Search

publishedVersion

The object of this study is character´s internal conflict in the novel. The primary research question is: What are the internal conflicts of characters like in Väinö Linna’s novel The Unknown Soldier? An answer to the primary research question is sought by answering the following secondary research questions: What are the specific internal conflicts like? How do they manifest? What are the most important effects they have on the structure of the narrative? What kinds of groups of characters are possible to form? How could the traditional notion of characters internal conflict, as it is traditionally defined in literary studies, be developed? In this study, internal conflict takes place when a character 1) has two competing desires, two needs, the conflict of which is difficult to solve; 2) struggles and hesitates between two threatening fears; 3) is afraid of striving for something they want. Character’s internal conflict is also manifested when two antithetical basic needs co-exist simultaneously: a) independence vs. de-pendence; b) intimacy vs. withdrawal; c) co-operation vs. competition; d) impulse vs. moral guidelines. The structure and contents of the methodological apparatus of this study are as follows: 1) knowledge interest: hermeneutic; 2) paradigm: interpretative and intrinsic; 3) mode of approach: modified new criticism; 4) method: close reading. Of the novel’s characters, 28 were selected for an analysis through close reading. The analysis revealed that twelve of the characters (Riitaoja, Lehto, Kariluoto, Koskela, Lahtinen, Korpela, Kotilainen, Mäkilä, Salo, Karjula, Korsumäki, Jalovaara) have internal conflicts, whereas the remaining sixteen do not. Other essential search results are as follows. Characters with internal conflicts are connected to deep psychological portrayals of human nature, revealing their consciousness with all the inconsistencies, contradictions, and tensions. Typical for these characters are testiness and sensitivity, and an irregular rhythm of life. These elements deepen the characters and enables narrative progression. In addition to internal conflicts, the problem of masculinity figures prominently. The novel therefore stands as another sign of the author’s expertise in sensitive psychological expression. In addition to interpretive results, conceptual results were also reached. First of all, Harry Shaw’s relatively popular definition of internal conflict has been developed further using social psychological conceptual data. This has resulted in the above-mentioned definition, which has turned out to be efficient in analysis. Additionally, this experiment with new criticism has revealed new criticism still to be a useful approach when supplemented with a concession of the existence of cognitive models. The text can no longer be seen as an object which is completely detached from the prior knowledge of the researcher.

Teoriat muuttuvat paitsi aikaa myös paikkaa myöten. Kirjassa tutkitaan eurooppalaisen, varsinkin ranskalaisen teorian Atlantin ylityksiä. Millaisiksi eräät keskeiset teoriaotteet muotoutuivat yhdysvaltalaisessa yliopistomaailmassa ja kohdatessaan uudet poliittiset ja kulttuuriset haasteet? Tämän muotoutumisen vaikutukset näkyvät vuorostaan muualla. Ajanjakso on 1965–1995. "Korkean teorian" nousu liittyi kielelliseen käänteeseen ja perustojen horjumiseen, ja sen erilaisten muotojen ja myös vastustamisen tarkastelu ulottuu kielen merkityksiä hajottavasta retorisuudesta valtarakenteiden marxilaiseen analyysiin, afrikkalaisamerikkalaiseen feminismiin ja "orientalismin" symboliseen tuottamiseen Lännessä. Näitä kysymyksiä laajennetaan moneen suuntaan ja niitä pohditaan globaalistuvan maailman yhteyksissä. Kirjassa osoitetaan selkeästi, kuinka tekstuaalisuuden käsite laajenee kulttuuristen ja poliittisten kysymysten käsittelyyn ja kuinka kirjallisuudentutkimus samalla koskettaa kulttuurintutkimusta. Kirjan omissa näkökulmissa kohtaavat epäilyn ja muistamisen hermeneutiikat. "Teorian jälkeiseksi" mainittuna aikana se muistuttaa sekä teorian että sen paikantamisen jatkuvasta tärkeydestä. Matti Savolainen on kirjallisuustieteen dosentti ja englantilaisen filologian yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa.

Literary criticism lost its connection with textual criticism as formalist theories gained ground after the 1950s. The formalist conceptions of the autonomy of the literary work, however, have been subsequently questioned while the relationship between literary and textual criticism has remained distant. The present study searches for the historical reasons for this, and with the help of literary philosophy strives to revive the vanished relationship by demonstrating the essential signification of textual criticism to literary criticism. In the Anglo-American context the literary critics’ disinterest in textual criticism has been explained away as a vestige of New Critical literary theory. The present study brings a new interdisciplinary viewpoint to this discussion by showing that Analytic Aesthetics has had a central role in maintaining the separation of textual criticism and literary criticism. By examining prominent theories of the ontology of the literary work the study reveals a tradition of a monolithic conception of the literary work within Analytic Aesthetics that considers the literary work to have only one stable text. In this tradition different phenomena of textual variation are marginalised as inessential to the identity of the work. By the same token, textual criticism is cast out from the field of literary criticism as being aesthetically insignificant. The study criticises the monolithic tradition for its historically limited conception of the work, one that is grounded in the invention of print and the modern conception of the author. This conception does not take into account the historically and constantly changing media of production, recording and transmitting that affects the relationship between the concepts of work and text. The monolithic conception is wholly unsuitable for the thinking of the works of oral literature, medieval manuscript culture and contemporary hypertexts. Neither does it work well with printed literature. This study demonstrates how this conception of the work supports a blind faith approach to the stability of the printed text that gives a completely false impression of the historical nature of the literary work. According to this study literary criticism should be based on an aesthetic of suspicion that approaches every text with a critical attitude. The literary critic should examine the history of textual transmission of the work under study and only then determine and justify from the viewpoint of the given research frame the selection of which text versions the work’s interpretation is based on. By examining unpublished as well as published versions of Aaro Hellaakoski’s Me kaksi, the present study demonstrates in practice how taking textual variation into account produces interpretations of the work that would not otherwise be possible when working only with a single text version. Tiivistelmä Kirjallisuudentutkimus kadotti yhteyden tekstikritiikkiin formalististen teorioiden yleistyessä 1950-luvun jälkeen. Sittemmin formalistiset käsitykset teoksen historiattomuudesta ja autonomisuudesta on kyseenalaistettu, mutta suhde tekstikritiikkiin on jäänyt etäiseksi. Käsillä olevassa tutkimuksessa etsitään historiallisia syitä tähän ja pyritään elvyttämään näiden tutkimusalojen vuorovaikutusta osoittamalla kirjallisuuden filosofian keinoin tekstikritiikin olennainen merkitys kirjallisuudentutkimukselle. Angloamerikkalaisessa kontekstissa kirjallisuudentutkijoiden välinpitämättömyyden tekstikritiikkiä kohtaan on selitetty periytyvän uuskriittisestä kirjallisuusteoriasta. Tämä tutkimus tuo keskusteluun uuden poikkitieteellisen näkökulman osoittamalla, että analyyttinen estetiikka on ollut keskeinen tekijä tekstikritiikin ja kirjallisuudentutkimuksen välisen erottelun ylläpitämisessä. Tarkastelemalla keskeisiä kirjallisen teoksen ontologian teorioita tutkimus paljastaa analyyttisessa estetiikassa vallitsevan monoliittisen teoskäsityksen tradition, jossa teoksella ajatellaan olevan vain yksi muuttumaton teksti. Tässä traditiossa erilaiset tekstuaalisen variaation ilmiöt marginalisoidaan teoksen identiteetin kannalta epäolennaisina. Samalla tekstikriittinen tutkimus rajataan pois kirjallisuudentutkimuksen alueelta esteettisesti merkityksettömänä. Tutkimus kritisoi monoliittisen tradition historiallisesti rajoittunutta teoskäsitystä, joka pohjautuu kirjapainotekniikkaan ja moderniin tekijäkäsitykseen. Tämä teoskäsitys ei huomioi teoksen historiallisesti muuttuvien tuottamisen, tallentamisen ja välittämisen välineiden vaikutusta teoksen ja tekstin suhteeseen. Monoliittinen teoskäsitys ei sovellu esimerkiksi suullisen runouden, keskiajan käsikirjoituskulttuurin tai nykyajan hypertekstien tekstuaalisuuden ajattelemiseen, muttei myöskään painetun kirjallisuuden tekstuaalisuuteen. Tutkimus osoittaa, miten tämä teoskäsitys ylläpitää sokeaa luottamusta painettuun tekstiin, joka antaa virheellisen kuvan kirjallisen teoksen historiallisesta luonteesta. Tutkimuksen mukaan kirjallisuudentutkimuksen tulisi perustua epäilyksen estetiikkaan, jossa jokaiseen tekstiin suhtaudutaan kriittisesti. Kirjallisuudentutkijan olisi selvitettävä tutkimansa teoksen tekstuaalisen transmission historia sekä määritettävä ja perusteltava tutkimusongelmansa näkökulmasta mihin teoksen tekstiversioihin hän perustaa tulkintansa. Tarkastelemalla Aaro Hellaakosken Me kaksi -runoelman julkaisemattomia ja julkaistuja versioita tutkimuksessa osoitetaan käytännössä, miten tekstuaalisen variaation huomioiminen tuottaa tulkintoja teoksesta, jotka eivät olisi mahdollisia yksittäisen tekstiversion pohjalta.