikä molempien itkun taajuusmuuttujien yhteinen selitysosuus usean muuttujan lineaarisessa regressiomallissa ollut merkitsevä reaktioaikojen suhteen, kun lapsen ikä, syntymäpaino ja -pään ympärysmitta oli huomioitu. Yhteenvetona, tässä pitkittäistutkimuksessa havaittiin yhteys vastasyntyneen itkun korkean perustaajuuden ja tarkkaavuuden irrottamistodennäköisyyden välillä 8 kuukauden iässä. Tämä yhteys viittaa siihen, että korkea taajuus on yhteydessä keskushermoston organisaatioon ja ääreishermoston herkkyyteen ja tätä kautta vaikutus heijastuu myös tarkkaavuuden prosesseihin. Jatkossa tästä aiheesta on tärkeää tehdä tarkentavaa tutkimusta vauvoilla, jotka ovat syntyneet ilman, että heillä on merkittäviä lääketieteellisiä riskitekijöitä. Jatkotutkimuksissa, joissa itkun ennustevaikutuksia tarkastellaan tarkkaavuuteen liittyen, tulisi kiinnittää myös huomiota sosioemotionaalisiin riskitekijöihin syntymän ja ensimmäisen elinvuoden aikana, koska näillä tekijöillä on aiemmissa tutkimuksissa havaittu vaikutus ääreishermoston herkkyyteen ja tarkkaavuuden prosesseihin.

Lamminen, Liisa 2016. Venyttelyn vaikutus tärinäaltistuksen ja kiertyneen ajoasennon aiheuttamaan selän ja niskan kuormitukseen. Biomekaniikan pro gradu -tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 56s. Tärinälle altistutaan lähes kaikilla ajoneuvoilla ajettaessa, mutta erityisesti työkoneiden kuljettajiin kohdistuu kehotärinää ja samanaikaisesti ajoasento voi poiketa normaalista suorasta ajoasennosta. Pitkäaikaisen kehotärinäaltistuksen tiedetään aiheuttavan terveyshaittoja kuten alaselän ja niskan kiputiloja. Jatkuva altistus epänormaalissa ajoasennossa aiheuttaa myös lihasväsymystä ja keskittymiskyvyn heikkenemistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, aiheuttaako tärinäaltistus muutoksia isometriseen voimantuottoon. Lisäksi tutkittiin, miten tärinäaltistuksen keskeyttävä venyttely vaikuttaa kuljettajien toimintakykyyn, ja väheneekö kuormittuneisuuden tunne niskassa, hartioissa ja alaselässä, kun tärinäaltistuksen välillä on tehty venyttelyliikkeitä. Tutkimuksessa käytettiin liikelaitetta, jolla voidaan simuloida epätasaisella alustalla ajoneuvoon kohdistuvaa tärinää. Laitteeseen kiinnitettiin simuloitavan ajoneuvon istuin, ohjauspyörä sekä polkimet, jolloin altistus voitiin antaa autenttisessa ajoasennossa. Tärinän vaikutuksia kuljettajan väsymiseen ja voimantuottoon voitiin näin mitata laboratorio-olosuhteissa. Testattavina oli 10 tervettä miestä, iältään 29 ± 11 -vuotiaita, joilla ei ollut aiempia niskan, hartioiden tai alaselän vaivoja. Tärinäaltistus simuloi traktorilla tehtävää äestystä ja testattava oli kiertyneessä ajoasennossa 2 x 45 minuutin tärinäaltistuksen ajan, jonka aikana hän sai kääntyä suoraan ajoasentoon 15 sekunnin ajaksi 15 minuutin välein. Testattavilta mitattiin tärinäaltistusta ennen ja sen jälkeen isometriset maksimivoimantuotot käsien pystypunnerruksessa ja selän ojennuksessa sekä lihasaktiivisuudet vasemmasta hartialihaksesta, epäkäslihaksista ja oikeanpuoleisesta selän ojentajalihaksesta 100 %, 75 %, 50 % ja 25 % voimantuoton aikana. Lisäksi mitattiin testattavien pituus sekä reaktioaika auditiiviseen ja visuaaliseen ärsykkeeseen. Tärinäaltistuksen aikana testattavilta kirjattiin kuormittuneisuuden tuntemus niskan, hartioiden ja alaselän alueelta 15 minuutin välein. Voimantuottoon tärinäaltistuksella ei ollut vaikutusta. Kuormittuneisuuden tuntemus kasvoi 90 minuutin tauottoman altistuksen vaikutuksesta tilastollisesti merkitsevästi (p

Johdanto. Jääkiekkomaalivahdin pelaaminen nykyjääkiekossa on erittäin teknistä ja täydellisyyteen pyrkivää. Maalivahdilta vaaditaan erinomaista motorista taitoa, mutta myös eri fyysisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi nopeutta ja ketteryyttä. Maalivahdin pelaaminen koostuu monista eri osa-alueista kuten liikkumisesta, pelin lukemisesta ja tietenkin torjumisesta. Torjumisessa pyritään kontrolloimaan kiekkoa, ohjaamalla se puolustuspelille edulliseen paikkaan tai ottamalla kiekko haltuun. Peli on nopeaa ja laukaukset ovat kovia, joten reaktioajalla uskotaan olevan suuri merkitys torjuntojen tekemisessä. Tässä tutkimuksessa tutkitaankin eri alkuverryttelyiden vaikutuksia reaktioaikaan, että maalivahti olisi heti jäälle päästyään valmis torjuntoihin. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään reaktioajan merkitystä torjumisessa. Menetelmät. Tutkittavien joukko koostui 12 aktiivisesta jääkiekkomaalivahdista, jossa juniorisarjojen maalivahdit edustivat oman ikäluokkansa korkeinta sarjatasoa ja vanhimmat maalivahdit edustivat kolmea korkeinta aikuisten sarjaa (ikä 18,3 ± 3,4 vuotta; pituus 1,82 ± 0,07 m; paino 77,4 ± 7,6 kg; siipiväli 1,88 ± 0,07 m). Jokainen tutkittava osallistui kuuteen eri mittaustapahtumaan, jotka sisälsivät tutustumiskäynnin, alkumittauksen, kolmen eri verryttelyn jälkeen tehdyn mittauksen sekä loppumittauksen. Eri verryttelyt olivat: aktiivinen, silmä-käsi-koordinaatio- ja yhdistelmäverryttely. Jokaisen tutkittavan mittaukset pyrittiin suorittamaan neljän peräkkäisen viikon aikana, jotta tuntuma laitteeseen säilyisi. Mittauslaite rakennettiin liikuntabiologian laitoksella tutkimusta varten. Laitteessa oli neljä halkaisijaltaan 0,10 m:n painiketta 1,10 m:n leveydellä ja 0,70 m:n korkeudella toisistaan. Keskellä reaktioaikataulua oli punainen piste, johon tutkittavan tuli kiinnittää katseensa. Reaktioaikataulun korkeus säädettiin tutkittavan henkilökohtaisen torjunta-asennon mukaan. Pisteen ympärillä sijaitsi neljä ledinauhaa, jotka osoittivat kukin yhtä painiketta. Tutkija ohjasi taulua kaukosäätimellä ja sai päättää minkä ledinauhoista sytytti. Ledinauhan sytyttyä vihreäksi, tutkittavan tehtävä oli reagoida mahdollisimman nopeasti ja painaa ledinauhan osoittamaa painiketta. Ledinauhan syttymisestä painikkeen painamiseen kulunut aika näkyi sekunnin tuhannesosan tarkkuudella kaukosäätimen näytöllä. Mittauksista saatuja reaktioaikoja verrattiin toisiinsa sekä maalivahdin tasoon, ikään ja lisäksi maalivahtia kuvaaviin tekijöihin, kuten aggressiivisuuteen tai kiekon kontrollointikykyyn. Tulokset. Laitteen reliabiliteetti oli hyvä, sillä koehenkilöiden kahden parhaan mittauskerran aikojen korrelaatio oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (r = 0,980, p = 0,000). Kahden parhaan mittauskerran keskiarvojen keskimääräinen ero oli 2,6 % ja variaatiokerroin 1,8 %. Tutkittavien siipiväli (ulottuvuus) ei vaikuttanut reaktioaikaan, joten koeasetelma oli tasapuolinen kaikille. Kaikilla verryttelyillä oli positiivinen vaikutus reaktioaikaan, mutta vain silmä-käsi-koordinaatioverryttelyllä oli tilastollisesti lähes merkitsevä (p = 0,071) vaikutus toistomittausten varianssianalyysin mukaan. T -testin mukaan sekä silmä-käsi-koordinaatio- että yhdistelmäverryttely saivat aikaan tilastollisesti merkitsevät (p = 0,007; p = 0,040) parannukset reaktioaikoihin. Näiden kahden verryttelyn hyödyt olivat 0,010 – 0,015 s. Maalivahdin tason ja reaktioajan korrelaatio oli lähes tilastollisesti merkitsevä (p = 0,063), kun taas iän ja reaktioajan korrelaatio oli vahvempi (p = 0,022). Nopealla reaktioajalla oli lähes tilastollisesti merkitsevä (p = 0,095) yhteys parempaan kiekkokontrolliin. Maalivahdin pituus tai arvioitu aggressiivisuus ei korreloinut merkitsevästi reaktioaikaan. Pohdinta ja johtopäätös. Perinteinen tennispallon heittelyä sisältävä alkuverryttely sai tieteellistä tukea ja on näin ollen hyödyllinen tapa ”herättää” reaktioaika parhaimmilleen ennen varsinaisia suorituksia jäällä. Reaktioajan merkitys torjumisessa näyttäisi olevan odotettua hieman vähäisempi. Tämän tutkimuksen perusteella nopea reaktioaika ei ole välttämätön edellytys korkealla tasolla pelaavalle maalivahdille, mikä tarkoittaa sitä, että muilla tekijöillä kuten esimerkiksi laukauksen lukemisella on suurempi rooli torjumisessa. Myöskään maalivahdin pelitapa ei ole yhteydessä reaktioaikaan, mikä vahvistaa pelin ”lukemisen” merkitystä. Nopealla reaktioajalla näyttäisi kuitenkin olevan positiivinen yhteys kiekon kontrollointikykyyn, eli torjuntojen laatu paranee nopeamman reaktioajan myötä.

Hyvän aerobisen kunnon tiedetään olevan luotettava mittari terveyden arviointiin. Fyysisesti aktiiviset henkilöt kestävät lihasväsytystä pidempään kuin harjoittelemattomat henkilöt. Kuitenkin lihasväsytyksen kokeminen ja sen vaikutukset ovat yksilöllisiä. Se miten fyysinen väsytys vaikuttaa normaaliin ajattelukykyyn ja päätöksentekoon ei ole vielä täysin selvillä. Eräs keino tämän havaitsemiseen on tarkkailla reaktioaikoja fyysisen väsytyksen aikana. Tässä pro gradu -työssä tutkittiin kuinka fyysinen väsytys vaikuttaa reaktioaikoihin muodostamalla multitasking-tilanne fyysisen väsytyksen ja reaktiotestien välille. Mittaustilanteessa väsytys suoritettiin samanaikaisesti reaktiotestien kanssa. Fyysiset lihasväsytykset kohdistuivat sekä käteen (käsipainon staattinen pito) että aerobisesti koko kehoon (kuntopyörä). Testiryhmiä oli kaksi: urheilijat (n=10) (kestävyyslajien kilpaurheilijoita) ja kontrolli (n=10) (ei säännöllistä urheilua). Tutkimuksen tuloksissa urheilijaryhmä oli kontrolliryhmää nopeampi sekä reaktio- että liikeajoissa kaikissa testitilanteissa, mutta ryhmien välillä ei esiintynyt tilastollisesti merkitseviä eroja. Reaktio- ja liikeajat eivät muuttuneet kummallakaan ryhmällä tilastollisesti merkitsevästi eri kuormitustasoilla, mutta kokonaisajat olivat kuitenkin nopeampia fyysisen rasituksen aikana kuin ilman rasitusta. Virheherkkyys oli suurinta molemmilla ryhmillä lähellä väsymispistettä, eikä tulosten perusteella hyvällä fyysisellä kunnolla ollut vaikutusta virheherkkyyteen. Tämä tutkimus vahvistaa, että kokonaisajan paraneminen fyysisen rastituksen aikana johtuu pääosin liikeajan nopeutumisesta, joka on puolestaan nousseen fyysisen vireystilan ansiota ja tämä tila voittaa multitasking-tilanteen tuomat haitat. It is known that good aerobic healt is a trustable indicator to evaluate physical health. Fit people can resist physical fatigue longer than unfit people, but the way physical fatigue affects on the normal thinking process is still partially unknown. One way to observe this is to find out how reaction times change under physical exercise. The purpose of this study was to observe how physical fatigue affects on reaction times in multitasking situations. Measurement set-up included simultaneous physical exercise and a simple reaction time test. The purpose of physical exercise was to produce muscle fatigue locally to hand (static handweight holding) and aerobic fatigue to whole body (stationary bicycle). Two groups were included: sport group (n=10) (endurance sport) and control group (n=10) (no regular activity). The main results indicate that the sport group had faster reaction and movement times in all test situations than the control group, but there was no statistical differences. Neither group reaction nor movement times changed statistically significantly in different load factors. However total times were faster when doing physical exercise at the same time. Results also indicate that the chance of doing errors is at its highest at the maximum fatigue levels. However good physical fitness doesn't have any affect on the error rates. The main finding answers why total times got faster during physical exercise, this was mainly due to faster movement times. Higher physical arousal levels beats the negative effects of multitasking situations.

Sosiaalinen vuorovaikutus perustuu keskeisesti erilaisten kasvonilmeiden tuottamiseen ja havainnointiin. Kognitiivisen psykologian ja kognitiivisen neurotieteen piirissä on lisääntyvissä määrin alettu tutkia, miten ja millaisen informaation perusteella toisten ihmisten kasvonilmeet tunnistetaan, mitkä ovat havaitsemisen taustalla olevat hermostolliset mekanismit sekä kuinka toisten ilmeet vaikuttavat havaitsijan omiin tunnekokemuksiin ja käyttäytymiseen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin hymyilevien eli iloa ilmaisevien kasvojen tunnistamista. Reaktioaikakokeet, joissa koehenkilöitä pyydettiin luokittelemaan tietokoneen näytöllä esitettyjä kasvoja, osoittivat, että hymyilevät kasvot luokiteltiin iloisiksi nopeammin kuin erilaiset negatiiviset kasvonilmeet luokiteltiin niitä vastaavien tunnetilojen (inho/suru/viha) ilmaisuiksi, silloinkin kun kasvonilmeärsykkeet olivat visuaalisilta ominaisuuksiltaan vertailukelpoisia (esim. yhtä monimutkaisia). Tulos selittyy yhtäältä sillä, että ilon ilmaisut ovat hyvin yksiselitteisiä. Ne eivät muistuta fysikaalisilta ominaisuuksiltaan muita tunneilmaisuja ja siksi niiden väärintulkinta on epätodennäköistä. Toisaalta ilon ilmausten nopea luokittelu saattaa kertoa siitä, että ihmiset ovat normaalioloissa erityisen vastaanottavaisia positiiviselle sosiaaliselle informaatiolle. Positiiviset tunnekokemukset, esimerkiksi reaktiona nähtyyn ilon ilmaisuun, vaikuttavat tehostavasti ihmisen havainto- ja ajattelutoimintoihin siten että ilon ilmaisun luokittelu nopeutuu. Tätä selitystä tukee se, että epämiellyttävässä tunneympäristössä, jossa positiivisten tunnekokemusten viriäminen on epätodennäköisempää, ilon ilmausten luokittelu hidastui merkitsevästi. Tunneympäristöä muokattiin tässä tutkimuksessa erilaisia hajuja käyttäen. Tutkimus nostaa esille kaksi mielenkiintoista seikkaa inhimilliseen käyttäytymiseen liittyen. Ensinnäkin omat tunnekokemuksemme vaikuttavat keskeisesti varhaisiin havainto- ja ajattelutoimintoihimme ja siihen kuinka havaitsemme ja tulkitsemme toisten ihmisten kasvonilmeitä. Toiseksi ihminen näyttäisi reagoivan erityisen herkästi toisten ihmisten positiivisiin tunneilmaisuihin, ehkä siksi, että positiivisten tunnekokemusten tehokas kommunikaatio edesauttaa ihmiselle tärkeiden sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden syntymistä ja ylläpitoa. Certain facial expressions are universally recognized as signals of discrete emotional states. The recognition of these signals involves perceptual processing of the configuration of key facial features and retrieval of conceptual knowledge linked to the observed expression. These processes may be sensitive to the emotional context. In general, expressions that are congruent with the perceiver s emotional experiences are recognized more efficiently than expressions that are incongruent with the perceiver s emotional experiences. The present series of studies examined the happy face advantage in facial expression recognition. Previous choice-reaction time studies have shown that positive (happy) faces are recognized more efficiently than negative (angry/disgusted/sad) faces. Study I of the present series confirmed this result by showing that happy faces were recognized more quickly than disgusted and sad faces. Moreover, Study I showed that the happy face advantage was not simply due to low-level physical differences between positive and negative faces or to rapid recognition of happy faces based on a single salient facial feature (i.e., a smiling mouth). Study II confirmed that the happy face advantage occurs exclusively at premotoric (cognitive) stages in the stimulus-response processing chain. There were no expression-category effects on response-execution processes. Study III showed that the happy face advantage can be modulated by emotional context: Happy faces were recognized more quickly than disgusted faces in a pleasant odor context, but this happy face advantage disappeared completely in an unpleasant odor context. Clinical depression did not, however, remove the happy face advantage (Study IV). It is suggested that the happy face advantage reflects an effect of both cognitive and emotional factors on facial expression recognition. On the one hand, happy faces are recognized efficiently because they are familiar and unequivocal in meaning (i.e., they share few perceptual and conceptual characteristics with other expressions). On the other hand, subjective positive emotions originating from a positive baseline for affect and/or from positive emotional reactions evoked by observing a happy face may enhance the perception and recognition of happy faces. As a whole, the responsiveness to happy faces may reflect the importance of the communication of positive emotions in human social interaction.