Search

Kirjallisessa opinnäytteessäni tutkin liikkeen kokemusta, ruumista, kehoa, tietoisuutta ja heijastan niitä omaan kokemukseeni Gaga-tekniikasta. Harjoitin Gaga-tekniikkaa kuukauden ajan Israelissa ja tarkastelen tässä kirjoituksessa siellä syntyneitä kokemuksia ja avaan kokemuksesta laajenevia maailmoja. Pyrin tutkimaan myös tämän kokemuksen suhdetta minuun ja syventämään ymmärrystäni tanssijaidentiteetistäni näiden havaintojen ja niiden kielellistämisen kautta. Ensimmäisessä luvussa esittelen ajatuksiani ennen matkaani ja pohdin tanssijuuden kysymyksiä, esiolettamuksiani ja vaatimuksia itselleni. Kirjoituksessani pyrin avaamaan ajatuksiani ideaalista tanssijasta sekä tarkastelen tavoitteitani, haaveitani ja suhdettani tanssijuuteen. Käsittelen tässä luvussa myös kehon ja olemisen moninaisuutta, joka avautuu minulle liikkeen avulla; pohdin, millainen on heterogeeninen keho? Toisessa luvussa esittelen tarkemmin Gaga-tekniikkaa: mitä se on, miten sitä harjoitetaan sekä miten se on suhteessa kehoni tietoisuuteen? Tarkastelen myös kehoa, kehon maastoa sekä tiedon ja taidon oppimista. Käytän lähteenä Timo Klemolan ja Jaana Parviaisen tekstejä kirjoittaessani kehoni sisältä avautuvasta maailmasta, suhteestani liikkumisen kokemukseen ja kehooni kerrostuneesta taidosta. Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksen kielellistämisestä ja kirjoittamisen kokemuksesta. Millaisen jäljen kokemus jättää kieleen? Millaista on kirjoittaa lihallisesta kokemuksesta virittyneestä kehon tilasta käsin? Tarkastelen lähemmin, miten havainnot heräävät minussa ja missä kokemus asuu minussa. Pohdin, mitä kokemus on kehossani ja ruumiissani. Liikun Kirsi Heimosen ehdottamassa lihallisessa kielessä ja tutkin, millaisia jälkiä liikkeen kokemus jättää minuun. Viimeisessä luvussa sukellan kokemuksen luomaan maisemaan. Kielessä ja kirjoituksessa pyrin tuomaan esille sitä kokemushorisonttia, missä liikun. Kirjoitan kuvauksia harjoitteista ja kuvaan sitä, minne ne ovat vieneet minua. Liikun, leijailen ja k

Tämä maisterin kirjallinen opinnäytetyöni Kaikissa ruumiissani kannan kuolemaa sisältää viisi lukua: 1. Johdanto, 2. Mysteeri, 3. Sanat, 4. Ikoni sekä 5. Testamentti. Ensimmäinen luku Johdanto käsittää johdannon, saatteen sekä kiitokset. Avaan johdannossa sitä maastoa, jossa olen liikkunut noin vuoden verran kirjoittaessani maisterin kirjallista opinnäytetyötä. Luvussa päädyn siihen, että Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa opiskellessani olen käsitellyt taiteellisissa töissäni usein kuolemaa. Toisessa luvussa Mysteeri pyrin vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mitä minulle on taide? Entä taiteilijana oleminen? Miksi koen taiteen ja taiteen tekemisen merkitykselliseksi itselleni? Miten paikannan oman tekijyyteni esittävän taiteen ja teatterin kontekstissa? Kolmas luku Sanat sisältää lyhyen alustuksen sekä kaksi tekstiä: I ja II. Nämä tekstit kytkeytyvät sanojen omuuteen, kokemuksellisuuteen ja ruumiillisuuteen. Kolmas luku nojaa filosofi Tere Vadénin teoksen Ajo ja jälki esseeseen Sitten, kun piilopaikkoja ei enää ole. Neljännessä luvussa Ikoni etsin vastausta kysymykseen: Miksi minua koskettaa Mirkka Rekola? Tässä luvussa käsittelen myös suhdettani kirjoittamiseen, joka tulkintani mukaan on traumatisoitunut. Suhteeni sanoihin muodostuu siten rikkinäisen puhelimen kautta. Päädyn tulkintaan, jonka mukaan Mirkka Rekolan kirjallinen tuotanto ja ajattelun filosofia ovat olleet pirstaloituneen sanavarastoni sekä maailmankuvani kokoontumisen paikka. Luvun lopuksi teen päätelmän siitä, miten kuolema kytkee minut kiinni sekä elämääni että taiteen tekemiseen. Viimeinen luku Testamentti sisältää alustuksen sekä tekstin HT. Kyseinen teksti on polylogi, joka tekee irtioton kirjallisesta opinnäytetyöstäni. Päädyn luvussa ja samalla tässä maisterin kirjallisessa opinnäytetyössäni lopputulokseen, joka kattaa kaiken työni: mulla on vaan henkilökohtaisuuteni / ja siitä käsin mä tahdon elää / ja olla taiteilija.

Tämä opinnäytetyö on fiktiivinen kertomus näyttelijästä nimeltä Antti Heikkinen. Se kertoo tarinan minusta ja niistä hetkistä, kun olen kuvitellusti saanut ensimmäisen työni valmistumisen jälkeen. Vaikka tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiota, sisältävät ne vahvan faktapohjan. Kirjoitin tarinan kertojan mahdollisimman lähelle itseäni ja näin pystyin vapautuneesti purkamaan niitä aiheita ja tunteita, jotka tällä hetkellä ovat ajankohtaisia. Tarinan toinen päähenkilö on Jari, fiktiivinen näyttelijä Joensuusta. Hänen kanssaan käymäni dialogit ovat tämän työn ydin. Päädyin fiktiiviseen muotoon erehdyksen kautta. Yritin aluksi kirjoittaa analyyttistä ja tiedepohjaista tekstiä ja huomasin, että tekstiini muodostui vahva kirjoitustyyli, jota en tunnistanut omakseni. Kirjoitin sellaisen roolin takaa, joka ei tuntunut mielekkäältä ja se heijastui tekstiini niin, etten pystynyt olemaan rehellinen. Päätin kokeilla miltä tuntuisi sijoittaa teksti aivan muuhun ympäristöön ja tilanteeseen, kirjoittaa fiktiivistä tarinaa itsestäni. Se toimi. Muoto vapautti minut. Saatoin kirjoittaa tekstiin draamallisia tilanteita, joissa henkilöt toimivat draaman ehdoilla. Näin löytyi myös kaksi minää. Minä ja Jari. Tunne –ja järkiminä. Vaikka dialogeissa keskustelee kaksi eri henkilöä, ovat ne loppujen lopuksi minun kaksi eri puolta. Tämän opinnäytetyön ydinteemat ovat motivaatio ja tavoitteet suhteessa näyttelijäntyöhön ja taiteilijuuteen. Miksi näyttelen ja missä haluan näytellä? Mistä haluan taitelijana kertoa? Olen tehnyt pitkän matkan teatteriharrastajasta ammattinäyttelijäksi ja nyt huomaan olevani tilanteessa, jossa joudun pohtimaan näitä kysymyksiä. Minä ja Jari – Tarina juuri valmistuneesta näyttelijästä on eräänlainen välitilinpäätös. Se ei ole lopputulema, sillä sitä en voi tietää vielä. Aikaani Teatterikorkeakoulussa pystyn tarkastelemaan toden teolla vasta vuosien päästä, kun olen saanut etäisyyttä. Myös ydinkysymykset tulevat kulkemaan mukanani niin kauan kuin näyttelen. Tämän työn a

Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee ajattelua ja reitin etsimistä ajatteluuni. Kullakin on oma reittinsä ja kaikki osaavat ajatella. Minulle ajattelu on ruumiillista. Myös sanani elävät ruumiissani. Käytän kirjallisessa opinnäytteessäni esimerkkeinä omia töitäni ja niiden työprosesseja. Esimerkkiteoksina käytän pääasiassa kahta eri teostani. Yksi niistä on koulun sisällä tapahtunut Panoraama. Toinen niistä, Kukin, on koulun ulkopuolinen. Se on myös ensimmäinen kokonainen työni ammattiohjaajana. Kirjoitan antautumisesta työprosessissa. Kerron kielen hajoamisen kokemuksesta ohjaajana, työryhmän jäsenenä, taiteilijana teosteni ulkopuolella sekä katsojana. Avaan suhdettani esitystilaan. Kirjoitan maisemasta ja suhteestani siihen, käyttäen esimerkkinä taiteellista lopputyötäni Panoraamaa. Viittaan tilasta ja maisemasta kirjoittaessani myös Wolfgang Schivelbuschin kirjoittamaan Junamatkan historia-kirjaan ja tuon mukaan Sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn ajatuksia tilasta ja paikasta. Kirjoitan ohjaajan ruumiista. Käsittelen ohjaajan roolia. Kirjoitan sanojen katoamisesta, eli yhteyden katoamisesta omaan ruumiiseeni. Koen että minulta ohjaaja-roolin vuoksi odotetaan kykyä artikuloida jotain, johon en koe aina omaavani sanoja tai puhetapaa. Pohdin milloin tuollainen unohdus ja sanojen hajoaminen on turvallista ja olennainen osa taiteen tekemistä minulle, ja milloin ja miksi on hetkiä, jolloin vaikenen ahdistuneena kun sanoja ei ole. Silloin saatan luulla olevani kykenemätön ajattelemaan. Etsin ja löydän omaa tapaani käyttää sanoja ja ajatella. Kirjoitan sanojen ruumiillisuudesta. Kirjoitan katsojana olemisesta ja esityksen ulkopuolella olemisesta ohjaajana. Suomalainen teatteriperinne pohjaa harrastajateattereihin. Se luo oman keskustelu- ja katsojakulttuurinsa. Pyrin löytämään reitin kuulla itseäni, jotta voisin osallistua keskusteluun. Haluan kutsua ja nimetä monenlaisia esityksiä ja työtapoja teatteriksi, jotta teatteri saisi olla laajaa ja vapaata sekä vapaast

Opinnäytetyöni kirjallisen osion keskeinenä kysymyksenä on: ”Mitä on koreografin työ?” Rajaan tarkastelukulmaksi omat havaintoni ja kokemukseni. Minkälaiseksi työ on minulle muodostunut sekä miksi se on mahdollisesti muotoutumassa valmistumiseni kynnyksellä? Työni hahmotteluun liittyy olennaisesti ymmärrykseni representaatiosta sekä sen käyttäminen työkaluna ja ajattelun välineenä. Tästä syystä tuon oman ajatteluni rinnalle representaation teoriaa. Lisäksi käsittelen kolmea opintojen aikana tekemääni työtä havainnollistaakseni ajatteluani työstä ja representaation teoriasta. Ensimmäisessä luvussa tuon esiin omaa pohdintaani koreografin työstä. Nostan esiin havaintojani opintojen ajalta sekä käyn keskustelua näiden havaintojen kanssa tämän hetkisestä ajattelustani käsin. Käyn läpi työhön liittyviä keskeisiä käsitteitä siten miten minä olen ne ymmärtänyt töissäni linkittäen ajatteluni historialliseen ja yleisempään näkökulmaan. Läpi koko kappaleen pyrin jäljittämään sitä miten koen koreografin työn sekä tuomaan esille itselleni ominaisia lähestymis- sekä työskentelytapoja. Toisessa osiossa puran auki representaation teoriaa. Syvennyn siihen mistä representaation käsite on lähtöisin, miksi koen tämän teorian ymmärryksen tärkeäksi omassa työssäni sekä tuon esiin aiheeseen liittyvää kriittistä keskustelua. Avaan oman työskentelyni kannalta oleellista teoriaa, joista keskeisimpänä ovat Susan Leigh Fosterin tanssin historiasta jäljittämät, erityisesti tanssitaiteessa käytetyt eri representaationtavat. Kolmannessa luvussa avaan kolmen opintojeni aikana tekemäni työn ajatusprosessia sekä analysoin niitä Fosterin representaation tapojen ja Erika Fischer-Lichten teorian kautta. Valikoin mukaan kolme työtä eri opintovuosilta, jotta ajatteluprosessini saisi konkreettisen muodon kronologisessa järjestyksessä. Valikoimani työt ovat ensimmäisen opintovuoden aikana tehty soolo PopCorps, toisen vuoden tanssi kokonaistaideteoksena-kurssin myötä syntynyt PLAYPLAYPLAYPLAYPLAY sekä taite

Tutkimuksessa tarkastellaan taiteilijapariskunta Pirjo (1939‒2011) ja Matti Bergströmin (1938‒1994) taiteilijuuden representaatioita heitä koskevassa ajanvietelehtikirjoittelussa 1970–1990-luvuilla. Analyysissa tarkastellaan sitä, kuinka Bergströmit kytkeytyvät lausumissaan eri taidesuuntauksiin, ja minkälaisiin taiteilijatyyppeihin ja -myytteihin he milloinkin identifioituvat. Bergströmien käyttämiä taiteilijuutta koskevia puhetapoja ja merkitysjärjestelmiä jäsennellään ensisijaisesti taiteilijamyyttien ja Vappu Lepistön (1991) taiteilijatyyppiluokittelun avulla. Bergströmien puhetapoja tarkastellaan liittyen taiteen ja taiteilijuuden esteettis-filosofisiin näkemyksiin, taiteilijana työskentelemiseen sekä taiteilijan yhteiskunnalliseen asemaan ja julkisuuteen. Jotta Bergströmien taide- ja taiteilijakäsitykset näyttäytyisivät mahdollisimman laajoina ja intertekstuaalisina merkitysrakennelmina, analyysissa hyödynnetään myös muita taiteilijuutta koskevia tutkimuksia. Lisäksi tutkimus sisältää Bergströmien biografian, joka on koottu muun muassa lehtileikkeitä, artikkeleita, Bergströmien muistikirjoja ja kalentereita sekä Tiina Bergströmin (2015) haastattelua lähteinä käyttämällä. Tutkimusaineisto on kerätty Bergströmejä koskevasta lehtileikekokoelmasta, jota säilytetään Musiikkiarkisto JAPAssa. Tutkimusaineistoon valitut kirjoitukset perustuvat Bergströmien haastatteluihin ja ne on julkaistu ajanvietelehdiksi määriteltävissä julkaisuissa. Lisäksi analyysiin on valittu ainoastaan sellaisia kirjoituksia, joiden sisältö koskee ainakin osittain Bergströmien työskentelyä taiteilijoina tai heidän taide- ja taiteilijakäsityksiään. Analyysissa hyödynnetään diskurssianalyyttisen tutkimusperinteen metodeja. Diskurssianalyysiin ei kuitenkaan suhtauduta tutkimuksessa systemaattisesti etenevänä metodisena mallina, vaan ennemminkin ohjenuorana tutkimusaineistosta nousevien aihepiirien tunnistamiseen ja niiden suhteuttamiseen aiempiin taide- ja taiteilijakäsityksiin. Lisäksi tutkimuk

This thesis homes in on Anna-Liisa Antila-Kaljunen (1915–2006), a member of the first generation of the newly established Republic of Finland, exploring her life and work as artist and teacher educator. In addition to archival material, the thesis also utilizes personal recollections of Antila-Kaljunen. The principal aim of the thesis was to investigate how a female secondary school graduate of the 1930’s built a distinguished professional career in three fields: music, education and music education. Her term as the first publicly-elected organist of the Evangelical-Lutheran church made her a pioneer, whose status and professional competence were widely admired in contemporary press reports. Another aim involved comparing the education Antila-Kaljunen received to the development of musical education in Finland. Yet another strand of research examined the interaction between teacherhood and artistic identity. Serving as the methodological backbone of this thesis, life course analysis allowed tracking all changes within Antila-Kaljunen’s lifespan, including transitions, opportunities and restrictions, societal changes, human relationships or educational and work-related choices and activities. For a performing musician, competence and self-efficacy were deemed as central building blocks of agency, while narrative analysis comprised the main tool for studying recollections. In recollections of Antila-Kaljunen, three factors stand out: her significance, exemplarity and influence as teacher. Specific emphasis can be placed on mentoring, which appears to have formed a meaningful undercurrent for a number of her teacher-student relationships, particularly for students with a musical orientation. A key contribution of this thesis involves appreciating and acknowledging a teacher’s work in a wider perspective than just one lifetime. Moreover, the thesis points out how the Second World War shaped the lives and careers of the wartime generation and the choices they ma, Tiivistelmä Väitöskirjassa tarkastellaan itsenäisen Suomen ensimmäiseen sukupolveen kuuluneen Anna-Liisa Antila-Kaljusen (1915–2006) elämää ja toimintaa taiteilijana ja opettajankouluttajana. Arkistoaineiston lisäksi tutkimuksessa on käytetty hänestä kerättyä muistelukerrontaa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää miten 1930-luvun naisylioppilas rakensi ammattitaidoltaan korkealle noteeratut urat säveltaiteen, koulutuksen ja musiikkikasvatuksen maailmassa. Jakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäisenä virkaan vaalilla valittuna urkurinaisena tekee hänestä uranuurtajan, jonka asemaa ja ammattitaitoa ihailtiin ajan lehdistössä. Toisena tehtävänä oli peilata Antila-Kaljusen saamaa koulutusta musiikkikasvatuksen kehitykseen Suomessa. Tutkimus etsii vastauksia myös opettajuuden ja taiteilijuuden vuorovaikutukseen. Metodologisena kehyksenä tutkimuksessa toimii elämänkulkuanalyysi, jonka avulla elämänkaaren aikana toteutuneet siirtymät, mahdollisuudet ja rajoitukset, yhteiskunnan muutokset, ihmissuhteet ja vaihtuvat koulutukselliset ja työhön liittyvät kuviot todennetaan. Esiintyvän muusikon kohdalla kompetenssi ja minäpystyvyys ilmentävät toimijuuden keskeisiä rakennusosia. Muistojen tutkimuksessa käytettiin apuna narratiivien analyysia. Opettajan merkitys, esikuvallisuus ja vaikutus tulevat näkyviin hänestä kerrotuissa muistoissa. Erityisenä löytönä voi pitää mentoriutta, joka näyttää olleen usean opettaja–oppilas-suhteen virityksenä varsinkin jos opiskelija oli musiikkiorientoitunut. Tämän työn antina voidaan pitää opettajan työn arvostuksen ja merkityksen havaitsemista laajemmin kuin vain yhden elämän perspektiivissä. Se tuo myös ilmi miten sota suuntasi sen kokeneen sukupolven elämänkaarta ja valintoja. Työ osoittaa, että taiteilijaksi oli pitkä tie. Lahjakas ja musiikillisesti orientoitunut Antila-Kaljunen sai toteuttaa koulutukselliset ja ammatilliset ambitiot kotimaassaan itsenäisesti rajoituksista riippumatta. Muusikkona ja opettajana toimiminen vaati mon

Opinnäytetyössäni kirjoitan tanssikokemuksistani ja tanssijuuteni rakentumisesta teostyöskentelyn kautta. Kirjoitan kokemuslähtöisesti ja kuvailen ajatuskulkujani ja elämääni teosten sisällä. Teoksia, joista kirjoitan ovat Jana Unmüßigin teos Colour, Colour ja Unmüßigin kanssa työskentely yleensä, Diego Gilin teos Outdoors sekä Satu Herralan koreografia Pyhä Vitus. Ryhtyessäni kirjoittamaan olin kiinnostunut ajassa olemisesta ja siitä, miten aiemmat kokemukseni ohjaavat suhtautumistani uuteen, sekä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta teostyöskentelyssä. Halusin ymmärtää, mitkä asiat kulkevat mukanani muovaten tanssijuuttani, ja tekevät tanssistani sen, mitä se tällä hetkellä on. Koreografi Jana Unmüßigin kanssa työskentelyllä on ollut tekemiseeni valtava vaikutus, joten aloitan hahmottelemalla sen merkitystä esimerkin kautta. Sen jälkeen jäsennän Unmüßigin työssä esille tulleita ja osittain siitä aiheutuneita kokemuksia raskaudesta ja hitaudesta kytkien ne hermoston toimintaan. Toisessa luvussa kirjoitan hieman affektista ja linkitän tanssikokemuksiani filosofi Brian Massumin artikkeliin Navigating Movements. Kuvailen potentiaalisuuden kokemista ja valintojen syntymistä Outdoors-teoksessa sekä hahmottamisen ja ymmärtämisen prosesseja tanssiessani Pyhässä Vituksessa. Kolmas luku käsittelee näkemistä ja nähdyksi tulemista harjoitteiden kuvailemisen ja teossuhteen pohdinnan kautta. Teoksessa olemista määrittää oman kokemuksen todistaminen ja sitä kautta syntyvä etäisyys omaan tekemiseen. Neljäs luku avaa lukijalle lopputyöni taiteellisen osion Pyhän Vituksen koreografian rakennetta ja tanssijoiden tehtäviä teoksen sisällä. Luvun lopussa kirjoitan siitä, miten Unmüßigin teokset ja Pyhä Vitus mielestäni käsittelevät havaitsemiseen liittyvää vajetta, sitä ettei koskaan voi nähdä tai havaita tarkastelemaansa objektia tai asiaa kokonaisuudessaan. Viimeinen luku on kokoelma kokemuksia ja ajatuksia, jotka olen kokenut merkittäviksi tanssijuuteni kehittymisen kannalta.

Lähestyn kirjallisessa opinnäytteessäni nk. ohjaajan oman aiheen rakentumista. Opinnäytteeni painopiste sijoittuu henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen väliin. Näen henkilökohtaisuuden ja yhteiskunnallisuuden olevan ne kaksi vastapoolia, joiden väliin teatterillisen ajatteluni ydin sijoittuu. Yhteiskunnallinen ja eettinen ajatteluni määrittää vahvasti niitä aiheita ja teemoja, joita käsittelen esityksissäni, mutta henkilökohtaiset, ruumiilliset ja emotionaalisesti pakahduttavat kokemukseni määrittävät sen, millaisen näyttämöllisen muodon ne saavat. Avaan suhdettani esitysteni esteettisiin valintoihin ja pyrin avaamaan näiden valintojen takana olevaa ajatusprosessia. Käsittelen myös yhteiskunnallisen ja poliittisen teatterin traditioon liittyvää estetiikkaa, jonka koen olevan tiettyjen vakiintuneiden näyttämöllisten keinojen ja karnevalistisen ilmaisun leimaamaa. Koen omien esitysteni estetiikan ja ilmaisun vastakkaisena tälle traditiolle, mutta pidän silti esityksiäni yhteiskunnallisina. Pohdin mielikuvani todenperäisyyttä ja muodostumista ja pyrin avaamaan ajatteluni muutosta suhteessa oletuksiini poliittisuuden ja yhteiskunnallisuuden vaatimuksesta. Käsittelen myös sukupuolta ja sen merkitystä suhteessa identiteettiini ja ohjaajaidentiteettini sekä suhteessa suomalaisen teatterikentän toimintamalleihin. Käsittelen sukupuolta tasa-arvopoliittisten kysymysten kautta, joihin otan biologisen, historiallisen sekä henkilökohtaisen näkökulman. Pohdin sukupuolta myös suhteessa omaan ohjaajuuteni, harjoitustilanteeseen sekä näyttämöllä esiintyviin henkilöihin. Opinnäytteeni laajimmassa osiossa käsittelen oman taiteellisen ajatteluni ja esitysteni prosesseja ja avaan esitysdramaturgista käsitettä, jonka olen nimennyt keskeytetyn yhdynnän periaatteeksi. Käsite tarkoittaa minulle vieraannutuksen keinoa, jolla pyrin katkaisemaan katsojan emotionaalisen eläytymisen leikkaamalla esityksessä äkisti tunnelmasta toiseen. Koen tämän keinon leimalliseksi ja toistuvaksi esitysdramatur

Tutkin opinnäytteeni kirjallisessa osiossa sitä, millaisina omat työnkuvani ja työtapani näyttäytyvät maisteriksi valmistumisen kynnyksellä. Dramaturgian koulutusohjelman tutkintovaatimuksissa todetaan, että koulutus ei valmista vain yhteen ammattiin, vaan antaa opiskelijalle valmiuksia luoda oma monialainen ammatinkuvansa. Yritän hahmottaa, mitä tämä juuri minun kannaltani tarkoittaa: mihin koulutukseni on antanut valmiuksia, millaisista produktioista olen hankkinut kokemusta ja mikä on tuntunut omalta tai kiintoisalta. Suhteutan omia kokemuksiani dramaturgina ja näytelmäkirjailijana dramaturgikoulutuksen historiaan sekä muiden taiteentekijöiden ajatuksiin. Puran suhdettani dramaturgin perinteisiin työnkuviin ja pyrin kuvaamaan, millaisten uusien, innostavien ja vasta syntymässä olevien dramaturgina olemisen tapojen äärellä olen ollut. Ensimmäisessä luvussa käsittelen kokemuksiani näytelmän kirjoittamisesta, minkä yhteydessä avaan myös yleisempää suhdettani taiteen tekemiseen ja sen tavoitteisiin. Erityisesti käsittelen sitä ainoaa pitkää näytelmää, jonka olen maisteriopintojen vaiheessa kirjoittanut itsekseni – taiteellista opinnäytettäni Kevätjuhla. Pyrin hahmottamaan sen kautta omaa kirjoittajuuttani ja ominaislaatuani tällä hetkellä – mihin tartun, mistä lähden, miten työskentelen. Avaan suhdettani kirjoittamiini henkilöihin ja puran sitä, mitä materiaalin henkilökohtaisuus minulle tarkoittaa. Sivuan myös kokemuksiani kirjailijan ja ohjaajan yhteistyöstä. Toisessa luvussa, Teatteri yhteisöllisenä kommunikaationa, syvennyn kolmeen prosessiin, joita voisi nimittää yhteisöteatteriksi: Kansallisteatterin yleisötyö- ja teatterikasvatusosastolla tekemiini produktioihin Kontulan aika! ja Vähän niinku benjihyppy sekä Teatterikorkeakoulun yleisökontaktikurssilla ohjaamaani, hoitolaitoksissa ja sosiaalityön yksiköissä kiertäneeseen monologiin Ihminen tavattavissa. Käsittelen prosessien herättämiä ajatuksia ja kysymyksiä muun muassa yleisösuhteesta ja tekijyydestä. Samall