Search

Julkisen koulurakentamisen vallitseva trendi on tehdä suuria, satojen oppilaiden yhtenäiskouluja. Tavoitteena on tuottaa oppimista tukevia tiloja ja mahdollistaa oppilaille eheä oppipolku koko peruskoulun ajaksi. Keskustelussa esiintyy usein myös olettamia suurempien yksiköiden teknistaloudellisista skaalaeduista. Tässä tutkimuksessa analysoitiin yli 350 peruskouluyksikön otoksella, liittykö koulukoon kasvattamiseen skaalaetuja tilankäytön näkökulmasta. Tutkimuksen tulokset kyseenalaistavat käsityksen, että suurten koulujen oppilaskohtaiset tilakustannukset olisivat pääsääntöisesti pieniä kouluja edullisempia. peerReviewed

Tässä tutkielmassa tarkastellaan näyttelytiloja ja niissä käytettäviä vaikuttamisen keinoja. Näkökulmana tähän on vuonna 1886 Lontoossa järjestetty Colonial and Indian Exhibition -näyttely ja sen kuvaaminen Illustrated London News -sanomalehdessä. Colonial and Indian oli imperialistinen näyttely, jossa Iso-Britannia esitteli siirtomaitaan emämaan asukkaille. Sen tilat linkittyvät laajempaan maailmannäyttelyiden tilojen kontekstiin. Suurnäyttelyiden huippuajalla 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun järjestetyistä näyttelyspektaakkeleista on tutkittu erityisesti, mitä niillä haluttiin saavuttaa, millaisia mielikuvia niiden avulla luotiin ja miksi niitä järjestettiin aina vain suurempia ja suurempia. Esiin ovat nousseet erityisesti näyttelyissä vallinnut edistysuskon ja niiden käyttäminen propagandan välineinä. Tässä tutkimuksessa keskitytään siihen, millaisin tilallisin keinoin tavoitteisiin pyrittiin. Tilat nähdään tutkimuksessa vuorovaikutuksena. Ne eivät ole toiminnan passiivisia näyttämöitä vaan syntyvät sekä rakennetun tilan, esineiden että ihmisten ja heidän toimintansa kohtaamisessa. Tiloja käsitteellistetään Edward W. Sojan teorialla ”kolmannesta tilasta”, Thirdspace, joka tapahtuu sekä fyysisen tilan että siinä olevien, sitä kokevien ja muokkaavien ihmisten vuorovaikutuksessa. Tilaa eivät muodosta pelkästään fyysiset puitteet eivätkä pelkästään ihmiset vaan ne linkittyvät ja muokkaavat toisiaan. Tutkimuksen tilakäsitys tiivistyy käsitteeseen ”vaikuttavat tilat”. Tällaiset tilat pyrkivät erilaisin keinoin tekemään kokijoihinsa ennalta suunnitellun vaikutuksen. Näyttelytilat ovat niistä erinomainen esimerkki. Ne on rakennettu yleensä vain väliaikaisiksi tiloiksi, joille on tärkeämpää niiden jättämä vaikutus kuin itse rakennelman pysyvyys. Lisäksi näyttelyt ovat erittäin selkeästi jonkun suunnittelemia. Vaikuttavat tilat tarjoavat katsojilleen näkökulmia, mutta niiden tulkinta jää katsojien käsiin eikä ole enää suunnittelijoiden hallittavissa. Illustrated London Newsin kuvitusten esittämät tilat ovat lehden lukijoita varten rakennettuja esityksiä. Kuvien kautta näyttelytilat voi historiantutkimuksessakin ”nähdä”. Tästä syystä analysoitavana ovat erityisesti Illustrated London Newsin kuvat, mutta kuvat ja teksti olivat sanomalehdessä kuitenkin yhdessä hahmotettu kokonaisuus, joten niitä on myös analysoitava yhdessä. Lehdistä voi analysoida, miten näyttely esitettiin. Ne eivät kuitenkaan kerro, miten Isossa-Britanniassa eläneet ihmiset ajattelivat. Puukaiverruksin toteutetut piirretyt lehtikuvat olivat monien käsien kautta kulkeneita tulkintoja tapahtuneesta. Niitä pystyi helposti muokkaamaan. Kuvavalinnat ja ratkaisut eivät välttämättä olleet tiedostettuja, mutta ne kuitenkin vaikuttivat lukijoiden käsitykseen Colonial and Indian -näyttelystä, muokkasivat heidän odotuksiaan ja rakensivat mielikuvia näyttelystä. Illustrated London Newsin lukijakunta oli yleensä hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa tai yläluokkaa. Lehden kuvia saattoivat silti nähdä muutkin kuin keskiluokan edustajat. Lisäksi kuvia pystyi katsomaan, vaikka ei olisi osannut lukea. Imperialistinen viesti pyrittiin välittämään näyttelyssä käyneille ihmisille tilojen suurella koolla, arkkitehtuurilla, mahtipontisella sisustamisella ja tuomalla tilaan mahdollisimman paljon esineitä ja ihmisiä. Colonial and Indian -näyttelyssä katsojiin pyrittiin vaikuttamaan erityisesti tavaramäärillä. Tilat oli suunniteltu esinepaljouden esittämiseen ja tärkeintä oli niiden kyky esittää siirtomaiden luonnonvaroja. Niistä saatava hyöty ja tuottavuus olivat kaikki kaikessa. Näin sekä oikeutettiin imperialismia että juhlittiin sen tuomaa vaurautta. Näyttelyssä korostuivat myös vieraat ja eksoottisiksi arvotetut kulttuurit, joita esiteltiin niiden esineistön ja näyttelyyn tuotujen ihmisten avulla. Näyttelyn osina kulttuurit muuttuivat yksinkertaistetuiksi yleisesityksiksi ja eksoottiset esineet olivat sekä ihmetyksen kohteena olevia kuriositeetteja että merkkejä siirtomaiden alkuperäisasukkaiden alkukantaisuudesta. Myös Illustrated London Newsin kuvat olivat koollaan ihmetyttäviä ja erilaisten perspektiivien avulla ne vahvistivat tilojen viestiä loputtomiin jatkuvasta kehityksestä. Lehti toimi vaikuttavana mainoksena näyttelylle ja toi oman lisänsä näyttelykokemukseen. Suurnäyttelyiden esitystapoihin liittyi vahvasti erilaiset hierarkiat. Esineet piti järjestellä ja luokitella ja niiden avulla osoitettiin kehitysjärjestystä. Osana näyttelyä myös ihmiset asetettiin aikajanalle, jossa siirtomaiden alkuperäisasukkaat nähtiin alkukantaisina tai osa jopa pian sukupuuttoon kuolevina ja näyttelyä katselleet britit olivat esimerkki kaikkein kehittyneimmistä ihmisistä. Näyttelytiloissa liikkuneet ihmiset kokivat kolmiulotteisen tilakokemuksen, johon kuului sekä esineitä että muita tilassa liikkuneita ihmisiä. Tiloilla oli suuri rooli siinä, miten erilaisessa asemassa näyttelyn osana olleet ihmiset olivat. Colonial and Indian -näyttelyssä katsojilla oli valta tulkita näyttelyn osana olleita ihmisiä, mutta näyttelyn ihmiset eivät tulkinneet esimerkiksi omia työvälineitään katsojille. Valtaa jaettiin tilojen tulkinnan ja vuorovaikutuksen suunnalla. Näyttelyssä ihmisestä tehtiin näyttelyesine, joka täydensi tilaa. Tilojen suunnittelijat olivat suurimpia vallan käyttäjiä. He asettivat puitteet, joissa tulkinta tapahtui ja antoivat tai ottivat pois tilassa olevien ihmisten erilaisia vapauksia. Näyttelyt ovat tiloja, joissa korostuu tilan ottaminen haltuun katseen avulla. Illustrated London Newsin ja näyttelyn kuvien sekä kaiken muun näyttelyn visuaalisuuden avulla luotiin ideaalia, jota käytettiin imperialismin tuomiseksi osaksi ihmisten tavallista elämää. Lehteä lukiessaan aikalaiset kuluttivat kuvallista materiaalia, joka kertoi heille millaisia siirtomaat olivat ja millaisia asioita ja ihmisiä niissä oli, mutta myös millaisia he itse olivat niihin verrattuna. Tärkeää on muistaa, että ihmiset pystyivät kuitenkin tekemään myös muita kuin näyttelyjärjestäjien ja kuvaajien suunnittelemia tulkintoja. Näyttelyn viesti oli imperialismia juhliva, mutta se ei välttämättä ollut kävijöille imperialistinen kokemus.

Terveyspalveluiden tarjonta muuttuu ammattilais- ja tuottajalähtöisestä kohti yksilöä tukevan ja parantavan ympäristön luomista lähelle asiakasta. Samalla monimutkaisia hoitoja keskitetään entistä suurempiin sairaalakeskuksiin. Hoitoympäristöjen ja tilojen suunnittelussa ja rakentamisessa ei ole riittävästi huomioitu henkilöstön näkemyksiä eikä joustoa näiden palveluita keskittävien ja hajauttavien tekijöiden välillä. Keskeinen ongelma ovat vanhanaikaiset ja joustamattomat tilaratkaisut. Investoinnit ovat monimutkaisia, kalliita, aikaa vieviä ja paikallisilla voimilla suunniteltuja ja rakennettuja vaikka terveydenhuolto pohjimmiltaan on samanlaista globaalisti. Projektin lähtökohtana oli selvittää moduuliratkaisujen mahdollisuuksia terveydenhuollon palveluiden paikkariippumattomampaan ja joustavampaan tuottamiseen. Modulaarisuuden avulla tilainvestoinnit voidaan osittaa kokonaisuuksiin, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa niihin erikoistuneet kansainväliset toimijat ja toimijaverkostot. Hankkeessa tunnistettiin useita eri malleja modulaarisuuden hyödyntämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon tilainvestoinneissa. Keskeistä on ensin tunnistaa ja määrittää hankkeen ja tilojen keskeiset tavoitteet, joihin innovatiivisilla suunnittelu- ja toteutusratkaisuilla pyritään. Tämän jälkeen voidaan päättää valittua tavoitetta edistävä modulaarisuutta hyödyntävä ratkaisutyyppi ja sitä tukevat menetelmät ja prosessit. Tutkimuksen mukaan modulaarisuudella voidaan tähdätä moniin eri tavoitteisiin, kuten tilojen muuntojoustavuuteen ja päivitettävyyteen, nopeaan aikatauluun, hyvään käytettävyyteen tai korkeaan rakentamisen laatuun. Näistä tavoitteista mm. sairaalahankkeissa keskeinen muuntojoustavuus ja nopea aikataulu jakautuvat edelleen tarkempiin tavoitteisiin, joihin tulee soveltaa erityyppisiä modulaarisia ratkaisuja.

Terveyspalveluiden tarjonta muuttuu ammattilais- ja tuottajalähtöisestä kohti yksilöä tukevan ja parantavan ympäristön luomista lähelle asiakasta. Samalla monimutkaisia hoitoja keskitetään entistä suurempiin sairaalakeskuksiin. Hoitoympäristöjen ja tilojen suunnittelussa ja rakentamisessa ei ole riittävästi huomioitu henkilöstön näkemyksiä eikä joustoa näiden palveluita keskittävien ja hajauttavien tekijöiden välillä. Keskeinen ongelma ovat vanhanaikaiset ja joustamattomat tilaratkaisut. Investoinnit ovat monimutkaisia, kalliita, aikaa vieviä ja paikallisilla voimilla suunniteltuja ja rakennettuja vaikka terveydenhuolto pohjimmiltaan on samanlaista globaalisti. Projektin lähtökohtana oli selvittää moduuliratkaisujen mahdollisuuksia terveydenhuollon palveluiden paikkariippumattomampaan ja joustavampaan tuottamiseen. Modulaarisuuden avulla tilainvestoinnit voidaan osittaa kokonaisuuksiin, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa niihin erikoistuneet kansainväliset toimijat ja toimijaverkostot. Hankkeessa tunnistettiin useita eri malleja modulaarisuuden hyödyntämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon tilainvestoinneissa. Keskeistä on ensin tunnistaa ja määrittää hankkeen ja tilojen keskeiset tavoitteet, joihin innovatiivisilla suunnittelu- ja toteutusratkaisuilla pyritään. Tämän jälkeen voidaan päättää valittua tavoitetta edistävä modulaarisuutta hyödyntävä ratkaisutyyppi ja sitä tukevat menetelmät ja prosessit. Tutkimuksen mukaan modulaarisuudella voidaan tähdätä moniin eri tavoitteisiin, kuten tilojen muuntojoustavuuteen ja päivitettävyyteen, nopeaan aikatauluun, hyvään käytettävyyteen tai korkeaan rakentamisen laatuun. Näistä tavoitteista mm. sairaalahankkeissa keskeinen muuntojoustavuus ja nopea aikataulu jakautuvat edelleen tarkempiin tavoitteisiin, joihin tulee soveltaa erityyppisiä modulaarisia ratkaisuja.

”Onko kirjaston muutos palveluiden saneeraamista vai kehittämistä? Vastaan savolaisittain kyllä”, aloitti kirjastonjohtaja Jarmo Saarti (UEF) esityksensä STKS:n asiakaspalvelutyöryhmän seminaarissa. Näiden viime lokakuun lopulla lausuttujen sanojen lisäksi mieleen jääviä toteamuksia olivat myös: ”Älkää tätä kirjoittako ylös.” ”Pahvilaatikoiden leikkaaminen voi olla osa yliopisto-opiskelua”. ”Mitä tummempi väri, sen sosiaalisempi tila” ja ”Onhan siellä kirjoja ja rauhaa?”. Muutos-teeman ympärille rakentuneessa seminaarissa pohdittiin sekä palveluiden että tilojen suunnittelua ja se, kuka sanoi mitäkin, selviää seuraavassa. nonPeerReviewed

TIIVISTELMÄ ­ Henriksson Mari-Anne. 2017. Oppilaiden kokemuksia melusta. Kasvatustieteen pro gradu - tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kokemuksia oppilailla on melua tuottavista asioista koululla sekä miten häiritsevää melua voitaisiin heidän mielestään vähentää. Tutkimusaineisto kerättiin Webrobol-kyselyllä (n=169). Aineisto kerättiin vuoden 2017 alussa kahdessa kaupungissa, joista pienemmästä kaupungista tutkimukseen osallistuivat kaikkien koulujen ja isommasta yhden yhtenäiskoulun 3. ja 6. luokat. Kysely lähetettiin luokkien opettajille, jotka antoivat oppilaiden vastata kyselyyn sopivana ajankohtana. Aineiston analyysi kohdistui 162 oppilaan kyselyvastauksiin ja siinä käytettiin t-testiä ja ristiintaulukointia. Tulokset toivat esiin oppilaiden mielipiteitä ja heidän kokemuksiaan melusta sekä melun vähentämisestä. Oppilaiden vastaukset olivat osittain yllättäviä, kuten havainto siitä, että pienemmissä kouluissa oppilaat ilmaisivat kokevansa enemmän melua kuin isommissa kouluissa. Mielipiteet melun vähentämiseksi sisälsivät niin tilaan, opettajaan kuin oppilaisiin kohdistuvia ehdotuksia. Oppilaat ehdottivat rangaistuksia melun tuottamisesta ja palkintoja hiljaa olemisesta. Lisäksi he ehdottivat opettajien toimesta tapahtuvaa oppilaiden ohjeistamista ja istumapaikkojen miettimistä sekä liikennevalojen käyttöä kertomaan liiasta melusta. Tutkimuksen tuloksista ja johtopäätöksistä on hyötyä opettajille, erilaisille asiantuntijoille sekä koulujen suunnittelun parissa toimiville.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys päiväkotien tilasuunnittelun lähtökohdilla on lapsille suunniteltaviin päiväkotitiloihin. Toisena tavoitteena oli tarkastella sitä, millaisia yhtymäkohtia päiväkotien tilasuunnitteluohjeistusten sekä lasten tilapuheen välillä oli havaittavissa. Tutkimuksen kaksiosainen aineisto muodostui kolmen kaupungin päiväkotien tilasuunnitteluohjeistuksista sekä esiopetusikäisiltä lapsilta kerätyistä haastatteluista. Aineiston analyysiin käytettiin soveltaen laadullista sisällönanalyysiä. Tulkinnallisen otteensa vuoksi tutkimuksessa on vahvasti hermeneuttisia piirteitä. Suunnittelun lähtökohdat ovat yhteydessä siihen, millaiset lapsikuvat päiväkotien tilasuunnitteluohjeistuksissa korostuvat ja millaisia tilatyyppejä lapsille ollaan suunnittelemassa. Lähtökohdat eivät poissulje toisiaan ja niiden painotus vaihtelee suunnitteluprosessin aikana. Päiväkotien tilasuunnittelullisten lähtökohtien muuttuessa muuttuu kuitenkin myös lapsille suunniteltavien tilatyyppien luonne. Keskeisin tämän tutkimuksen anti on havainnollistaa konkreettisesti sitä, millainen vaikutus kulloinkin painotetulla tilasuunnittelun lähtökohdalla on suunnittelussa korostettaviin asioihin. Erilaiset lähtökohdat tulisi tiedostaa tiloja suunniteltaessa, sillä ainoastaan silloin, kun lapsi nähdään suunnittelun lähtökohtana, painottuvat suunnittelussa estetiikkaan sekä lapsen yksilöllisyyteen liittyvät tekijät. Lasten tilapuhetta tarkastellessa juuri estetiikka muodostui keskeisimmäksi lasten esiin nostamaksi seikaksi päiväkotitiloista. Suunnittelun lapsilähtökohtaisuutta voitaisiin vahvistaa lisäämällä lasten osallisuutta päiväkotien suunnitteluprosesseissa.

Imetys on feministiseltä kannalta kiinnostava tutkimusaihe, koska siihen liittyy keskusteluja sekä äidin että lapsen oikeuksista, samalla kun siihen liittyvät vahvasti normatiiviset odotukset esimerkiksi imetyksen keston sopivasta pituudesta tai imetyksen sopivuudesta julkiseen tilaan. Artikkelini soveltaa queer-teoreettisia käsitteitä imetystutkimukseen. Pohdin artikkelissa imetykseen liitettävää normatiivisuutta Sara Ahmedin teoretisointia soveltaen, ja tarkastelen julkisen imetyksen haasteita kaapin metaforan avulla. Aineistona käytän suomalaisten yli vuoden imettäneiden äitien kirjoituksia, joiden avulla pohdin imetyksen suhdetta tilaan ja normeihin. Artikkeli osoittaa, että osa äideistä hakee aktiivisesti tiloja ja tapoja julkiseen imetykseen, osa taas vetäytyy ”kaappiin”. peerReviewed

Tutkimus käsittelee neljäsluokkalaisten oppilaiden mielekkäiden oppimisympäristöjen tilojen ja paikkojen muodostumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia tiloja ja paikkoja pidetään mielekkäinä. Perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) mukaan oppimisympäristöjen tavoiteena on kehittää pedagogisesti mielekkäitä paikkoja ja tiloja. Tutkimusaineistona oli kahden porilaisen koulun neljäsluokkalaisen oppilaan (n=34) piirrokset ja haastattelut (n=14). Tutkin oppilaiden mielekkäiksi kokemia oppimisympäristön paikkoja ja tiloja hermeneuttis-fenomenologisen tutkimusmetodin avulla. Analysoin tutkimusvastauksia oppilaiden kokemuksista tutkimuskysymyksen ”Millaisia oppimisympäristön paikkoja ja tiloja neljäsluokkalaiset oppilaat kokevat mielekkäiksi?” perusteella. Tutkimustulosten mukaan alle puolet oppilaista koki vapaa-ajan oppimisympäristön paikat ja tilat mielekkäiksi. Tutkimus osoitti, että oppilaat arvostavat oppimisympäristötilan ja –paikan rauhallisuutta sekä omaehtoisen tekemisen mahdollisuutta. Jatkotutkimusaiheena voisi tarkastella oppilaiden konkreettisen oppimisen ja oppimiseen johtavien taitojen esilletuomista.

nonPeerReviewed

Pro gradu -tutkielmani on tapaustutkimus, jossa tarkastelen Vaasan Palloseuran käyttämiä tiloja. Tutkimustehtäväni oli selvittää mitkä ovat olleet Vaasan Palloseuran urheilun ja liikunnan sekä muiden seuratoimintojen tilat. Kartoitin mitä fyysisiä paikkoja VPS on käyttänyt seuratoimintansa tiloina, ja selvitin näiden tilojen sosiaalisia ja toiminnallisia funktioita sekä seuran toimia tilojen käyttöön saamiseksi. Kysyin tutkimukseni pääkysymyksissä, mitä tiloja Vaasan Palloseuralla on ollut käytössään vuosina 1924–2012 ja mitä Vaasan Palloseuran toimijat ovat tehneet seuran tilaresurssien parantamiseksi. Teoreettinen viitekehykseni muodostui aluekysymyksistä kiinnostuneesta urheilumaantieteestä ja keskinäisiä riippuvuussuhteita selittävästä figuraatiososiologiasta. Tutkimukseni oli myös liikunnan ja urheilun paikallistutkimus. Edellä mainitut tutkimusalat auttoivat seuran fyysisten tilojen sosiaalisten merkityksien ymmärtämisessä ja paikallisten toimijasuhteiden ja verkostojen tulkitsemisessa. Aineistoni koostui Vaasan Palloseuran toimintakertomuksista, kahdesta Vaasan Palloseuraa käsittelevästä historiateoksesta, Vaasan kaupungin keskusarkiston asiakirjoista sekä paikallisten sanomalehtien artikkeleista. Lisäksi haastattelin VPS:n toiminnassa 1940-luvulta asti mukana ollutta seuratoimijaa. Aineistosta nousi esiin lukuisa määrä Vaasan Palloseuran tiloja, joiden sosiaalisia, urheilullisia, toiminnallisia ja hallinnollisia funktioita aineiston ja tutkimuksen teoreettisen kirjallisuuden avulla oli mahdollista selvittää. Vaasan Palloseura on vuonna 1924 perustettu palloilun erikoisseura, jonka perinteikkäin toimintamuoto on jalkapallo. Tutkimustuloksissa VPS:n toimintatavat tilojen luomiseksi ja saavuttamiseksi jaettiin neljään toimintakauteen. VPS:n toiminnan ensimmäisestä vuosikymmentä perustamisvuodesta 1924 noin 1930-luvun puoliväliin leimasi pyrkimys täysin itsenäiseen tilojen järjestämiseen. Tänä aikana VPS rakensi ensimmäisenä suomalaisena jalkapalloseurana oman nurmikentän. 1930-luvun puolivälistä 1950-luvulle toiminta jatkui itsenäisenä, ja VPS pyrki edelleen itsenäiseen tilanluomistoimintaan ottaen kuitenkin vastaan julkiselta sektorilta avustuksia ja satunnaisia tiloja. 1950-luvulla alkoi VPS:n järjestelmällinen ja asteittainen siirtyminen julkisten tilojen käyttäjäksi, mutta harjoittelun keskus oli edelleen seuran 1950-luvun alussa itsenäisesti rakentama uusi kenttä. 1980-luvun lopulla VPS myi oman kenttänsä kaupungille, ja enemmistö VPS:n käyttämistä tiloista oli kaupungin omistuksessa olevia tiloja. Tilat määrittelivät vahvasti seuratoiminnan muotoja, joten haluttujen tilojen luominen nähtiin Palloseurassa tavoittelemisen arvoisena asiana. Tilojen luomiseksi tehtiin järjestelmällistä työtä tiloja omatoimisesti rakentamalla ja niitä vuokraamalla. Molemmat tavat vaativat pääomaa, jota VPS hankki monimuotoisella ja sosiaalisella varainhankintatoiminnalla. Osa tiloista saatiin käyttöön myös lahjoituksina tai ilmaiseksi VPS:n jäsenten suhteiden avulla.

Analysoin pro gradu -tutkielmassani tilojen vaikutusta ja suhdetta identiteetin jälleenmuodostumiseen Alastair Reynoldsin science fiction -romaanissa Kuilukaupunki. Tutkimuskysymykseni hakee vastausta siihen, millä tavoin romaanin esittämät tilat vaikuttavat romaanin päähenkilön identiteetin palautumiseen ja eheytymiseen muistinmenetyksen ja persoonallisuuden vaihtumisen jälkeen. Romaanin tiloilla ja paikoilla vaikuttaa olevan voimakas kytkös päähenkilön edellisen identiteetin tallentamiin muistoihin, ja työni tavoitteena on havainnollistaa ja tuoda näitä kytköksiä esiin. Tilallisuus on noussut eri tieteenaloilla vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen suureen rooliin; puhutaan 'tilallisesta käänteestä' tutkimusparadigmassa. Pro gradu - työni pyrkii tuomaan Reynoldsia esiin paitsi arvokkaana tutkimuskohteena tieteiskirjallisuuden osana, myös hedelmällisenä maaperänä tilateorian kehittämiseen. Kuilukaupunki valikoitui tutkimuskohteeksi romaanin erittäin omalaatuisen nimikkokaupungin tarjoaman ympäristön vuoksi, sekä siksi, että identiteetin pysyvyys on romaanissa vahvasti esillä. Postmoderni käsitys identiteetistä alati muuttuvana osana ihmistä tulee esille paitsi päivittäisessä elämässä, myös Kuilukaupungissa, mikä tekee tästä aiheesta tutkimisen arvoisen. Tutkielmani teoriapohja muodostuu useiden eri tilaa tutkineiden teoreetikkojen töistä, tärkeimpinä näistä ovat Henri Lefebvre, Fredric Jameson sekä Edward Soja; lisäksi käytän identiteettikäsitteen havainnollistajana Stuart Hallin näkemystä postmodernista identiteetistä. Reynolds esittelee painajaismaisia visioita epäonnistuneesta teknologiautopiasta jossa ruumis ja identiteetti ovat vapaasti muokattavissa ja koneistuneisuutensa vuoksi alttiita tietokoneviruksille ja näiden virusten aiheuttamille muutoksille. Kehon ulkopuolinen ympäristö toimii kuitenkin romaanissa muistia ja sitä myöten identiteettiä tukevana aspektina joka edesauttaa aiempien identiteettien tallentamien muistojen paluuta, ensin unijaksoina ja sitten hallusinaatiokohtauksina. Lopulta kirjan päähenkilö näyttäisi eheytyvän yhdeksi ja samaksi persoonallisuudeksi, joka tämä oli alun perinkin. Kuilukaupunki vaikuttaisi siis liputtavan identiteetin pysyvyyden puolesta, mikä on huomionarvoista aikana jona identiteettejä voidaan omaksua ja hävittää virtuaalimaailmassa salamannopeasti. Tutkielmani esittämä tapa lukea Reynoldsin romaania tuo esiin tilallisuuden ja tilojen tärkeyden identiteetin osana, ylläpitäjänä, ja jopa sen palauttajana.